Osumasäännöistä

[saarelainen]

Hytti puhuu täyttä asiaa.

Itse en oikein ymmärrä nyt tätä osumista noussutta hälinää. Suhteellisen kokemattomana ihmisenä sotahuuto-skenessä, en huomannut osumien ottamisessa itselläni mitään ongelmia.

Jos näen tai tunnen että minuun osuu, ihan sama millä voimalla/aseen osalla, otan osuman. Osumaksi lasken myös sen, jos vastapuolen/oman puolen edustaja minulle osuman ilmoittaa. Jos lyön jotakuta, eikä hän osumaa ota tai panssari on välissä, lyön uudelleen.

Säännöt ovat mielestäni tällä hetkellä hyvät enkä näe suurien muutoksien tarvetta tai erilaisten osumakategorioiden luomista. Tämä ei ole rakettitiedettä.

[Klasu]

Ja jos olen ymmärtänyt oikein (asiasta enemmän tieävät korjatkoon, jos olen väärässä), niin SCA:ssa on siirrytty pikku hiljaa paksumpiin ja jäykempiin rottinkeihin, jotta osumat laskettaisiin helpommin.

Voi olla mutta yksi selitys tähän on että ennen vanhaan oli todella vaikeaa löytää minimihalkaisijan täyttävää rottinkia ja kepit olivat siitäkin syystä mahdollisimman ohuita. Nyt yritetään saada minimimittaa reilusti paksumpaa tavaraa jotta se on varmasti riittävän paksua. Silti tilattujen salkojen joukkoon eksyy joskus alimittaista tavaraa. Paksu keppi myös kestää paremmin ja pidempään kuin ohut. Kovin paksuja keppejä ei suosita sen takia että ne painonsa takia hidastavat lyöntien nopeutta.

[Kapselitus]

Joku pioneerihenkinen boffaaja voisi tehdä esimerkiksi youtubeen videon, siitä millaisia osumia itse laskisi erilaisissa tilanteissa.

[Kantti]

Pidin tuosta jaottelusta, jossa lyöjän on lähdettävä mahdollisimman hyvästä lyönnistä ja osuman ottajan siitä, että tunsi jotain osuvan. Nämä tukevat luonnollisesti toisiaan, koska hyvä lyönti tuntuu. Hyvä lyönti menee myös varmimmin perille, se on vaikein torjua ja on bofferin painosilla aseilla edelleen erittäin nopea, kuten jokainen ruttolaisten backstabbaamaksi joutunut tietää.

Samaa mieltä olen myös siitä, että nykyinen määritelmä säännöissä on epäselvä, koska muiden sääntöjen tapaan sekin on syntynyt foorumeiden kontekstissa yhteydessä, jossa on nimenomaan keskusteltu sahaamisesta ja jalkaläpsyistä. Konteksti tietysti on unohtunut ja olette aivan oikeassa peräänkuuluttaessanne sääntöjen selkiyttämistä.

Käydessä tätä keskustelua uudestaan vuosi toisensa jälkeen ihmisiltä tuntuu aina menevän sekaisin kahden (kokeneen ja kenties panssaroidun) taistelijan kohtaaminen ja Sotahuuto, joissa toimivat optimaaliset sääntöjärjestelmät ovat tyystin erilaiset. Boffauksessa voi olla useita erilaisia järjestelmiä (Faba, täydellinen lasermiekkailu, SCA-kalibraatio etc.) mieltymyksen mukaan, mutta yksi tapahtumaa kokoaa kaikki yhteen (ja raapii vielä väkeä SCA:n puolelta ja muualtakin) ja se on ainakin toistaiseksi Sotahuuto.

Seuraavassa muutamia periaatteita mistä näitä eroja kumpuaa:

1. Kahden ihmisen kesken voidaan saada jollain tavalla järjellinen konsesus siitä, mikä on "hyvä lyönti", jollaiseen matsi on soveliasta päättää. 600 ihmisen kesken tämä määritelmä on todennäköisesti mahdoton.

2. Sotahuuto kerää väkeä SCA:n hirmujen lisäksi nuorista tytöistä (kahta ääripäätä käyttääkseni) ja tapahtuman on toimittava molemmille. Ainakin niin kauan kuin haluamme säilyttää Sotahuudon nimenomaan väkimäärällään viekoittelevana tapahtumana. Tämä ei tarkoita tasoituksen antamista heikommille, vaan tapahtuman pitämistä siedettävänä heille ja tärkeämpänä:

3. Emme kykene Sotahuudon kontekstissa määrittelemään vahingoittavaa osumaa yksiselitteisesti ja tapahtumaa palvelevalla tavalla (joka on todettu vuosi toisensa jälkeen keskusteluissa). Eri tavalla panssaroituja ja erilaisia asetyyppejä on liikaa, puhumattakaan erilaisista tilanteista ja siitä, miten ihmisruumista voi vahingoittaa. Ihomaaleja rapisteleva teipinkärki voisi miekanteränä avata myös vatsanpeitteet. Samalla tavoin erinomainen ja kova miekanisku voisi vain kimmota olkasuojasta sen sijaan, että halkaisisi ihmisen. Emme voi määritellä, miten nämä pureutuisivat eri tavoin eri panssareihin. Siitä nykyinen kalibroimaton kompromissi. Olemme tasapäistäneet panssarit ja aseet, ynnä jossain määrin voimankäytön, jolla olemme saaneet vauhdikkaan ja melkomoisen reilun toiminnan taanneen systeemin. EDIT: Systeemin, joka toimiessaan on ilmeisesti taannut erittäin hyvää viihdettä jo vuosikaudet.

4. Mistään en ole ikinä kuullut Sotahuudoissa enempää purnausta , katkeruutta ja pahaa mieltä (jokavuotinen marssiminen ja muu logistiikkapuoli unohtaen) kuin mitä syntyy siitä harmista, kun osuma tulkitaan vastaanottavassa päässä huonoksi. Ihmiset ymmärtävät huomaamattomuuden jossain määrin (tiettyyn rajaan asti, johon erityisesti ahtaan paikan skenaarioissa tullaan jatkossakin puuttumaan valvojin), mutta erilaista tulkintaa on aina vaikeampi ymmärtää. Siksi tulkinnanvaraa pitäisi olla mielestäni mahdollisimman vähän. Kuten Juri sanoi, Sotahuudoissa ei ole kalibraatiota, vaikka sääntöä on ilmeisesti alettu lukemaan eri tavoin kuin se on tarkoitettu (koska olemme jättäneet sen tavattoman epäselväksi, kyllä).


Lopuksi vielä sekalaisia huomioita:

Torjunnan läpi tulevat iskut ovat osumia. Ehdottomasti. En keksi mitään järkevää syytä mikseivät olisi. Ne kertoat iskun olleen erinomainen ja/tai torjunnan olleen huono. Ainoa oma lukunsa ovat sivuun ohjatut keihäänpistot, jotka sitten varrellaan tai terän lappeellaan vemppaavat lapeosuman (läpsähtävät siis vaikkapa kypärään, viiltäen tulevat, eli huonosti torjutut, ovat edelleen tietysti osumia).

Kuoliaaksi huutelu on vaikea juttu. Oikeassa tilanteessa se auttaa herrasmiesmäistä vastaanottajaa huomaamaan esimerkiksi kypäräänsä viiltäneet osumat, huonoissa se aiheuttaa tappelua. Jos jossain huutelu on kenties paikallaan, niin backstabatessa panssaroituja kohteita. Kokemus on osoittanut, että nopeaa tuplalyöntiä on erittäin vaikea tuntea selässä. Tällaisissa tilanteissa suorastaan kaipaa vahvistusta sille, että tuliko lyödyksi kerran vai kahdesti. Itse muistutin tästä kerran Beatificcia ja tulin itse muistutetuksi asiasta ainakin kerran, kummallakaan kertaa, ei ollut ilmeisesti pienintäkään syytä epäillä ilmoituksen aiheellisuutta. Samaten joku ohijuossut joskus myönsi lyöneensä vain kerran ja viipotti kovaa vauhtia karkuun, mikä myös hymyilytti.

[Kantti]

Joku pioneerihenkinen boffaaja voisi tehdä esimerkiksi youtubeen videon, siitä millaisia osumia itse laskisi erilaisissa tilanteissa.

Olen jo suunnitellutkin tässä pienessä päässäni, että tästä osumasysteemistä voisimme järjestäjien kesken tehdä ihan Sotahuudon "virallisen" tulkinta-apuvideon. Samaan sitten nuo vaikeat nuolten "passiivitorjunnat".

[Aarimoto]

Itse en oikein ymmärrä nyt tätä osumista noussutta hälinää. Suhteellisen kokemattomana ihmisenä sotahuuto-skenessä, en huomannut osumien ottamisessa itselläni mitään ongelmia.

Se on hyvä, sillä mitä enemmän ihmisillä on kaltaisiasi kokemuksia, sitä paremmin asiat epäilemättä ovat. Hälinä itsessään osoittaa sen, että asiaakin on, jos kohta muutamat meistä ovat olleet tässäkin keskustelussa muita äänekkäämpiä.

Mitä tulee sääntöihin on ne mielestäni kirjoitettu kokonaisuudessaan turhan proosallisesti. Tällöin tulkinta riippuu tulkitsijan kognitiivis-lingvistisistä taipumuksista ja kyvyistä turhan paljon. Mielestäni säännöistä on ihan nykyistä linjaa noudattaen (siis ilman toiminnallisia uudelleenlinjauksia) kirjoitattavissa yksiselitteisempi ja vähemmän tulkintaa vaativa versio, jonka tueksi tällainen selittävä ja jopa esimerkeillä vahvistettu teksti voidaan liittää. Tällöin meillä olisi Sotahuudon toimintasäännöt (tiivis ja tiukka) ja Sotahuudon toimintasääntöjen tulkinta (laajempi ja proosallisempi esimerkein).

Käytin muotoa toimintasäännöt eritelläkseni ne tapahtuman säännöistä. Nimitys on puutteellinen, mutta taistelusäännöt-termi on jo vuoden 2010 säännöissä yhtenä osiona, eikä se siksi huomattavasta soveltuvuudestaan huolimatta ollut käytettävissä. Nimeäisin nämä säännöt kuitenkin yhdeksi kokonaisuudeksi, jonka alla olisi erilliset luvut erillisille asioille (taistelu, aseet, haarniskat tms.).

Otin tuossa säännöt itselleni ja rupean näitä puhdetöinä katselemaan kommenttienne perusteella sillä ajatuksella, että saisin 'coniin jonkin version veteraanien tutkittavaksi ja kritisoitavaksi. Katsotaan miten aikaa on...

[Kantti]

Aaro, olemme aidosti enemmän kuin kiitollisia, jos teet yksiselitteisen nykysääntöjen uudelleenkirjauksen. Pistä se suoraan vain Jontzulle, minulle ja Gnomukselle, niin voimme esitellä sen (mahdollisten viilausten jälkeen) sitten tulevalle hallitukselle ensi vuoden sääntöjen pohjaksi. Meillä on vahva luotto sinun kykyihisi tällä saralla.

[Beatific]

Aivan loistavaa keskustelua, minulla ei asiapuolella oikeastaan mitään lisättävää. Paitsi että, mites olisi "taistelusäännöt", pikemminkin kuin "toimintasäännöt"?

Tässä ketjussa mielestäni löytyvät helpostikin ne ainekset, joilla voi tuottaa merkittävästi paremmat muotoilut osumien ottamisesta. Suosittelen uuden version kirjoituspaikaksi wikiä, koska tällöin monien on helppo kantaa korteaan kekoon.

[Nightingale]

Kantin postia sivuten voisin listata jonkinlaisessa järjestyksessä asioita joista minulle tulee paha mieli. Jos olette järjestyksestä erimieltä tai on muita asioita jotka pilaavat teidän päiväänne niin olisi kiva kuulla mielipiteitä.

Pienimmästä pahasta alkaen.

-Luja osuma joka sattuu, mutta vastustaja pyytää anteeksi.

-Vastustaja ei huomaa minun osumaani.

-Luja osuma joka sattuu ja vastustaja jatkaa matkaa.

-Vastustaja huutaa minulle kun en ole huomannut hänen osumaansa.

-Vastustaja suuttuu, raivoaa ja käy fyysisesti päälle kun taistelussa on tullut joku erimielisyys.

Minua ei keskimäärin haittaa lyödä uudestaan eikä minua haittaa jos minua lyödään. Mutta haukkuminen ja avautuminen on minusta todella huonoa käytöstä. Paras esimerkki tästä on eräs taistelija joka hakkasi kilven raosta maata pitkin vieressäni olevaa kantoa ja huuti että kuolit saatanan munapää. Uskon että kulttuuri jossa huudellaan osumista johtaa suureen mielipahaan.

[Kantti]

Vesa on ehdottomasti oikeassa tuon listansa kanssa. Erityisesti viimeinen kohta ei kuulu lajiin ollenkaan, ei millään verukkeella. Sellaista jos ensi vuonna tapahtuu, olen itse sitä todistamassa ollessani ihan valmis näyttämään päälle käyneelle ovea tapahtumasta.

Samaten myös minua harmittaa, jos vastustaja huutaa minulle, kun en ole huomannut hänen osumaansa. Sen sijaan asiallisesta huomautuksesta (vaikka se tulisikin vähän kovemmalla äänellä, kantaakseen taistelun yli, mutta rakentavaan sävyyn) en saa lainkaan pahaa mieltä. Silloin lähtee yleensä ensimmäisenä anteeksipyyntö ja seuraavana rivistä poistuminen, vaikka järjestys pitäisikin varmaan olla toinen.

Tuosta, ettei uudelleen lyöminen ja paremman osuman hakeminen haittaa tuli mieleeni vielä yksi pointti, jonka unohdin:

5. Pyrimme kohtuulliseen väkivaltaan ja voimankäyttöön, emmekä salli painimista, kilpien päälle hyppimistä ja muuta väkisin siirtämistä (kyllä, muutamat nähdyt yksittäisen kilpimiesten holtittomat rynnäköt olivat mielestäni selvästi sääntöjen tai ainakin hengen vastaisia). Tämä tarkoittaa, että on voitava luottaa voivansa saada vastustajan poistumaan rivistä kohtuullisella osumalla, koska luvalliset keinot loppuvat tässä tapahtumassa siihen. Emme halua, että joutuu takomaan uudelleen, uudelleen ja uudelleen. En tiedä, ketä siitä syntyvä härdelli palvelee.

[blite]

Myös minä allekirjoitan suurimmalta osin tuon Vesan listan. Erityisesti olen samaa mieltä siinä, että osumista huutelu ei yleensä millään tavalla auta asioihin, vaan yleensä tosiaan johtaa vaan siihen mielipahaan.

Liian lujia lyöntejä ja osumien missaamista tapahtuu silloin tällöin, vaikka niitä toivon mukaan kukaan ei lähde hakemalla hakemaan. Tällaisissa tilanteissa se ainoa oikea toimintatapa on aina pyytää anteeksi ja käydä taistelun jälkeen juttelemassa vastustajan kanssa asia selväksi. Itse taistelutilanteessa huutelu ("KUOLIT MUNAPÄÄ") on TÄYSIN asiatonta eikä mielestäni kuulu tähän lajiin ollenkaan.

On täysin selvää, että raivoaminen, fyysisesti päällekäyminen ym. eivät missään tapauksessa ole hyväksyttäviä toimintoja. Katson lähes yhtä pahaksi minkä tahansa toiminnan, missä voimankäyttö on hallitsematonta. Rähinärynnäköt, erityisesti sellaiset joissa yksittäinen taistelija irtoaa rivistä ja rytisee hullun raivolla vastustajariviin, ovat yksi valitettavan tyypillinen esimerkki tällaisesta voimankäytöstä. Kun taistelija on tällaisessa andrenaliinihöyryissä niin silloin toki tilanteeseen on pakko puuttua välittömästi.

Se, mikä tässä vähän niinkun oletusarvoisesti tietenkin on sanottu on se, että kaikki kohtuullisella voimalla tehdyt hallitut lyönnit KUULUVAT tähän lajiin. Olen sen kannan edustaja, että mielestäni osuman ei tarvitse aina olla hipaisu, vaan kyllä se voi aina vähän napsahtaakin. Se, että mikä on oikea kalibraatio ja varsinkin mihinkin tilanteeseen, onkin sitten se tuhannen dollarin kysymys.

[Aarimoto]

Aivan loistavaa keskustelua, minulla ei asiapuolella oikeastaan mitään lisättävää. Paitsi että, mites olisi "taistelusäännöt", pikemminkin kuin "toimintasäännöt"?

Tässä ketjussa mielestäni löytyvät helpostikin ne ainekset, joilla voi tuottaa merkittävästi paremmat muotoilut osumien ottamisesta. Suosittelen uuden version kirjoituspaikaksi wikiä, koska tällöin monien on helppo kantaa korteaan kekoon.

Jep.

Mä en ensialkuun kirjoita mitään wikiin, koska se on toimintatapaani nähden huono työkalu. Kirjoitan siis ihan tekstinä ja sen voi sitten siirtää wikiin editoitavaksi. Koska kyseessä on todellakin jo olemassa olevien näkemysten esittäminen toisin sanoin, tämä on hienovaraista ja aikaa vievää puuhaa. Näin ollen on ehdottoman hyödyllistä, että varsinaista hiomista tehdään vähän hallitummassa ympäristössä kuin wiki, sillä innokkaat kädet voivat saada paljon aikaan, mutteivat aina hallitusti. Teenkin siis tätä sitä silmällä pitäen, että hommasta olisi hyötyä juuri Sotahuuto ry:n hallitukselle, kun näitä asioita kokouksessaan jossain vaiheessa miettivät. Avoimuus on tietenkin ensiarvoisen tärkeää, minkä takia, kun ollaan siinä vaiheessa, ehdotus tekstimuodosta on syytä esitellä julkisesti ja ajoissa, jotta ihmiset voivat sitä kritisoida, kommentoida, täydentää ja arvioida ennen, kuin ym. hallitus mitään mistään päättää.

Olen tässä lähtökohtaisesti ottamassa sellaista kätilön roolia. Lapsi on kuitenkin kaikkien sotahuutajien yhteinen.

[Bosmare]

Katsoin tuon rottinkivideon ja silmiini pistivät siihen kirjoitetut kommentit. Ilmeisesti rottinkipuolella lyöntien hyväksyminen on täysin vastaanottajan vastuulla ja hänen kyseenalaistamistaan pidetään erittäin röyhkeänä. Toivoisin boffaukseenkin vähän kunnioittavampaa asennetta. Itse tiedän vain muutaman tavan iskeä panssaroitua miestä jotka se huomaa varmasti. Ikinä ei kukaan ollut ottamatta näitä enkä millään jaksa uskoa että ihmiset lähtevät tahallaan huijaamaan. Muutenkin oma toimintani on selkeä: Isken niin hyviä lyöntejä kun pystyn kunnes jompi kumpi kuolee. Jos joku ei niitä oikeasti hyviä osumiani laskisi, niin me molemmat kyllä tietäisimme siitä ja huutelu olisi turhaa.

Mielestäni ihmisille on tehtävä selväksi, että kovissa tilanteissa ei välttämättä huomaa kaikkea. Boffaus on kontaktilaji ja sellaisena siinä tulee vallita tietynlaista kunnioitusta ja luottamusta vastustajia kohtaan. Osuman vastaanottajan pitäisi olla ainoana vastuussa osumien ottamisesta ja hän voisi sitten tarvittaessa kysyä epäselvistä osumista. Aina on tapoja huijata, mutta sääntöjen on lähdettävä siitä olettamuksesta että ihmiset yrittävät noudattaa niitä ja pelata oikein. Taisteluun ei tule puuttua huutelemisella tai valittamisella, jos tarkoituksellisesta huijaamisesta ollaan varmoja niin voi sitten puhua jälkeenpäin. Nykyisillä säännöillä on fakta ettei kaikkia osumia huomata ja on turhaa huudella vihaisena kaverille joka hyvin todennäköisesti yritti pelata oikein.

Kun monet toistaiseksi ovat puhuneet hipaisujen tappavuudesta kuin itsestäänselvyytenä, haluan puolustaa selkeitä iskuja. Ensinnäkin selkeä ei tarkoita automaattisesti voimakkaampi tai vaarallisempi. Selkeydessä on kyse siitä, että yritetään iskeä näkyviä kohteita, tehdään kunnolliset palautukset iskuihin, tähdätään tarkasti, lyödään läpi ja lyödään selkeillä liikkeillä. Näkisin epäselkeyttä aiheuttavina tekniikoina esim. sokkona lyömisen, iskuja seuraavan sahailun palautuksen sijasta, kilpimuurin reiästä tasaisen nuohoamisen (jopa sokkona), huonosti osuneet (hipaisevat) pistot, tuplaiskut ja liian aikaisin palautettavat lyönnit. Kyse ei ole lyöjän voimasta, vaan hänen tavastaan lyödä. Jos pelaaja keskittyisivät enemmän lyönteihinsä, uskoisin että se jopa vähentäisi vaaratilanteita.

En muutenkaan näe perus boffereita ratkaisevana vaaratilanteiden aiheuttajina. Mielestäni ainoastaan lyönnit rikkinäisillä aseilla ja voimakkaat lyönnit takaapäin niskaan/päähän tai pienikokoisten osallistujien voimakas lyöminen päähän sisältävät loukkaantumisriskin. Nämä ovat molemmat suoraan iskijän kontrollin ja tarkkailun varassa olevia erityistapauksia. Muita vastaavantasoisia vaaroja ovat esim. kuumuudesta/nestehukasta johtuvat ongelmat, sairaskohtaukset, metsässä/kalliolla liikkuminen (kaatuminen kovaan maastoon, nilkan vääntyminen), metallipanssarien kontakti panssaroimattomaan ihmiseen, kilpipuskutilanteet, tallautuminen ja boffonuolten osuminen silmään.

Ajatuksiani osumasäännöistä:
-On suunniteltava selkeät säännöt joita on helppo noudattaa ja jotka eivät aiheuta henkilökohtaista kränää parhaansa yrittävien taistelijoiden välille.
-On päätettävä kenen vastuulla osumien laskeminen on.
-Sääntöjen tulee luottaa pelaajien haluun pelata oikein.
-Taisteluun ei tule puuttua huutelemisella tai valittamisella, jos tarkoituksellisesta huijaamisesta ollaan varmoja niin voi sitten puhua jälkeenpäin.
-Ei pidä ottaa hipaisu=tappo sääntöjä itsestäänselvyytenä, sillä suuri osa harrastajista on tullut mukaan vapaasti tulkittavien sääntöjen aikana
-Selkeiden osumien vaatiminen ei välttämättä nosta kontaktitasoa.
-Bofferoinnin loukkaantumisriski on vahvasti riippuvainen osumasäännöistä riippumattomista tekijöistä.

[Aldaron]

Unohtaen kammottavan kieliopin... On sitä tullut monessa tilanteessa jalkoihin jäätyä, mutta kyllä se kilven avaaminen ja miekan/varsiaseen nostaminen vaikka naaman eteen ja siitä ylöspäin (miekka ylösalaisin), näyttää selkeästi henkilön olevan kuollut ja sitä kautta yleensä antaa sille ihan kivan rauhan. Saattaa siinä jonkun osuman ottaa, mutta ei siinä pitäisi alle pahasti jäädä.

Kuoltuaan sitä laskeutuu polvelle, ja erityisesti rynnäkössä ensimmäinen vaisto on suojata itseään kaikilta niiltä jotka pyrkivät harppomaan yli ja lyömään uudestaan raskailla ja pitkillä aseilla "varmuuden vuoksi", samalla pitkän keihään nostaminen pystyyn tuntuu mahdottomalta. Sinänsä, voisi päästää irti aseista ja nostaa ylös tyhjän käden tai kaksi - eiköhän sekin olisi aika selkeä signaali!

Kuolin itse tosi monessa skenussa paikassa jossa ei ollut läheskään itsestäänselvää mihin suuntaan paikalta pääsee pois, tällöin nähdäkseni on sekä sallittua että järkevää pysyä paikallaan kunnes havaitsee reitin.

Kuoleman tulee toki heikentää omaa riviä, mutta jos kuolema tarkoittaa että on välittömästi tilanteesta riippumatta isolla painolla rynnättävä oman joukon läpi, se on minusta sekä hölmöä että ikävää.

Kilpi alas, jos mahdollista niin sisäpuoli ulospäin

Aijaijai, jos sisäpuoli ulospäin olevan kilven päälle astuu/kaatuu/rynnäköi joku!

Kysynkin vain mahdollisimman neutraaliin sävyyn, olettaen vastustajien käyttävän samaa kalibraatiotasoa, että saako spartalaisia vastaan taisteleva soturi jättää tyysti huomioimatta ne nilkkoihin tulleet osumat, jotka kilven alla makaava spartalainen nakuttelee kilvenraosta työntämällään kädellä pienen tikarin voimasta?

Omana mielipiteenä ja tulkintana esitän seuraavaa. Oleellista ei ole osuman voimakkuus vaan liike. Bofferointi on laji jossa on pyrittävä siihen että iskut eivät ole yhtään tarpeettoman voimakkaita, ja samalla siihen että iskut ovat historiallisesti järkeviä - historiallisen taistelun elämisestä kuitenkin on kyse.

Bofferilla voi lyödä lähes täysin ilman voimaa hyvin laajoja kaaria jotka ovat tottakai hyviä lyöntejä. Pistot ovat sikäli helpompia että pistoaseella nojaamallakin voi kuvitella tehtävän oikeaa vahinkoa

[Aldaron]

Bofferoijia todella taitaa olla erilaisempia kuin ymmärrämmekään. Aiemmin esiteltiin jo kilpaurheilu- ja kamppailulaji-lähestymistavat, ja tahtoisin tässä yhteydessä tuoda esiin oman näkökulmani jonka voisin nimetä vaikkapa historiallis-realistiseksi.

Olen itsekin pyrkinyt laskemaan kaikki hyvät osumat, siis sellaiset jotka tulevat siitä "kunnon liikkeestä" ja tulkinnut kunnon liikkeen historiallis-realistisella tavalla.

Esimerkki. Olin kyykyssä kilpeni takana piilossa, ja kilven alareunaan osui keihään lyönti. Oikea terävä keihäänkärki olisi tarttunut kilpeen, tämä sensijaan ohjautui maahan käännettyään kilpeä. Oikea keihäänkärki olisi edennyt maata pitkin tai uponnut siihen, tämä eteni koko kärjen levyisenä ja pysähtyi kenkääni. Kuolin, mutta omasta lähtökohdastani tällainen osuma on erittäin epätyydyttävä tapa kuolla. Toivon että tämän voi toisesta lähtökohdasta ajatteleva ymmärtää ja huomioida jollakin järkevällä tasolla =).

Samasta lähtökohdasta keihäässä vahingoittaa tasan se kärjen pinta joka on suorassa kulmassa varren kanssa ja miekasta vahingoittaa tasan terä ja kärki. Miekan lappeella (tai terä vinossa) tuleva lyönti ei ole hyvä lyönti.

Miekan lyönnit olen aina laskenut hyviksi sillä terän asennon havainnointi on aika lailla mahdoton tehtävä. Silti minusta tuntuu että joskus ammoisina aikoina (90-luvun boffotreeneissä) kaikki yrittivät lyödä vain ja ainoastaan terällä, ja tuntuu ettei nykyään monikaan ota sitä niin vakavasti. Kyseessä on siis mättökulttuurin piirre, ja minusta valitettava sellainen - lappeella lyömisellä voi saavuttaa epäreilua etua, sillä käsi taipuu eri suuntiin eri tavalla. Samalla taistelusta tulee tarpeettoman erilaista esikuvaansa nähden.

En voi vastustaa kiusausta fiilistellä saagoja joissa toisinaan mainitaan kuinka vinossa tulleet lyönnit ovat kimmonneet pääkallosta mitään oikeaa vahinkoa tekemättä. Jokainen halkoja hakannut tietää kyllä mikä merkitys on terän asennolla !

On tietysti totta ettei kilpeni ole samanlainen kuin esikuvansa (enkä minäkään ole, vaan paljon heikompi ja taitamattomampi), mutta siitä huolimatta haluan nähdä tilanteen eräänlaisena roolipelijäljitelmänä oikeasta historiallisesta taistelusta. Minulla on taatusti epätäydellinen ja paikoin virheellinen näkemys historiallisesta realismista, mutta tässä on kuitenkin oma arvopohjani hyvän liikkeen arviointiin.

Säännöt on tietysti monen asian kompromissi, mutta jokainen yksityiskohta joka huomioi näkökulmani saa minut ja kaltaiseni viihtymään paremmin sotahuudossa. Erityisesti keihään liu'uttelu ja kärjensyrjällä sahaaminen pilaa omaa iloani melkoisesti - jos (ja kun) teen itse niin, toivon ettei osumia laskettaisi.

[Joensuu]

-Vastustaja suuttuu, raivoaa ja käy fyysisesti päälle kun taistelussa on tullut joku erimielisyys.

Tällaista oli käynyt enemmänkin kuin Vesan mainitsema kannon hakkaaminen.

Juri kertoi että joku oli ruvennut painimaan ja lyömään ja repimään kypärää päästä. Susikukko taas oli kolmen miehen kanssa hakannut yhtä ja kun oli sanonut että "etköhän sä nyt kuollut jo", oli tyyppi alkanut takoa bofferilla kypärään ja huutamaan että "Ite et ikinä ota osumia!"

...

[gobliini]

Jos nyt sitä muutaman pointin tähän jauhaa viellää itsekin...

Rivissä kuollessa on mielestäni ehdottoman tärkeää poistua siitä. Mikäli tähän jäädään vain kyhnöttämään on toisella puolella varmasti oletus, että et ole viellä kuollut ja sinua yritetään edelleen tirvoa ja vielläpä todennäköisesti huomattavasti kovemmalla voimalla, sillä luulevat ettet ota osumia. Itse ainakin olen aina rymistellyt joko oman rivini läpi tai mikäli rynnäkössä vauhdissa ja eteenpäin on tilaa niin ase merkiksi että kuolin ja samalla juoksulla ulos. Tuleehan siinä otettua muutama ylimääräinen osuma, mutta ainakaan itseäni se pieni osumarypäs ei pahemmin haittaa. Lähes puolissa kuolemissani tuleekin kuoltua nimenomaan useamman ihmisen toimesta ja runsaasta määrästä osumia samanaikaisesti tai ennen kuin olen ehtinyt ilmoittaa olevani kuollut.

Mielestäni lyönti jonka tunnet on osuma, ellet havaitse sen tulleen jostain vahinkoa-aiheuttamattomasta kohdasta asetta tai toverista. "hipaisut" ovat kuitenkin mielestäni välillä osumien ulkopuolella ja nämä usein panssaroinnin kanssa jäävätkin myös täysin havaitsematta ellei osumaa erityisesti havaitse. Säännöt olisi erittäin hyvä saada joidenkin esimerkkien kanssa esiin, jolloin ei tarvitsisi enään arpoa mitkä ovat niitä sääntöjen mukaisia hyviä osumia.

Mikäli huuteluun mennään ollaan aina menty metsään. Mikäli itse olen jotain tirvaissut mielestäni useamman osuman saatan kysyä tältä, että eivätkö ne vaan tulleet läpi. Ei olisi ensimmäinen kerta, jolloin osumaksi luultu lyönti onkin torjuttu kilvenkulmalla tai miekalla sivuun. Ei kukaan siellä miekan lyövällä puolella jokaista osumaansa kykene täysin seuraamaan jokaisessa tilanteessa. Selvät tapaukset panssarimörköön on luonnollisesti hyvä iloittaa sitten ihan erikseen tälle. Ei niitä kevyempiä lyöntejä pellin alla välttämättä havaitse ollenkaan.

Tulipa maratoniksi... On varmaan pakko lähteä terassille.

[qMp]

Säännöt on tietysti monen asian kompromissi, mutta jokainen yksityiskohta joka huomioi näkökulmani saa minut ja kaltaiseni viihtymään paremmin sotahuudossa. Erityisesti keihään liu'uttelu ja kärjensyrjällä sahaaminen pilaa omaa iloani melkoisesti - jos (ja kun) teen itse niin, toivon ettei osumia laskettaisi.

Sahaaminen ja liu'uttelu ärsyttävää, joo. Mutta mitäs sanot historiallis-realistisesti vaikka siitä, kun keihäs osuu juuri ja juuri panssaroimattomaan kylkeen ja repii sen auki? Tulipas näin esimerkkinä mieleen. Ei välttämättä boffatessa tuu semmosena osumana, joka törmää ensin suoraan keihään kärjellä tasaisesti, liukuen sen jälkeen sivuun, vaan vain hiukan töytäisevästi, enemmänkin raapaisuna.

[E.Hirvelä]

Jos tästä asiasta kerran on hirveät väännöt joka ikinen vuosi ja aina on epäselvyyttä siitä mikä on "kunnon liikkeestä" tullut osuma, niin olisi kaikista yksinkertaisinta, että jokainen osuma jonka huomaa, tuntee, näkee tai haistaa otetaan osumaksi. Lukuunottamatta miekan lapetta, keihään vartta, kilven reunaa tms. Näin jäisi kaikista vähiten tulkinnanvaraa osumien ottamiselle.

samalla siihen että iskut ovat historiallisesti järkeviä - historiallisen taistelun elämisestä

Boffaus ei tule ikinä olemaan historiallisesti järkevää, historian elävöittämistä tai historiallisuutta mallintavaa miekkailun osalta. Tämä ei vain ole mahdollista. Jalkapallolla on lähes mahdotonta pelata jääkiekkoa, se ei vain toimi.

Siksi iskujen historiallisen toimivuuden tai vahingon aikaan saantia ei voida oikeasti määritellä boffereilla tapellessa. Siksi on ihan turha miettiä mitä oikeasti olisi ihan oikeailla miekoilla tapahtunut.

Lopuksi vielä se mitä yritän sanoa: On turha vedota historiallisuuteen koska se ei toimi. Se on varmasti monen mielestä järkevää (onhan meillä tapardit ja boffotkin näyttävät miekoilta ja keihäiltä).
Siksi "kunnon liikkeestä" kohtaa ei voi määrittää niin, että koko boffo kansa tajuaa sen varmasti samalla tavalla, koska siinä on OMAN MIELEN tulkinnan varaa. Kaikki mikä tuntuu, näkyy ja osuu kohdan voi taas määrittää ja sen pystyy myös jokainen omassa päässään miettimään ja tajuamaan samalla tavalla, koska siinä ei ole tulkinnan varaa. No ei aivan, mutta selvästi paremmin kuin "kunnon liikkeestä" kohdan.
Minusta joukkuelajeihin rinnastaminen toimii. Jääkiekossa on kentällä neljä tuomaria. Boffauksessa jokainen on oma tuomarinsa, eli sotahuudossa on 600 tuomaria. Montako kertaa olet huutanut jääkiekko pelissä, tai kotisohvalla kironnut sitä puusilmä tuomaria? Tuomarit tekevät "vääriä" valintoja koska heillä tulkinnan varaa.
Muuten olen hyvin samoilla linjoilla Kantin pidemmän viestin kanssa.

[Cadiac]

Itse olen Eeliksen kanssa samoilla linjoilla, ja pidän osumien ottamisessa ohjenuorana "lasermiekkasääntöä", eli otan pienimmänkin hipaisun, jos vain jotenkin älyän sen.

Tämä oli ensimmäinen Sotahuutoni, vaikka olenkin treenannut jo monta vuotta. Yllättävää oli se, että välillä varsinkin linjassa ei oikeasti tiedä mikä osui. Yleensä silloin otin kuolemaksi, ihan varmuuden vuoksi, vaikka kyseessä saattoi olla kaverin keihään väärä pää tai muu vastaava.

Varsinkin heittoaseiden ja nuolten osumia eivät monetkaan huomanneet, mikä toisaalta ärsytti. Vasta kun sunnuntaina vedin itse ensimmäisen kerran chainipanssarin päälle linnaan ja sain nuolen keskelle rintaani, ilman että tunsin lainkaan iskua, älysin, että vähänkään raskaammin panssaroitujen voi olla oikeasti vaikea huomata osumia kyseisissä tilanteissa. Niinpä heittokeihäiden kanssa sai oikeasti vartoa että toinen oli niin lähellä, että iskua (melko usein päähän) ei voi olla huomaamatta.

Itseäni jäi hieman vaivaamaan kun lauantain toisessa metsäskenussa syöksyin En-Talian (?) rivien kylkeen jonkun ruttolaisen kanssa, älysin tilanteen pahaksi kun kolme miestä huusi "Tapetaan toi tosta" ja lähti tulemaan kohti, käännyin ympäri, heitin kilven seläntaakse ja pingoin minkä jaloistani pääsin. Sain omasta mielestäni kaksi osumaa kilpeen enkä yhtäkään selkääni, mutta jälkikäteen rupesin miettimään olinko vahingossa jättänyt jonkin osuman ottamatta. Siksi en pistä ollenkaan pahakseni jos joku huomauttaa osuneensa minuun, vaikka en olisikaan itse osumaa huomannut.

Sekava viesti, eikä oikeastaan vie asiaa lainkaan eteenpäin, mutta se mitä haluan sanoa on: ottakaa kaikki osumat, jotka huomaatte, älkääkä suuttuko jos joku huomauttaa.

[Evert]

Tähän nyt voisi sanoa vaikka yhden jutun:

Jos joku osuma jää huomaamatta niin sehän ei varmaankaan ole maailmanloppu.

[Joni]

Itse tiedän joskus sortuvani huutamiseen, tai Neitojen palautteessa kertomassani tilanteessa näyttämiseen, mutta yritän kuitenkin itse esittää sen kysymyksenä. Etenkin dueleissa toimii hyvin, esim "Osuinko sinua jalkaan?" yms.

Toisaalta olen huomannut että taistelun huumassa on joskus jäänyt joitain osumia hetkellisesti ottamatta, huomatessani että minun on osunut otan siinä kohtaa sen kuoleman. Kerran treeneissä joku ampui nuolella niin että se juuri viisti tukkaani, sitä en kyllä ottanut, mutta ilmoitin ampujalle että nyt meni läheltä.

Mikäli kaveri vaikka linjassa läpsäisee pohkeeseen bofferilla joka heiluu kädessä, en sitä yleensä ota (ei tullut kunnon liikkeestä), mutta mikäli kaverin palautus osuu minuun, niin pyrin ne ottamaan osumana.

[Nightingale]

Käsittääkseni nimenomaan emme halua sellaista tilannetta missä nämä 600 tuomaria kiroavat toisia puusilmiä. Haluamme kunnioitusta ja toisen kuuntelemista ja huomioon ottamista.


qMp: Pointtisi on oikea, ja joskus ihmiset saattavat kuollakin mitä pienimmistäkin asioista. Kuitenkin mielestäni säännöt jotka toimivat useimmiten oikein ovat paremmat kuin säännöt jotka toimivat aina varmasti vähintään niinkuin oikeastikin. Tällä hetkellä mainitsemiesi rajatapausten määrä on paljon pienempi kuin niiden rajatapausten joissa se terä ei tekisi yhtään mitään.

Oma varsin nöyrä mielipiteeni on, että mikä tahansa sääntö joka hidastaisi ihmisten kuolemista tiukimmissa mähinöissä olisi todella hyvä uudistus. Se parantaisi taktista toimintaa huimasti kun reagointiin olisi enemmän aikaa.

-Vesa

[qMp]

qMp: Pointtisi on oikea, ja joskus ihmiset saattavat kuollakin mitä pienimmistäkin asioista. Kuitenkin mielestäni säännöt jotka toimivat useimmiten oikein ovat paremmat kuin säännöt jotka toimivat aina varmasti vähintään niinkuin oikeastikin. Tällä hetkellä mainitsemiesi rajatapausten määrä on paljon pienempi kuin niiden rajatapausten joissa se terä ei tekisi yhtään mitään.

Haa, se olikin kärjistys nimenomaan valottamaan asiaa tältä kantilta Ja siis samalle linjalle tarkoitettu kuin myös Eeliksen postaus. Hyvä kun vastasit, niin selvenee tuokin, onnistun välillä ilmaisemaan itseäni hiukan epäselvästi.

[Sapfon]

Kannattaa lisäksi huomauttaa jos ase vain hipaisee vaatettasi, viittaasi (taitaa olla vain meidän tiimillä ongelma, käynyt itselle kerran tai kaksi kun keihäs osuu viittaan ja jatkaa n 30cm matkaa ohitseni), kilven reunaa jne. Toinen ei välttämättä huomaa osuiko se sinuun vai kilpeesi. Samoin kuin jos mahdollista niin tee selväksi että osuma tuli panssariin, ettei jää mielikuvaa ettet laskenut osumaa.

Itse tuli viikonloppuna kysyttyä rynnäkön jälkeen että "tunsin yhden osuman panssariin, löitkö toisen?". Muerten keihäsmiehen kanssa tapoimme toisemme ja varmuudeksi sanoin hänelle panssarista tilanteen jälkeen ettei jäänyt epäselvyyttä siitä että hän oli kyllä osunut minuun.

Pari ystävällistä kommenttia tilanteen lauettua, pari kysymystä ei syyttävään sävyyn, ja homma toimii minusta hyvin. Myös jos mielestäsi et osunut kaveriin kunnon liikkeellä tai osuit keihään varrella voit sen vastustajalle ilmoittaa. Ei vie paljon aikaa huutaa "Osui varrella, et kuollut" tai "hipaisu hipaisu, et kuollut"