Sivu 1/1

Häirinnän vastainen tiedote

Lähetetty: Maanantai, 24.06.2019 20:53
Kirjoittaja Suontakanen
Turvataan yhdessä hyvä kokemus kaikille

Sotahuuto on yleisötapahtuma, johon osallistuu eri-ikäisiä ja eri taustoista tulevia harrastajia, joiden kokemuspohja on hyvin erilainen. Sotahuudon järjestäjät haluavat taata kaikille osallistujille turvallisen tilan ja sitä kautta mukavan kokemuksen. Kiusaaminen ja häirintä eivät kuulu Sotahuutoon, joten muistathan käyttäytyä kaikkia kohtaan kunnioittavasti koko viikonlopun ajan.
Häirinnällä tarkoitetaan muun muassa loukkaavaa nimittelyä, sukupuoleen, ulkonäköön tai syntyperään liittyvää halventavaa kommentointia, seksuaalissävytteistä ehdottelua ja puhetta, varjostamista, uhkaavaa käyttäytymistä sekä ei-toivottua koskettelua tai muuta fyysistä kontaktia. Häirintää voivat kokea kaikki sukupuolesta, iästä ja elämänkokemuksesta riippumatta. Jokainen määrittelee itse, mikä hänestä tuntuu häirinnältä, kukaan muu ei voi sitä tehdä.
Häirintä voi olla tahallista mutta myös tahatonta, eli viattomaksi tarkoitettu vitsi tai kommentti voikin toisista henkilöistä tuntua ahdistavalta. Tärkeintä on kunnioittaa toisten tahtoa. Jos toimintasi koetaan häiritseväksi tai sinulle huomautetaan siitä, lopeta välittömästi. Toistuva häiritsevä käyttäytyminen voi johtaa tapahtumasta poistamiseen.
Jos koet häirintää, kehota tekijää lopettamaan. Jos huomaat jotain, jonka epäilet olevan häirintää, kysy rohkeasti tilanteen osallisilta onko kaikki kunnossa. Tarvittaessa voit aina pyytää apua järjestyksenvalvojilta, infosta tai suoraan tapahtuman häirintäyhdyshenkilöiltä. Häirintäyhdyshenkilöt tavoitat tapahtuman aikana vuorokauden ympäri ja voit ottaa yhteyttä kumpaan yhdyshenkilöön itse haluat. Sotahuudon häirintäyhdyshenkilöiden numerot ilmoitetaan ennen tapahtumaa.
Sotahuudon järjestäjät toivovat, että kaikista tapauksista otetaan yhteyttä häirintäyhdyshenkilöihin, vaikka tilanne selviäisikin ilman henkilökunnan apua. Tapahtuman häirintäyhdyshenkilöiden kanssa voit keskustella tapahtuneesta ja järjestäjät voivat tehdä tarvittavat toimenpiteet, jotta Sotahuudosta tulisi kaikille vielä turvallisempi tapahtuma.

Sotahuutoon etsitään kahta häirintäyhdyshenkilöä. Halukkaat voivat ilmoittautua sähköpostilla hallitus@sotahuuto.fi

Terveisin
Sotahuuto-yhdistys ry:n hallitus