Järjestäjien palaute

Sotahuudon 2012 viralliset jälkipelit,.
Avatar
KatkaChee
Kreivi
Viestit: 346
Liittynyt: Torstai, 08.02.2007 04:08
Paikkakunta: Helsinki

Viesti Kirjoittaja KatkaChee » Torstai, 19.07.2012 15:44

Perinteisesti kohtaaminen metsässä tarkoittaa kohtaamista. Nyt taisi kaikki "kohtaamiset" alkaa linjojen näköetäisyydellä, joka teki ainakin Aragornialle paljon hallaa.
Avatar
Pimeyden Ritari
Kreivi
Viestit: 441
Liittynyt: Keskiviikko, 22.02.2006 10:02
Paikkakunta: Lahti
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Pimeyden Ritari » Torstai, 19.07.2012 16:00

Sen verran täytyy Pouttua puolustaa, etten usko hänen yrittäneen vedättää peltohärdellissä. Hän vaan ei ollut tehnyt taustatyötään riittävän huolella. Hän virheensä myönsikin ja hoiti asian kuntoon.

Mökkihässäkkä oli kyllä varsin paha ja siitä jäi vähän kusetuksen maku. Staffina sain tiedon juuri ennen kun joukkojen piti lähteä metsään. Lähdimme välittömästi levittämään tietoa, että mökin pitää olla todellakin tyhjä, eikä autojakaan saa olla pihalla. Tämäkään ongelma ei olisi ollut puoliksikaan niin suuri, jos aikatauluista olisi tiedetty reippaasti etukäteen. Mutta siltikin ihmetyttää, että aluksi ohjeena oli mökin luovutus muistaakseni klo 14, vaikka ne on vuokrattu klo 22 asti. Ja että seuraavat vuokralaiset tulivat jo klo 12..

Ruokailu oli ala-arvoinen. Ymmärrän, ettei noin halvalla saa laaturuokaa, mutta kyllä kävi sääliksi panssarihirmuja, jotka joutuivat niillä eväillä pärjäämään. Jatkossa täytynee kysyä pitopalvelulta mitkä ovat heidän annoskokonsa.

Kuten moni on jo todennut, illanvietto ja muu mukava hengailu jäi varsin vähälle mökkien vuoksi. Toisaalt mökit ovat luksusta. Mökit sopivat Faban kaltaiseen tapahtumaan, jossa on järjestettyä iltaohjelmaa, joka vetää ihmiset yhteen kasaan lavan eteen. Nyt kaikki olivat hajallaan omissa mökeissään.

Skenaariot olivat jo kuvaajankin näkökulmasta yksipuolisia.

Mutta muuten oli onnistunut ja hieno tapahtuma. Kiitokset järjestäjille!
Mahti
Sotahuuto '12 -järjestäjä
Viestit: 1684
Liittynyt: Perjantai, 24.02.2006 13:40
Paikkakunta: Leppävirta

Viesti Kirjoittaja Mahti » Torstai, 19.07.2012 16:12

Skenaarioista lupasinkin jonkun sanan kirjoitella.

Yksi ensimmäisiä asioita, mistä puhuttiin, kun sohun vetovastuu otettiin oli skenaariot. Mietittiin mitkä ovat hyviä skenuja ja mitkä huonoja. Kyselin myös palautetta tavallisilta Kuolan rivimiehiltä, meille johtajille hyvinkin erilaiset skenut voivat olla mieltä kutkuttavia, kuin tavallisille hilparinheiluttajille. Järjestysporukan lempiskenaarioita olivat metsätaistelut, kenttätaistelut ja risk, muista ei erityisemmin pidetty. Saatosta keskusteltiin ja todettiin, että se voi olla oikein järkättynä ihan hauska. Kikkaskenaarioista päätettiin luopua useammastakin syystä. Ne vievät yleensä huomattavasti enemmän aikaa tarjoamatta suuremmin lisämättöä. Niiden tasapainottaminen on monesti vaikeaa. Lisäksi rivimiehiltä tuli palautetta, että skenaarioiden vaihtelevat tavoitteet menevät monesti täysin ohi, eikä hieno skenaariotavoite näy muutenkaan tavallisen soturin taistelukokemuksessa mitenkään. En ole myöskään itse tykännyt suuremmin skenaarioista, jotka sekoittavat pakkaa.

Näiden ajatusten pohjalta tein päätöksen pitää skenaariot pääpiirteittäin kentän ja metsän variaatioina. Tiedän, että olisin ainakin itse nauttinut tällaisesta kattauksesta eniten. Olin myös tietoinen, että joka vuosi löytyy porukkaa, joka tykkää erityisesti kaikenlaisesta uudesta ja jännästä. Ajan salliessa ainakin rajattujen respojen skenu olisi ollut erittäin hyvä lisä. Sellaista suunnittelinkin, mutta mökkihässäkkä vei siltä ikävä kyllä ajan.

Toivottavasti suurin osa nautti skenaariokattauksesta sellaisena kuin se oli. Kantavana teemana oli yksinkertaisuus ja mielestäni joukot taktiikoineen onnistuivat tekemään paperilla samannäköisistä skenaarioista hyvinkin vaihtelevanlaisia. Vaihtelu syntyi, kun osapuolet pyrkivät kehittämään tapoja toisen kumoon manoverointiin.
Sotahuuto 2012 pääjärjestäjä

Hyökkäys on aggressiivista toimintaa.
Avatar
Terba
Herttua
Viestit: 866
Liittynyt: Perjantai, 20.06.2008 07:25
Paikkakunta: Oulu

Viesti Kirjoittaja Terba » Torstai, 19.07.2012 17:00

Otan tuhat kertaa mieluummin selkeitä skenaarioita, joissa on yksinkertaisia tavoitteita ja voittaja ratkaistaan sillä kumpi armeija on parempi taistelussa, kuin kikkaskenaarioita joiden tavoitteet jäävät hyvässäkin tilanteessa hämäräksi ja voitto tulee systeemin porsaanreikiä hyödyntävällä perseilyllä tai muulla kikkailulla. Tästä karmeimpina esimerkkeinä voisi heittää Verierän useat skenaariot, tämän vuoden Noxbon lipunryöstö-arkunkanto-siltatyöntö respoilla ja vuoden 2010 veden kanto.

Noista monimutkaisista kikkailuskenaarioista on yleensä jäänyt järjestään paska maku suuhun. Häviö niissä tuntuu usein epäreilulta, kun taas häviö selkeässä armeijoiden kohtaamisessa tuntuu reilulta ja johtuu yksinkertaisesti vastustajan paremmuudesta.
Kuola Tier 1 Operator | Hydenin vihermädättävä mielikuvitusolento

Profiilikuva: © Jari Kuskelin 2014
Avatar
Misumasu
Marsalkka
Viestit: 2292
Liittynyt: Sunnuntai, 30.04.2006 20:55
Paikkakunta: Jyväskylän mlk

Viesti Kirjoittaja Misumasu » Torstai, 19.07.2012 17:08

Komppaus molemmille yllä oleville kirjoituksille.
Sieluni Jumalalle, miekkani Maahinkaiselle.
Synnit meneekin sitten Ruton piikkiin.
Avatar
Joensuu
Herttua
Viestit: 665
Liittynyt: Torstai, 11.09.2008 17:13
Paikkakunta: Tuusula
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Joensuu » Torstai, 19.07.2012 17:16

Terba, hmm, kyllä 2010 vedenkannossa minusta toinen armeija yksinkertaisesti teki toisen selkeästi ja simppelisti metsässä ja hyökkäysuralla.

Mutta muuten oon kanssasi TÄYSIN samaa mieltä. On vaan hölmöä jopa voittaakin siitä syystä että Gebu otti lipun ja blitzas 200 taistelevan ukon läpi.
Avatar
Terba
Herttua
Viestit: 866
Liittynyt: Perjantai, 20.06.2008 07:25
Paikkakunta: Oulu

Viesti Kirjoittaja Terba » Torstai, 19.07.2012 17:38

Joensuu kirjoitti:Terba, hmm, kyllä 2010 vedenkannossa minusta toinen armeija yksinkertaisesti teki toisen selkeästi ja simppelisti metsässä ja hyökkäysuralla.
Kyllä, mutta se ei ollut skenaarion tarkoitus. Käsittääkseni vastapuoli vaan päätti, että nakkaavat paskat skenaarion tavoitteesta ja lähtevät jyräämään vastapuolen. Erinomainen esimerkki siitä ettei liian monimutkaiset skenaariot toimi, jos järkevin tapa toimia on jättää koko skenaarion tavoite huomiotta.
Kuola Tier 1 Operator | Hydenin vihermädättävä mielikuvitusolento

Profiilikuva: © Jari Kuskelin 2014
Avatar
Partanauraja
Sotilasmestari
Viestit: 90
Liittynyt: Sunnuntai, 09.12.2007 23:54
Paikkakunta: Hämeenlinna

Viesti Kirjoittaja Partanauraja » Torstai, 19.07.2012 20:08

Kiitokset järjestäjille! Oli jälleen kerran hieno tapahtuma. Toivotaan nyt että saatais joku muu paikka ensi vuodeksi kuin hauho. Vaikka paikka onkin hyvä tappeluksia varte, niin olisi silti mukava päästä näkemään uusiakin paikkoja. Mielestäni skenaariot olivat hyviä, ei mitn turhan hankalia ja monimutkaisia. Vesihuolto - mikä on erittäin tärkeä osa sohua - toimi hyvin. Kaikin puolinonnistunut tapahtuma!
Wanainmaan veteraani, nykyinen perkele. Jos buhurt kiinnostaa, ota yhteyttä.
Avatar
Kuvatus
Kreivi
Viestit: 393
Liittynyt: Maanantai, 09.04.2007 15:48
Paikkakunta: Helsinki

Viesti Kirjoittaja Kuvatus » Torstai, 19.07.2012 22:48

Mökeistä ja ruoasta onkin jo kaikki sanottu, mutta omasta mielestä skenaariot eivät olleet yksipuolisia, eivätkä tylsiä. Kukkulanvaltaus respoilla olisi ollut kiva lisä, mutta Hauholla ei taida sellaiseen sopivaa nyppylää ollakaan? EA-piste oli hyvin näkyvillä. Lisäksi teatteri-esitykset ennen skenaarioiden alkua loivat hyvin tunnelmaa. Näitä myös ensivuonna!

Ja kiitokset järjestäjien nopeasta toiminnasta automme jäätyä sunnuntaina jumiin. Kiitokset myös Spartan ja FSC(?):n porukoille, jotka tuliavat vuorollaan autoa työntämään.
Rovio kirjoitti:Tai siis jos haluatte harrastaa ihmeellisiä mussunmussun taktiikoita ja turhaa teoriaa :) . Menkää mieluummin Spitaalisiin kun nillä on niin tajuttoman mageet tapardit.
Pyry Veteli kirjoitti:Hankkisitte edes viikset.
Avatar
Foe
Herttua
Viestit: 525
Liittynyt: Tiistai, 06.07.2010 19:18

Viesti Kirjoittaja Foe » Torstai, 19.07.2012 22:54

KatkaChee kirjoitti:Perinteisesti kohtaaminen metsässä tarkoittaa kohtaamista. Nyt taisi kaikki "kohtaamiset" alkaa linjojen näköetäisyydellä
Tämä vei kyllä vähän jännitystä/tunnelmaa skenuista
Incendiary pigs
Avatar
Aarimoto
Työn Sankari
Viestit: 1323
Liittynyt: Sunnuntai, 24.09.2006 08:20
Paikkakunta: Helsinki

Viesti Kirjoittaja Aarimoto » Perjantai, 20.07.2012 08:56

Terba kirjoitti:
Joensuu kirjoitti:Terba, hmm, kyllä 2010 vedenkannossa minusta toinen armeija yksinkertaisesti teki toisen selkeästi ja simppelisti metsässä ja hyökkäysuralla.
Kyllä, mutta se ei ollut skenaarion tarkoitus. Käsittääkseni vastapuoli vaan päätti, että nakkaavat paskat skenaarion tavoitteesta ja lähtevät jyräämään vastapuolen. Erinomainen esimerkki siitä ettei liian monimutkaiset skenaariot toimi, jos järkevin tapa toimia on jättää koko skenaarion tavoite huomiotta.
No ei se ihan noin mennyt.

Skenaarion tarkoitus oli kuljettaa "arkku" (siis vesihässäkkä) paikasta A paikkaan B polkua pitkin. Toisella puolella oli lampi ja toisella rytteikköä. Meidän puolemme johto arvasi (aivan oikein), että teidän puolenne yrittää koukata selustaamme rytteiköstä. Näin ollen sijoitimme joukkomme siten, ettei tämä onnistu. Meillä oli vahvempi osasto metsässä ja ensisijaisesti puolustuksellinen osasto uralla (Sparta, Rämän kilvet, Muerte). Te ette saaneet läpimurtoa tiellä ja me tuhosimme koukkauksenne metsään. Sitten kannoimme arkun maaliin.

Nimim. Arkun kanssa etulinjassa.
Teh Aarimoto
Gonahtanut vanha karhu
Avatar
ZamboNet
Rautasydän
Viestit: 3505
Liittynyt: Lauantai, 29.07.2006 14:37
Paikkakunta: Jyväskylä

Viesti Kirjoittaja ZamboNet » Perjantai, 20.07.2012 09:33

Komppaan rämäläisiä tuosta arkunkannosta. Tyylipuhdas voitto vastustajille samalla kun kompastelimme omiin jalkoihimme ryteikössä koukkuosaston lopputuloksen ollessa: tulemme jonossa, lähdemme pinossa.
Avatar
Terba
Herttua
Viestit: 866
Liittynyt: Perjantai, 20.06.2008 07:25
Paikkakunta: Oulu

Viesti Kirjoittaja Terba » Perjantai, 20.07.2012 12:00

Muistin siis väärin. No kuitenkin, kohtaamisena metsässä tuokin olisi toiminut paremmin, nyt oli vaan mukana ylimääräinen liikkuva osa joka ei loppujen lopuksi vaikuttanut mitenkään koko skenaariossa.
Kuola Tier 1 Operator | Hydenin vihermädättävä mielikuvitusolento

Profiilikuva: © Jari Kuskelin 2014
Avatar
tiamanti
Kreivi
Viestit: 493
Liittynyt: Torstai, 08.04.2010 22:47

Viesti Kirjoittaja tiamanti » Perjantai, 20.07.2012 12:26

Tiedottamisessa olisi petraamista ensi vuodeksi!

Toivoisin, että tulevat järjestävät ottavat asian huomioon ja tekevät selkeän tiedotussuunnitelman kokoustaessaan seuraavan kerran Sotahuudon tiimoilta! Infoa tulisi antaa mahd. aikaisin ennen seuraavaa Sotahuutoa, ja sopivin väliajoin, jotta harrastajakunta ehtii reagoimaan muutoksiin, antamaan niistä palautetta ja puskaradio soimaan. Koska boffausharrastajia on alta 1000, tiedontarve korostuu; se aktivoi skeneä läpi koko vuoden. Ja tämä aktiivinen tiedonanto on ainut asia, joka ylläpitää skenen elinvoimaisuutta, rautasydämisten aktiivien ja treenaustoiminnan lisäksi. Sillä on ehdottoman tärkeä asema, jota ei saisi väheksyä ja laiminlyödä. Sama koskee myös mainostamista. Sotahuuto on kuitenkin vain kerran vuodessa järjestettävä taistelutapahtuma. Tämän ei tulisi tarkoittaa sitä, että tiedottamiseen on runsaasti aikaa, vaan että haasteena on tasaisin väliajoin tapahtuva tiedonjako, jotta mielenkiinto ja mielekkyys harrastuksessa säilyy.

Ase- sekä taistelusääntöjen, ja niiden muutosten, täytyisi olla skenen tiedossa reilusti ennen Sotahuutoa, lukkoonlyötynä (lis. mielipide. muutosten tekemisen kanssa tulisi käyttää malttia ja niiden tarpeellisuus, sekä todellinen tarve kyseenalaistaa, koska nopeatahtiset muutokset tekevät sitoutumisesta harrastukseen vaikeaa - ja mahdollisesti kallista). Ja ehkäpä myös armeijajakojen julkistamista tulisi aikaistaa.

Ja mielestäni Sotahuutoa ei tänä vuonna mm. mainostettu ollenkaan LARP-kalenterissa.

Sattuipa vain tulemaan mieleeni!
SH16 Pääjärjestäjä & taidevastaava
Camulosin viestintävastaava >>------>
Unis
Kreivi
Viestit: 290
Liittynyt: Tiistai, 10.10.2006 06:26
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Unis » Perjantai, 20.07.2012 14:49

tiamanti kirjoitti:
Ja mielestäni Sotahuutoa ei tänä vuonna mm. mainostettu ollenkaan LARP-kalenterissa.

Sattuipa vain tulemaan mieleeni!
Ei ole minusta kovin usein viime vuosina mainostettu oikein mitenkään, mikä olisi musta asia jolle voisi miettiä toimenpiteitä. Helpottaisi tuota kovasti kaivatun uuden veren saamista :)
Avatar
Par
Kreivi
Viestit: 466
Liittynyt: Maanantai, 05.07.2010 23:13
Paikkakunta: Espoo

Viesti Kirjoittaja Par » Lauantai, 21.07.2012 02:33

Komppaan vielä että teatterihahmot olivat juuri sopivan vakavalla/leikkisällä asenteella mukana.
Toistaiseksi poissa kentiltä. Paluuta odottaessa.
Avatar
Zaibe
Suurmestari
Viestit: 1172
Liittynyt: Keskiviikko, 01.02.2006 00:31
Paikkakunta: Jyväskylä

Viesti Kirjoittaja Zaibe » Tiistai, 24.07.2012 22:50

Kuten Juhani jo sanoikin, suurin osa osallistujista ei pysty käsittämään kuinka paljon töitä ihmiset tekevät vuosittain järjestääkseen Sotahuudon johon ihmiset pystyvät osallistumaan naurettavan halpaan hintaan.

Iso kiitos Kuolan kaartille siitä, että tänä vuonna te vuodatitte kyyneleitä ja verta järjestääksenne SOHUn meille.


Tapahtuma oli kokonaisuudessaan todella hyvin onnistunut ja itse nautin joka hetkestä täysin rinnoin.

Skenaariota oli paljon ja ne keskittyivät taisteluihin juoksemisen ja scouttailun sijaan.
Ikäviä piirteitä tapahtumaan toi loppuhässäkkä mökkien kanssa mutta kun ei järjestäjäporukassa vissiin tänäkään vuonna ollut profeettaa niin vaikea noita on ennustaa. Hoiditte tilanteen niin hyvin kuin sen siinä tilanteessa pystyi hoitamaan.
Johtajapalavereille ja suunnitelmien välittämiselle omille ryhmille olisi voinut antaa enemmän aikaa mutta toimeen tultiin ihan hyvin suurimman osan ajasta.
Vaikka järjestitte SOHUn niin silti pystyitte tuomaan kentälle ison ja taistelukykyisen Kuolan kaartin. Mahtavaa settiä!


Kiitos vielä kerran vuoden parhaasta viikonlopusta josta henkilökohtaisesti olisin ilomielin voinut maksaa vaikka 50 euroa pelkästä tapahtumasta!
Avatar
N.Hirvelä
Sotahuuto '09 -järjestäjä
Viestit: 2613
Liittynyt: Torstai, 08.06.2006 18:15
Paikkakunta: Tampere
Viesti:

Viesti Kirjoittaja N.Hirvelä » Keskiviikko, 25.07.2012 16:56

Zaibe kirjoitti:Kuten Juhani jo sanoikin, suurin osa osallistujista ei pysty käsittämään kuinka paljon töitä ihmiset tekevät vuosittain järjestääkseen Sotahuudon johon ihmiset pystyvät osallistumaan naurettavan halpaan hintaan.

Iso kiitos Kuolan kaartille siitä, että tänä vuonna te vuodatitte kyyneleitä ja verta järjestääksenne SOHUn meille.
Hear, hear!

Sotahuudon tekeminen ei ole mikään kevyin juttu ja sen takia kuolalaiset ansaitsee suuret kiitokset että käyttivät vapaaehtoisesti paljon aikaa ja vaivaa Sotahuudon tekemiseen!
Kyllä sitä osaa arvostaa Sotahuudon järjestäjiä paljon enemmän, kun kerran on järjestänyt Sotahuudon. Kuolan kaarti onnistu tänä vuonna todella hyvin järjestelyissä. :)
http://scafightingfinland.com/ - Tule mukaan lyömään haarniskassa kovaa, mutta turvallisesti!
http://scafightingfinland.com/forums/ Rottinkitaistelun uudet foorumit
Pahistonttu
Kuningas
Viestit: 3422
Liittynyt: Maanantai, 20.03.2006 21:56
Paikkakunta: Porvoo

Viesti Kirjoittaja Pahistonttu » Perjantai, 03.08.2012 13:18

Foe kirjoitti:2010 paita on kyllä paras, koska pigface kypärä ja mukavat värit.
Verrattuna vuoden -07 paitaan, kaikki t-paidat noin yleisestikin ovat laimeita (ainoana poikkeuksena ehkä Faban valkoinen "maailmassa on virhe" paita).

Oma pallogrilli, hiilet ja kasslerpihvit tulivat jo kahdella ruokailijalla selvästi valmisruokaa halvemmaksi. Neljällä-viidellä ruokailijalla erotus on jo merkittävä (ja grillinkin saa pitää tapahtuman jälkeen).
Hän, joka sitoutuu kunniaan on hävinnyt jo ennen taistelun alkua.
Avatar
saloneju
Keisari
Viestit: 5706
Liittynyt: Keskiviikko, 19.04.2006 23:26
Paikkakunta: Tampere

Viesti Kirjoittaja saloneju » Perjantai, 03.08.2012 16:06

Faban maailmassa on virhe -paita on kyllä hieno! Tykkään myös 2010-vuoden "Kiitos ????-????" -idesta. Pitäisi olla rohkeutta poiketa tuosta normipaita -linjasta jatkossakin! :wink:
"Kerron Veljesten legendaarisista uroteoista, kuinka vaari nuoruuden päivinään teki motin puita vartissa ja muori keitti niin maukasta puuroa, että puutkin heräsivät henkiin sitä maistelemaan.."
Avatar
goblintaikuri
Herttua
Viestit: 887
Liittynyt: Lauantai, 12.04.2008 21:01
Paikkakunta: Paikkakunta:

Viesti Kirjoittaja goblintaikuri » Perjantai, 03.08.2012 16:28

En osaa tulkita nyt silmäniskusi oikeaa merkitystä, mutta itse olen saanut sellaisen kuvan että rohkeat paidat ovat merkittävä taloudellinen riski Sotahuuto-yhdistys RY:lle.
always FIGHTING~~
Avatar
saloneju
Keisari
Viestit: 5706
Liittynyt: Keskiviikko, 19.04.2006 23:26
Paikkakunta: Tampere

Viesti Kirjoittaja saloneju » Sunnuntai, 05.08.2012 11:57

goblintaikuri kirjoitti:En osaa tulkita nyt silmäniskusi oikeaa merkitystä, mutta itse olen saanut sellaisen kuvan että rohkeat paidat ovat merkittävä taloudellinen riski Sotahuuto-yhdistys RY:lle.
Päin vastoin! Vai mitä sanovat Faba kakkosen ja SH2010 paitamyyntiluvut?

Nyt kun aihe ylipäätään tuli esille, olisikohan mahdollisuuksia saada koottua männävuosien tilastoja siitä, kuinka paljon paitoja on minäkin vuonna mennyt ja mitäkin kokoa? Käsittääkseni tätä ei ole koskaan tehty, ja hommaa olisi aika paljon helpompi kehittää jos joku näkisi kyseisen vaivan...
"Kerron Veljesten legendaarisista uroteoista, kuinka vaari nuoruuden päivinään teki motin puita vartissa ja muori keitti niin maukasta puuroa, että puutkin heräsivät henkiin sitä maistelemaan.."
Avatar
Pimeyden Ritari
Kreivi
Viestit: 441
Liittynyt: Keskiviikko, 22.02.2006 10:02
Paikkakunta: Lahti
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Pimeyden Ritari » Sunnuntai, 05.08.2012 16:12

Sotahuudon paidoista en osaa sanoa, mutta jonkin verran olen ollut muissa paitahärdelleissä mukana.

Myyntiä vähentää:

- painatus vain selässä (erityisesti naisten paidoissa). Jos haluaa painatuksen selkään, eteen kannattaa laittaa rinnan kohdalle jokin pieni kuva tai teksti
- oudot värit (esim. ropecon 2011-paidan metallinhohtoinen printti)
- liikaa värejä (sillisalaatti)
- mitäänsanomaton kuva
- sen verran hölmö kuva, ettei se ole edes hauska

Myyntiä lisää:

- niin härski kuva ja painatus, että se on jo hyvä (esim. pinkki my little coni -paidat myytiin loppuun alta aikayksikön
- hauska kuva tai printti, jotka eivät kuitenkaan ole hölmöjä
- toisaalta myös suhteellisen tylsät, mutta nätit paidat myyvät
- Naisilla V-aukolliset paidat ovat huomattavasti suositumpia kuin O-aukolliset. Jos hintaero ei ole huomattava, kannattaa ottaa v-aukollisia.
- paidassa musta väri. Printeissä valkoinen ja punainen.
- halpa hinta. Ihan oikeesti ei pidä ahnehtiä. Laitetaan hinta, jonka opiskelijakin pystyy maksamaan, mutta josta myös jää jotain yhdistykselle. Olen todennut, että myymällä monta paitaa suhteellisen halvalla, käteen jää loppujen lopuksi enemmän kuin myymällä muutama kalliilla.

Koot:
- Miehillä yleisin on L, seuraavana XL. Sotahuutoporukassa on aika paljon siimamiehiä, joten M voi myös olla kysytty.
- Naisilla M-L.
- ääripäiden kokoja kannattaa olla muutama varmuuden vuoksi

Ja kyllä, edellisten vuosien paitojen myytiluvut koottain helpottaisi huomattavasti. Mut tämä menee jo ehkä vähän ohi aiheen?

"Verrattuna vuoden -07 paitaan, kaikki t-paidat noin yleisestikin ovat laimeita "

Mistä kukakin tykkää. Minä (ja moni muu) pidin tuota paitaa ehkä typerimpänä tähän asti. Teksti oli hyvä, mut kuvan takia jäi ostamatta.
-06 paita oli onnistunut. Hyvä kuva ja hyvä teksti.
Viimeksi muokannut Pimeyden Ritari, Sunnuntai, 05.08.2012 22:58. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Avatar
Misumasu
Marsalkka
Viestit: 2292
Liittynyt: Sunnuntai, 30.04.2006 20:55
Paikkakunta: Jyväskylän mlk

Viesti Kirjoittaja Misumasu » Sunnuntai, 05.08.2012 20:00

Pimeyden Ritari kirjoitti: -06 paita oli onnistunut. Hyvä kuva ja hyvä teksti.
Tämä. Edelleen lempparipaita kaikista mun t-paidoista.
Sieluni Jumalalle, miekkani Maahinkaiselle.
Synnit meneekin sitten Ruton piikkiin.
Avatar
MrBigMr
Sotalordi
Viestit: 1085
Liittynyt: Torstai, 01.06.2006 11:17
Paikkakunta: Kuopio

Viesti Kirjoittaja MrBigMr » Sunnuntai, 05.08.2012 20:40

Pimeyden Ritari kirjoitti:Sotahuudon paidoista en osaa sanoa, mutta jonkin verran olen ollut muissa paitahärdelleissä mukana.
2013 paitaan pistetään selkään ritari tunkemaan bofferia toisen hanuriin ja teksti tyyliin "SoHu does it from behind". Naisille v-aukko ja "TISSIT" eteen ja miehille "PEENIS" ja nuoli alaspäin.

Ei voi feilata!
Beatings will stop once morale improves.
Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Palaute ja jälkipelit”