Laivalla (Fanfic)
Lähetetty: Torstai, 11.08.2011 02:19
Kirosin. Kirosin tuota liukasta laivan pintaa, jonka takia olin rävähtänyt persaukselleni yrittäessäni päästä kajuuttaan. Nousin nopeasti pystyyn ja hieroin kädelläni olkapäätäni. Se oli ollut mojova tälli ja se tulisi vihlomaan vielä pitkään. Onneksi purjehdusta oli vielä pitkälti edessä ja käsi ehtisi parantua. Sille tulee olemaan paljon käyttöä siellä minne menemme.
Pohjoiseen. Olin kuunnellut kuinka tiedustelijamme ja vakoojamme olivat vauhkoina kertoneet tuhatpäisistä vihernahka laumoista sekä puolialastomista pohjoisen karvaisista ja haisevista barbaareista. Tämä ei minua paljon hetkauttanut, olin vuodattanut molemmista roduista verta. Tiesin että ne voisi tappaa yhtä helposti kuin muutkin miehet. Lähteeni kertoivat muutakin, jotain paljon huolestuttavampaa. Suippokorvien joukot oli lyöty hajalle ja heidän komentajansa tapettu. Olin pitänyt heitä aina kelpo vastustajina, mutta nyt ne harhailivat pohjoisen metsissä kuin lapset. Huolestuttavin puoli näissä tapahtumissa oli se tieto mikä oli haltiat tuhonnut. Elävät kuolleet ja piinatut. Olin pitänyt molempia... asioita... satuina joilla lapsia peloteltiin käyttäytymään hyvin. Nyt ne olivat miesteni mukaan täyttä totta.
Ilmeisesti sulttaanimmekin oli saanut tämän samaisen tiedon korviinsa. Hän oli ottanut mukaansa kaikki jotka vain sai irroitettua valtakunnan puolustamisesta. Mukana oli jopa haaremi eunukkeineen. Heille iskettiin aseet käsiin ja minua huvitti suuresti katsella kuinka pyöreä eunukki hienossa puvussaan yritti käyttää miekkaa. Mies syötäisiin kentällä elävältä mikäli selviäisi sinne saakka. Kalifi bal Âzikin oli käsketty mukaan, mutta tuo ruoja oli itse juossut karkuun ja lähettänyt jonkun Sambadin. Onneksi tämän ”sijaisen” mukana oli tullut kunnollisia sotureitakin. Heitä tarvittiin nyt enemmän kuin koskaan.
Pohdin vielä sulttaanimme suunnitelmaa. Purjehtiminen pohjoiseen kuulosti arveluttavalta puuhalta, vaikka olimme saaneet etelän merirosvot puolellemme Camorran kaaduttua. Heille oli pitänyt maksaa sievoinen summa kultaa jotta saisimme nuo ryökäleet riveihimme. Eniten kuitenkin minua huolestutti Lumenorin laivasto. Tiesin että Lumenor oli kärsinyt jo pitkään pohjoisen sodista, heidän laivansa olivat kadonneet etelän vesiltä jokin aika sitten. Laivaston täydellinen poissaolo kuitenkin huolestutti, eiväthän he ole voineet menettää kaikkia laivojaan. Mitä he oikein suunnittelivat? Missä tekopyhä Lumenor piileskeli? Eivät he vain voineet antaa meidän purjehtia heidän vesillään.
Vilkaisin vielä kannen poikki ennekuin menin kajuuttaani. Toivoin ettei kukaan ollut nähnyt komeaa ilmalentoani, mutta huomasin ruorimiehen katselevan minuun päin ja naureskelevan. Kun katseemme kohtasivat niin miehen hymy pyyhkiytyi hänen kasvoiltaan ja hänen poskiensa puna laski muutamalla asteella. Merirosvoa ei enää hymyilyttänyt, hän tiesi nimeni ja tunsi tekoni. Olin vuodattanut heidänkin vertaan.
Pohjoiseen. Olin kuunnellut kuinka tiedustelijamme ja vakoojamme olivat vauhkoina kertoneet tuhatpäisistä vihernahka laumoista sekä puolialastomista pohjoisen karvaisista ja haisevista barbaareista. Tämä ei minua paljon hetkauttanut, olin vuodattanut molemmista roduista verta. Tiesin että ne voisi tappaa yhtä helposti kuin muutkin miehet. Lähteeni kertoivat muutakin, jotain paljon huolestuttavampaa. Suippokorvien joukot oli lyöty hajalle ja heidän komentajansa tapettu. Olin pitänyt heitä aina kelpo vastustajina, mutta nyt ne harhailivat pohjoisen metsissä kuin lapset. Huolestuttavin puoli näissä tapahtumissa oli se tieto mikä oli haltiat tuhonnut. Elävät kuolleet ja piinatut. Olin pitänyt molempia... asioita... satuina joilla lapsia peloteltiin käyttäytymään hyvin. Nyt ne olivat miesteni mukaan täyttä totta.
Ilmeisesti sulttaanimmekin oli saanut tämän samaisen tiedon korviinsa. Hän oli ottanut mukaansa kaikki jotka vain sai irroitettua valtakunnan puolustamisesta. Mukana oli jopa haaremi eunukkeineen. Heille iskettiin aseet käsiin ja minua huvitti suuresti katsella kuinka pyöreä eunukki hienossa puvussaan yritti käyttää miekkaa. Mies syötäisiin kentällä elävältä mikäli selviäisi sinne saakka. Kalifi bal Âzikin oli käsketty mukaan, mutta tuo ruoja oli itse juossut karkuun ja lähettänyt jonkun Sambadin. Onneksi tämän ”sijaisen” mukana oli tullut kunnollisia sotureitakin. Heitä tarvittiin nyt enemmän kuin koskaan.
Pohdin vielä sulttaanimme suunnitelmaa. Purjehtiminen pohjoiseen kuulosti arveluttavalta puuhalta, vaikka olimme saaneet etelän merirosvot puolellemme Camorran kaaduttua. Heille oli pitänyt maksaa sievoinen summa kultaa jotta saisimme nuo ryökäleet riveihimme. Eniten kuitenkin minua huolestutti Lumenorin laivasto. Tiesin että Lumenor oli kärsinyt jo pitkään pohjoisen sodista, heidän laivansa olivat kadonneet etelän vesiltä jokin aika sitten. Laivaston täydellinen poissaolo kuitenkin huolestutti, eiväthän he ole voineet menettää kaikkia laivojaan. Mitä he oikein suunnittelivat? Missä tekopyhä Lumenor piileskeli? Eivät he vain voineet antaa meidän purjehtia heidän vesillään.
Vilkaisin vielä kannen poikki ennekuin menin kajuuttaani. Toivoin ettei kukaan ollut nähnyt komeaa ilmalentoani, mutta huomasin ruorimiehen katselevan minuun päin ja naureskelevan. Kun katseemme kohtasivat niin miehen hymy pyyhkiytyi hänen kasvoiltaan ja hänen poskiensa puna laski muutamalla asteella. Merirosvoa ei enää hymyilyttänyt, hän tiesi nimeni ja tunsi tekoni. Olin vuodattanut heidänkin vertaan.