Pohdintaa ketjukuulista ja varstoista

Keskustelua tapahtuman, sääntöjen ynnä muun kehittämisestä sekä asioista, jotka vuonna 2011 tulisi huomioida.

Valvojat: Ylläpito, Järjestäjät

Pahistonttu
Kuningas
Viestit: 3422
Liittynyt: Maanantai, 20.03.2006 21:56
Paikkakunta: Porvoo

Viesti Kirjoittaja Pahistonttu » Maanantai, 28.02.2011 20:12

Itse en pidä kyseistä asetta kovinkaan tehokkaana, joten asepajamme keskittyy muihin projekteihin.
Miten muuten olisitte suhtautuneet 4,5m lasikuitupikeen vuonna 2007 tai 2008. Bannanneet liian hyvänä? Varsta on jotain uutta ja sitä vastaan ei välttämättä vain osata tapella. Se on mielestäni niin kömpelö ase, ettei sillä pärjää tämän päivän keihäille tai varsiaseille. Sillä on kuitenkin paikkansa staattisten kilpimuurien murjomisessa, siinä se on hyvä, mikäli kavereina on riittävästi keihäitä/varsiaseita suojelemassa sitä.
Kunhan ihmiset saavat pähkäiltyä mikä on taktisesti oikea ratkaisu kohdattaessa varsta, niiden "ylivoimaisuus" katoaa. Muerten testien perusteella paikallaan seisominen ei toimi. Jokaisella aseella katapultista (mielestäni tällä hetkellä sääntöjen ehdottomasti tehokkain vehje) tikariin on taistelukentällä paikkansa jossa se tekee pahaa jälkeä. Oman paikkansa ulkopuolella se taas on hyödytön. Eri aseilla tämä mukavuusalue on eri kokoinen. Tikarilla saa kovassa tungoksessa paljon enemmän aikaan, kuin miekalla, mutta miekalla pärjää lähes kaikissa tilanteissa jotenkuten. Yksikään ase ei ole erinomainen kaikkialla.
Hän, joka sitoutuu kunniaan on hävinnyt jo ennen taistelun alkua.
Avatar
Automaattinen
Komentaja
Viestit: 1605
Liittynyt: Tiistai, 14.02.2006 23:00
Paikkakunta: Mouhijärvi

Viesti Kirjoittaja Automaattinen » Maanantai, 28.02.2011 20:27

Niin no siis varstaa vastaan on helppo tapella jos rivi on tarkkana ja yksikin keihäs tai jousi on tukena. :)

Siihen kun riittää että nostaa kilven ylös ja pistää miekan sivusuunnassa poikittain pään yli. Se nappaa sen bluntin kiinni ja siinäpä se vaarallisuus oli.

Mutta siis fjongaavat pitkät varstat huolettaa, sillä "pilkkiminen" aka "vatkaaminen" on näissä aseissa mahdollinen juusto.

Ja kieltämättä kilven kanssa käytetty haisee enemmän juustolle kuin ilman sitä käytetty, ihan koska varsta kärsii tällöin varsiaseiden normaalista ongelmasta, eli jousimiehistä. :D

Tällöin toki reilua olisi että varsta on riittävän pitkä ettei sitä ole sitten toinen käsi vaan tyhjänä, mutta ei mitään kahta metriä plus patukka.

Mua ei o koskaan tavattomasti haitannut, lähinnä se että muutenkin epäselvään tilanteeseen tuodaan mukaan mahdollisesti (tästä siis oli tosiaan keskusteluissa ihan hyvää purkua, joka sai minut puhuttua näitä vastaan vääntämään) enemmän epäselvyyksiä aiheuttava, verrattaen holtittomasti poukkoileva pallero tahi kapula. Lasermiekkasäännöillä se kun tappaa hipsusta.
On mahdollista että ajattelen, näin ollen voin myös olla olemassa.
Pahistonttu
Kuningas
Viestit: 3422
Liittynyt: Maanantai, 20.03.2006 21:56
Paikkakunta: Porvoo

Viesti Kirjoittaja Pahistonttu » Maanantai, 28.02.2011 20:48

Ei ainakaan testeissä ole vaikuttanut olevan ongelma, jos kerran osumat ovat tuntuneet liikaakin.
Jos varsta fjongaa liikaa se on kielletty, samoin kuin liikaa fjongaavat keihäät ja varsiaseet ja miekatkin. Mielestäni sääntökeskustelussa argumenttina "sääntöjen vastaisesti rakennettuna ase xyz on ylivoimainen/vaarallinen/tyhmä" ei ole pätevä, ellei kyseessä ole huomattavan vakavaa turvallisuusriskiä aiheuttava asia.
Hän, joka sitoutuu kunniaan on hävinnyt jo ennen taistelun alkua.
Avatar
Beatific
Kuningas
Viestit: 2797
Liittynyt: Keskiviikko, 05.07.2006 09:01
Paikkakunta: Espoo
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Beatific » Maanantai, 28.02.2011 21:31

Pahistonttu, tuossa 4.5m lasikuitukeihäsvertauksessa olet varmaan oikeassa. Aseteknologia on mennyt eteenpäin sitten noiden vuosien.

Lähinnä ajattelen, että peruskilpi- ja miekkamiehen kun korvaa perusvarstakilpimiehellä (jonka aseen pituus on 110-150cm), saadaan tappavampi paketti aikaiseksi.

Täsmennän vielä omaa kantaani: en ole varstoja vastaan, tulkoot vain takaisin minun puolestani, hauska asehan se on. Miekkaan en sen jälkeen enää koskekaan, en muutenkaan osaa mokomaa käyttää :lol:
Assassiini skeittaa Kartanolinnan mailla ympäri vuoden
Avatar
Automaattinen
Komentaja
Viestit: 1605
Liittynyt: Tiistai, 14.02.2006 23:00
Paikkakunta: Mouhijärvi

Viesti Kirjoittaja Automaattinen » Maanantai, 28.02.2011 23:46

En tosiaan muista miten se meni viimeksi se keskustelu, enkä ole saanut kokemuksia juustoisista varstoista. Onko liian kovan osuman jälkeen kapula seisahtunut paikalleen, poukkoillut vaiko kenties tehnyt jotain muuta? Tämä ensimmäisen osuman jälkeen tuleva mahdollinen poukku tahi poukkoilu on siis se epäselvyys, ei sen ensimmäisen osuman selvyys tahi epäselvyys itsessään.

Minä taas en maalaisten karttuihin koske! :D
On mahdollista että ajattelen, näin ollen voin myös olla olemassa.
Avatar
Beatific
Kuningas
Viestit: 2797
Liittynyt: Keskiviikko, 05.07.2006 09:01
Paikkakunta: Espoo
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Beatific » Tiistai, 01.03.2011 10:45

Tuo poukkoilu ei ole minun kokemusteni mukaan ollut ikinä todellinen ongelma. Uskoisin sen olevan jonkinlainen foorumimyytti. Koska en boffaa kaikissa treeneissä ympäri Suomea, voin tietysti olla väärässäkin :lol:

Rämän ja Assassiinien vanhoissa varstoissa kovat iskut johtuivat aika pitkälle siitä, että lyömäosan sisällä oli kovaa materiaalia (assasiinien malleissa ohutta pvc:tä, rämän varstoissa kasteluletkunpätkä) joka oli pehmustettu eristeputkella. Tätä eristeputkea sitten korjattiin lisäämällä jesaria...

Osa iskun tulkitusta kovuudesta johtuu luultavasti myös siitä, kun se pulikka napsahtaa yleensä päähän sen jälkeen kun se on ottanut kilven reunan yli taittuessaan lisävauhtia. Osuma tulee yllättäen, ja kaikille on varmaan tuttu efekti, että yllättäen tullut isku sattuu enemmän kuin sellainen johon on osannut varautua.

Nykymallisista, pelkkää vaahtomuovia lyömäosassaan sisältävistä Vibeliuksen valmistamista varstoistani en ole muistaakseni saanut valitusta.
Assassiini skeittaa Kartanolinnan mailla ympäri vuoden
Vaahtopelti
Paroni
Viestit: 203
Liittynyt: Keskiviikko, 10.09.2008 20:25
Paikkakunta: Tampere

Viesti Kirjoittaja Vaahtopelti » Tiistai, 01.03.2011 12:22

Varstoja vaikka kuinka rajoittaa, on se pidempänä sen verran tehokas kilventuhoaja että kilpimiehillä kannattaisi olla pitkähköt varstat jotka vaihtaa lyhyempään miekkaan (tai varstaan) vihollisen yrittäessä päällejuoksua. Ison kilven taakse saa erittäin kätevästi parikin asetta kiinnitettyä ja niitä on myös helppo sieltä vetää (kuten heittokeihäitä). Miekkaa voi myös pitää erinomaisesti vasemmassa (tai oikeassa) kädessä kilven kanssa jos kilvessä on remmikahva kiinteän sijaan.
Pahistonttu
Kuningas
Viestit: 3422
Liittynyt: Maanantai, 20.03.2006 21:56
Paikkakunta: Porvoo

Viesti Kirjoittaja Pahistonttu » Tiistai, 01.03.2011 14:04

Ottakaa ihmeessä noita pitkiä yhdellä kädellä käytettäviä varstoja testattavaksi.
@Beatific: Voin ottaa jonkun niistä vanhoista varstoista modattavaksi, jotta saadaan siitä turvallinen testikappale.
Nuo vanhat Rämän varstathan eivät edes enää mene läpi pehmustestandardeista, ihmettelin niitä jo silloin aikanaan.
Hän, joka sitoutuu kunniaan on hävinnyt jo ennen taistelun alkua.
Avatar
Beatific
Kuningas
Viestit: 2797
Liittynyt: Keskiviikko, 05.07.2006 09:01
Paikkakunta: Espoo
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Beatific » Torstai, 03.03.2011 11:29

Mainiota, otan lumilautapussillisen vempeleitä mukaan :lol:
Assassiini skeittaa Kartanolinnan mailla ympäri vuoden
Avatar
MrBigMr
Sotalordi
Viestit: 1085
Liittynyt: Torstai, 01.06.2006 11:17
Paikkakunta: Kuopio

Viesti Kirjoittaja MrBigMr » Perjantai, 04.03.2011 00:08

Itse en näe mitään pahaa ketjukuulien sallimisessa. Ovat sen verran hasardeja niin kohteelle kuin käyttäjällekin, että ei ne ainakaan ylitehoisia ole. Jollain reenileirillä tiimiläinen teloi kaksi omaa ketjukuulalla heti kun peli puhallettiin käyntiin.
Beatings will stop once morale improves.
Avatar
Automaattinen
Komentaja
Viestit: 1605
Liittynyt: Tiistai, 14.02.2006 23:00
Paikkakunta: Mouhijärvi

Viesti Kirjoittaja Automaattinen » Perjantai, 04.03.2011 07:58

Ja tulisi sitten jousimiehille tekemistä. :D
On mahdollista että ajattelen, näin ollen voin myös olla olemassa.
Viestiketju Lukittu

Palaa sivulle “Kehitysideat”