Noloimmat hetket

Sotahuudon 2012 viralliset jälkipelit,.
Avatar
Kops-Max
Kreivi
Viestit: 480
Liittynyt: Sunnuntai, 26.02.2006 22:03
Paikkakunta: Espoo

Viesti Kirjoittaja Kops-Max » Maanantai, 16.07.2012 15:13

1. Hutkin taistelukiimassani kohtuuttoman lujaa muutamaa Imperiumin ja Leviaattanin jäsentä viimeisessä kenttäriskissä. Pääsin selkään enkä jostain syystä vaan tajunnut sillä hetkellä kuinka pahalta raskas hilpari tuntuu niskassa. Nöyrimmät anteeksipyyntöni tästä.

2. Tarkoitukseni ei ollut osallistua ryhmäturnaukseen, joten tulin seuraamaan skabaa huonoissa kengissä ja väärissä kuteissa. No jotenkin päädyin sitten tappelemaan ja ekassa skenussa heitin komeat lipat juostessani. Onneksi ei kuitenkaan hävitty sitä matsia...

3. Ekaa kertaa kun käytin kohdassa 1 mainittua hilparia, niin sain sen käteeni nopeassa tilanteessa ryhmätoveriltani. Painotus oli aivan erilainen mihin olin tottunut ja kahvassa oli käsittelyä helpottamaan siivu puutarhaletkua, eri puolella kahvaa kuin omissa aseissani. No, ensimmäiset pari lyöntiä löin aseen hamarapuolella... Onneksi kohde oli raskas panssarimörkö, eikä tuntunut huomaavan asiaa :)
Avatar
Minardil
Herttua
Viestit: 664
Liittynyt: Tiistai, 21.03.2006 13:22
Paikkakunta: Helsinki

Viesti Kirjoittaja Minardil » Maanantai, 16.07.2012 15:32

Tein useita kertoja perinteiset Tapiot, eli juoksin ypöyksin jonnekin hanuriin haastamaan riitaa määrällistä ja taidollista ylivoimaa vastaan. Miksi, miksi minulla ei ole niitä nilkkapainoja hidastamassa? Ryhmän vika, mitäs eivät pidä minusta kiinni.

Ryhmäturnauksen varsijousifumblaus meni niin tukevasti slapstickin puolelle, että itkettäisi, ellei naurattaisi niin paljon. Miekka lentää, boltti putoaa, kilpi lentää, boltti putoaa uudestaan, juoksen karkuun, ammun ohi, kuolen. Kaikki tämä vain kypärään pukeutuneena. Nami nami.
Harhamainparvi since 2019.
Your Tapio "Tapio" Tapio is free. See him running in the distance.
Avatar
KatkaChee
Kreivi
Viestit: 346
Liittynyt: Torstai, 08.02.2007 04:08
Paikkakunta: Helsinki

Viesti Kirjoittaja KatkaChee » Maanantai, 16.07.2012 15:47

"Ammut". Se oli niin surullisen näköistä, mutta vaikutti kyllä kaikki ihan tarkoitukselliselta sähläykseltä.. :D
Avatar
Insane
Kersantti
Viestit: 59
Liittynyt: Maanantai, 10.09.2007 21:09

Viesti Kirjoittaja Insane » Maanantai, 16.07.2012 18:48

Muistuu mieleen Petri ja Hyden Sulttaanin soturikilvasta. :P

Oma isomoka tuli sunnuntain kenttäriskissä. Pari omaa oli keskipisteellä jonkun leski- tahi maahinkaispiken ulottumattomissa. Menin sinne sitten kannustamaan että älkää pelätkö, tollaset hehtaarikepit on hitaita... ja sain pikestä suoraan naamaan kun keskityin puhumaan enkä väistämään tai torjumaan. Karma on ilkeämielinen tuttava, mutta ansaitsin sen kyllä täysin mitoin.
TURA
Avatar
Misumasu
Marsalkka
Viestit: 2292
Liittynyt: Sunnuntai, 30.04.2006 20:55
Paikkakunta: Jyväskylän mlk

Viesti Kirjoittaja Misumasu » Maanantai, 16.07.2012 22:44

Viimeisessä riskissä haastoin riitaa edessä olleiden Perkele?/Kuola?laisten kanssa, mutta eivät lähteneet kilpasille. Heidän takaansa esiin astui miehekkäästi Vornan Marko, joka päättäväisesti tuli hakemaan päänahkaa. Tilanne päättyi taistelun tiimellyksessä ja panssaripisteiden vaihdossa takaa tulleen oman puolulaiseni keskeytykseen, joka ilmeisesti surmasi Markon ja mennessään kamppasi takaperin kävelevän itseni helvetilliselle ilmalennolle ja komeasti perseelleni. Tilannetta seuranneiden vastapuolen sotureiden naurunremakka kruunasi tilanteen. Hölmistyneenä ja jalkani menettäneenä nousin ylös ja suuntasin kohti lähintä mujakkaa.

Taisto jäi ratkaisematta, revanssi tulevaisuudessa!
Sieluni Jumalalle, miekkani Maahinkaiselle.
Synnit meneekin sitten Ruton piikkiin.
Avatar
Terba
Herttua
Viestit: 866
Liittynyt: Perjantai, 20.06.2008 07:25
Paikkakunta: Oulu

Viesti Kirjoittaja Terba » Maanantai, 16.07.2012 22:52

Surkuhupaisan koominen tilanne sattui viimeisessä riskissä. Olin jo aika väsynyt ja kävelin respalle, ja ajattelin että säästän voimiani kävelemällä rauhallisesti takaisin ja katsomalla jonkun hyvän paikan minne mennä riehumaan zweikalla. No keskimmäisellä pisteellä oli menossa stand-off ja käppäilin muina miehinä omien taakse katsomaan että mikäs meininki. Juuri kun pysähdyin, sain nuolen rintaan. Kävelin samaa rauhallista tahtia takaisin respalle...

Varmaan Pohjanlahtikin nousee Itämerestä nopeammin kuin mitä minä liikun riskissä.
Kuola Tier 1 Operator | Hydenin vihermädättävä mielikuvitusolento

Profiilikuva: © Jari Kuskelin 2014
Sipi
Kreivi
Viestit: 324
Liittynyt: Sunnuntai, 10.05.2009 23:18
Paikkakunta: iisalami

Viesti Kirjoittaja Sipi » Maanantai, 16.07.2012 23:34

Huomaan joka vuosi kirjoittavani eniten viestejä tähän noloimmat hetket ketjuun. On erityisen hyvä kanava anteeksipyynnöille ja anteeksi minun on tänäkin vuonna pyydeltävä. Noloa mutta kasvattavaa.

Viimeisessä riskissä tappelin sekavassa tilanteessa ruttolaisia vastaan ja nään kauempana JP:n, joka katsoi eri suuntaan. Lähdin hakemaan kunniatonta tappoa, ja päässäni suunnittelin, että kevyt pisto pansaroimattomaan hartiaan varmasti riittää takaapäin annettavaan tappoon. Sateen kastelema maa hävisi aivan äkkiodottamatta silepohjaisten historiahifistelyelävöitysperiodijalkineideni alta ja tarkoitettu keveän pisto muuttuu epätoivoiseksi survaisuksi niskaan.
Asiallisesti sainkin tästä jo palautetta, mutta väsymykseltäni en osannut esittää pahoitteluani paikanpäällä mitenkään selkeästi. Sori JP.

Sunnuntain viimeisessä kenttätaistelussa ennen ruokailua sain läheltä rämän heittokeihään naamaani. Aivan selvä peli ja pois olisi pitänyt lähteä, mutta liskoaivon puoliskolla jatkoin tappelua edelleen. Vasta tilanteen jälkeen kelaillessani älysin hävetä käytöstäni. Anteeksi siis koko rämältä kollektiivisesti. Onneksi voititte sen taistelukosketuksen silti.
Rahat on loppu ja kutittaa
Ferya
Nostoväki
Viestit: 3
Liittynyt: Perjantai, 14.01.2011 20:58

Viesti Kirjoittaja Ferya » Tiistai, 17.07.2012 00:14

Sunnuntain kenttämätössä Korpit olivat Rämää vastassa, ja olin itse juoksemassa päälle kun joku (en vieläkään tiedä kuka tai mistä joukkueesta, vain sen ettei se ollut korppi) huusi kovaan ääneen että korpit liikkuu ja tuuppasi minut suoraan päin Rämää. Puhtaalla tuurilla pääsin vielä kilvistäkin läpi ja selvisin hetken hengissä, kunnes edessäni seisoi yksittäinen Muerten taistelija. Jäädyin aivan täysin ja löin taatusti hitaimman iskuni koskaan. Edessä ollut mies vain siirsi hyvin hiljaksiin miekkani pois tieltä keihäänvarrella, kaivoi tikarin tupesta kaikessa rauhassa ja puukotti minut siihen.

Ja tuli vielä skenun jälkeen mainitsemaan jotain siihen suuntaan, että ei tiennyt yritinkö rynnäköidä vai vahingossako lensin, mutta jos yritin rynnäkköä, se oli taatusti söpöin rynnäkkö jonka oli koskaan nähnyt.

Ei näin! :oops:
Haiden
Sotalordi
Viestit: 1393
Liittynyt: Maanantai, 02.04.2007 08:33

Viesti Kirjoittaja Haiden » Tiistai, 17.07.2012 00:58

Minardil kirjoitti: Ryhmäturnauksen varsijousifumblaus meni niin tukevasti slapstickin puolelle, että itkettäisi, ellei naurattaisi niin paljon. Miekka lentää, boltti putoaa, kilpi lentää, boltti putoaa uudestaan, juoksen karkuun, ammun ohi, kuolen. Kaikki tämä vain kypärään pukeutuneena. Nami nami.
Teit saman virheen kun minä. Mistä johtuu että varsijouset eivät toimi kilpailuissa :lol:

Itselle tapahtui sunnuntaina sohun noloin hetki, kun Venttola löi ruttomaskiini hilpari takaapäin päähän ja en muistanut että panssaripiste on vain naaman kohdalla :oops:
Wanhan ajan kyytiketju
Archibald
Musiikki on elektroninen. Tästä ei keskustella.
Avatar
qMp
Herttua
Viestit: 841
Liittynyt: Maanantai, 20.03.2006 18:03
Paikkakunta: Espoo
Viesti:

Viesti Kirjoittaja qMp » Tiistai, 17.07.2012 02:28

Tämä ei nyt varsinaisesti ole nolo hetki, mutta jälkikäteen jäi ärsyttämään etten toiminut. Kenttäriskissä törmäsin paikalle, kun Salosella oli yltiöpitkä tikku kädessä ja harkitsin jo päälle ryntäämistä turamallin kolmikolmosellani, mutta siihen ilmestyi lisää väkeä ympärille, enkä olisi saanut varmaan tarpeeksi aikaan ennen kuin olisin ottanut jonkun glaivesta panssaroimattomaan kehooni.

Jälkikäteen muistin mitä Salonen oli letkauttanut aiemmin keväällä keihäskeskusteluissa kun olin kertonut, ettemme Turassa pidä noita pidempiä tikkuja juuri minään: katotaan sitten kun kohdataan kesällä kentällä. Ai hitto kun harmitti. Siinä ois ollu näyttämisen paikka. Ei Turan puolesta, vaan lyhyemmän keihään ylivertaisuuden. Jäi väliin tällä kertaa.
Kantti kirjoitti:Mielestäni qMp on aika jännän äärellä kommentoidessaan.
Avatar
Jopotzuki
Paroni
Viestit: 187
Liittynyt: Keskiviikko, 13.06.2012 18:02
Paikkakunta: Imatra/Lahti

Viesti Kirjoittaja Jopotzuki » Tiistai, 17.07.2012 13:57

Sunnuntain eka tai toka peltomättö: Maahinkainen etenee kohti vihollista ja lähtee koukkaamaan oikealle. Tulee "yli vaan" komento ja rynnäköidään. Pääsen ihmeellisesti vihollisen selustaan ja vastassani näyttäisi olevan kaksi junnua punaisiin pukeutuneena, toisella keihäs ja toisella miekka. Ajattelin, että "jumaliute nyt otan teidät". Lähden juoksemaan heidän perään, mutta kompastun omaan tornikilpeeni ja rysähdän maahan. Siinä sitten tulevat heti tikkaamaan pois. Voi sitä hatutuksen määrää.
Avatar
Gitoll
Herttua
Viestit: 583
Liittynyt: Lauantai, 19.05.2007 13:03
Paikkakunta: Jyväskylä

Viesti Kirjoittaja Gitoll » Torstai, 19.07.2012 13:48

Ryhmäturnauksesta varmaan löytyy sen verran videomateriaalia, että huipputehokas toimintani tulee varmaan pistämään silmään yhdelle jos toiselle. Paitsi että jäin taistelussa kavereiden taakse pystymättä tekemään mitään järkevää, jäin Jesua Sukattoman taakse pyörimään estäen myös toisen kaverin taistelun. Way to go! :P
Kuva Keihäs-Lauri
Avatar
Par
Kreivi
Viestit: 466
Liittynyt: Maanantai, 05.07.2010 23:13
Paikkakunta: Espoo

Viesti Kirjoittaja Par » Torstai, 19.07.2012 13:57

Gitoll kirjoitti:Ryhmäturnauksesta varmaan löytyy sen verran videomateriaalia, että huipputehokas toimintani tulee varmaan pistämään silmään yhdelle jos toiselle. Paitsi että jäin taistelussa kavereiden taakse pystymättä tekemään mitään järkevää, jäin Jesua Sukattoman taakse pyörimään estäen myös toisen kaverin taistelun. Way to go! :P
Mietin samaa, pian kaikki näkevät kuinka toivoton kilpimies olen :D

Pitää toivoa että seuraavassa sohussa voi palata kaksikätisiin kuningasaseisiin.
Toistaiseksi poissa kentiltä. Paluuta odottaessa.
Avatar
keredwel
Kapteeni
Viestit: 102
Liittynyt: Keskiviikko, 22.03.2006 20:48

Viesti Kirjoittaja keredwel » Torstai, 19.07.2012 17:57

Välillä tuli kompuroitua ja kompasteltua kuin mikäkin elegantti taistelugaselli. Ensimmäinen skenaario päättyi minulta ennen aikojaan kun vielä kangaspanssariin tottumattomana onnistuin viskomaan bucklerini suoraan jalkoihini juuri ennen viholliskontaktia, hämmentymään siitä ja metsämaastosta ja tönköstä panssarista ja saamaan näin keihäästä turpaan ennen kuin ehdin yhtään iskua itse jakaa.

Myös mutavellikentällä menetin toisen käteni juuri ennen vihollisrynnäkköä, onnistuin poimimaan maasta miekan ja lähtemään karkuun. Hold huudettiin ja samalla hetkellä tunsin iskuja selässäni. Sovittiin hold-tauon aikana minut tappaneen herran kanssa, että kyseessä oli jo holdin aikana tullut isku ja sitä ei laskettu. Valmistauduin siis pinkomaan munaravia pakoon heti paussin loputtua. Kun skenu vihellettiin jatkuvaksi, ehdin ottaa noin kolme juoksuaskelta kunnes liukastuin ja lensin viehkeästi rähmälleni mutaan. En päässyt enää räpiköimään ylös ennen kuin joku tuli taas päästämään minut (noloilta) päiviltäni.
where have all the river pirates gone?
Avatar
Foe
Herttua
Viestit: 525
Liittynyt: Tiistai, 06.07.2010 19:18

Viesti Kirjoittaja Foe » Torstai, 19.07.2012 18:35

Tehtiin rynnäkkö, jonka jälkeen meitä ruvettiin välittömästi pussittamaan ja reilu kymmenisen sekuntia rynnäkön jälkeen alkoivat kaikua vetäytymishuudot valkoisen rivistä. Eihän se vetäytyminenkään hyvin mennyt: mätäs petti jalan alta ja kaatuessani potkaisin itseäni polvikupilla leukaan ja kaiken päälle se polvikuppi vielä irtosi.
Incendiary pigs
Avatar
mikkotus
Kreivi
Viestit: 391
Liittynyt: Keskiviikko, 31.01.2007 15:29
Paikkakunta: Jyväskylä

Viesti Kirjoittaja mikkotus » Sunnuntai, 22.07.2012 14:28

Päätettiin possutoverin kanssa kävellä Imperiumin pikkutytön yli. Rennon letkeästi kävelin tyttöä päin ja pistin zweikalla. Pieni tyttönen hienosti ohjasi kilvellään miekkani sivuun ja samalla huomasin hänen miekkansa koskettavan hellästi mahaani :oops:
Siinä sitä sitten epäuskoisena pohdittiin, että Imperiumun pieni tyttönen lahtasi juuri kaksi porsasta.
Sapfon
Kreivi
Viestit: 470
Liittynyt: Lauantai, 24.05.2008 19:27
Paikkakunta: Espoo

Viesti Kirjoittaja Sapfon » Sunnuntai, 22.07.2012 23:28

mikkotus kirjoitti:Päätettiin possutoverin kanssa kävellä Imperiumin pikkutytön yli. Rennon letkeästi kävelin tyttöä päin ja pistin zweikalla. Pieni tyttönen hienosti ohjasi kilvellään miekkani sivuun ja samalla huomasin hänen miekkansa koskettavan hellästi mahaani :oops:
Siinä sitä sitten epäuskoisena pohdittiin, että Imperiumun pieni tyttönen lahtasi juuri kaksi porsasta.
Kannattaa varoa noita meidän tyttöjä ;) Ne on just pahimpia tappajia tästä tiimistä :D
Etelän Imperiumin organisaattori, jos on asiaa voi laittaa viestiä

Alas! How many noble and valiant knights we've lost.

Kuva
Avatar
KatkaChee
Kreivi
Viestit: 346
Liittynyt: Torstai, 08.02.2007 04:08
Paikkakunta: Helsinki

Viesti Kirjoittaja KatkaChee » Maanantai, 23.07.2012 00:51

Ny ei hävetä tää enää ihan niin paljoa. Metikössä, nousen kannon nokkaan. Ammun kerran Herp derpin suojattomia keihäitä. Ammun ohi. Yritän tähyillä Vaahtopeltiä. Tunnen nuolen kaulassani. Se siitä skenusta. Kestihän sitä mulle sen alle minuutin..
Ava (c) Jari Kuskelin
Avatar
Par
Kreivi
Viestit: 466
Liittynyt: Maanantai, 05.07.2010 23:13
Paikkakunta: Espoo

Viesti Kirjoittaja Par » Maanantai, 23.07.2012 02:31

mikkotus kirjoitti:Päätettiin possutoverin kanssa kävellä Imperiumin pikkutytön yli. Rennon letkeästi kävelin tyttöä päin ja pistin zweikalla. Pieni tyttönen hienosti ohjasi kilvellään miekkani sivuun ja samalla huomasin hänen miekkansa koskettavan hellästi mahaani :oops:
Siinä sitä sitten epäuskoisena pohdittiin, että Imperiumun pieni tyttönen lahtasi juuri kaksi porsasta.
Tämä kyseessä? http://www.flickr.com/photos/39486784@N ... 0665015108
Toistaiseksi poissa kentiltä. Paluuta odottaessa.
Avatar
mikkotus
Kreivi
Viestit: 391
Liittynyt: Keskiviikko, 31.01.2007 15:29
Paikkakunta: Jyväskylä

Viesti Kirjoittaja mikkotus » Maanantai, 23.07.2012 10:08

Par kirjoitti:
mikkotus kirjoitti:Päätettiin possutoverin kanssa kävellä Imperiumin pikkutytön yli. Rennon letkeästi kävelin tyttöä päin ja pistin zweikalla. Pieni tyttönen hienosti ohjasi kilvellään miekkani sivuun ja samalla huomasin hänen miekkansa koskettavan hellästi mahaani :oops:
Siinä sitä sitten epäuskoisena pohdittiin, että Imperiumun pieni tyttönen lahtasi juuri kaksi porsasta.
Tämä kyseessä? http://www.flickr.com/photos/39486784@N ... 0665015108
Saattoipa hyvinkin olla, joskaan täysin varma en ole... Sen verran huono naamamuisti :)
Avatar
Suontakanen
Herttua
Viestit: 548
Liittynyt: Tiistai, 03.07.2007 01:44
Paikkakunta: Helsinki

Viesti Kirjoittaja Suontakanen » Maanantai, 23.07.2012 10:59

Eräässä metsätaistelussa olimme kiertämässä meistäkatsottuna vasemmalta kunnes kohtasimme Goblinit ja Galenit. Muut joukkueestani olivat jääneet vähän jälkeen minusta ja olin kääntymässä mennäkseni heidän luokseen, etten joudu yksin taistelemaan vastustajaa vastaan. Kääntyessäni kompuroin johonkin juureen ja lensin vatsalleni maahan, josta vihollinen lähetti vaahtomuovitaivaaseen. Koko skenaarion aikana en löynyt tai torjunut yhtään iskua vaan juoksin, kaaduin ja kuolin. Loppu skenaarion makasin kuusen oksien alla ja kirosin kaatumistani.
Etelän Imperiumin Patriarkka ja taistelujohtaja.

Sotahuuto 2018 pääjärjestäjä

Sotaa pk-seudulta vuodesta 2007

"Aina ilolla taisteluun!"
Avatar
prkl
Soturi
Viestit: 28
Liittynyt: Maanantai, 11.07.2011 10:08
Paikkakunta: Espoo

Viesti Kirjoittaja prkl » Maanantai, 23.07.2012 17:46

Jossain niistä lauantain metsätaisteluista onnistuin SOSin linjassa menettämään kilpikäteni, joka on jo saavutus sinänsä.. Kävelen hetken aikaa kilpi selän takana, kunnes jätän sen suosiolla sivuun.

Joku kuolan hilparitaistelija tulee vastaan ja kompuroi niin että pääsen miekallani lyömään hilparin sivuun ja pistämään rintaan, joka oli ainoa edes puolirehellinen 1-1 voittoni viikonlopun aikana.

Linjan sivustassa kävellessäni näen kaksi ruttolaista juoksemassa kohti avointa sivustaa/selustaa ja lähden juoksemaan perään. Lopputuloksena murhaan Peltsin ja perässään juosseen ruton tytön selästä.

Kyllä hävetti kantaa SOSin värejä juostessani metsässä, sori jätkät..
"Living the rock 'n' roll lifestyle, now and forever"
Avatar
Peltokorppi
Marsalkka
Viestit: 2442
Liittynyt: Torstai, 14.06.2007 21:10
Paikkakunta: Jykylä

Viesti Kirjoittaja Peltokorppi » Maanantai, 23.07.2012 17:48

Linjan sivustassa kävellessäni näen kaksi ruttolaista juoksemassa kohti avointa sivustaa/selustaa ja lähden juoksemaan perään. Lopputuloksena murhaan Peltsin ja perässään juosseen ruton tytön selästä.
Sinäkö se olit perkele. Meitsi oli jo saanut osastoni kanssa turpaan samassa skenussa ja oltiin juostu haneen koko skenu. Muutaman yksittäisen tapon jälkeen olin just päässy maukkaasti selkäpaikkaan niin sieltä ampaisee vihreä ninja selkään..
"Can you quack
Can you quack like a duck when you suck"
Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Palaute ja jälkipelit”