Ryhmien pikaesittäytyminen

Valvojat: Kantti, JonTzu, Zaibe, Delvor

Avatar
qMp
Herttua
Viestit: 840
Liittynyt: Maanantai, 20.03.2006 18:03
Paikkakunta: Espoo
Viesti:

Ryhmien pikaesittäytyminen

Viesti Kirjoittaja qMp » Torstai, 03.07.2014 10:32

Aloitan tästä tämänkin ketjun, että saadaan alta pois ja tiedetään kaikki missä mennään.

Fähnlein Papagei on Harmaasusien, Valkoisen komppanian ja Turentalian projekti, johon ollaan saatu myös Maahinkaisesta lisää verta sekä kourallinen uunituoreita boffaajia. Meininki on panssarittoman kepeä, eli mobiili, mutta kova keihäshelvetti. Mennään voimalla siihen paikkaan, mikä parhaaksi havaitaan ja syödään tiemme siitä läpi. Aika selvä homma, että skirmuhirmuja emme pysty kohtaamaan, sillä heittokeihäs- ja nuolisateen alle jääminen onkin tämän lorun loppu.

Treenattu on, varsinkin viime aikoina, mutta ryhmän toiminnan pohjalla on ensisijaisesti hyvä yhteishenki, jota ydinporukalla heräteltiin jo syksyllä leffailloilla ja aiempina vuosina nuotioiden ääressä jaetuilla juomilla ja komeita vaatteita fiilistelemällä. Noxbossa huomattiin yllättävän kova taistelutahto, jonka luulisi tästä vain kasvavan, kunhan Sotahuutoaamuna vaan saadaan olu... meininki päälle.

Olut virtaa, nauru hersyy, laulut raikaa. Kalukukkarot pönöttää uhkaavasti.

Muistakaa juoda skenaarioissa oluenne alkoholittomana.
Kantti kirjoitti:Mielestäni qMp on aika jännän äärellä kommentoidessaan.
Avatar
Susikukko
Hauhocanus
Viestit: 3064
Liittynyt: Lauantai, 04.02.2006 15:17
Paikkakunta: Helsinki

Re: Ryhmien pikaesittäytyminen

Viesti Kirjoittaja Susikukko » Torstai, 03.07.2014 23:10

Rämän taisteluvahvuus 26. Tykkiä ei ole, mutta 20 on nähnyt sohun ja osa jopa hyvin monta kertaa.

Rämällä on linjassa 4 kolmen hengen tehokasta partiota. Ryhmän oman linjan molemmilla reunoilla kolmen hengen partiot vastaamassa saumasta ja kyljestä. Reservissä heti linjaryhmien takana kaksi kolmen hengen partiota tukemassa linjaa.

Tarvittaessa voidaan jättää yksi tai kaksi partiota sitomaan, tukemaan tai jopa koukkaamaan, mutta pääsääntöisesti kaikki kasassa. Erikäskyllä voidaan myös irroittaa 3-6- hengen skirmipartio todella nopeisiin tilanteisiin.

Kaikkea tätä on treenattu jo monta vuotta ja meille se on yksinkertaista, mutta totta. Noxbossa Rämä yrtitti saattisesti sitoa aina isoja ja vaarallisia ryhmiä, joka välillä toimi välillä ei. Lähes aina toimi se, että Rämä sitoi hyökkäämällä tai taistelemalla muuten aktiivisesti pelkän puolustavan sitomisen sijaan. Tätä hyökäämällä tai aktiivisesti viivyttämällä taistellen sitomista tullaan tekemään muun Saksan parempaan paikkaan saamiseksi.

Rämän omista komennoista tärkein on kontaktiin! Silloin kaikki pl. reservi siirtyy hakkaamaan vihollista (tämä ei kuitenkaan tarkoita aivo rynnäkköä vaan hallittua hyökkäystä). Tärkein liikkumiskomento on sivuttain vasempaan tai oikeeaan, tällä Rämä asemoidaan aina niin, ettei olla täysin nokka pokkaa vaan rämän toinen laita suurinpiirtein vihollisen keskellä. Peruuttaa komennolla mennään takaperin kävelyä ja irti komennolla juostaan 20 askelta tai kun johtaja huuta minun tasalle tai Rämä ympäri. Jos haluat tietää lisää kerro maili niin saat koko kenttäohjesäännön.

Panssaria on hyvin, muttei liikaa, aseistusta on monipuolisesti, mutta juuri sopivassa suhteessa.
Koskahan sitä ehtis taas sohuun?
Avatar
AR2
Kreivi
Viestit: 417
Liittynyt: Tiistai, 02.05.2006 14:55
Paikkakunta: Lappeenranta

Re: Ryhmien pikaesittäytyminen

Viesti Kirjoittaja AR2 » Torstai, 03.07.2014 23:16

Tervehdys Saksan mahtavalle armeijalle.

Me Norpat ollaan siis Lappeenranta-Imatra porukkaa jotka aikaisemmin osallistuivat Sotahuutoon Riskiretkeläisissä ja sitä aikaisemmin osa Entaliassa. Koska etäisyys aikaisempaan ryhmäämme oli huomattava päätimme perustaa oman ryhmän edustamaan kotikuntiamme Saimaan Boffaajat Ry:n väreissä.

Me olemme pyörittäneet paikallisia viikottaisia treenejä Lappeenrannassa jo kohta kaksi vuotta joten osa meistä on aktiivisia treenaajia. Osa on kuitenkin vain tapahtumiin osallistuvia henkilöitä jotka tykkäävät kokea sitä boffauksen hienoutta vain kerran tai pari vuodessa.

Meitä tulee 14 ja meillä tulee olemaan aseistuksena näin oletettavasti 6 keihästä ja muutamia isoja kilpiä joilla aikomuksemme on sukeltaa vastustajan kylkeen eli pääpaino meillä on hyökkäyksellä. Noxbossa huomattiin että meille toimiva taktiikka oli olla hieman takana reservissä ja lähteä sieltä sinne missä tarvittiin keihäitä ja kilvillämme menimme kontaktiin.

Norppailunhenki on meillä loistava ja meistä on hienoa taistella tämä Sotahuuto teidän kanssa.

Kuva
-Si vis pacem para bellum-

Arttu Partanen
Sipi
Kreivi
Viestit: 324
Liittynyt: Sunnuntai, 10.05.2009 23:18
Paikkakunta: iisalami

Re: Ryhmien pikaesittäytyminen

Viesti Kirjoittaja Sipi » Tiistai, 08.07.2014 09:56

Hei
Olikos ne norppasotureita ne oivalliset rumpuniekat eli pärinäpojat Noxbossa? Ovathan he ottamassa rumpuloisensa mukaan sohuunkin? jos asiasta ei ole päätöstä vielä, niin haluaisin kannustaa voimakkaasti heitä tekemään sen palveluxsen, että ottavat rummut matkaan.Itse voin luvata(mutten toteuttaa) palkintoa oluen ja hattuun asennettavien sulkien muodossa.
Rahat on loppu ja kutittaa
Avatar
Jopotzuki
Paroni
Viestit: 185
Liittynyt: Keskiviikko, 13.06.2012 18:02
Paikkakunta: Imatra/Lahti

Re: Ryhmien pikaesittäytyminen

Viesti Kirjoittaja Jopotzuki » Tiistai, 08.07.2014 10:11

Rumpalit Noxbossa kuuluvat Norppiin ja tietääkseni ovat tulossa tänäkin vuonna Sotahuutoon. Marssimusiikkiakin tullaan Sohussa kuulemaan huiluilla soitettuna.
© Juha Valkeajoki
Avatar
Oxpaha
Kapteeni
Viestit: 104
Liittynyt: Perjantai, 19.07.2013 21:44
Paikkakunta: Imatra

Re: Ryhmien pikaesittäytyminen

Viesti Kirjoittaja Oxpaha » Tiistai, 08.07.2014 21:15

Sipi kirjoitti:Hei
Olikos ne norppasotureita ne oivalliset rumpuniekat eli pärinäpojat Noxbossa? Ovathan he ottamassa rumpuloisensa mukaan sohuunkin? jos asiasta ei ole päätöstä vielä, niin haluaisin kannustaa voimakkaasti heitä tekemään sen palveluxsen, että ottavat rummut matkaan.Itse voin luvata(mutten toteuttaa) palkintoa oluen ja hattuun asennettavien sulkien muodossa.
Kyllä, marssirumpuosasto on mukana samalla kokoonpanolla kuin Noxbossa ja rummutusta tarkoitus harjoittaa maaston sallimissa rajoissa. :mrgreen:
Blärff!
Sipi
Kreivi
Viestit: 324
Liittynyt: Sunnuntai, 10.05.2009 23:18
Paikkakunta: iisalami

Re: Ryhmien pikaesittäytyminen

Viesti Kirjoittaja Sipi » Tiistai, 08.07.2014 23:40

Hienohko juttu. Tällaisia rallatuksia ovat papukaijapojat löytäneet omalle foorumiosalleen. Saksalaisia salaisuuksia, siis. lupaamani mahtipalkkiot saa lunastaa minulta, Sipiltä, jos suinkin onnistuu löytömään (missä Waldo!)



https://www.youtube.com/watch?v=rGOoxFAwI-I Ei mitään painetta, mutta tähän rumputyöskentelyyn pitäis pyrkiä.

https://www.youtube.com/watch?v=mJSU0Fzj-BE ja tämmöinen rallatus.
Rahat on loppu ja kutittaa
Avatar
Aarimoto
Työn Sankari
Viestit: 1323
Liittynyt: Sunnuntai, 24.09.2006 08:20
Paikkakunta: Helsinki

Re: Ryhmien pikaesittäytyminen

Viesti Kirjoittaja Aarimoto » Keskiviikko, 09.07.2014 13:25

Jopotzuki kirjoitti:Rumpalit Noxbossa kuuluvat Norppiin ja tietääkseni ovat tulossa tänäkin vuonna Sotahuutoon. Marssimusiikkiakin tullaan Sohussa kuulemaan huiluilla soitettuna.
Rock'n'Roll! Tämä setti on minun uusi suosikkini Sotahuudossa.
Teh Aarimoto
Gonahtanut vanha karhu
Avatar
Skylark
Sotalordi
Viestit: 1146
Liittynyt: Perjantai, 10.03.2006 09:42
Paikkakunta: Espoo

Re: Ryhmien pikaesittäytyminen

Viesti Kirjoittaja Skylark » Keskiviikko, 09.07.2014 13:41

Jos norpilla on noin liikkuvat ranteet niin pelihän on voitettu!
:lol: :lol: :lol: :lol: :lol: :lol: :lol: :lol: :lol: :lol: :lol: :lol: :lol: :lol: :lol: :lol: :lol: :lol: :lol: :lol: :lol: :lol: :lol: :lol: :lol: :lol: :lol: :lol: :lol: :lol: :lol: :lol: :lol: :lol: :lol: :lol:
Viestiketju Lukittu

Palaa sivulle “Saksalais-Roomalainen Keisarikunta”