Suoraa huutoa 13: EA-asiaa

Suoraa huutoa -blogi. Järjestäjien ajatuksia, hajatelmia, tunnelmia ja analyysia historian päheimmän taistelutapahtuman tekemisestä.

Valvojat: Ylläpito, Järjestäjät

Avatar
Zaibe
Suurmestari
Viestit: 1172
Liittynyt: Keskiviikko, 01.02.2006 00:31
Paikkakunta: Jyväskylä

Suoraa huutoa 13: EA-asiaa

Viesti Kirjoittaja Zaibe » Sunnuntai, 27.04.2014 21:06

Suoraa huutoa XX - Huutoa ensiavusta
Juho Reivo

Kun ensiavusta kuuluu (suoraa) huutoa, ei kaikki voi olla hyvin. Ensiapukurssin käyneet muistanevat kuitenkin peukkusäännön että kun potilas pitää ääntä, se on elossa ja hiljainen kyhjöttäjä on se josta pitäisi huolestua. Eli kaikki hyvin.

Mutta paremminkin voisi olla, ja siinä aihetta ensiapupainotteiseen blogaukseen tämän vuoden tapahtumaan ja harrastukseen yleisesti liittyen. Palaan joihinkin aiheisiin tarkemmin kesän korvilla, esimerkiksi käytännöistä ja kun niihin on tullut keskustelukommentteja sekä kun tapahtuman kommervenkit ovat tarkentuneet.

Olen ensimmäistä kertaa ihan suunnitteluasteelta EA:n puikoissa SoHu:ssa. Sen perusteella mitä olen nähnyt, ensiavun järjestäminen on toistaiseksi ollut vähän sellainen minimaalinen lisäke, jota ei ole ajateltu kokonaan läpi ja muotoiltu täysin tapahtuman mukaan. En sano että sitä olisi huonosti hoidettu. Siinä on otettu vuosien saatossa paremmin huomioon joitain asioita, mutta ne ovat jääneet yksittäisiksi asioiksi. Samaa näkee festareilla, joissa ulkoa ostettu EA on usein "yleisensiapua", joka varautuu kaikkeen, muttei välttämättä ennakoi tiettyjä erityispiirteitä. En tiedä vielä tässä vaiheessa kevättä miten hyvin itsekään tässä tehtävässä onnistun, mutta ajatuksena on purkaa EA jossain määrin osiinsa ja miettiä sitä osana koko harrastusta. Se että EA hoidetaan harrastajien itsensä toimesta on jo iso etu, sillä, vaikka itse lääkinnällinen puoli on maallikon ensiaputasoa, kaikki ovat kohdanneet ne onnettomuus- ja vammamekaniikat sekä kivut, ja siksi ymmärtävät avuntarvetta paremmin.

Koska suorassa huutelossa kerrotaan tapahtuman rakentamisesta, ihmetelläänpä mitä ensiavun suunnittelussa oikein on otettava huomioon. Näitä ovat muun muassa: ihmisten määrä, tapahtuman luonne ja aktiviteetit, erityistapaukset ja -haasteet sekä ennaltaehkäisy. Auttajia olisi oltava sopiva määrä silloin kun autettaviakin on, mutta nämä vaihtelevat. Joskus voi olla viivettä ja jonotuttamisen tarvetta, jotta kaikki saadaan hoidettua hyvin. Potilaat tarvitsevat suojaa, mutta myös yksityisyyttä. Vaikka kesäpäivä ja juokseminen voivat innostaa vähänpukeisuuteen, potilaalla on oikeus yksityisyyteen ensiavussakin. Jotain kokemusta ja tukkimiehenkirjanpitoa alkaa jo olla siitä mitä SoHu:ssa vastaan tulee. Nyt on mietittävä miten vähentää sitä 80%-bulkin määrää sekä miten laskea sen 20%-osuuden todennäköisyyksiä. Joitain ennaltaehkäisytoimiahan on tehty jo läpi vuosien, kuten vedenjakelu, eikä näitä toimia saa laiminlyödä. Ja ensiapuhan voi joutua antamaan myös kansainvälisillä kielillä.

Muita ensiapuun liittyviä asioita mitä pyörittelen mielessäni sekä pallottelen järjestäjillä ovat:

- SCAT3 (sekä SCRT). Pääosumista ja aivotärähdyksistä on ollut keskustelua foorumillakin. Paljon isommissa ympyröissä siitä puhutaan mm. jääkiekossa. Alustavasti ajatuksena on että SoHussa otettaisiin käyttöön muiden kansainvälisten lajiliittojen hyväksymä lääkärin tekemä (bofferointiin muokattu) strukturoitu "kenttätesti". Tämä ei estä näitä tapahtumasta, mutta antaisi ryhtiä ja yhtenäisyyttä päävammojen tarkasteluun. Tarve olisi kuitenkin hieman alentaa kynnystä tulla, päästä ja joutua testatuksi kesken taistelun huumaa.
- Ensiavun kirjanpito ja raportointi. Kunnon hoidon kannalta on ehdottomasti tärkeää että hoito kirjataan: tehdyt toimet, huomiot ja muutokset merkitään muistiin. Tällä on merkitystä jatkohoidon kannalta, mutta myös jälkianalyysin kannalta. Onko jokin skenaariotapa enemmän potilaita tuottava? Montako silmäosumaa tuli? Taiteilemme kuitenkin hieman harmaalla alueella, koska (potilas)rekisterin pito on tarkkaa puuhaa. Kuten viime vuonna aloitimme, tänäkin vuonna tullaan kaikilta kirjaamaan tapahtuneen perustiedot ilman tunnistettavia henkilötietoja, mutta samalla myös tiedustellaan saako esimerkiksi nimen ja syntymäajan liittää mukaan. Vaikkei olla sairaalassa, potilaalla on oikeutensa. Kätevää olisi sinänsä että ensiapu tietäisi jo etukäteen osallistujan terveydelliset seikat. Näitä ei voida kerätä ilmoittautumisessa, mutta toimisiko vapaaehtoinen itsetäytetty lomake, joka saa tuoda paikanpäällä EA:han?
- Läheltäpiti-tietokanta. Tämä liittyy foorumeilla jo vuosia olleisiin vapaisiin kuvauksiin tapahtuneista sekä läheltä pitäneistä vaaratilanteista. Siinä missä EA-kirjanpito tarkastelee yhtä tapahtumaa ja vammoja, tämä tarkastelee tilanteita ja varusteita. Sellaiselle tein Googlen Docs/Drive/Excel/lomake-työkaluilla pohjan (https://docs.google.com/forms/d/15xNMqq ... 0z-zo1qTuk). Se tarvitsisi paitsi idioottitarkistuksen, myös pari gmailillistä aktiivia (luovutus/jako) ottamaan sen omakseen yläpitoa (vähäistä: lähinnä jos kysymykset muuttuvat tai lisätään tapahtuma) sekä tilastointia varten. Saadaanko sen kysymyksistä oikeita ja haluttuja vastauksia? Kestävätkö kysymykset aikaa, jotta vastauksia voidaan vertailla vuosienkin päästä? Itse en tätä tule jatkamaan.
- EA-huoltaja. Ennakointiin ja ennaltaehkäisyyn liittyen olen miettinyt pitäisikö jokaisella ryhmällä olla joukossaan (vaikka 1per 10hlö) "ensiapuhuoltaja". Joillain ryhmillä on jo ollut jotain tämänsuuntaista. Henkilön rooli voi olla ryhmän oma huoltaja, mutta mielestäni kuitenkin erillinen vastuuhenkilö ryhmän johtajasta. Iso osa EA:n hoitamista vaivoista - jotka usein estävät tai hankaloittavat osallistumista turhaan - on sellaisia, joihin voitaisiin puuttua helposti etukäteen. EA-huoltajan pitäisi siis aina taisteluiden välillä tarkastaa jokainen ryhmän jäsen ja tunnistaa vaivat ennen kuin niistä tulee vammoja. Yleensä hankaumia ja lämpö/nesteytys/energiataso juttuja. Tapahtuman ensiapu kuitenkin sitten hoitaa varsinaisen huollon ja auttamisen, kun jotain sattuu. EA-huoltaja olisi myös selkeä yhteyshenkilö ryhmään EA:n puolelta - ehkä juuri se joka tietää jo valmiiksi potilaan perustiedot.

Kaikilla yllä mainituilla kestää vuosia ennen kuin niistä nähdään se todellinen hyöty, mutta nyt olisi jo syytä aloittaa käyttöönotto.

Mitä olette mieltä? Heittäkää ajatuksianne ensiavun kehittämisen tai yllä esitettyjen asioiden suhteen tähän foorumin threadin perään.

Juho R.
SoHu 2014 EA-vastaava
("se puna-asuinen" vm. 2013, 2011)
Kuva
DiabolusIgnis
Sotalordi
Viestit: 1240
Liittynyt: Sunnuntai, 31.05.2009 19:39
Paikkakunta: Vantaa

Re: Suoraa huutoa 13: EA-asiaa

Viesti Kirjoittaja DiabolusIgnis » Sunnuntai, 27.04.2014 22:46

Ryhmänsisäinen EA-huoltohenkilö kuulostaa erittäin hyvältä. Toisaalta koen, että parempi olisi muistuttaa jokaista pitämään tiimikavereistaan huolta joka tapauksessa, mutta ideahan on periaatteessa sama. Joku pitää huolen, että kunto tsekataan skenaarioiden välissä ja että porukka muistaa juoda tarpeeksi ja hoitaa hankaumia jne jo etukäteen.
SH-16 EA-vastaava
SH-15 EA-vastaava
SH-17 EA-vastaavan vasen käsi
SH-18 EA-vastaava
Argaali kirjoitti:Mielellään jengiin jotka kestää huonoja tapoja autossa, eli crisulle ainakin olis kyyti.
"Water Boy"

"Hei läski, ootsä menos liikkuu?"
Avatar
ZamboNet
Rautasydän
Viestit: 3505
Liittynyt: Lauantai, 29.07.2006 14:37
Paikkakunta: Jyväskylä

Re: Suoraa huutoa 13: EA-asiaa

Viesti Kirjoittaja ZamboNet » Maanantai, 28.04.2014 12:14

Tuo seurantatyökalu läheltäpiti/vahinkotilanteiden määrämittaiseen tilastointiin on kyllä hyvä idea. Toivottavasti se otetaan käyttöön mahdollisimman laajasti - siitä irtoaisi varmasti paljon hyvää dataa.
Avatar
Athene
Sotahuuto '11 -järjestäjä
Viestit: 627
Liittynyt: Perjantai, 06.07.2007 17:31
Paikkakunta: Jyväskylä

Re: Suoraa huutoa 13: EA-asiaa

Viesti Kirjoittaja Athene » Tiistai, 17.06.2014 20:04

Tuo tilastointi on tosiaan kaksipiippuinen juttu. Käsittääkseni henkilöimättömiä tapahtumaraportteja saa tehdä ja säilyttää, mutta kun mukaan liitetään tunnistetiedot, siihen alkaakin jo liittyä kaikenlaisia ilmoitus- salassapito- säilytys ynnä muita velvoitteita. Siihen en lähtisi, koska arkaluontoisten henkilötietojen (joihin terveystiedot luetaan), kerääminen on niin pilkuntarkasti säänneltyä touhua, eikä meillä ole järkevää mahdollisuutta niitä sääntöjä täyttää.
Päätökset pitää tehdä oikeassa mielenvireessä, ja mieluiten nopeasti, ettei vire mene ohi.
Avatar
MrBigMr
Sotalordi
Viestit: 1085
Liittynyt: Torstai, 01.06.2006 11:17
Paikkakunta: Kuopio

Re: Suoraa huutoa 13: EA-asiaa

Viesti Kirjoittaja MrBigMr » Tiistai, 17.06.2014 21:12

Roskapusseja EA-laukkuihin. Vaikka pakastepusseja. Kukaan tykkää kävellä kuvottavilla ruumiineritteillä sotketut laastarit ja siteet taskussa, kun ei niitä maastoon voi jättää, saatika lääkintälaukkuun laittaa. Tästä olen jankannut vuosia ja jankkaan varmasti vielä senkin jälkeen, kun asiaan tulee muutos.

Kaartin jo pitkäaikaisena lääkintävastaavana sanoisin, ettei tiimikohtainen vastaava ole paha idea. En tiedä tarvitseeko siitä tehdä (vielä) täysin pakollista, mutta en paheksuisi, jos vähintään jo olevat tiimilämärit voisivat törmäillä tapahtuman EA-henkilöstön kanssa ja käydä läpi huolia ja murheita, sekä koordinoida tietojaan sekä voimiaan. Eli vaikka raportoida mahdollisia vaivoja (allergioita, nivelrikkoja, jne.) ja vaikkapa raportoida sisäiset jutut, jotka on hoidettu tiimin omin tarpein ilman varsinaista EA-käyntiä.
Beatings will stop once morale improves.
Avatar
KatkaChee
Kreivi
Viestit: 346
Liittynyt: Torstai, 08.02.2007 04:08
Paikkakunta: Helsinki

Re: Suoraa huutoa 13: EA-asiaa

Viesti Kirjoittaja KatkaChee » Keskiviikko, 02.07.2014 12:07

Tiimin oma lamari myos helpottaisi vaivojen jalkiseurantaa. Vaikka ensiapu sanana ei katakaan jalkihuoltoa, Sohun kaltaisissa tapahtumissa se on aika usein tarpeen. ("Hellittiko allergia?", "Nayttapa mulle sita silmaa kun oot tassa, joo ei ollu roskaa pahempaa, hyva juttu", "Putsataas toi sun haava nyt kunnolla kun meilla on taalla juoksevaa vetta, eika olla hiekkakentalla.".) Tuttuja on helppo kayda EA:na moikkaamassa, mutta se myos helposti syo suuren osan aikaa skenaarioiden ulkopuolella. Jos jokaisella ryhmalla on se vastuunaama, joka pitaa huolen haavojen huolehtimisista, paahan osuneiden iskujen jalkiseurannasta ja muusta tarpeellisesta, tapahtuma-EA on vahemman kuormitettu ja jalkihuolto tulee tehtya.
Ava (c) Jari Kuskelin
Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Suoraa huutoa!”