Panssaritarkastukset 2013

Järjestäjien jättämät ilmoitukset

Valvojat: N.Hirvelä, Sopuli

Vastaa Viestiin
Avatar
saloneju
Keisari
Viestit: 5706
Liittynyt: Keskiviikko, 19.04.2006 23:26
Paikkakunta: Tampere

Panssaritarkastukset 2013

Viesti Kirjoittaja saloneju » Keskiviikko, 31.07.2013 14:49

Heipä hei,

Tänä vuonna panssaritarkastukset hoidetaan seuraavalla tavalla:

Tarkastukset tapahtuvat välillä klo 19-23 ja ne hoidetaan ryhmäkohtaisesti etukäteen sovittavana aikana. Jos missaat oman ryhmäsi ajan, voit aina tulla tarkastuttamaan kamasi pääpanssaritarkastuspisteelle infon läheisyyteen ja saada panssarisi hyväksytyksi myös sitä kautta. Tule pääpanssaritarkastuspisteelle myös siinä tapauksessa, mikäli oma panssaritarkastajasi hylkää panssarisi - jokaisella taistelijalla on oikeus tulla kysymään tuomion muuttamista (josta tietenkään ei ole takeita, mutta aina kannattaa yrittää!). Pääpanssaritarkastuspiste on auki klo 19-23 perjantai-iltana. Mikäli saavut tapahtumaan vasta lauantaina, pääpanssaritarkastuspiste on lisäksi auki puoli tuntia ennen skenaarioiden alkua.

Joona Maahinkaisesta - joonalonn (at) gmail (piste) com - tarkastaa Hämäläisten ja Novgorodin armeijoiden panssarit. Joonatan Muertesta tarkastaa Ruotsin ja Karjalan armeijoiden panssarit.

Terveisin,

Pääpanssaritarkastaja Juhani
"Kerron Veljesten legendaarisista uroteoista, kuinka vaari nuoruuden päivinään teki motin puita vartissa ja muori keitti niin maukasta puuroa, että puutkin heräsivät henkiin sitä maistelemaan.."
Avatar
Findecano_Elensar
Kapteeni
Viestit: 140
Liittynyt: Torstai, 05.07.2007 22:54
Paikkakunta: Porvoo-(turku...)

Re: Panssaritarkastukset 2013

Viesti Kirjoittaja Findecano_Elensar » Keskiviikko, 31.07.2013 20:12

Ohjeistus Karjalan ja Ruotsin panssaritarkastuksiin:

Alustava aikataulu kulkee seuraavasti:
19.15 Etelän Imperiumi
19.30 Ryhmä Rämä
19.45 Vornan Klaani
19.55 Riskiretkeläiset
20.05 Jesus Imperator
20.15 Niittoväki
20.25 Kylähullut
---väliaika---
20.45 Maahinkainen
21.00 Valkoinen komppania
21.15 Goblinit
21.25 Ulfnar
21.35 Spitaaliset Vaeltajat
21.45 Kurjat
21.50 Rotat
22.00 Ajan Kaarti
22.10 Hopeapatongistit
22.20 Wananinmaa

22.30 lähtien vielä mattimyöhäisiä.

Aikataulu on viitteellinen ja tulee todennäköisesti venymään ja paukkumaan, mutta tarkastusjärjestys pyritään pitämään esitetynkaltaisena.
Tarkastukset tullaan pitämään hyvin nopeina ja tehokkaina, mikä vaatii joukkueilta pientä ennakoimista ja organisointia.

Sen lisäksi, että kaikki ottavat oman alustavan tarkastusaikansa ylös, tulee jokaisen joukkueen myös valita itselleen tarkastusvastaava.
Tarkastusvastaava pitää huolen että tarkastusvuoroon mennessä paikalle saapuneet panssarit ovat esillä ja valmiina; tarkastustilanteessa ei välttämättä enää odotella viimeisiä repunpohjallisia.
Vastaava voi myös velvoittaa yksittäiset taistelijat pitämään huolen omien panssariensa tarkastuksesta, jolloin jokainen jonottaa omat kamansa sylissä. Vastaavan EI siis tarvitse itse kanniskella kaikkea näytille.
Lisäksi vastaava ottaa minuun yhteyttä, mikäli merkittävä osa varustuksesta ei ehdikään tarkastukseen ja joukkue tahtoo lykätä omaa aikaansa. Sama menettely, mikäli joukkueen panssarit ovat tarkastusvalmiina merkittävästi ennen varattua aikaa, jolloin on mahdollista aikaistaa. Kaikki omasta tarkastuksesta myöhästyneet menevät suoraan pääpanssaritarkistajalle (joka tittelistään huolimatta tarkistaa muitakin panssareita, kuin kypäriä).

Vielä tiedonkulun jouduttamiseksi vastaavat voisivat ilmoittaa minulle numeronsa ennen tapahtumaa, jolloin pystyn ilmoittamaan välittömästi mahdollisista muutoksista. Numeron voi ilmoittaa yksärillä perjantaihin 14.00 asti, tai numeroon 0407740499, joka tulisi siis ottaa ylös. Viestiin tiedoiksi oma armeija ja joukkue.

Lisätkää tiedot panssaritarkastuksista armeijafoorumillenne ja ilmoitelkaa joukkueen vastaavien tietoja.


Terveisin,

Joonatan
Amin khiluva lle a' gurtha ar' thar!
Avatar
saloneju
Keisari
Viestit: 5706
Liittynyt: Keskiviikko, 19.04.2006 23:26
Paikkakunta: Tampere

Re: Panssaritarkastukset 2013

Viesti Kirjoittaja saloneju » Keskiviikko, 31.07.2013 21:28

Maahinkainen kuittaa, hoidossa on.
"Kerron Veljesten legendaarisista uroteoista, kuinka vaari nuoruuden päivinään teki motin puita vartissa ja muori keitti niin maukasta puuroa, että puutkin heräsivät henkiin sitä maistelemaan.."
Avatar
C22
Herttua
Viestit: 909
Liittynyt: Keskiviikko, 15.03.2006 11:18
Paikkakunta: Jyväskylä

Re: Panssaritarkastukset 2013

Viesti Kirjoittaja C22 » Torstai, 01.08.2013 00:19

Terve vaan! Olen Hämäläisten ja Novgorodilaisten panssaritarkastaja tänä vuonna, kiitos siitä kunniasta.

Joonas tuossa aikalailla kirjoitti kaiken tarpeellisen joten komppia sinne suuntaan. Arvostaisin siis jos jokainen ryhmä valitsisi itselleen vastuuhenkilön jonka hommana on laittaa panssarit esille ennen tarkistukselle varattua aikaa. Tällä helpotetaan minun urakkaani ja nopeutetaan tätä työsarkaa myös muidenkin ryhmien osalta ja pääsette nopeammin muihin asioihinne. 8)

Jos alla oleva kellonlyömä ei sovi teidän ryhmällenne, toivoisin ilmoitusta ryhmänjohtajalta/vastuuhenkilöltä numeroon 044-5330889. Mukaan Ryhmän- ja ryhmänjohtajan nimi.

PS: Jos joku viitsii tiedon laittaa Vishnalle eteenpäin niin etelän pojat tietää olevansa valmiita kun hetki lyö, viime hetki lyö..

Tässä siis alustava aikataulu:

19:15 Perkeleen Kohortti
19.30 Turentalia
19.45 Pohjan Väki
19.55 Harmaasudet
19.05 13. Komppania
20.15 Vishna Grim
20.25 Galenit
20.35 Tuonen Korpit

---väliaika---

20.45 Spartiates Hoplitai
21.00 Graalin Hurtat
21.15 Sos/Leskentekijät
21.25 Camulosin Villikarjut
21.35 Kuolan Kaarti
21.45 El Muerte
22:00 Rutto

Toivon että ymmärrätte jos aikataulut venyy, työsarkaa riittää yhdelle ihmiselle. Hyvä on myös varautua varsinkin kevyiden ryhmien jälkeen olevat. Vähän panssaria = vähän aikaa, Paljon panssaria = Huhhuh..

Nähdään Sotahuudossa!

Terveisin Joona Lönn / Maahinkaiskaarti
Viimeksi muokannut C22, Torstai, 01.08.2013 01:13. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Avatar
Bunkka-pop
Kreivi
Viestit: 349
Liittynyt: Lauantai, 07.02.2009 17:30
Paikkakunta: Oulu/Turku

Re: Panssaritarkastukset 2013

Viesti Kirjoittaja Bunkka-pop » Torstai, 01.08.2013 00:45

.. Muerten ja ruton panssareita ei edes hyväksytä tarkastukseen? Tämän täytyy olla jokin maahinkaisten kikka!
Susikukko kirjoitti:
Insane kirjoitti: ...yhteishengestä kertonee jotain sekin että erinäiset Muertelaiset tunnustivat tehneensä armeijan voittoon tähtääviä toimia pisteteknisen optimoinnin yli.
mitä vit¤%
Avatar
Misumasu
Marsalkka
Viestit: 2292
Liittynyt: Sunnuntai, 30.04.2006 20:55
Paikkakunta: Jyväskylän mlk

Re: Panssaritarkastukset 2013

Viesti Kirjoittaja Misumasu » Torstai, 01.08.2013 01:02

Bunkka-pop kirjoitti:.. Muerten ja ruton panssareita ei edes hyväksytä tarkastukseen? Tämän täytyy olla jokin maahinkaisten kikka!
Eihän teillä edes ole panssareita.
Sieluni Jumalalle, miekkani Maahinkaiselle.
Synnit meneekin sitten Ruton piikkiin.
Avatar
C22
Herttua
Viestit: 909
Liittynyt: Keskiviikko, 15.03.2006 11:18
Paikkakunta: Jyväskylä

Re: Panssaritarkastukset 2013

Viesti Kirjoittaja C22 » Torstai, 01.08.2013 01:14

Bunkka-pop kirjoitti:.. Muerten ja ruton panssareita ei edes hyväksytä tarkastukseen? Tämän täytyy olla jokin maahinkaisten kikka!
Ääh, sori! Ei pitäis tehdä näitä yhdeksän tunnin boffotalkoiden jälkeen.. Nyt on korjattu!
Avatar
Serea
Kreivi
Viestit: 322
Liittynyt: Maanantai, 12.03.2007 22:27
Paikkakunta: Helsinki

Re: Panssaritarkastukset 2013

Viesti Kirjoittaja Serea » Torstai, 01.08.2013 02:37

Ja possuillekin varattu vain 10min ;) Voi tulla kiire...
Pieni, viaton ja paha suustaan...
Avatar
C22
Herttua
Viestit: 909
Liittynyt: Keskiviikko, 15.03.2006 11:18
Paikkakunta: Jyväskylä

Re: Panssaritarkastukset 2013

Viesti Kirjoittaja C22 » Torstai, 01.08.2013 02:51

Jos panssarit on tarkastusvalmiina samassa paikassa ei niiden tarkastamiseen mene sen pidempään. Ei teillä aikaisemmin ole kauheasti ollut haarniskaa ja selkeimmät on helppo katsoa läpi, vähänkään erikoisemmat meneekin sitten Juhanin kautta. Laitetaan tähän nyt vielä hymiö ettei kuulosta niin vakavalta 8)
Avatar
olho
Sotalordi
Viestit: 1105
Liittynyt: Tiistai, 26.09.2006 20:43
Paikkakunta: Jyväskylä

Re: Panssaritarkastukset 2013

Viesti Kirjoittaja olho » Torstai, 01.08.2013 14:50

Vähän tyhmä kysymys pääpanssaritarkastajalle, mutta menevätkö Nahkajuhani-panssarit läpi tarkastamatta (mikäli ovat yhä hyvässä kunnossa), vai pitääkö nekin tulla esittelemään?
Avatar
saloneju
Keisari
Viestit: 5706
Liittynyt: Keskiviikko, 19.04.2006 23:26
Paikkakunta: Tampere

Re: Panssaritarkastukset 2013

Viesti Kirjoittaja saloneju » Torstai, 01.08.2013 15:36

olho kirjoitti:Vähän tyhmä kysymys pääpanssaritarkastajalle, mutta menevätkö Nahkajuhani-panssarit läpi tarkastamatta (mikäli ovat yhä hyvässä kunnossa), vai pitääkö nekin tulla esittelemään?
Tämä on itse asiassa varsin hyvä kysymys!

Myös Nahkajuhani-panssarit tulee tarkistaa ihan kuten kaikki muutkin. Mikäli pääpanssaritarkastuspisteelle tulee valmistamiani haarniskoita, arvioin niiden panssaripistekelpoisuuden yhdessä ulkopuolista arvioitsijaa konsultoiden. Sama jääviys koskee myös muita panssaritarkastajia, eli mikäli taistelette Hämäläisten tai Novgorodin armeijassa ja omistatte Joonan valmistamia panssareita tai jos taistelette Ruotsissa tai Karjalassa ja omistatte Joonatanin valmistamia panssareita, joudutte tuomaan kyseiset varusteenne minulle pääpanssaritarkastuspisteelle arvioitavaksi.
"Kerron Veljesten legendaarisista uroteoista, kuinka vaari nuoruuden päivinään teki motin puita vartissa ja muori keitti niin maukasta puuroa, että puutkin heräsivät henkiin sitä maistelemaan.."
Avatar
saloneju
Keisari
Viestit: 5706
Liittynyt: Keskiviikko, 19.04.2006 23:26
Paikkakunta: Tampere

Re: Panssaritarkastukset 2013

Viesti Kirjoittaja saloneju » Torstai, 01.08.2013 23:38

Nyt vasta tajusin vanhoja splinttejä kaapista hakiessa muistuttaa, että suosittelen kaikkia vuosia sitten tehtyjä splint-panssareita omistavia varautumaan katkeriin yllätyksiin panssarintarkastusten yhteydessä. Jos ja kun monilta on mennyt ohi, splint-säännöt ovat nimittäin muuttuneet viime vuodesta siten, että splinttien väleihin jäävät raot saavat kattaa vain enintään 25% suojan kokonaispinta-alasta. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että moni vanhan liiton splinteistä joutuu hylsyyn tänä vuonna. Eli varautukaa pahimpaan, toivokaa parasta - ja jos teillä on vielä tällä varoajalla mahdollisuus tukkia rakoja tai pienentää niitä jotenkin, suosittelen tekemään sen! (Mikäli siis mittaaminen osoittaa, että raot ovat lähellä mainittua pahamaineista 25 prosenttia.)

Kaikki aikanaan asiallisesti panssarinsa tehneet voivat toki nukkua yönsä rauhassa - 25% kokonaispinta-alasta on todella iso mälli, eikä se tule tulemaan täyteen ellette ole tehneet suojianne tarkoitushakuisesti rimoja hipoen. Eli rehdit kansalaiset voivat tämänkin viestin jälkeen nukkua yönsä rauhassa. :wink:
"Kerron Veljesten legendaarisista uroteoista, kuinka vaari nuoruuden päivinään teki motin puita vartissa ja muori keitti niin maukasta puuroa, että puutkin heräsivät henkiin sitä maistelemaan.."
Avatar
saloneju
Keisari
Viestit: 5706
Liittynyt: Keskiviikko, 19.04.2006 23:26
Paikkakunta: Tampere

Re: Panssaritarkastukset 2013

Viesti Kirjoittaja saloneju » Perjantai, 02.08.2013 10:22

Ylläoleva viesti herätti keskustelua Facebookissa, joten tässä vielä virallinen vastaus siellä virinneeseen keskusteluun:
saloneju / Sotahuudon Facebook-ryhmässä kirjoitti:Hyvä että tämä herättää keskustelua! Vaikka tämä nyt ei olekaan virallinen tiedotuskanava, vastaan aiheeseen silti (ja tätä voidaan pitää myös virallisena linjauksena) - eli siis pelko pois; splinttien panssaripistekelpoisuuden arviointi tullaan suorittamaan juurikin Jeren kuvailemalla tavalla: mittaus suoritetaan splintistä splinttiin, ei koko suojan pinta-alaa arvioiden. Tulen suosittelemaan tätä käytäntöä myös tulevien vuosien panssaritarkastajille (itse jäävään itseni jatkossa näistä pesteistä), mutta voitte olla varmoja, että mikäli asia aiheuttaa osumien ottamattomuutta / panssaripistehuijausta splinttien ulkopuolelle menevien alueiden suhteen, tulen suosittelemaan käytännön muuttamista tiukemmaksi jatkossa. Siihen voitte kuitenkin luottaa, että tänä vuonna panssaritarkastukset tullaan suorittamaan hyvässä ja reilussa hengessä, ja jokainen sääntöjen hengen täyttävä panssari, joka ei ole perseillen tehty tulee pääsemään läpi, mikäli panssarisäännöt eivät sitä estä. :)
"Kerron Veljesten legendaarisista uroteoista, kuinka vaari nuoruuden päivinään teki motin puita vartissa ja muori keitti niin maukasta puuroa, että puutkin heräsivät henkiin sitä maistelemaan.."
Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Ilmoitukset”