Aloitus sekasorrosta, kaikki ryhmät tasaisesti sekaisin.

Keskustelua erilaisista skenaariotyypeistä

Valvoja: Ylläpito

Avatar
Keisari_P
Ylläpito
Viestit: 2523
Liittynyt: Lauantai, 28.01.2006 14:04
Paikkakunta: Helsinki

Aloitus sekasorrosta, kaikki ryhmät tasaisesti sekaisin.

Viesti Kirjoittaja Keisari_P » Torstai, 01.06.2006 17:00

Uutta skenaario tyyppiä mietittiin, jossa molempien armeijoiden kaikki ryhmät aloittavat skenaarion sikinsokin maastoon toistensa lomaan tasaisesti sijoitettuina.

Viime vuonna tätä kokeiltiin siten, että katolliset olivat sekaisin mutta hieman hieman suurempilukuisia vahvuudeltaan. Kataarit taasen aloittivat yhtenäisenä armeijana. Nyt erona olisi se, että molemmat armeijat olisivat tasaisesti (ryhmittäin) sekaisin. Näinollen yksittäiset ryhmät todennäköisesti kohtaavat toisensa ennen kuin omia joukkoja löytyy. Tänä vuonna alue on paremmin rajattu.

Ryhmien kannattaa siis varautua myös sellaisella varustuksella, että pärjää ilman muiden ryhmien tukea.
Viimeksi muokannut Keisari_P, Maanantai, 05.06.2006 15:49. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Avatar
Misumasu
Marsalkka
Viestit: 2292
Liittynyt: Sunnuntai, 30.04.2006 20:55
Paikkakunta: Jyväskylän mlk

Viesti Kirjoittaja Misumasu » Torstai, 01.06.2006 18:10

Kuullostaa hyvältä, tuossa erottuisi selvästi eri ryhmien erot.
Sieluni Jumalalle, miekkani Maahinkaiselle.
Synnit meneekin sitten Ruton piikkiin.
Avatar
tiarAnon
Sotalordi
Viestit: 1379
Liittynyt: Torstai, 23.02.2006 14:47
Paikkakunta: Espoo

Viesti Kirjoittaja tiarAnon » Torstai, 01.06.2006 20:04

Jep, ei yhtään hullumpi ajatus. Kannattaa varmaan säästää kuitenkin sunnuntaille, niin oman puolen soturit on oppinut jo muistamaan. Ennen kuin joku älähtää, että oishan se paljon makeempaa kun ei ees muista kuka on omalla puolella, voin todeta, että ei ainakaan minusta. Eikä edes historiallisesti korrektia, kun vastustajan joukot erottaisi esim. kulttuurieroista kuten kieli...
It'll be awesome.
Avatar
s_kettu
Paroni
Viestit: 180
Liittynyt: Keskiviikko, 01.03.2006 23:07
Paikkakunta: Helsinki

Viesti Kirjoittaja s_kettu » Torstai, 01.06.2006 21:09

Olen samaa mieltä triarin kanssa. Kannattaa pitää skenu vasta sunnuntaina että tunnistaisi edes omat. Helpottaa paljon :wink:
JP
Paroni
Viestit: 157
Liittynyt: Keskiviikko, 08.03.2006 19:31
Paikkakunta: vihtavuori

Viesti Kirjoittaja JP » Torstai, 01.06.2006 22:47

Loistava idea sittä varmaan tulee todella tunnelmallinen matsi.
Räyh!
Avatar
Grislan
Paroni
Viestit: 178
Liittynyt: Keskiviikko, 22.02.2006 17:29
Paikkakunta: Hämeenlinna

Viesti Kirjoittaja Grislan » Perjantai, 02.06.2006 00:57

Loistava idea, toteuttakaa ihmeessä! Siinä pääsee ehkä jopa käyttämään sekä aivojaan että jalkojaan, kun juoksee yksin karkuun seitsemää jousimiestä...!
Härifrån tvättas!
Avatar
Automaattinen
Komentaja
Viestit: 1600
Liittynyt: Tiistai, 14.02.2006 23:00
Paikkakunta: Mouhijärvi

Viesti Kirjoittaja Automaattinen » Perjantai, 02.06.2006 02:02

Huhhuh. Ehkä sitten sunnuntaina.
On mahdollista että ajattelen, näin ollen voin myös olla olemassa.
Avatar
Zanmefagalion
Kersantti
Viestit: 59
Liittynyt: Torstai, 01.06.2006 13:06

Viesti Kirjoittaja Zanmefagalion » Perjantai, 02.06.2006 07:46

Kannatetaan! Tää on hyvä idea :D !
ap90
Kreivi
Viestit: 277
Liittynyt: Sunnuntai, 26.02.2006 10:31
Paikkakunta: Jyväskylä

Viesti Kirjoittaja ap90 » Perjantai, 02.06.2006 18:37

vielä kovempi taistelu olisi semmonen jossa molempien joukkueiden joukut olisivat ihan sekaisin....

Miettikää nyt sitä kaaost :wink:
"Tuhat tulimmaista! Vainolainen muureilla! Rutto heittiöt vieköön!" Aku Ankka lehti nro 27 4.7.07 sivu 20, 1. ruutu
Avatar
Strigo
Kapteeni
Viestit: 146
Liittynyt: Perjantai, 03.02.2006 18:55
Paikkakunta: Kalajoki
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Strigo » Perjantai, 02.06.2006 19:13

vielä kovempi taistelu olisi semmonen jossa molempien joukkueiden joukut olisivat ihan sekaisin....

Miettikää nyt sitä kaaost Wink
Öööhh... eikös tässä juuri sellaisesta puhuttukin?

Idea kuulostaa ihan mielenkiintoiselta, mutta olen aika varma, että tästä tulee väistämättä sellainen skenaario jossa joillakin on tosi hauskaa ja mahtavaa ja toisaalta taas sitten ryhmä x:llä hupi loppuu kymmeneen minuuttiin, kun he törmäävät kolme kertaa suurempaan vihollisryhmään eivätkä voi paeta minnekään... Näin kävi minun ryhmälläni viime vuonna siinä katolisten hajaantumisskenaariossa :? Tai itse asiassa meillä kävi niin hassusti, että takaa-ajajamme vain kasvoivat lukumäärässään meidän paetessamme :)
-Tity-
Avatar
Misumasu
Marsalkka
Viestit: 2292
Liittynyt: Sunnuntai, 30.04.2006 20:55
Paikkakunta: Jyväskylän mlk

Viesti Kirjoittaja Misumasu » Perjantai, 02.06.2006 21:04

Noh, voittajilla on (yleensä) aina hauskempaa.. Se on urheilun perussääntö, jota on vaikea mennä muuttamaan.

Voisihan sitä tehdä sillein, että ryhmät jaettaisiin n. samankokoisiin ryhmiin.
esim. pieniä yhdistämällä ja isoja jakamalla.
Sieluni Jumalalle, miekkani Maahinkaiselle.
Synnit meneekin sitten Ruton piikkiin.
Avatar
Keisari_P
Ylläpito
Viestit: 2523
Liittynyt: Lauantai, 28.01.2006 14:04
Paikkakunta: Helsinki

Viesti Kirjoittaja Keisari_P » Perjantai, 02.06.2006 23:35

Viime vuodesta on opittu, ja skenaario pyritään toteuttamaan siten, että ryhmät olisivat suhteellisen tasapainoisesti sekaisin toistensa lomassa. Selkeästi rajattavalla alueella.

Sunnuntaille tämä skenaario menisi, juuri sen vuoksi, että olisi paremmat mahdollisuudet tunnistaa omat joukot ja viholliset.
Avatar
Archibald
Marsalkka
Viestit: 2182
Liittynyt: Torstai, 30.03.2006 19:56
Paikkakunta: Stockholm

Re: Aloitus sekasorrosta, kaikki ryhmät tasaisesti sekaisin.

Viesti Kirjoittaja Archibald » Maanantai, 05.06.2006 15:22

Keisari_P kirjoitti:Ryhmien kannattaa siis varautua myös sellaisella varustuksella, että pärjää ilman muiden ryhmien tukea.
Eikai tällaisessa tilanteessa ole pakko juosta yksin lipun kanssa? :?


-a
Avatar
Keisari_P
Ylläpito
Viestit: 2523
Liittynyt: Lauantai, 28.01.2006 14:04
Paikkakunta: Helsinki

Viesti Kirjoittaja Keisari_P » Maanantai, 05.06.2006 15:45

Sanamuoto ei ollut ilman ryhmäläistensä tukea, vaan ilman muiden ryhmien tukea.

Se on sitten ryhmästä kiinni, joutuuko juoksemaan yksin lipun kanssa. Kaikki ryhmät kuitenkin aloittavat yhtenäisinä.
Avatar
Archibald
Marsalkka
Viestit: 2182
Liittynyt: Torstai, 30.03.2006 19:56
Paikkakunta: Stockholm

Viesti Kirjoittaja Archibald » Maanantai, 05.06.2006 16:29

*hupsistakeikkaa*
Avatar
qMp
Herttua
Viestit: 840
Liittynyt: Maanantai, 20.03.2006 18:03
Paikkakunta: Espoo
Viesti:

Viesti Kirjoittaja qMp » Tiistai, 06.06.2006 13:04

Strigo kirjoitti:
vielä kovempi taistelu olisi semmonen jossa molempien joukkueiden joukut olisivat ihan sekaisin....

Miettikää nyt sitä kaaost Wink
Öööhh... eikös tässä juuri sellaisesta puhuttukin?
Oletan, että ap90 meinasi skenua, jossa ei oltaisi edes oman ryhmän kanssa, vaan täysin sekaisin ympäri maastoa. Eli kaikki niin yksin, kun vaan voi olla. Mikä ihana kaaos :D
Kantti kirjoitti:Mielestäni qMp on aika jännän äärellä kommentoidessaan.
-Maikkeli-
Kreivi
Viestit: 319
Liittynyt: Keskiviikko, 08.02.2006 22:32
Paikkakunta: Joensuu
Viesti:

Viesti Kirjoittaja -Maikkeli- » Tiistai, 06.06.2006 13:07

qMp kirjoitti:
Strigo kirjoitti:
vielä kovempi taistelu olisi semmonen jossa molempien joukkueiden joukut olisivat ihan sekaisin....

Miettikää nyt sitä kaaost Wink
Öööhh... eikös tässä juuri sellaisesta puhuttukin?
Oletan, että ap90 meinasi skenua, jossa ei oltaisi edes oman ryhmän kanssa, vaan täysin sekaisin ympäri maastoa. Eli kaikki niin yksin, kun vaan voi olla. Mikä ihana kaaos :D
Siinäpä tulisi samalla yksinäisten puolelaisten yhteistyö koetukselle.
Kuvittelen itseni tuntemattomien puolelaisten kanssa haahuilevan pitkin maastoa keräten omia joukkoon, ja metsästäen yksinäisiä vihollisia/vihollisjoukkioita. :P
JP
Paroni
Viestit: 157
Liittynyt: Keskiviikko, 08.03.2006 19:31
Paikkakunta: vihtavuori

Viesti Kirjoittaja JP » Tiistai, 06.06.2006 14:54

Mikä mahtava idea mutta varmasti hirveän vaikea toteuttaa.
Räyh!
-Maikkeli-
Kreivi
Viestit: 319
Liittynyt: Keskiviikko, 08.02.2006 22:32
Paikkakunta: Joensuu
Viesti:

Viesti Kirjoittaja -Maikkeli- » Tiistai, 06.06.2006 16:14

Sepä se siinä sitten onkin... :(
Yksi
Nostoväki
Viestit: 5
Liittynyt: Torstai, 22.06.2006 20:48
Paikkakunta: Porvoo

Viesti Kirjoittaja Yksi » Keskiviikko, 28.06.2006 16:11

Alkuperäinen idea, että oltaisiin ryhmittäin sekaisin maastossa kuulostaa paremmalta kuin kaikki pelaajat sekaisin maastossa.
From Delta to DMZ, from politics to hippies, this is FIRE IN THE JUNGLE!
Avatar
Misumasu
Marsalkka
Viestit: 2292
Liittynyt: Sunnuntai, 30.04.2006 20:55
Paikkakunta: Jyväskylän mlk

Viesti Kirjoittaja Misumasu » Torstai, 29.06.2006 11:35

Kannatan, en tiedä mitä, mutta kannatan kuitenkin :wink:
Sieluni Jumalalle, miekkani Maahinkaiselle.
Synnit meneekin sitten Ruton piikkiin.
Avatar
s_kettu
Paroni
Viestit: 180
Liittynyt: Keskiviikko, 01.03.2006 23:07
Paikkakunta: Helsinki

Viesti Kirjoittaja s_kettu » Torstai, 29.06.2006 11:38

Minä olen ehdottomasti omien ryhmien kasassa pitämisen puolella :!:
Notre victoiries écrasantes sont incessant.
ap90
Kreivi
Viestit: 277
Liittynyt: Sunnuntai, 26.02.2006 10:31
Paikkakunta: Jyväskylä

Viesti Kirjoittaja ap90 » Sunnuntai, 23.07.2006 12:38

qMp kirjoitti:
Oletan, että ap90 meinasi skenua, jossa ei oltaisi edes oman ryhmän kanssa, vaan täysin sekaisin ympäri maastoa. Eli kaikki niin yksin, kun vaan voi olla. Mikä ihana kaaos
Tuo oli juuri se mitä hain, oli hieman kiire kun tuon kirjoitin...

Tosin tuohon olisi mennyt tuhottomasti aikaa ja pelialueenkin olis pitänyt olla valtava. Myös ihmisten loukkantuumiset olisi ollut riski jos ketään ei olisi lähettyvillä.

Harmi että vasta nyt tarkistin tämän threadin :cry:
"Tuhat tulimmaista! Vainolainen muureilla! Rutto heittiöt vieköön!" Aku Ankka lehti nro 27 4.7.07 sivu 20, 1. ruutu
Viestiketju Lukittu

Palaa sivulle “Skenaariot”