Äänestysmahdollisuus sääntömuutoksista

Keskustelua tapahtuman, sääntöjen ynnä muun kehittämisestä sekä asioista, jotka vuonna 2013 tulisi huomioida.

Valvojat: N.Hirvelä, Sopuli

Vastaa Viestiin
Avatar
Ourboros
Paroni
Viestit: 151
Liittynyt: Keskiviikko, 15.02.2006 23:00
Paikkakunta: Espoo

Äänestysmahdollisuus sääntömuutoksista

Viesti Kirjoittaja Ourboros » Torstai, 27.12.2012 20:49

Sotahuudon sääntömuutokset ovat joka vuosi kovan väännön ja foorumiflametuksen aiheina. Valitettavasti näissä sääntömuutoksissa nousee yleensä esille vain foorumiaktiivien ääni eikä keskiverto sotahuutokävijä välttämättä tiedä että jostain asiasta väännetään kättä. Lisäksi päätökset sääntömuutoksista on tähän asti tehty Sotahuuto ry:n hallituksen voimalla, ilman että suurempaa yleisöä on kuultu asioista.

Nykyisellä järjestelmällä on riski aiheuttaa pahaa verta ja tyytymättömyyttä sotahuutokävijöissä jotka haluaisivat vaikuttaa tapahtuman kehityksen suuntaan, kuitenkaan kykenemättä siihen. Tietenkin voi sanoa että jos haluaa muutta sotahuudon sääntöjä, voi jokainen järjestää sotahuudon tai vastaavan tapahtuman. jokainen ei kuitenkaan sotahuutoa pysty tai ehdi järjestämään, mutta tarkoittaako tämä että heillä ei tulisi olla sanomista rakkaan harrastuksen kehitykseen.

Ehdotankin että sääntömuustosehdotuksista tehtäisiin sitova tai neuvoantava äänestys, jolla olisi selkeä alkamis ja päättymis päivä. Äänestys voitaisiin tehdä esimerkiksi foorumeilla, niin että jokaisesta sääntöehdotuksesta olisi erillinen äänestys jossa äänestää joko kyllä tai ei. Foorumille voisi sitten jokainen niin halutessaan kirjoittaa miksi äänesti kyllä tai ei. Tämä mahdollistaisi seuraavana vuonna niitten sääntöehdotusten uudelleen muotoilun jotka eivät menneet läpi.

Sääntömuutoksissa tulisi olla mahdollisuus poistaa edellisiä sääntöjä, jotka koettiin tapahtumassa huonoiksi. Tällöin tapahtuma kehittyisi ja kokeilun ja erehdyksen kautta löydettäisiin parhaat mahdolliset säännöt.

Jos äänestyksestä tehtäisiin sitova. Ehdotan että Sohu ry:n hallitukselle annettaisiin Veto oikeus, jolla he voisivat estää vaarallisten tai muiden selkeästi huonojen sääntöjen läpivienti. Veto oikeutta käytettäessä tulisi kuitenkin selvittää äänestäjille miksi näin tehtiin.
Carpe diem, tempus fugit
Avatar
JonTzu
Sotahuuto '11 -järjestäjä
Viestit: 2966
Liittynyt: Tiistai, 31.01.2006 20:27
Paikkakunta: Helsinki

Viesti Kirjoittaja JonTzu » Perjantai, 28.12.2012 00:42

Keskusteluissa mukana kulkevat pointit ovat tulleet hallituksen tietoon ja niitä on käytetty sääntöjen perustelemiseen.

Itse en kuulu enkä ole vuosiin kuulunut hallitukseen mutta haluan että siihen kuuluvat tekevät päätökset ihan itse. Epämääräisten verkkoäänestysten tekeminen sitoviksi millään lailla kuulostaisi lähinnä vastuunpakoilulta porukalta joka on tehnyt/tekemässä/tulee tekemään Sotahuudon mahdollisimman hyvin ja turvallisesti. He ovat vastuussa tapahtumasta, heidän tulee siitä päättää.
"Harjoittelemalla hyvä tulee."
Avatar
Peltokorppi
Marsalkka
Viestit: 2442
Liittynyt: Torstai, 14.06.2007 21:10
Paikkakunta: Jykylä

Viesti Kirjoittaja Peltokorppi » Perjantai, 28.12.2012 10:35

Tätä muuten on täälläkin päin mietitty paljon. Verkkoäänestyksen kannalla en todellakaan olisi. Itse olen miettinyt että kun ympäri suomea on alkanut nousta näitä boffojärjestyksiä niin niiden sisällä voitaisiin joistain tärkeistä asioista äänestää ja järjestöillä itsellään olisi sitten jonkun lainen äänioikeus sohuhallituksessa.
"Can you quack
Can you quack like a duck when you suck"
Avatar
Aarimoto
Työn Sankari
Viestit: 1323
Liittynyt: Sunnuntai, 24.09.2006 08:20
Paikkakunta: Helsinki

Viesti Kirjoittaja Aarimoto » Perjantai, 28.12.2012 12:19

Peltsi on muuten samoilla linjoilla kuin minä, mutta tätä pitää miettiä oikeasti todella tarkkaan. Tosiasiahan on, että Sotahuuto ry:n säännöt ovat uudistamisen tarpeessa ja laillisuus- ja vastuukysymyksien nojalla. Asia tosin on tietääkseni kehitteillä.
Teh Aarimoto
Gonahtanut vanha karhu
Avatar
saloneju
Keisari
Viestit: 5706
Liittynyt: Keskiviikko, 19.04.2006 23:26
Paikkakunta: Tampere

Viesti Kirjoittaja saloneju » Perjantai, 28.12.2012 12:28

Mun mielestä tää voisi olla ihan hyvää kehityssuuntaa vähän tarkemmalla määrittelyllä. Sikäli kun hallituksella pysyisi tuo veto-oikeus, tavallaan kuvio pysyisi samana, mutta siihen liittyisi enemmän oleellista dataa päätöksenteon tueksi.
"Kerron Veljesten legendaarisista uroteoista, kuinka vaari nuoruuden päivinään teki motin puita vartissa ja muori keitti niin maukasta puuroa, että puutkin heräsivät henkiin sitä maistelemaan.."
Pahistonttu
Kuningas
Viestit: 3422
Liittynyt: Maanantai, 20.03.2006 21:56
Paikkakunta: Porvoo

Viesti Kirjoittaja Pahistonttu » Lauantai, 29.12.2012 02:42

Kehitysidea:

Sotahuuto ry:n hallitus voisi kutsua eri ryhmien edustajat mukaan päätöksentekoprosessiin sääntömuutoksiin liittyen. Ei siis välttämättä avointa äänestystä, vaan jokaiselle ryhmälle mahdollisuus antaa mielipiteensä. Lopullinen valta (ja vastuu) säilysisi hallituksella.

Siis näin:

Kun sääntöehdotukset ovat valmiit ja määräaika umpeutunut on jokaisella ryhmällä vaikkapa viikko aikaa kirjoittaa lausunto jokaisesta säännöstä. Lausunnosta ilmenee ryhmän yleinen kanta asiaan.
Kun kaikki ovat kirjoittaneet kantansa, alkaa seuraava kierros (taas viikko aikaa), jolloin ryhmät voivat päivittää kantaansa muiden ryhmien kommenttien pohjalta. Tämä on ns. lopullinen kanta.
Lausuntojen pohjalta hallitus saa tietää yleisen mielipiteen ja huomaa ajoissa säännöissä tai niiden synkronisoinnissa olevat porsaanreiät/puutteet/virheet/typeryydet.

Esimerkki:

Sääntöehdotus: Sallitaan miekoissa vain 32mm PP putki.

Kierros 1.

Ryhmä1: Miekkojen putkien nykyrajoitukset ovat hyvät. Ei tarvetta lisärajoituksille.
Ryhmä2: Ohuempien, eli turvallisempien putkien kieltminen on tyhmää, mutta yläpaksuus olisi hyvä määrittää. Esim. 35mm PVC
Ryhmä3: Hyvä udistus, kannatetaan!
Ryhmä4: Rajataan runkoputket miekoissa 20-35mm muoviputkiin.
Ryhmä5: Laajennetaan kaikkiin lyhyisiin aseisiin. Ei kielletä PVC:tä.

Kierros 2.

Ryhmä1: Lyhyiden aseiden (alle varsiase) putkien nykyrajoitukset ovat hyvät. Ei tarvetta lisärajoituksille.
Ryhmä2: Kaikille lyhyille aseille rungon maksimi paksuus 35mm muoviputki.
Ryhmä3: Kaikissa lyhyissä aseissa tulee käyttää runkona vain 32mm PP putkea.
Ryhmä4: Rajataan runkoputket 20-35mm muoviputkiin kaikissa lyhyissä aseissa.
Ryhmä5: Kaikille lyhyille aseille sama runkosääntö, sallittuja vain 30-32mm muoviputket.

Hallituksen kokous:

Hallitus tekee päätöksen mielivaltaisesti, kuitenkin ensin tutustuttuaan ryhmien mielipiteisiin. => Miekoissa sallitaan vain 15mm exelin lasikuituputki. ;)


Systeemin edut:

Edustettuna eivät ole vain foorumiaktiivit, vaan ryhmät, joiden kautta koko roska aina muutenkin pyörii.
Potentiaali tavoittaa lähes kaikki osallistujat.
Jaetaan työtä.
Vältetään foorumeiden kinastelu ja trollaus joka vaikeuttaa tulosten lukua sekalaisista ketjuista.
Viimeksi muokannut Pahistonttu, Sunnuntai, 30.12.2012 02:25. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Hän, joka sitoutuu kunniaan on hävinnyt jo ennen taistelun alkua.
DiabolusIgnis
Sotalordi
Viestit: 1240
Liittynyt: Sunnuntai, 31.05.2009 19:39
Paikkakunta: Vantaa

Viesti Kirjoittaja DiabolusIgnis » Lauantai, 29.12.2012 03:42

Itse asiassa Pahistontun idea kuulostaa hyvältä. Pitäisikö ryhmien koot ottaa huomioon jotenkin? Ettei luulla tulevan superMaahinkaisen (koko: 100 henkeä) olevan kannassaan alilyöntiasemassa verrattuna viiteen miniryhmään (koot: 5/ryhmä)?
SH-16 EA-vastaava
SH-15 EA-vastaava
SH-17 EA-vastaavan vasen käsi
SH-18 EA-vastaava
Argaali kirjoitti:Mielellään jengiin jotka kestää huonoja tapoja autossa, eli crisulle ainakin olis kyyti.
"Water Boy"

"Hei läski, ootsä menos liikkuu?"
Pahistonttu
Kuningas
Viestit: 3422
Liittynyt: Maanantai, 20.03.2006 21:56
Paikkakunta: Porvoo

Viesti Kirjoittaja Pahistonttu » Sunnuntai, 30.12.2012 02:25

Järjestäjä käyttää näin saatua informaatiota miten haluaa ja antaa eri ryhmille haluamansa painoarvot. Jossakin tilanteessa koko saattaa vaikuttaa, jossakin ei ja jossakin taas skirmu vai linja vaikutaa enemmän.
Hän, joka sitoutuu kunniaan on hävinnyt jo ennen taistelun alkua.
Avatar
N.Hirvelä
Sotahuuto '09 -järjestäjä
Viestit: 2613
Liittynyt: Torstai, 08.06.2006 18:15
Paikkakunta: Tampere
Viesti:

Viesti Kirjoittaja N.Hirvelä » Sunnuntai, 30.12.2012 13:11

Ketjun aloitusviestiin sen verran, että kyllä Sotahuudon järjestäjät ja hallitus on ottanut säännöissä huomioon myös kävijöiden mielipiteitä jo vuosia. Sekä foorumin kautta lukemalla kehitysideoiden keskustelut että myös ihan Sotahuudon aikana ja muuten esim. mitä treeneissä taikka muissa tapahtumissa on saanut kuulla mielipiteitä säännöistä mitkä toimii ja mitkä ei.

Näen pari mahdollista ongelmaa ryhmille jonkinlaisen äänen antamisessa. Toinen on se, että eroaako se mitenkään nykyjärjestelmästä? Saadaanko siis vain niiden jo foorumilla valmiiksi aktiivisina olevien ryhmien mielipiteitä ainoastaan? Ja jos löytyy keino saada muutkin aktivoitumaan, niin voisiko ne saada aktivoitua samalla ajatuksella suoraan foorumille kommentoimaan sääntömuutoksia?
Toinen ongelma on se, että ryhmien sisällä voi myös olla erimielisyyttä säänöissä. Voiko se johtaa siihen, että lopulta esiin tulee vain niiden aktiivisten ryhmäläisten mielipide, jotka muutenkin jakavat foorumilla mielipiteensä aktiivisesti?
Näkisin siis ehkä parempana vaihtoehtona että jokaisella boffaajalla tulisi olla ääni puhua sääntömuutoksista ja ehdottaa niihin muutoksia.

Itse ehdottaisin, että jokainen ryhmä yrittää aktivoida jäseniään sääntökeskusteluun. Joko suoraan potkimalla foorumeille esittämään mielipiteensä taikka sitten keräämällä ryhmänsä mielipiteitä ja joku ryhmästä summaa ne yhteen foorumille. Näin päästäisiin samaan lopputulokseen.
http://scafightingfinland.com/ - Tule mukaan lyömään haarniskassa kovaa, mutta turvallisesti!
http://scafightingfinland.com/forums/ Rottinkitaistelun uudet foorumit
Pahistonttu
Kuningas
Viestit: 3422
Liittynyt: Maanantai, 20.03.2006 21:56
Paikkakunta: Porvoo

Viesti Kirjoittaja Pahistonttu » Sunnuntai, 30.12.2012 22:33

Jos käsken jotakuta menemään foorumeille ja lukemaan kymmenen sivua kinastelua ja trollausta ja sen jälken kirjoitamaan henkilökohtaisen mielipiteensä siihen perään ei mitään tapahdu. Jos soitan yksilölle ja kysyn häneltä, miten suhtaudut asiaan X saan todennäkösesti vastauksen. Näistä vastauksista voin koota ryhmäni mielipiteen, joka voi olla myös: Ristiriitainen, 60% kannattaa ja 40% vastustaa.
Nakittamalla hommaa ryhmänjohtajille on tuloksena (toivottavasti) se, että asia otetaan puheeksi vaikka treeneissä ja muutkin, kuin foorumiaktiivit edes kuulevat asiasta ja saavat luontevan keinon vaikuttaa.
Katsomalla montako kommentoijaa koko tällä "Kehitysehdotukset" alueella on, saadan hyvä kuva boffaajien foorumiaktiivisuudesta.
Ilman ryhmänjohtajan uhkailua, kiristämistä ja vittuilua tavallinen boffaaja tajuaa sääntöjen muuttuneen vasta kun hänen aseensa ei menekään enää läpi asetarkastuksista.
Hän, joka sitoutuu kunniaan on hävinnyt jo ennen taistelun alkua.
Avatar
Aarimoto
Työn Sankari
Viestit: 1323
Liittynyt: Sunnuntai, 24.09.2006 08:20
Paikkakunta: Helsinki

Viesti Kirjoittaja Aarimoto » Maanantai, 31.12.2012 14:01

Kyllä, joskin...

Tuollainen käytös ryhmänjohtajalta, voi kuitenkin suurella todennäköisyydellä johtaa painostukseen ja ei-niin-vapaiden kantojen esittämiseen. Lähtisin mieluummin liikkeelle tekemällä tarkoin harkitun ja tilastollisesti kattavan kyselyn seuraavan sotahuudon osallistujilta, jota sitten augmentoitaisiin niiden mielipiteillä, jotka eivät tulleet jollain muulla tavalla.

Onglemana on tietenkin se, ettei tuloksia saada nyt, mutta tällainen ei olisi jatkuvana käytäntönä mitenkään ongelmallinen. Etenkin kun ilmoittautumisdataa on jo, jolle kyselyn perustaa.
Teh Aarimoto
Gonahtanut vanha karhu
Pahistonttu
Kuningas
Viestit: 3422
Liittynyt: Maanantai, 20.03.2006 21:56
Paikkakunta: Porvoo

Viesti Kirjoittaja Pahistonttu » Maanantai, 31.12.2012 14:30

Samoin tuo kysely ei ota huomioon keskustelua. Eli missään vaiheessa äänestäjät eivät perehdy sääntöehdotusten vaikutuksiin. Yksinkertainen "yksi lelu per käsi" kuulostaa hienolta säännöltä, mutta:

-Se vaikeuttaa ratkaisevasti heittoaseiden käyttöä (et saa siirtää asetta toiseen käteen heiton ajaksi)
-Se kieltää jouset (nuoli ja jänne samassa kädessä)
-Pahimmillaan kieltää lippujen ryöstämisen (tai joudut pudotamaan aseesi saadaksesi lipun)
-Kieltää vara aseen kiinnittämisen kilpeen

Kaikki nämä kohdat on saatu tavalla tai toisella ratkaistua, mutta ne olisi hyvä tiedostaa ennen kuin antaa äänensä jollekin ratkaisulle. Moni voisi yllättyä äänestettyään ainoaksi sallituksi runkomateriaaliksi PVC:tä kun heidän 32mm runkoputkelliset miekkansa hylättäisiin. :wink:


Tästä syystä pyrkisin aktivoimaan aktiiveja (ryhmien johtajat) jotka ottaisivat asiat puheeksi treeneissä ja asioita puitaisiin ja tästä koottaisiin lyhyt raportti. Hyvän päätöksen tekeminen vaatii perusteita.
Suora palaute tapahtuman jälkeen oisi olla hyvä arvioimaan tehtyjen pätösten oikeellisuutta. Eli tuhosiko muutos pelin, kuten ehdotusta vastustaneet väittivät.
Hän, joka sitoutuu kunniaan on hävinnyt jo ennen taistelun alkua.
Avatar
Aarimoto
Työn Sankari
Viestit: 1323
Liittynyt: Sunnuntai, 24.09.2006 08:20
Paikkakunta: Helsinki

Viesti Kirjoittaja Aarimoto » Maanantai, 31.12.2012 16:13

Jep, molempi parempi, mutta tosiasia on, että demokratiassa (kuten se meillä tunnetaan) harvat perehtyvät ja monet vähät välittävät vaikka tietävät sen huonoksi toimintamalliksi.

Siksi paras malli olisi testata ehdotuksia etukäteen monissa treeneissä ja näiden kautta levittää sanaa, jos tiedettäisiin jo etukäteen, että vaikutusmahdollisuus on tavalla X ajankohtana Y. Epämääräisyys vaikeuttaa aina kohtuuttomasti suunnittelua.
Teh Aarimoto
Gonahtanut vanha karhu
Avatar
Beatific
Kuningas
Viestit: 2797
Liittynyt: Keskiviikko, 05.07.2006 09:01
Paikkakunta: Espoo
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Beatific » Tiistai, 01.01.2013 13:49

Valistuneen ja informoidun diktatuurin kannalla minäkin.
Assassiini skeittaa Kartanolinnan mailla ympäri vuoden
Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Kehitysideat”