Sivu 1/1

Aikataulunmuutos Ma klo 19 - 20.30 Ryhtilä (Maahinkainen)

Lähetetty: Maanantai, 07.02.2011 02:41
Kirjoittaja Ince
Hei.

Eli aiemman vuoron perumisen vuoksi saimme vuoroa aikaistettua tunnilla
eli nyt seitsemästä puoli yhdeksään, mutta kun käytännössä meidän
jälkeen ei tule ketään, niin periaatteessa paikalla voi halutessaan
olla halutessaan tuntia kauemmin, mutta katsotaan kuitenkin aluksi
vanhalla kaavalla eli puoli tuntia vapaata, puoli tuntia tekniikkaa tai muuta
härvellystä ja puoli tuntia virallisesti tm. varioitua joukko-ottelua, josta
sitten jäljelle jää tämä epämääräinen aika.

Toinen yliopistoliikunnan kanssa puhuttu asia oli yo-liikunnan
(jonka puitteissa homma siis on ollut) virallinen lajiesittely syksyllä, joka
on perinteisesti järjestetty monista muistakin ylipiston tiloissa pyörineistä
lajeista. Tuosta saa jopa jonkinlaista korvausta, eli syksyllä tuohon
tarvitaan sitten kaksi nohevaa henkilöä.

- Niko

-------------------------------------------------------------------------------------
vanha:
Liikunnan päärakennuksen remontista aiheutuvien yliopiston liikunta
aikataulujen muutosten vuoksi aikamme siirtyi puoli tuntia myöhemmäksi
eli nykyisin yliopiston puolelta tuo kello 20.00 - 21.30 on meille siirretty
aika. (Tuo alempana ollut kariutui jooga - vuoroon joka oli siirretty siihen
kohtaan, liikunnalla järjestys menee, ensin yliopiston omat vuorot, sitten
ne vuorot joilla on yksi ohjaaja jolle sopii vain jotkin ajat ja lopuksi muut
yleiset vuorot. Kuulumme tähän viimeiseen luokkaan, mistä aiheutui
ilmeisesti myös aiempi vuoron siirto Torstai illalta Maanantaihin.)

Edit. vanha:
Syystä X vuoromme on lyhennetty tuntiin eli klo 20-21, mutta
naapurivuorolaiset puhuivat siihen tyyliin, että olisi ehkä mahdollista saada lähitulevaisuudessa kahden tunnin vuoro klo 19-21.

Lähetetty: Maanantai, 07.02.2011 15:45
Kirjoittaja Delvor
Ah loistavaa Niko!
Just mietin että pakko käydä tänne kirjoittamassa asiasta.

eli kuten Niko mainitsikin kunnes toisin mainitaan treeniaika on 20-21, mutta lähitulevaisuudessa pyritään tuohon 2h vuoroon.

Lähetetty: Torstai, 10.02.2011 21:59
Kirjoittaja Peltokorppi
Mä oon pari viikkoa pois ja tällästä. Saa nähä mitä puole vuoden jälkeen.

Lähetetty: Torstai, 10.02.2011 22:56
Kirjoittaja Pahistonttu
Onnea matkaan ja tuo tuliaisia! :D

Lähetetty: Torstai, 10.02.2011 23:47
Kirjoittaja Misumasu
Peltsi, VOIMAA! \,,/ Potki aavikkorottia persiille!

Lähetetty: Maanantai, 14.02.2011 19:44
Kirjoittaja ap90
Onko tuo treenien klo 20:00 aloitus aika edelleen voimassa?

Lähetetty: Maanantai, 14.02.2011 20:36
Kirjoittaja Ince
Toistaiseksi on tosiaan, koetamme selvittää asiaa. (vaikka viime viikollakin sali oli tyhjä myös ajan klo 19-20.) - niko