KIITOS KAIKILLE! (Yleinen palauteketju)

9.-11.5.2014 Hauhon Härkälinnalla
Avatar
Triks
Herttua
Viestit: 956
Liittynyt: Torstai, 03.01.2008 02:42
Paikkakunta: Turku

KIITOS KAIKILLE! (Yleinen palauteketju)

Viesti Kirjoittaja Triks » Sunnuntai, 11.05.2014 20:44

Kiitos kaikille osallistujille kuluneesta viikonlopusta! Meillä järjestäjillä oli ainakin hauskaa, toivottavasti teilläkin oli.

Tässä ketjussa sopii antaa palautetta niin tapahtuman järjestelyistä, skenaarioista tai ihan mistä vaan mitä mieleen tulee. Järjestäjien ydinporukasta vain harvalla oli aikaisempaa kokemusta isompien tapahtumien järjestämisestä ja pyrkimyksemme olikin huolellisella etukäteissuunnittelulla välttää pahimmat sudenkuopat, toivottavasti onnistuimme edes jossain määrin tässä. Vielä perjantaina meille tuli pientä työvoimavajausta, mikä vaikutti hieman järjestelyjen kankeuteen erityisesti la-illan iltaohjelman suhteen, pahoittelumme siitä!

Järjestäjien palautteen lisäksi olisi mielenkiintoista ja varmasti ryhmien kannalta hyödyllistäkin kuulla palautetta tai jonkinlaista koontia oman ja muiden ryhmien toiminnasta kentällä.

Löytötavaroista ilmestynee lista foorumille alkuviikosta, niitä pyritään toimittelemaan omistajilleen asap, viimeistään sitten lähestyvään Sotahuutoon.

Pääjärjestäjä Joonas kirjoittelee myöhemmin jonkinlaista omaa koontiaan tapahtuman kulusta. Tapahtumassa oli myös virallinen valokuvaaja, jonka kuvat pyritään saamaan nähtäville asap.

Vielä toistamiseen, kiitos!

- Elena, tiedotusvastaava
"Huhut kuolemastani ovat vahvasti liioiteltuja."
Kuva
Avatar
Susikukko
Hauhocanus
Viestit: 3064
Liittynyt: Lauantai, 04.02.2006 15:17
Paikkakunta: Helsinki

Re: KIITOS KAIKILLE! (Yleinen palauteketju)

Viesti Kirjoittaja Susikukko » Sunnuntai, 11.05.2014 20:52

Kiitos järkkäreille, hyvät ja yksinkertaiset skenut oli plussaa, joskin niiden välille kannattaisi laittaa ihan pari minuuttia pidemmät tauto, varsinkin kun on kyse "treeneistä", ehtis vähän reflektoida sekä ennen kaikkea kertoa kunnolla omalle ryhmälle mitä tapahtuu.

Myös vastaavissa tapahtumissa kannattaisi sunnuntaina olla yksi 4-5 tunnin rykäisy kahden noin 2h sijaan. Kaikki aina karkaa lounaan jälkeen :cry:
Koskahan sitä ehtis taas sohuun?
Avatar
Katala
Asemies
Viestit: 10
Liittynyt: Maanantai, 08.07.2013 12:11

Re: KIITOS KAIKILLE! (Yleinen palauteketju)

Viesti Kirjoittaja Katala » Sunnuntai, 11.05.2014 20:58

Kiitos paljon!

Mielestäni tapahtuma oli hyvin hoidettu koska mielestäni kaikilla oli vaan tosi kivaa ja valitusta ei kuulunut. Yksi pieleen mennyt skenaario ja sekin hoidettiin nopeasti :)
Avatar
Dragst
Ritari
Viestit: 75
Liittynyt: Sunnuntai, 07.04.2013 23:34

Re: KIITOS KAIKILLE! (Yleinen palauteketju)

Viesti Kirjoittaja Dragst » Sunnuntai, 11.05.2014 21:46

Kiitos kaikille, oli äärimmäisen hauskaa! Rämän numerot vähenivät sunnuntai-iltapäivänä mutta oli silti aivan jäätävän hauskat mähinät vielä silloinkin :-)

Imperiumi pelasi erityisen hyvää tiimipeliä punaisessa joukkueessa sunnuntaina, ja kaikki muutkin hoitivat oman osansa aivan loistavasti!

Järjestäjät hoitivat mielestäni homman oikein hyvin, eikä mitään sen erikoisempia epäkohtia mielestäni ollut.

Terveisin Rämän Sauron-maskimies :P
Viimeksi muokannut Dragst, Sunnuntai, 11.05.2014 21:47. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
http://www.draconus.com | Ryhmä Rämä
DiabolusIgnis
Sotalordi
Viestit: 1240
Liittynyt: Sunnuntai, 31.05.2009 19:39
Paikkakunta: Vantaa

Re: KIITOS KAIKILLE! (Yleinen palauteketju)

Viesti Kirjoittaja DiabolusIgnis » Sunnuntai, 11.05.2014 21:46

Katala kirjoitti:Yksi pieleen mennyt skenaario ja sekin hoidettiin nopeasti :)
Tästä määkin kiitän, pirun nopeeta toimintaa ja homma jatkui sen kummempia ihmettelemättä ja tuumailematta.

Kaikin puolin hyvä tapahtuma! Vesihuolto pelasi loistavasti, EA löytyi (ainakin mun silmiin) aina paikalta hymyillen, iltajutut toimivat ja näin. :)

Ainoa miinus (tämäkin ehkä viilaamista): Jonkinnäköinen kuulutussysteemi olisi ollut hyvä molemmin puolin kenttää. Välillä tuntui, etteivät porukoille tullut selväksi milloin skenaario alkaa.

Kiitos oikein paljon järjestäjille! Epäinhimillisen paskaa hommaa järjestäminen, mutta jonkun on sekin tehtävä. Te teitte sen Kunnolla.
SH-16 EA-vastaava
SH-15 EA-vastaava
SH-17 EA-vastaavan vasen käsi
SH-18 EA-vastaava
Argaali kirjoitti:Mielellään jengiin jotka kestää huonoja tapoja autossa, eli crisulle ainakin olis kyyti.
"Water Boy"

"Hei läski, ootsä menos liikkuu?"
Avatar
Skylark
Sotalordi
Viestit: 1146
Liittynyt: Perjantai, 10.03.2006 09:42
Paikkakunta: Espoo

Re: KIITOS KAIKILLE! (Yleinen palauteketju)

Viesti Kirjoittaja Skylark » Sunnuntai, 11.05.2014 22:15

Kiitos järjestäjille! Tosi mahtava setti ja hyvin järjestetty. Skenaariomäärä on ihanainen ja pikauusintoja oli reippaasti, jolloin mielipahaa aiheuttanut nuoli KKK-alueelle oli helppo paikata uusinnassa. Ja kiva että oli suht basic-skenaarioita. Perustreeniä josta oppii. itsehän kyllä pidin myös junan tiivistä tunnelmasta
:lol: :lol: :lol: :lol: :lol: :lol: :lol: :lol: :lol: :lol: :lol: :lol: :lol: :lol: :lol: :lol: :lol: :lol: :lol: :lol: :lol: :lol: :lol: :lol: :lol: :lol: :lol: :lol: :lol: :lol: :lol: :lol: :lol: :lol: :lol: :lol:
Avatar
Falcata
Kuningas
Viestit: 2839
Liittynyt: Sunnuntai, 31.12.2006 15:39
Paikkakunta: Jyväskylä

Re: KIITOS KAIKILLE! (Yleinen palauteketju)

Viesti Kirjoittaja Falcata » Sunnuntai, 11.05.2014 22:57

Hyvä päätös pitää fokus simppeleissä jutuissa. Paljon skenuja, kohtuu sopivat tauot välissä, vesihuolto toimi ja niin pois päin. Olisin toivonut enemmän jakojen shufflailua että pääsee paremmin tutustumaan muita ryhmiä vastaan / kanssa tappelemiseen, mutta taidettiin loppupeleissä päästä ainakin suurimman osan kanssa samalle&eri puolelle. Kaikenkaikkiaan tykkäsin isosti, kiitos että otitte homman hoitaaksenne!

"Learn to obey before you command."

"Ei se ase vaan se käyttäjä."
Avatar
Trael
Kapteeni
Viestit: 115
Liittynyt: Maanantai, 06.07.2009 18:16
Paikkakunta: Turku

Re: KIITOS KAIKILLE! (Yleinen palauteketju)

Viesti Kirjoittaja Trael » Sunnuntai, 11.05.2014 23:28

Kiitokset kanssaosallistujille ja järjestäjille Jeesusten puolesta.
Taasen erinomainen isompien ulkotapahtumien avaus tälle kesäkaudelle.

Loppuriskissä tuntui olevan aika kivan kohdallaan loppurisk skenaarioksi väkimäärän, alueen koon, riskipisteitten ja respapisteen etäisyyden suhde. Tuli hyvää mättöä, niin että populaatiotiheys oli juuri taktikoinnillisesti mielenkiintoinen ja respa ei ollut liian lähellä tai kaukana.

Löpinä löpinä:
Palaute palautteena lauantain kenttämätkeissä vähänä yllätti taukojaksotus. Jaksotus vaikutti alkuun olevan about "jousiampujien nuolienkeruu + 5min", joka sinänsä positiivisesti antaa jousiampujille kerrankin treenileirin jossa nuokin pannahiset ehtivät nuolien keräämisen lisäksi juomaankin tauoilla, osalle panssarillisista linjahtavista möröistä kuulemma tauot olivat jokseenkin sopivanmittaiset tai siinä rajalla, mutta noin kevyen liikkuvuusmiehen näkökulmasta olivat aika yllättävän kylmänäpitävän pitkiä (kesti aika melkoisen monta skenaariota ennenkuin sai edes minkäännäköistä hikeä pintaan). Ehdottaisin harkitsemaan (kenttällä ainakin) muutaman pikauusinnan hyvin nopeita sarjoja (senverran väliä että juosiampujat ehtii kerätä nuolet, muitten osallistujien avustamana toki, muttei juurimiten paljon yhtään enempää [niitä nuolia kerätessä kun voi juomarepusta kuitenkin nesteyttää]). Vaikkapa 2-4 pituisten pikauusintasarjojen väliin sitten voi tunkea vähän pitemmän tauon (vaikka sen 10min) jossa panssarimörötkin ehtivät ottamaan kunnolla kypärää pois, säätämään panssareitaan jne...

Tiivistetynä:
Jokavälissä olevien taukojen, jotka on vähän liian lyhyitä osalle ja julmetusti liianpitkiä toisille samanaikaisesti, sijaan voisi vetää hyvin rapid firenä jokusen skenaarion paketteja, jonka välissä sitten on taukoa senverran että se on kaikille ainakin riittävän pituinen.

^Onneksi olen riittävän väsynyt etten itse edes uskalla/jaksa lukea miten epäselvän kammottavaassa muodossa "löpinä" vaiheen kirjoitin.
ulmiina
Kapteeni
Viestit: 117
Liittynyt: Maanantai, 05.08.2013 13:51

Re: KIITOS KAIKILLE! (Yleinen palauteketju)

Viesti Kirjoittaja ulmiina » Maanantai, 12.05.2014 09:47

Iso Kiiitos niin järjestäjille kuin osallistujillekin! Meidän perheellä oli mahtava viikonloppu, muksutkin tykkäsivät kun pääsivät katsomaan oikeaa toimintaa.

Erityiskiitos parille naapurimökin Gobbolle loistavasta lauantai-illan Sotahuuto-esityksestä :P Unohtamatta tietenkään kilpi+40cm miekka yhdistelmää. Vatsalihakset ovat edelleenkin herkkinä nauramisesta.

Hurtat ja Water Boy, te olette ihania mussukoita!

Tulipa taas todettua, kuinka mukavaa porukkaa boffaajat ovat! Tällaisessa harrastuksessa on upeaa olla mukana.
Graalin Nartut - Vanaha Narttu
Avatar
Terba
Herttua
Viestit: 866
Liittynyt: Perjantai, 20.06.2008 07:25
Paikkakunta: Oulu

Re: KIITOS KAIKILLE! (Yleinen palauteketju)

Viesti Kirjoittaja Terba » Maanantai, 12.05.2014 13:19

Iso kiitos järjestäjille ja kaikille osallistujille, todella onnistunut ja mukava treenileiri oli tämä. Skenaarioita oli riittävästi, tosin lauantain iltapäivän metsään siirtymisen jälkeen kapean alueen lähes siltatyöntömäistä jyystöä oli ehkä kaksi skenaariota liikaa, kun metsässä voi tehdä kaikkea paljon siistimpääkin. Erityinen kiitos kikkailuskenaarioiden puuttumisesta, niistä harvemmin tulee hyvä mieli kenellekään.

Ryhmistä pitää antaa positiivista palautetta erityisesti Sparta/Vishnalle, joka veti monessa paikkaa ihan hemmetin hyvin ja rynnäköillään oikeisiin paikkoihin oli ratkaisevassa asemassa monessa skenaariossa. Toinen positiivinen yllättäjä oli Uudenmaan Liitto, joka oli tapahtuman kovimpia linjajyriä ja erityisen hyvin näkyvä ja persoonallinen uudeksi ryhmäksi olematta mauton trololoo. Kummaltakin voi odottaa paljon Sotahuudossa, jos taso pysyy yhtä hyvänä. Iso kiitos myös Landsknechtille, olitte jousimiehen märkä uni paljaine panssaroimattomine kylkineen ilman kilpiä... :twisted: Muutenkin yleinen tunnelma oli leppoisa ja mukava ja kaikilla tuntui olevan hauskaa ilman turhaa hampaat irveessä vääntämistä.

Hyvät fiilikset jälkikäteen! (Ainakin Poutun "yllätys"siivouslaskun tuloon asti)
Kuola Tier 1 Operator | Hydenin vihermädättävä mielikuvitusolento

Profiilikuva: © Jari Kuskelin 2014
Avatar
Suontakanen
Herttua
Viestit: 548
Liittynyt: Tiistai, 03.07.2007 01:44
Paikkakunta: Helsinki

Re: KIITOS KAIKILLE! (Yleinen palauteketju)

Viesti Kirjoittaja Suontakanen » Maanantai, 12.05.2014 15:05

Kiitos todella paljon viikonlopusta vaikka joka paikkaan sattuu todella paljon. Järjestäjät hoitivat homman todella hyvin eikä heistä stressiä ainakaan huokunut, joten uskallan olettaa, että hekin nauttivat. Skenaarioita oli mukavan paljon, vaikka pari alkoi todella nopeasti. Pidin siitä, että tapahtuma perustui pääasiassa nopeisiin perusskenaarioihin ja pariin erillaiseen, varsinkin sunnuntain "rajoitettu" kenttä armeijat hajallaan oli mahtava. Kaikki tuntui toimivan äärimmäisen hyvin.

Armeijajaot yleensä toimivat sopivasti, täydellisen tasaisia jakoja kun on mahdoton kuitenkin tehdä. Erityiset kiitokset Etelän Imperiumilta Perkeleelle, teidän kanssa oli mahtava toimia melkein koko lauantai, yhteistyö oli äärimmäisen ihanaa. Lisäksi kiitän Rämää Sunnuntain lounaan jälkeisistä skenaarioista, homma oli suorastaan kaunista.
Etelän Imperiumin Patriarkka ja taistelujohtaja.

Sotahuuto 2018 pääjärjestäjä

Sotaa pk-seudulta vuodesta 2007

"Aina ilolla taisteluun!"
Avatar
Evert
Kreivi
Viestit: 439
Liittynyt: Torstai, 22.11.2007 17:19
Paikkakunta: Lappeenranta

Re: KIITOS KAIKILLE! (Yleinen palauteketju)

Viesti Kirjoittaja Evert » Maanantai, 12.05.2014 17:34

Kiitoksia Mörrienkin puolesta! Oli ihan aikuisten oikeesti hauskaa!
En ole filosofi, mutta voin vilkaista.
Avatar
MrBigMr
Sotalordi
Viestit: 1085
Liittynyt: Torstai, 01.06.2006 11:17
Paikkakunta: Kuopio

Re: KIITOS KAIKILLE! (Yleinen palauteketju)

Viesti Kirjoittaja MrBigMr » Maanantai, 12.05.2014 19:10

Terba kirjoitti:Toinen positiivinen yllättäjä oli Uudenmaan Liitto
Joo, kaverit kyllä oli siellä, missä tarvittiin, eikä tarvinnut kahdesti sanoa, kun menivät ja pistivät tuulemaan.
Beatings will stop once morale improves.
Avatar
Kommando
Herttua
Viestit: 831
Liittynyt: Perjantai, 06.02.2009 22:46
Paikkakunta: Helsinki

Re: KIITOS KAIKILLE! (Yleinen palauteketju)

Viesti Kirjoittaja Kommando » Maanantai, 12.05.2014 20:51

Nyt kun olen suurimmalti osin toipunut ja työpäivän pää pilvessä viettänyt, voisi kai kommentoida.

Aivan mahtavaa, kiitos kaikille! Järjestäjät tekivät taas ison työn, kun lähtivät järjestämään tätä tapahtumaa, jotta ihmiset saisivat tyydytettyä lyöntihimoansa ja nauttimaan menosta viikonlopun verran. Suurkiitokset.

Muut ryhmät. Jokaisen kanssa oli mahtavaa tapella puolella kuin vastaankin, jopa Maahinkaisen vierellä huimaavat kolme skenaariota. Ei tässä oikein voi ketään erikseen ylistää tarpeeksi, jokainen porukka, joka tuli vastaan, antoi kaikkensa ja se myös näkyi. Landsknechteille erityismaininta, kun ottivat muitakin riveihinsä kenttäRISKissä, oli yllättävän hieno tunne rynnäköidä keihäsmuodostelmassa kilpilinjaa päin.

Nyt on mustelmilla, mutta hyvillä mielin, tämä on hieno ponnahduslauta heinäkuulle! Sotahuudossa tavataan, kaikki!
Rämäpää Rämäläinen 09-14, Etelän Imperiumin Insinööri -15, Akatemian Patterin Luutnantti -16, Valdyrin Skaldi -17-19, Etelän Imperiumin Patterin komentaja -22.

PK-seudun hullu tiedemies
Beatific kirjoitti:Tulipa rekrytoitua oikea kultakimpale Pirttimäen treenileirillä :-)
Avatar
Vetehinen
Soturi
Viestit: 20
Liittynyt: Maanantai, 01.06.2009 18:40
Paikkakunta: Savonlinna

Re: KIITOS KAIKILLE! (Yleinen palauteketju)

Viesti Kirjoittaja Vetehinen » Maanantai, 12.05.2014 21:33

Sanoisin että oli ihan kiva tapahtuma, mutta järjestäjille tiedoksi: vituttaa kun menet puuceehen ja siellä ei ole paperia, vituttaa kun sanot asiasta huomioliivisille ja menet puolen tunnin päästä uudestaan ja siellä ei ole vieläkään vessapaperia. Vituttaa kun menet saunalle vuoron alkaessa ja siellä on vastassa kylmä kiuas ja mutiseva järjestäjä/apulainen(?) joka kertoo saunavuorojen olevan aikataulussa myöhässä, vituttaa kun menet vesipisteelle lentopallokentälle ja siellä ei ole vettä, vituttaa vielä enemmän kun haluaisit pestä astiat eikä vieläkään ole vettä.

Anteeksi, mutta päällimmäiseksi jäi harmistus varsinkin kun vesi ja ulkovessa on aika tärkeitä teltassa olevalle. Ottakaa myös aiemmin selvää saako paikalle puuta kamiinoihin vai pitääkö itse tuoda muutaman sadan kilometrin päästä halkoja paikalle. Pikkujuttuja mökkeilijöille mutta niiden laiminlyöminen ei osoita huolellisuutta telttailevia osallistujia kohtaan.

Kiitän järjestäjiä että ovat jaksaneet järjestää näin suuren tapahtuman mutta telttailijoita ei pitäisi lapsipuolen asemaan.

Boffaajista haluan erityisesti kiittää taitavia jousiampujia ja keihäitä. On ihan mahtavaa kun kuolee taistelussa taitavasti tehtyihin iskuihin eikä mihinkään silmittömiin torpedohyökkäyksiin. Olisin halunnut kätellä sitä jousiampujaa joka onnistui osumaan minua kypärän ainoasta nuolen menevästä aukosta leukaan ja myös sitä joka onnistui ampumaan kaveriani silmikon reikään (huom. pienempi kuin 5cm). Vitsit kun oikeasti tykkään taitavista ihmisistä ^^
"It's not a good idea to make fun of LARPers. They are often armed."
Avatar
Foe
Herttua
Viestit: 525
Liittynyt: Tiistai, 06.07.2010 19:18

Re: KIITOS KAIKILLE! (Yleinen palauteketju)

Viesti Kirjoittaja Foe » Maanantai, 12.05.2014 22:17

Rajattu kukkulanvaltaus oli loistavaa vaihtelua kohtaamisiin pysyen selkeänä ja yksinkertaisena. Mielestäni toimivimpia rajallisten respojen skenuja ikinä. Alueen koko ja etäisyydet olivat juuri sopivasti mitoitettu.

harmi ettei juna toiminut
Incendiary pigs
Avatar
Triks
Herttua
Viestit: 956
Liittynyt: Torstai, 03.01.2008 02:42
Paikkakunta: Turku

Re: KIITOS KAIKILLE! (Yleinen palauteketju)

Viesti Kirjoittaja Triks » Maanantai, 12.05.2014 22:24

Vetehinen kirjoitti:Sanoisin että oli ihan kiva tapahtuma, mutta järjestäjille tiedoksi: vituttaa kun menet puuceehen ja siellä ei ole paperia, vituttaa kun sanot asiasta huomioliivisille ja menet puolen tunnin päästä uudestaan ja siellä ei ole vieläkään vessapaperia. Vituttaa kun menet saunalle vuoron alkaessa ja siellä on vastassa kylmä kiuas ja mutiseva järjestäjä/apulainen(?) joka kertoo saunavuorojen olevan aikataulussa myöhässä, vituttaa kun menet vesipisteelle lentopallokentälle ja siellä ei ole vettä, vituttaa vielä enemmän kun haluaisit pestä astiat eikä vieläkään ole vettä.

Anteeksi, mutta päällimmäiseksi jäi harmistus varsinkin kun vesi ja ulkovessa on aika tärkeitä teltassa olevalle. Ottakaa myös aiemmin selvää saako paikalle puuta kamiinoihin vai pitääkö itse tuoda muutaman sadan kilometrin päästä halkoja paikalle. Pikkujuttuja mökkeilijöille mutta niiden laiminlyöminen ei osoita huolellisuutta telttailevia osallistujia kohtaan.

Kiitän järjestäjiä että ovat jaksaneet järjestää näin suuren tapahtuman mutta telttailijoita ei pitäisi lapsipuolen asemaan.
Valtavan suuret pahoittelut sinulle, juuri nimenomaan telttailijoiden näkökulman huomioon ottaen yritimme suunnitella järjestelyjä, mutta ilmeisesti emme ole siinä kovin hyvin onnistuneet. Osittain varmasti ihan siitäkin syystä, että meiltä feidasi paikalle saapumaan lupautunutta työvoimaa vielä tapahtumaperjantaina, mikä mutkisti aika paljon kuvioita ja osa työvoimasta joutui tekemään pidempiä ja vaativampia vuoroja kuin mitä oli suunniteltu, ja osittain ihan silkkaa kokemattomuuttamme. Erityisesti lauantai-iltana työvoimavaje näkyi varmasti, mikä meitä järjestäjinä ehdottomasti harmittaa.

Otan asian puheeksi muun järjestäjätiimin ja työvoiman kanssa. Itselleni ei esimerkiksi tapahtuman aikana kantautunut tieto mistään mainituista puutteista. Jälkeenpäin ajateltuna olisi ehkä ollut hyvä, että työvoimaan olisi varattu erikseen henkilö, joka kiertäisi skenaarioiden ulkopuolella n. 30-60 min välein telttaleirissä varmistamassa, ettei mistään ole puutetta.

edit. Haluaisimme mieluusti kuulla lisääkin palautetta telttailijoilta; mikä toimi, mikä ei toiminut, jotta tulevaisuudessa mahdollisesti uudelleen tapahtumia järjestäessämme osaamme ottaa kaikki seikat paremmin huomioon.
"Huhut kuolemastani ovat vahvasti liioiteltuja."
Kuva
Avatar
Evert
Kreivi
Viestit: 439
Liittynyt: Torstai, 22.11.2007 17:19
Paikkakunta: Lappeenranta

Re: KIITOS KAIKILLE! (Yleinen palauteketju)

Viesti Kirjoittaja Evert » Tiistai, 13.05.2014 12:22

Vuosia boffanneena olen oppinut sen että otan mukaan omat vedet ja vessapaperit, koska niistä on ihan aina pulaa. Telttailussa en huomannut kyllä itse mitään ongelmaa, riippunee näkökulmasta. (Ainoastaan se, että satoi vettä, mutta sillehän järjestäjät ei mitään mahtaneet...(??))
En ole filosofi, mutta voin vilkaista.
Avatar
Misumasu
Marsalkka
Viestit: 2292
Liittynyt: Sunnuntai, 30.04.2006 20:55
Paikkakunta: Jyväskylän mlk

Re: KIITOS KAIKILLE! (Yleinen palauteketju)

Viesti Kirjoittaja Misumasu » Tiistai, 13.05.2014 15:15

Juna skenu toimi mielestäni ihan hienosti, juna vain pysäytettiin totaalisesti ja painettiin selkä seinää vasten paikkaan, josta ei kuolleet tai kukaan muukaan oikein päässeet pois (skenaario ohi, tosin sen lopetti hold, eikä torvi). Mielestäni enemmän huonoa säkää, kuin vikaa itse formaatissa, jota aikaisempina kertoina on vedetty onnistuneesti.
Sieluni Jumalalle, miekkani Maahinkaiselle.
Synnit meneekin sitten Ruton piikkiin.
Sapfon
Kreivi
Viestit: 470
Liittynyt: Lauantai, 24.05.2008 19:27
Paikkakunta: Espoo

Re: KIITOS KAIKILLE! (Yleinen palauteketju)

Viesti Kirjoittaja Sapfon » Tiistai, 13.05.2014 17:06

Vetehinen kirjoitti:Sanoisin että oli ihan kiva tapahtuma, mutta järjestäjille tiedoksi: vituttaa kun menet puuceehen ja siellä ei ole paperia, vituttaa kun sanot asiasta huomioliivisille ja menet puolen tunnin päästä uudestaan ja siellä ei ole vieläkään vessapaperia. Vituttaa kun menet saunalle vuoron alkaessa ja siellä on vastassa kylmä kiuas ja mutiseva järjestäjä/apulainen(?) joka kertoo saunavuorojen olevan aikataulussa myöhässä, vituttaa kun menet vesipisteelle lentopallokentälle ja siellä ei ole vettä, vituttaa vielä enemmän kun haluaisit pestä astiat eikä vieläkään ole vettä.
Päätin jo alkuun, että selittely-linjalle en lähde, mutta avaan hieman syitä näiden asioiden takaa. Henkilö kenelle sanoit wc-paperista olin minä ja mogasin jo siinä, että radioita ei ollut tarpeeksi (en tajunnut että Vainovalkeat tarvitsee 4+EA). Tämän takia tieto paperin puuttumisesta odotti niin pitkään, että kävelin takaisin mökille parin muun teltan ja rantasaunan kautta. Kävin rantasaunalla katsomassa menoa, tarkistamassa samalla sen wcn ja puutilanteen. Paperia ilmestyi myöhemmin puuceelle. Pahoitteluni tästä. Olisi pitänyt dumpata heti alussa vielä reilummin sitä paperia vessoihin.

Saunasta sen verran, että tämäkin on allekirjoittaneen syytä. Alunperin olin varautunut hoitamaan tämän itse, mutta metsä-skenaariossa tapahtui tilanne, joka vaati ambulanssia ja menin sitä sitten risteykseen vastaan. En muistanut delegoida tehtävää eteenpäin.

Aina kun itse kävin vesipisteellä oli siellä vähintään 35-40 litraa vettä (2 kanisteria) jotka oli tarkoitettu niin pesuvedeksi kuin juontiin. Saavien täyttö ja kuljetus ei mönkijällä onnistunut joten käytimme kanistereita. Oliko tämä vedenpuute missä vaiheessa ? Perjantaina vai lauantaina ?

Kiitokset suuret palautteesta, korjataan jos ensi vuonna järjestämme. Kirjoitan vielä hieman myöhemmin kattavammin siitä, että mitä jäi käteen.
Etelän Imperiumin organisaattori, jos on asiaa voi laittaa viestiä

Alas! How many noble and valiant knights we've lost.

Kuva
Avatar
qMp
Herttua
Viestit: 841
Liittynyt: Maanantai, 20.03.2006 18:03
Paikkakunta: Espoo
Viesti:

Re: KIITOS KAIKILLE! (Yleinen palauteketju)

Viesti Kirjoittaja qMp » Tiistai, 13.05.2014 21:54

Kommando kirjoitti:Landsknechteille erityismaininta, kun ottivat muitakin riveihinsä kenttäRISKissä, oli yllättävän hieno tunne rynnäköidä keihäsmuodostelmassa kilpilinjaa päin.
TILAA ON VIELÄ KAIKILLE INNOK


siis palautetta:

-sunnuntain kenttämätöt kielletyillä alueilla, hajautettuna sekä hajauttamattomana oli pirun hauskoja
-meillä oli kauimmaisin mökki, metelöinnistä ei ehkä aiheutunu liian monelle liikaa häiriötä (perjantai-iltana taidettiin laulaa kahta biisiä aika monta kertaa uudestaan ja uudestaan) ;­D onneksi Possut sammuivat ennen kuin ehtivät aloittaa huutokisan meitä vastaan kahdelta (pe-la) yöllä. Ei sitten huudettu.
-koskaan aiemmin en ole saanut näin ystävällisiä ja rehellisiä vastauksia käydessäni antamassa millekään ryhmälle palautetta liian kovista iskuista joko minuun tai ryhmätovereihini. Tänä viikonloppuna jopa kolmesti, sekä lisäksi myös osumien tarkkuudesta (osui vai ei) hyvillä mielin käytyä keskustelua
-moneen kertaan ärsytti taukojen pituus, vaikka näin jälkikäteen ajateltuna ihan jees ettei oo tämän väsyneempi eikä paikat enempää hajalla - tosin kovasti nauratti paikan päällä kuulutus "skenaarion pikauusinta, aikaa 10 minuuttia!" :­D mikäs pikauusinta se silloin on?
Kantti kirjoitti:Mielestäni qMp on aika jännän äärellä kommentoidessaan.
Avatar
Vetehinen
Soturi
Viestit: 20
Liittynyt: Maanantai, 01.06.2009 18:40
Paikkakunta: Savonlinna

Re: KIITOS KAIKILLE! (Yleinen palauteketju)

Viesti Kirjoittaja Vetehinen » Keskiviikko, 14.05.2014 20:36

Sapfon kirjoitti:Aina kun itse kävin vesipisteellä oli siellä vähintään 35-40 litraa vettä (2 kanisteria) jotka oli tarkoitettu niin pesuvedeksi kuin juontiin. Saavien täyttö ja kuljetus ei mönkijällä onnistunut joten käytimme kanistereita. Oliko tämä vedenpuute missä vaiheessa ? Perjantaina vai lauantaina ?

Kiitokset suuret palautteesta, korjataan jos ensi vuonna järjestämme. Kirjoitan vielä hieman myöhemmin kattavammin siitä, että mitä jäi käteen.
Kiitos paljon vastauksesta, selvitti paljon. Lauantaina lounastauolla oli ongelmia vedensaannissa.
"It's not a good idea to make fun of LARPers. They are often armed."
Sapfon
Kreivi
Viestit: 470
Liittynyt: Lauantai, 24.05.2008 19:27
Paikkakunta: Espoo

Re: KIITOS KAIKILLE! (Yleinen palauteketju)

Viesti Kirjoittaja Sapfon » Torstai, 15.05.2014 08:10

Vetehinen kirjoitti:
Sapfon kirjoitti:Aina kun itse kävin vesipisteellä oli siellä vähintään 35-40 litraa vettä (2 kanisteria) jotka oli tarkoitettu niin pesuvedeksi kuin juontiin. Saavien täyttö ja kuljetus ei mönkijällä onnistunut joten käytimme kanistereita. Oliko tämä vedenpuute missä vaiheessa ? Perjantaina vai lauantaina ?

Kiitokset suuret palautteesta, korjataan jos ensi vuonna järjestämme. Kirjoitan vielä hieman myöhemmin kattavammin siitä, että mitä jäi käteen.
Kiitos paljon vastauksesta, selvitti paljon. Lauantaina lounastauolla oli ongelmia vedensaannissa.
Selvä homma ! Korjataan tämä ja muut puutteet seuraavan kerran kun jotain järjestämme :) Kiitokset rakentavasta palautteesta ! :)

Jos rehellisiä ollaan niin tekis mieli ottaa koppi jo nyt ensi vuodesta, koska sen verran hauskaa oli. Lisäksi jonkun verran uusia ideoita ja tietäis mitä tekis eri tavalla jne.
Etelän Imperiumin organisaattori, jos on asiaa voi laittaa viestiä

Alas! How many noble and valiant knights we've lost.

Kuva
Thranduil
Soturi
Viestit: 26
Liittynyt: Keskiviikko, 19.06.2013 21:44
Paikkakunta: Espoo

Re: KIITOS KAIKILLE! (Yleinen palauteketju)

Viesti Kirjoittaja Thranduil » Torstai, 15.05.2014 15:16

ulmiina kirjoitti:Iso Kiiitos niin järjestäjille kuin osallistujillekin! Meidän perheellä oli mahtava viikonloppu, muksutkin tykkäsivät kun pääsivät katsomaan oikeaa toimintaa.

Erityiskiitos parille naapurimökin Gobbolle loistavasta lauantai-illan Sotahuuto-esityksestä :P Unohtamatta tietenkään kilpi+40cm miekka yhdistelmää. Vatsalihakset ovat edelleenkin herkkinä nauramisesta.

Hurtat ja Water Boy, te olette ihania mussukoita!

Tulipa taas todettua, kuinka mukavaa porukkaa boffaajat ovat! Tällaisessa harrastuksessa on upeaa olla mukana.
Tähän lisätäkseni vielä, kiitokset myös Hurtille mahtavasta seurasta ja lauantai-illan mätöistä! Olette loistavaa porukkaa! t. Pieni Rämäläinen/Waterboyn "veli"/Leevi

Ja itse aiheeseen, kiitokseni kaikille Noxbossa olleille, omalla kohdallani tämä oli ensimmäinen isompi boffaustapahtuma ja voin sanoa viihtyneeni.
Hyviä muistoja tuli heti, joista mainittakoon pari: Jäin lauantaina jossain kohtaa melkeinpä yksin (ainakin se tuntui siltä), kunnes Graalin Hurtat valtavine kilpineen vetää selkäni takaa eteeni linjaston, ja siitä sitten mäiskittiin paskat pihalle edessä olevasta linjasta! Kiitokset hienosta ja ikimuistoisesta avusta! :)
Toinen maininnan ansaitseva kokemus oli se, kun ensimmäistä kertaa seisoin itse linjastossa intoa täynnä ja valmiina rynnimään vihollisarmeijan kimppuun kynsin ja hampain, paitsi ettei se oikein Rämän kilpilinjoista noin vain käy. Mutta kun lopulta sitten päästiin vihollisten iskuetäisyydelle, hymyhuulilla ja miekka heiluen (tiedätte mitä tarkoitan) sain hakata ja huitoa sieluni kyllyydestä, kunnes joku tarkkaavainen Perkeleen jäsen keihästi meikäläistä keskelle otsaa! Kiitokset siitä. :D

Ja vielä erityinen kiitos kaikille järjestäjille, oli aivan mahtava viikonloppu ja tapasin mukavia ihmisiä sekä vanhoja tuttuja! Sotahuutoa odottaessa! :)
Vieras

Re: KIITOS KAIKILLE! (Yleinen palauteketju)

Viesti Kirjoittaja Vieras » Perjantai, 16.05.2014 13:57

Spartalle/Vishnalle sellaista palautetta että voisitte sen palautteen ottaa joskus vakavasti vastaan. En näe sotahuuto skenen kehittyvän jos naureskellaan päin kun kerrotaan osumien ottamattomuudesta
Viestiketju Lukittu

Palaa sivulle “Noxbo 2014”