Vainovalkeat seikkailut/tarinat

Avatar
Lahtinen
Asemies
Viestit: 17
Liittynyt: Sunnuntai, 13.07.2014 22:55

Vainovalkeat seikkailut/tarinat

Viesti Kirjoittaja Lahtinen » Sunnuntai, 07.09.2014 18:47

Tänne siis tarinat seikkailuista!
-skirmi viihdettä
Avatar
GSawo
Paroni
Viestit: 189
Liittynyt: Maanantai, 11.07.2011 21:48
Paikkakunta: Oulu

Re: Vainovalkeat seikkailut/tarinat

Viesti Kirjoittaja GSawo » Maanantai, 08.09.2014 11:06

No voinpa vaikka sitten aloittaa omasta parhaasta, onnistuneesta seikkailustani. Monet pohjoisen pojat tämän jo kuulivat, mutta kerrotaan nyt kaikille muillekin.

Lauantaina saimme tehtäväksi lähteä tiedustelemaan etelän puolen niemekkeiden maita ja niiden vihollisien lukumäärää, sekä aseiden laatua. Tiedossa oli jo, että pahamaineinen Tietäjä henkivartioineen piti majaa niillä seuduilla. Se ei kuitenkaan Savolanniemen Umpikieromielisten perheen retkuetta säikäyttänyt. Mukaan tarttui myös innokkaita muita Pohjoisen miehiä, jotka päättivät lähteä kukistamaan nuo luopiot. Matka alkoi, eikä vihollisia tullut vastaan. Maastoa nuuskiva Sudenemäntä kuitenkin jättäytyi jälkeen pääjoukosta lyhempien töppöjalkojensa ja maukkaiden herkkutattien esiintymisen vuoksi. Talvi on tulossa ja varastot pidettävä täynnä. Kun luonto antaa, niin siitä ei pidä kieltäytyä. Kun siinä raappasin letkeästi kävellen pillistöä pois, sattui takaa kuulumaan tömistelyä ja kaksi bandiittia tuli naureskellen. Luimuun vetäytyivät Sudenemännän korvat häkeltyneenä. Tuo kun ei ollut tottunut mokomiin metsän siimeksessä asustellessaan ja rakkaiden hurttiensa vartioidessa. Kovasti nämä alkoivat meuhkata saalista. Rahaa, aseita ja muuta höpötystä. Heiluttivat ikäviä hopeatikkujaan. Sähisten käskin heidän mennä matkoihinsa ja kun eivät uskoneet oli jotain uhrattava. Julmaa kilpeä vastaan lensi rahaakin arvokkaampi herkkutatti. Se kaikkein pullein ja kaunein, mutta uskoivatpahan ja lähtivät jahtaamaan isompaa joukkoa. Umpikieromielinen sai katsoa hetken silppuuntunutta tattiaan ja miettiä oliko se niiden muutaman killingin arvoinen, jotka hänen laukkuunsa säästyivät.

Isompi joukko hääti inhottavan bandiitit pakosalle. Pieni pelko kuitenkin nakertui Emännän sieluun, kun ryökäleet lähtivät karkuun juuri sinne missä vartijat oleilivat. Varoittamaanko? Häkellys oli myös suuri, kun suuri joukko lähti tarpomaan kohti Etelän syviä maita. Onneksi perhe kuitenkin tajusi, ettei siinä ole mitään järkeä, kun suunnan piti olla aivan toinen. Tottuneena metsänkävijöinä Umpikieromielisten perhe lähti tarpomaan suoraan metsän läpi. Hienoa sienimaastoa noin sanalla sanoen. Saavuttuaan polulle takaisin metsän läpi ja hetken siinä pähkäilyään, saapui myös vauhdilla iso joukko virheestään oppineena. Niemekkeitä samoiltiin isolla rytinällä, mutta Sudenemäntä hiippaili takana. Nappasi mukaansa pari mustatorvisientäkin matkalla. Pitkospuilla heräsi epäilys. Jonona ei ollut hyvä mennä vihollista vastaan. Liian hiljaista oli metässä. Kun poloiset olivat metsään levittäytyneet vaivalloisesti, kuului julma armoa tuntematon huuto "Tappakaa ne!". Samalla urheiden miesten sydän murtui ja perääntymiskäsky kaikui. Takana hiiviskellyt Emäntä tiesi, ettei hänen töppöiset jalkansa voittaisi näitä juoksijoita edes etumatkan turvin. Hankala heidän oli myöskin selvitä nuita vaarallisia pitkoksia myöten ja varsinainen tehtävä oli suorittamatta.

Niin metsään tottuneena hyökkäsin veden rantaan kosteikko suohon. Sopivan kortteikon löydettyäni heittäydyin maahan. Näin siitä pitkospuille sillalle ja metässä kuului miesten yksitellen kaatuvan vihollisen hyökkäykseen. Sydän pamppaillen kortteissa kuitenkin makasi Emäntä ja upposi suohon hiljalleen. Sitten ne tulivat. Marssivat pienissä erissä siltaa pitkin. Rehvakkaasti nauroivat. Hekottelivat mokomat. Ei Emäntä ollut kovin kaukana. Pelkäsi ettei kortteet riittäisi ja raskas hengitys paljastaisi. Ei paljastanut. Suojasi suden turkki, piilotti teerin höyhenet. Laski hiljaa miehet, vilkuili heidän aseensa tämä. Mustia paholaisia ne olivat. Tuokion kuluttua alkoi kuulua tuttuja ääniä. Elossa olevien pohjoisen ääniä. Mutta niihin vastasi vielä joku. Emäntä ei tiennyt mikä se oli. Uhosi siinä, mutta hienosti uljas mies kaatoi hänet tantereeseen, vaikka menetti samalla omankin henkensä ilmeisesti. Emäntä ei tätä kuitenkaan joutanut suremaan. Valkealle oli vietävä tieto tärkeä.

Niin lähti Harjua ja valtasiltaa pitkin pieni Sudenemäntä perheensä menettäneenä rientämään. Huoli oli kova, että uskoisiko Valkean neito häntä ilman Rampasuvun vahvistusta, mutta yhtäkään elossa olevaa sukulaista hän ei löytänyt matkan varrelta. Herkkutatteja löytyi onneksi lisää, joskaan ei yhtä kaunista kuin menetetty oli. Valkealle päästyään myös ilo kasvoi huomatessaan sukulaistensa paistattelevan päivää auringossa. Näin saatiin piirrettyä neidolle kartta vihollisista ja Emäntä kertoi kaiken näkemänsä. Palkkioksi saatiin kasallinen kultaa, mutta Sudenemäntä ei ole ahne. Ilman muita Mustat paholaiset eivät olisi tulleet kolostaan marssimaan jonossa laskettaviksi. Niin jakoi hellämielinen Emäntä kultansa kaikille pojille ja toivoi, että paholaiset saisivat vielä palkkansa niin monen hyvän miehen veren vuodattamisesta.
~NahkaHieho~
Avatar
Lahtinen
Asemies
Viestit: 17
Liittynyt: Sunnuntai, 13.07.2014 22:55

Re: Vainovalkeat seikkailut/tarinat

Viesti Kirjoittaja Lahtinen » Maanantai, 08.09.2014 11:25

Hieno tarina! :D
-skirmi viihdettä
Avatar
Leperi
Soturi
Viestit: 21
Liittynyt: Maanantai, 14.07.2014 09:19
Paikkakunta: Helsinki

Re: Vainovalkeat seikkailut/tarinat

Viesti Kirjoittaja Leperi » Tiistai, 09.09.2014 17:55

Täällä on aivan liian vähän tarinoita, kertokaas nyt ihmiset omia kokemuksianne lisää! Heitän itsekin tänne omat puoli-nolot tarinani, jos vaikka väki siitä rohkaistuisi..
Pari tapahtumaa jäi erityisen hyvin mieleen halki viikonlopun. Aloitetaanpas nyt siistissä järjestyksessä, eli kerrotaanpa ensin perjantaista.

Perjantaina lähes koko Väinölän väki liikkui yhdessä ( kunnes myöhemmin hajosi moneksi kuppikunnaksi ). Kuljetimme valkeaa sinne sun tänne ja tutkimme aluetta - kaikilla oli hermot todella kireinä, sillä kenelläkään ei ollut tietoa Päivölän etenemisnopeudesta, välimatkoista saatika siitä, mitä kannattaisi tässä vaiheessa peliä tehdä. No, päätimme aloittaa tekemällä eri tehtäviä, mukaanlukien saattotehtävän, kun olimme valkeaa aikamme rivakasti perässämme vetäneet. Totta kai Ruskeiden Hiisien mahtava perhekunta otti tehtävän niskoilleen - Epe, Rincewind, eräs toinen aikalainen ja minä otimme vastuullemme Amin saattamisen kangaksen toiselle puolelle. Lähdimme matkaan hermostuneina, mutta pian tahti löytyi..

Parin säikähdyksen jälkeen ( "VALOA, VALOA! JOKU TULEE, JUOSKAA" oli erityisen kammottava tilanne.. saakelin pyöräilijät ) pääsimme jo kauas ja pian kannas siinsi edessä, uhkaavana varjona. Ei ollut pienintäkään tuoksahdusta siitä, onko paikka jo täynnä väkeä, valmiina väijyttämään ja tappamaan saman tien neljä väinölän soturia.. Etenimme hitaasti halki kankaan, aseet tanassa. Kuitenkaan, kukaan ei meitä pysäyttänyt vaan pääsimme halki sillan nopeasti ja äänettä kuin aavet. Taisimme olla ensimmäisiä jotka suorittivat tehtävän ja saivat hankittua vaiva-aseen ( kai. olen melko yltiö-optimistinen ). Mieltä piristi vielä erityisesti se, miten hankimme tietullin eräälle toiselle puolelle eksyneeltä päivöläläiseltä. Palasimme tämän jälkeen voitokkaina valkealle, jossa meno vielä jatkui. Itse tosin jäin sinne melko kiinteästi vahtia pitämään.

Lauantai-iltani oli kanssa aika kova meno ja meininki päällä.
Oltiin Kommandon ja erään aikalaisen kanssa sisseilemässä tietämme kohti päivöläisten valkeaa samaan aikaan, kun osa päivöläläisistä oli marssimassa väinöläläisten kanssa surman suuhun Tietäjän tahoa vastaan ( taisi olla diilinä "me taholaiset ei pamputeta teitä niin kauheen kovaa ja saatte päivöläläisten aseet kerätä".. tätä en tarkalleen muista koska olin itse ihan toisaalla ). Juuri viitisen minuuttia aiemmin olimme vakuuttaneet päivöläisille tutuille, miten "nyt yhdessä pamputetaan Sparta!" ja "nyt voitetaan!", mutta toisin kävi. Emmepä lähteneet matkaan vaan tapahtui marssimaan lähteneen jonon perällä hyvin vikkelä 180 asteen kiepsahdus. Lähdimme kohti Päivölää, aikeena varastaa avaimet pois pohjan väeltä! Olen pahoillani jos tämä seuraava episodi jotakuta sitten erityisesti vitutti.. Hauskaa se oli ainakin meille väinöläläisille sisseille, ehkä viikonlopun jännin ja kovin seikkailu ainakin mulla.

No, alkumatka meni hyvin. Meitä ei huomattu ja onnistuimme välttämään suuremmat joukot. Akumatkasta vain yksi pöpelikössä piileskellyt bandiitti osui tiellemme. Hän oli kykkinyt pensaassa kuulemma monta tuntia ja juuri silloin liikahtanut, kun saavuimme paikalle.. Olihan se hiukan surullinen ääni joka sieltä piilosta kuului, "Ai oliks tää näin paska piilo".. Bandiitti ammuttiin ja tökättiin kuoliaaksi ja matka jatkui pimeydessä, hiisien luonnollisessa olotilassa. Pääsimme jo reilusti yli sillan, ellen väärin muista. Kuljimme pilkkopimeässä, valoja ei pidetty päällä sekuntiakaan liikaa, sillä liikenne kangaksella oli aktiivista.. Halusimme pysyä täysin piilossa. Kuljimme jonossa, aseet tanassa.

Sitten, yhtäkkiä, pimeydestä näkyi valoa. Loikattiin pusikkoon, mutta enpäs päässyt kovin syvälle koska en uskaltanut enää ääniä aiheuttaa, siinähän vaan jäätäisiin kaikki kiinni jos mun kuultaisiin siellä pusikossa römyävän. Väkimäärästä ei hajuakaan, mutta ainakin kaksi oli vihollisia tulossa. Odotin paikoillani ja pelkäsin, että huomataanko minut vaiko ei. Liikahdin ikävä kyllä juuri väärällä hetkellä ja porukan yksi ( ja ainoa ) soturi napsautti niskaan. Hävettää yhä kun kuolin yhden miehen kevyeen päätökkäisyyn, mutta ei siinä muuta oikein voinut ;c Toisaalta, ei järki ihan himmennyt ollut vaikka kuolinkin. Puhuin kovaan ääneen ja liikuin taktisesti näkökentän peittona, jottei tämä urhealla saattomissiollaan ollut päivöläläinen olisi nähnyt rakasta veljeä ja siskoa pusikossa kyykkimässä. Eipä huomannut, vaan matkaa jatkettiin! Onneksi! Hiisiveljeni ja -siskoni pääsevät onnistuneesti valkealle vaikka avaimia ei löytynytkään ja minutkin kuolleeksi tökännyt henkilö kuoli itse ohitse ravaaviin Sepän taholaisiin. Kyseessä oli myös ensimmäinen kerta kun kuolin, eli enpä laskisi sitä mitenkään paskaksi tilanteeksi.

Lauantaina kävimme myös etsimässä Metsästäjää. Voin sanoa, etten ole koskaan säikähtänyt yhtä kovasti, kun yhtäkkiä jokin lähtee liikkeelle, kaikuu valtava ja hätääntynyt rääkäisy "METSÄSTÄJÄ, METSÄSTÄJÄ, METSÄSTÄJÄ! " ( tämä taitaa olla videolla ihan ) ja liike alkaa muuttua miekkojen heiluvaksi mylläkäksi. Yritän itsekin ampua, mutta nuoli joutuu pöpelikköön. Sitten kuuluu voitokas "Metsästäjä on tapettu!". No, eipäs ollutkaan vaan joku toinenhan se metsästäjän listi ( FSC, kiitän ja kumarran jos se oli joku teistä ) ja vieläpä eri paikassa.. kyseessä oli joko rölläilijä tai pikku-metsästäjä. Tai jotain sinne päin, avainta ei saatu mutta pari parannusliinaa kylläkin. Oli se kuitenkin todella hauska tilanne - vaikka monet vakuuttivat olevansa peloissaan, en itse osannut ottaa kyseistä Metsästäjän metsästystä erityisen vakavissani.. :D

Sunnuntaina taasen oli aika jännä meininki. Lauantai-illan jäljiltä kaikki olivat melkolailla uupuneita ja kyllästyneitä - osa varusteista oli mennyt kuin kankkulan kaivoon ja kaikki kolme vaivalla hankittua avainta tuli menetettyä. Päätimme siis vain nukkua vailla vartiota, oltiinhan jo melkolailla hävitty. Vitutus oli käsin kosketeltavaa. Kuitenkin, sunnuntaina oli vielä ripaus toivoa jäljellä.. En paljoakaan muista, muuta kuin sen, kuinka tarvoin helvetillistä vauhtia kohti kankaan toista puolta, jonne tiesin kaikkien menneen. Muistan epämääräistä puhetta liittoumasta, mikä herätteli sisälläni pientä toivon liekkiä.. ehkä tästä päästäisiin johonkin! Sparta päästi minut vielä ohitse joukkioni kanssa ja ravasin kankaan toiseen päähän, josta ihmeekseni löysin päivöläläiset ja väinöläläiset samasta porukasta. Arvasin heti, ettei tässä mitään liittoumaa ollut, ainakaan Päivölän kanssa. Lähdimme Kassun kanssa kulkemaan Spartaa vastaan käyvän joukkion edellä, aikeena ilmeisesti "scoutata" ja käydä "ärsyttämässä" spartaa. Todellisuudessa kävimme sopimassa tunnussanan, jonka raikuessa pettäisimme yhdessä Päivölän. Niin kävikin ja kaikki aseet ja suuri osa rahoista lähti Päivölän kädestä kuin magneetilla vetäen - kiitos ja anteeksi hyvästä mähinästä.

Loppu-sunnuntai oli hektinen. Kaiki olivat kireinä - pettääkö Sparta, mitä tulee käymään? Juostaanko pakoon? tapellaanko? En ole koskaan ollut yhtä ihmeissäni kuin silloin, kun Sparta ei heti Sammon maihinnoustua pettänytkään meitä. Kannoimme Sammon valtavaa tahtia kohti Väinölän peruja. Juonimisista en tiedä, sillä itse ravasin etunokassa jousen kanssa tiedustelemassa.. joka tapauksessa, olen iloinen siitä miten tapahtuma päättyi. Lämmitti sydäntä kun osasivat porukat niinkin hyvin päästä kompromissiin aiheen suhteen, eikä mitään räävittömiä lopputappeluita tapahtunut ( hauskaahan se varmaan olisi ollut kaikille muille paitsi jousen kanssa liikkeellä olleelle uupuneelle tiedustelijalle ).

Kiitoksia vaan kaikille kokemuksista, hauskaa oli! Anteeksi kun viesti venyi, päätin nyt tänne tunkea kun oli kuitenkin jotain kerrottavaa.. olisi hauskaa kuulla muiltakin hiukan tarinointia, nimittäin tosin kuin SoHussa on tämä kaikki toiminta pikemminkin harmaata kuin musta-valkeaa, kaikilla taitaa olla ihan omat viewit siitä mitä tapahtui.
“He'd been wrong, there was a light at the end of the tunnel, and it was a flamethrower.”
Coryphaus
Nostoväki
Viestit: 5
Liittynyt: Sunnuntai, 18.08.2013 22:23

Re: Vainovalkeat seikkailut/tarinat

Viesti Kirjoittaja Coryphaus » Tiistai, 09.09.2014 19:08

Noniin, noniin! Itse olin se Päivölän erittäin raskaasti haarniskoitu kääpiö, ja pari siistiä tapahtumaa sattui minunkin kohdalle.

Taisi olla lauantai päivä, kellonajasta ei tietoakaan koska en itse sellaista käyttänyt koko viikonloppuna, kun ensimmäisen kerran tehtiin joukolla tuttavuutta Väinöläisten kanssa. Oltiin rauhassa omalla Valkealla... tekemässä jotain, kun kuulimme että Väinöläiset olivat joukolla ylittäneet Valtasillan. Vedin nopeasti rengashupun ja kypärän päähäni ja kiiruhdin muiden perään kohtaamaan vihollisen. Pienten sörkkimisten ja edestakaisin siirtymisten jälkeen päätimme, että ei tässä auta muu kuin käydä ryminällä päälle ja toivoa että saadaan vihollinen ajettua pois mailtamme. Huusin "TAPPAKAA NE!" kunnonhyvällä heviäänelläni, samalla kun rynnistin kohti vihollista miekkaa heiluttaen, samalla kun muita Päivölän sotureita juoksi rinnallani. Lyönnit ja heikosti suunnatut pistot kimpoilivat haarniskastani ja näin kuinka suuri osa Väinöläisistä pakeni kukkulalta alas kohti Valtasiltaa. Vasta kukkulan juurella, mistä Valtasilta alkoi, pysähdyimme. Jälkeenpäin kuulin, että meitä oli ollut vain neljä, ketkä olimme hyökänneet Väinöläisten kimppuun, kun muu Päivölä oli löntystellyt perässä tappaen jäljellejääneet Väinöläiset, ja keräten VaiVa varusteita ja kultaa (jotka sitten samantien palautettiin Väinöläisille. En tiedä miksi).

Toinen eeppinen tapahtuma oli lauantai yönä. Seppä joukkoineen saapui Valkeallemme jakamaan ja keräämään tietoa. Tätä hyödyntäen leirissämme oleillut Väinölän vakooja varasti avaimemme ja katosi pimeyteen. En tiedä kuinka kauan kesti ennenkuin huomasimme avainten kadonneen, ja lähdimme välittömästi kostoretkelle kohti Väinölän Valkeaa. Olin jo riisunut pois panssarini enkä siinä kiireessä vetänyt edes kypärää päähäni. Tämä osoittautui erittäin hyväksi valinnaksi. Juoksimme pitkän matkaa kohti Valtasiltaa, kunnes päätimme että on parempi olla väsyttämättä itseään ennen taistelua. Olimme palkanneet Sepän ja tämän soturit avuksemme aivan poskettomaan hintaan, ja he kävelivät hitaasti perässämme. Itse kuljin kärjessä, tähystäen polun reunja mahdollisten väijyjien pelossa. Pääsimme Valtasillan etelä-puolelle pienin tappioin, ja jatkoimme hajaantuneina matkaamme kohti Väinölän Valkeaa, nyt hitaammin. Valkealle saavuttuamme lähetimme sepän sotureineen ensimmäisinä puhumaan Väinöläisten kanssa, itse sepän joukkiossa. Kävelin Valkean ohitse ilman että kukaan kiinnitti minuun huomiota. "Outoa", ajattelin, joten tähystin pimeää metsää mahdollisten piilotettujen joukkojen varalta. Ei merkkiäkään. Kun seppä oli pyytänyt nähdä Väinölän varastamat avaimet, huomasin että sekä Päivölän ja Väinölän soturit seisoivat aseet valmiina, tarkkaillen toistensa liikkeitä. Siirryin huomaamatta Väinölän joukkojen taakse, kahdenkädenmiekkani valmiina pistämään jokaista selkään mikäli tilanne niin vaatisi. Jousiampuja vilkaisee minua, sydämmeni pysähtyy. "Voi vadelma, se oli siinä" ajattelin, mutta tämä ei reagoi olemassaolooni. Hämmennyin tästä kovasti, enkä siksi itsekkään hyökännyt. Hetken päästä jousiampuja tuli luokseni ja kysyi kuiskaten, "Onko kukaan katsonut ettei takana ole vihollisia?". Tokenin hetkeksi hämmennyksestäni. "Hetkinen... Hän luulee minua Väinöläiseksi?". Huomasin tilaisuuteni tulleen, ja heittäydyin Väinöläisen rooliin: Sanoin tarkkailevani taka-aluetta vihollisten varalta, ja odotin mahdollisuuttani puukottaa Väinöläisiä selkään. Tätä jatkui hetken, kunnes huomasin jousiampujan tähtäävän Päivöläisiä, valmiina ampumaan, jolloin hyökkäsin. Löin jousiampujaa selkään ennenkuin tämä ehti ampua, huusin jotain, ja sekasorto levisi molempien joukkojen riveihin. Hakkasin ja pistin lisää Väinöläisiä, kukaan ei ollut osannut odottaa näin tapahtuvan. Edes Päivölän soturit eivät tienneet että olin vihollisten joukossa. Väinöläiset saivat minut kukistettua, mutta olin jo tehnyt ratkaisevan määrän tuhoa heidän keskellään. Päivöläiset tappoivat kaikki, veivät avaimet ja pakenivat kohti pohjoista voitokkaina!
Avatar
Foe
Herttua
Viestit: 525
Liittynyt: Tiistai, 06.07.2010 19:18

Re: Vainovalkeat seikkailut/tarinat

Viesti Kirjoittaja Foe » Tiistai, 09.09.2014 19:38

Coryphaus kirjoitti: Toinen eeppinen tapahtuma oli lauantai yönä. Seppä joukkoineen saapui Valkeallemme jakamaan ja keräämään tietoa. Tätä hyödyntäen leirissämme oleillut Väinölän vakooja varasti avaimemme ja katosi pimeyteen. En tiedä kuinka kauan kesti ennenkuin huomasimme avainten kadonneen, ja lähdimme välittömästi kostoretkelle kohti Väinölän Valkeaa. Olin jo riisunut pois panssarini enkä siinä kiireessä vetänyt edes kypärää päähäni. Tämä osoittautui erittäin hyväksi valinnaksi. Juoksimme pitkän matkaa kohti Valtasiltaa, kunnes päätimme että on parempi olla väsyttämättä itseään ennen taistelua. Olimme palkanneet Sepän ja tämän soturit avuksemme aivan poskettomaan hintaan, ja he kävelivät hitaasti perässämme. Itse kuljin kärjessä, tähystäen polun reunja mahdollisten väijyjien pelossa. Pääsimme Valtasillan etelä-puolelle pienin tappioin, ja jatkoimme hajaantuneina matkaamme kohti Väinölän Valkeaa, nyt hitaammin. Valkealle saavuttuamme lähetimme sepän sotureineen ensimmäisinä puhumaan Väinöläisten kanssa, itse sepän joukkiossa. Kävelin Valkean ohitse ilman että kukaan kiinnitti minuun huomiota. "Outoa", ajattelin, joten tähystin pimeää metsää mahdollisten piilotettujen joukkojen varalta. Ei merkkiäkään. Kun seppä oli pyytänyt nähdä Väinölän varastamat avaimet, huomasin että sekä Päivölän ja Väinölän soturit seisoivat aseet valmiina, tarkkaillen toistensa liikkeitä. Siirryin huomaamatta Väinölän joukkojen taakse, kahdenkädenmiekkani valmiina pistämään jokaista selkään mikäli tilanne niin vaatisi. Jousiampuja vilkaisee minua, sydämmeni pysähtyy. "Voi vadelma, se oli siinä" ajattelin, mutta tämä ei reagoi olemassaolooni. Hämmennyin tästä kovasti, enkä siksi itsekkään hyökännyt. Hetken päästä jousiampuja tuli luokseni ja kysyi kuiskaten, "Onko kukaan katsonut ettei takana ole vihollisia?". Tokenin hetkeksi hämmennyksestäni. "Hetkinen... Hän luulee minua Väinöläiseksi?". Huomasin tilaisuuteni tulleen, ja heittäydyin Väinöläisen rooliin: Sanoin tarkkailevani taka-aluetta vihollisten varalta, ja odotin mahdollisuuttani puukottaa Väinöläisiä selkään. Tätä jatkui hetken, kunnes huomasin jousiampujan tähtäävän Päivöläisiä, valmiina ampumaan, jolloin hyökkäsin. Löin jousiampujaa selkään ennenkuin tämä ehti ampua, huusin jotain, ja sekasorto levisi molempien joukkojen riveihin. Hakkasin ja pistin lisää Väinöläisiä, kukaan ei ollut osannut odottaa näin tapahtuvan. Edes Päivölän soturit eivät tienneet että olin vihollisten joukossa. Väinöläiset saivat minut kukistettua, mutta olin jo tehnyt ratkaisevan määrän tuhoa heidän keskellään. Päivöläiset tappoivat kaikki, veivät avaimet ja pakenivat kohti pohjoista voitokkaina!
Tuohon avainten palautusreissuun lähteneen pohjoisen ryhmän johti valkealleen eräs etelän kuolleista taistelijoista. Liikuimme entisinä taholaisena sepän kanssa nelistään tuolloin kankaalla esittäen palkkiksia/maantierosvoja/diplomaatteja/tiedonvälittäjiä/mistä milloinkin rahaa sai kiskottua. Pohjoinen oli palkannut meidät avainten haku reissulle. Kankaan eteläpäässä huomasimme kuolleen väinöläisen lompsimassa tietä pitkin. Seppä kysyi, missä heidän valkeansa mahtaa sijaita ja tähän hän vastasi "tulkaa perässä" :mrgreen:
Taisi olla jo aika väsy kaverilla, kun ei välittänyt kymmenpäisestä aseistautuneesta soturijoukosta, joka tuli meidän neljän ex-seppätaholaisen perässä kohti heidän valkeaansa!
Incendiary pigs
Avatar
Leperi
Soturi
Viestit: 21
Liittynyt: Maanantai, 14.07.2014 09:19
Paikkakunta: Helsinki

Re: Vainovalkeat seikkailut/tarinat

Viesti Kirjoittaja Leperi » Tiistai, 09.09.2014 20:47

Coryphaus kirjoitti:Jousiampuja vilkaisee minua, sydämmeni pysähtyy. "Voi vadelma, se oli siinä" ajattelin, mutta tämä ei reagoi olemassaolooni. Hämmennyin tästä kovasti, enkä siksi itsekkään hyökännyt. Hetken päästä jousiampuja tuli luokseni ja kysyi kuiskaten, "Onko kukaan katsonut ettei takana ole vihollisia?". Tokenin hetkeksi hämmennyksestäni. "Hetkinen... Hän luulee minua Väinöläiseksi?". Huomasin tilaisuuteni tulleen, ja heittäydyin Väinöläisen rooliin: Sanoin tarkkailevani taka-aluetta vihollisten varalta, ja odotin mahdollisuuttani puukottaa Väinöläisiä selkään. Tätä jatkui hetken, kunnes huomasin jousiampujan tähtäävän Päivöläisiä, valmiina ampumaan, jolloin hyökkäsin. Löin jousiampujaa selkään ennenkuin tämä ehti ampua, huusin jotain, ja sekasorto levisi molempien joukkojen riveihin. Hakkasin ja pistin lisää Väinöläisiä, kukaan ei ollut osannut odottaa näin tapahtuvan. Edes Päivölän soturit eivät tienneet että olin vihollisten joukossa. Väinöläiset saivat minut kukistettua, mutta olin jo tehnyt ratkaisevan määrän tuhoa heidän keskellään. Päivöläiset tappoivat kaikki, veivät avaimet ja pakenivat kohti pohjoista voitokkaina!
Ei hemmetti, sinäkös se olit joka minut sinne tappoi? Juu siis, olin siis kyseinen jousiampuja valmiina ampumaan jokaisen joka liikahtaakin kohti avaimia, hauska tavata vaan :D. Pakko myöntää että teit uskomattoman taitavan flänkkäyksen, onnitteluni siitä, ei paremmasta voisi unelmoida! Tilanne oli aika sekava siinä vaiheessa iltaa, mikä varmaan selittää omat naurettavat töppäilyni - olimme juosseet koko matkan paikan päälle ja kaikilla alkoi olla iso kysymysmerkki, että missä on vihollinen ja missä ei. Myönnän, että oma toopeiluni tuossa tilanteessa oli kyllä 10+ luokkaa, en ihan tosissani tunnistanut sinua päivöläiseksi pimeässä ja kauheassa stressissä, etenkään kun meilläkin oli joukoissa raskasti panssaroitua porukkaa.. Noloa. Noh, mieluummin kuitenkin kuolin johonkin älylliseen joka tajusi hiipiä selustaan, heh.
“He'd been wrong, there was a light at the end of the tunnel, and it was a flamethrower.”
Avatar
Rincewind
Asemies
Viestit: 10
Liittynyt: Torstai, 17.07.2014 16:42
Paikkakunta: Espoo

Re: Vainovalkeat seikkailut/tarinat

Viesti Kirjoittaja Rincewind » Tiistai, 09.09.2014 21:25

Itselleni jäi mieleen erityisesti tuo jo Leperin mainitsema ensimmäinen saattotehtävä, josta sai pelin juuri alettua ylieeppisen zweikan. Koko ajan oltiin näkevinämme valoja ja kuulevinamme rapinaa, mutta eipä tosiaan ketään nähty matkalla (lukuun ottamatta niitä kahta pyöräilijää). Myöhemmin samana iltana kun oltiin palaamassa n. 5 hengen väinlöisporukalla kauppiaan luota, kävelimme lähellä kannaksen eteläpäätyä olevalla parkkipaikalla n. 5 päivöläisen väijytykseen. Ensiksi tosin luulin, että yllätimme heidät tyhjentämässä rakkojaan, kun seisoivat niin hölmistyneen paikoillaan ojan laidalla... :mrgreen: . Kuitenkin pian joku huusi hyökkäyskäskyn, ja päivöläiset ryhmittyivät nopeasti eteemme, aseinaan onneksemme vain 1k-miekat lukuun ottamatta yhtä pientä kilpeä. Päihitimmekin heidät hyvin nopeasti alkupaniikista huolimatta, vain 1-2 soturin tappiolla nopean reagoinnin ja ihanan zweikan ansiosta :) . Pahoittelut kuitenkin otsalampusta, joka ilmeisesti häiritsi vastapuolen taistelijoita. Emme ehtineet/tajunneet tilanteessa pistää sitä pois päältä.

Ehkä henkilökohtaisesti paras suoritukseni koko Vainovalkeissa tapahtui lauantai illan/yön hyökkäyksessä Spartaa vastaan. Etenin metsässä hyvän matkan päässä pitkospuista muutaman muun pelaajan kanssa muiden hyökätessä lähellä pitkospuita tai sitä pitkin. Törmäsimme kahteen spartalaiseen, jotka olivat asettuneet vierekkäin kahden kiven tai puun väliin. Muistaakseni minä ja kaksi muuta pysähdyimme miettimään, miten päästää nuo kaksi hengestään. Hetken kuluttua lähdin "hiippailemaan" n. 5m spartalaisista oikealle pitäen mielestäni hirvittävän kovaa meteliä, mutta kumpikaan heistä ei kääntynyt kertaakaan katsomaan suuntaani. Mukanani oli vain kaksi ei-VaiVa miekkaa, joten menetettävää ei juurikaan ollut. Hivuttauduin yhä lähemmäs kaksikkoa, kunnes olin vain parin metrin päässä. Sitten tiesin tilaisuuteni tulleen ja juoksin täysillä päin ja hyvinhän siinä kävi: kaksikko kääntyi, mutta keihäät olivat auttamattomasti myöhässä ja kumpikin pääsi hengestään.

Jatkoimme matkaa pidemmälle, jossa pysähdyimme jo melko lähellä pitkospuita, myös lähellä spartan pääjoukon selustaa, kolmen taakse jättäytyneen spartalaisen eteen. Meitä oli siinä viisi, mutta pimeässä kumpikaan osapuoli ei halunnut tehdä aloitetta. Muutaman minuutin päästä päätin lähteä tekemään jotain järkevämpää ja lähdin kävelemään kauemmaksi Spartan leiristä; suuntaan, josta olimme tulleet. Mukaani lähti yksi väinöläinen. Päätin sitten mennä katsomaan, miten pääjoukko pärjää pitkospuilla, ja ihmetyksekseni astuessani pitkospuille näin ympärilläni vain kasapäin päihitettyjä pelaajia. Sitten huomasin n. 10m päässä kaksi spartalaista ja hyppäsin takasin puskaan, josta olin hetki sitten tullut. Pian kaksikko lähti kävelemään kohti leiriään. Heti heidän mentyä ohitseni toistin jo hetki sitten erinomaisesti onnistuneen manööverin ja tämäkin kaksikko likvidoitiin. Sen jälkeen keräsimme muhkeat lootit parin lähellä elossa olevan kanssa ja lähdimme painelemaan kohti Valkeita voitonriemuisina, vaikka Tietäjää ja hänen henkivartiotaan ei oltukkaan aivan saatu kukistettua :D.
Avatar
Kommando
Herttua
Viestit: 830
Liittynyt: Perjantai, 06.02.2009 22:46
Paikkakunta: Helsinki

Re: Vainovalkeat seikkailut/tarinat

Viesti Kirjoittaja Kommando » Keskiviikko, 10.09.2014 22:04

Kun kerran vietin paljon aikaa Leperin kanssa, hänen tarina kattaa paljon minun tekojani myös. MUTTA ei kaikkea.

Perjantaina, kun olimme saaneet Valkean parkkeerattua ja leirinkaltaisen pystytettyä, tajusimme pelasta kirjuri-tehtävän alkavan kohta ja kokosimme joukon kasaan. Jälleen Hiisien suku, vahvistettuna muutamalla Liekkiöisellä, lähti matkaan ja hölkkäsimme hyvää tahtia tietä pitkin ja saavuimme metsän laitaan. Jokainen oli jännittyneenä, valot tarkkailivat tien laitaa ja ainakin omassa silmäkulmassa tuntui olevan koko ajan joku. Saavuimme paikalle ja jullatus, joku oli tullut ensin ja vienyt kirjurin mukanaan. Päätimme jatkaa tietä eteenpäin tarkoituksenamme kiriä heidät (kuka ikinä oli ehtinyt edellemme). Tämä reitti veikin sitten läpi korven, kivikon ja pitkospuiden ja oli kaiken huipuksi turha. Kirjuria ei löydetty, ainoastaan yksi tuttu Päivöläinen ja yksi omistamme, jotka kertoivat alueella olleen kahakka, jossa Väinölä jäi altavastaajaksi. Tälle emme mahtaneet mitään, mutta yritimme vielä tehdä reissustamme tuottoisan ja hakea valkealle puita läheiseltä nuotiopaikalta niemenkärjestä. Lisää yllätyksiä, alue olikin Tietäjän hallussa eikä hänen vartiokaartinsa ollut juttutuulella, joten otimme ritolat ja lähdimme kohti valkeaa. Reissun viimeinen yllätys tuli, kun yllätimme joukon Päivöläisiä ojasta, jotka reagoivat nopeasti ja saivatkin meistä muutaman, mutta lopussa heidät lyötiin ja saaliksi saatiin pikkukilpi. Tämän jälkeen jäin itse vahtimaan Valkealle, vaikka moni olikin vielä innokas kokeilemaan onneansa.

Lauantain tapahtumat olivat kaikkein parhaimmat, joista Leperi onkin jo oman osansa kertonut, mutta kerron, mitä minulle kävi.
Tosiaan Leperi jäi kiinni ja toiminnallaan esti minun ja toisen aikalaisen(tässä tarinassa Sävel, kuten paljon häntä kutsuin) paljastumisen. Jäimme paikoilleen odottamaan ja olimme jo aikeissa lähteä liikkeelle, kun kuulimme paljon askelia ja pian 5-6 ihmistä marssi ohitsemme, miettien valojen käyttöä. Tässä kohdassa olin tappiin asti jännittyneenä, koska en tiennyt heidän puolta ja suhtautumista piileskeleviin ihmisiin, mutta kaikki laukesi, kun he jatkoivat suoraan ohi. Taas uusi yritys liikkua, tällä kertaa kaiken stoppasi valokeila Väinölän suunnasta. Joku juoksi ohi ja ei huomannut. Hymyiln onnellemme ja jatkoimme matkaa.

Hiivimme hiljaa, kuunnellen mahdollisia merkkejä vihollisista ja varoen kaikkea. Yhdessä kohdassa näin lyhdyn valoa tulossa meitä kohti, joten sukelsimme kasvillisuuden sekaan. Mitään ei kuulunut ja olin jo siirtymässä takaisin tielle, kunnes kuudes vaisto käski pysyä maassa, joka oli hyvä, koska pian näin kaksi ihmistä tulossa meitä koti, ja minulla oli jo jalat osittain tiellä! Kävellen rinnakkain, mahdollisuus toisen kompastua jalkoihini ja huomata minut oli liiankin todellinen, mutta lopulta he kävelivät ohi vain senttien päästä. Viimeiset kaksi kohtaamista metsässä olivat parhaimpia, koska molemmissa tapauksissa Päivöläinen käveli meidän ohi morjestaen ja kysyen menoa. Olin tipahtaa tässä kohtaa naurusta, mutta olin sanaton onnesta, koska olimme päässyt näin pitkälle ilman mitään ongelmia. Siihen se tuuri sitten loppuikin, koska Päivölän leiriin saapuessamme tajusimme heidän käyttävän tunnussanoja, me emme niitä tienneet emmekä tajunnut karata metsään takaisin. Jäimme valkealle odottelemaan ja etsimme avaimia tuloksetta ja respan jälkeen kuolimme uudelleen, koska halusimme molemmat hieman taistelua. Palasimme takaisin omalle puolelle kuolleina, mutta itse tyytyväisenä suoritukseemme.

Niin se Metsästäjäjahti. Olin itse aivan hermona, koska paluumatkallamme kannasta pitkin OIKEA Metsästäjä kävi kimppuumme, kuolleina, jolloinka tiesin vääjämättä mitä odottaa. Haravoimme siis kannasta edestakaisin, minä taskulampun varressa, kunnes jotain omituista osui keilaani. Se hetki tuntui yhtä aikaa hitaalta ja nopealta, kun tajusin, mitä edessäni oli. Aloin vain huutamaan suoraa kurkkua, mitä on jo mainostettu ja juoksemaan hahmon perään, kun takaraivossani sykki vain ajatus, että nyt et karkaa. Saatiinhan se nopeasti kiinni, mutta lopulta huomattiin, että se oli vain joku toinen osallistuja röllipuvussa. Lopulta saatiin kuulla, että Yksi team-FSC'stä sai oikean metsästäjän, mutta kyllä siinä oli minulle jännitystä tarpeeksi.

Sunnuntaille sijoittuu viimeinen seikkailuni. Olimme marssineet Spartan edelle sopimuksen mukaan, kun tajusimme, että tämä on vain varma kuolema. Ympärillä olleet veljeni olivat samaa mieltä ja lopulta meitä erkani neljä henkeä metsikköön juuri ennen Päivölän leiriä. Istuimme aikamme, odottaen Päivölän joukon menevän ohi, jonka jälkeen jatkoimme matkaa metsässä tarkoituksena kiertää heidän valkean taakse ja viedä avaimet heidän hallusta. Jäimme vielä kerran odottamaan, kun huomasimme respa-ajan tulevan täyteen ja lopulta ilmestyimme valkealle, jossa oli huimaisevat neljä soturia aamupalalla. Ilmoitimme asiamme, he kävivät päälle yksitellen, heidät tapettiin ja avaimet vietiin. Pinkaisimme pakoon takaisin metsään ja kiersimme todella pitkää reittiä takaisin kannakselle, onnistuen välttämään Päivölän palaavat kuolleet. Tunnustelija huomasi jonkun seisovan puun takana, joka paljastui olevan myöhässä paikalle saapunut Leperi. Tajusimme respan tapahtuvan kohta ja liikuimme rivakasti omalle puolellemme, ihmetellen Spartan ja muidenkin puuttumista. Päätimme valehdella avaimista, kunnes pääsimme omalle valkealle, jossa kaikki selitettiin, puolin ja toisin. Tämä temppu oli ehkä parhain vain sen takia, että se suoritettiin päivänvalossa eikä yöllä.

Lyhyesti siis, hienoja, tiukkoja ja tykytystä aiheuttavia tilanteita, joita jaksaa muistella vielä pitkään.
Rämäpää Rämäläinen 09-14, Etelän Imperiumin Insinööri -15, Akatemian Patterin Luutnantti -16, Valdyrin Skaldi -17-18.

PK-seudun hullu tiedemies
Beatific kirjoitti:Tulipa rekrytoitua oikea kultakimpale Pirttimäen treenileirillä :-)
Avatar
Lahtinen
Asemies
Viestit: 17
Liittynyt: Sunnuntai, 13.07.2014 22:55

Re: Vainovalkeat seikkailut/tarinat

Viesti Kirjoittaja Lahtinen » Torstai, 11.09.2014 11:56

Olisinpa ollut mukana tuolla T.arttu ::)
-skirmi viihdettä
Viestiketju Lukittu

Palaa sivulle “Vainovalkeat”