Sotahuudon ryhmäkuvaukset

Järjestäjien jättämät ilmoitukset

Valvoja: Sotahuuto 2012 järjestäjät

Mahti
Sotahuuto '12 -järjestäjä
Viestit: 1684
Liittynyt: Perjantai, 24.02.2006 13:40
Paikkakunta: Leppävirta

Sotahuudon ryhmäkuvaukset

Viesti Kirjoittaja Mahti » Keskiviikko, 05.09.2012 10:25

Sotahuudon 2012 ryhmäkuvaukset:

Ryhmä Rämä:
Rämä saavutti viimein sen kaikkein tavoitelluimman ja täysin ansaitusti. Rämän taktinen osaaminen oli tänä vuonna ylivertaista ja jätti muut varjoonsa. Rämä ja koko Taifan armeija asetti aivan uusia standardeja sille, millainen on hyvä boffausryhmä. Eri aseyhdistelmien tehokas käyttö ja taistelupaikan maltillinen etsiminen olivat tänä vuonna voiton avaimet ja Rämä hallitsi molemmat erinomaisesti. Kiertopalkinto on palannut kotiinsa ja nähtäväksi jää aikooko se lähteä sieltä enää minnekään.

Sherab Deb:
Sherab Deb oli yksi tämän vuoden potinryöstäjistä. Komein puvustus ja paras ryhmä palkintojen lisäksi ryhmä pyyhki vastustajillaan kenttää taisteluissa. Sherab Deb oli juuri sitä mitä laji kaipaa: herrasmiesmäistä toimintaa, komeaa ulkonäköä, sekä innovatiivisia uusia taktiikoita. Ryhmän hyvää tekemisen meininkiä oli yksinkertaisesti ilo katsella. Mikäli porukka nähdään tulevissa Sotahuudoissa samalla kokoonpanolla, on muilla kova työ keksiä vastalääkettä tälle liikkuvalle keihäslaumalle.

Muerte
Muerte palasi mitalikantaan. Pienestä koostaan huolimatta Muertella oli monesti suuri rooli taisteluissa. Ryhmän hyvä sopeutuvuus erilaisiin tilanteisiin teki siitä arvokkaan lisän Taifalle. Muerten tavaramerkiksi muodostunut lipunryöstö yhdistyi tehokkaaseen ryhmätoimintaan, joka tuotti viholliselle päänvaivaa useita kertoja. Muerte on osoittanut jo vuosia, ettei ryhmän tarvitse olla välttämättä monikymmenpäinen lauma sijoittuakseen hyvin Sotahuudossa.

Kylähullut
Kylähullut oli varmasti vuoden suurin yllättäjä. Viime vuoden ensikertalaisryhmä oli kasvattanut talven aikana taitotasoaan roimasti ja nousi suoraan haastamaan kokeneempiaan. Kylähullut sai paljon hyvää palautetta etenkin liittolaisiltaan ja työskenteli tehokkaasti osana Taifaa. Kylähullut on hyvä esimerkki ryhmästä, joka onnistuu ylittämään kaikkien odotukset uskomalla itseensä. Kylähullut ei kumarrellut vastustajiaan, vaan haki taukoamatta kerta toisensa jälkeen näiden heikkoja kohtia ja iski voimalla.

Perkeleen Kohortti:
Perkele oli varmatoiminen ja kestävä linjaryhmä, joka muodosti Berberien taipumattoman selkärangan. Perkele oli löytänyt aiempiin vuosiin verrattuna jo hieman lisää vauhtia, mutta aktiivisuuden lisääminen olisi varmasti tehnyt Perkeleestä vieläkin tehokkaamman. Mikäli tämä asia saadaan kuntoon, on erittäin todennäköistä, että Perkele on tulevina vuosina pysyvä mitalisijojen täyttäjä. Suoritus tänä vuonna oli kuitenkin jo erinomainen ja Perkele oli tapahtuman linjaryhmien aatelia, mistä kertoo paikka kovia ryhmiä sisältäneen Berberiarmeijan parhaana.

Rutto:
Rutto saavutti jälleen himoitsemansa kuudennen sijan ja perinteitä kunnioittaen oli oma kova itsensä. Ryhmältä nähtiin jo tavaksi tullutta tehokasta toimintaa ja erityisesti yksilötaidot olivat huippuluokkaa, vaikka tapahtuman keskimääräinen tasokin oli noussut viime vuodesta. Erikoismaininnan ruttolaiset ansaitsevat herrasmiesmäisyydestään, osumien ottaminen oli ensiluokkaista ja ryhmän henki oli muutoinkin esimerkillinen.

Maahinkainen:
Megamaahinkainen herätti vastustajissa pelonsekaista kunnioitusta jo ennen tapahtumaa. Maahinkaisen valtava koko kuitenkin aiheutti ongelmia lauantain alkupuolella, mutta ryhmä jatkoi sitkasta taistelua tappioista huolimatta. Maahinkaisen mylly alkoi pyöriä toden teolla sunnuntaina ja silloin nähtiin ryhmä täydessä potentiaalissaan. Maahinkainen toimi Aragonian armeijan selkeänä sydämenä ja sai monesti myös suuren vastuun armeijatason johtamisesta, ansaittuna palkintona oli sijoittuminen Aragonian armeijan parhaaksi ryhmäksi. Maahinkaisen riveistä löytyneestä yksilötaidosta hyvänä todisteena on myös suvereenisti napattu ryhmäturnauksen voitto.

Ulfnar:
Ulfnarin rynnäköt tuntuivat tänä vuonna jopa aikaisempia vuosia jämäkämmiltä. Entinen aggressiivisuus oli mukana, mutta se yhdistyi parempaan pelisilmään. Ulfnar haki paikkoja aiempaa aktiivisemmin ja tulosta syntyi. Ryhmän väkimäärän pieneneminen ei ollut vienyt tippaakaan iskutehoa, vaan ryhmän vaarallisuus oli jopa lisääntynyt.

Goblinit:
Goblinit nousivat viimeistään tänä vuonna skirmish-ryhmien ehdottomaan aateliin. Ryhmätoiminta oli erinomaista. Goblinit välttivät epäedullisia taisteluita taidokkaasti, mutta iskivät vihollisen heikkoihin kohtiin säälimättömästi. Tähän yhdistyi vielä ryhmän jäsenten hyvä yksilötaito muodostaen kokonaisuuden, jota opittiin pelkäämään vastapuolella. Ryhmä taisteli jo tänä vuonna kärkisijoista, ensi vuonna Goblineille kaikki on mahdollista.

Graalin Hurtat:
Graalin hurtat yhdistivät hyvän johtamisen, rivakan liikkeen ja vihaisen rynnäköinnin paketiksi, jonka avulla ryhmä nousi miesmääräänsä suuremmaksi. Ryhmän pillin vihellykset kaikuivat pitkin taistelukenttää ja monelle hurttien nimi tuokin nykyään vahvan assosiaation ääneen. Tehokasta rynnäköintiä on vaikeaa suorittaa pienellä miesmäärällä ja siihen nähden hurtat pärjäsivätkin erinomaisesti. Tulevina vuosina muutaman lisämiehen avulla tie saattaisi aueta vieläkin himotummille sijoille.

Kuolan Kaarti:
Kuolan Kaarti ei aristanut kontaktia. Kuolalta nähtiin kerta toisensa jälkeen rohkeaa, mutta usein myös typerää rynnäköintiä, jossa ryhmä tuhoutui suurempiaan vastaan. Kaartin selviytymisprosentti olikin tapahtuman alhaisin. Rynnäköillä aiheutettiin viholliselle kovia tappioita, mutta läpimurtojen jälkeisissä tilanteissa monen veteraanin järjestysnakeissa olo näkyi. Kaarti taisteli vahvasti, mutta aivan aiempien vuosien tasolle ei tänä vuonna savolaisenergia kantanut.

Jesus Imperator:
Jesus Imperatorin keihäänkäyttötaidot ovat tulleet selväksi. Ryhmän yksilöosaaminen on vertaansa vailla, joskin pelisilmän kehittäminen lisäisi Jeesuksien painoarvoa entisestään. Tikkaajien kunnian suurimpana tulppana on ryhmän harmillisen pieni koko.

Sparta:
Spartan kuri ei ollut höllentynyt viime vuodesta tippaakaan. Tinkimätön ja periksi antamaton meno jatkui, eikä joustavasta keihäsmuurista löytynyt aukkoa läpäistäväksi. Sparta on onnistunut hiomaan keihään ja kilven pelottavaksi aseyhdistelmäksi ja ryhmästä löytyy tilanneälyn lisäksi harjaantunutta yksilötaitoakin. Haarniskan tai miesmäärän lisääminen auttaisi varmasti Spartaa saamaan aiempaa suurempaa vaikutusta taistelussa.

Valkoinen Komppania:
Valkoinen komppania osoitti kykenevänsä taistelemaan joustavasti vaihtuvissa tilanteissa. Ryhmän rynnäköt olivat raivokkaita, mutta tarpeen tullen paikan kyttääminen ja jopa skirmaus onnistuivat tavalla, joka ratkaisi vaikeita tilanteita voitoksi. Hyvät yksilösuoritukset, raskaat aseet ja vielä raskaammat panssarit, sekä pelisilmän kehittyminen tekivät valkoisesta erittäin vaarallisen vastustajan. Tulevaisuudessa ryhmän tarvitsee vain hio tilanteiden hyödyntämistä vielä huippuunsa ja taistelu kärkipaikoista alkaa. Valkoisen komppanian sijoitus oli Kastilian ryhmistä korkein.

Special Orc Service:
SOS oli jälleen luotettava kuin kivimuuri. Nopeus ei päätä huimannut, mutta edestäpäin ei auttanut vihollisen päätään kopistella vihreää terässeinää vastaan. SOS oli jälleen omimmillaan linjamätössä, mutta nopeasti liikkuvat viholliset tuottivat sille päänvaivaa. Sospallo taisteli ja kuoli useissa häviöön päättyneissä skenaarioissa armeijansa viimeisenä osana vihollisen skirmaajien piirittämänä. Vihollisen riveissä oltiin tyrmistyneitä, kun yhdessä skenaariossa SOS todistettavasti juoksi vihollisen perässä. Nähtävästi jää oliko kyseessä sotahuutolegendaksi jäävä ainutkertainen tapahtuma, vai uusien tuulien häivähdys. Vastustajat toivovat ensimmäistä, liittolaiset jälkimmäistä.

Camulos:
Possut jatkoivat tutulla linjalla. Ylämaan taktiikoita noudattaen Camulos juoksutti vihollisia, eikä antautunut hakattavaksi linjassa, vaikka liittolaiset sitä joskus toivoivatkin. Possut joutuivat kantamaan kovaa vastuuta osana Aragonian armeijaa, eikä taisteluonni aina suosinut. Tästä huolimatta Camulosin moraali ei murtunut, vaan sikamainen meno jatkui loppuun saakka. Erityisesti ryhmäturnauksessa suoritettu shokkihyökkäys jäi katsojien mieliin ikimuistoisena.

Tuonen korpit:
Tuonen korpeilla oli todennäköisesti paras vuosi niin ulkonäön, kuin taistelukenttäsuorittamisenkin osalta. Korpit olivat luotettava liittolainen, joka täytti sille annetun paikan osana Berberiarmeijaa. Korppien haavoittuvin osa oli ryhmän selkä, johon viholliset pääsivät välillä turhankin helposti käsiksi. Kunhan korpit saavat selkäsuojauksen kuntoon, on ryhmällä varmasti edellytyksiä tulevina vuosina yhä korkeammille sijoille.

Leviaattani:
Leviaattanissakin taitotaso oli noussut viime vuodesta. Ryhmä pelasi aiempaa paremmin yhteen ja kykeni uhkaamaan vihollista entistä useammin. Leviaattani joutui painimaan aiempien vuosien tapaan näkyvyysongelmien kanssa, eivätkä sen onnistumiset aina saaneet ansaitsemaansa huomiota.

Vornan Klaani:
Vornan Klaani osoitti, että uudellakin ryhmällä voi olla valmiiksi mietitty ja hiottu tapa taistella. Mieleen jäivät myös Vornan kilvet ja komea ulkoasu ylipäätänsä. Vorna sovitti oman taistelutapansa kiinteäksi osaksi armeijaansa ja ryhmä nähtiinkin monesti suojaamassa Berberien sivustaa.

Galenit:
Galenit ovat nousseet vuosien saatossa skirmish-ryhmien aateliin. Erinomaiset yksilösuoritukset kaipaisivat vielä tuekseen kompaktimpaa yhteispeliä, eikä ryhmä kärsisi muutamasta lisäjäsenestäkään. Joka tapauksessa vastustajat ja omat ovat oppineet jo kunnioittamaan Pirkanmaan miesten ja naisten taitoja. Galeneista ei ole tarjolla helppoja tappoja.

Imperiumi:
Uudella isolla ryhmällä oli vaikeuksia saada pakkansa kasaan. Ison ryhmän vaikean johdettavuuden lisäksi Imperiumi joutui monesti kantamaan linjavastuuta, mihin sen kevyt varustus sopi huonosti. Ryhmällä oli kuitenkin monia kunnian hetkiä ja yhteistyö muiden Kastilian ryhmien kanssa sujui hyvin. Talven aikana Imperiumin kannattaa miettiä tarkkaan erikoistumistaan ja erottautumistaan, jotta ryhmän koko potentiaali saadaan valjastetuksi.

Pohjanväki:
Pohjanväki oli tapahtumassa hyvällä asenteella ja ryhmä jatkoi tasaisen varmaa suorituksensa parantamista. Ryhmän taitotaso on nousussa ja erityisesti jousimiehet olivat löytäneet tarkkuutta. Heikko tunnistettavuus ja ryhmän pieni koko söi varmasti jälleen pisteitä. Ryhmän suoritus olikin parempi, mitä pelkät pisteet kertovat.

RiskiRetkeläiset:
Tapahtuman suurin ensikertalaisryhmä, joka jäi mieleen erityisesti saumattomasta yhteistyöstä Maahinkaisen kanssa, sekä periksi antamattomuudestaan armeijan tappioista huolimatta. Monet ryhmän saavutuksista jäivät isoveljen varjoon, mutta ryhmä sai samalla varmasti myös hyvää oppia tulevia taisteluja varten. Ripaus päättäväisyyttä ja lisää varusteita, niin RiskiRetkeläiset uhmaavat ensi vuonna kokeneempiaan toden teolla.

FSC:
FSC:ltä nähtiin hyvää asennetta, rohkeaa toimintaa ja useita lipunryöstöjä halki tapahtuman. Ongelmia oli liittolaisten tunnistamisessa, sekä omaksi ryhmäksi erottautumisessa, koska violetit tabardit sekoittuivat Imperiumiin. FSC nousi tänä vuonna selkeästi viime vuotta merkittävämmäksi tekijäksi kentällä ja suunta on varmasti jatkossakin ylöspäin.

Wanainmaa-Morrigan:
Pienellä ryhmällä oli ongelmia näkyvyydessä, jonka takia rohkeat hyökkäykset jäivät vaille huomiota. Kunhan Wanainmaa saa lisää väkeä ja aggressiivisuutta, nähdään ryhmä varmasti taas hieman tutummilla sijoituksilla.

Pohjantähden Ritarit:
Reippaasti taistellut ensikertalaisryhmä jäi pahasti isompiensa varjoon näkyvyydessä. Tulosta huononsi merkittävästi myös useista skenaarioista puuttuneet palautelaput. Ryhmä sai kuitenkin tunnustusta erityisesti oman puolen pienemmiltä ryhmiltä. Ensi vuodeksi lisää harjoittelua ja kokoa, niin sijoituskin paranee.
Sotahuuto 2012 pääjärjestäjä

Hyökkäys on aggressiivista toimintaa.
Avatar
saloneju
Keisari
Viestit: 5706
Liittynyt: Keskiviikko, 19.04.2006 23:26
Paikkakunta: Tampere

Viesti Kirjoittaja saloneju » Keskiviikko, 05.09.2012 12:53

Kiitos!
"Kerron Veljesten legendaarisista uroteoista, kuinka vaari nuoruuden päivinään teki motin puita vartissa ja muori keitti niin maukasta puuroa, että puutkin heräsivät henkiin sitä maistelemaan.."
Avatar
Hellowenisti
Sotahuuto '15 -järjestäjä
Viestit: 503
Liittynyt: Sunnuntai, 21.05.2006 21:16
Paikkakunta: Joensuu

Viesti Kirjoittaja Hellowenisti » Keskiviikko, 05.09.2012 22:12

Kiitos ja kumarrus!
Life is a bitch, too expensive to be your friend.
Avatar
Joensuu
Herttua
Viestit: 665
Liittynyt: Torstai, 11.09.2008 17:13
Paikkakunta: Tuusula
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Joensuu » Torstai, 06.09.2012 00:09

Hyvä mieli. :)

Siitä myös hyvä mieli, miten fiksusti ryhmäkuvausten kirjoittajat osaavat joka vuosi löytää myös heikoimmille sijoille asettuneista ryhmistä kannustavaa sanottavaa. Se lämmitti myös Rämäläisen mieltä 2009 kun meni hommat vähän päin hetulaa.
Avatar
Archaos
Sotilasmestari
Viestit: 80
Liittynyt: Torstai, 12.05.2011 00:24
Paikkakunta: Turku

Viesti Kirjoittaja Archaos » Torstai, 06.09.2012 00:56

Kiitoksia! Ja ensi vuonna suoriudutaan sitten paremmin! :)
Firstborn of Vorna
Avatar
Joensuu
Herttua
Viestit: 665
Liittynyt: Torstai, 11.09.2008 17:13
Paikkakunta: Tuusula
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Joensuu » Torstai, 06.09.2012 01:32

Archaos kirjoitti:Kiitoksia! Ja ensi vuonna suoriudutaan sitten paremmin! :)
Tästä tuli mieleeni, on kivaa miten näyttää selkeästi siltä et keskimäärin boffoskenen taso etenee vahvasti, ts. että tavallaan kaikki ryhmät suoriutuu joka vuosi paremmin.

Ja veikkaanpa ettei Rämä tällä suorituksella ens vuonna voittais. ;)
Avatar
Pertsa^
Herttua
Viestit: 793
Liittynyt: Sunnuntai, 03.06.2007 23:17
Paikkakunta: Helsinki

Viesti Kirjoittaja Pertsa^ » Torstai, 06.09.2012 07:38

vähän kö horoskooppeja lukis - kennellekään ei tuu paha mieli :)
Pahistonttu
Kuningas
Viestit: 3422
Liittynyt: Maanantai, 20.03.2006 21:56
Paikkakunta: Porvoo

Viesti Kirjoittaja Pahistonttu » Torstai, 06.09.2012 12:17

Näitä on kiva lukea, mutta tiukemmalle ja pureutuvammallekin analyysille olisi tilausta. Rautasydämelle taas uusi nakki? :D
Hän, joka sitoutuu kunniaan on hävinnyt jo ennen taistelun alkua.
Avatar
horsesarse-
Sotalordi
Viestit: 1371
Liittynyt: Keskiviikko, 17.05.2006 17:56
Paikkakunta: Kuopio

Viesti Kirjoittaja horsesarse- » Torstai, 06.09.2012 13:01

Vapaaehtoisia otetaan vastaan :)
Avatar
Terba
Herttua
Viestit: 866
Liittynyt: Perjantai, 20.06.2008 07:25
Paikkakunta: Oulu

Viesti Kirjoittaja Terba » Torstai, 06.09.2012 20:03

Hyvä minä, hyvä me, hyvä meidän joukkue!

Kivaa lukea positiivista juttua kaikista joukkueista. Jatkossa voisi tosiaan laittaa myös sitä rakentavaa palautetta joka joukkueelle järjestäjän näkökulmasta.
Kuola Tier 1 Operator | Hydenin vihermädättävä mielikuvitusolento

Profiilikuva: © Jari Kuskelin 2014
Avatar
horsesarse-
Sotalordi
Viestit: 1371
Liittynyt: Keskiviikko, 17.05.2006 17:56
Paikkakunta: Kuopio

Viesti Kirjoittaja horsesarse- » Torstai, 06.09.2012 20:52

Hankkikaa enemmän panssaria, parempia aseita, kunnon jousimiehet, liikkukaa nopeammin ja parempiin paikkoihin, tappakaa enemmän, kuolkaa vähemmän, olkaa erottuvampia, tehkää parempia suunnitelmia, hoitakaa ryhmätoiminta vieläkin paremmin, tehkää enemmän yhteistyötä muiden kanssa, hankkikaa parikymmentä taitavaa nuorta jäsentä ja väsykää vähemmän.

Siinä vähän rakentavaa palautetta joukkueille :wink:
Mahti
Sotahuuto '12 -järjestäjä
Viestit: 1684
Liittynyt: Perjantai, 24.02.2006 13:40
Paikkakunta: Leppävirta

Viesti Kirjoittaja Mahti » Perjantai, 07.09.2012 02:22

Pätee kaikki kohdat vielä kaikkiin. Toiset oli toisia parempia, mutta kukaan ei ollut missään edellä mainituista täydellinen. Edellisistä palautteista voi löytää kriittisimpiä kehittämisen kohteita.
Sotahuuto 2012 pääjärjestäjä

Hyökkäys on aggressiivista toimintaa.
Avatar
Ridge
Kreivi
Viestit: 416
Liittynyt: Lauantai, 11.07.2009 05:52
Paikkakunta: Nurmijärvi

Viesti Kirjoittaja Ridge » Perjantai, 07.09.2012 09:33

Hevosperse puhuu asiaa :D tossahan oli sit korjausehdotukset ihan kaikille tiimeille. Kiitoksia muutenkin palautteista. Näitä oli tosi kiva lukea.
Sometimes world is just not enough.
Avatar
Lemmus
Soturi
Viestit: 28
Liittynyt: Tiistai, 03.07.2007 17:17
Paikkakunta: Turku

Viesti Kirjoittaja Lemmus » Tiistai, 11.09.2012 00:03

kiitoksia ja hyvä me :).

Slava.
De kristna har spillt ditt mjöd!
De kristna har trampat dina svampar!
De kristna ha slagit dina bröder!

Sen blev trollet ilsken och steg upp från sin sten
Han gick till kristna landet och brände fula kyrkan ner

Слава Ворна
Viestiketju Lukittu

Palaa sivulle “Ilmoitukset”