Matkalla (fanfic)

30.7.-1.8.2010 Hauholla (http://fantasybattle.ryhmarama.fi)
Sapfon
Kreivi
Viestit: 470
Liittynyt: Lauantai, 24.05.2008 19:27
Paikkakunta: Espoo

Matkalla (fanfic)

Viesti Kirjoittaja Sapfon » Torstai, 29.07.2010 12:34

Hikipisarat valuivat kasvoilleni ja maistoin suolan huulillani. Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja sai panssarini liimautumaan ihooni. Korjasin otetta sauvastani ja jatkoin taivaltani pienellä pölyävällä tiellä. Etsin katseellani edes pientä varjoa mihin istahtaa levähtämään. ”Tämän on paras olla sen arvoista” mutisen itsekseni. Saappaani hankasivat ja selkääni kolotti. En kuitenkaan voi luopua mistään mitä kannan mukanani. Ne tulevat vielä pelastamaan henkeni. Annan mieleni lipua kauas pois askelten tasaisen töminän mukana. Kuinka moni vastaa kutsuuni ?

Ei meitä enää ollut montaa elossa, Lumenorin silloisesta jalkaväki-yksiköstä, sittemmin palkkasotureista. Wilhelm ei enää koskaan tarttuisi aseeseen, olin paikalla kun hän hylkäsi meidät ja tappamisen mielettömyyden. Christian tulisi, koska hän on alati uskollinen. Mies kuolisi kanssani. Odotin jo näkeväni hänet, häivyttämässä epäilystäni. Tiesin että kävelen kuolemaani, mutta Herrani vaatii sitä. Entä muut? Alexander oli lähtenyt kauas pois taistelemaan jonkun sulttaanin joukoissa. Miehen veroista hilparin käyttäjää ei maa päällään kantanut, nyt olisin häntä tarvinnut. Michael tulisi, koska hän tunsi elävänsä vain taistelussa. Mies etsi kuolemaa, oli etsinyt jo vuosia löytämättä.

”Meitä ei ole tarpeeksi Herrani” olin valittanut pakatessani tavaroitani. ”Meidät on kaikki tapettu tai lopettaneet” olin niin heikko uskossani. ”Houkka! Minä lähetän miehet polkusi varrelle. Yksin sinusta ei minulle ole hyötyä” Herrani vastasi minulle pienessä kammiossani. Ja niin minä lähdin taivaltamaan Härkälinnaa kohti.

Tienristeyksessä kasvoi valtava tammi, jonka varjoon pääsisin lepäämään. En ollut enää niin hyvässä kunnossa, vuodet pienessä kammiossani olivat laiskistuttaneet minut. Lihakseni eivät enää olleet samat, joilla olin ennen taistellut. Puuta vasten nukkui mies, kilpi ja miekka vierellään ja jousi sylissään. ”Tänne sinä paskiainen siis tiesit tulla” sanoin hiljaa ääneen. ”Huohotuksesi kuuluu mailien päähän, et ole enää entiselläsi”mies vastaa avaamatta silmiään. ”Michael, taivalla kanssani niin lupaan sinulle, että saat kuolla kunnialla” ”Pidän tuosta lupauksesta kiinni ystäväni”

Päivää ennen saapumistani Härkälinnaan löysin uskollisimman mieheni, Christianin. Hän oli odottanut minua saapuvaksi. Umpinainen kypärä päässään, miekka ja pyöreä kilpi jaloissaan ja hieman jo ruostunut panssari päällään hän seisoi katsomassa minuun. ”Me kuolemme tänne ystäväni” olivat hänen ensimmäiset sanansa. ”Seuraatko minua silti?” katsomme toisiamme silmiin. ”Se on Herramme tahto” hän hymyilee ja puristaa kättäni.

Hakiessani ruokaa ja juotavaa pienestä kylästä kiinnitin huomiota mieheen joka seisoi tavernassa oluttuoppi kädessään. Miehellä oli vaaleat lähes hartioille ylettyvät hiukset, jotka oli laitettu huolellisesti poninhännälle. Fyysisesti mies oli hyvässä kunnossa ja hän lepuutti toista kättään miekan kahvalla. Mies oli siis varmasti entinen sotilas, joka oli jättänyt sen elämän taakseen. Hän kantoi Camorran symbolia, pakolainen siis. Miehen panssarointi oli yhdistelmä aikojen saatossa kerättyjä voitonmerkkejä. Palkkasotilas siis. Kuitenkin tiesin heti, että Jumalani haluaa tämän miehen mukaani. Ja mies halusi kostoa, täydellinen väline Herrani käyttöön. Miehen kertoessa hintansa olin nauranut. Samalla rahalla olisin saanut tusinan miehiä isosta kaupungista. Heitin kultarahat miehelle, joka punnitsi painoa kädessään ja virnisti. ”Sieltä minne menemme ei taida voida ostaa ulospääsyä”

Viimeisen päivän aamuna heräsin oksan rasahdukseen. Räväytin silmäni auki. Nuori mies keitti ruokaansa meidän nuotiollamme. Miehellä oli selässään nuoliviini ja kaunis jousi makasi hänen jaloissaan. ”Ajattelitte nukkua koko päivän?” mies kysyi ja virnisti. ”Aamupalalle ajattelin herätä” vastasin ja hivutin miekkaani tuuman ulos huotrasta. ”Olen ampunut sinut ja ystäväsi jo paljon ennenkuin saat tuon miekan huotrasta” mies tokaisee ja jatkaa puuronsa hämmentämistä. ”Mitä sinä etsit, Jousimies?” ”Paikkaa, jossa viini virtaa ja kauniit naiset tanssivat minut pyörryksiin, mitä kaikki miehet etsivät Pappi ?” mies on hilpeällä tuulella. ”Lähde mukaani Jousimies, lähde soittamaan jousesi jänteellä ikuisuuden laulua niille, joiden takia tässä maassa ei enää ilo raikaa ja viini virtaa” ”Kyllä minä tulen Pappi, mutta tiedä että sankarkuolema ei ole suunnitelmissani”

Joukkomme ei ole vielä valmis, mutta iltaan on vielä aikaa. Ja painajaiset alkavat vasta huomenna. Sytytä pieni kynttilä ja pimeys väistyy. Sytytä nuotio ja valaiset ystäväsikin. Polta pahuus maailmasta ja sen valon näkee jokainen.
Etelän Imperiumin organisaattori, jos on asiaa voi laittaa viestiä

Alas! How many noble and valiant knights we've lost.

Kuva

Palaa sivulle “Fantasy Battle II - Pimeyden Sodat”