Sotahuuto 2020 viitekehys on täällä! Sotahuuto 2020 viitekehyksenä toimii Sotahuuto 2005 viitekehys, eli ensimmäinen Albigenssiristiretki. Sotahuuto 2020 ja Sotahuuto 2005 viitekehyksen tärkeimpänä erona on, että Sotahuuto 2020 käydään kuudella armeijalla ja se sijoittuu hieman aikaisempaan osaan ristiretkiä. Sotahuuto wikistä löytyy erittäin hyvä teksti, jossa pohjustetaan ristiretkien syntyä ja kulkua. Koska Sotahuuto wiki on mitä on, pistän viitekehyksestä oleellisen osan alle. (
https://wiki.sotahuuto.fi/index.php/Sotahuuto_2005)
Tämän lisäksi
http://www.cathar.info/ linkin kautta löytyy tietoa englanniksi ja mm. ristiretkiin osallistuneiden aatelisten vaakunoita.
Sotahuuto 2020 armeijat:
Kataarit
Toulouse
Aragonian kruunu
Kirkkovaltio
Ranskan kuningaskunta
Palkkasotilaat
"Poliittinen tilanne
1200-luvun alun Eurooppa oli hajanainen, lähes läpeensä feodalisoitunut maanosa, jossa kuninkaanvalta oli pitkälle nimellistä hänen omien läänitystensä ulkopuolella. Maata hallitsivat enemmän tai vähemmän voimakkaat lääninherrat, joita sitoivat aina ylempiinsä voimakkaat vasallinvalat. Valtiotasolla voimatekijöinä vaikuttivat suurvallat Ranska, normannien Englanti sekä saksalaisten tilkkutäkki, Pyhä Saksalais-Roomalainen Keisarikunta, josta oli sangen vaikea löytää mitään Pyhää, roomalaista ja vain siteeksi saksalaistakaan. Nämä kolme kävivät jatkuvaa kamppailua vaikutusvallasta, maasta ja omaisuudesta.
Ranskasta puhuminen yhtenä toimijana on kuitenkin harhaanjohtavaa. Kun puhuttiin Ranskan kahnauksista keisarikunnan kanssa, kyse oli itse asiassa Ranskan kuninkaan ja muutaman häntä tukevan pohjois-ranskalaisen aatelisen sodista muutamia Reinin varren saksalaisruhtinaita vastaan. Koko nykyinen Etelä-Ranska oli käytännössä riippumaton Pariisin vallasta, ja sitä hallitsivat Foixin ja Touloisen kreivit sekä Trencavelin varakreivi.
Uskonnollinen tilanne
Katolinen kirkko oli toisen vuosituhannen ensimmäisinä vuosisatoina kaikkea muuta kuin yhtenäinen kokonaisuus. Sitä rasittivat kiistat idän kirkon kanssa, eurooppalaisten hallitsijoiden poliittiset pyrkimykset kirkon hallitsemiseksi sekä Euroopan hajanaisuus. Kun matka Lontoosta Roomaan kesti parhaimmillaankin puolitoista kuukautta, ei tiedonkulku ollut tehokasta, eikä koulutus lisäksi ollut vielä kyllin systemaattista, ei ollut millään tapaa mahdollista synnyttää koko läntisen ja keskisen Euroopan kattavaa opiltaan ja käytänteiltään yhtenäistä kirkkoa.
Tilannetta eivät suinkaan helpottaneet lukuisat harhaopit, joiden merkittävimpiin kuuluneen ryhmän dualistiset (Hyvään ja Pahaan tasaveroisina uskovat) liikkeet muodostivat. Näiden liikkeiden juuret ulottuivat aina myöhäisantiikin oppiriitoihin asti, ja vuosituhannen vaihteen jälkeen ne alkoivat entistä voimallisemmin nostaa päätään. Bulgariasta pohjoisten Apenniinien kautta aina Pyreneille asti ulottuneella vyöhykkeellä ne keräsivät vankkaa kannatusta paikallisen väestön keskuudessa intensiivisen lähetystyön avulla. Etelä-Ranskassa, Languedocin alueella parhaimmillaan/pahimmillaan kataristisen kirkon (suurin dualistinen lahko) jäseniksi oli kastettu 10-12% alueen väestöstä, ja tästä osuudesta suhteettoman suuri osa kuului vaikutusvaltaiseen maa-aateliin. Kirkko koetti toki ryhtyä kirkolliskokousten päätöksillä vastatoimiin, mutta rauhanomaiset keinot osoittautuivat mahdottomiksi paikallisen kataristisen aatelin pistäessä kapuloita katolisten piispojen rattaisiin, eikä Ranskan kuningas kyennyt katolista kirkkoa auttamaan pelätessään yhtä aikaa niin saksalaisia kuin etelän vahvaa aateliakin.
Ristiretken alkusysäys
Vuonna 1194 Toulousen kreiviksi nousi myös albigensseina tunnettuja kataareja tukeva Raymond VI ja näytti siltä, ettei enää mikään voisi estää koko Languedocia luisumasta harhaoppisten käsiin. Näin olisi saattanut käydäkin, ellei samoihin aikoihin paaviksi olisi noussut Innocentius III - Euroopan mahtavimmaksi mieheksi matkalla oleva voimahahmo.
Kun kirkolliskokoukset ja piispojen toimet olivat osoittautuneet turhiksi, Innocentius otti itse asiakseen hänen rakasta äitikirkkoaan uhkaavan harhaopin tukahduttamisen. Alkuun Innocentius koetti myös rauhanomaisia toimia - jos voidaan puhua moisista, kun hänen tavoitteenaan oli harhaopin totaalinen hävittäminen -, mutta jo 1204 hän pyysi ensimmäisen kerran Ranskan kuningas Filip-Augustia kukistamaan harhaoppisia tukevan suuraatelin. Kuninkaalla ei kuitenkaan ollut muiden ongelmiensa tähden voimavaroja haastaa etelän kolmea suurta ruhtinasta.
Väistämättömäksi kataarien tuho muuttui vuonna 1208, kun Raymond VI:n kirkonkiroukseen julistanut paavin henkilökohtainen lähettiläs eli legaatti murhattiin ja kaikki jäljet näyttivät johtavan Raymondiin. Kyseessä oli oikeusteknisesti paavin murha (minkä teit legaateille, teit paaville), eikä Innocentiusta voine syyttää raivostumisesta. Hieman harkitsemattomasti hän julisti kaikki ristiretken edut (syntien anteeksiantamuksen ja liki varman taivaspaikan) jokaiselle, joka palvelisi 40 päivää Etelä-Ranskassa kukistamassa harhaoppisia. Lisäksi paavi lupasi kukistettujen harhaoppisten aatelisten maat kukistajilleen, mikä sai Pohjois-Ranskan ja jopa Saksan feodaaliherrat liikkeelle. Ei maata ilman herraa, eikä herraa ilman maata!
Itse ristiretki
Suunnaton maannälkä, uskonkiihko sekä ennenkuulumattoman helpolla saavutettavat ristiretkeläisedut (verrattuna Pyhällä maalla taistelemiseen) saivat koolle suurimman sotavoiman, mitä Euroopassa oli kuunaan nähty, kun hurjimpien arvioiden mukaan jopa n. 100 000 miestä kokoontui Paavin ja herrojensa lippujen alle. Jopa katumuksen tehnyt Toulousen kreivi Raymond oli liittynyt joukkoon ilmeisenä tarkoituksenaan pelastaa kreivikuntansa ja aiheuttaa hallaa kilpakumppaneilleen seudulla. Pian kuitenkin kävi selväksi, että ristiretki oli vääjäämättömästi matkalla kohti Toulousea, jonka kataarien läpitunkema armeija taatusti taistelisi, ja Raymondin oli tehtävä valintansa kirkon ja feodaaliherran velvollisuuksiensa välillä, eikä 1200-luvun alun Euroopassa voitu noiden vaihtoehtojen kesken edes puhua todellisesta valintatilanteesta. Raymond ratsasti Toulouseen ja sulki sen portit valmistautuen taistelemaan niiden henkien edestä, joita oli luvannut suojella vastineeksi vallastaan.
Ristiretki tuli jälkipolville kuuluisaksi kenties häikäilemättömimpänä sotaretkenä vuosisatoihin. Tunnetuksi tuli Beziersin kaupungin porttien sorruttua paavin legaatin vastaus kysymykseen, miten erotettaisiin viattomat syyllisistä: "Surmatkaa kaikki. Jumala kyllä tuntee omansa." Kaksikymmentä tuhatta ihmistä surmattiin kaduille tai poltettiin koteihinsa, heidän mukanaan arviolta kaksisataa kataaria. Teologisesti moraalista ongelmaa ei ollut, vaikka Taivaan porteille täytyi tuona päivänä tungosta ollakin. Hyvä sai ikuisen elämänsä, paha palkkansa.
Neljäkymmentä päivää albigenssiristiretki raivosi Etelä-Ranskassa ja hävitti Languedocin rikkaita maita. Kun neljännenkymmenennenensimmäisen päivän aamuna ristiretken sotilaallinen johtaja Simon de Montfort astui ulos komentoteltastaan, häntä kohtasi lohduton näky. Lupaus paaville oli täytetty ja vain kourallinen miehiä - epätoivoisimmat ja vielä maata vaille jääneet - oli jäljellä leirissä.
Paavi oli raivoissaan, de Montfort epätoivoinen. Kourallinen kaupunkeja oli poltettu ja alistettu uudelleen paavin valtaan, mutta liian moni vastusti yhä, eikä Montfortin miehillä olisi voimaa lopulliseen ratkaisuun. Euroopan suurimman ja kunnianhimoisimman sotatoimen hedelmät valuivat hukkaan kuin kuiva hiekka sormien välitse. Euroopan historian valtavin sotaponnistus muuttui alueelliseksi konfliktiksi, jossa taistelevat olivat katkeruudella ja vihalla varustettuja tai sitten tulleet rikkauksien toivossa liian kaukaa tietääkseen, miksi taistelivat.
Sotaonni vaihteli ja niinkin myöhään kuin vuonna 1226 julistettiin viimeinen ristiretki kataareja vastaan, kunnes lopulta vuonna 1256 heidät katsottiin lyödyksi ja paikallisen aatelin kanssa saatettiin solmia rauha. Pyhä Inkvisitio sai kuitenkin vaivata kataareilla päätään vielä vuosisatojen ajan." -Sotahuuto 2005 järjestäjätiimi.