Asetarkistuksen Palaute.

Nimi kertoo kaiken

Valvojat: Hellowenisti, Teme, Pih

Vastaa Viestiin
Haiden
Sotalordi
Viestit: 1393
Liittynyt: Maanantai, 02.04.2007 08:33

Asetarkistuksen Palaute.

Viesti Kirjoittaja Haiden » Tiistai, 18.08.2015 11:12

Ekana haluasin kiittää asetarkastajia jotka tekivät tapahtumasta mahdollisen.

Tänä vuonna oli käytössä testi ennakkotarkistus. Annoin asetarkistajan oikeudet eri paikkakunnille oleville henkilöille. Sääntönä oli kahdesta eri ryhmästä olevat henkilöt, jotka saivat ennakkotarkistaa aseita asetarkastajina. Heistä on otettu nimet ja mitä ryhmiä he tarkistivat.

Omamielipiteeni tästä käytönnöstä olivat positiiviset. Aseitten määrä oli vähäinen tarkistuksessa ja naurettavan pienellä porukalla sai tarkistettua aseet. Missä viime vuonna missä tarkistettiin aseita aamukolmelta yöllä viellä, niin tänä vuonna yhden aikaan oli pulkassa hommat. Myöskin ennenkuin myöhemmät asetarkastajat tulivat homma pyöri 3 henkilön voimin. Itse toivon tätä systeemiä käytettäväksi enemän julkisena (Tänä vuonna salailttiin tarkoituksella tästä mahdollisuudesta.) Tämä mahdollistaa pienemmän määrän asetarkastaja sotahuutoon ja parempiin korvauksiin.

Toivoin seuraavan vuoden järjestät parantavat normaalin asetarkastajan korvausta. Tänä vuonna ainoa henkilö, joka itse haki asetarkastajaksi oli Ami, josta hänelle suuret kiitokset. Loput hakijat saatiin kasaan sillä hyvästätahdosta. Homma vie kummiskin koko perjantain päivän ja yön tarkastajalta.

Kertokaa risut ja ruusut.

Myös anteeksi perkeleen porukalle, joka joutui odottamaan asetarkistusta.
Wanhan ajan kyytiketju
Archibald
Musiikki on elektroninen. Tästä ei keskustella.
Avatar
horsesarse-
Sotalordi
Viestit: 1371
Liittynyt: Keskiviikko, 17.05.2006 17:56
Paikkakunta: Kuopio

Re: Asetarkistuksen Palaute.

Viesti Kirjoittaja horsesarse- » Tiistai, 18.08.2015 11:24

Ennakkotarkastus oli todella hyvä juttu. Säästi hyvin aikaa, kun aseet voitiin tarkastaa treenileirillä päivänvalossa ja lämpimissä tiloissa, eikä perjantaiyönä pimeässä.

Asetarkastajien pitäisi saapua paikalle hyvissä ajoin, eikä vasta 22-23 aikaan yöllä. Jotta tätä voitaisi vaatia, pitäisi heitä myös lahjoa enemmän, aivan kuten Hyden sanoi.

Plussaa vielä siitä että Kuola pystyi saamaan asetarkastajat leiriin tarkastamaan jo valmiiksi lajiteltuja aseita. Näin homma sujui lopulta jouhevasti, vaikka aluksi asetarkastuspiste tuntui olevan pahasti alimiehitetty.
Avatar
olho
Sotalordi
Viestit: 1105
Liittynyt: Tiistai, 26.09.2006 20:43
Paikkakunta: Jyväskylä

Re: Asetarkistuksen Palaute.

Viesti Kirjoittaja olho » Tiistai, 18.08.2015 11:30

horsesarse- kirjoitti:Asetarkastajien pitäisi saapua paikalle hyvissä ajoin, eikä vasta 22-23 aikaan yöllä. Jotta tätä voitaisi vaatia, pitäisi heitä myös lahjoa enemmän, aivan kuten Hyden sanoi.
Etäisyys + Maahinkaisbussin järjettömän myöhä lähtöajankohta aiheutti osan tästä.

Asetarkastus meni näin Ruttolaisena yllättävän hyvin, kun asetarkastajia vilisee ympärillä jatkuvasti.

Nuolitarkastus meni myös mukavasti ja tarkastuspisteen tila löytönuolineen sijaitsi selkeässä paikassa kulkuväylän vieressä tapahtuman läpi. Kätevää.
Avatar
Rumaahinen
Kreivi
Viestit: 277
Liittynyt: Lauantai, 31.01.2009 23:33
Paikkakunta: Turku

Re: Asetarkistuksen Palaute.

Viesti Kirjoittaja Rumaahinen » Tiistai, 18.08.2015 13:16

Ennakkotarkastukset toimivat ainakin Turun suunnalla todella hyvin.

Ensi vuodeksi olisi hyvä saada ennakkotarkastuksia vielä useampaan kaupunkiin, että sotahuudon tarkastuspaine vähenisi. Olen täysin samaa mieltä kanssa siitä, että asetarkastajien palkkiot voisivat olla tapahtumassa tuntuvampia.
Hallitus ei näe nykysäännöillä ainakaan tällä hetkellä tarvetta sallia takakäden tikaria.
Avatar
Ilarius the Shadow
Kreivi
Viestit: 338
Liittynyt: Torstai, 16.10.2008 20:38
Paikkakunta: Helsinki

Re: Asetarkistuksen Palaute.

Viesti Kirjoittaja Ilarius the Shadow » Tiistai, 18.08.2015 18:45

Asetarkastukset tapahtuivat hyvin myöhäiseen ajankohtaan. Tämän lisäksi tarkastajamme oli käyttäytymisestä päätellen nauttinut muutakin kuin alkoholia. Hän ei myöskään suostunut liikkumaan kymmentä metriä asepinon luo vaan juoksutti porukkaa mauttomasti.
RYNNÄKKÖÖÖN!!!
- Graalin Hurtta vuodesta 2008
(elän nickini häpeässä)
Avatar
frozen
Herttua
Viestit: 705
Liittynyt: Sunnuntai, 20.04.2008 17:25
Paikkakunta: Kerava

Re: Asetarkistuksen Palaute.

Viesti Kirjoittaja frozen » Tiistai, 18.08.2015 19:18

Jep, vaikka loppupeleissä asetarkastus sujuikin suhteellisen kivuttomasti, on sen venyminen kuitenkin aamuyölle valitettavaa. Ehkä tulevaisuutta ajatellen jokaisesta vähänkin isommasta ryhmästä voisi määrittää valmiiksi jonkun kaverin tarkastamaan porukan aseet ennen Sotahuutoa, jolloin itse tapahtumassa voisi tehdä lisäksi pistotarkastuksia varmistaakseen aseiden turvallisuuden. Näille välituille tarkastajille voisi vielä vaikkapa pitää Noxbossa pienen ohjeistuksen mitä puutteita aseista kannattaa etsiä ja mihin tulee selkeästi puuttua jne, ja sitten vielä juuri ennen tapahtumaa vielä laittaa foorumeille jonkin ohjeistuksen jos vaikkapa sääntömuutokset ovat muuttaneet jotain tarkastuskriteerejä. Ei menisi puoliksikaan niin paljon aikaa kuin nyt ja porukka pääsisi nukkumaan ajoissa. :D
Avatar
Partanauraja
Sotilasmestari
Viestit: 90
Liittynyt: Sunnuntai, 09.12.2007 23:54
Paikkakunta: Hämeenlinna

Re: Asetarkistuksen Palaute.

Viesti Kirjoittaja Partanauraja » Tiistai, 18.08.2015 20:31

Omasta puolestani haluan kiittää Hydeeniä ja erästä toista ruttolaista ripeästä asetarkastuksesta lauantaiaamuna. Itse pääsin paikalle vasta siinä ennen yhdeksää aamulla ja oli pieni pelko persiissä, että myöhästyn pahemman kerran. Mutta nopsaan meni kuitenkin.
Wanainmaan veteraani, nykyinen perkele. Jos buhurt kiinnostaa, ota yhteyttä.
Haiden
Sotalordi
Viestit: 1393
Liittynyt: Maanantai, 02.04.2007 08:33

Re: Asetarkistuksen Palaute.

Viesti Kirjoittaja Haiden » Tiistai, 18.08.2015 22:28

frozen kirjoitti:Jep, vaikka loppupeleissä asetarkastus sujuikin suhteellisen kivuttomasti, on sen venyminen kuitenkin aamuyölle valitettavaa.
Tämä on ollut jokavuotinen ongelma. Viime vuonna tarkistettiin viellä aamukolmelta yöllä viimeisten ryhmien aseita.

Isoin ongelma tällä hätkellä on, että asetarkastajia ei ole tarpeeksi. Syyt on tähän työmäärä suhteuttuna korvauksiin. Nykyiset asetarkastajat tekevät hommaa hyväntekeväisyytenä.
frozen kirjoitti:Ehkä tulevaisuutta ajatellen jokaisesta vähänkin isommasta ryhmästä voisi määrittää valmiiksi jonkun kaverin tarkastamaan porukan aseet ennen Sotahuutoa, jolloin itse tapahtumassa voisi tehdä lisäksi pistotarkastuksia varmistaakseen aseiden turvallisuuden.
Tämä tehtiin tänä vuonna, että eri paikkakunnilta otettiin tarkastajia ennakkotarkistamaan aseita. Mitä itse vaadin, että oli kaksi eritarkastajaa eri ryhmistä tarkastamassa aseita. Nämä henkilöt pitää valita sillä perusteella, että he osaavat ja ovat luottettavia, että mitään pistotarkistuksia tarvitse tehdä. Tarkistettujen aseitten tarkistus on tyhmää ja ideat kauhukuvista, joku päästäisi tahallaan vaarallisia aseita läpi on turhaa. Nykyisin jos joku haluaa saada aseensa läpi tarvitsee ostaa teippipaketin ja katsoa mitä väriä käytetään sohussa.

Asetarkistusnakin halusta kertoo tarpeeksi, että muutamalle henkilölle olin valmiina maksamaan omista rahoista ilmaisen tapahtuman, jos tulee tarkastamaan aseita. Vastaukset näihin oli "Maksan mielummin, kun vietän tarkastamassa aseita yömyöhään"
Viimeksi muokannut Haiden, Tiistai, 18.08.2015 22:46. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Wanhan ajan kyytiketju
Archibald
Musiikki on elektroninen. Tästä ei keskustella.
Avatar
Terba
Herttua
Viestit: 866
Liittynyt: Perjantai, 20.06.2008 07:25
Paikkakunta: Oulu

Re: Asetarkistuksen Palaute.

Viesti Kirjoittaja Terba » Tiistai, 18.08.2015 22:35

Nuoli- ja jousitarkastuspuolella oli myös hyvä meininki. Kunnon no-bullshit-asenteella käytiin systemaattisesti kamat läpi, sanottiin mitä pitää korjata ja toivotettiin hyvää päivänjatkoa. Erittäin sujuva kokemus, vaikka tarkastus tapahtui pilkkopimeässä kännykän valossa puolen yön kieppeillä.
Kuola Tier 1 Operator | Hydenin vihermädättävä mielikuvitusolento

Profiilikuva: © Jari Kuskelin 2014
Avatar
frozen
Herttua
Viestit: 705
Liittynyt: Sunnuntai, 20.04.2008 17:25
Paikkakunta: Kerava

Re: Asetarkistuksen Palaute.

Viesti Kirjoittaja frozen » Tiistai, 18.08.2015 23:39

Haiden kirjoitti:
frozen kirjoitti:Ehkä tulevaisuutta ajatellen jokaisesta vähänkin isommasta ryhmästä voisi määrittää valmiiksi jonkun kaverin tarkastamaan porukan aseet ennen Sotahuutoa, jolloin itse tapahtumassa voisi tehdä lisäksi pistotarkastuksia varmistaakseen aseiden turvallisuuden.
Tämä tehtiin tänä vuonna, että eri paikkakunnilta otettiin tarkastajia ennakkotarkistamaan aseita. Mitä itse vaadin, että oli kaksi eritarkastajaa eri ryhmistä tarkastamassa aseita. Nämä henkilöt pitää valita sillä perusteella, että he osaavat ja ovat luottettavia, että mitään pistotarkistuksia tarvitse tehdä. Tarkistettujen aseitten tarkistus on tyhmää ja ideat kauhukuvista, joku päästäisi tahallaan vaarallisia aseita läpi on turhaa. Nykyisin jos joku haluaa saada aseensa läpi tarvitsee ostaa teippipaketin ja katsoa mitä väriä käytetään sohussa.
Jep, tarkoitin nuo pistotarkastukset toimimaan lähinnä pakotteena ryhmien sisäisille tarkastajille hoitaa hommansa kunnolla, koska siten kynnys päästää kyseenalaisia aseita läpi olisi korkeampi. Tottakai saman homman voi hoitaa myös laittamalla kaverit eri ryhmistä tarkastamaan toistensa aseita, joskin ryhmien väliset suuremmat etäisyydet muualla kuin Etelä-Suomessa voi hankaloittaa tätä.

Joka tapauksessa toteutuksesta riippumatta kynnystä pitää ennakkoasetarkastuksia olisi hyvä saada madallettua ja itse ennakkoasetarkastusten määrää kasvatettua useampiin paikkakuntiin ennen Sohua, niin kaikille jäisi enemmän aikaa sitten perjantai-iltana muulle toiminnalle.
Avatar
Mr-Headless
Kreivi
Viestit: 260
Liittynyt: Perjantai, 05.02.2010 00:54
Paikkakunta: Ylöjärvi

Re: Asetarkistuksen Palaute.

Viesti Kirjoittaja Mr-Headless » Keskiviikko, 19.08.2015 00:13

Näin itse kolmena vuotena asetarkastajana toimineena.
Asetarkastus oli kivuttomin sitten mies muistiin. Suurempia ongelmia ei ollut, reliikit olivat vihdosta viimein melkeinpä unohdettu jo varastoihinsa ja ihmiset ymmärsivät miksi aseet eivät menneet läpi.
Ennakkoon tarkistaminen on toiminut hyvin jo kaksi vuotta.

Itse en allekirjoita ryhmien sisäisiä asetarkastuksia joskin siinäkin tulee jo asetarkastuksen kirjoittamattomat säännöt vastaan.
Oman ryhmän aseitahan / oma tekemiä aseita tarkastajat eivät ole saaneet tarkastaa.

Työmääräkin meillä vuosi vuodelta nousee. Tämä pitää ottaa huomioon.
Joka vuosi tarkastukset venyvät 1-2 aamuyöllä ja tästä emme tuskin koskaan tule pääsemään eroon.
Voin myös vannoa että tarkastajia hajottaa enemmän tuo venyvä tarkastus kuin niitä jotka tuovat aseensa tarkastettavaksi.

Näihin tunnelmiin taas ensi SoHuun.
Kiitos ja anteeksi.
helvetin elitistihomoilua eikä todellakaan kivaa, mukavaa ja reipasta goblinhenkeä 8)

Avatar Juha Valkeajoki
Pahistonttu
Kuningas
Viestit: 3422
Liittynyt: Maanantai, 20.03.2006 21:56
Paikkakunta: Porvoo

Re: Asetarkistuksen Palaute.

Viesti Kirjoittaja Pahistonttu » Sunnuntai, 23.08.2015 09:58

Miltä kuulostaisi ratkaisu, jossa jokainen ryhmä valvoitetaan luovuttamaan yhden asetarkastajan (ehkä ensikertalaisryhmät poisluettuna ja yli 30hlö ryhmät 2 tarkastajaa?) ja ryhmille jaetaan etukäteen tarkastusvastuut. Esimerkiksi Muerte tarkastaa Ulfnarin, Ulfnar Rämän ja Rämä Muerten. Sitten ryhmät sopivat keskenään ennakkotarkistuksista, tai tekevät ne paikan päällä, kuten haluavat. Kun tarkastus on suoritettu, niin ilmoitus pääasetarkastajalle. Pääasetarkastaja sitten vastaa omituisista, kiistatilanteista ja sotakoneista.
Asetarkastajat voitaisiin kouluttaa tehtäviinsä hyvillä kirjallisilla ohjeilla ja lyhyellä esim. noxbossa tapahtuvalla perehdyttämisellä. Tästä vastaisi pääasetarkastaja.

Etuja:
- Yksittäisen tarkastajan työmäärä olisi vain yksi ryhmä
- Vain pääasetarkastaja pitäisi lahjoa, mutta voitaisiin lahjoa paremmin. Nakki sisältää tarkistusohjeen kirjoittamisen ja koulutuksen järjestämisen jossain tapahtumassa/tapahtumissa
- Ei tarvitse etsiä halukkaita ja murehtia niiden määrää. Ryhmät hoitaa...
- Tarkastajat tiedettäisiin jo kuukausia ennen tapahtumaa

Riskejä:
- Tarkastajat valitsee ryhmä. Löytyykö laatua?
- Paljon uusia tarkastajia (aluksi) saadaanko yhtenäinen linja? Koulutus auttaa mutta silti...
Hän, joka sitoutuu kunniaan on hävinnyt jo ennen taistelun alkua.
Avatar
Kantti
Sotahuuto '11 -järjestäjä
Viestit: 1647
Liittynyt: Tiistai, 21.02.2006 10:41
Paikkakunta: Jyväskylä

Re: Asetarkistuksen Palaute.

Viesti Kirjoittaja Kantti » Sunnuntai, 23.08.2015 10:06

Ei koske suoraan asetarkastuksia, mutta ajattelin laittaa tähän ylös, niin jää jollekin muistiin ennen kuin taas unohdan asian ennen seuraavaa sääntömuutossäätöä.

Ehdotus koskee siis panssarisääntöjä. Koska panssarisääntöjen tarkoitus on estää epäreilujen (lähinnä erilaiset nahkasovellukset) tai vaarallisten panssareiden (lähinnä plateissa olevat ongelmat) käyttö ja koska panssarit eivät näissä kahdessa suhteessa käytännössä muutu ajan kanssa, ehdotan, ettei panssareita, jotka on viimeisen n (4-5?) vuoden aikana hyväksytty, tarvitse tarkastuttaa. Toki, jos tiettyä panssarityyppiä koskevat säännöt muuttuvat tai kokee panssarinsa muokkautuneen syystä tai toisesta merkittävästi, velvollisuus tarkastuttaa ko. panssarit syntyy, mutta noin muuten tuolla ratkaistaisiin hirveä kasa turhaa työtä?
"The Almighty says this must be a fashionable fight. It's drawn the finest people."
Avatar
Hyppyrotta
Kapteeni
Viestit: 100
Liittynyt: Sunnuntai, 19.06.2011 17:13
Paikkakunta: Rovaniemi/Oulu

Re: Asetarkistuksen Palaute.

Viesti Kirjoittaja Hyppyrotta » Sunnuntai, 23.08.2015 12:31

Pahistonttu kirjoitti:Miltä kuulostaisi ratkaisu, jossa jokainen ryhmä valvoitetaan luovuttamaan yhden asetarkastajan (ehkä ensikertalaisryhmät poisluettuna ja yli 30hlö ryhmät 2 tarkastajaa?) ja ryhmille jaetaan etukäteen tarkastusvastuut. Esimerkiksi Muerte tarkastaa Ulfnarin, Ulfnar Rämän ja Rämä Muerten. Sitten ryhmät sopivat keskenään ennakkotarkistuksista, tai tekevät ne paikan päällä, kuten haluavat. Kun tarkastus on suoritettu, niin ilmoitus pääasetarkastajalle. Pääasetarkastaja sitten vastaa omituisista, kiistatilanteista ja sotakoneista.
Asetarkastajat voitaisiin kouluttaa tehtäviinsä hyvillä kirjallisilla ohjeilla ja lyhyellä esim. noxbossa tapahtuvalla perehdyttämisellä. Tästä vastaisi pääasetarkastaja.

Etuja:
- Yksittäisen tarkastajan työmäärä olisi vain yksi ryhmä
- Vain pääasetarkastaja pitäisi lahjoa, mutta voitaisiin lahjoa paremmin. Nakki sisältää tarkistusohjeen kirjoittamisen ja koulutuksen järjestämisen jossain tapahtumassa/tapahtumissa
- Ei tarvitse etsiä halukkaita ja murehtia niiden määrää. Ryhmät hoitaa...
- Tarkastajat tiedettäisiin jo kuukausia ennen tapahtumaa

Riskejä:
- Tarkastajat valitsee ryhmä. Löytyykö laatua?
- Paljon uusia tarkastajia (aluksi) saadaanko yhtenäinen linja? Koulutus auttaa mutta silti...
Hyvä, suorastaan loistava ajatus. Kuka tässä mallissa tarkastaisi ensikertalaisryhmien aseet? Pääasetarkastaja?

Mikäli aivan konservatiiveiksi heittäydytään, niin tällastahan vois pyörittää nykyisen asetarkastuksen kanssa rinnakkain vuoden tai pari, jotta ryhmien asetarkastajat ehtii vakiintua ja kokemus tarkastamisesta karttua.

Tämä auttaisi etenkin kaukaa pohjoisesta tulevia ryhmiä (olikos niitä muita kuin Rotat?), kun sen sijaan, että aloittaisi asetarkistukseen jonottamisen siinä 11-12 yöllä, voisi aloittaa varsinaisen asetarkistuksen. Ennakkotarkastaminen helpottaisi ja järkevöittäisi hommaa vielä enemmän ja voisi tehdä perjantai-illasta jopa mukavan. Ei ollu herkkua ajaa 11-13h, ja sen jälkeen aloittaa asetarkastusrumba.
Pahistonttu
Kuningas
Viestit: 3422
Liittynyt: Maanantai, 20.03.2006 21:56
Paikkakunta: Porvoo

Re: Asetarkistuksen Palaute.

Viesti Kirjoittaja Pahistonttu » Maanantai, 24.08.2015 23:15

Joku isompi ryhmähän voidaan velvoittaa tarkastamaan parikin pienempää, esimerkiksi juuri ensikertalaisryhmiä. Pääasetarkastajaa en haluaisi sitoa tekemään "rivitarkastuksia", vaan varaisin hänet erikoistapauksille ja johtamaan toimintaa.
Hän, joka sitoutuu kunniaan on hävinnyt jo ennen taistelun alkua.
Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Palaute ja muut”