Arviointia muista ryhmistä ja balanssista

Kristikunnan etuvartion leiri.
Avatar
Keisari_P
Ylläpito
Viestit: 2524
Liittynyt: Lauantai, 28.01.2006 14:04
Paikkakunta: Helsinki

Arviointia muista ryhmistä ja balanssista

Viesti Kirjoittaja Keisari_P » Perjantai, 28.05.2010 22:57

Tällä hetkellä Unkarin armeija on mieslukumäärältään muita selkeästi pienempi. Tätä varmastikin tasataan pienillä ryhmillä ja yksilöillä, mutta Kokemuksesta voidaan todeta, että pienien ryhmien taistelutehokkuus ei usein ole millään lailla verrattavissa isompien ja paremmin varustettujan kanssa. Pienillä porukoilla ei usein ole aktiivisia treenejä kuten isoilla porukoilla (vaikka eipä tosin ole Rämällä tai possuillakaan).

Tähän liittyen vuonna 2006 isoista ryhmistä koostuva ylivoimainen Teutoniarmeija oli käytännössä tasaväkinen Puola-Liettuan kanssa vasta, kun jako oli 100 vs 150.

Oletettavasti Unkarilla tulee olemaan siis suhteessa eniten pieniä ryhmiä. Tässä suhteessa pitäisin meidän armeijaa altavastaajan asemassa.
Meillä ei tosiaankaan ole varaa tyhmiin virheisiin.
Näinollen voi olla parempi olla viemättä "taistelua vihollisen päätyyn". Vaan keskittyä koottuun jyystämiseen. Keihäitä meillä sentään on.
Paljon riippuu nyt Pohjan väestä. Näkisin, että teidän suoriutumisenne ratkaisee Unkarin kohtalon.



Miten arvioitte muita ryhmiä ja armeijoita? Löytyykö jo nyt joitain armeijajakoja joita toivotte tai pelkäätte?
pt SH'10 Järjestäjä kirjoitti:Unkari ja Ottomaanit ovat "pääarmeijat": ne ovat lähes aina vastakkain.

Tataarit ovat suurimman osa ajasta Ottomaanien liittolaisia, Kreikka on suurimman osan ajasta Unkarin liittolainen.

Serbia ja Latinalaiset ovat vähän kummankin puolella, Serbia hieman enemmän Ottomaanien ja Latinalaiset hieman enemmän Unkarin puolella.
Avaan pelin omilla arvioinneillani:

Ottomaanit: pääsääntöinen vastustajamme

Sharm En Talian Villit Koirat (~25)

Ex Entalialaiset ovat treenanneet aika aktiivisesti läpi talven. Ryhmä on monipuolinen. Nyt Entalialaiset ovat keventämässä varustustaan ja siirtymässä skirmaamaan. Ryhmätreenipäivässä kohdatut Entalialaiset hakeutuivat aktiivsesti pääjoukosta irrallaan iskupaikkaan ja haastoivat kursailematta heitä vastaan lähetetyt soturit. Erittäin päättäväinen porukka, mutta toivoakseni eivät ole saaneet isossa mittakaavassa hommaa toimimaan. Taistelutaidot keskimääräistä ryhmää paremmat. Ryhmästä löytyy ainakin yksi poikkeuksellisen taitava jousimies.


Lihapullaliitto (30)
Paremmin tunnettu nimellä Tura.
Petranneet vuosi vuodelta. Tänävuonna palaamassa toivottavasti alkujuurilleen eli skirmaamaan ja turailemaan, eli ottamaan turpaan. Ryhmästä löytyy yksi ilmiömäinen jousiampuja joka ymmärtää kulkea linjan mukana teilaten vastustajan parhaat keihäsmiehet.


Tuonen Korpit (15)

En osaa sanoa mitään. Ei mitään mielikuvaa.

El Muerte (~10)


Monipuolinen ryhmä joka osaa skirmata. Hyvä pelisilmä ja innokkuus. Ymmärtävät mikä tilanteessa kuin tilanteessa on peliteknisesti järkevintä.
Muerte on kuitenkin pieni porukka.


Kreikan keisarikunta, tavanomainen liittolaisemme

Selene Jousineidot (8 )
Selenellä ei tietääkseni ole koskaan ollut aktiivisia treenejä yhdessä.
Sisältää pari sotahuudon kovinta tyttöä. Seleneitä kannattaa aktiivisesti houkutella oman linjan suojiin, sillä muutoin he helposti jättäytyvät oman linjan suojelun tavoittamattomiin.

Perkeleen Kohortti (~40)
Erittäin potentiaalinen porukka. On ilo nähdä heidät liittolaisena.
Isona porukkana heiltä löytyy hyvin kilpiä, keihäitä. Perkele kykenee linjaan ja liikkuvaan toimintaan. Tasapainoinen ryhmä.

Graalin Hurtat (~15)
Pieni linjaporukka. Erittäin hyvä taistelumoraali. Ei kuitenkaan harrasta skirmausta tai juoksentelua. Johtajanaan yksi Suomen parhaista miekkamiehistä Juhani Salonen. Tavanomaisena liittolaisryhmänä toivoisin heitä olevan useampia.

Wanainmaa (~15)
Ei omia havaintoja viimevuosilta.



jatkan muiden ryhmien arviointia myöhemmin...
Viimeksi muokannut Keisari_P, Maanantai, 31.05.2010 18:40. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Avatar
Falcata
Kuningas
Viestit: 2839
Liittynyt: Sunnuntai, 31.12.2006 15:39
Paikkakunta: Jyväskylä

Viesti Kirjoittaja Falcata » Lauantai, 29.05.2010 21:40

PK-seudun treenipäivien perusteella Tura on viimein ihan oikeasti oppinut käyttämään niitä keihäitään tehokkaasti, lisäksi ne ovat ihan kohtalaisen mittaisia ja niitä on mukavan paljon. Ei kannata aliarvioida.

Entalian tämän vuoden konsepti on ainakin meikäläiselle vielä aika mysteeri, ainoo mitä tiedän on että ne on keventämässä ja ilmeisesti vetäisemässä turbaaneja päähän. Jos niillä on vielä ne röyhkeän isot batman-kilvet niin iholle vaan, niistä monikaan ei pysty kunnolla lyömään niiden takaa. Jos ei niin niitataan pitkillä kepeillä. Ei kuitenkaan kannata aliarvioida heitäkään.

Korpit paransivat viime vuonna debyytistään aika paljon mutta homma oli vieläkin vähän hakusessa. Ei tietoa tästä vuodesta. Oli miten oli, ei niitäkään varmaan selkään kannata päästää.

'Monipuolinen' on aika hyvä termi kuvaamaan Muertea. Panssaria ja kevyitä poleja löytyy ja pesevät perusskirmaajat a) kokemuksesssa, b) taidoissa, c) varustuksessa. Heikkoutena tosiaan tuo pienuus. Lisäksi muutama käytti PK-seudun treeneissä kilpi&keihäs komboa, jos tuota tautia on enemmänkin liikkeellä niin syö kyllä vaarallisuutta.

Ja mitä liittolaisiin tulee, Perkele on kyllä Maahinkaisen ja Kuolan ohella parhaita mahdollisia liittolaisia. Aggressiivinen, hyvin varustettu ja kookas. Asenne oli ainakin viime vuonna kohdillaan ja lunastanee viimeistään tänä vuonna paikkansa vaarallisimpien linjamoukareiden joukossa, jos ei sitä jo viime vuonna jonkun mielestä tehnyt. Ottivat viime vuonna hyvin ohjeita vastaan ja ovat sitäkin kautta mukava liittolainen.

Graalin hurtilla on käsittääkseni ollut viimeisen vuoden aikana hienoisia motivaatio-ongelmia, toivottavasti ei heijastu hirveän pahasti suorituskykyyn. Kilvet eivät ole mitään yltiösuuria, mutta valtaosalla on hyvin panssaria. Kärsii kuitenkin (pahastikin?) varsiaseiden puutteesta, mitä nyt muutama hilpari. Näkisin yhtenä vaihtoehtona, että tarpeen tullen Leskentekijöiden keihäsarsenaalia käytettäisiin Graalin hurttien tukena. Oli miten oli, Salosen mielipidettä kannattaa ehdottomasti kuunnella johtajapalavereissa. Jos (kun) Klasu tulee Graalin hurttien mukana, saadaan tueksemme myös erinomainen jousimies.

Wanainmaa on ollut aika randomilla kokoonpanolla viime sohuissa, mutta jos olen oikein ymmärtänyt niin ovat tulossa lähemmäs 20 pään vahvuudella tänä vuonna. Hämeenlinnassa on jonkin verran rottinkimatsaajia, joiden osallistumisesta Sohuun ei tosin ole kauheasti tietoa. Todennäköisesti aikamoinen mysteeri aina Sohu-perjantaihin asti.

Lisäksi tulemme varmaankin saamaan liittolaiseksi Latinan useampaankin otteeseen. Latina = Maahinkainen, Ulfnar, Corona Muralis, Valkoinen komppania.

Maahinkainen tulee olemaan tänäkin vuonna kova pumppu, ja ovat itseasiassa tälläkin hetkellä treenaamassa omalla treenileirillään. Maahinkaisameeba toimii spontaanisti ja tehokkaasti ja Maahinkainen on Kuolan, Rämän ja Perkeleen ohella niitä ryhmiä joiden suoriutuminen tulee ratkaisemaan skenaarioita (suuntaan tai toiseen). Maahinkaisia kannattaa myös ehdottomasti kuunnella johtajapalavereissa. Kokonaisuudessaan ryhmä pitää sisällään laajan joukon yksilötasoltaan kovia ihmisiä (joista osa sotajumalia) jotka pelaavat hyvin yhteen. Liittolaisena siunaus, vihollisena pahimpia vitsauksia.

Ulfnar on ilmeisesti kasvamassa tänä vuonna yli 20 hengen rajapyykin, mutta paikoin treenaus on jäänyt vähemmälle. Menen kuitenkin vielä itse tänä kesänä etelään huolehtimaan henkilökohtaisesti Turun osaston treenauttamisesta. ;) Panssaria ja muuta varustusta tarpeeksi tehdäkseen rumaa jälkeä kunhan pääsevät tekemään sitä omaa hommaansa. Eivät pärjää staattisessa linjajyrinässä kovin hyvin, mutta voisivat toimia erinomaisesti anti-skirmish hommissa tai vihollisen laidan muiluttamisessa jonkun ison linjaryhmän tukena. Mukana myös parin Sotahuudon kokeneita Takavasaran skirmaajia, joten lienevät varsin monipuolinen ja ennen kaikkea nälkäinen ryhmä. Johtajana kokenut ja vaarallinen gobliini, joka hoitaa hommansa paremminkin kuin hyvin, jos vain osaa pysyä irti olutpakkauksista.

Corona Muralis otti ainakin viime vuonna hyvin ohjeita vastaan ja kilvissä on sen verran kokoa että heitä voi käyttää sitomiseen tai skirmishblokkina. Toivottavasti ovat yhtä avoimella asenteella tänäkin vuonna, sillä kaikki ryhmät jotka kuuntelevat ohjeita, ovat hyödyllisiä armeijalle. Eivät kuitenkaan mitenkään erityisen vaarallinen tuhovoimassaan, käsittääkseni varsiaseita on aika vähän.

Valkoinen komppania lienee entinen kallokassit. Vaikea sanoa mitään kummempaa, mutta pari hyyppää treenaa aktiivisesti maahinkaistreeneissä hilpareilla ja se on ruvennut näkymään positiivisella tavalla. Muusta ryhmästä ei hirveästi tietoa, mutta mainittakoon etteivät kallokassit onnistuneet aivan vakuuttamaan minua viime sohussa. Taitavat olla mukana enemmänkin fiilistelypohjalla?

Tataareista ja Serbiasta lisää joskus myöhemmin.

"Learn to obey before you command."

"Ei se ase vaan se käyttäjä."
Avatar
Kommando
Herttua
Viestit: 831
Liittynyt: Perjantai, 06.02.2009 22:46
Paikkakunta: Helsinki

Viesti Kirjoittaja Kommando » Lauantai, 29.05.2010 22:47

Kun oon ollut PK-treeneissä yksi Rämän aktiivisiimmista, voin antaa pientä taktiikkainfoa myöskin

Entalia on tosiaan treenannut aktiivisesti koko talven, keskittynyt skirmaamiseen ja nopeaan toimintaan. 'Anon on alkanut kombottaa akrobatiaa ufokilpi-miekka-yhditelmään. Harjoitellut hyppäämistä juuri ennen ekaa iskua, saa kohteen hämilleen ja pääsee iskemään selkään. Kun kohde kääntyy tekemään oman iskun, 'Anon on jo iholla ja pamputtaa torsoon, päähän tai selkään. Porukasta löytyy ainakin yksi kova jousimies, jolla on vakiaseena 25-paunainen jousi. Ampuu lujaa ja kovaa, antaa vain vähän aikaa väistää.

Pari Komppanian ihmistä on treenannut aktiivisesti, ihan kohtuu työtä, en osaa sanoa enempää.

Coronan väestä on vain yksi ampuja ollut aktiivinen näin keväällä. Hyvä jousiampuja, ottaa oppia 'Talian kaverilta.
Rämäpää Rämäläinen 09-14, Etelän Imperiumin Insinööri -15, Akatemian Patterin Luutnantti -16, Valdyrin Skaldi -17-19, Etelän Imperiumin Patterin komentaja -22.

PK-seudun hullu tiedemies
Beatific kirjoitti:Tulipa rekrytoitua oikea kultakimpale Pirttimäen treenileirillä :-)
Avatar
Peltokorppi
Marsalkka
Viestit: 2442
Liittynyt: Torstai, 14.06.2007 21:10
Paikkakunta: Jykylä

Viesti Kirjoittaja Peltokorppi » Sunnuntai, 30.05.2010 10:27

'Anon on alkanut kombottaa akrobatiaa ufokilpi-miekka-yhditelmään. Harjoitellut hyppäämistä juuri ennen ekaa iskua, saa kohteen hämilleen ja pääsee iskemään selkään.
Haluan kyllä nähä mätössä toimivan hypyn. Onko noilla isompiki porukka ufoakrobaatteja?
"Can you quack
Can you quack like a duck when you suck"
Avatar
Kommando
Herttua
Viestit: 831
Liittynyt: Perjantai, 06.02.2009 22:46
Paikkakunta: Helsinki

Viesti Kirjoittaja Kommando » Sunnuntai, 30.05.2010 12:07

Ei se ihan massatappeluissa toimi, mut dueleissa se on aika pownaava taktiikka. Jos haluut koikeilla, niin tuuta vain johonkin pk-seudun treenikerralle. Ja ei, akrobaattirosvolaumaa ei ole tiedossa.
Rämäpää Rämäläinen 09-14, Etelän Imperiumin Insinööri -15, Akatemian Patterin Luutnantti -16, Valdyrin Skaldi -17-19, Etelän Imperiumin Patterin komentaja -22.

PK-seudun hullu tiedemies
Beatific kirjoitti:Tulipa rekrytoitua oikea kultakimpale Pirttimäen treenileirillä :-)
JP666
Sotalordi
Viestit: 1116
Liittynyt: Tiistai, 27.03.2007 17:48

Viesti Kirjoittaja JP666 » Sunnuntai, 30.05.2010 16:02

Peltokorppi kirjoitti:
'Anon on alkanut kombottaa akrobatiaa ufokilpi-miekka-yhditelmään. Harjoitellut hyppäämistä juuri ennen ekaa iskua, saa kohteen hämilleen ja pääsee iskemään selkään.
ite kyllä kanssa haluan nähä tän hyppy tekniikan,ei siinä varmaan auta kun mennä hakemaan se eiellä kentällä. 8)
Viestiketju Lukittu

Palaa sivulle “Unkarin kuningaskunta”