Respawnista eli uudelleenheräämisestä skenaarioissa

Keskustelua erilaisista skenaariotyypeistä

Valvoja: Ylläpito

Avatar
JonTzu
Sotahuuto '11 -järjestäjä
Viestit: 2966
Liittynyt: Tiistai, 31.01.2006 20:27
Paikkakunta: Helsinki

Respawnista eli uudelleenheräämisestä skenaarioissa

Viesti Kirjoittaja JonTzu » Perjantai, 24.02.2006 15:48

Respawnia sisältävissä skenaarioissa kannattaa laittaa uusiutumispiste muualle kuin vallattavien pisteiden lähelle. Jos kuolleet kävelevät kohti omaa puolustuspistettä, he myös tulevat takaisin nopeasti. Pahimmillaan tämä johtaa siihen, että vihollisen puolustamia pisteitä ei voi valloittaa, koska kuolleet tulevat takaisin ja oma respawn-linja venyy venymistään.

Siltatyönnössähän tuo "sieltä tulee aina vaan lisää" -ilmiö ei haittaa. Se kuuluu pelin henkeen ettei mitään oikeasti saada vallattua ja saaduista eduista on vaikea pitää kiinni.

Sellaisissa skenaarioissa joissa jotain olisi kuitenkin tarkoitus saada aikaiseksiskin kannattaa valloitukset ja henkiinherääminen erottaa toisistaan selvästi.

Respawn-skenaarioita voisi olla tänä vuonna useampiakin kappaleita, sillä niissä kevyet yksiköt pääsevät pätemään. Kenttetaisteluissa yhden miekan kanssa huitelevat tiedustelijat tulevat saamaan köniinsä, mutta näissä he voisivat saada tasoitusta viimeistään sillä, että tankit jolkottavat itsensä puhki ja jousimiehiltä loppuvat nuolet.
"Harjoittelemalla hyvä tulee."
Avatar
Nipsu
Herttua
Viestit: 682
Liittynyt: Tiistai, 21.02.2006 16:55
Paikkakunta: Lautiosaari, Lounais-Lappi

Viesti Kirjoittaja Nipsu » Perjantai, 24.02.2006 16:51

ehkä spawnaus paikat kannattaisi sijoittaa kentä vastakkaisille sivuille, mutta kuitenkin "omalle" kenttä puoliskolleen. respaus scenuja kehiin vaan niin pysyy aloittelijatkin "katsoo peiliin" mukana muutaman minuutin kerrallaan! :wink:
Smells like... Victory!

Here comes the messenger,
Black crow on a tombstone!
Gnomus
Sotahuuto '11 -järjestäjä
Viestit: 1427
Liittynyt: Perjantai, 10.02.2006 14:13
Paikkakunta: Lahti

Viesti Kirjoittaja Gnomus » Perjantai, 24.02.2006 19:12

Spawnauksen kanssa kannattaa olla varovainen. Useammassakin tapauksessa henkiin heräämiset ovat pilanneet tapahtuman koska

a) Väki ryhtyy tekemään "itsemurhia" kun sillä ei ole väliä, ainahan sitä herää uudestaan

b) jo Jontzun mainitsema spawnaus vallattavassa pisteessä. Kun toisen puolen väki hölkkää satoja metrejä suuntaansa herätäkseen henkiin ja toisen menee pari metriä taaemmas ja herää heti henkiin, niin paikan valtaus on miltei mahdotonta.

c) Jos saa kokoajan teloa samaa porukkaa, niin ei sekään kivaa ole

Henkiinheräämistä kannattaisi käyttää vain erityisissä tilanteissa, ehkä 1-3 scenaariota noin kymmenestä, ja nekin harkituissa paikoissa. Scenaariotyyppisen homman ideanahan on juuri se että se yksi kuolema ei pilaa koko päivää, kun päästään aloittamaan uudestaan seuraavassa skenaariossa. Henkiinherätyksen kanssahan voisi mätkiä koko päivän yhtä ainoaa skenaariota ja pitää välillä eräta... Öhom, ruokatunnin.

Omalla tavallaan henkiinherätys myös pilaa tunnelmaa. Se että jokainen tekemäsi tappo on vaikuttava saa oikeasti yrittämään ja saavutuksista saa olla ylpeä. Ja kyllä ne ikimuistoiset kuolemat satunnaiseen nuoleen tai noloon omaan mokaan tai kunniakkaaseen viimeiseen taistoon ovat hienoja kokemuksia. Eräässä nimeltä mainitsemattomassa (muuten mainiossa) pelissä oli aika tylsää kun pelin jälkeen osa porukasta retosteli sillä että "kuolin seitsemästi" ja kyseinen kaveri oli tehnyt kohdan a) itsemurharyntäyksiä. Elämän ja kuoleman tunnelma latistuu täysin :evil:

Spawnauksella on käyttönsä siltatyönnön tapaisissa skenaarioissa joissa tarkoituskin on että kumpikaan puoli ei lopu kesken, vaan tulokset katsotaan muualta. Tai sitten tilanteissa joissa esim pienempi heikompi joukko spawnaa ja kaatuu aalto toisensa jälkeen raskaamman joukon kimppuun luoden efektin "loppumattomasta" vihollisesta jolta sitten pitää päästä karkuun tai läpi.

Nimimerkillä: älä sotke spawnaamista tai magiaa taistelupeleihin, ellet ola TÄYSIN varma mitä olet tekemässä.
Avatar
Nipsu
Herttua
Viestit: 682
Liittynyt: Tiistai, 21.02.2006 16:55
Paikkakunta: Lautiosaari, Lounais-Lappi

Viesti Kirjoittaja Nipsu » Perjantai, 24.02.2006 21:35

ainakin joskus jossain splätissä respaus oli järjestetty niin että molemmilla juokkueilla oli oma paikka jonne ruumiit kokoontui. paikkaa valvova järjestäjä tms. ilmoittaisi kaikki eläviksi vaikka puolen tunnin välein jolloin peli kestäisi pitempään mutta kaikki vihulaiset voisi kyllä saada hengiltä hetkellisesti. Tällöin omilla tapoilla olisi merkitystä ja "itsemurhat" vähenis kun ei kukaan halua istua poissa taistelusta 30 minuuttia.
Mites ois :?:
Smells like... Victory!

Here comes the messenger,
Black crow on a tombstone!
-Maikkeli-
Kreivi
Viestit: 319
Liittynyt: Keskiviikko, 08.02.2006 22:32
Paikkakunta: Joensuu
Viesti:

Viesti Kirjoittaja -Maikkeli- » Lauantai, 25.02.2006 14:28

Tuohonhan voisi yhdistää jotenkin, että respawni tapahtuu vasta kun kuolleita on kasaantunut esim. 20kpl. Näin saataisiin ihmiset pysymään vielä porukkoinakin.
Näyttäähän se pikkuisen naurettavalta kun "respawnaajat" ovat ns. apujoukkoja in-gamellisesti, ja suunnasta X hölkkää kaksi soturia "apujoukoiksi" keskelle joukkomättöä.
Viimeksi muokannut -Maikkeli-, Sunnuntai, 26.02.2006 12:03. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Avatar
Kantti
Sotahuuto '11 -järjestäjä
Viestit: 1647
Liittynyt: Tiistai, 21.02.2006 10:41
Paikkakunta: Jyväskylä

Ryhmäpohjaisesta respawnista

Viesti Kirjoittaja Kantti » Lauantai, 25.02.2006 20:15

Ryhmäpohjainen respawni on parempi idea kuin tasaisen uudelleen elämänsä löytäneiden tasainen virta kohti etulinjaa, mutta siinä on edelleen sama ongelma kuin koko respawnissa yleensäkin, jonka Gnomus hyvin mainitsi. Myös tämä malli johtaa helposti liian itsemurhahakuiseen (tai ainakin normaalia itsetuhoisempaan) toimintaan. Viimeistään näin käy herkästi silloin, kun tietää puolen ryhmästä jo odottelevan spawnauspaikalla. Historiallisessa tilanteessa tuo jäljellä oleva puolikas todennäköisesti päättäisi moraalinsa menettäneenä pötkiä pakoon, mutta tuollainen systeemi itse asiassa suosisikin sitä, että ryhmä yhtenä joukkona tekee kamikazesyöksyn päästäkseen taas nopeasti tilanteeseen. Ei tietenkään tavoitellun Fair Play -hengen mukaista, mutta adrenaliinitasojen ollessa korkeimmillaan Fair Play on aina vaarassa.
"The Almighty says this must be a fashionable fight. It's drawn the finest people."
Avatar
BlueSkie
Herttua
Viestit: 862
Liittynyt: Tiistai, 31.01.2006 19:25
Paikkakunta: Kuopio

Viesti Kirjoittaja BlueSkie » Lauantai, 25.02.2006 20:54

Itse olen pääasiallisesti respawneja vastaan, tosin siltatyöntöön ja vastaaviin skenaariotyyppeihin ne sopivat mainiosti. Kun taistelijalla on skenaariossa vain yksi elämä, hän luultavasti käyttäytyy taktisesti järkevämmin kuin jos käytössä olisi respawn. Eli aivottomia kamikaze-hyökkäyksiä esiintyy siis vähemmän. Lisäksi yksi ainut elämä tuo mukanaan sitä kuuluisaa kuolemanpelkoa (voihan niihin boffereihin vaikka tukehtua :P). Ylipäätään tunnelma on paljon korkeammalla, kun saa todella jännittää jokaista aseellista yhteenottoa, koska jokainen niistä voi olla viimeinen kyseisessä skenaariossa.
"Pointy thing in squishy bits makes splodgy mess."
orbitti
Paroni
Viestit: 226
Liittynyt: Keskiviikko, 01.02.2006 21:25

Viesti Kirjoittaja orbitti » Sunnuntai, 26.02.2006 19:17

Henkiinheräämisellä on paikkansa, kyllä. Jos nyt ei oteta huomioon siltatyöntöä ja muita vastaavia skenarioita, joissa henkiinherääminen on oleellinen osa skenarion taktista rakennetta, on henkiinheräämisellä sama tarkoitus kuin lukuisilla skenarioillakin: päästää osallistujat taistelemaan.

Edellisessä sotahuudossa skenariot olivat sen verran lyhyitä, ettei päässyt syntymään tilannetta, jossa alkuskenariossa kuoleilla olisi ollut kohtuuton odotusaika.

Ketjussa myös mainittiin splättis (voidaan yleistää myös airsoftiin), jossa pääsee heräämään henkiin omassa tukikohdassa tietyn sakkoajan umpeudutta. Pienen googlaamisen ja webbisivuselailun jälkeen tuli selväksi, että ne softis/splättispelit, jossa henkiinheräämistä käytetään, pääsääntöisesti sisältävät suhteellisen pitkiä skenarioita.

Tässä valossa voidaan ajatella, että, jos suunnitteilla on jokinlainen mega-skenario (ajallisesti), silloin olisi suotavaa, että kuolleet pääsisivät (kohtuullisen sakkoajan jälkeen) takaisin peliin mukaan. Oli pelin sisäinen syy mikä tahansa.

Ohimennen tuohon joukkohenkiinheräämiseen: Kun Faravian boffotreeneissä tuota "herääminen heti, kun uusi tiimi kasassa"-sääntöä käytettiin hieman isommassa skaalassa, oli tuloksena lähinnä pieniä häröpalloja ympäri taistelualuetta. Paikalla oli n. 40-70 taistelijaa.
Avatar
Keisari_P
Ylläpito
Viestit: 2524
Liittynyt: Lauantai, 28.01.2006 14:04
Paikkakunta: Helsinki

Respawnin vastustaja

Viesti Kirjoittaja Keisari_P » Maanantai, 27.02.2006 03:33

Itse lukeudun respawnin vastustajiin. :evil:
Jos se minusta on kiinni (ja jossain määrin onkin), niin respawnia ei esiinny kuin siltatyönnössä ja Risk-skenaariossa. Riskissäkin respawni tapahtuu vain lipunkantajan avulla. Ryhmä tosin voi vielä tehdä itsemurhaiskun jättäen lipunkantajansa toisen ryhmän suojeltavalksi. Tämä ei kuitenkaan pitäisi mielestäni olla pelin henki, vaan kuolemanpelkoa pitäsi olla! Kenties tappioista voisi tulla ryhmälle henkilökohtaisia miinuspisteitä, vaikka respawn skenaariossa toimiikin. Miinuspisteet laskisi respawn-paikalla päivystävä tuomari.
Avatar
Jenome
Soturi
Viestit: 25
Liittynyt: Lauantai, 18.03.2006 14:02
Paikkakunta: Kuusamo

Viesti Kirjoittaja Jenome » Lauantai, 18.03.2006 23:45

Yhmm......on se joskus vähän epämukavaa,jos heti skenarin alussa,joku tulee ja backstabbaa....ajatteleppa sitä...ite oon myös pelannu 'yhen elämän'-pelejä
ja se kun joku heti stabbaa sut ja et kerkiä edes lyödä ketään,kyllä se haittaa..

Se sakkoaika on hyvä asia ja sit voitaisiin varmaan antaa respawni-määrä,jolla kontrolloidaan pelaajien lukumääriä ja Kamikazeja.
uudelleen heränneet pelaajat voidaan ehkä merkitä jollain nauhalla muulla merkillä jottei kukaan huijaisi.
Avatar
Naktu
Sotilasmestari
Viestit: 85
Liittynyt: Maanantai, 30.01.2006 18:49
Paikkakunta: Vaala
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Naktu » Lauantai, 18.03.2006 23:57

Jenome kirjoitti:Yhmm......on se joskus vähän epämukavaa,jos heti skenarin alussa,joku tulee ja backstabbaa....ajatteleppa sitä...ite oon myös pelannu 'yhen elämän'-pelejä
ja se kun joku heti stabbaa sut ja et kerkiä edes lyödä ketään,kyllä se haittaa..
Hoh hoh. Eipä tuo kenenkään menoa haitannut viime vuonna. Miksi siis muuttamaan täysin toimivaa systeemiä? Siltatyönnössä respawn luonnollisesti toimi hyvin.
Gnomus
Sotahuuto '11 -järjestäjä
Viestit: 1427
Liittynyt: Perjantai, 10.02.2006 14:13
Paikkakunta: Lahti

Viesti Kirjoittaja Gnomus » Sunnuntai, 19.03.2006 03:08

Jenome kirjoitti:Yhmm......on se joskus vähän epämukavaa,jos heti skenarin alussa,joku tulee ja backstabbaa....ajatteleppa sitä...ite oon myös pelannu 'yhen elämän'-pelejä
ja se kun joku heti stabbaa sut ja et kerkiä edes lyödä ketään,kyllä se haittaa..

Se sakkoaika on hyvä asia ja sit voitaisiin varmaan antaa respawni-määrä,jolla kontrolloidaan pelaajien lukumääriä ja Kamikazeja.
uudelleen heränneet pelaajat voidaan ehkä merkitä jollain nauhalla muulla merkillä jottei kukaan huijaisi.
Missään skenaariossa tuskin tulee kovin nopeaa ja yllättävää backstabbiä (kysehän ei ole larpista, joissa pettureita tuntuu olevan tiheämmässä kuin rehellisiä sotureita). Mahdollisten nopeiden kuolemien takiahan tapahtuma on skenaariopohjainen. Ei tarvitse uudelleen herätyksiä tai sakkoaikoja, kun kuolleet odottavat kiltisti että skenaario päättyy, ja sitten kaikki pääsevät suurella innolla seuraavaan skenaarioon. Jos onnistuu joka skenaariossa kuolemaan heti alkuun, niin jossain on kyllä vikaa :wink:
Avatar
tiarAnon
Sotalordi
Viestit: 1379
Liittynyt: Torstai, 23.02.2006 14:47
Paikkakunta: Espoo

Viesti Kirjoittaja tiarAnon » Sunnuntai, 19.03.2006 12:13

Sehän on yksi skenaariopohjaisen tapahtuman pointteja on, ettei respawnia tarvitse, koska seuraavaan skenaarioon pääsee kuitenkin mukaan. Esimerkiksi Faraviassa, joka oli hieman enemmän larppi, oli homma kerrasta poikki (muutamia poikkeuksia lukuunottamatta), jolloin ensimmäisten joukossa kaatuminen olisi voinut sapettaa. Nyt ei sitä ongelma ole. Unohdetaan siis se respaus, ellei se ehdottomasti skenaarion henkeen kuulu, kuten täällä on jo monesti todettukin.
It'll be awesome.
Avatar
Jenome
Soturi
Viestit: 25
Liittynyt: Lauantai, 18.03.2006 14:02
Paikkakunta: Kuusamo

Viesti Kirjoittaja Jenome » Sunnuntai, 19.03.2006 23:46

noh...otetaanpa huomioon toveri,jonka vahingossa itse tapoin,päättää kostaa minulle......siinä ei sit olis paljoa sanottavaa vai?
Avatar
BlueSkie
Herttua
Viestit: 862
Liittynyt: Tiistai, 31.01.2006 19:25
Paikkakunta: Kuopio

Viesti Kirjoittaja BlueSkie » Sunnuntai, 19.03.2006 23:49

Jos jonkun joukkuetoverin vahingossa tapat, on se oma vikasi ja tyhmyydestä/huolimattomuudesta sakotetaan. Skenaariot eivät kuitenkaan niin pitkiksi luultavasti ole venymässä, että siellä taukopaikalla joutuisi liiallisuuksiin asti odottamaan uuden skenaarion alkua.
"Pointy thing in squishy bits makes splodgy mess."
Avatar
Nightblade
Soturi
Viestit: 32
Liittynyt: Torstai, 16.03.2006 22:32
Paikkakunta: Kuusamo

Viesti Kirjoittaja Nightblade » Sunnuntai, 19.03.2006 23:50

Ai että vahingossa tapat taisteluveljesi? Siitä kostaminen on lähinnä itseään jalkaan ampumista. Ja muutenkin erityistapaus. Tuskin näitö kostamisia tulee siinä määrin että ne oikeasti mitään merkitsisivät.
Gnomus
Sotahuuto '11 -järjestäjä
Viestit: 1427
Liittynyt: Perjantai, 10.02.2006 14:13
Paikkakunta: Lahti

Viesti Kirjoittaja Gnomus » Sunnuntai, 19.03.2006 23:54

No ei.

Toisaalta omia kavereita ei pitäisi tappaa vahingossa, ja jos joku sitä myöhemmin kostaa oman porukan jäsenille, niin ollaan väärässä rymässä. Kavereille saa kettuilla vapaasti, jos ovat mokanneet niin pahoin että harventavat omia rivejä. Mutta se että moisia asioita aletaan kostomentaliteetille selvittämään tyhmäilijän selkäänpuukotuksella myöhemmissa skenaarioissa ei kuulu Sotahuutoon (ellei sitten erikseen olla "tilattu" organisoijilta ryhmää joka pelillisen taustansa vuoksi teloo omiaan).
Avatar
Skylark
Sotalordi
Viestit: 1146
Liittynyt: Perjantai, 10.03.2006 09:42
Paikkakunta: Espoo

Viesti Kirjoittaja Skylark » Sunnuntai, 02.07.2006 22:30

Oisko mitään, jos jokaisella puolella olisi tietty kiintiö, minkä verran saa respata tietyssä skenaariossa? Eli siis kamikaze-asennetta ei yritettäisi saada vaiennettua pistekikkailun avulla, vaan ajateltaisiin respausta vähän niinkuin reserviyksikkönä. Voisi olla, että esim. Puola-Liettualla on sanotaan 180 hemmoa, ja tietyssä skenaariossa saa yhteensä respawnata vaikka 50 kertaa (siis armeijan yhteinen määrä on 50, ei jokaiselle taistelijalle 50 tietenkään :) ). Tällöin ihan alussa kuolleita ei harmittaisi ihan niin paljon, mutta niitäkin harvota uusia sieluja pitäisi säästellä, joten se ajaisi kohti varovaisuutta.
Sama voitaisiin tehdä myös ryhmä- tai yksilötasolla, mutta respauskertojen laskua olisi tietysti yksinkertaista valvoa armeijatasolla.

Skenut voitaisiin jakaa siten tyyppeihin.
- "the final battle". Ei respausta
- pieni reservi. about 50 skenaariossa.
- suuri reservi. 100 respawnausta.
- "amerikan valloitus". 300 respawnausta. uusia tulijoita riittää aina vain
- Lemmings! unlimited respawning. esim. siltatyönnössä.

Sitten voisi olla myös skenutyyppinä, että pitää tuhota koko armeija, mutta myös respaus-reservi pitää "imeä kuiviin".
Avatar
Ketku
Sotahuuto '09 -järjestäjä
Viestit: 1097
Liittynyt: Sunnuntai, 26.02.2006 23:31
Paikkakunta: Hämeenlinna / Tampere

Viesti Kirjoittaja Ketku » Sunnuntai, 02.07.2006 22:40

Ei mitän respauksia, nopeita laakista vainaa rypistyksiä, niin ei ruveta sitten miettimään, että nyt noi lähti tossa respaan, niin hyökätään täysillä...
Älä selitä, siten et voita ainakaan.
Avatar
Misumasu
Marsalkka
Viestit: 2292
Liittynyt: Sunnuntai, 30.04.2006 20:55
Paikkakunta: Jyväskylän mlk

Viesti Kirjoittaja Misumasu » Maanantai, 03.07.2006 03:58

EI turhia respawneja, menee vaan liian hankalaks. Kuka ne reservit laskis? Ennen ku joku heittää jotain PJ, eiköhän niillä riitä tekemistä. Eikä siinä ole ihan helppo homma järjestää tommonen kesken skenun :roll:
Sieluni Jumalalle, miekkani Maahinkaiselle.
Synnit meneekin sitten Ruton piikkiin.
Avatar
Grislan
Paroni
Viestit: 178
Liittynyt: Keskiviikko, 22.02.2006 17:29
Paikkakunta: Hämeenlinna

Viesti Kirjoittaja Grislan » Lauantai, 08.07.2006 13:21

Juu, mitä vähemmän respauksia, sitä enemmän skenuja saadaan tehtyä. Jaksaa mättääkin paremmin tuon pari päivää, kun skenut on ohi nopeammin.
Härifrån tvättas!
Viestiketju Lukittu

Palaa sivulle “Skenaariot”