Laivalla (Fanfic)

Hauhon Härkälinnalla 12.-14.8.2011 (http://nivaro.fi/fantasybattle)
Avatar
Earchie
Ritari
Viestit: 62
Liittynyt: Tiistai, 25.03.2008 23:25

Laivalla (Fanfic)

Viesti Kirjoittaja Earchie » Torstai, 11.08.2011 02:19

Kirosin. Kirosin tuota liukasta laivan pintaa, jonka takia olin rävähtänyt persaukselleni yrittäessäni päästä kajuuttaan. Nousin nopeasti pystyyn ja hieroin kädelläni olkapäätäni. Se oli ollut mojova tälli ja se tulisi vihlomaan vielä pitkään. Onneksi purjehdusta oli vielä pitkälti edessä ja käsi ehtisi parantua. Sille tulee olemaan paljon käyttöä siellä minne menemme.

Pohjoiseen. Olin kuunnellut kuinka tiedustelijamme ja vakoojamme olivat vauhkoina kertoneet tuhatpäisistä vihernahka laumoista sekä puolialastomista pohjoisen karvaisista ja haisevista barbaareista. Tämä ei minua paljon hetkauttanut, olin vuodattanut molemmista roduista verta. Tiesin että ne voisi tappaa yhtä helposti kuin muutkin miehet. Lähteeni kertoivat muutakin, jotain paljon huolestuttavampaa. Suippokorvien joukot oli lyöty hajalle ja heidän komentajansa tapettu. Olin pitänyt heitä aina kelpo vastustajina, mutta nyt ne harhailivat pohjoisen metsissä kuin lapset. Huolestuttavin puoli näissä tapahtumissa oli se tieto mikä oli haltiat tuhonnut. Elävät kuolleet ja piinatut. Olin pitänyt molempia... asioita... satuina joilla lapsia peloteltiin käyttäytymään hyvin. Nyt ne olivat miesteni mukaan täyttä totta.

Ilmeisesti sulttaanimmekin oli saanut tämän samaisen tiedon korviinsa. Hän oli ottanut mukaansa kaikki jotka vain sai irroitettua valtakunnan puolustamisesta. Mukana oli jopa haaremi eunukkeineen. Heille iskettiin aseet käsiin ja minua huvitti suuresti katsella kuinka pyöreä eunukki hienossa puvussaan yritti käyttää miekkaa. Mies syötäisiin kentällä elävältä mikäli selviäisi sinne saakka. Kalifi bal Âzikin oli käsketty mukaan, mutta tuo ruoja oli itse juossut karkuun ja lähettänyt jonkun Sambadin. Onneksi tämän ”sijaisen” mukana oli tullut kunnollisia sotureitakin. Heitä tarvittiin nyt enemmän kuin koskaan.

Pohdin vielä sulttaanimme suunnitelmaa. Purjehtiminen pohjoiseen kuulosti arveluttavalta puuhalta, vaikka olimme saaneet etelän merirosvot puolellemme Camorran kaaduttua. Heille oli pitänyt maksaa sievoinen summa kultaa jotta saisimme nuo ryökäleet riveihimme. Eniten kuitenkin minua huolestutti Lumenorin laivasto. Tiesin että Lumenor oli kärsinyt jo pitkään pohjoisen sodista, heidän laivansa olivat kadonneet etelän vesiltä jokin aika sitten. Laivaston täydellinen poissaolo kuitenkin huolestutti, eiväthän he ole voineet menettää kaikkia laivojaan. Mitä he oikein suunnittelivat? Missä tekopyhä Lumenor piileskeli? Eivät he vain voineet antaa meidän purjehtia heidän vesillään.

Vilkaisin vielä kannen poikki ennekuin menin kajuuttaani. Toivoin ettei kukaan ollut nähnyt komeaa ilmalentoani, mutta huomasin ruorimiehen katselevan minuun päin ja naureskelevan. Kun katseemme kohtasivat niin miehen hymy pyyhkiytyi hänen kasvoiltaan ja hänen poskiensa puna laski muutamalla asteella. Merirosvoa ei enää hymyilyttänyt, hän tiesi nimeni ja tunsi tekoni. Olin vuodattanut heidänkin vertaan.
Viimeksi muokannut Earchie, Torstai, 11.08.2011 17:18. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Avatar
Haltia
Kuningas
Viestit: 2733
Liittynyt: Maanantai, 28.05.2007 12:45
Paikkakunta: Vantaa

Viesti Kirjoittaja Haltia » Torstai, 11.08.2011 16:07

"Olin nukkunut kauan. Se oli ollut syvää unta, kuin itse kuolemaa. Välillä olin havahtunut liikkeeseen, kuka minua liikutti, en voinut tarkkaan sanoa. Tunsin kaipuuta aavikon hiekan ja tuulen tuoksuun, sen kuumuuden tuntemiseen paljaiden jalkojeni alla. Avasin hetkeksi silmäni. Pimeyttä. Äänettömyyttä. Nukuin uudestaan.

Jokin kihelmöi. Tunsin, että joku kutsui minua ja kuin pienet sähkökipinät, tunne herätti jokaisen soluni horroksestaan henkiin. Avasin silmäni, ne olivat painavat vuosisatojen unesta. Mutta olin iloinen siitä, että minut oli herätetty. Se kuka minut herätti on oleva kohta kuoleman oma ellei hän nälkääni tyydytäisi.

Tunsin kylmän pohjoisen tuulen, kohmean puisen laivan kannen ja näin sulttaanin turbaaniin pukeutuneen miehen edessäni. Hänellä oli voitokas ilme kun hän tuijotti minua. Herrani sanoi :"Se on totta. Tämä pyhä taikaesine on henki. Hän tulee taistelemaan vierelläni kuin orja, tappava orja." Hymyilin tuolle houkalle. Minä tarvitsin verta jotta saisin voimani takaisin. Ja mieleläni vuodattaisin sitä kenestä vain. Katselin sulttaania, tai mikä hän sitten oikeasti olikaan ja lausuin hitaasti, jotta tuo houkka ymmärtäisi, vanhalla arabian kiellä, että janoni on sammumaton ja nälkäni pohjaton.
Tämä mies ei vastannut mitään. Tuijotti minua kuin kana orrella. Hän kääntyi paksun kummallisen näköisen miehen puoleen joka puhui hänelle takaisin ja tuo paksu vastasi minulle, että olen ystävällisesti tervetullut lyömään pohjoisen villit heimot, vihreät hirviöt ja muut jotka tiellemme tulevat ja ruokaa saan niin paljon kuin sieluni sietää ja viini tulee virtaamaan kuin joki. Hymyilin. Peitin torahampaani ja vastasin murtaen heidän omalla kielellään :"Kuten suurin tahtoo".

Tunsin, että olin taas lukittuna. Uusi herrani oli huomannut, että olemukseni oli häirinnyt laivalla olevia orjia. Orjina heitä pidin. Vain hullut ja orjat lähtevät palelemaan pohjoiseen. Tai sitten he olivat rohkeita miehiä, sotureita vailla vertaa. Sen näkisin varmasti hyvin pian. Ajattelin antaa itselleni aikaa levätä, mietiskellä ja herättää voimiani takaisin tähän kehooni jossa olin ollut kiinni niin kauan aikaa, etten enää muistanut mikä olin ennen tätä."
Viimeksi muokannut Haltia, Torstai, 11.08.2011 20:26. Yhteensä muokattu 2 kertaa.
Selene! Nainen, liity meihin!
http://selenejousineidot.multiply.com/
DiabolusIgnis
Sotalordi
Viestit: 1240
Liittynyt: Sunnuntai, 31.05.2009 19:39
Paikkakunta: Vantaa

Viesti Kirjoittaja DiabolusIgnis » Torstai, 11.08.2011 17:03

Laiva. Laiva täynnä... typeryyttä.

Koskaan en ole tuntenut itseäni näin alistetuksi. Typeriä ihmisiä, epäoppineita. 'Sotilaita'! Kaikki mitä he osaavat on heiluttaa miekkaa. Kaikkeen reagoidaan väkivallalla. No, on tässä sentään hyviäkin puolia. Laivalla on sentään ikiajan henkiä, vaarallisia viisauden ruumiillistumia, eivätkä niiden herrat edes kykene puhumaan niille, toisin kuin minä. Mikä onkin suurin syyni tulla tälle laivalle, heti haaremin pyhyyden suojaamisen jälkeen, tietenkin. Voi olla että miehisyyteni on kärsinyt, mutta olen nähnyt tämän positiivisena. Siinä missä muut ovat kuluttaneet aikaansa naisten jahtaamiseen ja ruumiinsa häpäisemiseen, minä olen kerännyt tietoa, voimaa. Satoja vuosia vanhaa tuntemusta, kieliä, matematiikkaa, astrologiaa ja luonnontieteitä...

Näillä ihmisillä ei ole hajuakaan mikä heitä pohjoisessa oikeasti odottaa. He tulevat lamaantumaan pelosta. Nämä viholliset ovat täysin erilaisia kuin ne keitä he ovat aiemmin surmanneet. Olkoonkin että he ovat kokeneempia sotureita kuin minä, ei siitä ole hyötyä jos eivät ymmärrä miten todellinen vihollisemme tapetaan. Ei varsinkaan jos eivät tiedä mikä todellinen vihollisemme on. Pyhä Kolminaisuus siunatkoon miehiämme kun he ymmärtävät, etteivät vain ala itkemään kuin sylivauvat. Monien mieli tulee pettämään, mutta minun ei. Tiedän että voimme voittaa, tiedän miten voimme voittaa... Siinä ei auta enää terävinkään miekka, vaan mahti. Ikiaikainen mahti... Kiroan päivää jona ymmärsin etten voi koskaan saada sitä.

Puhe keskeyttää ajatukseni. Henki puhuu Sulttaanillemme. Nyt vasta näen miten se on eteeni ilmestynyt, kuin pimeydestä itsestään tullut... Olio. Kuulin mitä se sanoi, ja tiesin että vain minä ymmärtäisin. Käänsin sanoman Sulttanilleni, ja kerroin mitä kunnioittavimmin tälle hengelle olevansa tervetullut tappamaan kanssamme. Ihailin tätä pahuuden ja ikiaikaisen voiman herättämää oliota. Ei ehkä mikään maailman mukavin tai viisain asia, mutta varmasti sellainen jonka puolella tahtoo olla. Me ihmiset emme ole juuri mitään heihin verrattuna, minkä tiesin hyvin. Liiankin hyvin... Henki puhui kielellämme, ja ihmettelin kuinka nopeasti se on sitä oppinut pelkästään kuuntelemalla. Vaarallisia todellakin.

Henki katosi takaisin esineeseen johon se on istutettu. Palaan takaisin lukittuun hyttiini joka edeltää haaremin tiloja. Sinne ei ole kenelläkään, sulttaania ja minua lukuunottamatta. Tehtävänäni on pitää heistä hyvää huolta Sulttaanini puolesta. Syvennyn lukemaan kirjaa minkä olen kauppiaalta ostanut. Kirja kertoo pohjoisen aroista. Kylmistä maista, korkeista vuorista. Metsistä, laaksoista ja joista... Niiden asukkaista. Niiden... valtiaista... Tiesin että tämä päivä koittaa elinaikanani, tunnistin merkit. Suurimmat voimat ikinä tulevat kohtaamaan, ja me päätämme lopputuloksen... He tulevat lamaantumaan pelosta. Kolminaisuutta on suojeltava!

”Kolminaisuuden nimeen!” ajattelin, ja rupesin teroittamaan miekkaani. Tässä ei valitettavasti pelkkä älyllinen mahti riitä...
SH-16 EA-vastaava
SH-15 EA-vastaava
SH-17 EA-vastaavan vasen käsi
SH-18 EA-vastaava
Argaali kirjoitti:Mielellään jengiin jotka kestää huonoja tapoja autossa, eli crisulle ainakin olis kyyti.
"Water Boy"

"Hei läski, ootsä menos liikkuu?"
Viestiketju Lukittu

Palaa sivulle “Fantasy Battle III - Viimeinen Sinetti”