Tasoituspoolin huutaminen

Järjestäjien jättämät ilmoitukset

Valvojat: N.Hirvelä, Sopuli

Avatar
Sopuli
Paroni
Viestit: 161
Liittynyt: Maanantai, 31.07.2006 18:59
Paikkakunta: Tampere

Tasoituspoolin huutaminen

Viesti Kirjoittaja Sopuli » Torstai, 18.07.2013 22:45

Illan aikana järjestäjät kävivät skype-neuvottelun, jonka tuloksena saatiin aikaan tasoituspoolin huutojärjestys ja ryhmät.

Ennen järjestyksen paljastamista kuitenkin muutama saate sana, jotta kaikki eivät repisi pelihousujaan järjestyksen ja systeemin nähdessään. Ensinnäkin jokaisen on syytä muistaa, että Sotahuudossa armeijat taistelevat toisen armeijan kanssa! Eli jos omasta armeijasta puuttuu jotain, se voikin löytyä kaverin armeijasta. Ja jos järjestäjät toteavat tapahtuman kuluessa, että jokin armeijakombinaatio ei yksinkertaisesti toimi, pyrimme käyttämään tasaisempia kombinaatioita. Tavoitteenamme ei ole antaa kenellekkään etua toiseen armeijaan nähden, mutta jouduimme tekemään jo heti varsinaisten huutojen alussa vaikean valinnan huutojoukkueista (halukkaita huutajia kun ei ollut pahemmin ylimääräisiä), koska huutavien joukkueiden kokoerot olivat niin suuret. Ja samalla ottamaan sen riskin, että yksittäisiä armeijoita ei välttämättä tultaisi saamaan väkimäärällisesti balanssiin. Uskomme kuitenkin siihen, että saamme aikaan mahdollisimman tasaisen Sotahuudon kaikille osapuolille. Näyttäkää vastapuolelle, että numerot paperilla eivät merkkaa mitään, vaan teot kentällä!

Näillä eväillä kuitenkin jatketaan eteenpäin, joten tässä olisi tasoituspoolin huutojärjestys:

1. Karjala
2. Hämäläiset
3. Novgorod
4. Ruotsi

5. Hämäläiset
6. Karjala
7. Novgorod
8. Ruotsi

Huudettavat ryhmät vahvuuksineen:
SOS (31)
Camulosin Villikarjut (26)
13. Komppania (20)
Jesus Imperator (18)

Paketti I (19)
Niittoväki (11)
Kylähullut (8)

Paketti II (19)
Spitaaliset vaeltajat (11)
Kurjat (4)
Rotat (4)

Paketti III (23)
Vishna-Ghrim (6)
Galenit (5)
Tuonen Korpit (12)

Paketti IV (20)
Hopeapatongistit (5)
Wanainmaa (5)
Ajan Kaarti (10)

Näin ollen huudettavana on 8 ryhmää/pakettia. Ylläolevat ryhmät/paketit ja huutojärjestys tullaan huomisen aikana lisäämään alkuperäiseen huutoketjuun. Samalla tullaan editoimaan ryhmien tietoihin topiciin "Huudettavien ryhmien tietoja" oikeat vahvuudet.

Huutaminen alkaa perjantaina 19.7 klo 23.59. Huutoaikaa kullakin huutajalla on 24h edellisestä huudosta.

- Sopuli
Sotahuuto '13 pääjärjestäjä

Palaa sivulle “Ilmoitukset”