Suoraa huutoa 2: Kansainvälisyyttä

Suoraa huutoa -blogi. Järjestäjien ajatuksia, hajatelmia, tunnelmia ja analyysia historian päheimmän taistelutapahtuman tekemisestä.

Valvojat: Ylläpito, Järjestäjät

Vastaa Viestiin
Avatar
Athene
Sotahuuto '11 -järjestäjä
Viestit: 627
Liittynyt: Perjantai, 06.07.2007 17:31
Paikkakunta: Jyväskylä

Suoraa huutoa 2: Kansainvälisyyttä

Viesti Kirjoittaja Athene » Sunnuntai, 19.01.2014 16:19

Jotenkin tässä kävi niin, että kansaivälisyysasioiden kehittely tuli minun hommakseni. Ei ollut tarkoitus, mutta mikäpä tässä, kun saatiin hyvä rinki kirjeenvaihtajia kokoon! Yksi pitää yhteyttä Saksan Belegarthin suuntaan, toinen Ruotsiin, kolmas pohtii Tanskan mahdollisuuksia ja joku huutelee Viroon ja Venäjälle. Itse olen haistellut Ison Britannian skeneä. Tällä porukalla on mukava tekemisen meininki tällä hetkellä, vaikka vaihdammekin kuulumisia vain muutaman viikon välein.

Vaikeinta ulkomaisten osallistujien etsiskelyssä tuntuu olevan oikeiden kontaktien löytäminen. Miten pirussa voin mainostaa meidän meininkiä, kun useimmissa maissa ei hevillä löydy edes vastaavaa skeneä, tai ainakin se on ihan eri nimellä kuin ensin luulisi? Turhauttavaa. Jos olisi ihminen, jonka kanssa keskustella, homma olisi jo voiton puolella. Kaikki vinkit ovat tervetulleita! Ainakin brittien mielestä boffering, padded weapon fighting ja foam weapon fighting ovat kolme eri asiaa, eikä minulle vieläkään ole täysin selvää, mikä on mitäkin. Hiukan hankala yrittää bongata sopivan lajin puuhamiehiä näillä eväillä.

Olen koittanut kaivella Briteistä harrastajia, mutta heitä on kovin vaikea tavoittaa. Foorumit eivät taida olla sikäläisille se juttu yhteydenpidossa… Polveilevien UK LARP-ryhmän naamakirjakeskustelujen perusteella kuvittelen saaneeni selville, että englesmannien historianelävöittäjissä on niitä, jotka harjoittelevat lateksiaseilla taistelua ja ryhmätoimintaa, tosin enemmän larppeja varten. Sitten on niitä, jotka treenaavaa sca-tyyliin, mutta heille pehmustetut aseet ovat alkeisharjoittelun kuriositeetti. Solumuovimiekoilla harjoitellaan ainakin paritekniikkaa kamppailulajihenkisesti omissa piireissään. Ja vielä on juggerin harrastajia, jotka pelaavat röllipallomaista peliä hyvin tutunnäköisillä, hopeanhohtoisilla aseilla.

Mutta kuinka saada heidän puuhamiehiinsä kontakti? Kas siinä pulma.

Saksan suunnalla näyttää tällä hetkellä hyvältä – muutama innokas suunnittelee osallistumista jo ihan tosissaan. Ruotsin suunnalla on vielä hiljaista, mutta Virosta ja Venäjältäkin saadaan luultavasti kansainvälistä väriä juhlasotahuutoon. Tulokkaat on tarkoitus sijoittaa ensisijaisesti jonkun halukkaan meikäläisen ryhmän siipien suojiin, jolloin tulkkaaminen, skenaarioiden ja muiden käytännön asioiden selittäminen käy jouhevasti ja vierailijoille jää mahdollisimman hyvä maku tästä hommasta – toivottavasti myös meille suomalaisille, kun lajikulttuurien erot (joita aivan väistämättä on, ja jotka väistämättä näkyvät kentällä) eivät kulminoidu ”niihin Montenegrolaisiin, jotka ei ota osumia” vaan palaute tulee suomalaisille ryhmille, jotka osaavat korrektisti neuvoa vieraita. Koska kamaa on mahdoton rontata tarpeellisia määriä yhtään kauempaa tai millään muulla kuin autolla, suunnitteilla on myös lainata perusvehkeet niitä tarvitseville. Toimii siinäkin mielessä, että meillä on ihan omat standardimme,joten ulkomailta tulijoilla ei olisi mitään aseita tai kilpiä valmiina. Jospa tämä osaltaan madaltaisi kynnystä tulla!

Lopuksi pitää vielä mainita asia, johon olen erityisen tyytyväinen: Sääntötiivistelmä saatiin käännettyä englanniksi. Siellä se nyt nököttää sotahuuto international- foorumissa.
Päätökset pitää tehdä oikeassa mielenvireessä, ja mieluiten nopeasti, ettei vire mene ohi.
Avatar
Ince
Herttua
Viestit: 770
Liittynyt: Torstai, 10.05.2007 12:17
Paikkakunta: Jyväskylä

Re: Suoraa huutoa 2: Kansainvälisyyttä

Viesti Kirjoittaja Ince » Maanantai, 20.01.2014 01:10

Varmaan yksi mahdollisuus olisivat henkilöt joilla on yksi jalka kansainvälisesti esim. rottinki tai teräs
miekkailussa (tai mikä tahansa vastaava) ja toinen - vaikkakin satunnaisesti - jollain tavoin tässä pätkytyksessä.
Näin jälkikäteen kävi mielessä että esim. keskusteltuani norjalaisen ja ruotsalaisen pitkämiekkailijan
kanssa eilen olisivatko he tietäneet esim. kuinka usein paikalliset historialliset miekkailijat ovat mukana
myös vaikkapa rottingissa kenttätunnelman tai vastaavan vuoksi. Ja tätä kautta tuoda esiin tapahtuman
nimeltä Sotahuuto olemassaolo ja luonne. (joku edustava video kooste tapahtumasta kansainväliseen
levitykseen voisi palvella markkinointia, jonka pätkien välissä suomalaiset, virolaiset, venäläiset (nyt
toivottavasti) kertoisivat englanniksi -tai englanniksi tekstitettynä- lajin taktisista, teknisistä ja ryhmä
strategisista (niitäkin kuulemma on) puolista. Ja näpsäkimmät voisivat jopa köykäisesti mainita yhtymä
kohtia ja kehityslinjoja suhteessa (historioitsijat joukossamme) "historialliseen toimintaan", koskien
ryhmien asuja tai taktiikoita. (erot ja yhtäläisyydet) Tälläisen videon avulla - ja sitä mainosmielessä
levittämällä - voitaisiin saada kansainvälistä keskustelua keskustelua ja huomiota viritettyä sotahuudon
tiimoilta. Sen ei suoraan tarvitsisi olla täydellinen (esim. käyneiden kansainvälisten vieraiden kohdalta)
vaan siihen voisi lisätä näitä haastatteluja sitten myöhemmin.

Videossa voisi tuoda esiin myös lajin miekkailullisen profiilin eroja ja yhtäläisyyksiä historiallisiin
manuaaleihin henkilöiden taholta jotka ovat mukana esim. historiallisessa miekkailussa tai rottingissa,
ja luoda näin laaja alaisempaa vertailtuvuutta ja samaistuttavuutta. Tähän tarkoitukseen erityisesti
rakennettu video voisi olla vetoavampi ja helpompi tarttua kuin paraskaan englannin kielinen teksti
esittely.

Tähän liittyen täytyy kehua teräsmiekkailu näytöksiä orivedellä jotka ovat omiaan laajentamaan
miekkailun kokonais kuvaa.
Tutustu iloisiin miekkailukirjoihin:
https://forms.gle/iMUhVqe7vGBfzEFi8
Netin helmeilevin miekkailu blogi:
http://miekkailusta.blogspot.fi/
Avatar
saloneju
Keisari
Viestit: 5706
Liittynyt: Keskiviikko, 19.04.2006 23:26
Paikkakunta: Tampere

Re: Suoraa huutoa 2: Kansainvälisyyttä

Viesti Kirjoittaja saloneju » Maanantai, 20.01.2014 11:27

Athene kirjoitti:boffering, padded weapon fighting ja foam weapon fighting ovat kolme eri asiaa, eikä minulle vieläkään ole täysin selvää, mikä on mitäkin.
Hah! Tästä oliskin mukavaa kuulla lisää. (PS. Listasta puuttuu "soft weapons fighting". :D) Rakkaalla lapsella on monta nimeä. Vähän sama juttu kuin yrittää selvittää tuota teräsmiekkailukuviota. WMA/HEMA/re-enactment/HMB/steel weapons fighting jne., joista mystisin on tietenkin tuo re-enactment, joka saattaa pitää sisällään about ihan mitä tahansa.
"Kerron Veljesten legendaarisista uroteoista, kuinka vaari nuoruuden päivinään teki motin puita vartissa ja muori keitti niin maukasta puuroa, että puutkin heräsivät henkiin sitä maistelemaan.."
Avatar
N.Hirvelä
Sotahuuto '09 -järjestäjä
Viestit: 2613
Liittynyt: Torstai, 08.06.2006 18:15
Paikkakunta: Tampere
Viesti:

Re: Suoraa huutoa 2: Kansainvälisyyttä

Viesti Kirjoittaja N.Hirvelä » Torstai, 23.01.2014 18:41

Ince kirjoitti:Varmaan yksi mahdollisuus olisivat henkilöt joilla on yksi jalka kansainvälisesti esim. rottinki tai teräs
miekkailussa (tai mikä tahansa vastaava) ja toinen - vaikkakin satunnaisesti - jollain tavoin tässä pätkytyksessä.
Rottinkitaistelijoita (ja muita SCA:n taistelijoita) on vähän huono Sotahuutoon pyytää, koska se melkein aina menee Nuijasodan päälle, joka vetää niin kotimaasta kuin ulkomailta väkeä. Tässä on yksi syy myös siihen miksi edes suomalaisia rottinkitaistelijoita ei näy Sotahuudossa. Tänä vuonna oli kai tarkoitus yrittää saada porukkaa mukaan osallistumaan ja samalla kutsua bofferipuolelta väkeä käymään Nuijasodassa, mutta näyttää pahalta, sillä SCA puolella vietetään täysiä kymmeniä ja Nuijasodan toinen viikonloppu osuu Sotahuudon after partyjen päälle.
Ja sama taitaa koskea myös länsinaapurimme HMB-porukkaa, sillä he ovat pääosin rottinkitaistelijoita.

Noin muuten kuullostaa ihan hyvältä. :)
http://scafightingfinland.com/ - Tule mukaan lyömään haarniskassa kovaa, mutta turvallisesti!
http://scafightingfinland.com/forums/ Rottinkitaistelun uudet foorumit
Avatar
Athene
Sotahuuto '11 -järjestäjä
Viestit: 627
Liittynyt: Perjantai, 06.07.2007 17:31
Paikkakunta: Jyväskylä

Re: Suoraa huutoa 2: Kansainvälisyyttä

Viesti Kirjoittaja Athene » Lauantai, 01.02.2014 15:13

Juhani, kertoisin enemmän jos tosiaan olisin saanut jonkinlaista selvyyttä asiaan! :D
Päätökset pitää tehdä oikeassa mielenvireessä, ja mieluiten nopeasti, ettei vire mene ohi.
Avatar
Isokisu
Kreivi
Viestit: 495
Liittynyt: Perjantai, 05.01.2007 20:09
Paikkakunta: Kuopio

Re: Suoraa huutoa 2: Kansainvälisyyttä

Viesti Kirjoittaja Isokisu » Tiistai, 04.02.2014 21:44

Moe !!

Kaverit, jotka käyvät miekkailemassa ihan oikeasti euroopan puolella kesäisin erilaisissa keskiaikatapahtumissa, ovat tosiaan osanneet kertoa että meno on välillä ihan erilaista tuolla muualla.

Puolassa Suomalaisleirin osallistujat ovat saaneet kiitosta täsmällisyydestä, ahkeruudesta ja luotettavuudesta (ja tiemmä runsaasta lastista tuliaispulloja), mutta yhtä lailla he ovat herättäneet kummastusta sillä, että naiset ovat hakanneet halkoja, kaivaneet ojia telttojen ympärille samalla kun miehet ovat kokanneet ja ommelleet. Kuulemma varmin tapa saada leirinakit hoidettua oli se, että lapion tms. varteen laitettiin se pienin ja söpöin tytteli, jolloin ritarillisuuskohtauksen puuskassa homma tuli hoidettua muiden leirin miesväen puolesta. ;)

Ongelmia tuotti tiemmä myös se, kun suomalaiset naiset osallistuivat "potkupallon" (pelattiin isolla puupöllillä) pelaamiseen. Naisia kun ei voinut taklata tai ottaa kiinni silleen pelitaktisessa mielessä. Sukupuoliroolijaot olivat siis paljon selkeämmät ja perinteisemmät kuin Suomessa.

Suomalaisille muistaakseni muistettiin myös vihjata kohteliaasti, ettei nakuilu kylpemisen yhteydessä ollut suotavaa. Puolassa kun on kovin katolinen meininki ja ne kuitenkin tiemmä olivat kovin tietoisia suomalaisten innostuksesta saunoa protestanttisen vapaamielisesti.

Saksassa ei tiemmä mekkopakkoa ollut kylpiessä, mutta kylpyväkeä hieman häiritsi se tv:n kuvaaja, joka tuli keräämään materiaalia reportaasia varten. Siellä siis nakuilu ei häirinnyt, vaan oli hyvä syy ottaa valokuvia muistoksi.

Kulttuurien kohtaamisia on siis takuulla luvassa SoHussakin, mikäli vieraaksemme tulee ulkomaan eläviä. :) Olisi lienee hyvä hieman kertoilla paikalle tuleville ulkomaalaisille hieman myös tapakulttuurista ja sen sellaisesta. Uskon, että monille saattaa olla perinteinen sekasauna yllätys, samoin kuin se että tyttöjä ylipäätään on mukana mittelöissä. Ja se että niitä saa lyödä pehmopatukalla ilman että saa tunnin turpaansa muilta osallistujilta.

Kun ja jos on ollut vaikeaa löytää ulkomaiden vastiketta suomalaiselle bofferiskenelle, niin uskon että se osittain johtuu siitäkin, ettei sitä ehkä ole. Ei niin, etteikö bofferiase olisi tuttu kapistus, vaan että tilanne olisi hieman sama kuin täällä joskus kymmenkunta vuotta sitten. Pelkkää pehmoasegenreä ei vain ole, hopeapatonki heiluu vain larpeissa ja muissa vastaavissa hippaloissa.

T: Internationalkisuli
"Ken ei käy miekan mittelöhön,
lähe kalvan katselohon,
sen minä siaksi laulan,
alakärsäksi asetan."

- Kalevala 3:275
Avatar
Athene
Sotahuuto '11 -järjestäjä
Viestit: 627
Liittynyt: Perjantai, 06.07.2007 17:31
Paikkakunta: Jyväskylä

Re: Suoraa huutoa 2: Kansainvälisyyttä

Viesti Kirjoittaja Athene » Keskiviikko, 05.02.2014 16:30

Jep, pikakurssi suomalaiseen boffokulttuuriin on varmaan ihan paikallaan - ja toki kulttuuriin yleensäkin. Uskoisin, että "kummiryhmät" tekevät tässä asiassa ihmeitä - kun on omassa porukassa enimmäkseen suomalaisia, tai ainakin joku suomalainen siihen omaan porukkaan integroituna, pienistäkin kummastelun aiheista on helppo puhua. (Tosin olen itsekin kohdannut "eihän tyttöjä voi lyödä" -asennetta ihan täällä Suomessakin...)

Nuo kokemukset mätkyttelytapahtumista ulkomailla ovat muuten ihan tosi mielenkiintoisia! Kertoilkaa muutkin niistä!
Päätökset pitää tehdä oikeassa mielenvireessä, ja mieluiten nopeasti, ettei vire mene ohi.
Avatar
Annis
Asemies
Viestit: 11
Liittynyt: Torstai, 28.06.2012 21:50
Paikkakunta: Masku/Uppsala

Re: Suoraa huutoa 2: Kansainvälisyyttä

Viesti Kirjoittaja Annis » Tiistai, 08.04.2014 23:43

Ruotsissa olen vienosti koittanut tiedustella painallisilta larppaajilta, että onko jotakin boffausta vastaavaa, mutta ei taida oikein olla. Larppaajat käyttävät latekseja ja silvertejps-vapen (jesariaseet) tuntuu olevan ainakin keskivertolarppaajan mielestä jotakin erittäin vaarallista ja muinaista.
Voin olla toki väärässäkin. En väitä tuntevani kaikkia Ruotsin larppaajia tai larppaajan tapaisia, mutta ne, joita olen aiheesta haastatellut, ovat minulle tällaisen mielikuvan välittäneet.
Avatar
Archibald
Marsalkka
Viestit: 2182
Liittynyt: Torstai, 30.03.2006 19:56
Paikkakunta: Stockholm

Re: Suoraa huutoa 2: Kansainvälisyyttä

Viesti Kirjoittaja Archibald » Keskiviikko, 09.04.2014 00:25

Juuh sama homma, ei niitä oikein kiinnosta. Ne jotka mättää taitaa harrastaa jotain half-contact teräsmiekkailua...


-a
Avatar
JonTzu
Sotahuuto '11 -järjestäjä
Viestit: 2966
Liittynyt: Tiistai, 31.01.2006 20:27
Paikkakunta: Helsinki

Re: Suoraa huutoa 2: Kansainvälisyyttä

Viesti Kirjoittaja JonTzu » Torstai, 17.04.2014 15:42

Annis kirjoitti:Ruotsissa olen vienosti koittanut tiedustella painallisilta larppaajilta, että onko jotakin boffausta vastaavaa, mutta ei taida oikein olla. Larppaajat käyttävät latekseja ja silvertejps-vapen (jesariaseet) tuntuu olevan ainakin keskivertolarppaajan mielestä jotakin erittäin vaarallista ja muinaista.
Voin olla toki väärässäkin. En väitä tuntevani kaikkia Ruotsin larppaajia tai larppaajan tapaisia, mutta ne, joita olen aiheesta haastatellut, ovat minulle tällaisen mielikuvan välittäneet.
Tämä oli tilanne jo joskus 1990-luvulla. Tyypit halusivat hyvän näköisiä aseita ja käyttivät sitten latekseja kompromissina. Suomessa vähitellen päädyttiin pitämään turvallisina keveitä boffereita, erityisesti koska haluttiin lyödä ihmisiä päähän ja pistää keihäillä.

Markkinoinnin kannalta larppaajat ovat ehkä marginaaliryhmä, niin outoa kuin se onkin. Missä ovat kaikki maailman Game of Thrones -fanit, mikseivät he ole hakkaamassa toisiaan tapahtumassamme?! :D
"Harjoittelemalla hyvä tulee."
Mahti
Sotahuuto '12 -järjestäjä
Viestit: 1684
Liittynyt: Perjantai, 24.02.2006 13:40
Paikkakunta: Leppävirta

Re: Suoraa huutoa 2: Kansainvälisyyttä

Viesti Kirjoittaja Mahti » Perjantai, 18.04.2014 12:44

Larppaajille on kieltämättä hankalaa myydä tapahtumaa, jossa kerätään pisteitä ja mätetään hassun näköisillä aseilla verkkarit jalassa taustatarinan ollessa itse tekemisen kannalta täysin sivuun sysätyssä asemassa. Jos sieltäpäin haluaa merkittävästi lisää porukkaa, niin pitää panostaa ulkotaistelullisiin seikkoihin lisää. Jos ei larppipiireistä hae kontakteja, niin sitten menee vähän vaikeaksi. Ehkä jotain kamppailulajipiirejä tms. voisi kokeilla.
Sotahuuto 2012 pääjärjestäjä

Hyökkäys on aggressiivista toimintaa.
Avatar
Susikukko
Hauhocanus
Viestit: 3064
Liittynyt: Lauantai, 04.02.2006 15:17
Paikkakunta: Helsinki

Re: Suoraa huutoa 2: Kansainvälisyyttä

Viesti Kirjoittaja Susikukko » Perjantai, 18.04.2014 22:30

Mahti kirjoitti:Larppaajille on kieltämättä hankalaa myydä tapahtumaa, jossa kerätään pisteitä ja mätetään hassun näköisillä aseilla verkkarit jalassa taustatarinan ollessa itse tekemisen kannalta täysin sivuun sysätyssä asemassa. Jos sieltäpäin haluaa merkittävästi lisää porukkaa, niin pitää panostaa ulkotaistelullisiin seikkoihin lisää. Jos ei larppipiireistä hae kontakteja, niin sitten menee vähän vaikeaksi. Ehkä jotain kamppailulajipiirejä tms. voisi kokeilla.
Niiden mielestä tää taas on larppaamista ja tätä ei voi tehdä julkisesti vaikka haluis 8) Vaikeeta on, ja yritetty on. Ehkä nyt tuon Buhurtin katu-uskottavuuden kautta? Tota GOT:ti korttia kandeis kans käyttää.
Koskahan sitä ehtis taas sohuun?
Avatar
Susikukko
Hauhocanus
Viestit: 3064
Liittynyt: Lauantai, 04.02.2006 15:17
Paikkakunta: Helsinki

Re: Suoraa huutoa 2: Kansainvälisyyttä

Viesti Kirjoittaja Susikukko » Perjantai, 18.04.2014 22:30

Mahti kirjoitti:Larppaajille on kieltämättä hankalaa myydä tapahtumaa, jossa kerätään pisteitä ja mätetään hassun näköisillä aseilla verkkarit jalassa taustatarinan ollessa itse tekemisen kannalta täysin sivuun sysätyssä asemassa. Jos sieltäpäin haluaa merkittävästi lisää porukkaa, niin pitää panostaa ulkotaistelullisiin seikkoihin lisää. Jos ei larppipiireistä hae kontakteja, niin sitten menee vähän vaikeaksi. Ehkä jotain kamppailulajipiirejä tms. voisi kokeilla.
Niiden mielestä tää taas on larppaamista ja tätä ei voi tehdä julkisesti vaikka haluis 8) Vaikeeta on, ja yritetty on. Ehkä nyt tuon Buhurtin katu-uskottavuuden kautta? Tota GOT:ti korttia kandeis kans käyttää.
Koskahan sitä ehtis taas sohuun?
Avatar
Athene
Sotahuuto '11 -järjestäjä
Viestit: 627
Liittynyt: Perjantai, 06.07.2007 17:31
Paikkakunta: Jyväskylä

Re: Suoraa huutoa 2: Kansainvälisyyttä

Viesti Kirjoittaja Athene » Tiistai, 17.06.2014 19:29

Pääasia, että on yritetty! Nyt sekin ovi on kolkuteltu - ehkä jollekin jäi joku ajatus itämään länsinaapurissa.
Päätökset pitää tehdä oikeassa mielenvireessä, ja mieluiten nopeasti, ettei vire mene ohi.
Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Suoraa huutoa!”