Voimakas suositus kypärän käytön puolesta.

Yleistä keskustelua ja suunnittelua Sotahuuto 2007 tapahtumaa varten.

Valvojat: Ylläpito, Sotahuuto 2007

Avatar
Keisari_P
Ylläpito
Viestit: 2524
Liittynyt: Lauantai, 28.01.2006 14:04
Paikkakunta: Helsinki

Voimakas suositus kypärän käytön puolesta.

Viesti Kirjoittaja Keisari_P » Lauantai, 04.11.2006 01:04

Omien kokemuksien perusteella, kypärä ei todellakaan ole tiellä, vaikka olisikin taottu historiallisten kaavojen mukaisesti pellistä. Kypärä lisää oleellisesti turvallisuutta.
SH05 ainakin yksi lievä aivotärähdys olisi vältetty jos käytössä olisi ollut millainen kypärä tahansa. SH06:ssa lievä nenän murtuma olisi vältetty naaman suojaavan kypärän käytöllä.

Bofferit tekevät harvoin pahaa vahinkoa, mutta bofferoidessa on paljon muitakin liikkuvia osia kuin bofferit. SH06:ssa bofferit eivät tietääkseni aiheuttaneet ainuttakaan vakavaa vauriota. Kyynerpäät, puut, kivet ja kannot ovat bofferoijan pahimmat viholliset.

Kypärä suojaa oikeasti, ja lisäksi tuo panssaripisteen. Hankkikaa kypärä! Olisi suotavaa, että epäautenttiset kypärät pyrittäisiin proppaamaan edes maalaamalla tai jollain päällystyksellä. Jos on mahdollisuus takoa autenttinen kypärä, tai ostaa sellainen, niin se kannatta tehdä.

Itse ainakin tarjoan kaikille Rämäläisille mahdollisuuden takoa oma kypärä ilmaiseksi keväällä tulevaan sotahuutoon. Jaamme omia kokemuksiamme kypärien työstämisestä mielellämme muille kiinnostuneille.

Vielä kerran, käyttäkää kypärää.
Viimeksi muokannut Keisari_P, Lauantai, 04.11.2006 19:19. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Pahistonttu
Kuningas
Viestit: 3422
Liittynyt: Maanantai, 20.03.2006 21:56
Paikkakunta: Porvoo

Viesti Kirjoittaja Pahistonttu » Lauantai, 04.11.2006 01:37

Henkilökohtaisesti aion tulevassa sotahuudossa kypärää käyttää, mutta en menisi vaatimaan sitä muilta. Tämä johtuu siitä, että taistelijalle itselleen sopivan kypärän hankkiminen voi olla hyvin vaikeaa ja se nostaa sotahuudon kustannuksia (halpakin kypärä on kalliimpi kuin sh:n osallistumismaksu). Itse en lätkäkypärää boffatessa käyttäisi, ne ovat epämukavia, enkä tuntisi oloani kovin keskiaikaiseksi, mokoma kapistus päässäni :D .
Eli keskiaikainen sotapotta siis! Ostaakko? Ei, kamalan kallista, ja sopivan koon saaminen epävarmaa. Tehdäkö itse? Vaatii runsaasti työkaluja ja taitoa, kypärä on kuitenkin yksi vaikeimmista suojista valmistaa itse. Jälkimmäisen version aion toteuttaa, tosin käytössäni on hyvät modernit työtilat ja metallityön opettajan ammattitaito (käyn kansalaisopiston metallityökurssia), näitä ei kuitenkaan kaikilla ole!
Suosittelen silti kaikille kypärää, joilla vain on mahdollisuus sellaisen hankkimiseen :D
Hän, joka sitoutuu kunniaan on hävinnyt jo ennen taistelun alkua.
Avatar
AnttiT
Kreivi
Viestit: 384
Liittynyt: Maanantai, 17.07.2006 14:14
Paikkakunta: Espoo

Viesti Kirjoittaja AnttiT » Lauantai, 04.11.2006 02:00

Ööh. Suurimmalla osalla tämän ikäpolven edustajia luulisi olevan kotonaan vähintään polkupyörä- tai rullaluistelukypärä. Sellainen vain päähän. Mahdollisesti voi pyytää äitiä ompelemaan jonkinlaisen kankaisen hupun päälle, niin ei ole aivan niin räikeän näköinen. Näin itse tein tänä vuonna, ja suojasi ainakin nuolilta. :D Naurettavaltahan se näytti kuvista päätellen, mutta ajoi asiansa.
Pahistonttu
Kuningas
Viestit: 3422
Liittynyt: Maanantai, 20.03.2006 21:56
Paikkakunta: Porvoo

Viesti Kirjoittaja Pahistonttu » Lauantai, 04.11.2006 02:06

Voipi olla että on, itse käytin viimeksi urheilukypärää ala-asteella ja se on hiukan pienehkö nykyään... :D
Hän, joka sitoutuu kunniaan on hävinnyt jo ennen taistelun alkua.
orbitti
Paroni
Viestit: 226
Liittynyt: Keskiviikko, 01.02.2006 21:25

Viesti Kirjoittaja orbitti » Lauantai, 04.11.2006 04:04

Vinkki 5 tähän väliin.

Valitsemasi maan armeijan ylijäämävaraston kypärästä saa kohtuullisen siedettävän viettämällä pari tuntia ja hiomalla sen. Usealla SOS:n raskaalla soturilla oli tälläinen. Lisää tyyliä ja/tai suojaavuutta saa liittämällä kypärään nenäraudan, eturistikon tai rengaskudoksesta helman. Hintaa moiselle tulee noin parikymppiä, siis sen osallistumismaksun verran.

Itse ostin omani kypäräni MP myymälästä. Vastaavia paikkoja varmasti löytyy enemmänkin.
Pahistonttu kirjoitti:Ostaakko? Ei, kamalan kallista
Sivuun aiheesta menee, mutta menkööt: Ylipäätänsä sotahuuto tapahtumana on sellainen, että itse osallistumismaksu on vain nimellinen verrattuna piilokuluihin. Itse arvioisin, että yhden miehen osallistuminen ilman lainavarusteita kylmiltään maksaisi noin 100e.

Ja takaisin aiheeseen: mietelauseeksi vapaasti käännettynä keskustelu sca-foorumeilla rapakon toiselta puolelta.

[Aloittelija] Hei, minkä hintainen kypärä kannattaa ostaa?
[Konkari] Jaa en osaa sanoa suoraan. Minkä arvoinen pääsi on sinulle?
Avatar
ipa
Sotalordi
Viestit: 1034
Liittynyt: Perjantai, 03.11.2006 11:27
Paikkakunta: Tampere

Viesti Kirjoittaja ipa » Lauantai, 04.11.2006 12:14

Mietin tuossa että mitkä kypärät olisivat hyvät sotahuutoon ja mistä niitä saa? Itse en pysty enkä osaa takoa itselleni kypärää, joten minun täytyy turvautua muihin kypäriin. Hinnalla ei ole minusta väliä, kunhan vain pää pysyy kiinni harteillani.
Kaapissa kyllä lojuu vanha styroksinen ja värikäs pyöräilykypärä, mutta luulen jo ettei se enään mahdu päähäni.
Avatar
Ketku
Sotahuuto '09 -järjestäjä
Viestit: 1097
Liittynyt: Sunnuntai, 26.02.2006 23:31
Paikkakunta: Hämeenlinna / Tampere

Viesti Kirjoittaja Ketku » Lauantai, 04.11.2006 15:30

Kypärä. Mikäpä sen kivempi pitää päässään ja ottaa siihen se isku. Ostakaa sellainen, tehkää itse. Minua ei kiinnosta kumpaan päädytte, kunhan teillä sellainen ensi vuonna olisi.

Pahistonttu, en ymmärrä miksi sanot, että jos ostaa historiallisen kypärän, niin miksi ihmeessä oikean koon saanti olisi hankalaa. Itse ainakin tilatessa varmistaisin kypärän koon, että se on oikea.

Ja ei se tekeminenkään oikeasti niin kauhean mystistä voi olla, sillä monet on itselleen sellaisen tehnyt. Itse ajattelin kaverille mennä paukuttelemaan sopivanlaista kypärää sopivan ohuesta pellistä, ehkä.
Älä selitä, siten et voita ainakaan.
Kehvo
Paroni
Viestit: 234
Liittynyt: Maanantai, 20.03.2006 20:28
Paikkakunta: Helsinki

Viesti Kirjoittaja Kehvo » Lauantai, 04.11.2006 15:49

Riippuu vähän millaista kypärää etsii.

Jonkun armeijan teräspotan saa halvalla ja siitä saa pienellä vaivalla jopa siedettävän näköisen. Eivät tosin suojaa kovin kattavasti. Näitä löytää aika vielä aika helposti.

Urheilukypärät ovat hyviä. Pehmentävät osumia tehokkaasti ja suojaavat melko kattavasti (mallista riippuen). Ovat myös kevyitä eivätkä oikeastaan haittaa hengittämistä tai näkemistä. Hinnoista en kyllä osaa yhtään sanoa.

Autenttiset kypärät tuppaavat olemaan tosi kalliita vaikkakin joskus voi löytää jotain polkuhintaan. Isoin bonus näissä on hieno ulkonäkö. Kunnolla naaman suojaavat kypärät häiritsevät näkemistä ja hengittämistä enemmän tai vähemmän riippuen mallista. Näilläkin foorumeilla on tuolla tori osiolla ollut jotain joskus myynnissä. Sitten esim Warussepiltä saa kaikenlaista.
Avatar
N.Hirvelä
Sotahuuto '09 -järjestäjä
Viestit: 2613
Liittynyt: Torstai, 08.06.2006 18:15
Paikkakunta: Tampere
Viesti:

Viesti Kirjoittaja N.Hirvelä » Lauantai, 04.11.2006 19:04

Suosittelen myös kypärää.
Itse tällä hetkellä taon kypärää itselleni (joka tulee myös rottinki käyttöön), jota ajattelin pitää ensvuonna päässä.
Treeneissä käytän ristikollista jääkiekkokypärää, kevyt, ei ole tiellä, suojaa myös kasvot ja vaimentaa iskuja tehokkaasti. Halpana vaihtoehtona voin siis suositella sitä, varsinkin treeneihin, joissa on paljon väkeä ja eikä halua pitää mitään raskasta metallipottaa päässään. :)
http://scafightingfinland.com/ - Tule mukaan lyömään haarniskassa kovaa, mutta turvallisesti!
http://scafightingfinland.com/forums/ Rottinkitaistelun uudet foorumit
Avatar
Beatific
Kuningas
Viestit: 2797
Liittynyt: Keskiviikko, 05.07.2006 09:01
Paikkakunta: Espoo
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Beatific » Sunnuntai, 05.11.2006 21:45

Suosittelen kypärän käyttöä minäkin, ei muuta lisättävää.
Assassiini skeittaa Kartanolinnan mailla ympäri vuoden
Avatar
Nauris
Kreivi
Viestit: 321
Liittynyt: Tiistai, 31.01.2006 12:03
Paikkakunta: Joensuu

Viesti Kirjoittaja Nauris » Sunnuntai, 05.11.2006 23:14

Kasvosuoja on yllättävän kova sana kypärässä. Jos kaverista ei kilven takaa näy muuta suojaamatonta osaa kuin kasvot, niin jousimiehenä tulee kyllä usein ammuttua siihen. Ei se (kovin usein) satu lainkaan, mutta harva pitää sitä miellyttävänäkään.
Avatar
JonTzu
Sotahuuto '11 -järjestäjä
Viestit: 2966
Liittynyt: Tiistai, 31.01.2006 20:27
Paikkakunta: Helsinki

Viesti Kirjoittaja JonTzu » Maanantai, 06.11.2006 05:16

Kypärä on hyvä olla, mutta pakolliseksi en kannata. Itse käytän treeneissä lätkäkypärää ja tapahtumissa rautaa. Bofferitreeneissä autenttisella meiningillä on paljon vähemmän merkitystä kuin turvallisuudella. Vuosien varrella päähän tulee otettua isku jos tuhatkin ja silloin kaikki suojaus on pelkästään hyväksi.

Keskusteluun osallistun muistuttaakseni etteivät pyöräilykypärät sovi bofferointisuojiksi eikä niitä tulisi sellaisina käyttää. Kyseiset kypärät on rakennettu rikkoutumaan ja tällä omalla muodonmuutoksellaan pelastamaan kalloa muodonmuutokselta. Boffatessa kypärä menee rikki eikä pyöräilykypärä pehmennä iskuja läheskään niin kuin pitäisi. Hankkikaa ihan oikea urheilu- tai metallikypärä ja käyttäkää niitä.
"Harjoittelemalla hyvä tulee."
Avatar
Nipsu
Herttua
Viestit: 682
Liittynyt: Tiistai, 21.02.2006 16:55
Paikkakunta: Lautiosaari, Lounais-Lappi

Viesti Kirjoittaja Nipsu » Maanantai, 06.11.2006 22:49

Kyopärän tarpeelisuushan riippu IMO aovan mättäjästä, mutta itse en niistä tykkää... kuuma ja painaa ja kevyet "nykykypärät" ovat niin rumia etten niitä käytä muuta kun lasketellessa

Jos huutoon kypärän hankin nii sitten se varmaan olisi coiffi (rengas huppu...) vois vaikka ostaa hapelta (täällä' nimi harold) kun se niitä nykyään vissiin tekee tilauksesta tai vois kutoa ite jos jaksais coiffin teon jalon taidon. Semmonen ja villanen alus huppu suojaa aika paljon. Mitään en varmaan oo kasvoille laittamassa kun se rajotta liikaa.

Siis lyhyesti: Kypärä kannattaa jos haluaa pysyä nättinä (minä en :twisted: ) mutta ei siihen mitään pakkoa Kiitos.
Smells like... Victory!

Here comes the messenger,
Black crow on a tombstone!
Pahistonttu
Kuningas
Viestit: 3422
Liittynyt: Maanantai, 20.03.2006 21:56
Paikkakunta: Porvoo

Viesti Kirjoittaja Pahistonttu » Tiistai, 07.11.2006 00:51

Ketku kirjoitti: Itse ainakin tilatessa varmistaisin kypärän koon, että se on oikea.
Jos tilaa mittatilaustyönä (kotimaasta) koko ei varmaan olekaan ongelma, mutta monissa nettikaupoissa joilla on laaja valikoima erilaisia kypäriä, ei välttämättä edes ole kokotaulukoita, tai ne ovat viitteellisiä (S, M, L, XL), eli kuinka suuri on L sen pienen kiinalaispojan mielestä joka valmisti haluamasi kypärän?
Hän, joka sitoutuu kunniaan on hävinnyt jo ennen taistelun alkua.
Avatar
BlueSkie
Herttua
Viestit: 862
Liittynyt: Tiistai, 31.01.2006 19:25
Paikkakunta: Kuopio

Viesti Kirjoittaja BlueSkie » Tiistai, 07.11.2006 01:56

Pahistonttu kirjoitti:Jos tilaa mittatilaustyönä (kotimaasta) koko ei varmaan olekaan ongelma, mutta monissa nettikaupoissa joilla on laaja valikoima erilaisia kypäriä, ei välttämättä edes ole kokotaulukoita, tai ne ovat viitteellisiä (S, M, L, XL), eli kuinka suuri on L sen pienen kiinalaispojan mielestä joka valmisti haluamasi kypärän?
Aika monen nettikaupan kypäristä löytyvät mitat niin sisältä kuin ulkoa. Jos ei löydy, niin sitten kannattaa kysyä. Kypäristä harvoin myydään kovin montaa eri kokoa ja ainakin Euroopassa koot tuntuvat olevan akselilla iso tai todella iso. Itämaiset kypärät ovat ainakin huhujen perusteella kooltaan reippaasti pienempiä, sikäläinen L voi olla täällä niukin naukin M. Hieman liian iso kypärä ei haittaa pätkän vertaa, reilu sen pitää ollakin, että saa tarpeeksi pehmustetta pään ja metallin väliin. Liian pieni kypärä taas on hukkaan heitettyä rahaa, ellei tyydy pitämään sitä sisustuselementtinä.
Avatar
Wizzyli
Herttua
Viestit: 632
Liittynyt: Perjantai, 24.03.2006 23:48
Paikkakunta: Joensuu
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Wizzyli » Tiistai, 07.11.2006 11:45

Sanonpa minäkin sanasen. Kelttiryhmämme on tunnetusti ollut mukana mahdollisimman vähällä varustuksella, periaatteenamme on ollut aina että ylllä olisi pelkkä kiltti eikä mitään muuta.

Tästäkin huolimatta olen itsekin sitä mieltä että kypärä olisi, jollei pakollinen, niin sellainen asia joka jokaisen tulisi hankkia jos vain suinkin mahdollista.

Siihen päähän tulee niitä osumia ja jossain vaiheessa elämää niistä kaikista joutuu maksamaan. Yksi vaihtoehto olisi esimerkiksi se helppo 2mm lattaraudasta väännetty kehikko johon lisätään nahkaa väleihin ja pehmustetaan sisältä. Materiaalien hinta jotain... 5 euroa?

http://celt.gosee.net/spang1.jpg Mahdollisesti tähän tapaan, ainut että korvaa nahalla nuo välit, ainoastaan metallinen runko. Ei pitäisi olla liian vaikea aloittelijallekaan, kunhan muistaa tehdä kyllin ison että jää tilaa pehmusteille. Maahinkaisella taisi näkyä tälläisiä virityksiä jonkin verran.

Tietysti tuokin paranee vielä kun tekee rengaspanssarista kaulalle suojaa.
Kuva ALL HAIL MIGHTY CELESTIAL
Avatar
Archibald
Marsalkka
Viestit: 2182
Liittynyt: Torstai, 30.03.2006 19:56
Paikkakunta: Stockholm

Viesti Kirjoittaja Archibald » Tiistai, 07.11.2006 15:09

Itse koitan saada koko tiimille kypärät, mutta mielestäni kelteille ei kannattaisi pakottaa, tai muille etä-ampujille. Jos joutuu jousi kädessä lähitaisteluun ei ole suurta tarvetta iskeä päähän.

Kypärän tai siis päähineen voi tehdä monella tavalla. Hinnan voi itse valita, ja se voi maksaa kaikkea 0 ja 150 euron välillä. Halvin on vanha urheliukypärä joka kannattaa maalata jos se ei ole musta tai tiimin väriin sopiva. Jos haluaa jotain vähän muuta kuin perus potan voi tehdä vaikka rengas panssari hupun (yhdys sana virhe) tai skull capin nahasta. Ei maksa liikaa mutta vie aikaa.

Naamasuoja on hieman ristiriitainen omien näkemysten kanssa. Varmaa on, että se on hyvä, mutta itse en saanut yhtään iskua naamaan koko sotahuudon aikana, vaikka käytin kilpeä. Sattumaa? Voi myös olla, että jos on naamasuoja, vastustajat usaltavat iskeä naamaa kohti.


-a
Avatar
Keisari_P
Ylläpito
Viestit: 2524
Liittynyt: Lauantai, 28.01.2006 14:04
Paikkakunta: Helsinki

Viesti Kirjoittaja Keisari_P » Tiistai, 07.11.2006 17:16

Itse sain Sotahuudossa nuolen suoraan silmääni. Se oli ainut hetki kun hieman harmittelin sitä, etten ehtinyt kiinnittää takomaani visiiriä kypärään. Sain kyllä osumia myös kypäräni leukasuojaan.
Ensivuodeksi kiinnitän kypärääni kyllä visiirinikin, mutta teen siitä irroitettavan. Näin voin halutessani kiinnittää harvemman ristikon melko umpinaisen visiirini tilalle.

Suurin osa pääosumista tulee ylhäältä ja sivuilta joilta useimmat kypärät suojaavat. Esimerkiksi siltatyönnön kaltaisessa skenaariossa osumia tulee kuitenkin paljon helpommin naamaan.
Avatar
Ketku
Sotahuuto '09 -järjestäjä
Viestit: 1097
Liittynyt: Sunnuntai, 26.02.2006 23:31
Paikkakunta: Hämeenlinna / Tampere

Viesti Kirjoittaja Ketku » Tiistai, 07.11.2006 18:42

Kuten pahistontulle tuolla BlueSkie vastasi asiallisesti, niin tosiaan kun netistä tilaa kypärää, niin katso ihan oikeasti SCA/Re-enacment-kelpoista kypärää, koska niissä on parhaiten nuo koot kerrottuna, ihan vain siitä syystä, että ko. harrastusten parissa on monia, jotka tekevät ns. panssaria harrastajalta toiselle. Älä tyydy halpaan kopioon jostain halvasta himpanpimppa-firmasta.

Kasvosuojus on ainakin itselleni erittäin tärkeä, koska silloin pystyy käyttämään silmälaseja siellä alla... Eikä sit tuu sitä pistoa/lyöntiä joka satuttaa nokkapokkaa.
Älä selitä, siten et voita ainakaan.
Avatar
Nipsu
Herttua
Viestit: 682
Liittynyt: Tiistai, 21.02.2006 16:55
Paikkakunta: Lautiosaari, Lounais-Lappi

Viesti Kirjoittaja Nipsu » Keskiviikko, 08.11.2006 22:11

Ketkulla oli hyvä pointti noitten lasien suhteen... pitääpä harkita sitaä kasvosuojusta uudelleen :wink:
Smells like... Victory!

Here comes the messenger,
Black crow on a tombstone!
Avatar
Scorchio
Asemies
Viestit: 12
Liittynyt: Keskiviikko, 01.03.2006 00:07
Paikkakunta: Helsinki

Viesti Kirjoittaja Scorchio » Sunnuntai, 12.11.2006 00:58

Amen, kypäristä on PELKKÄÄ HYÖTYÄ. (juu se on epämukava ja kuuma mutta mieluummin se kuin vahinkoriski)
Avatar
Verimakkara
Sotilasmestari
Viestit: 97
Liittynyt: Keskiviikko, 12.04.2006 20:18

Viesti Kirjoittaja Verimakkara » Tiistai, 14.11.2006 02:35

Juu kypärä on pop ja muutenkin hyvä juttu, mutta jos se tulee pakolliseksi niin taitaa minulta ja luultavasti monelta muultakin jäädä sotahuuto väliin. Kypärän tekeminen/hankkiminen on kallista ja aikaa vievää puuhaa, joten kaikki ei sitä välttämättä saa vaikka kuinka haluaisi.
Pahistonttu
Kuningas
Viestit: 3422
Liittynyt: Maanantai, 20.03.2006 21:56
Paikkakunta: Porvoo

Viesti Kirjoittaja Pahistonttu » Tiistai, 14.11.2006 13:58

Niinpä...
Hän, joka sitoutuu kunniaan on hävinnyt jo ennen taistelun alkua.
Mesikämmen
Kapteeni
Viestit: 118
Liittynyt: Keskiviikko, 11.10.2006 20:28
Paikkakunta: Kotka

Viesti Kirjoittaja Mesikämmen » Tiistai, 14.11.2006 19:57

Paljonkos rautalenkeistä tehty huppu sitten oikeasti suojaa bofferin iskulta? Ei se tärähdys vaimene juuri mitenkään, en ainakaan uskoisi. Ja se tärähdyshän niitä aivosoluja tappaa, vai? Mitenkä siis rautahuppujen kanssa?
Do want.
Gnomus
Sotahuuto '11 -järjestäjä
Viestit: 1427
Liittynyt: Perjantai, 10.02.2006 14:13
Paikkakunta: Lahti

Viesti Kirjoittaja Gnomus » Tiistai, 14.11.2006 20:16

Kunnon chainihuppu levittää osumaa isommalle alueelle. Lisäksi massalla on hitautta, eli boffon liikemäärä menee sekä pään että hupun liikuttamiseen, ja siten pään liike on pienempi kuin ilman huppua. Sitten jos vielä coiffin alle laittaa pehmustemyssyn, niin tilanne paranee entisestään.
Viestiketju Lukittu

Palaa sivulle “Yleinen keskustelu”