Skypeilyä boffaustoiminnasta

Keskustelu taistelutekniikasta, taktiikasta, harjoituksista ja bofferoinnista yleensä.

Valvoja: Ylläpito

Avatar
Foe
Herttua
Viestit: 525
Liittynyt: Tiistai, 06.07.2010 19:18

Skypeilyä boffaustoiminnasta

Viesti Kirjoittaja Foe » Perjantai, 13.12.2013 02:52

Oriveden treenileirillä nousi esille idea perustaa keskustelukanava, joka yhdistää aktiiveja ja toimintaa eri paikkakunnilta.
Ajatuksena on pitää keskustelutilaisuuksia Skypen välityksellä ja puhua sen hetkisestä toiminnasta, tulevista projekteista, nuorten kerhojen vetämisestä, treenikulttuurista ym. eri puolilta Suomea. Tämä on hyvä keino jakaa ideoita ja vaikkapa saada apua treenien tai tapahtumien järjestämiseen.

Formaatti on vielä täysin auki ja alkuun ainakin mennään ihan vapaalla keskustelulla. Jos osallistujien ja asioiden määrä kasvaa hyvälle tasolle, voidaan hommaa pyörittää vaikka kiertävillä PJ-vastuilla. Mistään liian vakavasta ei kuitenkaan ole kyse. Keskusteluita on tarkoitus järjestää noin kerran kuussa.

Asialistan keräämiseen parhaiten toimee google-docs. Tänne(<--linkki) saa vapaasti kirjoitella aiheita, joista teillä on sanottavaa, taikka toivotte keskusteltavan.
Ensimmäistä skypemiittiä voisi suunnitella jo viikolle 52.

Lähettäkää minulle viestiä, jos tällainen yhtään kiinnostaa.
Incendiary pigs
Avatar
saloneju
Keisari
Viestit: 5706
Liittynyt: Keskiviikko, 19.04.2006 23:26
Paikkakunta: Tampere

Re: Skypeilyä boffaustoiminnasta

Viesti Kirjoittaja saloneju » Lauantai, 14.12.2013 14:21

Juu, kiinnostaa! Heitinkin tuonne docsiin erittäin ajankohtaisen aiheen; jos siitä aikoo puhua, nyt muutama viikko ennen vuodenvaihdetta olisi vieläpä paras mahdolinen ajankohta! :)
"Kerron Veljesten legendaarisista uroteoista, kuinka vaari nuoruuden päivinään teki motin puita vartissa ja muori keitti niin maukasta puuroa, että puutkin heräsivät henkiin sitä maistelemaan.."
Avatar
Foe
Herttua
Viestit: 525
Liittynyt: Tiistai, 06.07.2010 19:18

Re: Skypeilyä boffaustoiminnasta

Viesti Kirjoittaja Foe » Tiistai, 17.12.2013 01:52

Alustava ajankohta ensimmäiselle miitille maanantai-iltana 30.12
klo 19:00-21:00.
Incendiary pigs
cuituoptiikka
Sotilasmestari
Viestit: 82
Liittynyt: Lauantai, 31.01.2009 23:41
Paikkakunta: Turku

Re: Skypeilyä boffaustoiminnasta

Viesti Kirjoittaja cuituoptiikka » Maanantai, 06.01.2014 13:41

Toteutuiko miitti, ja koska on seuraava?
Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Bofferointi”