Sivu 1/1

Bofferitonfat

Lähetetty: Torstai, 25.06.2009 11:07
Kirjoittaja Theero
Kuten aiheestakin näkee, nyt on kyseessä hieman eksoottisemmat kurituskapineet. FaBan topiccien puolella olen kysellyt, että voisinko tällaisten bofferiversiot ottaa FaBaan, eikä ideaa tyrmätty. Nyt kyselisinkin sellaista, että miten te, arvoisat boffaajatoverini, lähtisitte tällaisia rakentamaan? Olen saanut jo hyviä neuvoja lähinnä pistokärjestä aseen päähän, joka tulisi olemaan luokkaa keihäs, mutta lisävinkkejä kaivataan. Pistäkää harmaat aivosolunne liikkeelle, niin tulette näkemään yhden lisäninjan Katumuksen urheissa riveissä!

Lähetetty: Torstai, 25.06.2009 12:10
Kirjoittaja PattiJalka
Tuohon voisi käyttää niitä T-putkia sen kahvan tekemiseen. Pehmusta kaikki paitsi kahva 15mm pehmusteilla, ja tee iso pistokärki. Jos aseella myös lyödään, laita joka puolelle 28mm pehmustetta viidentoista sijaan, tulee paksu, mutta ei tonfissa mitään teriä ole. Lisäksi paksuus tukee suurta pistokärkeä.

Lähetetty: Torstai, 25.06.2009 14:15
Kirjoittaja Theero
Juuri tuollaisa neuvoja kaipasin, suurkiitos! Vielä minulla olisi kuitenkin yksi kysymys esitettävänä: Miten rakentaisin tonfiin sellaiset kädensuojat, etten vahingossa löisi vastustajaa nyrkillä lärviin, tai ainakaan kovin kovaa? Mitä mieltä olisitte esim. eräänlaisesta kupista kahvan eteen, mallia kalpamiekka?

Lähetetty: Torstai, 25.06.2009 15:10
Kirjoittaja Qoshovius
Minusta vaikuttaa aika vaaralliselta viritelmältä, koska käsittääkseni ovat ainakin tietyissä lyöntitekniikoissa kyynärvarressa kiinni? Näin niillä saattaa lyödä tarpeettomalla voimalla. Siinä on kaverilta nenä poskessa jos oikein voimalla naamaan runttaa.

Lähetetty: Torstai, 25.06.2009 15:23
Kirjoittaja Sapfon
Qoshovius kirjoitti:Minusta vaikuttaa aika vaaralliselta viritelmältä, koska käsittääkseni ovat ainakin tietyissä lyöntitekniikoissa kyynärvarressa kiinni? Näin niillä saattaa lyödä tarpeettomalla voimalla. Siinä on kaverilta nenä poskessa jos oikein voimalla naamaan runttaa.
Ovat kyllä välillä kiinni käsivarressa, etenkin torjuttaessa. Lyödessä aika harvoin kiinni käsivarressa, ellei lyödä tonfan päällä jolloin varsi lepää käsivartta vasten. Mutta en kyllä itse välttämättä haluaisi nähdä tonfaa bofferina.

Lähetetty: Torstai, 25.06.2009 15:31
Kirjoittaja Qoshovius
http://www.youtube.com/watch?v=Y8V--2H9lj0

Minusta näyttää kovin vaaralliselta tuo lyönti, siihen tulee aikamoinen heiluriliike.

Edit: Tuo torjuminen voi aiheuttaa myös epäselviä osumia.

Edit2: Vaikka nyrkin eteen kuppikahvan tekisit, on se varmaan turhan vaarallinen, koska se on käytännössä sama kuin nyrkillä löisit. Miekassa tätä ongelmaa ei pitäisi olla, koska harvemmin lähdetään terän tyvellä lyömään.

Lähetetty: Torstai, 25.06.2009 21:28
Kirjoittaja JP666
Lehdoilla on tollaset.... en musta kuinka kovia ne lyönnit oli. mutta ne on täysin turhat kapistukset bofferoinnissa et käytännös pärjää millekään ase yhdistelmälle. no ehkä puukolle.

Lähetetty: Torstai, 25.06.2009 22:51
Kirjoittaja Falcata
Nähdäkseni pahin ongelma on juuri tuo että voit vahingossa lyödä kaveria nyrkilläsi. Siinä ei se baskethilt loppupeleissä kauheasti lohduta.

Lähetetty: Torstai, 25.06.2009 22:52
Kirjoittaja Theero
@JP:
Ne ovatkin tarkoitettu täysin fiilistelyyn. Sitä paitsi ne sopivat hyvin yhteen Katumuksen munkki/flagellantti-teemaan. 8)

@Qoshovius:
Pistin tuonne FaBan "Sallitut aseet" -topicciin pitkän kommentin tästä asiasta, käypä lukemassa se.

Mutta, takaisin asiaan: miten te sellaiset kapineet rakentaisitte? Sehän tässä oli se alkuperäinen kysymys... :roll:

Lähetetty: Torstai, 25.06.2009 23:52
Kirjoittaja Qoshovius
Kävinpä lukemassa.

Silti, vaikka tonfat pehmustaisitkin 2x climasnapilla ja vaahtomuovilla, tuskin haluaisin ottaa tuollaista heiluri-iskua naamaani. Tiedä sitten tuosta lyhyemmästä "pisto"kärjestä, sekin voi olla aika ikävä juurikin sen nyrkin takia.. Kaveri väistää pistosi -> nyrkki naamassa.

Mutta tee tonfat ja kokeile eri ratkaisuja, jos ovat turvalliset niin sitten ilman muuta. :)

Lähetetty: Perjantai, 26.06.2009 10:57
Kirjoittaja LehtoA
Ne meikäläisen laitteet on täysin riittämättömästi pehmustettu. Siihen heilautusiskuun ei kovin paljoa voimaa saa, Pistossa on vikana se että vaikka sitä pehmustaisi kuinka paljon siinä on koko käsivarren massa takana, vielä pahemmin kuin missään pidemmässä miekassa on. lisäksi tuo nyrkki on vieressä.

Mutta tee ihmeessä, tarkkana pitää olla, ja voivat ollakin hauskoja laitteita mutta isoon tapahtumaan olisin skeptinen käytettävyydestä koska vaikka olisivat kuinka hyviä tuommoiset vaativat turvallisuuteen käyttäjältään tarkkuutta.

Lähetetty: Perjantai, 26.06.2009 17:17
Kirjoittaja Theero
Saatan jättää swingit pois, koska tajusin, että suunnittelemani pisto-osa (huom: siitä tulee niin iso, etten taida sanoa sitä enää kärjeksi) ei kunnolla salli heilahduksia. Mikäli tietysti saan idean rakentaa sivutkin hyvin pehmustetuiksi, niin se on eri asia... Suunnittelemani vaahtomuoviosa tulee olemaan vähintään 25 senttiä, mutta mietin vielä, miten saisin sen pysymään kiinni.

Ja ei hätää turvallisuudesta: mikäli saan ne joskus rakennettua, annan ne 14-vuotiaalle judoka-pikkuveljelleni, joka saa mättää minua niillä vartin vapaasti, ja sen jälkeen päätän, ovatko ne turvalliset :) .

Lähetetty: Lauantai, 27.06.2009 11:50
Kirjoittaja Theero
Olen aloittanut aseiden suunnittelun, ja ohessa on muutama paintilla tehty kaavakuva tulevista aseista:

http://i776.photobucket.com/albums/yy47 ... ava_up.jpg
http://i776.photobucket.com/albums/yy47 ... a_side.jpg

Huom! Nämähän ovat vasta täysin hypoteettisiä, eikä minulla ole kovinkaan paljoa kokemusta bofferinrakennuksesta, joten kertokaa mielipiteitänne, esim. pystynkö leikkaamaan vaahtomuovin tuollaiseen muotoon?

Lähetetty: Lauantai, 27.06.2009 14:38
Kirjoittaja Qoshovius
Varmaankin pitää tehdä tuossa sellainen miekan pistokärki ja nuo "kyljet" erikseen.

Lähetetty: Keskiviikko, 01.07.2009 00:25
Kirjoittaja mosillan
Mielestäni nuo nyrkkisuojat tekevät tästä "tonfa"-ideasta täysin turhan sillä minulle nuo näyttävät jo aika pitkälti katareilta/pehmustetulta nyrkkiraudalta. Jos lisäät tuon kupin, jotka ovat tietenkin tärkeät, menetät myös pitkällä päällä lyömisen edun.

Itse haluaisin myös tehdä bofferitonfat, mutta en niitä kyllä massatapahtumaan toisi ainakaan pääasialliseksi aseeksi. :P