Yksinäinen soturi pääkaupunkiseudulta

Kaikki rekrytointi tänne. Esim ryhmään haku, uuden ryhmän muodostaminen, ryhmien lisäjäsenten haku, jne.

Valvoja: Ylläpito

Vahvapito
Asemies
Viestit: 12
Liittynyt: Sunnuntai, 27.05.2007 00:26
Paikkakunta: Espoo

Yksinäinen soturi pääkaupunkiseudulta

Viesti Kirjoittaja Vahvapito » Keskiviikko, 13.06.2007 17:14

Etsin ryhmää espoosta tai lähistöltä. Olen tänä vuonna ensimmäistä kertaa tulossa sotahuutoon. Bofferointikokemusta ei ole kertynyt kovin paljoa. Olen muutaman vuoden rakennellut boffereita mutta otellut vain satunaisesti lähinnä yhden kaverin ja veljen kanssa. Muusta sanottakoon, että olen 18 vuotias hyväkuntoinen ja järkevähkö nuorimies enkä ole kyvytön sosiaaliseen kanssakäymiseen tai muutenkaan kauhean epäilyttävää taisteluseuraa. Olen jo maksanut osallistumiseni.

En uskaltanu heti värväytyä Rämän tai muiden raskaan sarjan ammattilaisten porukoiden joukkoihin. Ajattelin, että tuolla jää lähinnä kokeneempien soturien jalkoihin ja muutenkin liityn mieluummin kevyemmän varustusksen taistelijoihin. Ei niin, että metsäsisseily olisi jotenkin helpompaa kuin muodostelmataistelu, minulla ei vain ole aikaa tai mahdollisuuksia opetella raskaan jalkaväen taistelutapaa ja strategiaa.

Sotaan lähden ihan miekka+kilpi / keihäs+kilpi varustuksella ja todennäköisesti täysin unarmored. Arvostaisin suuresti, jos ryhmän kautta olisi mahdollista hankkia edes se kypärä (yritän väsätä itselleni yhden, jos vain mitenkään ehdin). Aseet ym. varusteet löytyvätkin sitten omasta takaa. Jos joku ryhmä minut tarvitsee tai haluaa, niin tulisin mielelläni vielä ennen sotahuutoa joihinkin treeneihin, ettei tarvitse kylmiltään lähteä taisteluun.

Jesperi Rantanen
Sotahuutoinvalidi
Avatar
Kouluttaja
Kersantti
Viestit: 57
Liittynyt: Tiistai, 17.04.2007 13:53
Paikkakunta: Masku

Viesti Kirjoittaja Kouluttaja » Keskiviikko, 13.06.2007 17:43

Jos tarvitsemasi ryhmän ei välttämättä tarvitse olla pääkaupunki seudulta niin:

Maskusta (20km turusta pohjoiseen) olisi ryhmä joka kaipaa jäseniä(varsinkin täysi-ikäisiä niin saamme taas uuden tyypin mukaan) olemme itsekkin aloittelija ryhmä joten meilä ei ole mitään Rämän veroisia taistelijoita.
Mitä on armo? voiko sitä syödä?
Avatar
Archibald
Marsalkka
Viestit: 2182
Liittynyt: Torstai, 30.03.2006 19:56
Paikkakunta: Stockholm

Viesti Kirjoittaja Archibald » Keskiviikko, 13.06.2007 18:34

Minulla on lätkäkypärä tuunauksen alla. Hyvä jos joku tulee huomaamaan että se edes on lätkäkypärä, niin taitava olen. Treenejä et tarvitse edes odottaa, huomenna nähdään. Entalia on sun Ainoa ja Oikea valinta. Johtaja sanoo: The turanite rivals will kneel at your feet... if you but kneel at mine.


-a

PS. vika on 300 fanin humpuukkia.
Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Värväys”