Sotahuudossa niin kenttä-, metsä-, kuin (vasta viime vuonna tosin) linnaskenaarioissakin on aina ollut tilaa tehdä kiertoja, koukkuja ja kaiken sorttisia peliliikkeitä vihollisjoukkojen ympäri. Tämä on toki ihan tarkoituksellista, poislukien hyvin harvoin ainakaan Sotahuudoissa pelattavia siltatyöntöskenuja.
Noin kolmestakymmenestä nykyään Sohussa käyvästä ryhmästä arviolta puolella on laajaakin kokemusta koukkumanööverien hyödyntämisestä (osalla pääasiallisena taktiikkanaan), ja monille se laitaskirmaaminen on edelleen se ensisijainen duuni. Sohumeta on jatkuvasti kehittynyt lähemmäs kohti puhdasta linjamättöä, johtuen pitkälti siitä että pisteytys suosii näyttäviä suorituksia siellä missä pisteiden jakajia on eniten, vaikka armeijavoitolle kriittisiä liikkeitä voi tapahtua reunoillakin, missä pisteitä ei saa yhtä paljoa. Olettaakseni tämä metan kehitys on merkittävä syy siihen että nykyään on niin paljon
suolaa erityisesti onnistuneita yksilösuorittajia kohtaan, joiden 1.) mielihalut, 2.) strategia, ja 3.)
visio Sotahuudosta eivät kohtaa tämän linjametan kanssa.
Avoimet maastot ja tila mahdollistavat muunkinlaisen Sotahuutoboffaamisen, kuin sen mitä valtaosa jengistä nykyään tekee (=marssii toisiaan päin ennalta sovitussa rivijärjestyksessä). Ja se että suurin osa haluaa tehdä boffausta noin, ei mielestäni ole todellakaan syy kieltää lopuilta niitä kiertoja ja koukkauksia. En sukella tähän pointtiin sen syvemmin nyt tässä, vaikka pitkän linjan äärilaitaskirmaajana sanottavaa voisi ollakin.
Se miksi tarkensin aiemmin että suola kohdistuu erityisesti yksilösuorituksiin, tai ikävä kyllä usein yksittäisiin ryhmiin, johtuu siitä, että ei kukaan koskaan tullut valittamaan Goboille siitä että tehtiin 10 metrin koukkaus linjaryhmän kylkeen ja päästiin
silti yllättämään koko porukka kuolleesta kulmasta, aivan kuin meitä ei ikinä siellä olisi ollutkaan. Mutta sitten jos saman manööverin tekee yksittäinen taistelija vaikka 50-100m etäisyydeltä (silti erittäin paljon pelialueen rajojen sisällä), suolaisuuden määrä on ihan valtava. Tiedän, se on metaa rikkovaa ja kehittävää/muuttavaa strategiaa, mutta mielestäni positiivisella tavalla. Niinkuin jo sanoin, linjatappelun määrä, rooli, ja palkitseminen on jatkuvasti kasvanut, samalla kun skirmauksen vastaavat ovat pienentyneet. Mun mielestä on kiva että jatkossakin taitavan kaverin skillsettiin kuuluu ympäristönsä tarkkailu ja putkinäön välttäminen.
Sitten päästäänkin koko homman pihviin. Jos lukijasta tuntuu siltä että aiemmat pätkät oli ohitse aiheen menevää skeidaa, niin ota se vaikka pohjustuksena tälle:
Kuolleiden tehtävä on näyttää kuolleilta, ja liikkua pois tieltä, elävien tehtävä on lyödä vastapuolen eläviä.
Ihan oikeasti, ei tämän pitäisi olla yhtään sen vaikeampaa. Ymmärrän, 30 asteen helteessä gambesonin, teräspanssarin ja 5,5m keihään kanssa moni asia ei ole yhtä huojentavia kuin se vihdoinkin koittava pelistä tippuminen ja "kuolema". Siitä huolimatta jokaisen Sohumaksunsa maksaneen pitäisi tajuta se ihan yksinkertainen ajatus, että Sohu on (toisille enemmän leikkimielinen kuin toisille) kilpailutapahtuma. Ja siihen kilpailuun sisältyy ajatus säännöistä, ja siitä, että kun olet peliteknisesti eliminoitu skenaariosta, et enää saa vaikuttaa siihen millään tavalla. Sentään se on hyvin sisäistetty, että kuolleet eivät puhu, tai ohjeista eläviä.
Siitä huolimatta porukka valittaa onnistuneille koukkaajille ja skirmisankareille siitä, kun kuulemma sekoittuivat kuolleisiin. Haukutaankohan hieman väärää puuta?
Elävien pelaajien tehtävä ei siis ole näyttää eläviltä, eihän siinä olisi mitään järkeä. Säännöt kertovat selkeästi mitä kuolleelta, pelistä poistuneelta taistelijalta odotetaan, ja eläville riittää ettei tee mitään niistä asioista. Polvellaan saa olla eläväkin. Elävän ei tarvitse kulkea pitkin metsiköitä jatkuvassa
taisteluasennossa, eikä elävän tarvitse pyöritellä miekkaansa päänsä yläpuolella uhmakkaasti sen enempää, kuin kovaäänisesti kuuluttaa olevansa hengissäkään. Tästä syntyy se järki ja logiikka, että kuolleiden duuni on näyttää kuolleilta, elävien taas lyödä muita taistelijoita parhaaksi katsomansa strategian mukaan. Tämä voi sitten tarkoittaa tiukassa kilpimuurissa kohti vastustajaa etenemistä, pikajuoksua vihollislinjojen takana etsien parasta iskupaikkaa, tai rauhallisempaakin lähestymistä ja
kärkkymistä siellä takana.
Sitten mitä tulee raatoliinoihin, niin nehän ovat tosiaan nykyään taasen
pakollisia. Lainaan tähän alle raatoliinoja koskevan sääntökohdan, mutta huomautan että säännöissä myös välittömästi kuolemisenkin jälkeen odotetaan sopivanlaista tapaa ilmaista hengenlähtö.
Sotahuudon taistelusäännöt 2018, sivu 4 kirjoitti:Kun kuollut taistelija pääsee välittömästä taistelukontaktista, tulee hänen taistelualueella yhä
ollessaan osoittaa kuolemaansa nostamalla tähän tarkoitukseen hyväksytty merkkiliina päänsä
yläpuolelle tai kiinnittämällä liina päänsä ympärille.
Sotahuuto 2018, Taistelusäännöt
Koen raatoliinat ainoaksi aidosti ja realistisesti toimivaksi tavaksi päästä tästä kiistakysymyksestä, ja odottaisin että niiden perään kuulutettaisiin -ainakin nyt sääntöjen tarkastamisen jälkeen "alkuvaiheessa"- enemmän.
Lopetan tämän esseen hyvää makua noudattelevalla vastuunvapautuslausahduksella, ja sanon että totta kai näitäkin noudattamalla on mahdollista pyrkiä hyödyntämään kuolleita näköesteinä, tai "sulautua massaan", mutta niin kauan kuin kuolleet eivät noudata sääntöjä oikein (tämä ongelma on todella laajamuotoinen, ja väitän että useimmilla olisi tässä korjattavaa), on todella vaikea syyllistää ketään heihin sekoittumisestakaan. Erilaiset ja valtaväestöstä poikkeavat taktiikat pitävät pelin freesinä, ja ne pitäisi lähtökohtaisesti toivottaa tervetulleiksi. Samaan aikaan jokaisen on hyvä tiedostaa
hyvän urheiluhengen ja reilun pelin merkitys koko lajin olemassaololle, eikä koskaan pitäisi pyrkiä toimimaan tavoilla, joita voisi joutua aidosti kyseenalaistamaan.