Palautetta ja fiiliksiä johtajatoiminnasta.

Palautetta ryhmille ja järjestäjille. Jälkipelit, tulokset ja valokuvat.

Valvoja: Ylläpito

Avatar
Nightingale
Kreivi
Viestit: 406
Liittynyt: Keskiviikko, 25.06.2008 10:07
Paikkakunta: Vantaa, Tikkurila

Palautetta ja fiiliksiä johtajatoiminnasta.

Viesti Kirjoittaja Nightingale » Maanantai, 11.07.2011 01:00

Nyt kun ääniä käheänä istuskelen koneella ja fiilistelen kipeitä lihaksia tekisi mieli puhua jännistä asioista. Minusta tuntuu että tänä vuonna nähtiin jos jonkin moista kuviota ja koukeroa ja nämä jopa yllättävän usein onnistuivat. Kuten Jurikin sanoi, toinen kuninkaan saatto oli varmasti koko sotahuutohistorian tapahtumarikkaimpia ja taktisimpia matseja joka päättyikin tiukkaakin tiukempaan tasapeliin.

Meillä Saksalais-roomalaisilla keskityttiin todella kovasti koko armeijan pärjäämisen ja taistelimme lähes aina yhdessä omien armeijakavereiden kanssa. Se oli aivan järjettömän hauskaa enkä ole varmaan eläissäni nähnyt niin hyvin yhteen toimivaa armeijaa!

Haluaisinkin siis kuulla millä tavalla johtajapeli toimi muissa armeijoissa, oliko suunnitelmia ja saatiinko ne toimimaan? Millaisia fiiliksiä johtajakokouksista jäi, ja oliko suunnitelmissa järjen hiventä? Tottelivatko eri ryhmät yhdessä sovittuja kuvioita? Millaista oli taistella meidän puolella ja millaista muiden armeijoiden. Haluaisin myös kuulla miehistön tunnelmia siitä millainen luotto omiin pomoihin oli ja johdatettiinko teitä voittoon vai kuolemaan?
Kuninkaantekijät II Hauholla 16-18.8! Tulkaa sinne!
Facebook: https://www.facebook.com/events/1676545 ... 2/?fref=ts
Foorumi: http://forum.sotahuuto.fi/viewforum.php?f=189
Avatar
saloneju
Keisari
Viestit: 5706
Liittynyt: Keskiviikko, 19.04.2006 23:26
Paikkakunta: Tampere

Viesti Kirjoittaja saloneju » Maanantai, 11.07.2011 01:17

Jälkimmäinen kuninkaan saatto oli kyllä oikeasti hieno skenaario manööveröinnin näkökulmasta!

Sisilian osalta homma tuntui ainakin toimivan kuin junan vessa. Foorumeilla ei etukäteen liikoja puheltu, eikä muuten paikan päälläkään, mutta ainakin itsestä tuntui että kuvio armeijan näkökulmasta on niin selvä kuin olla ja voi: oli suorastaan itsestään selvää, että SOS ja Leskentekijät naitetaan. Niin ikään oli kuin itsestään selvää pistää Hurtat siihen kylkeen, ellei sitten olla liittolaisena muiden Hurttien kanssa vielä paremmin pelaavien ryhmien kanssa (lähinnä Kuola ja Rämä). Oli itsestään selvää, että Veljekset pyrkii kyljistä läpi ja sitomaan porukkaa ja pelaamaan aikaa, samoin kuin Pohjan Väen toiminta pääosin antiskirmishinä ja selustansuojauksena Sisilian raskaalle linjalle (jota muuten riitti!).

Johtajapalaverit yleisesti ottaen tuntuivat viimevuotisia heikommilta. Ehkä se johtuu siitä, että porukat tuntevat jo näiden vuosien jälkeen paremmin toisensa ja luottavat siihen että muut osaavat olla siellä missä parhaiten pärjäävät. Mutta ennen kaikkea fiilis on vähän samanlainen kuin Vesalla yllä; kuten itsekin kuvailin Sisilian touhuja, jotka toimivat oikeasti hyvin - sellainen kuva ainakin jäi - tänä vuonna kaikki kuusi armeijakuntaa tuntuivat toimivan omina yksiköinään poikkeuksellisen hyvin. Siitä johtuen johtajapalavereissakin oli helpompaa ja ehkä vain siksi ne tuntuivat heikoilta; oli oikeasti helppoa, kun yleensä tarvitsi sopia lähinnä vain suurpirteisesti kolmen eri armeijan sijoittuminen menemättä sen tarkemmin yksityiskohtiin saadakseen homma toimimaan. Loppu olikin yleensä vain hienosäätöä; muutaman ryhmän kohdalla poikkeuksen tekeminen, ja muuten kolmen eri armeijan sijoittaminen.

Osittain haluaisin kiittää tästä myös aidosti hyviä jakoja. Armeijajaot olivat tasaiset, ja niihin oli löydetty mielenkiintoisia yhdistelmiä - ja tuottivatpa sivutuotteena kahden ryhmän yhdistymisenkin. Iso kumarrus järjestäjien suuntaan siitä.

Jäikö muillekin samankaltaisia fiiliksiä?
"Kerron Veljesten legendaarisista uroteoista, kuinka vaari nuoruuden päivinään teki motin puita vartissa ja muori keitti niin maukasta puuroa, että puutkin heräsivät henkiin sitä maistelemaan.."
Avatar
Sleepless
Kersantti
Viestit: 59
Liittynyt: Keskiviikko, 08.06.2011 21:56
Paikkakunta: Pirkkala

Viesti Kirjoittaja Sleepless » Maanantai, 11.07.2011 01:23

Vaikka pyysitkin lähinnä tekstiä muiden armeijoiden johtajapelistä niin sanonpa silti.

Mielestäni Keisarilliset Pomot sijoittivat joukot mallikkaasti läpi sohun. Lukuun ottamatta ehkä ulfnarin siirtoa ojan puoleiselle linjalle, olisiko ollut viimeinen pikku-kenttä skenaario.
Kommunikaatio itse taisteluissa tuntui toimivan hyvin, ainakin siltä osin miten goblineille vinkattiin hyviä spotteja skirmata jalat rakoille.

Kuninkaansaaton intensiivisyys ja vivahteikkaisuus(tuleepa hienoja sanoja) toi lähes kylmiä väreitä <3

Edit: Mielestäni armeija jaotkin toimivat hyvin. Joukkoja ei oltu jaettu tyyliin kaikille kaiken tyyppistä, jotta saavutettaisiin tasavahvat joukot. Sitävastoin jokaisella armeijalla oli oma vahva osa-alueensa. Kiitos siitä.

-Mihku
Avatar
olho
Sotalordi
Viestit: 1105
Liittynyt: Tiistai, 26.09.2006 20:43
Paikkakunta: Jyväskylä

Viesti Kirjoittaja olho » Maanantai, 11.07.2011 02:35

Välillä tuntui komentoketjussa olevan pieniä aukkoja. Esimerkkinä kenttäskenut joissa piti saattaa kuninkaat kentän päästä toiseen. Toisen skenun päätyttyä Rutossa mietittiin, että olisi ollut paljon helpompi tappaa se kuningas, jos oltaisiin tiedetty missä se menee, johon Peltsi totesi että se on meidän ryhmänjohtajan tehtävä selittää sen olevan armeijalippujen luona.

Taidettiin muutenkin olla välillä vähän ulkona tuosta ketjusta...
ShoMan
Ritari
Viestit: 61
Liittynyt: Lauantai, 22.03.2008 18:27
Paikkakunta: Helsinki, Vuosaari

Viesti Kirjoittaja ShoMan » Maanantai, 11.07.2011 18:30

Varsinkin Riskissä homma tuntui menneen putkeen kun tietoa tuli ylhäältä mihin osaan tarvitaan respanneita samoin ukkosenjumalien lopettamassa kukkulanvaltauksessa (kyseessä siis Paavin porukat ja heidän kanssaan taistelleet) Itselläni luotto oli suurimmaksi osaksi ehdoton, parissa skenussa ihmettelin oikein todenteolla että mitä ihmettä tapahtuu... Hommat ei kunnolla silloin toiminu, mutta se ei menoa pahemmin haitannut ja pahoittelutkin suunnitelman läpivienyt taho toimitti armeijalle. Kiitos siitä!
Avatar
Susikukko
Hauhocanus
Viestit: 3064
Liittynyt: Lauantai, 04.02.2006 15:17
Paikkakunta: Helsinki

Viesti Kirjoittaja Susikukko » Maanantai, 11.07.2011 19:15

Oli todella, hyvät johtaja palaverit ja varmastikkin juuri noista yllämainituista syistä. Pahoittelut jos en antanut muille tilaa, minun piti olla varsinkin sunnuntai puuttumatta asiohin, mutta en vaan pystynyt, kun sanottiin, että 3min aikaa ja kukaan ei oikein näyttänyt ottavan härkää sarvista. Minulle saa ja pitää välillä sanoa, että mee mättämään niin muutkin pääsee johtamaan.

Kiitos kaikille sunnuntaina kukkula ja risk skenuissa samalla puolella toimineille. Aina kun huusin, että minne niin jengi meni juuri sinne ja aina vielä menestyksellä! pahoittelut niille, jotka olivat ekan kukkulan lopussa vasemmalla ja riskissä keskellä, näin ja kuulin kyllä teidän ahdingon, mutta näin, että sota voitetaan muualla ja se sitten lopulta koituu teidänkin avuksi. Välillä ääni ja komennot (varsinkin tokassa kukkulassa) eivät kantaneet, mutta silloin ihmiset tajusivat aina itsekkin minne painopiste pitää vaihtaa =) ihan kuin olisi ollut epäkuolleiden lähiradiot???
Koskahan sitä ehtis taas sohuun?
Avatar
N.Hirvelä
Sotahuuto '09 -järjestäjä
Viestit: 2613
Liittynyt: Torstai, 08.06.2006 18:15
Paikkakunta: Tampere
Viesti:

Viesti Kirjoittaja N.Hirvelä » Maanantai, 11.07.2011 19:31

Toisessa kukkulassa Falcata johti hyvin vasenta laitaa, ymmärtäen hyvin mitenkä taistelu voitetaan. Jatkoin saman ajatuksen johtamista siinä laidassa, kun Falcata siirtyi auttamaan oikeaa laitaa. Vähän sen jälkeen tosin skenaario jouduttiin lopettamaan, mutta siinä oli kyllä hyvää johtajuutta. :)
http://scafightingfinland.com/ - Tule mukaan lyömään haarniskassa kovaa, mutta turvallisesti!
http://scafightingfinland.com/forums/ Rottinkitaistelun uudet foorumit
Avatar
Nightingale
Kreivi
Viestit: 406
Liittynyt: Keskiviikko, 25.06.2008 10:07
Paikkakunta: Vantaa, Tikkurila

Viesti Kirjoittaja Nightingale » Maanantai, 11.07.2011 20:47

Onhan niitä aiemminkin ollut kaikenlaisia ideoita johtajamiiteissä, mutta tuntuu että tällä kertaa ideat konkretisoituivat kentällä ja johtivat tuloksiin. Mikä meni paremmin kuin aikaisempina vuosina?
Kuninkaantekijät II Hauholla 16-18.8! Tulkaa sinne!
Facebook: https://www.facebook.com/events/1676545 ... 2/?fref=ts
Foorumi: http://forum.sotahuuto.fi/viewforum.php?f=189
Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Palaute ja jälkipelit”