Sivu 1/1

SOHU 2011 Kaatajaiset!

Lähetetty: Torstai, 14.07.2011 22:28
Kirjoittaja Zaibe
Seuraava viesti koskee vain Sotahuudossa 2011 työskennelleitä henkilöitä.


Se aika on vihdoin täällä!

Nyt voimme huokaista helpotuksesta ja aloittaa toistemme vuolaan kehumisen ja raskaan työn muistelemisen!

Kaatajaiset on tarkoitettu juuri meille kaikille jotka olemme käyttäneet vaivaa ja aikaa SOHUn järjestämiseksi, niin tapahtuman aikana kuin sen ulkopuolellakin. Meillä oli tänä vuonna todella hyvä porukka kasassa ja tekemisen meininki säilyi hyvänä aina sinne sunnuntai iltaan saakka. (Toki meininki oli hyvää myös maanantai ja tiistai iltoina siivoillessa ;) )

Nyt haluamme vilpittömästi palkita teidät kaikki tästä hienosta tapahtumasta jonka saimme yhdessä aikaan!

Kaatajaisten paikkana toimii Pyhäkankaan leirikeskus Uuraisilla (Pölykankaantie 279, 41290 Kangashäkki) ja ajankohta on lauantai 23.7.-24.7. Eli jo ensi viikon viikonloppuna!!

Ohjelmassa on ruokailua, puheiden pitämistä, menneiden muistelua ja tulevaisuuden hahmottelua. Saunomista tietenkään unohtamatta. Ruoat työnsankareille loihtii luonnollisesti Maahinkaisen oma hovikokki Sami "Sadonkerjuu" Törmänen.


Ilmoittakaa minulle maanantaihin 18.7. mennessä pääsystänne joko tähän ketjuun tai s-postiin juri.lonn(at)gmail.com. Muistakaa ilmoittaa todellakin myös jos ette pääse niin tiedän teidän ainakin saaneen tiedon tapahtumasta. Kyytejä voidaan sumplia sitten kun ihmisten määrä on tiedossa.

Tapahtumapaikan vuokran maksaa meidän oma Maahinkainen Ry. Ja ruoat tarjoaa Sotahuutoyhdistys-Ry. Kyllä nyt menee monelta kantilta firman piikkiin.

Mukaan otettavaa:
-Makuupussi/petivaatteet. Sänkypaikkoja riittää kaikille.
-Pesuvehkeet ja pyyhe
-Kaikki parhaat muistot ja vuolaimmat kehut SOHUsta!
-Firma tarjoaa alkudrinkit kaikille ja mahdollisesti muutaman saunaoluen. Joten jos hapan maistuu enemmän niin OPM. :)


Odotan innolla teidän kaikkien näkemistä ja kollektiivista olkien taputtelua!

Muistakaa ilmoittaa kaikille tuntemillenne SOHUnakeissa olleille tästä tapahtumasta!


-Juri Lönn-
Sotahuutoyhdistys-Ry:n Puheenjohtaja, mutta ennenkaikkea vannoutunut Maahinkaiskaartilainen!
puh. 044-280 4560. (Soitelkaa jos on kysyttävää tai muuten vaan.)

Lähetetty: Torstai, 14.07.2011 22:32
Kirjoittaja ZamboNet
Tulossa.

Lähetetty: Torstai, 14.07.2011 22:59
Kirjoittaja Ince
Olen jo harjoitellut selkääntaputusliikettä, eli messissä.
Roskia jäi melko vähän, kiitettävästi väki keräsi!

Lähetetty: Torstai, 14.07.2011 23:03
Kirjoittaja Joni
Minulla on jo muita suunnitelmia tälle viikonlopulle. Oli kuitenkin ilo olla nakkina, ja varmaan ensi vuonnakin tulen samoihin hommiin.

Lähetetty: Torstai, 14.07.2011 23:19
Kirjoittaja Acheron
Tulossa.

Autoon kans mahtuu. Neljälle ois paikka tarjolla.

- Eero Saukkonen

Lähetetty: Torstai, 14.07.2011 23:33
Kirjoittaja ZamboNet
Acheron kirjoitti:Tulossa.

Autoon kans mahtuu. Neljälle ois paikka tarjolla.

- Eero Saukkonen
Mistä lähdet liikkeelle?

Lähetetty: Perjantai, 15.07.2011 00:42
Kirjoittaja KatkaChee
No örgh. Ois samaan aikaan Camulosin juttuja Kouvolassa ja tämä. Ja lauantaina töitä. Pitänee nyt katsoa, miten lutviutuu.

Lähetetty: Perjantai, 15.07.2011 06:01
Kirjoittaja Misumasu
Oon la-su esityksissä 19->, mutta voisin tulla paikalle kuuntelemaan sankaritarinoita ja toilailua, kerta Sohu jäi harmillisesti väliin, vai vastustaako joku?

Lähetetty: Perjantai, 15.07.2011 11:12
Kirjoittaja virallinensivutuote
tulossa jos löydän kyydin

Lähetetty: Perjantai, 15.07.2011 22:14
Kirjoittaja Gnomus
Yhä ulkomailla tuolloin, eli en pääse. Joten taputtakaa toisianne minunkin puolestani :lol:

Lähetetty: Sunnuntai, 17.07.2011 18:37
Kirjoittaja Zaibe
Vielä kaivataan ilmoituksia pääsemisestä ahkerilta Ruton tytöiltä ja pojilta.


Peltsiii....

Lähetetty: Sunnuntai, 17.07.2011 21:05
Kirjoittaja Haiden
Zaibe kirjoitti:Vielä kaivataan ilmoituksia pääsemisestä ahkerilta Ruton tytöiltä ja pojilta.


Peltsiii....
Pitää rushia launtaina häistä nopeasti paikan päälle pääsen siinä seitsemän jälkeen paikalle.

Lähetetty: Maanantai, 18.07.2011 01:20
Kirjoittaja Peltokorppi
käskystä paikalla ja tarita kanssa. koitan ottaa selvää muista vielä.

Lähetetty: Maanantai, 18.07.2011 10:03
Kirjoittaja Misumasu
Yritän sumplia itselleni auton viikonlopuksi, kun pitäisi käydä heittämässä esitykset teatterilla la ja su. Esitykset alkaa klo 19, paikalla mun pitää olla 18.00

Lähetetty: Maanantai, 18.07.2011 22:06
Kirjoittaja virallinensivutuote
Acheron kirjoitti:Tulossa.

Autoon kans mahtuu. Neljälle ois paikka tarjolla.

- Eero Saukkonen
Niih onkos tuossa autossa vielä tilaa? Varaan paikan jos on.

Lähetetty: Lauantai, 23.07.2011 00:52
Kirjoittaja Peltokorppi
Meiä inttipojat tero ja mikko haluaa tulla. Vieläkö mahtuu sekaan.

Lähetetty: Sunnuntai, 24.07.2011 16:28
Kirjoittaja Falcata
Oli muuten ihan ylimahtava viikonloppu! Kiitos kaikille, ootte parhaita! <3