[Myydään] Jalometallitöitä

Ostaminen ja myyminen tapahtuu täällä.

Valvoja: Ylläpito

Vastaa Viestiin
Avatar
saloneju
Keisari
Viestit: 5706
Liittynyt: Keskiviikko, 19.04.2006 23:26
Paikkakunta: Tampere

[Myydään] Jalometallitöitä

Viesti Kirjoittaja saloneju » Sunnuntai, 01.06.2008 23:12

Morjensta vaan.

Valmistuin viikonlopun kynnyksellä metalliartesaaniksi, ja kesällä näyttää kalenteri vähän turhan työttömältä. Tarjoankin toistaiseksi ammattitaitoani jalometallipuolella normaaliveloitukseeni nähden alihintaisesti.

Koska teen hommia kotona rajallisin välinein, työmenetelmät on toistaiseksi rajattuja, mutta kaikkea saa ehdottaa. Jos jotain välineitä puuttuu, olen aina valimis keskustelemaan siitä ostanko ihan projektia silmälläpitäen uutta välinettä, koska niitä tulee kuitenkin jatkossa tarvitsemaan jos meinaa ammattia harjoittaa. Lisäksi voidaan sopia niin, että teen viimeistään elo-syyskuussa kesken jääneet ja tilatut projektit loppuun asti alun perin sovitulla hinnalla sitten kun pääsen loppuihin välineisiin käsiksi.

Toistaiseksi onnistuu vähintäänin pienen mittakaavan hopeatyöt sekä esim. hopea- ja pronssivalutyöt siten, että valan ja viimeistelen ne syksyllä, mutta suunnittelun ja mallin valmistuksen pystyy tekemään jo kesäaikana. Myös messinkiä ja kuparia löytyy varastosta jonkin verran.

Esimerkiksi Rämän panssareiden koristelut on minun kädenjälkeäni.

Laittakaa joko yv:tä foorumeilla, sähköpostia osoitteeseen juhani.salonen@gmail.com tai kyselkää vapaasti tässä viestiketjussa!
Viimeksi muokannut saloneju, Maanantai, 24.11.2008 18:08. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Avatar
blite
Kreivi
Viestit: 329
Liittynyt: Tiistai, 18.07.2006 09:34
Paikkakunta: Tampere

Viesti Kirjoittaja blite » Torstai, 03.07.2008 21:09

...Tiedän toki minkälaisia töitä teet, mutta muita varmasti helpottais nähä vähän esimerkkejä esim. kuvin!
el kopoun
Asemies
Viestit: 17
Liittynyt: Tiistai, 18.03.2008 16:54

Viesti Kirjoittaja el kopoun » Torstai, 11.09.2008 22:02

Minkäs hintaisia nämä sinun teoksesi ovat?
esimerkkejä?
Avatar
Nalfein
Kreivi
Viestit: 302
Liittynyt: Torstai, 24.07.2008 21:29
Paikkakunta: Pirkkala
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Nalfein » Torstai, 18.09.2008 16:41

Niin, niitä kuvia? Kiitos? :D
Horroksesta herännyt vanha possu
Avatar
saloneju
Keisari
Viestit: 5706
Liittynyt: Keskiviikko, 19.04.2006 23:26
Paikkakunta: Tampere

Viesti Kirjoittaja saloneju » Torstai, 25.09.2008 09:28

Voi pentele, pahoitteluni, en ole seurannut hetkeen tätä tori-osiota :wink:

Tässä muutamia bofforyhmille tekemiäni töitä noin~hintoineen:

Hopeinen vyönsolki (Graalin koirat), 90€: http://kuvablogi.com/nayta/1395663/
Vastaava pronssisena 30-35€.

Emaloitu hopeinen vyönsolki (Rämä), 95€: http://kuvablogi.com/nayta/1289136/

Hopeinen vyönsolki (Rämä), 75€, pronssinen vyönsolki (Rämä), 30-35€: http://kuvablogi.com/nayta/1289135/

Panssarin niitattavia pronssilogoja (Rämä, iso 23€, pieni 18€): http://kuvablogi.com/nayta/261460/

Myös rämän tänä vuonna Sotahuudossa ja Nordic Equinoxissa mukana ollut banneri on minun käsityötäni. Kuvia ei valitettavasti ole linkittää tällä hetkellä.

Lisäksi teen tilauksesta myös koruja ja erilaisia metalliesineita. Eli jos kiinnostaa ihan sotahuuto-kontekstin ulkopuolisetkin työt, niin kyselyä vaan :wink:
Avatar
Aldarion
Kreivi
Viestit: 275
Liittynyt: Keskiviikko, 21.11.2007 16:27
Paikkakunta: Haapavesi/Oulu

Viesti Kirjoittaja Aldarion » Torstai, 25.09.2008 19:54

Paljonko maksaisi perus viitan solki pronssista tai raudasta? Entä kuinka paljon lisäkustannuksia koristelut toisivat hintaan?
Parempi narrina pidoissa, kuin viisaana surman suussa.
Avatar
Taape
Soturi
Viestit: 28
Liittynyt: Sunnuntai, 10.12.2006 22:35
Paikkakunta: Helsinki

Viesti Kirjoittaja Taape » Torstai, 20.11.2008 17:00

Entäs Liskologo vastaavana kuin ne rämän logot spauldereissa?
Avatar
saloneju
Keisari
Viestit: 5706
Liittynyt: Keskiviikko, 19.04.2006 23:26
Paikkakunta: Tampere

Viesti Kirjoittaja saloneju » Maanantai, 24.11.2008 18:08

Aldarion: vastaus komeasti kaksi kuukautta myöhässä :oops: En tee taontatöitä raudasta, mutta pronssisolkien tekeminen vähän tyylistä ja tekotavasta riippuen onnistuu toki. Osaisitko antaa jonkinnäköistä kuvaa, minkä tyylistä olisit hakemassa? Rautasolkea hakiessa kannattaa koluta läpi keskiaikamarkkinoita ja käsityöputiikkeja (+Ropecon), niistä yleensä löytyy peruskamaa tuolta solkipuolelta.

Taape: Liskologoista voidaan neuvotella määrien mukaan. Rämän pienen spaulderilogon kanssa samaa kokoluokkaa olevat liskologot suuremmassa erässä (sanotaan puolentusinaa, ja siitä ylöspäin) olisi parinkympin luokkaa per kappale.
Avatar
Aldarion
Kreivi
Viestit: 275
Liittynyt: Keskiviikko, 21.11.2007 16:27
Paikkakunta: Haapavesi/Oulu

Viesti Kirjoittaja Aldarion » Lauantai, 13.12.2008 13:17

saloneju kirjoitti:Aldarion: vastaus komeasti kaksi kuukautta myöhässä :oops: En tee taontatöitä raudasta, mutta pronssisolkien tekeminen vähän tyylistä ja tekotavasta riippuen onnistuu toki. Osaisitko antaa jonkinnäköistä kuvaa, minkä tyylistä olisit hakemassa? Rautasolkea hakiessa kannattaa koluta läpi keskiaikamarkkinoita ja käsityöputiikkeja (+Ropecon), niistä yleensä löytyy peruskamaa tuolta solkipuolelta.

Taape: Liskologoista voidaan neuvotella määrien mukaan. Rämän pienen spaulderilogon kanssa samaa kokoluokkaa olevat liskologot suuremmassa erässä (sanotaan puolentusinaa, ja siitä ylöspäin) olisi parinkympin luokkaa per kappale.
Heh. Eipä tuo haittaa, koska tällä ei ole ollut mitään kiirettä. :D Eli jotain tuommoista mietin:
http://fc14.deviantart.com/fs31/f/2008/ ... smithy.jpg
Lehtikuvion sijasta haluaisin vain kelttikuvion (kelttisolmuja) kiertämään tuota rengasta. Eli jotain tuommoista:
http://www.mycelticcrossstitch.com/celt ... stitch.jpg
Ja pronssi tosiaan olisi materiaali.
Parempi narrina pidoissa, kuin viisaana surman suussa.
Avatar
saloneju
Keisari
Viestit: 5706
Liittynyt: Keskiviikko, 19.04.2006 23:26
Paikkakunta: Tampere

Viesti Kirjoittaja saloneju » Sunnuntai, 14.12.2008 14:20

Kalliiksi käy noin yksityiskohtaisen tekeminen. Pikkuisen yksinkertaistettuna hinta olisi 40 -50 euron pintaan.
Avatar
viikinkisoturi
Herttua
Viestit: 566
Liittynyt: Maanantai, 12.03.2007 17:55
Paikkakunta: Oulu
Viesti:

Viesti Kirjoittaja viikinkisoturi » Tiistai, 23.12.2008 20:32

Minkälainen kiinitys mekanismi noissa sun vyönsoljissa on ja kuinka leveelle vyölle? Taitaa olla mallia tämä: http://kuva1.kuvablogi.com/iso/img355266.jpg

Vähän himoitsis vyönsolki omalla logolla .... paljonko uuden soljen suunnitelutyö maksaa(pronssisena) sen 35€ yli vai teetkö uusiakin solkia tuohon hintaan?

Edit. etsivä löytää :roll:
Kuva
Avatar
saloneju
Keisari
Viestit: 5706
Liittynyt: Keskiviikko, 19.04.2006 23:26
Paikkakunta: Tampere

Viesti Kirjoittaja saloneju » Maanantai, 29.12.2008 18:09

Jos ja kun saan taas valuhommat pyörimään, voisin tehdä (sarjan) noin 30-35€ kappale. Uniikista joudun pyytymään kyllä lähemmäs viittäkymppiä. Kiinnitys on tosiaan samanlainen kuin tuossa kuvassa.
Avatar
viikinkisoturi
Herttua
Viestit: 566
Liittynyt: Maanantai, 12.03.2007 17:55
Paikkakunta: Oulu
Viesti:

Viesti Kirjoittaja viikinkisoturi » Keskiviikko, 31.12.2008 13:45

Montako pitää tehdä samalla muotilla ennen hinnan putoamista? Voisin houkutella joitakin ryhmäläisiä tähän projektiin, mutta 2-3 kpl enempää en usko tulevan.
Ei kai auta kun ruveta piirtelemään jonkinlaista mallia sulle :?:
Kuva
Gebu
Herttua
Viestit: 544
Liittynyt: Keskiviikko, 01.11.2006 18:48
Paikkakunta: Espoo

Viesti Kirjoittaja Gebu » Tiistai, 06.01.2009 19:19

Miten edistyy?
Norretian äänitorvi
Avatar
saloneju
Keisari
Viestit: 5706
Liittynyt: Keskiviikko, 19.04.2006 23:26
Paikkakunta: Tampere

Viesti Kirjoittaja saloneju » Torstai, 08.01.2009 21:01

Palailen huomenna joululomalta, joten eiköhän tässä taas lähipäivinä hommiin päästä :wink:

Viikinkisoturi: kahden sarjaa en viitsi ruveta tekemään, kolme on siinä rajoilla ja neljällä voin varmasti jotain alennusta antaa. Eli jos haluat piirtää jotain luonnosta niin voin tsekkailla sitten tarkemmin!
Avatar
viikinkisoturi
Herttua
Viestit: 566
Liittynyt: Maanantai, 12.03.2007 17:55
Paikkakunta: Oulu
Viesti:

Viesti Kirjoittaja viikinkisoturi » Perjantai, 09.01.2009 12:50

okkei. nyt pitää kysellä tarkemmin kavereilta, mitä ne haluaa, jos haluavat. ilmoittelen myöhemmin.
Kuva
Avatar
Nopsku
Herttua
Viestit: 668
Liittynyt: Maanantai, 30.01.2006 18:05
Paikkakunta: Vantaa, Finland
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Nopsku » Perjantai, 09.01.2009 15:40

Vaude, kyllä täytyy sanoa että teet älyttömän hienoa jälkeä ja olet kyllä lahjakas hommassasi! Onko sinulla omia nettisivuja töillesi vielä? Olisi kiva katsella niitä vähän enemmänkin :)

Muuten Saloneju, kyselen vain näin alkajaisiksi, että olisiko sinulla aikaa tehdä pientä hopeista kaulakorua (tai useaa) koossa about 2cm x 4cm?
"Some of us do more than Dream"
Avatar
saloneju
Keisari
Viestit: 5706
Liittynyt: Keskiviikko, 19.04.2006 23:26
Paikkakunta: Tampere

Viesti Kirjoittaja saloneju » Lauantai, 10.01.2009 02:05

Nopsku kirjoitti:Muuten Saloneju, kyselen vain näin alkajaisiksi, että olisiko sinulla aikaa tehdä pientä hopeista kaulakorua (tai useaa) koossa about 2cm x 4cm?
Onnistuneehan tuo. Kerrohan tarkemmin mitä oli mielessä!

Ei ole nettisivuja vielä, tarkoitus olisi kyllä pyöräyttää joku yksinkertainen portfoliosivuke pystyyn. Jos en aiemmin saa, niin sitten viimeistään vuoden päästä kun tehdään ihan opintojen puitteissa sellaiset.
Avatar
Nopsku
Herttua
Viestit: 668
Liittynyt: Maanantai, 30.01.2006 18:05
Paikkakunta: Vantaa, Finland
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Nopsku » Lauantai, 10.01.2009 20:28

Jos tarvitset graffoja sivuillesi, kysy sitten! Ihan mielelläni autan jos minulla on aikaa ja jos satut tarvitsemaan jotain pientä sinne sivuille. :)

Laittelen sinulle yksityisviestiä siitä koruideasta!
"Some of us do more than Dream"
Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Tori”