Ryhmälääkintä

Valvojat: Hellowenisti, Teme

Avatar
MrBigMr
Sotalordi
Viestit: 1085
Liittynyt: Torstai, 01.06.2006 11:17
Paikkakunta: Kuopio

Ryhmälääkintä

Viesti Kirjoittaja MrBigMr » Maanantai, 20.10.2014 02:06

Koska on ollut puhettä ryhmälääkinnästä ja tänä vuonna nähtiin yhteistyötä ryhmälääkinnän ja tapahtuman ensiavun kanssa, ajattelin kirjoitella vähän omia aatoksiani ja kokemuksiani asiasta. Itse olen toiminut Kaartin lääkintähenkilönä vuodesta 2006 lähtien. Jos on muilla kokemuksia, mielipiteitä tai lisättävää, niin saa laittaa, tässä vain omaa näkemystäni.

ROOLI
Ryhmälämärin tärkein tehtävä on ryhmän terveydenhuolto. Tapahtuman EA-hoitaa monta asiaa, mutta he eivät kierrä etsimässä hoidettavia. Joskus on pieniä asioita, joiden takia ei välttämättä viitsi lähteä etsimään mystistä EA-pistettä, josta kaukaa matkaavat kauppamiehet ovat kertoneet jo muinaisissa legendoissa, tai joita henkilö itse ei välttämättä miellä kovin pahoiksi. Pienikin hiertymä tai haava voi tapahtuman loppuun mennessä pahentua, eikä se ole kivaa kenellekään. Täten on hyödyllistä, että ryhmässä on joku, joka pystyy siihen laastarin laittamaan.

Koska tapahtuman EA-henkilöstö ei voi kiertää tekemässä jatkotarkastuksia jokaisen taistelijan perään, on ryhmälämärin tehtävä myös tarkistaa hoidon saaneiden tilaa myöhemmin, kuten vaikkapa sen nilkkansa muljauttaneen taistelijan sidoksia ja tarkistaa, että hoito tepsii.

Ryhmälämärinä toimiminen vaati jonkinverran aktiivisuutta, sillä ihmiset eivät aina tajua tulla hakemaan apua oikeaan aikaan. On ollut tapauksia, että taistelija on tullut sunnuntaina märkivän hiertymän kanssa, joka on tullut jo perjantaina. Ihmisille pitää myös muistuttaa juomisesta, lääkkeiden otosta ajoissa ja monesta muusta ennaltaehkäisevästä toimesta, jolla haavereiden määrä saadaan pysymään alhaisena.

PÄTEVYYS
Olisi aina hyvä, jos ryhmälämärillä olisi edes ollut EA-koulutusta joskus. Tai tietäisi erinäisten tapaturhmien hoidosta, seurauksista ja tunnusmerkeistä. Ei kuitenkaan täysin välttämätöntä. Huolehtivainen asenne kanssaihmisen hyvinvointia kohtaan ei ole pahaksi sekään. Vapaaehtoisuus myös hyvä. Lääkintähommia ei ehkä kannata työntää henkilölle, joka ei halua sitä ja joka on taistelun ulkopuolella omissa oloissaan.

On tärkeää, että ryhmän jäsenet tietävät lääkintähenkilön tai että ryhmässä edes on sellainen. Jos ei tiedä, että apua on saatavilla läheltä, ei sitä osaa pyytääkään.

VARUSTUS
Lääkintätarvikkeet eivät ole aivan halvimmasta päästä, ainakaan parille tusinalle ihmiselle, eikä kaikilla ole säkillistä siteitä ja muita lääkintätarpeita, joita on kerääntynyt milloin mistäkin. Itsellä on ollut onnea saada käsiini suuret määrät erilaisia siteitä, harsoja, yms. varustusta. Mutta ei ryhmälääkintää tarvitse aloittaa suurilla investoinneilla.

Kuva
Linkit:
Iso Kuva
Sisältö

Kuvan lääkintäpussin sain eBayn kautta Kiinasta parilla eurolla. Se soveltuu erinomaisesti esimerkiksi ryhmälämärin mukana kentällä kuljetettavaksi, vaikkapa olkalaukussa tai isossa taskussa. Sisältö on hyvin spartalainen (no pun intended), mutta sisältää paljon hyödyllistä. Laastarit ovat aina käytännöllisiä, kuten myös desinfiointi pyyhkeet. Haavalaput, ihoteippi ja sideharso myös käypiä. Sakset olivat yllättäen varsin toimivat ja terävät, mutta en usko, että kestävät pitkään. Uudet sakset voi olla hyvä investointi. Mieluiten pyöreäkärkiset, sillä ne eivät töki kaikkea rikki heiluessaan pussissa. Ainoa miinus ovat pinsetit, joilla ei tee mitään ja ne voi heittää pois. Suosittelen hankkimaan hyvät, teräväkärkiset (sellaiset, jonka kärjet kaartivat toisiaan kohden), joilla saa tikkuja ja vaikka punkkeja nypittyä pois.

Kuten tällaiset, joilla on tullut tehtyä molempia:
Kuva

Ryhmälämärin olisi hyvä pitää mukanaan jotain pussukkaa, jossa kuljettaa välineensä. Intin leipälaukku tai vastaava, jonka saa kiinnitetty vaikka vyölle niin, ettei se taistelun aikana lentele ympäriinsä, on hyvä.

Muistiinpanovälineet ovat tärkeät. Kynä ja jokin pieni muistivihko, josta saa helposti revittyä sivuja. Näihin voi sitten kirjata hoitotapaukset, jotka toimittaa vaikka päivän päätteeksi EA-henkilöstölle kirjanpitoa varten.

Jos ryhmällä on kokoa tai resursseja, voi varustuksenkin kanssa hifistellä. Varsinainen lääkintäkassi tai -reppu on hyvä olla sellainen, jonka vaikka jättää leiriin ja jolla hoitaa vaivoja taisteluiden jälkeen. Siteitä ja voiteita hiertymiin ja venähdyksiin, särkylääkkeitä, jne. Varustusta, jota ei välttämättä kaipaa päivällä, tai vaivoihin, joita ei ennätä hoitaa taisteluiden välissä.

Kaartin uusinta muotia:
Kuva
Linkit:
Iso Kuva
Takaa
Sivutasku
Sivutaskun Sisältö
Laastarivalikoima
Iso Tasku
Ison Taskun Sisältö
Sidetarpeet
Varasto

Kuvan reppu itsessään on punainen Eastpakin reppu, jonka ostin kirpputorilta muutamalla eurolla. Irrotin Eastpak-merkin edestä ja laitoin tilalle punaisen ristin, jonka senkin ostin eBaysta vähän päälle eurolla. Itse suosin perinteistä ensiapu-väritystä ja merkintää, mutta ei se ole mitenkään välttämätön. Kunhan lääkintälaukku ei katoa helposti ja sen tunnistaa, ei mallilla tai värillä ole väliä. Ryhmän värit tai tunnukset eivät ole myöskään pahitteeksi (itsellä on työn alla löytää jokin Kaartin väritystä vastaava tunnus reppuun), jottei reppu eksy muille maille.

Itse suosin selkeää parin taskun mallia, johon saa sivutaskuun pieniin vaivoihin ja äkilliseen hoitoon tarvittavat välineet ja itse reppuun muut tarvikkeet.

Sivutaskussa oli sopivasti paikkoja saksille, kynälle ja pinseteille, jotta ne ovat nopeasti saatavilla. Viereen mahtui hyvin särkylääkerasia, johon voi särkylääkkeen lisäksi säilöä vaikkapa allergialääkkeitä. Rasian takana on kertakäyttöisiä silmätippoja minigrip-pussissa. Kaikenlaiset välineet on hyvä varastoida minigrip-pusseihin suojaan kosteudeltä ja lialta, sekä erottelemaan ne toisistaan, jotta yhdestä pussista löytyy yhtä ja toisesta toista.

Rakkolaastarit tulevat tarpeeseen ja tavalliset laastarit on parasta ostaa metritavarana, jolloin saa aina oikean kokoisen. Laastareita voi myös leikellä valmiiksi joitain paloja, jotta ne voi nopeasti ottaa käyttöön. Mobilat lihaskipuihin ja valkovaseliini hiertymiin.

Repusta itsestään löytyy tilaa aiemmin mainitun ensiapu-pussin säilytykseen, pussukka sidetarpeille, sekä muovipussi, jossa säilytetään ylimääräistä tavaraa. Sidetarvepussi pitää sisällään erilaisia siteitä, haavalappuja, ihoteippiä, yms. Tarpeita vähän ikävempiin vaivoihin. Kätevästi saatavilla, kun tilanne sitä vaatii.

Muovipussissa on vain lisää tavaraa, joka oli helppo säilöä reppuun logistisista syistä, ettei itse lääkintälaukku ja tarvevarasto joudu kulkemaan erillään.


Lisättävää? Kommentoitavaa? Muita kokemuksia? Höpötin vain omia näkemyksiäni ja kokemuksiani. Olisi kiva kuulla muilta vastaavilta mitä he ovat mieltä.
Beatings will stop once morale improves.
Avatar
Athene
Sotahuuto '11 -järjestäjä
Viestit: 627
Liittynyt: Perjantai, 06.07.2007 17:31
Paikkakunta: Jyväskylä

Re: Ryhmälääkintä

Viesti Kirjoittaja Athene » Sunnuntai, 26.10.2014 19:26

Vielä viimeisen kerran postaan Juhon puolesta (seuraavaa vastausta varten saat luvan tehdä omat tunnukset! :D)

"Pari huomiota MrBigMr:n aloitukseen ryhmien omista EA-huoltajista:

Erinomainen koonnin aloitus!

Alla seuraa hiukan sekainen kokoelma pikaisia ajatuksia, joiden
viitekehys on siinä EA-toiminnassa, jollaisen suunnittelin 2014
SoHuun.

Roolin hahmotelma on hyvä. Lisäisin siihen että itse näkisin erillisen
ryhmälämärin toki kaikilla, mutta peukusääntönä riittää 1 per alkava
kymmenen - ottaen huomioon että ryhmiä on erikokoisia. Viimekädessä
ryhmän johtajan pitäisi pitää huolta porukastaan ja ryhmälämäri on
siis se käsikassara tassä, jolle asia on ulkoistettu/delegoitu. Ryhmän
vetäjän tarvii sitten vain katsoa että lämäri hoitaa työnsä.

Tehtäviin lisäisin että tehtävänä on pitää linjat auki ennen, aikana
ja jälkeen tpaahtuman tapahtumnan EA-vastaavaan, joka ottaa vastuuta
siitä että kaikki tulevat huolehdituiksi, riippumatta siitä onko
ryhmällä lämäriä tai ei. On hyvä tietää ketkä varmahkosti huolehtii
omasta pikku-EA:staan, ettei tarvitse ihmetellä ja ollakusi sukassa.
Käytännössä yhteydenpito tapahtumassa normaalisti voisi organisoitua
niin että tapahtuman aluksi ja lopuksi sekä isoilla tauoilla
ryhmälämärit käyvä tilmoittamassa omien ryhmiensä tilanteen
(paikkausten määrät ja laadut - ryhmän pitää pitää jotain
tukkimiehenkirjanpitoa mitä on tarvinnut tehdä: rakot, haavat, omat
paikkauset, EA-päivystyksen paikkaukset,... EA-vastaava määrittää mitä
haluaa tietää ja kirjata kirjanpitoonsa/tilastointiin) sekä tietenkin
saattavat/pakottavat hiukankaan arveluttavat/vakavat/epämääräiset
EA-teltalle.

Hyvin ymmärretty rooli ja tehtävä noin ylipäätään keventä tapahtuman
EA:n kuormaa toki ja toivon mukaan parantaa kaikkien hoitoa ja
varmistaa sekä hyvän/paremman hoidon että hoidetuksi tulemisen.
Ensiavun hajauttaminen ei hirveästi säästä tapahtumanjärjestäjältä,
koska pienten vaivojen hoitoon ei mene paljon varusteita. Huonosti
organisoituneena on varottava ettei EA pirstaloidu, sillä ei voi olla
niin että on olemassa useampia EA-pisteitä, joista hädän tullen ei
tiedä kenen puoleen kääntyä, kuka auttaa ja kuka johtaa. Ryhmälämärit
ovat oman ryhmän huoltajia kyllä, mutta samalla tässä rakentuu
hätätoimintaorganisaatio sekä auttajaorganisaatio. Ensinnämainitussa
ei saa rakenne olla epäselvä vaan pitää tietää kuka tekee, mitä ja
missä, jotta sitä voisi ohjata ja koordinoitda tarvittaessa. Samaan
liityten auttajaorganisaatio ei voi jakaa kaikea huoltoa ryhmiin,
sillä niin resurssit menevät hukkaan ja paras osaa minen ei ole
kaikkien käytössä: nykyisten riskien ja todettujen tapahtumien valossa
tarvitaan sitä keskitettyä EA:ta, johon on kasattu tarpeeksi käsiä,
osaamista ja varusteita.

Yllä viimeksi mainittuun liittyen sanon että reippaasti on hyvin
ryhmärepussa varustetta. Vähemmälläkin pärjää, mitä tilastoihin
vertaan, mutta toisaalta aina voi tapahtua jotain isompaakin. Riittävä
lämärivarustus on minusta vain tuo pieni pussi, sisältäen lähinnä
laastaria, rakkolaastareita/keinoihoa (compeed/duoderm),
urheiluteippiä (hyväliimaista ihoteippiä), puhdistuainepullon ja
käsipyyhkeitä (harsotaitoksiakin voi, mutta paperi riittää pieneen
puhdistukseen). Lisäksi puhdas vesipullo, jolla hoidetaan sekä silmien
että haavojen huuhtomiset. Näillä ehdottomasti suurin osa (>90% eli
riittävä määrä) kaikesta ryhmälämäreille kuuluvasta pienestä voidaan
hoitaa, On ehdottomasti mielipiteeni että ryhmälämäri ei yksin ja
parin EA-kurssin jälkeen (muusta koulutuksesta huolimatta) kuulu
hoitaa enempää, vaan toimia yhdessä tapahtuman ensiavun resurssien ja
hoitoprotokollan kanssa. Ei sooloilua, ei omaa klinikkaa. Esim.
erittäin erittäin käytännöllistä kylmäpussia en tähän ole laittanut,
koska hoitokokonaisuuteen pitäisi kuulua että potilas nyrjähtäneen
nilkan kanssa kannetaan pois jalan suojelemiseksi ja tällöin paikalla
olevalta tapahtuman EA:lta saa sekä paarit, tutkimuksen paikanpäällä
tai teltalla, sekä pikakylmän ja ideaalisiteen/itsekiinnittyvän siteen
(jotka käyvät kalliiksi kun niitä käytetään paljon). Ja pysyypä
kantamus pienenä.

Tässäkin on usein monta tyylisuuntaa: on varusteurheilujoita ja
minimalisteja. Pysytään tapahtumanaikaisen EA-huoltajan varustuksessa,
joka ei pidä haitata taistelussa ja pitäisi sopia tarpeeseen. 2014
noin joka kolmannelle taistelijalle sattui jotain pientä tarvetta
käydä EA:ssa. Joka kolmas ryhmäläinen siis tarvitsee jotain (eli noin
3hlö per 10 taistelijan ryhmä) ja näistä ehkä yksi on sellainen, joka
pitää käyttää EA-teltalla eli haavan/rakon hoito ei riitä.

Toisaalta taas: tapahtuman ulkopuolella ja matkalla voidaan tarvita
EA-kamoja, joten isosta repusta ei sinänsä ole haittaa.
Sivuhuomautuksena vielä kaksi asiaa siihen liityen. Tästä on jo vuosia
sitten käyty foorumilla keskustelu, mutta kerrataan vielä että
ensiavun tunnus on aina ja kaikkialla VIHREÄ risti valkoisella
pohjalla. Punainen risti on sekä Punaisenristin trademarkkaama että
laissa määritelty vain tiettyyn käytöön. Valkoinen risti vihreällä
pohjalla näkyy myös paljon, mutta vihreä on se oikea. Ja muistakaa
aurinkorasva, talkkipurkki sekä vaseliini (ellette erikseen määritä
niitä henkilökohtaisiksi hygieniatuotteiksi), joille kaikille on
yllättävän paljon käyttöä ehkäisevässä ensiavussa.

Ryhmän EA-huoltajien/ryhmälämärien sekä tapahtuman EA-päivystyksen
kehittämistä ei minusta saisi erotella toisistaa liikaa, vaan pitää
näille selvä yhteys ja kehittää niitä yhdessä. En näe edes
mahdottomana että kun ryhmät ovat varautuneet - mitä voidaan vaatia
ilmottautumisissa - ne saisivat tästä hyvästä myös käydä tarvittaessa
täydentämässä varusteitaan EA-teltalta (olettaen tietenkin että on
alunperinkin omannut tarvikkeet - on oltava puhdistusainepullo, jota
täyttää - ja voi näyttää että niitä on käytetty tapahtumassa -
kirjanpito/muistiinpanot). Mutta nämä taas riippuvat siitä miten
tapahtumaa järjestellään ja miten EA-huolto ylipäätään suunnitellaan
toimivaksi. Sanoisin kuitenkin että merkitys on kustannusta suurempi
(luultavasti sisältyy/korvaa sen mitä muutenkin menisi).

Juho R.
Ex-EA-vastaava

PS. ei olisi huono, jos aloitusviestin koonti kehittyisi ja laajenisi
tulevien kommenttien pohjalta täydeksi ohjeistukseksi (ja vaikka
kopioituisi wikiin), jonka vuosittainen SoHu:n (tai muun tapahtuman)
EA-vastaava tarkentaa ja vahvistaa, mikäli käytetään."
Päätökset pitää tehdä oikeassa mielenvireessä, ja mieluiten nopeasti, ettei vire mene ohi.
Avatar
MrBigMr
Sotalordi
Viestit: 1085
Liittynyt: Torstai, 01.06.2006 11:17
Paikkakunta: Kuopio

Re: Ryhmälääkintä

Viesti Kirjoittaja MrBigMr » Maanantai, 27.10.2014 17:42

Athene kirjoitti:ei olisi huono, jos aloitusviestin koonti kehittyisi ja laajenisi tulevien kommenttien pohjalta täydeksi ohjeistukseksi (ja vaikka kopioituisi wikiin)
Koitan jossain välissä vähän muokata tekstiä kommenttien pohjalta. Kuvamateriaaliakin saa laittaa, esim. vaikka virallisesta EA-merkinnästä, yms.
Beatings will stop once morale improves.
Avatar
Athene
Sotahuuto '11 -järjestäjä
Viestit: 627
Liittynyt: Perjantai, 06.07.2007 17:31
Paikkakunta: Jyväskylä

Re: Ryhmälääkintä

Viesti Kirjoittaja Athene » Torstai, 30.10.2014 11:26

Iso peukku tälle!
Päätökset pitää tehdä oikeassa mielenvireessä, ja mieluiten nopeasti, ettei vire mene ohi.
Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Yleinen keskustelu”