
"Kuolema, joka ei totellut mestarinsa käskyjä, ajettiin maan päälle, muutettiin kuolevaiseksi ja hänen voimansa otettiin pois. Hän sai myös hieman lihaa ja verta luisen runkonsa päälle, mutta tämä teki Kuolemasta entistä hirvittävämmän näköisen.
Enkeli Honesia lähetettiin myös maan päälle vartioimaan ja opastamaan Kuolemaa, jottei hän hairahtuisi kuolevaisten tavoille.
Kuolema sai myös seuraajikseen hänen suurimmat työnantajansa; kuolleiden mestaajien ja murhamiehien henget ja rapistuneet ruumiit."
--------------------------------------
Eli siis, epäkuolleille ryhmä jota johtaa itse Herr Kuolema, joka on ajautunut kuolevaiseksi.
Tähän ryhmään on jo osallistujia kaveriporukasta muutama, mutta vielä laitan tänne värväysviestin jos jotakuta tämä sattuisi kiinnostamaan.
Proppaukseksi mieluusti mestaajan vaatteita, huppu päähän, umpinainen jossa silmänreiät tai tavallinen huppu, kumminkin kasvot jotenkuten peittävät. Aseeksi mieluiten kirves, kuten mestaajilla yleensäkin oli aikoinaan. (Esim. tämä)
Murhamieheksi taas kelpaa oikeastaan minkälainen vaate tahansa, kunhan se ei ole aivan uusinta uutta, vaan repaleista ja vereen tahriintunutta.
Tietysti koska kyseessä epäkuolleet niin iho mädäntyneen näköiseksi ja muuten kuolleeksi

Ryhmän epäkuolleisuusvahvuus on tällä hetkellä 6 ja lisää toivotaan!