Lippu ja pistekeskustelun herättelyä.

Keskustelua tapahtuman, sääntöjen ynnä muun kehittämisestä sekä asioista, jotka vuonna 2013 tulisi huomioida.

Valvojat: N.Hirvelä, Sopuli

Avatar
Foe
Herttua
Viestit: 525
Liittynyt: Tiistai, 06.07.2010 19:18

Viesti Kirjoittaja Foe » Sunnuntai, 06.01.2013 22:09

Voisihan lipusta tehdä valinnaisen, mutta tämän kantamisesta tulee saada bonusta siten, että pysyy myös pisteteknisesti kannattavana verrattuna siitä luopumiseen.
Taistelkoot muut sitten niidenkin pisteiden edestä.
Incendiary pigs
Avatar
N.Hirvelä
Sotahuuto '09 -järjestäjä
Viestit: 2613
Liittynyt: Torstai, 08.06.2006 18:15
Paikkakunta: Tampere
Viesti:

Viesti Kirjoittaja N.Hirvelä » Sunnuntai, 06.01.2013 22:19

Foe kirjoitti:Voisihan lipusta tehdä valinnaisen, mutta tämän kantamisesta tulee saada bonusta siten, että pysyy myös pisteteknisesti kannattavana verrattuna siitä luopumiseen.
Taistelkoot muut sitten niidenkin pisteiden edestä.
Juurikin Peltsin ehdotus ketjun alussa olisi varmaan hyvä ajatus. Eli lippua ei ole pakko ottaa skenaarioon mukaan, mutta jos lippu on skenaarion lopussa oman ryhmän hallussa, niin siitä saa pisteitä. Tämä kannustaa lipun ottamista mukaan skenaarioihin, mutta pienet ryhmät joilla lipun kantaminen vie iskukykyä aivan liikaa voisivat punnita kumpi vaihtoehto kannattaa enemmän.
Näin ei tulisi sitä keinotekoista rajaa esim. "alle kymmenen hengen ryhmien ei tarvitse kantaa lippua", joissa jokainen pieni ryhmä värvää sen 9 eikä halua enää enempää mukaan.

Sivuten aihetta tuli tälläinen mieleen:
Nythän Sotahuudossa on aina pakko kuulua johonkin ryhmään. Eli vaikka tulisit yksin paikalle, niin kuitenkin löydät itsesi ryhmästä (joka ei tietenkään aina huono vaihtoehto ole). Mietiskelin, että voisiko halukkaat osallistua Sotahuutoon niin, että he taistelevat jonkin armeijan riveissä, mutteivät kuulu mihinkään ryhmään. Toki kyseessä on varmasti aika marginaalinen asia.
Ongelmaksi tulee näiden erottaminen, eli joko jokaisella taistelijalla tulisi olla jokin selvä merkki (vyöviiri tai isompi) josta näkee mihin armeijaan kuuluu. Vaihtoehtoisesti tabardi olisi kyseisen armeijan väreissä jossa taistelee. :roll:
http://scafightingfinland.com/ - Tule mukaan lyömään haarniskassa kovaa, mutta turvallisesti!
http://scafightingfinland.com/forums/ Rottinkitaistelun uudet foorumit
Avatar
goblintaikuri
Herttua
Viestit: 887
Liittynyt: Lauantai, 12.04.2008 21:01
Paikkakunta: Paikkakunta:

Viesti Kirjoittaja goblintaikuri » Sunnuntai, 06.01.2013 22:24

Rumaahinen kirjoitti:Jos niitä ei saada selviksi niin Jesus Imperator kantaa mukanaan tänä vuonna kymmentä postimerkkiä, joista yksi on lippumme.
Tämähän teiltä assburgereilta aiempien tekojen perusteella onnistunee varsin kivuttomasti :D
always FIGHTING~~
Avatar
saloneju
Keisari
Viestit: 5706
Liittynyt: Keskiviikko, 19.04.2006 23:26
Paikkakunta: Tampere

Viesti Kirjoittaja saloneju » Sunnuntai, 06.01.2013 22:31

N.Hirvelä kirjoitti:
Foe kirjoitti:Voisihan lipusta tehdä valinnaisen, mutta tämän kantamisesta tulee saada bonusta siten, että pysyy myös pisteteknisesti kannattavana verrattuna siitä luopumiseen.
Taistelkoot muut sitten niidenkin pisteiden edestä.
Juurikin Peltsin ehdotus ketjun alussa olisi varmaan hyvä ajatus. Eli lippua ei ole pakko ottaa skenaarioon mukaan, mutta jos lippu on skenaarion lopussa oman ryhmän hallussa, niin siitä saa pisteitä.
Hei, erittäin hyvän kuuloinen ajatus!
"Kerron Veljesten legendaarisista uroteoista, kuinka vaari nuoruuden päivinään teki motin puita vartissa ja muori keitti niin maukasta puuroa, että puutkin heräsivät henkiin sitä maistelemaan.."
Avatar
MrBigMr
Sotalordi
Viestit: 1085
Liittynyt: Torstai, 01.06.2006 11:17
Paikkakunta: Kuopio

Viesti Kirjoittaja MrBigMr » Sunnuntai, 06.01.2013 22:32

ZamboNet kirjoitti:http://forum.sotahuuto.fi/viewtopic.php?t=6701
Tuolta voi ihmetellä esimerkiksi viime vuoden lipun hallussapitoprosentteja. Vastaava taulukko löytyy myös SH11 osalta.
Noniin, pitääpäs aloittaa sitten jonkinsorttinen matemaattinen ynnäily tässä ja katsoa mitä tilastot selostaa.
Beatings will stop once morale improves.
Avatar
Aarimoto
Työn Sankari
Viestit: 1323
Liittynyt: Sunnuntai, 24.09.2006 08:20
Paikkakunta: Helsinki

Viesti Kirjoittaja Aarimoto » Maanantai, 07.01.2013 11:01

MrBigMr kirjoitti:
ZamboNet kirjoitti:http://forum.sotahuuto.fi/viewtopic.php?t=6701
Tuolta voi ihmetellä esimerkiksi viime vuoden lipun hallussapitoprosentteja. Vastaava taulukko löytyy myös SH11 osalta.
Noniin, pitääpäs aloittaa sitten jonkinsorttinen matemaattinen ynnäily tässä ja katsoa mitä tilastot selostaa.
Myöhäänpä olette liikkeellä. Rämä on jo tilastot analysoinut ja aiheesta on pidetty luento koko yhdistykselle (kysykää vaikka Zaibelta)! :wink:
Teh Aarimoto
Gonahtanut vanha karhu
Zenzu
Sotalordi
Viestit: 1017
Liittynyt: Keskiviikko, 29.08.2007 18:06
Paikkakunta: Jyväskylä

Viesti Kirjoittaja Zenzu » Maanantai, 07.01.2013 13:56

N.Hirvelä kirjoitti: Tämä kannustaa lipun ottamista mukaan skenaarioihin, mutta pienet ryhmät joilla lipun kantaminen vie iskukykyä aivan liikaa voisivat punnita kumpi vaihtoehto kannattaa enemmän.
Niin kauan kun Sotahuudon pisteytysjärjestelmä on salassa, on tällaisten asioiden punnitseminen ja pohtiminen vähän hankalaa.
Avatar
Zaibe
Suurmestari
Viestit: 1172
Liittynyt: Keskiviikko, 01.02.2006 00:31
Paikkakunta: Jyväskylä

Viesti Kirjoittaja Zaibe » Maanantai, 07.01.2013 13:59

Rumaahinen kirjoitti:Lippusäännöt olisi hyvä kirjoittaa jonnekin ja saada selviksi. Jos niitä ei saada selviksi niin Jesus Imperator kantaa mukanaan tänä vuonna kymmentä postimerkkiä, joista yksi on lippumme.
Henkilökohtasena mielipiteenä: Niin kauan kun joidenkin meininki on tälläistä, pisteytysjärjestelmän julkaiseminen on vähän hankalaa.
Kuva
Avatar
Aarimoto
Työn Sankari
Viestit: 1323
Liittynyt: Sunnuntai, 24.09.2006 08:20
Paikkakunta: Helsinki

Viesti Kirjoittaja Aarimoto » Maanantai, 07.01.2013 15:07

Zaibe kirjoitti:
Rumaahinen kirjoitti:Lippusäännöt olisi hyvä kirjoittaa jonnekin ja saada selviksi. Jos niitä ei saada selviksi niin Jesus Imperator kantaa mukanaan tänä vuonna kymmentä postimerkkiä, joista yksi on lippumme.
Henkilökohtasena mielipiteenä: Niin kauan kun joidenkin meininki on tälläistä, pisteytysjärjestelmän julkaiseminen on vähän hankalaa.
Epäilemättä, mutta lipuista voisi silti sanoa jotain taistelusäännöissä, kun ne taistelun tuloksiin niin selvästi kuitenkin vaikuttavat.
Teh Aarimoto
Gonahtanut vanha karhu
Avatar
MrBigMr
Sotalordi
Viestit: 1085
Liittynyt: Torstai, 01.06.2006 11:17
Paikkakunta: Kuopio

Viesti Kirjoittaja MrBigMr » Maanantai, 07.01.2013 15:32

Aarimoto kirjoitti:Myöhäänpä olette liikkeellä. Rämä on jo tilastot analysoinut ja aiheesta on pidetty luento koko yhdistykselle (kysykää vaikka Zaibelta)! :wink:
No mixei oo koko kansalle tiedotettu? Jos tästä on jo kovaa faktaa, niin jakoon vaan. Vai onko joku Sotahuudon Viisaat ja Valaistuneet (aka. Illuminati) päättänyt, että totuus olisi liian vahingollinen ja päättäneet pimittää sen yhteisen hyvän puolesta, samalla kun vetelevät varjoista harrastuksen lankoja?
Beatings will stop once morale improves.
Avatar
N.Hirvelä
Sotahuuto '09 -järjestäjä
Viestit: 2613
Liittynyt: Torstai, 08.06.2006 18:15
Paikkakunta: Tampere
Viesti:

Viesti Kirjoittaja N.Hirvelä » Maanantai, 07.01.2013 16:18

Aarimoto kirjoitti:
Zaibe kirjoitti:
Rumaahinen kirjoitti:Lippusäännöt olisi hyvä kirjoittaa jonnekin ja saada selviksi. Jos niitä ei saada selviksi niin Jesus Imperator kantaa mukanaan tänä vuonna kymmentä postimerkkiä, joista yksi on lippumme.
Henkilökohtasena mielipiteenä: Niin kauan kun joidenkin meininki on tälläistä, pisteytysjärjestelmän julkaiseminen on vähän hankalaa.
Epäilemättä, mutta lipuista voisi silti sanoa jotain taistelusäännöissä, kun ne taistelun tuloksiin niin selvästi kuitenkin vaikuttavat.
Tätä ollaan mietitty jo tämän vuoden järjestäjien kanssa eli että saadaan sääntöihin joku pieni maininta lipuista ja niiden käytöstä.
Olen kyllä Jurin kanssa samaa mieltä tosta pisteytyksestä, että sen avaaminen johtaisi vain kikkailuun.
http://scafightingfinland.com/ - Tule mukaan lyömään haarniskassa kovaa, mutta turvallisesti!
http://scafightingfinland.com/forums/ Rottinkitaistelun uudet foorumit
Avatar
Aarimoto
Työn Sankari
Viestit: 1323
Liittynyt: Sunnuntai, 24.09.2006 08:20
Paikkakunta: Helsinki

Viesti Kirjoittaja Aarimoto » Maanantai, 07.01.2013 17:03

MrBigMr kirjoitti:
Aarimoto kirjoitti:Myöhäänpä olette liikkeellä. Rämä on jo tilastot analysoinut ja aiheesta on pidetty luento koko yhdistykselle (kysykää vaikka Zaibelta)! :wink:
No mixei oo koko kansalle tiedotettu? Jos tästä on jo kovaa faktaa, niin jakoon vaan. Vai onko joku Sotahuudon Viisaat ja Valaistuneet (aka. Illuminati) päättänyt, että totuus olisi liian vahingollinen ja päättäneet pimittää sen yhteisen hyvän puolesta, samalla kun vetelevät varjoista harrastuksen lankoja?
Oli joulu, remontti, muutto ja kooma.

Näh, ei siinä mitään sen ihmeempiä. Rämä voitti, koska oli näkyvä ja vetävä ryhmä, kykeni nopeasti yhteistyöhön armeijain välillä, eikä tehnyt isoja virheitä millään osa-alueella. Mitä alemmas mennään tuloksissa sitä vaikeampi on mitään mistään sanoa. Voitto oli lopulta tiukka, vaikka ratkesi ensimmäisten viiden skenun aikana.
Teh Aarimoto
Gonahtanut vanha karhu
Avatar
Peltokorppi
Marsalkka
Viestit: 2442
Liittynyt: Torstai, 14.06.2007 21:10
Paikkakunta: Jykylä

Viesti Kirjoittaja Peltokorppi » Maanantai, 07.01.2013 17:10

Meitsitä alkas olla jo aika korkea aika julkasta toi pisteytysjärestelmä. Jos järjeselmä on sellainen ettei sitä kehtaa ihmisille näyttää tarkoittaa se sitä että siinä on jotain vikaa. Kuitenkin sotahuudossa tappelee sakkia jotka tietää pisteytysjärjestelmän.
"Can you quack
Can you quack like a duck when you suck"
Avatar
N.Hirvelä
Sotahuuto '09 -järjestäjä
Viestit: 2613
Liittynyt: Torstai, 08.06.2006 18:15
Paikkakunta: Tampere
Viesti:

Viesti Kirjoittaja N.Hirvelä » Maanantai, 07.01.2013 17:21

Peltokorppi kirjoitti:Meitsitä alkas olla jo aika korkea aika julkasta toi pisteytysjärestelmä. Jos järjeselmä on sellainen ettei sitä kehtaa ihmisille näyttää tarkoittaa se sitä että siinä on jotain vikaa. Kuitenkin sotahuudossa tappelee sakkia jotka tietää pisteytysjärjestelmän.
Pistejärjestelmän tietää muutama henkilö: kyseisen vuoden pääjärjestäjät ja Excel-velho Sampo. Näistä ensiksi mainitut eivät kauheasti ehdi tapella ja ne nyt voisivat ihan muillakin kikoilla määritellä kuka voittaa Sotahuudon. Sampoon luotetaan ettei hän kerro kyseisen vuoden pistejärjestelmän yksityiskohtia eikä käytä niitä hyväkseen.

Pistejärjestelmässä on vika, joka mahdollistaa kikkailun ja porsaanreiät. Se on se, ettei meillä ole mitään järjestelmää joka automaattisesti laskisi kuka tappoi kenet, mitenkä kokonaistilanne ratkesi, kuka pelasi taktiikkansa oikein, kuka hoiti tehtävänsä loppuun jne.
Kaikki on Sotahuudon kävijöiden arvioimaa ja sen takia se ei ole aukoton.
http://scafightingfinland.com/ - Tule mukaan lyömään haarniskassa kovaa, mutta turvallisesti!
http://scafightingfinland.com/forums/ Rottinkitaistelun uudet foorumit
Avatar
Aarimoto
Työn Sankari
Viestit: 1323
Liittynyt: Sunnuntai, 24.09.2006 08:20
Paikkakunta: Helsinki

Viesti Kirjoittaja Aarimoto » Maanantai, 07.01.2013 22:29

Siitä vaan taaksepäin koodaamaan. Pistedata on julkaistu foorumilla. Mä tyydyn Sampon ja järkkäreiden sanaan ja luotan,e ttä järjestelmää kehitetään vastedeskin, jotta jonain kauniina päivänä...

Sillä välin pitäkää noi muutokset järjestelmään muistissa (change log), jotta päästään jälkeenpäin speksaamaan!
Teh Aarimoto
Gonahtanut vanha karhu
Avatar
Keisari_P
Ylläpito
Viestit: 2524
Liittynyt: Lauantai, 28.01.2006 14:04
Paikkakunta: Helsinki

Pitäisikö pisteytyksessä olla isojen ja pienien sarja?

Viesti Kirjoittaja Keisari_P » Torstai, 10.01.2013 17:34

Sohun pisteytyksen kummallisuus omasta näkökulmastani on se, että isot ja pienet ryhmät koitetaan arvioida tasapuolisella yhdellä arvojärjestyksellä.
Mielestäni arvioinnin ei tarvitsisi huomioida suhteellista menestystä vaan absoluuttista menestystä. Ryhmien kokoluokat voitiasiin määritellä siten, että pistetään ryhmät suuruusjärjestykseen ja näistä 33% pienemmät näistäkin muodostavat pienten sarjan, 33% keskikokoisten sarjan, 33% suurinta suurten ryhmien sarjan.

Jottei tulkinnanvaraa tarvitsisi jättää, ryhmän koko määräytysi paikalle saapuneiden sotureiden mukaan, huolimatta siitä kuinka monessa skenaariossa he sitten taistelevatkaan tapahtumassa.

Vapauttaisin alle 6 hengen "ryhmät" lipunkannosta ja pisteytyksestä. Jos haluaa pistekisaan mukaan, tulisi olla ainakin 6 henkeä, lippu ja yhtenevä ryhmätunnus.
Avatar
saloneju
Keisari
Viestit: 5706
Liittynyt: Keskiviikko, 19.04.2006 23:26
Paikkakunta: Tampere

Re: Pitäisikö pisteytyksessä olla isojen ja pienien sarja?

Viesti Kirjoittaja saloneju » Torstai, 10.01.2013 17:49

Keisari_P kirjoitti:Vapauttaisin alle 6 hengen "ryhmät" lipunkannosta ja pisteytyksestä. Jos haluaa pistekisaan mukaan, tulisi olla ainakin 6 henkeä, lippu ja yhtenevä ryhmätunnus.
Vaikkakaan en ole samaa mieltä muun viestin kanssa, niin tälle: Aamen! (Sikäli kun tämä ei toisi mukanaan trendiä, jossa sakki tulisi tarkoituksella alle kuuden hengen porukoilla, jotta pääsisi aivottomasti skirmaamaan sen sijaan että täytyisi noudattaa skenaariotavoitteita ja hyvää yhteenpelaamista muiden ryhmien kanssa.)
"Kerron Veljesten legendaarisista uroteoista, kuinka vaari nuoruuden päivinään teki motin puita vartissa ja muori keitti niin maukasta puuroa, että puutkin heräsivät henkiin sitä maistelemaan.."
Avatar
JonTzu
Sotahuuto '11 -järjestäjä
Viestit: 2966
Liittynyt: Tiistai, 31.01.2006 20:27
Paikkakunta: Helsinki

Viesti Kirjoittaja JonTzu » Torstai, 10.01.2013 19:37

Näitä miniporukoita on menneisyydessä pyritty yllyttämään suuremmiksi ryhtymiseen. Tällä järjestelmällä niitä marginalisoitaisiin ja niiden tapahtumasta tehtäisiin erilainen kuin muilla.
"Harjoittelemalla hyvä tulee."
Avatar
Aarimoto
Työn Sankari
Viestit: 1323
Liittynyt: Sunnuntai, 24.09.2006 08:20
Paikkakunta: Helsinki

Re: Pitäisikö pisteytyksessä olla isojen ja pienien sarja?

Viesti Kirjoittaja Aarimoto » Torstai, 10.01.2013 20:42

Keisari_P kirjoitti:Sohun pisteytyksen kummallisuus omasta näkökulmastani on se, että isot ja pienet ryhmät koitetaan arvioida tasapuolisella yhdellä arvojärjestyksellä.
Mielestäni arvioinnin ei tarvitsisi huomioida suhteellista menestystä vaan absoluuttista menestystä. Ryhmien kokoluokat voitiasiin määritellä siten, että pistetään ryhmät suuruusjärjestykseen ja näistä 33% pienemmät näistäkin muodostavat pienten sarjan, 33% keskikokoisten sarjan, 33% suurinta suurten ryhmien sarjan.
Ja sitten mitä?

Millä perusteella kilpi (poika) jaettaisiin?
Teh Aarimoto
Gonahtanut vanha karhu
Pahistonttu
Kuningas
Viestit: 3422
Liittynyt: Maanantai, 20.03.2006 21:56
Paikkakunta: Porvoo

Viesti Kirjoittaja Pahistonttu » Torstai, 10.01.2013 21:48

Ja missä määrin saavutus menettää arvoaan? Voitin 78,2 kiloisten sinisilmäisten alle 18 vuotiaiden vasenkätisten poikien sarjan marginaalilajissa, vähänkö mä olen kova! :wink:
Tähän päälle, kun tulee parhaan uuden ryhmän palkinto, parhaan pukeutujan palkinto, mukavimpien sällien palkinto ja muut vastaavat, alkaa joka viides ryhmä voittaa jotakin... Nyt Sotahuudon voitto on todellinen saavutus, jota arvostetaan.
Hän, joka sitoutuu kunniaan on hävinnyt jo ennen taistelun alkua.
Avatar
Ilarius the Shadow
Kreivi
Viestit: 338
Liittynyt: Torstai, 16.10.2008 20:38
Paikkakunta: Helsinki

Viesti Kirjoittaja Ilarius the Shadow » Sunnuntai, 17.03.2013 14:19

Lippusäännöt olisivat mielestäni hyvin tärkeät. Muistan sohun, jossa lippumiehet olivat aina kasassa puolen kilsan päässä omista ryhmistään ja vihun tullessa lähelle "kuljettiin pois pelikentältä" ja lippu oli näin turvassa. Oma ehdotukseni olisi, että lipun tulisi kulkea oman ryhmän mukana/läheisyydessä. Tämä tietysti määrittelykysymys. Hurttien kanssa lippumies useimmiten on kulkenut muun remmin kanssa taistelussa ja siksi se myös usemmiten menetetäänkin, mutta onpahan jokin mahis vihuilla edes saada se kuin kentän toisella puolella norkoilu. hmm
RYNNÄKKÖÖÖN!!!
- Graalin Hurtta vuodesta 2008
(elän nickini häpeässä)
Avatar
horsesarse-
Sotalordi
Viestit: 1371
Liittynyt: Keskiviikko, 17.05.2006 17:56
Paikkakunta: Kuopio

Viesti Kirjoittaja horsesarse- » Sunnuntai, 17.03.2013 14:33

Paljon voidaan estää myös sillä, ettei pelialueella ole mitään keinotekoisia "rajoja" joiden taakse lippumiehet voivat ottaa muutaman askeleen ja olla näin turvassa.
Avatar
Findecano_Elensar
Kapteeni
Viestit: 140
Liittynyt: Torstai, 05.07.2007 22:54
Paikkakunta: Porvoo-(turku...)

Viesti Kirjoittaja Findecano_Elensar » Sunnuntai, 17.03.2013 14:48

horsesarse- kirjoitti:Paljon voidaan estää myös sillä, ettei pelialueella ole mitään keinotekoisia "rajoja" joiden taakse lippumiehet voivat ottaa muutaman askeleen ja olla näin turvassa.
...Mikä viime vuonna toimi äärimmäisen hyvin.
Turvaan pääsi vasta jos jaksoi juosta niin syvälle pöpelikköön ettei ketään enää kiinnostanut jahdata.
Tämäkin mielestäni näkyi lippujen aktiivisempana osallistumisena kentällä, kun ei ollut tuota turvarajaa, jonka likellä värjötellä.
Amin khiluva lle a' gurtha ar' thar!
Avatar
Harmburger
Paroni
Viestit: 236
Liittynyt: Lauantai, 25.03.2006 14:35
Paikkakunta: Jyväskylä

Viesti Kirjoittaja Harmburger » Sunnuntai, 17.03.2013 16:51

Ilarius the Shadow kirjoitti:Oma ehdotukseni olisi, että lipun tulisi kulkea oman ryhmän mukana/läheisyydessä. Tämä tietysti määrittelykysymys. hmm
Näkisin tämän määrittelyn äärimmäisen vaikeana, varsinkin sellaisten ryhmien suhteen, jotka eivät toimi yksittäisenä möykkynä, vaan voivat hajota ympäri kenttää erillisinä osastoina. Silloin se, missä ryhmä varsinaisesti on, ei ole määriteltävissä.

Sen sijaan, jos yksinkertaisesti näitä rajoja ei ole, niin yksittäisen metsässä juoksevan lippumiehen saa helposti hengiltä halutessaan, jolloin sitä lippua kannattaa kuskata jonkinlaisen joukon seassa.

Yleisesti kannatan säännöissä mahdollisimman vähäistä rajoittamista, miltei joka asian suhteen (pitäen kuitenkin tapahtuman turvallisena ja mielekkäänä).
Avatar
Ilarius the Shadow
Kreivi
Viestit: 338
Liittynyt: Torstai, 16.10.2008 20:38
Paikkakunta: Helsinki

Viesti Kirjoittaja Ilarius the Shadow » Sunnuntai, 17.03.2013 18:08

Rajattomuus vaikuttaa kyllä hyvältä ja tarpeeksi hyvältä ratkaisulta. Olet possu kyllä tuossa ihan oikeassa. Vaikka rajoitettaisiinki esim. "lippumiehen tulee olla 2-3 miehen välittömässä läheisyydessä ei sillä voiteta oikeastaan mitään ja aika vaikea noudattaa.
RYNNÄKKÖÖÖN!!!
- Graalin Hurtta vuodesta 2008
(elän nickini häpeässä)
Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Kehitysideat”