Palautteet ruokahuollosta

Palautetta ryhmille ja järjestäjille. Jälkipelit, tulokset ja valokuvat.

Valvoja: Ylläpito

Avatar
Gregorius
Herttua
Viestit: 708
Liittynyt: Torstai, 23.03.2006 18:23

Viesti Kirjoittaja Gregorius » Tiistai, 12.07.2011 00:31

Sinänsähän ruoka oli ihan kelvollista. Toisaalta olen tottunut syömään tarpeen tullen kiviä ja käpyjä, mikäli nälkä iskee - tällä kertaa oli lompakon vuoro huutaa nälkäänsä. Ongelmana siis hinta-laatusuhde.

Puheenvuoroni aluksi on mainittava, etten tiedä hölkäsen pölähtämää hintatason liikkeistä järjestettäessä muonitusta näin suurelle osallistujamäärälle. Ruokailun hinnat tuntuivat kuitenkin mellllko suolaisilta siihen nähden, että huitelimme keittoja, hernaria ja varsin yksipuolisia aamiaisia kaksi päivää - nopeasti summailtuna olisin päässyt puoleen hintaan, mikäli olisin väsännyt vastaavanlaisesta määrästä aineksia samat sapuskat itselleni!

Täältäkin suunnalta syyttävä sormi osoittaa palvelun tuottajaa kohti, ja kehotankin seuraavia järjestäjiä miettimään, keneltä sapuskansa ostavat. Kiitos kuitenkin mainiosta tapahtumasta - ei tämä parasta viikonloppua vuosiin saa tuntumaan edes vähänkään huonommalta. Siitä huolimatta hiukkasen harmittaa maksaa rahaa tyhjästä.
Avatar
atoivola
Paroni
Viestit: 163
Liittynyt: Maanantai, 10.07.2006 21:46
Paikkakunta: Jyväskylä

Viesti Kirjoittaja atoivola » Tiistai, 12.07.2011 00:43

Väsyneenä mutta sekavana on kuitenkin kommentoitava tähän väliin työvoimapoliittinen näkokulma: kuka kuvittelee saavansa ruokaa valmiina, paikalla tehtynä ( =tuoreena), tiskaamatta, ammattilaisten tekemänä raaka-aineiden hinnalla? Ruoantekijät eivät olleet vapaaehtoistyöläisiä, ja heti kun joku ilmoittautuu ystävineen vapaaehtoiseksi järjestämään ruoan raaka-aineiden hinnalla viidelle-kuudellesadalle soturille, järjestäjät huutavat hurraata ja lupaavat varmasti mielikuvituksekkaampia raaka-aineita.
Avatar
horsesarse-
Sotalordi
Viestit: 1371
Liittynyt: Keskiviikko, 17.05.2006 17:56
Paikkakunta: Kuopio

Viesti Kirjoittaja horsesarse- » Tiistai, 12.07.2011 01:06

Minusta ruoka oli ihan hyvää. Aivan normaalia nykypäivän suurkeittiöruokaa, jota tuhannet koululaiset vetelee päivittäin. Outoa jos jollekkin jäi nälkä annoksen koosta johtuen, koska santsata sai ja ruokia näkyi jäävän monta pöntöllistä yli. Santsatessa kun pyysi vielä kaivamaan pöntön pohjalta lihaa, niin ei valittamista. Tosin säästöä oli kyllä tehty aika rankalla kädellä, esim mehua tuntui olevan aika vähän tarjolla ja tarjolla oli lopuksi vain vettä.
Avatar
KatkaChee
Kreivi
Viestit: 346
Liittynyt: Torstai, 08.02.2007 04:08
Paikkakunta: Helsinki

Viesti Kirjoittaja KatkaChee » Tiistai, 12.07.2011 01:42

Oli helpotus nähdä, kun ruokailijat sai 6 linjaston voimin hoidettua nopeasti alta pois. Sääliksi kyllä kävi kaikkia, joiden näpit paloivat tai saivat nestettä päälleen. Omalta osaltani ruoanjakajana yritin saada ruokia lautasille mahdollisimman nopeasti, huudella santsausmahdollisuuksia ja välistä kertoa, miksi ne keittoruuat on pop.

Mutta selkäni takana, oman ruuan kohdalla, odotti ihan käsittämätön vitutus. Ainoa kasvisruoka, mikä oli edes jotensakin kohdallaan, oli lauantain päivällinen. Siis se, mistä ei kasata energiaa päivän edessä oleviin skenaarioihin.

Rasvan ja proteiinin (Ja niiden hiilareidenkin, tbh) puute johti omalla kohdallani siihen, että kun sunnuntaina kukkulaskenuissa vaihduin jousesta ensimmäisen kerran meleeseen, meni mehut 1,5 skenun jälkeen täysin.

Kun ukkonen alkoi, kykenin vielä keräämään nuolia kantoon. Kävellessä vesisateessa meni voimat melkein kokonaan ja raekuurossa kykeninkin enää vain itkemään ja huutamaan rakeiden osuessa. Kiitokset sille ihanalle, joka otti talutettavaksi kilven alle, en olisi varmaan ilman tukea jaksanut yksin taapertaa pois. <3

Pahimman sateen loputtua ja leiriin selvittyäni aloin tärisemään ihan käsittämättömän paljon ja tunsin olevani täydellisessä syväjäässä. Meni tunti tajuta, että kyse on verensokerin laskemisesta ja siitä, että minulla ei vain enää ollut energiaa. Muistaakseni huoli oli, että oman ruokailunsa järjestävät tuupertuvat, eikä päinvastoin.

Tämän jäljiltä olen päättänyt, että ennemmin missaan skenun ja teen kunnon ruokaa, kuin otan valmiin ruuan ja missaan silti skenuja.
Keksikeijo
Herttua
Viestit: 571
Liittynyt: Torstai, 11.09.2008 16:14
Paikkakunta: Jyväskylä

Viesti Kirjoittaja Keksikeijo » Tiistai, 12.07.2011 01:54

Ruoka oli ihan OK, ei suuremmin kehuja eikä haukkuja. Puuroon olisi todella mieluusti ottanut jotain lisuketta, keijua en periaatteesta siihen pistä (muistaakseni -09 sai jopa hilloa puuroon?). Olin myös pettynyt siihen, että leivän päälle ei ollut muuta kuin sitä suolakurkkua joka aterialla. Energiaa kuitenkin riitti, mikä on ihan hyvä asia, eikä verensokeri siis päässyt laskemaan. Omana eväänä oli mukana pari litraa mehua ja kuivahedelmiä, joita sitten mahdollisilla tauoilla napsin saadakseni lisäenergiaa. Edellisinä vuosina sapuskat olivat kyllä paremmat, etenkin viime vuonna. Ja FaBa kyllä loistava esimerkki onnistuneesta ruokahuollosta.
Avatar
blite
Kreivi
Viestit: 329
Liittynyt: Tiistai, 18.07.2006 09:34
Paikkakunta: Tampere

Viesti Kirjoittaja blite » Tiistai, 12.07.2011 10:37

atoivola kirjoitti:...kuka kuvittelee saavansa ruokaa valmiina, paikalla tehtynä ( =tuoreena), tiskaamatta, ammattilaisten tekemänä raaka-aineiden hinnalla?
En tiedä viittaatko siihen, mitä minä sanoin (eli että raaka-aineiden hinta on noussut - niinkuin varmasti kaiken muunkin kuten työn). Totta kai ymmärrän, että suurkeittiössä ei loihdita samanlaisia guormet-herkkuja kuin pienessä ravintolassa. En todellakaan halunnut sanoa, että ruoka pitäisi saada pelkkien raaka-aineiden hinnalla. Päinvastoin! Jo nyt tehtiin han älyttömän paljon hommia, että tällainen ruokailu saatiin kasaan näinkin halvalla! Mun pointti lähinnä oli siinä, että olisin ainakin itse valmis maksamaan ruuasta enemmänkin, jos se auttaisi parantamaan ruokailun järjestelyjä ja sisältöjä.

Ja vakavissaan ei mielestäni haittaisi, jos tapahtumaa pystyisi yhtään kehittämään vähemmän "järjestelyintensiiviseen suuntaan". Montako järjestäjää oli tänäkin vuonna? Ja ihmiset painoivat silti hommaa ihan äimänä!
Avatar
ZamboNet
Rautasydän
Viestit: 3505
Liittynyt: Lauantai, 29.07.2006 14:37
Paikkakunta: Jyväskylä

Viesti Kirjoittaja ZamboNet » Tiistai, 12.07.2011 10:50

blite kirjoitti:En tiedä viittaatko siihen, mitä minä sanoin (eli että raaka-aineiden hinta on noussut - niinkuin varmasti kaiken muunkin kuten työn).
Veikkaan että Anni viittasi enemmänkin Gregriouksen viestiin. Kun ruokailu tosiaan ulkoistetaan jollekin firmalle, niin työ tottakai maksaa ja kapitalistisessa maailmassa yritys haluaa luultavasti myös katteen kaikkien muiden kulujen päälle.

Itse olin ruokailuun suhteellisen tyytyväinen. Kuten todettua - perus suurkeittiösafkaa, jota pitää täydentää omilla välipaloilla/iltasyötävillä.

Suolakurkkujen jatkuvan tarjoamisen taustalla lienee jotain asiaa liittyen liikunnallisesti raskaaseen toimintaan. Armeijassakin pitkillä marsseilla tuntui väliaikapisteillä olevan aina suolakurkkupurkki, josta käskettiin tankkaamaan. Joku enemmän ruoka-asioista tietävä osaa varmaan selittää mikä tässä on taustalla?
Avatar
Terba
Herttua
Viestit: 866
Liittynyt: Perjantai, 20.06.2008 07:25
Paikkakunta: Oulu

Viesti Kirjoittaja Terba » Tiistai, 12.07.2011 10:57

ZamboNet kirjoitti:
blite kirjoitti: Suolakurkkujen jatkuvan tarjoamisen taustalla lienee jotain asiaa liittyen liikunnallisesti raskaaseen toimintaan. Armeijassakin pitkillä marsseilla tuntui väliaikapisteillä olevan aina suolakurkkupurkki, josta käskettiin tankkaamaan. Joku enemmän ruoka-asioista tietävä osaa varmaan selittää mikä tässä on taustalla?
Kovassa liikunnassa ihminen hikoilee suolat pois elimistöstään. Elimistö tarvitsee suolaa, ja sitä saa syömällä suolaista evästä. Suola imeytyy nopeiten ja parhaiten nestemäisessä muodossa, kuten suolakurkkuihin sitoutuneessa vedessä tai keitossa. Tämän vuoksi molemmat tarjotut keitot olivat selkeän suolaisia, samoin aamupuuro. Ja siksi niitä suolakurkkujakin tarjottiin.

Näin deduktiivisesti päättelin.
Kuola Tier 1 Operator | Hydenin vihermädättävä mielikuvitusolento

Profiilikuva: © Jari Kuskelin 2014
Avatar
Azor
Ylläpito
Viestit: 1442
Liittynyt: Keskiviikko, 25.01.2006 03:44
Paikkakunta: Vantaa
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Azor » Tiistai, 12.07.2011 11:01

Ruoantekijät eivät olleet vapaaehtoistyöläisiä, ja heti kun joku ilmoittautuu ystävineen vapaaehtoiseksi järjestämään ruoan raaka-aineiden hinnalla viidelle-kuudellesadalle soturille, järjestäjät huutavat hurraata ja lupaavat varmasti mielikuvituksekkaampia raaka-aineita.
Ei kai olisi ollut iso rahallinen investointi hankkia leikkeleitä leivän päälle, läjä keitettyjä kananmunia aamiaiselle, jotain kurkkusalaattia lihapullien kanssa yms. ?
Avatar
Kantti
Sotahuuto '11 -järjestäjä
Viestit: 1647
Liittynyt: Tiistai, 21.02.2006 10:41
Paikkakunta: Jyväskylä

Viesti Kirjoittaja Kantti » Tiistai, 12.07.2011 13:43

Azor kirjoitti:
Ruoantekijät eivät olleet vapaaehtoistyöläisiä, ja heti kun joku ilmoittautuu ystävineen vapaaehtoiseksi järjestämään ruoan raaka-aineiden hinnalla viidelle-kuudellesadalle soturille, järjestäjät huutavat hurraata ja lupaavat varmasti mielikuvituksekkaampia raaka-aineita.
Ei kai olisi ollut iso rahallinen investointi hankkia leikkeleitä leivän päälle, läjä keitettyjä kananmunia aamiaiselle, jotain kurkkusalaattia lihapullien kanssa yms. ?
Ei, ei iso investointi, mutta juuri sen verran, että siitä ei olisi selvitty ilman osallistumismaksun korotusta. Silti palautteesta päätellen investointi, joka hinnankorotuksesta huolimatta kannattaa ensi vuonna tehdä.

Mitä Jaakko sanoi työvoimaintensiivisyydestä, niin laskin tuossa, että nakkien (60 staff-paitaa jaettiin) lisäksi meillä oli viikonlopun aikana töissä 7 ihmistä, joilta irtosi työpanosta yli 330 tuntia ja jotka YHTEENSÄ kävivät kentällä ehkä 5 skenaariota. Työvoimaintensiivisyys tulee jatkossa olemaan ongelma, mutta keskustellaan siitä toisaalla, jahka keksin, että missä.
"The Almighty says this must be a fashionable fight. It's drawn the finest people."
Avatar
Vastapallo
Kapteeni
Viestit: 123
Liittynyt: Tiistai, 21.04.2009 15:28
Paikkakunta: Pori

Viesti Kirjoittaja Vastapallo » Tiistai, 12.07.2011 20:59

KatkaChee kirjoitti: Kiitokset sille ihanalle, joka otti talutettavaksi kilven alle, en olisi varmaan ilman tukea jaksanut yksin taapertaa pois. <3.
Tunnistaisin itseni tuosta elikkä ilmiannan itseni kyseisenä avunantajana ja mukavahan se on olla jonkinsortin avuksi. :]
Liity armeijaan, näe maailma, tapaa mielenkiintoisia ihmisiä - ja tapa ne.
Avatar
sam susi
Soturi
Viestit: 33
Liittynyt: Keskiviikko, 13.10.2010 09:30
Paikkakunta: Rovaniemi

Kasvisruokailijalta

Viesti Kirjoittaja sam susi » Tiistai, 12.07.2011 21:30

Elikkä söin koko tapahtuman ajan kasvisruokaa. Riittävän maukasta oli, ei lainkaan pahaa, mutta proteiini yms. puuttu täysin. Jos muilla oli pelkkiä hiilareita, niin meillä nyt ainakin oli todellakin ainoastaan niitä! :x Mutta ilmeisesti järjestäjät olivat tästä huolehtineet jo etukäteen ja vika oli pitopalvelufirmassa. Eli pitopalvelulle palautteena: soijaa/papuja/linssiä kasvis ruokiin, mieluiten soijaa, koska maultaan muistuttaa eniten lihaa (ja näin jäljittelee alkuperäistä ruokalajia parhaiten. Mekin tykätään arkiruoasta!)

PS: Yllätyin näin viestien perusteella paljastuneiden kasvissyöjien määrästä, oliko meitä muitakin? :D
If you know the enemy and know yourself, you need not fear the result of a hundred battles. If you know yourself but not the enemy, for every victory gained you will also suffer a defeat. If you know neither the enemy nor yourself, you will succumb in every battle.
- Sun Tzu
Avatar
Peltokorppi
Marsalkka
Viestit: 2442
Liittynyt: Torstai, 14.06.2007 21:10
Paikkakunta: Jykylä

Viesti Kirjoittaja Peltokorppi » Keskiviikko, 13.07.2011 00:32

Mihin tää laji on menossa.
"Can you quack
Can you quack like a duck when you suck"
Avatar
Triks
Herttua
Viestit: 956
Liittynyt: Torstai, 03.01.2008 02:42
Paikkakunta: Turku

Viesti Kirjoittaja Triks » Keskiviikko, 13.07.2011 00:43

Ruoka oli ihan hyvää. En odottanut siltä paljoa ja varustauduin osittain myös omilla eväillä + osallistuin pizzatilaukseen. Etenkin lauantain kasvismössömättö oli kuitenkin mun mielestä jopa omnomnom, voisin tehdä kotonakin.

Ruoanjakoon nakitetun näkökulmasta ainoastaan kertakäyttöastiat olivat aavistuksen fail. Perunavell... muusin kanssa oli aikamoista taiteilua, kun ei ollut syviä lautasia.

Tämäntyyppisessä tapahtumassa on minusta ihan turhaa odottaa mitään gourmetmurkinaa.
Avatar
Kuljeskelen
Paroni
Viestit: 151
Liittynyt: Lauantai, 13.06.2009 15:10
Paikkakunta: Iisalmi/Kuopio

Viesti Kirjoittaja Kuljeskelen » Keskiviikko, 13.07.2011 17:43

Triks kirjoitti:Ruoanjakoon nakitetun näkökulmasta ainoastaan kertakäyttöastiat olivat aavistuksen fail. Perunavell... muusin kanssa oli aikamoista taiteilua, kun ei ollut syviä lautasia.
Joo, mieluummin oisin ottanut pottuni ja lihapullani semmosesta keittokupista. Lihapullaliit...muussi tuli syötyä pari metriä jakomäe...pisteen vieressä, kun ei pystynyt kuljettamaan kauemmas ilman, että ois kurat ja vellit sekaisin rinnuksilla ja sotakentällä.
Leskentekijät 08, Na Gall Oglaich 09, Valkoinen Komppania 10, 11, 12, 13, Fähnlein Papagei 14, missälie 15?
Minäkin oon Arttu hei, voisittekote muut skeneartut vaihtaa nimiä?
Amethyst
Nostoväki
Viestit: 2
Liittynyt: Lauantai, 16.07.2011 17:48

Viesti Kirjoittaja Amethyst » Lauantai, 16.07.2011 18:02

Kasvisruoka oli maultaan ainakin oikein hyvää. Etenkin se sunnuntainen kasviskeitto, oikein maukasta. Yrttejä käytetty hyvin. (Makuasia tietenkin)
Avatar
Rikkiviisas
Asemies
Viestit: 14
Liittynyt: Tiistai, 21.10.2008 23:36

Viesti Kirjoittaja Rikkiviisas » Keskiviikko, 20.07.2011 22:53

Kasvispullakeittoa lukuun ottamatta kasvissapuska kaipasi papuja, linssejä, herneitä, soijarouhetta, soijapaloja, tofua, tempehiä tai seitania. Toisin sanoen proteiinia. Näistä varsinkin pavut, linssit, herneet ja soijarouheet ovat oikeasti halpoja.

Pidin myös niitä soppakippoja ylivoimaisesti parhaina ruoka-astioina. Eivät läiky tai polta, helppo kantaa. Niitä lisää.
Røløløø!
Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Palaute ja jälkipelit”