Poffauksen epäseksikäs nimi.

[JonTzu]

Itseäni kiinnostaisi lähinnä tietää mitä perusvalmiuksia ihmisellä suunnilleen on siinä vaiheessa kun häntä alkaa opettaa. Jos harjoittelijalla on edes jotain hajuja siitä miten peruspisto tehdään tehokkaasti, miten lyödään itseä rikkomatta, miten perusjalkatyö pelittää sekä miten etäisyyksiä tulee ajatella ja käyttää voi hänelle opettaa jotakin muuta. Muuten on pakko pitäytyä näissä asioissa aika pitkään.

Maahinkaisella aikanaan oli käytössä systeemi jossa ensin täytyi käydä n kertaa perusjuttuja läpi treeneissä ennen kuin pääsi soveltavaan osaan. Tällöin soveltavan osan opetuksessa treenaajat pystyivät tajuamaan mitä heidät yritetään saada tekemään. Näin hommasta saatiin kaikille paremmin toimivaa ja (niin ainakin luulen) aika vähän ihmisiä turhauttavaa.

Totta ihmeessä mikä tahansa taitojärjestelmä antaa mahdollisuuden kiipimiseen ja kilpailuun. Osa kokee tämän motivoivana, osa ei. Mutta on siitä käytännön hyötyäkin, ainakin opettajan näkökulmasta.

Ja sivujuonteena SCA-puolelta:

Jokaisella SCA-ottelijalla on virallistus eri aseisiin joita hän sitten saa käyttää virallisissa taisteluissa. Tämäkin on jonkinlainen naamaraja.

Lisäksi kuninkaat, countit ja duket ovat joskus hallinneet jotain osaa SCA-maailmasta.

Ritarit, pelikaanit ja laakeriseppeleen kantajat (laurelit) ovat kaikki osoittaneet taitonsa ja/tai hyödyllisyytensä sca:ssa ja heidät on palkittu siitä syystä.

Että kyllä siellä kaikenlaista porkkanaa on. Tervetuloa mukaan temmeltämään.

[sam susi]

Itse käytän jossain yhteyksissä lajista nimitystä "keskiaikaisen taistelun elävöittäminen" tai "keskiaikaisen taistelutyylin elävöittäminen". Sitten jos ihmiset kiinnostuu enemmän, voin kertoa mistä oikeastaan on kyse, mutta alkuun vältän juurikin larppi-viitteellisyyden takia sanoja pehmomiekkailu ja boffaus.

[Peltokorppi]

Itse käytän jossain yhteyksissä lajista nimitystä "keskiaikaisen taistelun elävöittäminen" tai "keskiaikaisen taistelutyylin elävöittäminen". Sitten jos ihmiset kiinnostuu enemmän, voin kertoa mistä oikeastaan on kyse, mutta alkuun vältän juurikin larppi-viitteellisyyden takia sanoja pehmomiekkailu ja boffaus.

Mun mielestä pehmomiekkailu on huomattavasti neutraalimpi kuin joku elävöittäminen. Esimerkiksi monet budolajit perustuu paljon enemmä historiallisiin juttuihin ku poffaus eikä nekään mitään elävöitä.

[Triks]

Munkin mielestä boffaus on kuitenkin aika kaukana varsinaisesta elävöittämisestä, jossa pyritään kuitenkin siihen autenttisuuteen.

Pehmomiekkailua (tai pehmotaistelua) parempaa termiä on kyllä aika vaikea keksiä. Se nyt on kuitenkin melko kuvaava; sitähän me tehdään, mätkitään toisiamme pehmustetuilla astaloilla. Pehmo-sana kyllä särähtää korvaan mediaseksikkyys- ja katu-uskottavuusarvojen ollessa nolla.

Kun laji tulee puheeksi, puhun vain boffaamisesta ja jotenkin tönkösti yritän selittää, mistä siinä on kyse. Usein jää fiilis, ettei ole tullut täysin ymmärretyksi.

[Tyrisalthan]

Nimeä on tässä vaiheessa vähän turha lähteä muuttamaan, kun niin moni tuntee jo sanan boffaus tai bofferi. Teen työtä nuorten parissa, ja yllättävän moni on kokeillut lajia kesäleirillä, nuorisotalolla, (peli)kerhossa, kaverin takapihalla, jne, ja kaikki heistä tuntevat sen nimellä boffaus. Vielä useampi on nähnyt jutun lehdessä, telkkarissa, tai netissä, ja niissäkin on käytetty tuota tuttua B:llä alkavaa nimitystä. Miksi ehdoin tahdoin muuttaa nimeä jonka kaikki jo tuntevat?

Tuo vyöjärjestelmä on paitsi hankala toteuttaa niin myös turha. Jo nyt on joka porukassa ne organisoijat ja muut johtohenkilöt jotka nauttivat porukan kunnioitusta. Seuraavaksi arvoasteikossa ovat ne monen sotahuudon veteraanit ja muut pitkään harrastaneet, joiden jälkeen tulee taitavat yksilöt jotka eivät kuulu kahteen aiempaan, sen jälkeen ne perusjullit, ja viimeisenä ne uudet tulokkaat. Kastijärjestelmä on luonnollinen, ja siinä eteneminen vielä luonnollisempaa.

[JonTzu]

Tuo vyöjärjestelmä on paitsi hankala toteuttaa niin myös turha. Jo nyt on joka porukassa ne organisoijat ja muut johtohenkilöt jotka nauttivat porukan kunnioitusta. Seuraavaksi arvoasteikossa ovat ne monen sotahuudon veteraanit ja muut pitkään harrastaneet, joiden jälkeen tulee taitavat yksilöt jotka eivät kuulu kahteen aiempaan, sen jälkeen ne perusjullit, ja viimeisenä ne uudet tulokkaat. Kastijärjestelmä on luonnollinen, ja siinä eteneminen vielä luonnollisempaa.

No, kuten jo totesin minulle tässä on se ongelma on tieto, ei kokemus. Veteraanit eivät välttämättä tiedä asioista yhtään sen enempää opetuksen kannalta.

[Peltokorppi]

Jontsu puhuu periaatteessa asiaa. Uusi tulokas saisi jonkun näkösen vinkkelin vyöarvoilla että ketä kannattaa kuunnella.

[Mahti]

Ei ole olemassa mitään kaanonisoitua oikeaa tekniikkaa boffaukseen, joten käytännössä ei voi olla mitään universaaleja vyöarvojakaan. On niin valtavan monenlaisia tyylejä, että on aika hankala luoda mitään kriteerejä vöihin. Kuka on oikeutettu kolmannen tason hilparimestariksi? Kertoisivatko vyöt lopulta yhtään mitään yhtään mistään?

Boffauksessa normaali treenausyksikkö on sotahuutoryhmä, jossa on omat arvoasteikkonsa, niin kuin Tyrisalthan kirjoittikin. Ihan niin kuin kaikessa harrastamisessa, aloittelijan kannattaa kuunnella kaikkia itseään kokeneempia. Ketään ei kannata kuunnella kritiikittä. Kaikille vanhoille konkareille on tarttunut temppuja hihoihin, toisille enemmän kuin toisille. Jokainen ryhmä vastaa itse poppoonsa kouluttamisesta haluamallaan tavalla. Ennen kuin kannattaa alkaa miettimään mitään vyöarvoja, kannattaa miettiä sitä minkälaisia suurin osa treeneistä on. Suomessa järjestetään tällä hetkellä tosi harvoja treenejä, joissa olisi edes selvää oppilas/opettaja jakoa. Kun saataisiin treenien perusrakenteeksi kaksiportainen osallistuminen, niin sitten voitaisiin ruveta miettimään tarkempia jakoja. Tällä hetkellä ei ole yhtenäistä treenauskulttuuria, eikä edes kovin yhtenäistä mielipidettä tehokkaasta tekniikasta. Ennen kuin nämä asiat menevät eteenpäin, ei ole mielekästä olla mitään vyöarvoja tai vastaavia. Itse en tosin pidä niitä mielekkäinä missään vaiheessa.

Hyvä alku treenauskulttuurin kehittämiseen voisi olla ohjaajaleiri, johon eri ryhmien johtajat/ treenien vetäjät voisivat tulla. Paikalla käytäisiin yhdessä perustekniikkoja ja niiden opettamiseen käytettäviä menetelmiä. Paljon aikaa jyvitettäisiin keskusteluihin, joissa voitaisiin sopia yhteisestä treenauskulttuurista. Kun treeneistä saataisiin muodollisempia ja kehitettyä jonkun verran yhteistyötä treenausporukoiden välille, voitaisiin miettiä olisiko jonkinlaisiin "virallisempiin" statuksiin tarvetta.

[Ince]

Ennen kuin kannattaa alkaa miettimään mitään vyöarvoja, kannattaa miettiä sitä minkälaisia suurin osa treeneistä on. Suomessa järjestetään tällä hetkellä tosi harvoja treenejä, joissa olisi edes selvää oppilas/opettaja jakoa. Kun saataisiin treenien perusrakenteeksi kaksiportainen osallistuminen, niin sitten voitaisiin ruveta miettimään tarkempia jakoja. Tällä hetkellä ei ole yhtenäistä treenauskulttuuria, eikä edes kovin yhtenäistä mielipidettä tehokkaasta tekniikasta. Ennen kuin nämä asiat menevät eteenpäin, ei ole mielekästä olla mitään vyöarvoja tai vastaavia.

Vaikka yleensä vierastan, "komppaan tätä" tyyppisiä aloituksia niin nyt:
"Komppaan tätä." Vaikka Jyväskylässäkin on periaatteessa kaikille vapaus
pitää n. 30 - 45 minuuttia haluamaansa jorinaa tai harjoituksia, niin
hirveää tunkua estraadille ei varsinaisesti ole. Lisäksi vaikka joku
osaisikin jonkin tietyn alan asiat puolitietoisella tasolla, niin niiden
esittäminen, rakenteistaminen ja välittäminen tietoisella tasolla on jo
vaikeampaa. Lisäksi kohde on vaikea määrittää, vaikka periaatteessa
perusasiat ratkaisevat, kelle oikeastaan ja miten puhut. Jos mukana on:
a. hengellisesti miekkailu kulttuurista yleensä kiinnostuneet
b. ns. perusasiat jotenkin hallitsevat joita ehkä kiinnostavat tulkinnat
erityisen käytännön ulotteisesti, sekä ote ja jäsennys.
c. sitten joille ns. perusasiat tai yksiselitteiset mekaniikat ovat erityisen
antoisia ja valaisevia
d. heitä joita eivät mitkään edellistä erityisesti kiinnosta vaan virkistävä
liikunta ylipäätään.

Näiden eri elementtien sovittelu ei yleensä ole liian helppoa. (huomioiden
vielä sen, ettei erilaisista harjoitteista muodostu tai ole missään erityisesti
kokonaisuutta johon palata.) Yksi vaihtoehto on varioida jokin teema
helpompaan ja vaikeampaan (tai marginaalisempaan) sovellukseen.
Jonkinlainen muodollinen ja rakenteisttu "opetusohjelma" muodostaisi
kehityshorisontin ja kokonaisuuden hahmottamista, jota kohdin tai jossa
toiminta tapahtuu. Mutta, ongelma on tietenkin tuon ohjelman luominen;
Jyväskylässä on johdollani tehty lapsille ja nuorille suuntautuvaa rautaista
opetusohjelmaa, joka ilmenisi "treenikortin" muodossa. (Kortin hienon
graafisen muodon toteuttanut Zampo I.)Se lähtee ensin viidestä perustasta:
I. Liikkuvuuden perusta
II. Havainnoinnin perusta
III. Tavoitteiden perusta
IV. Turvallisuuden perusta
VI. Kunnioituksen perusta
Jne. nyt ei jaksa kirjoittaa, mutta kaikenkaikkiaan, Mahti on nimensä
veroinen kiinnittäessään huomion juuri tähän perustaan, (lasten/nuorien
ja vanhempien) treenien rakenteeseen.

[Kantti]

Hyvä alku treenauskulttuurin kehittämiseen voisi olla ohjaajaleiri, johon eri ryhmien johtajat/ treenien vetäjät voisivat tulla. Paikalla käytäisiin yhdessä perustekniikkoja ja niiden opettamiseen käytettäviä menetelmiä. Paljon aikaa jyvitettäisiin keskusteluihin, joissa voitaisiin sopia yhteisestä treenauskulttuurista. Kun treeneistä saataisiin muodollisempia ja kehitettyä jonkun verran yhteistyötä treenausporukoiden välille, voitaisiin miettiä olisiko jonkinlaisiin "virallisempiin" statuksiin tarvetta.

Tälle asialle pyritään ensi vuonna tekemään jotain, stay tuned.

[Rackham]

Pamppuhippa?

[Susikukko]

M.W.A.T. = Medieval weapons and tactics

Olen lähiaikoina käyttänyt sanaa keskiaikainen miekkailu tai taistelu kun olen selostanut mitä teen tai olen pyytänyt esimiehiltä lupaa olla pois. Vaikke me ymmärrämmekin keskiaikaisella miekkailulla Windsorin tapaisen opetuksen avaa se paljon paremmin ulkopuoliselle, mistä on kysymys. Siihen on sitten helppo tarkentaa, että millä lyödään. Pidin töissä tyhy päivänä boffausta ja aloitin sen esittelemällä eri lajit Suomessa ja erottelemalla larppauksen siitä. Sitten kokeiltiin joukolla boffausta ja sen jälkeen duelia teräksellä ja SCA:lla. Hyvin meni vaikka kaikki oli kapiaisia, jotka vihaavat koko maailmaa.

Kannatan kaikenlaista kehitystä lajille! Laji tosiaan voisi alkaa vähän vakavoitumaan, vakiintumaan ja kehittymään. Vaikka olen usein sitä mieltä, että "rämän / faban" säännöt on usein ne ainoat oikeat, niin eräs uusi kaveri sanoi hyvin sääntökeskusteluun, "ihan sama mitkä ne on kuhan niissä on jotain järkeä ja ne on yhdenmukaiset sekä yksinkertaiset"

ps. Pidin erityisesti Homoilu nimestä.

[Kantti]

M.W.A.T. = Medieval weapons and tactics

Kannatan kaikenlaista kehitystä lajille! Laji tosiaan voisi alkaa vähän vakavoitumaan, vakiintumaan ja kehittymään. Vaikka olen usein sitä mieltä, että "rämän / faban" säännöt on usein ne ainoat oikeat, niin eräs uusi kaveri sanoi hyvin sääntökeskusteluun, "ihan sama mitkä ne on kuhan niissä on jotain järkeä ja ne on yhdenmukaiset sekä yksinkertaiset"

Kumma kyllä pidin kovasti MWATista, se kertoo erittäin hyvin, mistä on kysymys ja että hommaa tehdään 1vs1:stä laajemminkin. Mutta, mutta, sanokaas joku sama suomeksi ja niin, että se taipuu puhekieleen jotenkin, niin aletaan olla jännän äärellä.

Tälle uudelle kaverille peukkua, siinä on oivallettu jotain tärkeää.

[Susikukko]

W.A.S. = Wanhan Ajan Sotataito

[horsesarse-]

W.A.S.P = Wanhan Ajan Sotataito & Pätkytys


edit: boffaus sananhan voisi korvata suomeksi pätkytykseksi

[Automaattinen]

Itse en näe tarvetta nimen "vaihdolle". Tällä hetkellä ihmiset kutsuvat tota kukin tahollaan vaikka millä nimillä. Jos tästä lajia alkaa kehittelemään tolleen viralliselle tasolle oikein taistelulajia, petyn ja innostun samanaikaisesti.

Ai miten?

Lajin onnistunut kehittäminen on kunnioitettava saavutus ja voi saada lisää näkyvyyttä toiminnalle. Opettajaleiritystä kun tehdään, tapahtuu myös kehitystä. Tämä heijastuisi varmasti Sotahuudossa hurjana kehityksenä yksiköiden toimintakyvyssä ja taitotasossa. Innostavaa.

Petyn taas puolestaan siitä, että tämän harrastaminen ei ole vaatinut ihme vaiheiden läpikäyntiä vaan on päässyt oppimaan ja tappelemaan niin kuin huvittaa. Ja ihan ketä vastaan vaan. Toki mä ymmärrän siis sen, että kaikille tää lähestymistapa ei ole miellyttävä, mutta pitkälti itseoppineen tiellä kun kulkee, on miellyttävää päästä loikkaamaan kaikki turhat alkeisjauhannat sun muut tasokokeet. Statuksen tavoittelu on periaatteessa taustalla tossa tasokuviossa. Statusta on se taso mihin tähtäät seuraavaksi, on se sitten joku vyöarvo tai sotilasarvo. Toisia se innostaa, minusta se on jopa luotaantyöntävää.

Mutta siis ymmärrän kyllä että toiset kaipaavat. Jään mielenkiinnolla odottamaan.

[Lorach]

Boffaus on Boffausta, vaikka voissa paistaisi. Aloittelijaystävällisyys kärsii, jossei tulokas saa ensin itse opetella mitä kannattaa tai ei kannata tehdä, vaan että alusta asti sanotaan mitä tehdä. Sitten jää kaivelemaan ne omat teoriat ja improvisointi.

En tule koskaan kutsumaan harrastetta muulla nimellä kuin boffaamisena.

[Misumasu]

Näin pienessä skenessä kannattaa muistaa, että aika nopeasti ne kovat sällit onnistuu erottamaan muista. Ne jampat, jotka kiertää tapahtumia ja leirejä. Ne, jotka suorittaa poikkeuksetta joka tapahtumassa, erottuvat kyllä massasta. Skenen sisäinen, ansaittu "status" on mielestäni paljon tavoitellumpi kuin mikään vyöjärjestelmä.

[JP666]

KOMP MAsuista Misua

[JonTzu]

Näin pienessä skenessä kannattaa muistaa, että aika nopeasti ne kovat sällit onnistuu erottamaan muista. Ne jampat, jotka kiertää tapahtumia ja leirejä. Ne, jotka suorittaa poikkeuksetta joka tapahtumassa, erottuvat kyllä massasta. Skenen sisäinen, ansaittu "status" on mielestäni paljon tavoitellumpi kuin mikään vyöjärjestelmä.

Mutta osaavatko he asioita monipuolisesti? Ja jos osaavat, osaavatko opettaa sen?

Toisaalta jos saa opetettua suuren osan oppilaistaan voittamaan matsinsa kahdella lyönnillä ja aivan alkeellisimmalla jalkatyöllä niin ei se sitten ole niin nuukaa. Mutta yritän sanoa että vain osa parhaistakaan osaa opettaa ja on miettinyt asioita hirveän pitkälle.

Onneksi näitä ihmisiä on yhä enemmän. Aploodit täältä kaikille jotka osaavat ja jaksavat käydä treenejä ja leirejä vetämässä!

[AnttiT]

Näin pikkuseikkoihin takertuen, "pehmomiekkailu" kuulostaa "pehmojen miekkailuilta", mikä sopiikin ehkä kangaspanssarin käyttäjille. Itse lisään mielelläni yhden termin väliin ja puhun "pehmoasemiekkailusta" tai "pehmoasetaistelusta". Ihan vain erotuksena mikä on se ainoa pehmyt osa.

Voisiko joku selittää miksi aina halutaan tehdä pesäero larppaukseen? Sitä tämä kuitenkin on huomattavasti lähempänä kuin mitään histeliä.

Pehmomiekkailusta tulee mieleen muinainen tv-sarja Gladiaattorit, joissa tiukkoihin ysäriasusteisiin pukeutuneet gladiaattorit mätkivät toisiaan kaksipuoleisilla, pehmustetuilla sauvoilla alas tasanteilta. Mut hei... Tony Halme.

Voitko oikeasti väittää ettei tämä mielikuva olisi joiltakin osin varsin kuvaava?

[Peltokorppi]

Voisiko joku selittää miksi aina halutaan tehdä pesäero larppaukseen? Sitä tämä kuitenkin on huomattavasti lähempänä kuin mitään histeliä.

Voitko selittää millä tavalla tämä liittyy liveroolipelaamiseen. Muutaku sillä että siinäki o käytetty pehmoaseita. Okei sohussa pukeudutaan hassusti mutta on monta joitten mielestä se on turhaa. Lisäksi sohu on vain kaksi päivää harrastuksesta vuodessa. ..ja okei jotku eläytyy oikeastikin ritarisankariksi mutta se on taas jonkun oma onkelma sitä kun voi tehä vaikka koirankävelytyksellä eikä sekään ole larppaamista.

[Sipi]

Kyllä ritarin leikkiminen haarniskat päällä, viitekehysten kunnioitus ja välianimoidut puskateatterinpätkät on larppausta klassisimmillaan. Larppaajat on noloa sakkia, mutta niin on, oikeasti, myös poffaajat. Jos on epävarma omakuvastaan, niin suosittelen lajiksi mielummin jääkiekkoa tai karatea.
Hakiessani salivuoroja tai muuten ollessani tekemisissä lajiin vihkiytymättömien kanssa käytän sanaa "pehmomiekkailu". sopii suuhun, on lyhyt, kuvaavakin ja siitä puuttuu sellainen nolo itsensä tosissaan ottaminen.

Tällä foorumilla puhun mieluiten "leikkimiekkailusta" tai"huiskimisesta". Otan tuon ehdotetun "mätkyttelyn" sanavarastooni

[Peltokorppi]

Kyllä ritarin leikkiminen haarniskat päällä, viitekehysten kunnioitus ja välianimoidut puskateatterinpätkät on larppausta klassisimmillaan.

No niinkuin mainitsin niin ne jotka leikkii ritaria on oma asiansa. Minäkin leikin ritaria kun alasteella kirmasin jäkismailankanssa kouluun. Viitekehyksiäkin kunnioittaa vaan oma sakkinsa. Teatterin kattominen ei mielekstäni tee larppaajaa niinkuin ei elokuvienkaan. Puskateatterissa huitojat on varmasti myös oma lukunsa mutta en ehkä heitäkään menis suoraan tuomitsemaan.

[Pertsa^]

pehmo sanan sijaan voisi käyttää sanaa toppaus


toppimiekkailu?

toppaustaistelu?

sinänsä miekkailun käyttäminen on hiema väärä sana kun yleisesti kuvataan taisteluija monenlaisilla aseilla

keskiaikainen taistelu topatuin asein... ketato...

agricolasta varmaan tuntui tältä