Keskustelu sotakoneiden sääntöuudistuksesta
Lähetetty: Tiistai, 04.02.2020 22:09
Sääntömuutosehdotuslistalta voi halukkaat käydä lukemassa kaksi erillistä (ja onneksi hyvin yhtenevää) sääntömuutosehdotusta, joista toinen on Rottien laatima ja toinen on viime kesän Sotahuudon jälkeen perustetun keskusteluryhmän kollektiivinen ehdotus. Ryhmä koostuu Rottien ja Camulosin insinööreistä, sekä kahdesta muusta sotakonemielisestä jäsenestä. Ryhmä perustettiin nimenomaan tuomaan järjestystä siihen tyhjiöön, joka sotakoneiden säännöstössä tällä hetkellä vallitsee.
Yli puolen vuoden kestäneen ja välillä aika kiivaankin keskustelun lopputuloksena meillä on hyvin yhteneväinen näkemys isosta osasta sääntöehdotuksia, en ala käymään koko tekstiä läpi. Keskityn tässä avauspostissa nimenomaan noihin muutamaan erimielisyyteen ja kirjoitan auki argumentteja puolesta ja vastaan niin kuin minä olen ne ymmärtänyt. Kannustan kaikkia asiasta kiinnostuneita avoimeen ja rakentavaan keskusteluun mistä tahansa sääntömuutosehdotuksien kohdasta, jotta saisimme mahdollisimman a) turvalliset b) reilut c) inspiroivat d) selkeät säännöt sotakoneille tälle ja kaikille tuleville vuosille. Minun käsitykseni ja saamani palautteen mukaan sotakoneet ovat tähän mennessä olleet hauska kuriositeetti. Toivon näiden sääntöjen luovan raamit uudelle ajalle, jossa sotakoneilla on oma roolinsa tässä suuressa sotahuudon shakissa.
Aloitetaan ensimmäisestä ja suurimmasta kiistakapulasta mikä meillä on keskustelussa ollut:
Sotakoneiden sallittu lukumäärä:
On ehdotettu neljänlaista rajoitustapaa: 1) Per joukkue -rajoitus 2) Kuten haavurit, eli per alkava 15 (tai 20) taistelijaa 3) Per armeijakunta 4) Per joukkue x kevyttä ja/tai x raskasta sotakonetta
Olemme jakautuneet melko jyrkästi kahteen leiriin tämän kysymyksen suhteen. Joko halutaan rajoittaa paljon (Rottien ehdottama 2 sotakonetta per ryhmä) tai rajoittaa hyvin vähän/ei ollenkaan. Rajoittamisen kantavana ajatuksena on pelko siitä, että sotakoneita tulee suuri määrä ja se pilaa kaikilta muilta peli-ilon. Koska sotakoneet tappavat hipaisusta, on ajatus suuresta linjaryhmästä jonka taustalla tykittää 20 ballistaa aika karmaiseva. Toinen esitetty argumentti on, että jos sotakoneiden määrää rajoitetaan niin silloin rakentajat keskittyvät tekemään niistä muutamasta tehokkaampia, tyylikkäämpiä ja historiallisesti tarkempia. Kolmantena on ehdotettu, että aluksi sallittaisiin vain pieni määrä sotakoneita ja sitä voitaisiin nostaa tarvittaessa (tähän on luonnollisesti ehdotettu vasta-argumentiksi päinvastaista toimintatapaa).
Mielestäni ensimmäinen väite on tunnepohjaisesti osuva, mutta ei välttämättä kovin realistinen. Sääntöehdotuksissa ollaan tuomassa sääntö, jossa sotakoneen osuma toiseen sotakoneeseen tuhoaa kyseisen vehkeen, samoin lähitaisteluaseen isku tuhoaa sotakoneen. Tämä tekee koneista hyvin alttiita skirmaajille ja läpimurroille. Sotakoneet toimivat myös hyvänä magneettina jousitulelle. Viime sotahuudon kevyen sotakoneenkäyttäjän kokemuksesta oli yllättävän vaikeaa löytää sitä tilannetta, missä sotakone toimi niin kuin siitä unelmoi. Eli staattista linjaa mihin paukuttaa. Se vaati vakaan oman linjan, joka ei liikkunut liian nopeasti ja vakaan vastustajan linjan mikä ei liikkunut liian nopeasti. Muissa tilanteissa oli vaikea päästä ampumaan niin, ettei osuisi omiin ja ylttäisi vastustajiin, joiden täytyy olla tarpeeksi tiiviissä muodostelmassa että he eivät voi väistää. Eli oma kokemukseni sotakoneista oli, että ne olivat huomattavasti tehottomampia kuin tunnepohjaisessa pelkoreaktiossa kuvittelee. Toki silloin kun olosuhteet olivat optimaaliset tuli myös tulosta. Monelle kanssataistelijalle tämä saattoi olla ainoa kokemus koko viikonloppuna ja se jää värittämään mielikuvaa herkästi. Mutta eikö olisi yhtä lailla syytä kieltää suuret linjaryhmät, jotka jyrää pienempien ryhmien ylitse samalla argumentaatiolla?
Aiemmat kohdat mielessä pitäen otetaan skenaario, jossa suuri linjaryhmä (60 taistelijaa) päättää valmistaa 10 kevyttä sotakonetta riviensä tueksi. Edellisen sotahuudon kokemuksen perusteella yksi sotakone vaatii kohtalaiseen toimintakykyyn vähintään kaksi miehistöä. Tämä on 20 soturia pois linjavahvuudesta. Linja kapenee ja sotakoneet joko kiertelevät muiden armeijakuntansa ryhmien takana etsimässä ampumakulmia tai kököttävät kylki kyljessä ahtaasti ja huonosti liikkuvana oman linjansa takana. On totta, että tuskin kukaan linja haluaa tulla tämän sotakonerivistön eteen seisomaan ja odottamaan ammuksia. Luultavammin tämä ryhmä ei kohtaa linjoja edessään vaan hajanaisia joukkoja, joihin on hyvin vaikea osua sotakoneilla, joten linjan on pysyttävä liikkeessä ja sotakoneiden pysyttävä mukana tai jäätävä jälkeen. Jälkeen jääneet sotakoneet ovat helppoa riistaa skirmaajille. Näin suuresta linjaryhmästä tulee keskikokoinen linjaryhmä, jonka sotakoneet ovat enemmän haittana kuin hyötynä tai sitten kiertelemässä muualla.
En usko, että sotakoneiden rajoittamisella on vaikutusta sotakoneiden laatuun. Ne, jotka tykkäävät hioa ja tehdä tarkkaa ja kaunista tekevät niin, ne joilla on vähemmän kiinnostusta estetiikkaan ja enemmän kiinnostusta vaikka lajin urheilulliseen aspektiin toimivat oman luontonsa mukaan.
Jos taas sotakoneita ei rajoiteta tai rajoitetaan vain vähän (esim 5 sotakonetta per ryhmä) se tuo lajin pariin uusia harrastajia (Camuloksen 9:stä sotakonemiehistöstä noin puolet oli ensikertalaisia), innostaa luomaan ja tutkimaan uutta aluevaltausta ja tuo uuden elementin taistelukentille. Skirmiryhmille tulee tärkeää tekemistä ja suurten linjojen yhteenottoon tulee uusi muuttuja keihäiden pituuden ja kilpien koon lisäksi. Ja voi hyvin olla, että sotakoneet jäävät edelleen hyvin marginaaliseksi ilmiöksi, jolloin rajoitukset nitistävät peli-ilon innokkailta insinööreiltä ja miehistön jäseniltä joiden täytyy jakaantua useaan eri ryhmään, koska säännöt kieltävät heiltä yhteisen tekemisen.
Jos joskus ilmenee, että sotakoneet rikkovat peliä jollain lailla, voi sääntöjä kiristää tai muokata sellaiseksi, että ylilyönneiltä vältytään. Jos taas säännöt luodaan niin tiukoiksi ettei kehitystä ja innovointia pääse tapahtumaan niin sotakoneet tulevat luultavasti pysymään kuriositeettina.
Sotakoneiden jako kevyisiin ja raskaisiin
Koen, että sotakoneiden jakaminen kahteen erilliseen ryhmään niiden rakenteen mukaan luo selkeyttä sääntöihin ja mahdollistaa erilaisten sotakoneiden kehittelyn. Kevyet sotakoneet, kuten Camulosin viimevuotiset, ovat liikuteltavia, mutta huomattavasti tehottomampia kuin raskaat, kuten Rottien. Näen, että molemmille rakennetyypeille on paikkansa taistelukentällä. Kevyet sotakoneet ovat jopa turvallisempia, koska niistä on aina vastaamassa yksi miehistön jäsen ja kantamassa ne pois taistelukentältä sotakoneen tuhouduttua, eikä niissä ole niin suuria voimia käytössä.
Ammusten väriehdotus muu kuin raatoliinan
Selkeyden vuoksi olisi hyvä pitää raatoliinat omana värinään, mutta olisi myös hyvä saada sotakoneen ammuksille oma helposti tunnistettava värinsä, sekin nimenomaan selkeyden vuoksi.
Voimantuotossa kuminauhojen salliminen
Koska kyseessä on boffereiden, eli viemäriputkesta, putkieristeestä, vaahtomuovista ja ilmastointiteipistä rakennettujen aseiden ympärille keskittyvä historiallishenkinen urheilutapahtuma, tuntuu minusta oudolle jos kuminauhat kielletään sotakoneista. Minusta boffereiden suuri viehätys on nimenomaan siinä, että kuka tahansa voi marssia rautakauppaan ostamaan tarvikkeet ja teippailla itselleen aseen. Mielestäni sotakoneiden rakentajien tulisi voida toteuttaa samaa filosofiaa. Totta kai niin, että laitteet ovat turvallisia, kuten bofferitkin. Kaikilla ei ole mahdollisuutta työskennellä sepän pajoissa tai käyttää eläinten jänteistä tehtyjä köysikimppuja torsiotykeissään.
Maasta kimpoavat ammukset ovat vaarattomia
Koska kaikki muutkin projektiilit/keihäänpistot, jotka nuohoavat maata on vaarattomia niin sotakoneiden ammustenkin tulisi olla. Selkeyden vuoksi. Maasta pomppivat ammukset tekevät muutenkin sekavasta taistelusta entistä sekavampaa.
- - - - - - - - -
Siinä muutama ajatus, mitä aiheen tiimoilta on herännyt. Jatketaan keskustelua!
P.S. Pahoittelen kirjoitus-/ajatusvirheitä, tykitin tämän yhdeltä istumalta ja alkaa silmät sirrittää.
Yli puolen vuoden kestäneen ja välillä aika kiivaankin keskustelun lopputuloksena meillä on hyvin yhteneväinen näkemys isosta osasta sääntöehdotuksia, en ala käymään koko tekstiä läpi. Keskityn tässä avauspostissa nimenomaan noihin muutamaan erimielisyyteen ja kirjoitan auki argumentteja puolesta ja vastaan niin kuin minä olen ne ymmärtänyt. Kannustan kaikkia asiasta kiinnostuneita avoimeen ja rakentavaan keskusteluun mistä tahansa sääntömuutosehdotuksien kohdasta, jotta saisimme mahdollisimman a) turvalliset b) reilut c) inspiroivat d) selkeät säännöt sotakoneille tälle ja kaikille tuleville vuosille. Minun käsitykseni ja saamani palautteen mukaan sotakoneet ovat tähän mennessä olleet hauska kuriositeetti. Toivon näiden sääntöjen luovan raamit uudelle ajalle, jossa sotakoneilla on oma roolinsa tässä suuressa sotahuudon shakissa.
Aloitetaan ensimmäisestä ja suurimmasta kiistakapulasta mikä meillä on keskustelussa ollut:
Sotakoneiden sallittu lukumäärä:
On ehdotettu neljänlaista rajoitustapaa: 1) Per joukkue -rajoitus 2) Kuten haavurit, eli per alkava 15 (tai 20) taistelijaa 3) Per armeijakunta 4) Per joukkue x kevyttä ja/tai x raskasta sotakonetta
Olemme jakautuneet melko jyrkästi kahteen leiriin tämän kysymyksen suhteen. Joko halutaan rajoittaa paljon (Rottien ehdottama 2 sotakonetta per ryhmä) tai rajoittaa hyvin vähän/ei ollenkaan. Rajoittamisen kantavana ajatuksena on pelko siitä, että sotakoneita tulee suuri määrä ja se pilaa kaikilta muilta peli-ilon. Koska sotakoneet tappavat hipaisusta, on ajatus suuresta linjaryhmästä jonka taustalla tykittää 20 ballistaa aika karmaiseva. Toinen esitetty argumentti on, että jos sotakoneiden määrää rajoitetaan niin silloin rakentajat keskittyvät tekemään niistä muutamasta tehokkaampia, tyylikkäämpiä ja historiallisesti tarkempia. Kolmantena on ehdotettu, että aluksi sallittaisiin vain pieni määrä sotakoneita ja sitä voitaisiin nostaa tarvittaessa (tähän on luonnollisesti ehdotettu vasta-argumentiksi päinvastaista toimintatapaa).
Mielestäni ensimmäinen väite on tunnepohjaisesti osuva, mutta ei välttämättä kovin realistinen. Sääntöehdotuksissa ollaan tuomassa sääntö, jossa sotakoneen osuma toiseen sotakoneeseen tuhoaa kyseisen vehkeen, samoin lähitaisteluaseen isku tuhoaa sotakoneen. Tämä tekee koneista hyvin alttiita skirmaajille ja läpimurroille. Sotakoneet toimivat myös hyvänä magneettina jousitulelle. Viime sotahuudon kevyen sotakoneenkäyttäjän kokemuksesta oli yllättävän vaikeaa löytää sitä tilannetta, missä sotakone toimi niin kuin siitä unelmoi. Eli staattista linjaa mihin paukuttaa. Se vaati vakaan oman linjan, joka ei liikkunut liian nopeasti ja vakaan vastustajan linjan mikä ei liikkunut liian nopeasti. Muissa tilanteissa oli vaikea päästä ampumaan niin, ettei osuisi omiin ja ylttäisi vastustajiin, joiden täytyy olla tarpeeksi tiiviissä muodostelmassa että he eivät voi väistää. Eli oma kokemukseni sotakoneista oli, että ne olivat huomattavasti tehottomampia kuin tunnepohjaisessa pelkoreaktiossa kuvittelee. Toki silloin kun olosuhteet olivat optimaaliset tuli myös tulosta. Monelle kanssataistelijalle tämä saattoi olla ainoa kokemus koko viikonloppuna ja se jää värittämään mielikuvaa herkästi. Mutta eikö olisi yhtä lailla syytä kieltää suuret linjaryhmät, jotka jyrää pienempien ryhmien ylitse samalla argumentaatiolla?
Aiemmat kohdat mielessä pitäen otetaan skenaario, jossa suuri linjaryhmä (60 taistelijaa) päättää valmistaa 10 kevyttä sotakonetta riviensä tueksi. Edellisen sotahuudon kokemuksen perusteella yksi sotakone vaatii kohtalaiseen toimintakykyyn vähintään kaksi miehistöä. Tämä on 20 soturia pois linjavahvuudesta. Linja kapenee ja sotakoneet joko kiertelevät muiden armeijakuntansa ryhmien takana etsimässä ampumakulmia tai kököttävät kylki kyljessä ahtaasti ja huonosti liikkuvana oman linjansa takana. On totta, että tuskin kukaan linja haluaa tulla tämän sotakonerivistön eteen seisomaan ja odottamaan ammuksia. Luultavammin tämä ryhmä ei kohtaa linjoja edessään vaan hajanaisia joukkoja, joihin on hyvin vaikea osua sotakoneilla, joten linjan on pysyttävä liikkeessä ja sotakoneiden pysyttävä mukana tai jäätävä jälkeen. Jälkeen jääneet sotakoneet ovat helppoa riistaa skirmaajille. Näin suuresta linjaryhmästä tulee keskikokoinen linjaryhmä, jonka sotakoneet ovat enemmän haittana kuin hyötynä tai sitten kiertelemässä muualla.
En usko, että sotakoneiden rajoittamisella on vaikutusta sotakoneiden laatuun. Ne, jotka tykkäävät hioa ja tehdä tarkkaa ja kaunista tekevät niin, ne joilla on vähemmän kiinnostusta estetiikkaan ja enemmän kiinnostusta vaikka lajin urheilulliseen aspektiin toimivat oman luontonsa mukaan.
Jos taas sotakoneita ei rajoiteta tai rajoitetaan vain vähän (esim 5 sotakonetta per ryhmä) se tuo lajin pariin uusia harrastajia (Camuloksen 9:stä sotakonemiehistöstä noin puolet oli ensikertalaisia), innostaa luomaan ja tutkimaan uutta aluevaltausta ja tuo uuden elementin taistelukentille. Skirmiryhmille tulee tärkeää tekemistä ja suurten linjojen yhteenottoon tulee uusi muuttuja keihäiden pituuden ja kilpien koon lisäksi. Ja voi hyvin olla, että sotakoneet jäävät edelleen hyvin marginaaliseksi ilmiöksi, jolloin rajoitukset nitistävät peli-ilon innokkailta insinööreiltä ja miehistön jäseniltä joiden täytyy jakaantua useaan eri ryhmään, koska säännöt kieltävät heiltä yhteisen tekemisen.
Jos joskus ilmenee, että sotakoneet rikkovat peliä jollain lailla, voi sääntöjä kiristää tai muokata sellaiseksi, että ylilyönneiltä vältytään. Jos taas säännöt luodaan niin tiukoiksi ettei kehitystä ja innovointia pääse tapahtumaan niin sotakoneet tulevat luultavasti pysymään kuriositeettina.
Sotakoneiden jako kevyisiin ja raskaisiin
Koen, että sotakoneiden jakaminen kahteen erilliseen ryhmään niiden rakenteen mukaan luo selkeyttä sääntöihin ja mahdollistaa erilaisten sotakoneiden kehittelyn. Kevyet sotakoneet, kuten Camulosin viimevuotiset, ovat liikuteltavia, mutta huomattavasti tehottomampia kuin raskaat, kuten Rottien. Näen, että molemmille rakennetyypeille on paikkansa taistelukentällä. Kevyet sotakoneet ovat jopa turvallisempia, koska niistä on aina vastaamassa yksi miehistön jäsen ja kantamassa ne pois taistelukentältä sotakoneen tuhouduttua, eikä niissä ole niin suuria voimia käytössä.
Ammusten väriehdotus muu kuin raatoliinan
Selkeyden vuoksi olisi hyvä pitää raatoliinat omana värinään, mutta olisi myös hyvä saada sotakoneen ammuksille oma helposti tunnistettava värinsä, sekin nimenomaan selkeyden vuoksi.
Voimantuotossa kuminauhojen salliminen
Koska kyseessä on boffereiden, eli viemäriputkesta, putkieristeestä, vaahtomuovista ja ilmastointiteipistä rakennettujen aseiden ympärille keskittyvä historiallishenkinen urheilutapahtuma, tuntuu minusta oudolle jos kuminauhat kielletään sotakoneista. Minusta boffereiden suuri viehätys on nimenomaan siinä, että kuka tahansa voi marssia rautakauppaan ostamaan tarvikkeet ja teippailla itselleen aseen. Mielestäni sotakoneiden rakentajien tulisi voida toteuttaa samaa filosofiaa. Totta kai niin, että laitteet ovat turvallisia, kuten bofferitkin. Kaikilla ei ole mahdollisuutta työskennellä sepän pajoissa tai käyttää eläinten jänteistä tehtyjä köysikimppuja torsiotykeissään.
Maasta kimpoavat ammukset ovat vaarattomia
Koska kaikki muutkin projektiilit/keihäänpistot, jotka nuohoavat maata on vaarattomia niin sotakoneiden ammustenkin tulisi olla. Selkeyden vuoksi. Maasta pomppivat ammukset tekevät muutenkin sekavasta taistelusta entistä sekavampaa.
- - - - - - - - -
Siinä muutama ajatus, mitä aiheen tiimoilta on herännyt. Jatketaan keskustelua!
P.S. Pahoittelen kirjoitus-/ajatusvirheitä, tykitin tämän yhdeltä istumalta ja alkaa silmät sirrittää.