Mystiset kuviot

Kristikunnan etuvartion leiri.
Avatar
Falcata
Kuningas
Viestit: 2839
Liittynyt: Sunnuntai, 31.12.2006 15:39
Paikkakunta: Jyväskylä

Viesti Kirjoittaja Falcata » Keskiviikko, 30.06.2010 22:25

Kävinpä tänään röyhkeästi harrastamassa tiedustelua linnavuoren alueella (kun Rutossa kerta ollaan niin ollaan syntisiä sitten kunnolla). En ihan jaksanut kävellä järven toiselle puolelle vilkuilemaan metsäskenaarioalueita, mutta ainakin lähiseudun maasto oli melko tiheäkasvuista sekametsää ja aluskasvillisuutta on paikoin vähintäänkin kohtalaisesti (kävin yöboffauspaikan tsekkaamassa ja se ainakin oli em. kaltaista). Toisin sanoen kun liikkuminen on rajoittunutta, sijoittuminen on entistäkin tärkeämpää! Järvi on aika lähellä ja rannan läheisyys on melkein pelkkää koivikkoa eli ötököitä on niin maar perkaleesti. Pitkässä heinikossa varsinkin punkit ovat ihan oikeasti uhka, joten kannattaa harkita vakavasti pitkiä housuja tai sopivaa myrkkyä. Kauempana rannasta voi olla kallioista maastoa, jolloin maasto on pikemminkin harvakasvuisempaa havumetsää ja aluskasvillisuus sammalta ja kanervikkoa

Linnamätöt tullaan käymään leirin viereisellä niityllä, jossa kasvaa heinää sun muuta puoleen sääreen, allergikot muistakoot mömmönsä! Linna ei tule olemaan heinäpaaleista, bongasin leirialueelta n. 200-210 senttiä korkeita lastu(tms)levyjä ja kehtaanpa epäillä että linna rakennetaan niistä.

Kenttätaistelupaikkaa en päässyt tarkastelemaan kun sinne oli sen verran matkaa, mutta kesantopeltoa se järjestäjien vinkkien mukaan on. Varmaan pitkälti samanlainen kuin viime vuonna. Linnamätöissä käytettävä niitty ei siis ole sama jolla kenttätaistelut käydään.

Leirialueella on sitten oikeasti tosi vähän tilaa autoille, eli kannattaa pakata kamat kompaktisti, parkkipaikka ei ole ihan lähellä. Infopisteen lähistöltä on muuten ihan huikea näköala järvelle ja linnavuori olisi erittäin kutkuttava paikka vetää kukkulamättöä. Tosin reunalta onkin sen verran pudotusta että enpä tiiä mahdetaanko siellä matsata.

Saatan käydä vielä huomenna vilkaisemassa ainakin linnaa ihan piruuttani.
:lol: Ruton epäsalainen ja -virallinen tiedustelupalvelu kuittaa. 8)

EDIT: No pöh, se vähäinenkin muka-hyödyllinen tieto julkaistiinkin jo viikkotiedotteessa. : (

"Learn to obey before you command."

"Ei se ase vaan se käyttäjä."
Avatar
PattiJalka
Marsalkka
Viestit: 2390
Liittynyt: Lauantai, 05.04.2008 19:22
Paikkakunta: Ylöjärvi

Viesti Kirjoittaja PattiJalka » Torstai, 01.07.2010 00:42

No ainakin tuo metsämaaston eläimellisyys oli ihan hyödyllinen tieto, tuplasti karkotteita. Rutolla nyt on ominaishajunsa joka korvaa kaikki tökötit...

Lastulevy-linna... :? Aika jännä, joko hazardin tappava tai lahoaa ekassa skenussa ja mahdoton korjata nopeasti.
Kuvaajana Juha-Matti Marjamaa
Viestiketju Lukittu

Palaa sivulle “Unkarin kuningaskunta”