Boffer-ohjelmaa Hypeconiin?

Keskustelu taistelutekniikasta, taktiikasta, harjoituksista ja bofferoinnista yleensä.

Valvoja: Ylläpito

NupaHyvinkaa
Nostoväki
Viestit: 4
Liittynyt: Torstai, 23.04.2015 15:39

Boffer-ohjelmaa Hypeconiin?

Viesti Kirjoittaja NupaHyvinkaa » Keskiviikko, 25.01.2017 15:32

Hyvinkäällä järjestetään taas ensi kesänä anime-, manga- ja pelitapahtuma Hypecon. Kyseinen tapahtuma eroaa Suomen muista coneista etenkin siksi, että sen pääjärjestäjänä toimii kaupungin Nuorisopalvelut. Kävijän kannalta se näkyy pääasiassa tapahtuman maksuttomuutena. Tapahtuma on yksipäiväinen ja tänä vuonna se toteutetaan lauantaina 13.5. noin klo 10–21.

Etsimme tyyppejä vetämään bofferiin liittyvää ohjelmaa. Tänä vuonna ohjelma tapahtuisi kello 10-17, tilana toimii isompi halli jossa tilaa on noin 1000m2. Aiemmpina vuosina ohjelmassa on ollut bofferointia, miekkojen tekoa ja yleisestä opetusta lajiin liittyen. Olemme siis avoimina kaikelle aiheeseen liittyvälle ohjelmalle. Miekantekopajan tai vastaavien toimintojen aiheuttamia kuluja olemme valmiita maksamaan.

Hypecon on ollut lyhyen historiansa aikana kovassa kasvussa. Vuonna 2016 kävijöitä oli 2000. Hyvinkäälle on helppo tulla niin pääkaupunkiseudulta kuin Lahdesta, Tampereelta, Hämeenlinnasta tai Turusta, sillä juna kulkee ja moottoriteitä kulkee kaksin kappalein vierestä.

Nyt on siis erinomainen mahdollisuus päästä boffaamaan ja samalla promoamaan omaa harrastustaan sekä osaltaan huolehtimaan siitä, että Hypeconin kaltaisia maksuttomia tapahtumia toteutuu myös jatkossa. Monelle alan harrastajalle yksipäiväinen, maksuton tapahtuma on helpompi tulla tutustumaan coneihin ensimmäistä kertaa, ja Hypecon on monessa tilanteessa ”sisäänheitto-con” pysyvämmälle harrastamiselle.

Mikäli kiinnostuksesi heräsi, voit heitellä viestiä tähän ketjuun. Koitan muistaa käydä tätä aina silloin tällöin lukaisemassa. Varmemmin minut saa kuitenkin kiinni sähköpostitse: ahti.herttua@hyvinkaa.fi

Hypeconin nettisivut: http://www.hypecon.net

Terkuin, Ahti, Hyvinkään nuorisopalvelut
Avatar
TheGreatGuardian
Soturi
Viestit: 23
Liittynyt: Lauantai, 17.09.2016 15:30
Paikkakunta: Järvenpää

Re: Boffer-ohjelmaa Hypeconiin?

Viesti Kirjoittaja TheGreatGuardian » Lauantai, 18.03.2017 12:13

Olen itse jo ilmoittautunut, ja kehottanut paria nuorempaa harrastajaakin saapumaan paikalle iästä riippuen joko vetäjänä tai tavallisena osallistujana. Voin myös kysellä harkoissa, löytyisikö Uudenmaan Liitosta vielä kiinnostuneita.

Itse en ole vielä saanut tapahtumajärjestäjiltä sähköpostia. Tapahtuman pääjärjestäjän kanssa olen viestitellyt, mutta mitään ei vielä olla lyöty lukkoon.
Night gathers, and now my watch begins.
Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Bofferointi”