Perslapun pojan paluu

Valvojat: Hellowenisti, Teme

Avatar
Isokisu
Kreivi
Viestit: 495
Liittynyt: Perjantai, 05.01.2007 20:09
Paikkakunta: Kuopio

Perslapun pojan paluu

Viesti Kirjoittaja Isokisu » Perjantai, 14.08.2015 10:28

Moe !!

Tänä vuonna lippumme oli ihan helskutan monimutkainen ja mun piti ihan oikeasti miettiä monta päivää, onko vyöviirien tekeminen tällä aikataululla mahdollista ja ylipäätään, jaksanko vääntää niitä nelivärisinä. Päätin kuitenkin kokeilla ja ottaa sikaa kärsästä ja muista sopivista ulokkeista, katsoakseni onko moinen projekti toteuttamiskelpoinen.

Piti vähän kikkailla ja oli vähän painoteknisiä ongelmia värien sun muiden kanssa, mutta sain ne valmiiksi tuossa aamuneljältä. Joten, meillä on joukkuevyöviirit.

Nakkelen uusia vyöviirejä sitten oikealle ja vasemmalle kunhan päästään paikan päälle. Normaalista poiketen johtajille ei ole luvassa kultanauhalla koristeltua vyöviiriä, koska moiselle koristukselle ei vaan jäänyt tilaa viirin muiden kuvien tähden.

Oinkkelis koikkelis,

T: Väsykisuli
"Ken ei käy miekan mittelöhön,
lähe kalvan katselohon,
sen minä siaksi laulan,
alakärsäksi asetan."

- Kalevala 3:275

Palaa sivulle “Österland”