Kuninkaantekijät II, Ilmoittautuminen On Auki!

Järjestetään Hauhon Härkälinnan alueella 16-18.8.2013
Avatar
Kuninkaantekijä
Kersantti
Viestit: 41
Liittynyt: Keskiviikko, 25.01.2012 14:34

Kuninkaantekijät II, Ilmoittautuminen On Auki!

Viesti Kirjoittaja Kuninkaantekijä » Sunnuntai, 05.05.2013 01:15

Kuva
Kuvan (C): Katja H. (http://www.kehtova.net)

“Taistele!”

Keisarin ääni kaikui salissa ennen kun hän käänsi selkänsä maassa makaavalle veriselle kasalle ja kurotti viinipikariaan. Raukka luuli kai tilaisuutensa tulleen, sillä hän kampesi itsensä pystyyn ja syöksyi keisarin paljastetun selän kimppuun. Rain Marrasmieli ei edes kääntynyt katsomaan vastustajaansa väistäessään. Hän paiskasi tyhjän pikarinsa väkijoukkoon ja tarttui ohitseen horjahtanutta miestä niskasta. Nopealla pyöräytyksellä hän heilautti tuonenmaalaisen uudestaan rähmälleen.

“Sanoin taistele, senkin epatto!”

Marrasmieli oli juovuksissa, mutta se ei hidastanut häntä lainkaan. Kerta toisensa jälkeen hän väisti vastustajansa väsyneet iskut. Tuonenmaalainen huohotti, verinorot valuivat hänen otsaltaan. Epätoivo kiilsi hänen silmissään; hän oli jo nähnyt kolmen maanmiehensä kuoleman keisarin käsissä, eikä Pohjolan ruoskan otsalle ollut kihonnut edes hikipisaraa. Magnus Myrskynverto käänsi katseensa surkesta näystä. Hän tiesi miten tämä päättyisi. Kaikki tiesivät, koko hovi: vartijat, sotilaat, jopa vangit, jotka keisari pakotti taistelemaan kanssaan. Varsinkin he tiesivät. Silti he nousivat uudestaan ja uudestaan, yrittivät kerta toisensa jälkeen saada iskun tai kaksi perille. Jokin villi vietti kielsi heitä luovuttamasta, käpertymästä kerälle kuolemaan. Elämänhalu paloi heidän silmissään kuumeisena hehkuna. He yrittivät, vaikka tiesivät olevansa tuomittuja.

“Taistele!”

Kuului vaimea tömähdys, kun Marrasmielen nyrkki upposi vangin vatsaan. Sitä seurasi rusahdus ja mätkähdys, kun lyönti leukaperiin heitti miehen lattialle. Magnus tiesi, että loppu oli lähellä. Keisari oli kyllästynyt ja kaipasi lisää viiniä. Näytös oli ohi. Jälleen kerran Marrasmieli oli näyttänyt, ettei häntä kannattanut uhmata – ettei häntä voinut uhmata. Hän päihitti miehen toisensa jälkeen paljain käsin, hän oli voittamaton. Magnus pudisti päätään suruissaan. Hän ei enää tunnistanut miestä, jota oli kerran kutsunut veriveljekseen. Hän muisteli legendaa Viktor Artoriuksesta, ensimmäisestä valloittajasta. Marrasmieli oli murtunut aivan kuten hänkin: aikansa suurin soturi, jolla ei ollut enää mitään valloitettavaa eikä mitään minkä puolesta taistella, tukehtui hiljalleen rauhan keskellä. Magnus koitti muistaa Rainin sellaisena, kuin tämä oli ollut heidän ollessaan nuoria, miehenä joka ei rakastanut mitään muuta yhtä paljon kuin vapautta. Pronssihovin perillinen, joka ei uskonut kuninkaisiin tai alamaisiin. Juuri tuo ominaisuus oli aikanaan tehnyt vaikutuksen Magnukseen, pohjoisten heimojen äpärään, jolle ei oltu suotu syntymälahjana mitään muuta kuin elämän henkäys ja karhun veri hänen suonissaan. Hän oli syntynyt hämärän kodan maalattialle ja silti hänestä oli tullut keisarin neuvonantaja, koko tunnetun maailman mahtavimman miehen oikea käsi. Hän olisi vaihtanut sen kaiken tuulen tuntuun kasvoillaan ja vapauteen, jonka hän oli kadottanut niin kauan sitten. Hän olisi vaihtanut sen kaiken maailmaan, jossa jokaisella oli mahdollisuus tuohon vapauteen – vapauteen tavoitella parasta mihin pystyi. Sen sijaan hän sulki silmänsä ja jäi odottamaan rusahdusta, joka syntyi kun tyrannian rautainen saapas murskasi tuon vapauden niskan.

Murtunut, tuskainen nauru hiljensi vaimean sorinan.

Magnus avasi silmänsä ihmeissään. Kyllä, vanki nauroi. Maatessaan lattialla verta sylkien ja täristen vanki nauroi. “Tapa minut, Marrasmieli”, hän kähisi. “Tapa minut, Ahjojen herra, Artorian keisari.” Kuolevan miehen ääni tihkui ivaa. Jokainen pidätti hengitystään. “Tapa minut, tapa veljeni. Tapa. Sillä ei ole väliä. Artorius on palannut, kuningas ottaa omansa takaisin. Artorian kuningas.” Rusahdus tuli, mutta vaimeana, voimansa menettäneenä. Magnus ehti näkemään keisarin kasvot tämän marssiessa ulos salista. Hän oli odottanut vihaa, raivoa. Hän kuitenkin kohtasi jotain, mikä kylmäsi hänen selkäpiitään pahemmin kuin Pohjolan ulvovat myrskytuulet koskaan. Rain Marrasmieli hymyili.


Kuva


Ilmoittautumisen pikalinkki: http://www.kuninkaantekijat.fi/?p=kute_ilmo

Kuninkaantekijät II – Ilmoittautuminen on nyt avattu! Tänä vuonna pääsee jälleen rymistelemään ehdottoman eeppisissä maisemissa ja meiningeissä. Rain Marrasmieli on kruunattu keisariksi, mutta uudistusmielinen ja Pohjolan miehille kaikki edut pinoava keisari ei ole kaikkien mieleen ja pinnan alla kuohuu. Kapina on alkukipinää vaille valmis ja pimeissä kapakoissa miehet teroittavat tikareitaan ja peurankuvin- ja tunnuksin varustautuneet salaliittolaiset valmistelevat sotaa.


Tänä vuonna tapahtuma pitää kiinni vanhoista raudanlujista, eeppisistä kaavoistaan ja uudistaa niitä annetun palautteen sekä uusien innovatiivisten ratkaisujen avulla. Viime vuonna suuren suosion saanutta kultaa ja sen käyttötapoja ja jakamista uudistetaan ja taistelussa ansioituneet tietenkin hyötyvät eniten (ja ihmishengen hintahan mitataan kullassa). Luvassa on myös markkinaväkeä myymään rekvisiittaa, nahkatöitä, koruja ja muuta henkeen sopivaa myös skenaarioiden ulkopuolella iltaohjelmassa, sääntöjen hiontaa ja ennen kaikkea kesän eeppisintä meininkiä mahtavassa ympäristössä!


Mene tästä kasvojenkohotuksen saaneille nettisivuillemme ja ilmoittaudu!
http://www.kuninkaantekijat.fi/

Recap:
Mikä: Kuninkaantekijät II
Missä: 16-18.8.2013, Härkälinna, Hauho
Mitä: Epiikkaa, bofferointia, verta, tulta ja rautaa.
Miksi: Jos olit viime vuonna, tiedät miksi. Jos et, tule ottamaan selvää.
www.kuninkaantekijat.fi

Seuraa Kuninkaantekijät tapahtuman etenemistä Facebookissa: https://www.facebook.com/pages/Kuninkaa ... 1532041771

Ja liity osallistujaksi: http://www.kuninkaantekijat.fi/?p=kute_ilmo
Avatar
Kuninkaantekijä
Kersantti
Viestit: 41
Liittynyt: Keskiviikko, 25.01.2012 14:34

Re: Kuninkaantekijät II, Ilmoittautuminen On Auki!

Viesti Kirjoittaja Kuninkaantekijä » Torstai, 01.08.2013 00:02

Kuva

Kuninkaantekijöiden infopuolikin aktivoituu nyt Ropeconin loputtua. Ilmoittautuminen on edelleen auki ja tilaa on vielä; mökit ovat täynnä ja sääntöjärjestelmä hiottu. Sohun jälkimainingeissa vielä tulossa tietoa skenaarioista, ohjelmasta ja jännyyksistä.

Jos ehkäilet niin ilmoittaudu ennen sohua, sillä sitten ei tarvitse Sotahuudossa vastata erittäin olennaiseen "kai olet tulossa"-kysymykseen "emmätiiäkuennoovielymmymmym".

"Vuoden paras bofferitapahtuma."

"Mahtavaa kun oli paljon mättöä eikä sitä puolen tunnin paikallaan seisoskelua skenujen välissä."

"Musta tuntuu!"

"Tunnelma katossa; KT ylitti kaikki omat odotukset."


-Viime vuoden kävijäpalautetta
www.kuninkaantekijat.fi

Seuraa Kuninkaantekijät tapahtuman etenemistä Facebookissa: https://www.facebook.com/pages/Kuninkaa ... 1532041771

Ja liity osallistujaksi: http://www.kuninkaantekijat.fi/?p=kute_ilmo
Avatar
Nightingale
Kreivi
Viestit: 406
Liittynyt: Keskiviikko, 25.06.2008 10:07
Paikkakunta: Vantaa, Tikkurila

Re: Kuninkaantekijät II, Ilmoittautuminen On Auki!

Viesti Kirjoittaja Nightingale » Tiistai, 06.08.2013 15:22

Ilmoittautuminen on auki vielä tämän viikon sunnuntaihin. Sen jälkeen on laitettava väkimäärästä tieto ruuan toimittajalle. Nyt kaikki hopi hopi ilmoittautumaan!

-V
Kuninkaantekijät II Hauholla 16-18.8! Tulkaa sinne!
Facebook: https://www.facebook.com/events/1676545 ... 2/?fref=ts
Foorumi: http://forum.sotahuuto.fi/viewforum.php?f=189
Avatar
olho
Sotalordi
Viestit: 1105
Liittynyt: Tiistai, 26.09.2006 20:43
Paikkakunta: Jyväskylä

Re: Kuninkaantekijät II, Ilmoittautuminen On Auki!

Viesti Kirjoittaja olho » Tiistai, 06.08.2013 15:35

Ai, no sepä oli nopea vastaus! (Tuli 10min ennen kysymyksen esittämistä.)
Avatar
Sefraim
Herttua
Viestit: 556
Liittynyt: Keskiviikko, 07.05.2008 15:41
Paikkakunta: Pääkaupunkiseutu

Re: Kuninkaantekijät II, Ilmoittautuminen On Auki!

Viesti Kirjoittaja Sefraim » Sunnuntai, 11.08.2013 17:56

Tänään viimeinen mahdollisuus ilmoittautua ruokailulla!
Jos Sotahuuto olisi korttipakka, Camulos olisi jokeri. Ikinä ei tiedä mitä siitä tulee loppujen lopuksi.

Entistä Camulosin komentoporr(s)asta. Kuninkaantekijät II - Pääjärjestäjä ½.

KT2 Hauholla 16-18.8.2013!
Viestiketju Lukittu

Palaa sivulle “Kuninkaantekijät II”