Asetarkastuksien palaute

Sotahuudon 2012 viralliset jälkipelit,.
Vastaa Viestiin
Pahistonttu
Kuningas
Viestit: 3422
Liittynyt: Maanantai, 20.03.2006 21:56
Paikkakunta: Porvoo

Asetarkastuksien palaute

Viesti Kirjoittaja Pahistonttu » Keskiviikko, 18.07.2012 10:56

Toimin tänä vuonna (2012) pääasetarkastajana ja päätin uudistaa tarkastusmallia, jota on käytetty muutamat viimeiset vuodet.

Suuri ajatus oli, että kaikki tarkastajat liikkuvat yhtenä partiona, joka tarkastaa ryhmän kerrallaan erittäin nopeasti. Tavoitteena oli taata yhdenmukaisuus kaikissa tarkastuksissa, sekä kyky tehdä pääasetarkastajan linjauksia välittömästi kiistanalaisista aseista. Pyrimme myös estämään huonon aseen kanssa tarkastajalta toiselle juoksemista, kunnes joku sen ehkä hyväksyy. Edellytyksenä tarkastusmallin toiminnalle on se, että ryhmät ovat tarkastusvalmiina, kun tarkastuspartio saapuu heidän luokseen.
Tänä vuonna myös linjasin tarkastuksen painopisteet seuraavasti: Erityistä huomiota on kiinnitettävä kaikkiin kahdella kädellä käytettäviin aseisiin (varsiaseet, 2k-miekat, keihäät) sekä kilpien reunapehmusteisiin.

Mielestäni idea toimi kohtalaisesti, sellaiset ryhmät joiden aseet olivat pääosin ehjiä ja sääntöjen mukaisia ja järjestetty helposti tarkastettavaan muotoon saatiin hoidettua hetkessä. Esimerkiksi FSC:n tarkastuksiin kului vajaa 5min. Suurempien ryhmien kohdalla tarkastajia olisi pitänyt olla enemmän, jotta tarkastusnopeutta oltaisiin voitu nostaa riittävälle tasolle. Tämä virhe menee omaan piikkiini, minun olisi pitänyt käyttää avointa rekryä asetarkastajien valinnassa, jolloin työvoimaa oltaisiin saatu enemmän. Tavoitteena kutsujärjestelmässä, oli, että tarkastajilla olisi 1. korkea kokemustaso ja sitä kautta tarkastukset menisivät jouhevasti. 2. Hyvä maine skenessä, ja sitä kautta tarkastettavat luottaisivat heidän arvioihinsa, eikä minun tarvitsisi uudelleentarkastaa kaikkia hylättyjä aseita, koska mussun mussun… 3. Kaikki olisivat eri ryhmistä ja ympäri Suomen jotta muodostuisi kattava Sotahuudon linja, eikä esimerkiksi ”keskisuomalaisten” tai ”muertelaisten” –linja. Lisätavoitteena tässä oli se, että asetarkastajat olisivat voineet antaa alustavia arvioita ja korjausehdotuksia jo pitkään ennen SoHua, ja siten vähentää työtä itse tapahtumassa. Tämä puoli epäonnistui täysin, sillä en koulukiireiltäni ehtinyt rekryämään ja briiffaamaan tarkastajia riittävästi etukäteen.

Missä sitten meni vikaan:
Monet ryhmät saapuivat myöhään paikalle, ja ensimmäiset tarkastukset päästiinkin aloittamaan vasta seitsemän jälkeen illalla ja suurin osa ryhmistä oli ”valmiita” vasta yhdentoista aikaan. Myöhäinen aloitus johtaa yleensä myös myöhäiseen lopetukseen.
Tarkastajia oli turhan vähän.
Tärkeimpänä syynä venymiseen oli kuitenkin se, että ryhmät toivat paikalle valtavasti aseita, joista täysi maallikkokin huomaa, etteivät ne läpäise. Jos vaneri näkyy kilven kulmasta, se ei mene läpi, ja kuka tahansa ymmärtää, että, miten se pitäisi korjata. Jos miekan runkoputki on keskeltä poikki, se ei läpäise, tämänkin luulisi useimpien hoksaavan. Vastaavia virheitä oli pelkästään kilvissä yli sata. TARKASTAKAA JA KORJATKAA ASEENNE ENNEN SOTAHUUTOA! Asetarkastajilla meni valtavasti aikaa ja energiaa siihen, että jouduttiin puuttumaan virheisiin joihin ainoa selitys oli ”otettiin vaan kaikki mukaan, ei me näitä oo katottu, ei tätä kukaan tuu täällä kuitenkaan käyttämään”. ÄLKÄÄ TUOKO RIKKINÄISIÄ JA/TAI SÄÄNTÖJEN VASTAISIA ASEITA SOTAHUUTOON LAISKUUTTANNE TAI KOKEILUMIELESSÄ! Tarkastettavana on muutenkin tuhansia aseita (oikeasti), joten selvästi hajonneen aseen tarkastettavaksi tuominen on suorastaan vittuilua. Ne jotka tuntevat piston sydämessään, muistakaa tämä ensivuonna, ei kanneta kaunaa :D

Miten kehittäisin ensikertaan:
-Enemmän tarkastajia, joille parempi palkkaus (moni ei motivoitunut riittävästi raatoliinasta).
-Lisää rummutusta ryhmille siitä, miten toimia oikein. Sivuille, foorumeille, yksityisviesteinä, treeneissä seuraavaa: Pyrkikää saapumaan aikaisin, että varusteenne ehditään tarkastaa. Tuokaa paikalle vain omasta mielestänne ehjiä varusteita. Kun tarkastajat tulevat, niin aseet voisivat olla esillä (kuten ohjeistettu) ei miljoonassa repussa ja takakontissa.
-Hylätyille aseille tietyllä ajanhetkellä alkava tarkastuslinjasto, jossa kaikki hylätyt aseet uudelleen tarkastetaan, ei uudelleentarkastuksia ryhmien luona. Asekasan raahaaminen jonnekin tarkastettavaksi, sen sijaan, että tarkastajat tulevat asekasan luokse motivoinee panostamaan siihen ensimmäiseen tarkastukseen. Lisäksi lauantai-aamun jono oli todella tehokas.
-Sähköteippi korvattavaksi leimalla, joka on nopea lyödä eikä tipahda helposti

Tähän ketjuun palautetta tarkastuksista ja kehitysideoita. Olivatko painotukseni hyvin valitut? Kohdeltiinko sinua väärin? Ideoita siihen, miten saataisiin kaikki ryhmät tuomaan paikalle vain ehjiä ja sääntöjen mukaisia aseita? Yleistä palautetta asetarkastuksista tai tarkastajille?
Hän, joka sitoutuu kunniaan on hävinnyt jo ennen taistelun alkua.
Avatar
Amileontti
Herttua
Viestit: 566
Liittynyt: Maanantai, 16.10.2006 01:36
Paikkakunta: Hki.
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Amileontti » Keskiviikko, 18.07.2012 11:19

Kuten sanoin jo järjestäjien palauteketjussa, pitäkää säännöistä kiinni ja olkaa tasavertaisia kaikkien aseita kohtaan. Suututtaa laittaa kotona teriä uusiksi ja sitten huomata lauantain skenuissa miekkoja ilman kunnon etu- ja takaterää.
Varmalla sydämellä
Avatar
Terba
Herttua
Viestit: 866
Liittynyt: Perjantai, 20.06.2008 07:25
Paikkakunta: Oulu

Viesti Kirjoittaja Terba » Keskiviikko, 18.07.2012 11:27

Aikataulu oli sikälikin epärealistinen, että maantieteelliset etäisyydet sanelivat järkevät rajat, missä ajassa ihmiset paikalle pääsivät. Meiltä lähti esim. Iisalmesta autokolonna liikenteeseen klo 14, mikä oli jo vaatinut itsessään melkoisia erityisjärjestelyitä töissä käyvien ihmisten suhteen. Tämä porukka oli perillä noin klo 20.00, kärryt ja aseet oli purettuna valmiiksi 21.00. Tarkastajat tosin saapuivat meille vasta 23.30, joten hyvin ehdittiin odottelemaan. Tähän suhteutettuna klo 19.00 alkavat tarkastukset eivät oikein toimineet, kaikki eivät asu kahden tunnin ajomatkan päässä Hauholta, ja porukan vanhetessa yhä useammalla alkaa olla töitä, joista ei noin vaan lähdetäkkään ennen klo 16.

Tuon allekirjoitan täysin, että on todella typerää tuoda aseita kokeeksi että meneekö läpi. VK:n Iisalmen osasto kävi jokaisen aseen läpi huolella pariinkin otteeseen ennen sohua, ja näiden aseiden hylkäämisprosentti meidän absurdistan-asetarkastuksissa olikin vain noin 50%, kun muun porukan aseilla se lähenteli 95%:a. Täysin hylättyjä, joita ei koko Sohuun saatu käyttöön oli jotain 5 asetta lähemmäs 50:stä bofferista. En itse edes kehtaisi tuoda paikalle vaarallisia tai todella huonokuntoisia aseita, omaan sohu-valmistautumiseen on kuulunut joka vuosi aseiden huolto ja korjaus.

Valitettavasti tietynlaisesta random-linjasta ei tänäkään vuonna päästy eroon. VK:lla on pari svärdstavia, joista toinen hylättiin koska "eihän keihäässä saa väistimiä olla", toinen hyväksyttiin mukisematta. Edelleenkään asetarkastuksiin on mahdoton varautua täysin ennakolta, joskus ihan paskat aseet hyväksytään kerrasta, ja todella hyvin tehtyihin ja turvallisiin aseisiin saa tehdä korjauksia useaan otteeseen ennen kuin menee läpi.
Kuola Tier 1 Operator | Hydenin vihermädättävä mielikuvitusolento

Profiilikuva: © Jari Kuskelin 2014
Vibelius
Herttua
Viestit: 692
Liittynyt: Keskiviikko, 14.05.2008 18:01
Paikkakunta: Helsinki

Viesti Kirjoittaja Vibelius » Keskiviikko, 18.07.2012 12:33

Onnittelut siitä että saitte lopulta kaikki aseet tarkastettua, vaikkakin huomasin että tarkastusten laatu oli hivenen kärsinyt.
Jätä se herkkukori siihen.
Avatar
Peltokorppi
Marsalkka
Viestit: 2442
Liittynyt: Torstai, 14.06.2007 21:10
Paikkakunta: Jykylä

Viesti Kirjoittaja Peltokorppi » Keskiviikko, 18.07.2012 16:20

Meitsi olisi kaivannut selkeämmäksi ja tiukemmat linjat asetarkastukseen. Jos se sinunmielestä on turvallinen niin hyvätyyppinen tarkastus loi mun mielestä epäreiluuksia ryhmien välille. Ensivuodelle toivoisin selkeitä rajoja ja sääntöjä että kaikille saadaan yhtäläisten maahollisuudet tehdä hyviä aseita. Tämä tarkoittaisi tietenkin myös tiukempaa ja konkreettisempaa asetarkastusta. Asetarkastajien rekrytoinnin vaikeus myös saattoi hyvinkin johtua surkeasta hyvityksestä joka taisi olla raakoina ja sauna..
"Can you quack
Can you quack like a duck when you suck"
Avatar
Lacery
Herttua
Viestit: 594
Liittynyt: Torstai, 26.06.2008 13:32
Paikkakunta: Kuopio

Viesti Kirjoittaja Lacery » Keskiviikko, 18.07.2012 17:01

Rekrytoinnin ainoa vaikeus oli takuulla se, että se ei ollut julkista.
+must haev sauva-paita.


Itse petyin kovasti kun en voinut hakea asetarkastajaksi sillä kovasti olisin halunnut staff-paidan. Onneksi sellaisia ei sitten ollutkaan loppujen lopuksi.
Lalli kirjoitti: Kaikki vastakkaiset mielipiteet on joko kateellisten panettelua, väsynyttä meininkiä tai Halmisen :P
Avatar Jari Kuskelinin ottama.
Avatar
KatkaChee
Kreivi
Viestit: 346
Liittynyt: Torstai, 08.02.2007 04:08
Paikkakunta: Helsinki

Viesti Kirjoittaja KatkaChee » Keskiviikko, 18.07.2012 17:13

Se ihmetytti ainakin minua myös, ettei mihinkään nakkiin ollut avointa hakua. Ainakin nuolien kohdalla stressi tuntui johtavan siihen, että tarkastaja ehkä vähän turhankin kovasti äksyili mitätömistä jutuista. Hieman myös kyseenalaistan sen, onko oikea mentaliteetti sitten napata ensimmäistä vataantulevaa hihasta ja pyytää jeesaamaan. Tässä kun ois voinu käyä ns. paska nakki ja puikkoihin hypätä kokematon tyyppi. Nytkin ilmeisesti tarkastuksessa ollut puutteita, kerta teippaamattomia varsia menny läpi.
Avatar
MrBigMr
Sotalordi
Viestit: 1085
Liittynyt: Torstai, 01.06.2006 11:17
Paikkakunta: Kuopio

Viesti Kirjoittaja MrBigMr » Keskiviikko, 18.07.2012 17:41

Olihan meillä tällainen, jossa haettiin talkooväkeä:
http://forum.sotahuuto.fi/viewtopic.php?t=6426

Mutta ilmeisesti asetarkastajat eivät sinne ole viestejä laitelleet, kun taas esim. pääpanssaritarkastaja ja valokuvausvastaavat ovat.

En tiedä mitä on sovittu tai mikä on varsinainen käytäntö, mutta tällä näytöllä tuntuu vähän siltä, että kun on päähenkilö saatu, on hänen tehtävänsä sitten myös kerätä tiiminsä, niin saavat juuri sellaista, mitä haluavat.


Pitäisihän tuon jo vuosien sotahuutokokemuksella olla selvää, että keskimääräinen saapumisaika sotahuutoon on klo. 00.00, kun ihmisiä valuu paikalle ympäri Suomea, monesti suoraan töistä ja milloin mitäkin kautta. En muista koskaan saapuneeni sotahuutoon ennen iltaa.
Beatings will stop once morale improves.
Avatar
Lacery
Herttua
Viestit: 594
Liittynyt: Torstai, 26.06.2008 13:32
Paikkakunta: Kuopio

Viesti Kirjoittaja Lacery » Keskiviikko, 18.07.2012 17:44

Itsehän postasin tuohon lankaan että "Koskahan asetarkastajia aletaan etsiä"

Niitä ei etsitty, Pahistonttu vaan ilmeisesti kyseli ihimisiä siihen hommaan.
Lalli kirjoitti: Kaikki vastakkaiset mielipiteet on joko kateellisten panettelua, väsynyttä meininkiä tai Halmisen :P
Avatar Jari Kuskelinin ottama.
Vibelius
Herttua
Viestit: 692
Liittynyt: Keskiviikko, 14.05.2008 18:01
Paikkakunta: Helsinki

Viesti Kirjoittaja Vibelius » Perjantai, 20.07.2012 11:25

Lacery kirjoitti:Itsehän postasin tuohon lankaan että "Koskahan asetarkastajia aletaan etsiä"

Niitä ei etsitty, Pahistonttu vaan ilmeisesti kyseli ihimisiä siihen hommaan.
Minä vähän mietinkin... kun olis itekkin voinut taas alkaa asetarkastajaksi, se on ihan mukavaa hommaa. Mutta kun siihen ei tosiaan ollu mitään julkista hakua niin eipä tullu haettua.
Jätä se herkkukori siihen.
Pahistonttu
Kuningas
Viestit: 3422
Liittynyt: Maanantai, 20.03.2006 21:56
Paikkakunta: Porvoo

Viesti Kirjoittaja Pahistonttu » Sunnuntai, 22.07.2012 22:20

Ja kuten kirjoitin, se oli merkittävä virhe. Tämä sama virhe johti myös tiettyyn epätasaisuuteen myöhäisillan tarkastuksissa, sillä järjästysporukasta jouduttiin pikarekryämään väkeä ilman kunnon perehdytystä.

Aseiden terien leveyttä ei valvottu sääntöjen mukaisesti. Syynä tähän oli virhe informaation kulussa. Pahoittelut kaikille vääryyttä kärsineille.
Hän, joka sitoutuu kunniaan on hävinnyt jo ennen taistelun alkua.
Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Palaute ja jälkipelit”