Ryhmien tunnistettavuudesta

Palautetta ryhmille ja järjestäjille. Jälkipelit, tulokset ja valokuvat.

Valvoja: Ylläpito

Avatar
saloneju
Keisari
Viestit: 5706
Liittynyt: Keskiviikko, 19.04.2006 23:26
Paikkakunta: Tampere

Ryhmien tunnistettavuudesta

Viesti Kirjoittaja saloneju » Keskiviikko, 13.07.2011 13:00

Parin ryhmän palauteosioon kirjoitettaessa teki mieli antaa useammallekin ryhmälle samansuuntaista palautetta, mutta sen sijaan että olisi kuulostanut raivostuttavalta viisastelijalta jakamalla neuvoja oikealle ja vasemmalle, ajattelin pyöräyttää pystyyn yleisen keskustelun aiheesta.

Siinä missä totean, että tämän vuoden pistetaulukoissa uskallan väittää joka ryhmän olevan hyvinkin tarkkaan sen ansaitsemalla paikallaan totean myös, että tämänkin vuoden tapahtumassa oli pikaisella silmäyksellä puolen tusinaa ryhmää, joiden tuloksen uskon olennaisesti kärsineen huonon tunnistettavuutensa seurauksena. Monien näiden ryhmien kohdalla useampi vuosi peräjälkeen. Voin toki näitä ryhmiä nimeltäkin mainita, mutta en haluaisi kuulostaa mitenkään syyttelevältä. On olemassa hyvin harvoja välittömän tunnistettavuuden ryhmiä, jotka eivät käytä yhteistä kirkkaalla värityksellä sommiteltua asetakkia. Käytännössä Possut ovat näistä joukoista ainoa kiistaton esimerkki.

On tunnettu tosiasia, että räikeämmät ja röyhkeämmät värit erottuvat kentältä paremmin. Sillä on muutamakin positiivinen seuraus:

1) Ryhmä saa huomattavasti paremmin oikeutettua tunnustusta (glooriaa, oman puolen paras ryhmä, vihollispuolen paras ryhmä jne.) teoistaan.

2) Omien taistelijoiden on helpompi pysyä kasassa ja hakeutua toistensa luo kaukaakin, kun omat värit tunnistaa jo parhaimmillaan satojenkin metrien päästä.

3) Rohkeilla, erottuvilla väreillä erottautunut ryhmä on myös psykologisesti pelottavampi. On paljon helpompi käydä kymmenen miehen sekalaisilla, laimeilla väreillä pukeutuneiden joukon kimppuun (ja oikeasti voittaa se!), kuin yhtenäisissä, kirkkaissa väreissä olevan samankokoisen RYHMÄN.

4) Kaikkien näiden vuosien jälkeen tuntuu myös siltä, että jokaisen selvästi erottuviin väreihin pukeutunut joukkio on onnistunut parantamaan toimintaansa paremmin kuin laimeissa väreissä toimivat. En tiedä, voiko tästä vetää syy-yhteyttä, mutta kaiken kokemuksen jälkeen näin vain tuntuu olevan. Hyvänä esimerkkinä Goblinien väriteeman muutos tai surkeasti massasta erottuneen ja viimeiselle sijalle jääneen Na Gall Óglaighn evoluutio todella röyhkeän ja komean näköisesti suorittaneeksi Valkoiseksi Komppaniaksi. Kuolasta puhumattakaan. Katsokaapa Kuolan sijoituksia kelta-mustaan päätymisen jälkeen: neljänä vuonna aivan uskomattomat kaksi kakkossijaa ja yksi voitto.

5) Menestyminen on oikeasti oravanpyörä, joka alkaa helposti vierimään vauhdilla eteenpäin kun sille antaa ensimmäisen työnnön. Jos neljättä vuotta putkeen ryhmä hamuaa pohjasijoja, ainoa asia mitä seuraavien vuosin top-10 hipomisiin tarvitaan, voi aidosti olla väriteeman päivittäminen. Ryhmä erottuu paremmin -> enemmän glooria -> pelottavamman oloinen ryhmä -> vihollisella tutisee puntit lujempaa -> enemmän tulosta -> itsevarmuus kasvaa -> enemmän tulosta ->

Kaikella tällä haluaisin vain kannustaa päätymään rohkeammin selkeästi erottuviin väriteemoihin ja varustautumisratkaisuihin.

Tuntuuko muista samalta? Ajatuksia?
"Kerron Veljesten legendaarisista uroteoista, kuinka vaari nuoruuden päivinään teki motin puita vartissa ja muori keitti niin maukasta puuroa, että puutkin heräsivät henkiin sitä maistelemaan.."
Kapselitus
Kreivi
Viestit: 291
Liittynyt: Keskiviikko, 27.05.2009 18:34
Paikkakunta: Espoo

Re: Ryhmien tunnistettavuudesta

Viesti Kirjoittaja Kapselitus » Keskiviikko, 13.07.2011 13:21

saloneju kirjoitti: 2) Omien taistelijoiden on helpompi pysyä kasassa ja hakeutua toistensa luo kaukaakin, kun omat värit tunnistaa jo parhaimmillaan satojenkin metrien päästä.
Tämä ainakin pitää paikkaansa. Riskissä oma porukka oli aina vähän sikin sokin, mutta turkoosit tabardit pistivät niin pahasti silmään, että helposti halutessaan löysi omat ryhmäläiset ja lipun.

Omat tappoivat meitäkin useasti, vaikka meidän tabardeissa oli panostettu erityisesti tunnistettavuuteen. En sitten tiedä kuinka monta kertaa olisi omat tappaneet jos olisi ollut musta tabardi.

Sotahuudossa 2009 ollessani Ulfnarin riveissä, omaan armeijaan kuulunut Vishna-Ghrim lanasi koko ryhmämme, en tiedä johtuiko se suhteellisen huonosti muista erottuvasta tabardista vai virolaisten heikosta kyvystä tunnistaa omat joukkueet.
säästää pari grammaa
Avatar
Theero
Paroni
Viestit: 158
Liittynyt: Maanantai, 09.02.2009 12:26
Paikkakunta: Espoo

Viesti Kirjoittaja Theero » Keskiviikko, 13.07.2011 13:22

Tuo on mielestäni täysin totta: myös Pohjan Väki koki mielestäni pahan kolauksen tänä vuonna juuri näkyvyyssektorilla, joka johti (minun mielestäni) yllättävän huonoon tulokseen. Onneksi meillä on juurikin tämän takia tällä viikolla noussut pintaan kysymys ja harkinta ulkonäön muutoksista, joten ensi vuonna päästään näkemään, miten hyvin tämä teoria pitää paikkansa :wink: .
Avatar
Terba
Herttua
Viestit: 866
Liittynyt: Perjantai, 20.06.2008 07:25
Paikkakunta: Oulu

Viesti Kirjoittaja Terba » Keskiviikko, 13.07.2011 13:25

Täysin totta.

Näkyvyyttä voi myös saada vähän mielikuvitusta käyttämällä. Esim. me Valkoisessa Komppaniassa päätettiin panostaa helposti tunnistettaviin ja mieleen jääviin hartiahuppuihin sekä kaksivärisiin housuihin ja pornograafisiin kilpiin. Nuo kun löi pakettiin, alkoi olla jo ihan mieleen jäävä ryhmä. Huomioikaa, että tämä kaikki ilman ainuttakaan tabardia tai räikeää väriä.

Väriteeman muutoksen ohessa voi myös kätevästi muuttaa muutenkin joukkueen toimintatapaa, tehdä semmoinen kokonaisvaltainen muutosliike. Jos on lyönyt päätä seinään usean SoHun ajan, kannattaa miettiä, mitä uutta voisi tuoda kentälle, millaisia asekomboja ei ole nähty, mikä hyödyttäisi muita ryhmiä kentällä.

Ps. Ja ei me nyt sentään VIIMEISIÄ oltu. vaan toiseksiviimeisiä
Kuola Tier 1 Operator | Hydenin vihermädättävä mielikuvitusolento

Profiilikuva: © Jari Kuskelin 2014
LeCreation
Sotilasmestari
Viestit: 92
Liittynyt: Lauantai, 07.03.2009 10:29

Viesti Kirjoittaja LeCreation » Keskiviikko, 13.07.2011 13:36

Erittäin hyvä posti salonejulta. Komppailen kaikkia kohtia ja lisäisin vielä kolmosen psykologiseen pelotteeseen sen että jopa yksittäinen taistelija, joka erottuu massasta ja taistelee kirkkailla väreillä saa aikaan enemmän kuin yksittäinen taistelija joka erottuu huonommin.

Näin ainakin minulla tänä vuonna, treenasin varmaan vähemmän kuin ikinä ja siitä johtuen taitotasoni oli tipahtanut varmasti huonommaksi kuin keskiverto spartalaisen. Olin siis taidoltani, sekä myös juoksukunnoltan rikkinäisen varpaani, takia selkeästi heikompi kuin minään edellisenä vuonna spartassa.

Varustukseeni taas olin petrannut enemmän, päälläni oli uusi tabardimalli (nelikenttä punakeltaisena), sekä kilvessäni pronssinen etupuoli, eli olin selkeästi erottuva yksilö, sekä spartan punaisesta massasta, että hajarivien hieman vähemmän "tervetuloa hirvimetsälle"-tyylisistä tabardeista

Asu yhdistettynä itsevarmuuteen tuntui aiheuttavan useissa sekariveissä ja yksilötilanteissa sen, että vastustajat pakittivat edessäni, välillä jopa juoksivat karkuun, ilmeisesti luullen minun olevan kovakin luu boffauksessa. Tätä kautta sitten sainkin helppoja tappoja roimasti, jotka pistän täysin pronssisen spartakilven ja uuden tabardin piikkiin.

Jos jollakin on tällaisia kokemuksia kentältä että ovat pelänneet turhaan tuota pukuani ja "luovuttaneet" ennen taistelemista niin kertokaa siitä tässä keskustelussa tai jossain muualla. Tai jos joillakin on eriävä mielipide tähän haluan senkin toki tässä kuulla. Tämähän siis on vain oma mututuntumani asiaan.
Avatar
Minardil
Herttua
Viestit: 664
Liittynyt: Tiistai, 21.03.2006 13:22
Paikkakunta: Helsinki

Viesti Kirjoittaja Minardil » Keskiviikko, 13.07.2011 13:37

Jamppa puhuu asiaa. Mä olen spekuloinut, että yksi syy Possujen ylettömään menestykseen suhteessa treenaamisen määrään on muista erottuva ulkonäkö. Herooisten yksilösuoritusten ja mielettömän pelisilmän lisäksi, tietty.

Yksi näkyvyyteen olennaisesti vaikuttava seikka on myös konsepti. Tässä mun mielestä Rutto, Veljekset, Sparta ja Possut ovat onnistuneet erinomaisesti. Rutto on salamannopeaa rasvattua nahkamachoilua, Possut ovat rempseitä laulavia skotlantilaisia, Veljekset tappajamaalaisia, Sparta on joukkio hillittömiä antiikkiheeroksia oudolla aseyhdistelmällä. Valkoinen komppaniakin kertoo aika paljon niille, jotka tuntevat sir John Hawkwoodin vaiheita. Heti tulee mielikuva.

Tällaiset tarinalliset jipot ovat yksi juttu, millä ryhmä jää oikeasti mieleen. Tänä vuonna esmes Kylähulluilla oli todella näkyvät ja erottuvat tabardit. Mieleenjääminen oli silti vaikeaa, koska ryhmästä ei muodostunut selkeää mielikuvaa. Mitkä kylähullut? Mistä? Miksi? Millaisia tyyppejä? Millainen ryhmä?

Ryhmäidentiteetti merkitsee oikeasti tosi paljon niin omalle taistelumoraalille kuin näkyvyydellekin. Tässä on mielestäni sellainen ilmiö, jossa vähällä miettimisellä voi tehdä sotahuudostaan oikeasti paljon hauskemman tapahtuman. Kun nyt mietin, missä ryhmissä olisin mieluiten, ellei muualla pitäisi tapella vaatteet päällä, kaikki ovat nimenomaan vahvasti omanlaisiaan ryhmiä. Maahinkainen, Valkoinen komppania, Goblinit, Graalin hurtat... Näillä on kaikilla oma selkeä juttu ja meininki, jolla hommat hoidetaan. Se tekee ryhmästä kiinnostavan ja kiinnostavalle ryhmälle on helpompi antaa glooriaa, koska sen muistaa.

Ugh. Tiedotusopin opiskelija on saarnannut tarinallisuudesta.
Harhamainparvi since 2019.
Your Tapio "Tapio" Tapio is free. See him running in the distance.
Avatar
Aarimoto
Työn Sankari
Viestit: 1323
Liittynyt: Sunnuntai, 24.09.2006 08:20
Paikkakunta: Helsinki

Viesti Kirjoittaja Aarimoto » Keskiviikko, 13.07.2011 14:55

Noh,


Sanoisin, ettei pelotearvo tule pelkästä väriyhdistelmästä vaan juurikin tuosta tunnistettavuudesta. Väri ja vaatetus taas ovat tämän osatekijöitä, mutta eivät ainoita. Kaikki tunnistavat Maahinkaisen, koska maahinkaiset ovat niin pitkään näyttäneet samalta. Kuosi on myös selkeä. Samalla tavalla ruton ja possujen varsin selvät kasvomaalaukset auttavat tunnistettavuutta. Tarpeeksi pitkään kun piireissä paukuttaa voi jopa saada henkilökohtaista tunnistettavuutta, mikä lienee se kovin aste: toi on se X X, se on tosi kova!

Tunnistettavuus ei kuitenkaan tarkoita suoraan pelotetta. Sanoisin, että selvä osa tunnistamistani ryhmistä saa minussa aikaan selvän reaktion vastakkaiseen suuntaan: ne on niitä, ne me tehdään! Miksi? Koska olen taistellut näitä ryhmiä vastaan ja tiedän niiden taitotason ja tunnen toimintatavan. Tunnistettavuuden rinnalla pitää siis olla oikeita meriittejä, jotta se taipuisi eduksi taistelussa.

Aiempina vuosina koin, että kokeneet taistelijat vakiintuneista ryhmistä priorisoivat assassiinit muiden rämäläisten keskeltä kohteiksi. Kysyttyäni tätä mm. maahinkaisilta, minulle todettiin varsin ykskantaan, että tottakai me tapetaan kovat jäbät ensin. Se, olenko minä kova, onkin ihan eri asia, mutta tiedän, että muut assassiinit ovat. Samalla tavalla saattoi aiheuttaa pelkoa vähemmän kokeneissa pelkällä habituksella.

Tänä vuonna tätä oli havaittavissa selvästi vähemmän. Tilanne oli tasaisempi. Liekö sillä, etten huutanut ihmisille koko ajan, ollut vaikutusta. Joka tapauksessa kokemus omasta tekemisestä tuo luottoa. Turha maineen varassa surffaaminen taas ei.

Mitä tulee tarinoihin, niin ne toimivat jollakin tavalla aina, joskaan eivät välttämättä luojiensa tarkoittamalla tavalla. Tästä hyvä esimerkki on toisessa ketjussa käyty keskustelu Peltokorpin ja Humongusin samannäköisyydestä. Joku saattaa pitää Peltsiä sen vuoksi pelottavampana, minä lähinnä lutusempana, mutta olenkin kasarinostalgian aktiivinen harrastaja ja jonnin verran myös sen tutkija.
Teh Aarimoto
Gonahtanut vanha karhu
Avatar
Kuljeskelen
Paroni
Viestit: 151
Liittynyt: Lauantai, 13.06.2009 15:10
Paikkakunta: Iisalmi/Kuopio

Viesti Kirjoittaja Kuljeskelen » Keskiviikko, 13.07.2011 19:12

Lainaanpa Pahistonttua Harmaasusien palautepostista.
Pahistonttu kirjoitti: Kuitenkin toivoisin, että jatkossa huomioisitte entistä tarkemmin myös "pelipaita" ominaisuuden varusteissanne. Välillä teidän, Valkoisen komppanian ja Pohjanväen yksittäisiä taistelijoita oli mahdotonta tunnistaa toisistaan.
Jos se näyttää hyvältä, se on todennäköisesti Harmaasusi. Jos se huutaa muuta kuin Lohjaa tai Sampoa, se on valkoinen. Jos sillä on vähemmän panssaria kuin Valkoisella, se on Pohjalainen.

Vaan pelitilanteessa todellakin yksittäinen soturi ei välttämättä erotu. Tähän ollaan ainakin Valkoisessa yritetty motivoitua parantamaan, vaan kun ei niin vakavalla mielellä Sotahuudossa olla, niin ei ryhmäpaineella viitsitä pakottaa kaikkia valmistautumaan samalla tavalla. Ollaan liian hyviä kavereita tai jotain. Vapaa-ajattelu on muotia nykyaikana, oon kuullut juttua.

Toivoa sopii, että ensi vuodeksi oisi just vaikkapa näitä tiernapoika-olkanauhoja ja kanssa kaikille ne mustavalkoiset huput/kaulukset/vastaavat. Kun joku noheva tekee ylimääräisiä proppeja kaverille kans, niin sitten niitä on hyvä motivoida pitämään pikkuhinnalla sitten sohussa.
Leskentekijät 08, Na Gall Oglaich 09, Valkoinen Komppania 10, 11, 12, 13, Fähnlein Papagei 14, missälie 15?
Minäkin oon Arttu hei, voisittekote muut skeneartut vaihtaa nimiä?
Avatar
MrBigMr
Sotalordi
Viestit: 1085
Liittynyt: Torstai, 01.06.2006 11:17
Paikkakunta: Kuopio

Viesti Kirjoittaja MrBigMr » Keskiviikko, 13.07.2011 21:27

Vaikkei aina olisi itsellä mitään kuvaa, niin kai noita voi kysellä muiltakin. Eihän sitä yksi ihminen päätä, kuka ne pinnat saa, joten luulisi viimeistään siinä kaavakkeen täytön aikaan ihmisten vähän puhuvan, että "Ne yhet haarukkamiehet oli ihan jees," tai vastaavaa, ja sitten yhdessä miettiä mitä ne nyt olivatkaan.

Vaikken mikään mestari olekaan muistipeleissä, niin eikö nuo nyt aika hyvin tunnista?
-Rämän (tummanpunainen keltaisella merkillä ja mustalla kamalla), SOS (vihreitä arvoja), Possut (paljon isoja karvaisia yläosattomia neitejä), Maahinkaisen (good old red, white and blue) ja Kuolan (musta-keltaiset varoitusvärit) nyt kaikkien pitäisi tunnistaa.
-Tummanpunaiset Galenit muistaa siitä keltaisesta rinkulasta, joka näyttää vähän naarasmerkiltä.
-Hurtilla on viisto jako väreissä.
-Entalia on kuin emo-Kanada.
-Jeesuksella on ne hassut hatut ja värikkäät keihäät.
-Leskellä kahtiajako valkoisen ja keltaisen välillä, sekä keihäitä ja isoja pottia.
-Leviattan on musta ja niillä on vihreetä rinnassa.
-Coronan tabardit ja lippu/kilvet eivät ole samasta puusta.
-Spitaaliset näyttää tulevan nousevan auringon maasta.
-Perkele on puna-musta, joilla on jokin luiru rinnassa.
-Spartalla on ne kilvet.
-Ulfnar on niitä musta-harmaita, joilla on se nisäkäs tabardissa.
-Turalla on maastovärit ja karhuntassu.
-Korpit on kuin tummempi Mantu.
-Wanainmaa on Maahinkainen, jos valkoisen korvaisi keltaisella.
-Muerte on puna-valkoinen ja näyttää vähän aloittelijaporukalta.
-Kylähulluilla on turkoosia.
-Ruttoa ei tarvitse tunnista, ne tunnistaa sinut.
-Valkoisella Komppanialla on raskasta kamaa eikä tabardeja.
-Noin Seitsämän Veljestä ovat kuin Rutto ja Possut, mutta ruskeita.

Tämä on oma tunnistuskaavioni, noin yleisesti.
Beatings will stop once morale improves.
Avatar
Falcata
Kuningas
Viestit: 2839
Liittynyt: Sunnuntai, 31.12.2006 15:39
Paikkakunta: Jyväskylä

Viesti Kirjoittaja Falcata » Keskiviikko, 13.07.2011 21:55

MrBigMr kirjoitti: -Noin Seitsämän Veljestä ovat kuin Rutto ja Possut, mutta ruskeita.
Isoja karvaisia neitejä, joita ei tarvitse tunnistaa? :lol:

"Learn to obey before you command."

"Ei se ase vaan se käyttäjä."
Avatar
Sopuli
Paroni
Viestit: 161
Liittynyt: Maanantai, 31.07.2006 18:59
Paikkakunta: Tampere

Viesti Kirjoittaja Sopuli » Keskiviikko, 13.07.2011 21:56

Falcata kirjoitti:
MrBigMr kirjoitti: -Noin Seitsämän Veljestä ovat kuin Rutto ja Possut, mutta ruskeita.
Isoja karvaisia neitejä, joita ei tarvitse tunnistaa? :lol:
Isoja karvaisia RUSKEITA neitejä, joita ei tarvitse tunnistaa ;)
Avatar
olaus
Ritari
Viestit: 73
Liittynyt: Sunnuntai, 08.06.2008 21:33

Viesti Kirjoittaja olaus » Keskiviikko, 13.07.2011 22:03

Kuljeskelen kirjoitti:Lainaanpa Pahistonttua Harmaasusien palautepostista.
Pahistonttu kirjoitti: Kuitenkin toivoisin, että jatkossa huomioisitte entistä tarkemmin myös "pelipaita" ominaisuuden varusteissanne. Välillä teidän, Valkoisen komppanian ja Pohjanväen yksittäisiä taistelijoita oli mahdotonta tunnistaa toisistaan.
Jos se näyttää hyvältä, se on todennäköisesti Harmaasusi. Jos se huutaa muuta kuin Lohjaa tai Sampoa, se on valkoinen. Jos sillä on vähemmän panssaria kuin Valkoisella, se on Pohjalainen.
Vastaan tähän nyt tässä yhteydessä, koska musta tässä on kysymys nimenomaan yleisestä asiasta. Mulla ei kertaakaan tapahtuman aikana mennyt Pohjan Väki ja Valkoinen Komppania sekaisin; toisilla oli lähinnä risaset pellavapaidat ja toisilla kiitettävän johdonmukaisesti(!) kolmesataa vuotta liian uudet kamat. :wink:

Sen sijaan Ruttoa ja Ulfnaria (ja vähän Entaliaakin), kuten myös Leviaattania ja Goblineita sekä ennen kaikkea kaikkia niitä punaisella pohjavärillä varustettuja pikkuryhmiä sai tihrustaa useamman kerran. Jos tabardista - joka paikoitellen on varsin vaillinainen/hämmentävän samanlainen - ei tajua, mikä ryhmä on kyseessä, sitä ei voi mistään muustakaan päätellä.

Tällaisen puolisokean ja lahopäisen historianelävöittäjän on täten hieman hankala tajuta, kenen puolella tällä viikolla ollaan. Ei ollut yksi tai kaksi kertaa, kun en vaan tajunnut, mikä ryhmä on omalla puolella ja mikä ei. Syy tähän ei ollut kertaakaan se, että olisin sekoittanut vastassaolijat johonkin toiseen porukkaan, vaan se, etten yksinkertaisesti muistanut kenen puolella mikäkin porukka oli - kun se ei mitenkään varusteista välity.

Pelipaidoilla tähän voitaisiin puuttua lähinnä niin, että laitettaisiin kaikki samanväriset samalle puolelle, niin kuin puistofudista pelatessa tehdään. Nykysysteemillä ja -ryhmärakenteella se ei tietenkään tuota mitenkään järkevää armeijajakoa. Toinen ratkaisu, että merkittävästi useammat ryhmät panostaisivat viitekehysten mukaisiin identiteetteihin, ei vaikuta myöskään erityisen todennäköiseltä.

Summa summarum: lievästi konfliktinhakuinen mielipiteeni on, että identtisen malliset lakanasuikaleet, jotka ovat kovin samanvärisiä, ovat ihan yhtä huonoja "pelipaitoja" kuin ns. "historiallisesti autenttiset" varusteet. Sekamelska jatkunee siis väkisinkin.

NB: Tämä koskee nimenomaan ryhmiä, joita on samankaltaisilla väreillä monta. Isot, "omanvärisensä" ryhmät voi yleensä plokata riveistä sadan metrin päästäkin. Ne kyllä muistaa seuraavat viistoista minuuttia, vaikka olisivatkin vaan lakanatabardoituja. :lol:

Ja vielä: otattepa tämän purkauksen miten tahansa, niin älkää ainakaan itseenne, niin sitä ei ole tarkoitettu.
Avatar
Kuljeskelen
Paroni
Viestit: 151
Liittynyt: Lauantai, 13.06.2009 15:10
Paikkakunta: Iisalmi/Kuopio

Viesti Kirjoittaja Kuljeskelen » Keskiviikko, 13.07.2011 22:15

olaus kirjoitti:Mulla ei kertaakaan tapahtuman aikana mennyt Pohjan Väki ja Valkoinen Komppania sekaisin; toisilla oli lähinnä risaset pellavapaidat ja toisilla kiitettävän johdonmukaisesti(!) kolmesataa vuotta liian uudet kamat. :wink:
Me ollaan köyhiä, joten me matkustetaan ekobensiinillä kulkevalla aikakoneella hakemaan uudempia tavaroita. Ja oishan se ollut sääli olla käyttämättä niitä kilpiä, muutama niistä kun on ihan nätti.

Muuten, Spartalaisilla oli kiitettävän johdonmukaisesti 1500 vuotta liian vanhat kamat.
:wink: !
Leskentekijät 08, Na Gall Oglaich 09, Valkoinen Komppania 10, 11, 12, 13, Fähnlein Papagei 14, missälie 15?
Minäkin oon Arttu hei, voisittekote muut skeneartut vaihtaa nimiä?
Avatar
Rackham
Kreivi
Viestit: 424
Liittynyt: Maanantai, 30.04.2007 03:09
Paikkakunta: Turku

Viesti Kirjoittaja Rackham » Keskiviikko, 13.07.2011 22:56

!

Hei siistii. Salosella on tujua settiä postissaan. Luulen että tää osaltaan vaikutti meidänkin ryhmän menestymiseen tänä vuonna, oltiin enempi hajallaan kun viimeksi, ja punavalkoisia porukoita alkaa olemaan jonkinverran jo skenessä tai jotenkin puna-valkoiseen assosioituja porukoita. Myös aseistuksemme sekalaisuus esimerkiksi suhteessa ruttoon jolla on paljon enemmän miekkakipleä ja muutenkin näyttää yhtenäisemmältä + nahkamachoilu vaikuttaa erottuvuuteemme fataalisti.
Ja juuri tuo mitä herra isoherra sanoi siitä että muerte näyttää vähän aloittelijaporukalta :D

Myös yksilön kohdalla huomasin tuon. Viime ja edellisvuoden sohusetteihini verrattuna näytin täysin mortilta BM chainissa ja Chainihupussa ja ruosteisessa tabardissani, vaikka olen kehittynyt boffaajana vietävästi, etenkin miekka-kilpi yhdistelmän kanssa. 2010 ja 2009 pystyin helposti pelottelemaan kauemmas ihan keskivertoboffaajiakin, mutta tänävuonna huomasin että suhteellisen aloittelevatkin boffaajat skenuissa suorastaan rynnistivät päälle tappamisen kiilto silmissään.

Peltsi itseasiassa kritisoikin mua siitä että näytän liian mortilta :D
Viimeksi muokannut Rackham, Keskiviikko, 13.07.2011 22:59. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Moskau, moskau.
Avatar
olaus
Ritari
Viestit: 73
Liittynyt: Sunnuntai, 08.06.2008 21:33

Viesti Kirjoittaja olaus » Keskiviikko, 13.07.2011 22:56

olaus kirjoitti:
Kuljeskelen kirjoitti:
olaus kirjoitti:Mulla ei kertaakaan tapahtuman aikana mennyt Pohjan Väki ja Valkoinen Komppania sekaisin; toisilla oli lähinnä risaset pellavapaidat ja toisilla kiitettävän johdonmukaisesti(!) kolmesataa vuotta liian uudet kamat. :wink:
Me ollaan köyhiä, joten me matkustetaan ekobensiinillä kulkevalla aikakoneella hakemaan uudempia tavaroita. Ja oishan se ollut sääli olla käyttämättä niitä kilpiä, muutama niistä kun on ihan nätti.

Muuten, Spartalaisilla oli kiitettävän johdonmukaisesti 1500 vuotta liian vanhat kamat.
:wink: !
Olen samaa mieltä. Tarkoitus oli siis kehua teidän tunnistettavuutta eikä dissata kamojen aikakautisuuden puutetta. :)

Sparta on muuten hyvä esimerkki porukasta, jonka erottaa toisista nimenomaan kamojen perusteella, vaikka historiallisuuden kanssa sillä onkin melko vähän tekemistä, varsinkin Sotahuudon tähänastisten viitekehysten taistelukentillä.
Avatar
MrBigMr
Sotalordi
Viestit: 1085
Liittynyt: Torstai, 01.06.2006 11:17
Paikkakunta: Kuopio

Viesti Kirjoittaja MrBigMr » Keskiviikko, 13.07.2011 23:32

Rackham kirjoitti:Peltsi itseasiassa kritisoikin mua siitä että näytän liian mortilta :D
Jep, ja joskus, jos tuli joku satunnainen Muertelainen vastaan taistelun keskellä, kevyt ja vipeltävä meno sai ensimmäisenä ajattelemaan jotain uutta skirpiporukkaa, eikä mitään pitkän tähtäimen. Ehkä osasyyllinen on, että sniikkaileva menonne ei ole oikein syövyttänyt ulkonäköänne mieleen. Vielä pari vuotta sitten en edes tiennyt miltä Muerte näyttää.
Beatings will stop once morale improves.
Avatar
Rackham
Kreivi
Viestit: 424
Liittynyt: Maanantai, 30.04.2007 03:09
Paikkakunta: Turku

Viesti Kirjoittaja Rackham » Keskiviikko, 13.07.2011 23:44

progressiivisen taideboffaajan mieleneni on muuten asian tiimoilta herännyt jälleen eloon ja alkanut suunnittelemaan itselleni äärimmäisen päheetä sohusettiä ensivuodelle, ihan jo omaksi huvikseni.

Mullakaan possella ei tänä vuonna ollut ehkä ihan yhtä siidejä kamoja kuin parina aiempana vuonna, moni käytti chainicoiffeja eikä teräskypäriä, noinniinkuin huomiona.

Tässä on ainakin meidän pakko parantaa, ihan siksikin että aina on oikein näyttää hyvältä.

Toisaalta kun ajattelee, on aika vaikeata keksiä enää uusia väriteemoja jotka eivät menisi täysin mauttomiksi tai olisi jo käytössä... Jos miettii uusia ryhmiä, tänä vuonna mukaan on tullut jo turkoosi ja kokovioletti, jotka kyllä selvästi nostivat osittain näitä ryhmiä esille (kylähullut ja granbark).

Täytyy myös sanoa että goblineilla myös näyttävyys oli harpannut jälleen ison askeleen, näkyyhän se ryhmäturnauksen kuvistakin.

HÄmmeentää vain ettei Entalia voittanut tapahtumaa... Bofferikitarassa on kuitenkin jotain.
Moskau, moskau.
Avatar
Par
Kreivi
Viestit: 466
Liittynyt: Maanantai, 05.07.2010 23:13
Paikkakunta: Espoo

Viesti Kirjoittaja Par » Torstai, 14.07.2011 00:01

Rackham kirjoitti:Jos miettii uusia ryhmiä, tänä vuonna mukaan on tullut jo turkoosi ja kokovioletti, jotka kyllä selvästi nostivat osittain näitä ryhmiä esille (kylähullut ja granbark).
Hehehe, hauska viesti ottaen huomioon että kokovioletti porukka ei ollut Granbark (vihreä-sininen-valkoinen) vaan FSC :)
Avatar
MrBigMr
Sotalordi
Viestit: 1085
Liittynyt: Torstai, 01.06.2006 11:17
Paikkakunta: Kuopio

Viesti Kirjoittaja MrBigMr » Torstai, 14.07.2011 00:17

Musta, valkoinen ja punainen ovat aika yleisiä värejä. Kirkkaita värejä ei ole niin hirveästi. Wanainmaalla ja Takavasaralla taitaa olla aikalailla ainoat kirkkaat värit. Muut ovat paljon tummepia sävyä. Että sieltä kyllä löytyy vielä. Myös Coronan ja Spartan tyyliset, eriväriset tabardit ja kilvet, auttavat luomaan eroa muihin tiimeihin.

Myös eri sävyjä voi sekoitella (esim. kirkas ja tumma nelikenttä), tai tehdä yksivärisiä rintakuviolla (kuten muinainen 13. Komppanian violetti tabardi vaakunalla).
Beatings will stop once morale improves.
Avatar
Rackham
Kreivi
Viestit: 424
Liittynyt: Maanantai, 30.04.2007 03:09
Paikkakunta: Turku

Viesti Kirjoittaja Rackham » Torstai, 14.07.2011 00:17

Par kirjoitti:
Rackham kirjoitti:Jos miettii uusia ryhmiä, tänä vuonna mukaan on tullut jo turkoosi ja kokovioletti, jotka kyllä selvästi nostivat osittain näitä ryhmiä esille (kylähullut ja granbark).
Hehehe, hauska viesti ottaen huomioon että kokovioletti porukka ei ollut Granbark (vihreä-sininen-valkoinen) vaan FSC :)
jooh, viittasin turkooseihin poikiin.

ja komppaan peltsiä seuraavassa viestissä
Viimeksi muokannut Rackham, Torstai, 14.07.2011 00:37. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Moskau, moskau.
Avatar
Peltokorppi
Marsalkka
Viestit: 2442
Liittynyt: Torstai, 14.06.2007 21:10
Paikkakunta: Jykylä

Viesti Kirjoittaja Peltokorppi » Torstai, 14.07.2011 00:30

Toisaalta kun ajattelee, on aika vaikeata keksiä enää uusia väriteemoja jotka eivät menisi täysin mauttomiksi tai olisi jo käytössä... Jos miettii uusia ryhmiä, tänä vuonna mukaan on tullut jo turkoosi ja kokovioletti, jotka kyllä selvästi nostivat osittain näitä ryhmiä esille (kylähullut ja granbark).
Ei haitannu kummallakaan. Varsinkin granbark oli komea. Turhaan noita moderneja värejä moitittu.
"Can you quack
Can you quack like a duck when you suck"
Pahistonttu
Kuningas
Viestit: 3422
Liittynyt: Maanantai, 20.03.2006 21:56
Paikkakunta: Porvoo

Viesti Kirjoittaja Pahistonttu » Torstai, 14.07.2011 00:37

olaus kirjoitti:
Kuljeskelen kirjoitti:Lainaanpa Pahistonttua Harmaasusien palautepostista.
Pahistonttu kirjoitti: Kuitenkin toivoisin, että jatkossa huomioisitte entistä tarkemmin myös "pelipaita" ominaisuuden varusteissanne. Välillä teidän, Valkoisen komppanian ja Pohjanväen yksittäisiä taistelijoita oli mahdotonta tunnistaa toisistaan.
Jos se näyttää hyvältä, se on todennäköisesti Harmaasusi. Jos se huutaa muuta kuin Lohjaa tai Sampoa, se on valkoinen. Jos sillä on vähemmän panssaria kuin Valkoisella, se on Pohjalainen.
Vastaan tähän nyt tässä yhteydessä, koska musta tässä on kysymys nimenomaan yleisestä asiasta. Mulla ei kertaakaan tapahtuman aikana mennyt Pohjan Väki ja Valkoinen Komppania sekaisin; toisilla oli lähinnä risaset pellavapaidat ja toisilla kiitettävän johdonmukaisesti(!) kolmesataa vuotta liian uudet kamat. :wink:
Useimmat teistä tunnistikin kiitettävästi. Ongelmia tuli silloin, kun näki yksin juoksevan valkoiseen pukeutuneen henkilön jolla oli yksittäinen panssarinkappale. Sellainen henkilö voisi olla mistä tahansa edellämainituista ryhmistä, kaikista löytyi sellainen. Jos ei muista millä osapuolella joku joukkue on, niin silloin on mokannut, mutta jos ei varustuksesta näe mihin ryhmään joku kuuluu, niin silloin ei paraskaan valmistautuminen auta.
Sama ongelma on yksin ilmoittautuneiden kanssa, tabardi kun eivät välttämättä ole kenenkään tiedossa ennen tapahtumaa, tai pahimmassa tapauksessa sama kuvio on jo jonkun käytössä.
Hän, joka sitoutuu kunniaan on hävinnyt jo ennen taistelun alkua.
Avatar
Par
Kreivi
Viestit: 466
Liittynyt: Maanantai, 05.07.2010 23:13
Paikkakunta: Espoo

Viesti Kirjoittaja Par » Torstai, 14.07.2011 01:03

Punaista on todella paljon, tuntuu että esim. Spitaaliset hyötyisivät jos vaihtaisivat värimaailmaansa. Taidoiltaan porukka ansaitsisi olla pisteissä korkeammalla, mutta ei heitä taistelussa noteerannut, punaista näkemällä kun ei heti tule mieleen "Spitaaliset!" Sparta ja Jesus käyttävät kokopunaisia, mutta kummallakin on selkeä teema mukana, mikä auttaa heidän muistamisessaan.
Avatar
Pvt. Monkeybar
Kreivi
Viestit: 452
Liittynyt: Maanantai, 02.05.2011 12:34

Viesti Kirjoittaja Pvt. Monkeybar » Torstai, 14.07.2011 02:26

mää en kyllä edelleenkään nää muuta kun vihollisia, ja on kuitenkin jo keskiviikko? :?
Avatar
Demolicious
Kreivi
Viestit: 278
Liittynyt: Keskiviikko, 18.06.2008 21:18
Paikkakunta: Haukipudas

Viesti Kirjoittaja Demolicious » Torstai, 14.07.2011 03:06

Suurimman osan ryhmistä tunnistaa kyllä kertavilkaisulla, jos vain viitsii opetella ryhmien nimet, värit ja tunnukset ulkoa.

Nyt SoHussa meni sekaisin pikavilkaisulla vain:

Rämä ja Jeesus
Ainoa ero tabardeissa näyttää olevan Rämän mustat reunukset. Sotkee helposti keskenään.

Pohjan väki ja Veljekset
Samanlaiset värit, vaikka eri tyyli. Usein luulin veljeksiä pohjan väeksi, kun taistelussa ei ehdi katsomaan.
Kaikki on mahdollista, jopa ettei mikään ole mahdollista.
Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Palaute ja jälkipelit”