Sotahuutotiedote 3: Armeijat ja niiden historialliset taustat

Valvojat: Sapfon, Suontakanen

Avatar
Suontakanen
Herttua
Viestit: 548
Liittynyt: Tiistai, 03.07.2007 01:44
Paikkakunta: Helsinki

Sotahuutotiedote 3: Armeijat ja niiden historialliset taustat

Viesti Kirjoittaja Suontakanen » Sunnuntai, 11.02.2018 14:29

Englanti
900-luvun puolessa välissä Englannin kuningas Eadred oli onnistunut yhdistämään saarten valtiot ja luomaan Englannista vahvemman kuin koskaan ennen. Kuningaskunta alkoi kuitenkin rakoilla. Vuonna 978 kuningas Aelthered nousi valtaistuimelle hyvin hämärissä merkeissä – edellisen hallitsijan murhan jälkeen. Oli syyllinen kuka tahansa, kansan mielipide uudesta kuninkaasta oli selvä: kyseessä oli heikko ja huono hallitsija.

Ei varmasti ollut sattumaa, että samaan aikaan Englannin rannikolle alkoi jälleen ilmaantua viikinkejä, joiden hyökkäysretkien oltiin luultu jo tauonneen. Sven Haaraparran ja Olaf Tryggvasonin vuoden 994 sotaretki tehtiin suurimmalla hyökkäysarmeijalla, joka Englannissa oltiin nähty noin 50 vuoteen. Kuningaskunta natisi liitoksistaan, kun monet englantilaiset lordit olivat jo tuolloin valmiita hyväksymään tanskalaisen Svenin omaksi kuninkaakseen.

Kun tämä ja seuraava sotaretki ostettiin pois yhteensä noin 40 000 punnalla, kävi selväksi, että muutoksia oli tapahduttava. Englanti kääntyi Normandian puoleen, joka oli aikaisemmin suhtautunut myönteisesti pohjanmiesten Englantiin kohdistuneisiin ryöstöretkiin. Kuningas Aeltheredin ja Normandian Richard II:n sisaren, Emman, kuninkaallisia häitä vietettiin vuonna 1002. Englannilla oli vihollisia yhdessä suunnassa vähemmän.

Sitä, kuinka suuri merkitys Emmalla oli Englannin hovissa, on mahdotonta sanoa. Kuitenkin vain muutamaa kuukautta häiden jälkeen kaikki Englannissa asuvat tanskalaiset määrättiin surmattavaksi. Oli määräyksen takana sitten kumpi hallitsijapariskunnan osapuoli tahansa, yksi asia oli varma.

Englanti oli lähettänyt viestin.

Armeijan johtohahmo: Emma Normandialainen

Tanska
1000-luvun alussa Tanskasta oli onnistuttu rakentamaan yksi yhtenäinen kuningaskunta, jonka hallitsijana toimi Sven Haaraparta. Tanskan lisäksi Svenillä oli hallussaan myös suuri osa Norjaa, Jyllanti, Skåne sekä näihin kuuluvat saaret. Hän oli myös liitossa Ruotsin kuninkaan kanssa sekä hyvissä väleissä Jomsborgin viikinkien kanssa.

Pelkkä skandinaavisten kansojen hallitseminen ei kuitenkaan riittänyt. Maata oli lunastettavissa myös meren takana Britanniassa, jossa alkujaan itsenäiset tanskalaiset asutukset oli joitakin vuosikymmeniä aikaisemmin liitetty osaksi Englannin valtakuntaa.

Alkusysäys tälle sodalle tapahtui Pyhän Britius Toursilaisen muistopäivänä 13. marraskuuta vuonna 1002, kun kaikki Englannissa asuvat tanskalaiset määrättiin tapettaviksi. Uhrien joukossa oli tuolloin myös Sven Haaraparran sisko, Gunhilde. Vain muutamaa kuukautta myöhemmin tanskalaisten armeija rantautui Englannin valtakunnan rannoille Sven johtajanaan ja kosto huulillaan.

Viikingit eivät olleet Englannissa uusi näky. Edellisen vuosikymmenen aikana oli useampikin sotaretki ostettu pois danegeldillä, tanskalaisille maksettavalla lunnailla. Myös Sven itse oli lopettanut vuoden 994 aloittamansa hyökkäyksen saatuaan Englannilta 16 000 puntaa.

Tällä kertaa hyökkäävällä armeijalla olisi kuitenkin vain yksi tavoite. Englannin kuningaskunnan täydellinen kaataminen.


Armeijan johtohahmo: Sven Haaraparta

Mercia
Suuri Mercian kuningaskunta on 1000-luvulle tultaessa vaipunut jo historian lehtien syvään lepoon. Muistissa ovat kuitenkin yhä vallan päivät, jolloin Mercia oli anglosaksisen maailman mahtavin voima. Tämä voima oli kaatunut sisällissotaan ja 800-luvun laajoihin viikinkien sotaretkiin. Suurin osa Merciasta siirtyi ensin tanskalaiseen hallintaan, ja myöhemmin se liitettiin kokonaan osaksi Englannin kuningaskuntaa.

1000-luvun alussa Mercian jaarlikunta kuitenkin elvytettiin ensimmäistä kertaa lähes 30 vuoteen. Jaarliksi alueelle nostettiin Eadric Streona, jonka kunninanhimo oli nostanut alemmasta yhteiskuntaluokasta valtaapitävään asemaan. Jaarlikunnan elvyttämisen tavoitteena oli luoda eheämpi ja keskitetympi puolustus maan keskialueille uusia viikinkien hyökkäyksiä vastaan. Tehokkaan armeijan lisäksi Merciaan syntyi kuitenkin jotain muutakin: toivo. Unelma omasta kruunusta, lähes sadan vuoden tauon jälkeen.

Kun tanskalaiset jälleen hyökkäävät, on Mercia valmis taistelemaan Englannin kanssa valloittajia vastaan. Apu ei kuitenkaan ole aina ikuista. Kun Englanti horjuu ja murenee, taistelun keskeltä voi kuulla Eadricin kuiskauksen kansalleen "Minä kuulen sinut, Mercia. Minä en ole unohtanut."

Armeijan Johtohahmo: Eadric Streona


Jomsviikingit
Itämeren eteläosissa, todennäköisesti nykyisen Pohjois-Puolan alueella sijaitsi 1000-luvun taitteessa lähes tarunhohtoinen Jomsborgin linnoitus. Vaikka linnoituksen yksityiskohdista tai jopa koko koko olemassaolosta on ollut myöhempinä aikoina epäilyjä, on jomsviikinkejä ylistetty saagoissa ja tarustoissa vuosisadoista toiseen.


Jomsviikingit olivat valikoituja sotureita, joilla oli oma tiukka sääntökoodisto. Jäsenten keskinäinen kunnioitus oli arvoista tärkein, eivätkä jomsviikingit olleet uskollisia muille paitsi johtajilleen. Jomsviikinkien veljeskunnan jäsenet toimivat usein palkkasotureina sille, kuka vain eniten maksoi. Ja vaikka he itse harjoittivat skandinaavista uskoa ja perinteitä, ei heille tuottanut ongelmaa taistella kristittyjenkään hallitsijoiden riveissä. 1000-luvun alussa pyyntö taistella saapui kuitenkin tanskalaisilta. Sven Haaraparta oli päättänyt valloittaa koko Englannin, ja tähän hän tarvitsi myös Jomsborgin tukea.

Valloitusretkelle Jomsborgista lähtee runsaasti mainetta niittänyt Thorkell Pitkä ja hänen veljensä Heming. Hallittavaksi heille on annettu omien joukkojensa lisäksi suuri määrä Sven Haaraparran tanskalaisia joukkoja. Taistelukentällä Jomsborgin pelätyt eliittijoukot pitävät huolen, ettei armoa tunneta vihollisia eikä liittolaisia kohtaan. Mutta vaikka taisteluun lähdetään tanskalaisten rinnalla, tietää Thorkell yhtä hyvin kuin soturinsa, etteivät jomsviikingit ole lopulta kenenkään muun paitsi itsensä puolella.



Armeijan johtohahmo: Thorkell Pitkä


Danelag
Danelag syntyi Britannian saarille 800-luvun suuren tanskalaisten sotaretken seurauksena. Kyseessä oli tanskalaisten itsehallinnollinen alue “Deone Lage”, jossa noudatettiin tanskalaisia perinteitä ja lakeja.

Aika on kuitenkin ollut Danelagin itsehallinnolle armoton. 900-luvulla alue vallattiin takaisin, ja Danelag liitettiin Englannin kuningaskuntaan. Tästä seuraavat vuosikymmenet Danelag oli pysyvä osa Englantia, ja sen asukkaat tunnustivat Englannin kuninkaan omaksi kuninkaakseen. He silti pitivät kiinni omasta kielestään ja kulttuuristaan. 1000-luvun vaihteessa Britanniassa oli seitsemän merkittävää tanskalaista kaupunkia: Derby, Leicester, Lincoln, Nottingman, Stamford Torksey ja York. Alueilla oli useita alempia hallitsijoita, joista merkittävimpiä oli Derbyshiren jaarli Morcar, joka oli asemastaan velkaa Englannin kuninkaalle Aeltheredille.

Danelagin asukkaat eivät pääosin tahtoneet ongelmia, vaan maksoivat tunnollisesti veronsa Englannin kuninkaalle ja toimivat tuottavana osana valtakuntaa. Tilanne oli kuitenkin muuttumassa. Vuonna 994 Sven Haaraparta hyökkäsi Britanniaan tuoden Danelagin asukkaille ajatuksen uudesta, vahvemmasta tanskalaisesta kuninkaasta. Ja monet tunnustivatkin Svenin jo kuninkaakseen.

Kului kuitenkin vielä lähes kymmenen vuotta, ennen kuin todellista muutosta alkoi tapahtua. Britiusin päivän verilöyly 13. marraskuuta 1002 jätettiin Englannin valtakunnan tanskalaisilla alueella toteuttamatta. Käskyyn surmata kaikki valtakunnassa asuvat tanskalaiset oli kuitenkin kääritty vahva viesti: Englannin kuningas ei ollut enää tanskalaisten alamaistensa puolella. Unelma meren takaa saapuvasta uudesta kuninkaasta oli voimakkaampi kuin koskaan.

Armeijan johtohahmo: Jaarli Morcar



Kelttiläiset kansat
Britannian saarilla oli elänyt kelttejä jo rautakaudelta asti. Historian saatossa he olivat kohdanneet ensin roomalaiset ja sen jälkeen anglosaksit. 800-luvulla lista jatkui kolmannella vieraalla kansalla: viikingeillä. Tulevien vuosisatojen aikana nämä kaksi kulttuuria saivat toisiltaan vaikutteita ja sulautuivat osittain yhteen. 1000-luvun tienoilla “norjalaiset keltit” hallinnoivat jo suurelta osin Irlannin ja Skotlannin merenkulkua ja kauppaa.

1000-luvun alussa nykyisen Skotlannin alueelle nousi valtaan Malcom II. Hän ei ollut alueen ainoa kuningas, vaan kilpaili lähialueista monen muun kuninkaan kanssa. Valtakunnan kasvattaminen tässä ympäristössä oli tärkeää, ja ensimmäisenä suunta kohdistuisi etelään, Englannin hallitsemaan Northumbriaan. Otollista tilaisuutta ei tarvitsisi etsiä kauaa. Hyökkäystään yhä syvemmälle Englannin alueelle jatkavat viikingit pitäisivät siitä huolen.

Taistelukentällä Malcom II:n joukkojen lisäksi kelttiläisiin kansoihin kuuluu runsaasti palkkasotureita nykyisen Skotlannin ja Walesin alueilta. Armeijassa taistelee myös Shetlanninsaarten ja Mannsaarten skandinaaveja ja irlantilaisia viikinkejä, jotka Irlannin kuninkaan Brian Borun sotatoimet ovat karkoittaneet kodeistaan.

Nämä kelttiläiset soturit toimivat kenen tahansa johtajan mielestä tehokkaina sotilaina ja jopa kokonaisten armeijoiden selkärankana.. On kuitenkin syytä muistaa, että kelteille Britanniassa on vain yksi alkuperäinen kansa, ja silloin kaikki muut ovat lopulta vain vieraita valloittajia.

Armeijan johtohahmo: Malcom II
Etelän Imperiumin Patriarkka ja taistelujohtaja.

Sotahuuto 2018 pääjärjestäjä

Sotaa pk-seudulta vuodesta 2007

"Aina ilolla taisteluun!"

Palaa sivulle “Ilmoitukset”