Raskaasta panssaroinnista parempaa peliteknistä hyötyä

Keskustelua tapahtuman, sääntöjen ynnä muun kehittämisestä sekä asioista, jotka vuonna 2011 tulisi huomioida.

Valvojat: Ylläpito, Järjestäjät

Viestiketju Lukittu
Avatar
Beatific
Kuningas
Viestit: 2797
Liittynyt: Keskiviikko, 05.07.2006 09:01
Paikkakunta: Espoo
Viesti:

Raskaasta panssaroinnista parempaa peliteknistä hyötyä

Viesti Kirjoittaja Beatific » Perjantai, 31.12.2010 13:37

Tervehdys, ja Hyvää Uutta Vuotta kaikille lumen peittämästä Albergan Kartanolinnasta!

FaBa II:n jälkeen olen pysytellyt poissa foorumeilta, vaikka perinteisesti olen käynyt miltei päivittäin lukemassa kaiken Google Readerin poimiman aineiston. Tämä strategia lähinnä siksi, että tiesin että syksyllä en ehtisi erinäisten menojen takia juurikaan boffaamaan ja, mikä on poissa silmistä, on jossain määrin myös mielestä.

Mutta uusi vuosi, uudet kujeet, ja eilisen luku-urakan jälkeen olen "palannut" :D

Kehitysideoiden ja sääntömuutosten suhteen minulla on (jo pidempään) ollut kaksi agendankohtaa sydäntäni lähellä. Toinen on pitkien keihäiden materiaalikeskustelu (jonka toistaiseksi annan olla; uskoisin että etenee omalla painollaan). Toinen taas on kunnollisen haarniskoinnin peliteknisen hyödyn parantaminen perus-sohu-säännöstössä.

Viestiketjun perimmäinen tarkoitus on tässä vaiheessa kerätä asian periaatteellisten kannattajien taholta ideoita, joilla "raskaan" haarniskoinnin peliteknistä hyötyä voitaisiin parantaa kuitenkin tasapainon ja peli-ilon säilyttäen. Siksi jätän epäkohdan kuvauksen tässä vaiheessa aika lyhyeksi (monethan kokevat että epäkohtaa ei ole, enkä halua vielä käyttää energiaani siitä vääntämiseen).

Oma ns. sohusettini koostuu tällä hetkellä optimoidusta virityksestä erilaisia ei-historiallisia mutta sääntöteknisesti hyväksyttäviä ratkaisuja; esim. pellitetty lätkärintapanssari, loput nahkaviritelmiä, sekä grillillinen teräskypärä. Kaapista löytyisi vaikka millaista settiä, mutta sohukontekstissa olen "ajautunut" tähän ratkaisuun maksimoidakseni peli-iloani. Gambesonin päällystäminen niitatulla chainilla sekä paikoin kiiltävällä pellillä tuottaisi riemua lähinnä vastustajille, jotka ehtivät tikata minuun lukuisia osumia siinä vaiheessa kun vasta liikuttelen käsivarsiani löydäkseni takaisin.

Olisi kuitenkin hauskaa, jos ne, jotka panostavat haarniskointiin saisivat siitä myös peliteknistä hyötyä, jos eivät millään tavalla ratkaisevaa, niin ainakin sen verran, että se tasapainottaisi haarniskan tuomia hankaluuksia. Näinhän ei nykysäännöstössä tapahdu (ja erimielisyydet voidaan pistää toiseen ketjuun).

Sääntömuutosehdotukseni perusidea on, että määriteltäisin kriteerit, joiden perusteella voidaan katsoa soturin olevan "raskaasti haarniskoitu". Nämä kriteerit täyttävä soturi saa nykyistä parempaa peliteknistä hyötyä vaivoistaan.

Sen sijaan että yrittäisin itse keksiä täydellisen ehdotuksen, pyydän teiltä ideoita miten edellä mainitun kaltainen sääntö voitaisiin toteuttaa. Annan siemeniksi seuraavat, tahallaan epätäydelliset setit, ja ilman sen pidempiä esimerkkejä:

Raskaan haarniskoinnin määrittely
- setin ja vaatetuksen oltava "historiallinen" mutta löyhästi tulkittuna; tämä sulkee kuitenkin pois esim. lätkäkypärät, pellitetyt urheilupanssarit, raitaverkkarit ja muut boffoskenssä toisinaan esiintyvät viritykset
- setin oltava sellainen, että ko. kamat omaava voisi oikeasti kuvittella niiden suojaavan taistelussa; tämä rajaa ulos esim. gambesonittomat napapaitachainit
- huom! Ei-historialliset kengät ovat ok

Pelitekninen hyöty:
- jokeripiste suojaamaan ensimmäiseltä kuolettavalta (tai haavoittavalta; tätä voi pohtia...) osumalta

No niin, the floor is yours. Pyrin poimimaan keskustelusta helmiä wiki-sivulle, jossa ns. lopullinen sääntömuutosehdotus etenee; kenties itsekin tuotan lisää sisältöä ehdotukseen.
Viimeksi muokannut Beatific, Sunnuntai, 02.01.2011 23:06. Yhteensä muokattu 5 kertaa.
Assassiini skeittaa Kartanolinnan mailla ympäri vuoden
Avatar
Skylark
Sotalordi
Viestit: 1146
Liittynyt: Perjantai, 10.03.2006 09:42
Paikkakunta: Espoo

Viesti Kirjoittaja Skylark » Perjantai, 31.12.2010 15:17

Kiitos B, pelastit minut juuri oikealta työnteolta. Täytynee roiskaista ensimmäinen hahmotelma:

Setin on oltava kokonaisuudessaan hyvä, eli ei autemttista 4mm kypärää mutta seppälän keltaiset shortsit jalassa. Joko olet
"raskas" tai et ole.

Hyötyvaihtoehdot:
==================
* suojaa ensimmäiseltä osumalta (helppo laskea aluksi alta pois, mutta ei niin iso hyöty)
* TAI suojaa ensimmäiseltä haavoittavalta/kuolettavalta osumalta (eli raajavammalta, tai pää- tai torsokuolemalta)
* TAI suojaa ensimmäiseltä kuolettavalta osumalta (Jokeri-piste a.k.a. Heath Ledger point)
* TAI annetaan yksinkertaisesti päähän ja torsoon yksi lisäpanssaripiste. eli raajoissa on yksi piste, päässä ja torsossa kaksi. ihan normaaleja paikkakohtaisia pisteitä.

Kriteerit:
===========
* oltava suurinpiirtein kattava. pois lukien kengät ja pohkeet takaosat tms.
* keskiaikatyyppiset vaatteet. T-paidat, verkkarit yms. pois. Rajatapauksena H&M:n neutraalit puuvillahousut? Myös muoviroina/camelbagit piiloon tai pois?
* panssarit väljästi tulkittuna historialliset.
* torsossa oltava alla gambeson. ei välttämättä kovin paksu mutta sellainen jota panssareiden alla tuppasi olemaan, heitän ehdotuksena 6mm
* gambesonin lisäksi (pelkkä gambeson ei riitä vaikka olisi 30mm):
-- rengaspanssari, oltava ehdottomasti niitattu. ei napapaitamallia.
-- TAI levypanssari (1mm?)
-- TAI brigandine (paksuus)? tai vastaava oikeasti suojaava.
* kypärä oltava teräskypärä. EI grilliristikkoa.
-- joko niin että on oltava kunnollinen kasvosuoja tai sitten vaihtoehtoisesti jos kasvot ovat paljaana,
on se soturin heikkokohta ja sitä voidaan ajatella "hyvänä optimointina" joska näkökyvystä maksetaan
todella iso hinta. Tai sitten unohdetaan tuollainen. Joka tapauksessa kasvosuojaksi ei
riitä spangenhelmilaatta, viikinkinaamiota, tai chainihuntu.
* kaula ei saa olla ainakaan kovin avonainen. Jos kypärä ja torsopanssari ei suojaa, sitten aventail vähintään,
tai brigandine/plate bevori.
* käsisuojat gambesonin päälle. voi olla se niitattu chaini tai jotain muuta. Myös nivelet suojattava.
* jalkasuojissa, mikäli ovat levypanssaria, ei tarvitse olla toppahousuja alla. Chainipöxyt rajaisin kokonaan pois? Jonkilaiset teräspolvisuojat.
* kätöset: teräsgauntletit,kintaat tms. mutta chainikintaat eivät riitä mielestäni. en haluaisi ottaa näppiosumaa sellaisiin oikein minkäänlaista lyöntiä.


Tässä ensimmäinen ruho susien raadeltavaksi. Käykä säälimättä käsiksi.

edit: muistakaa myös http://wiki.sotahuuto.fi/index.php/Koos ... 4nn%C3%B6t
:lol: :lol: :lol: :lol: :lol: :lol: :lol: :lol: :lol: :lol: :lol: :lol: :lol: :lol: :lol: :lol: :lol: :lol: :lol: :lol: :lol: :lol: :lol: :lol: :lol: :lol: :lol: :lol: :lol: :lol: :lol: :lol: :lol: :lol: :lol: :lol:
Avatar
Beatific
Kuningas
Viestit: 2797
Liittynyt: Keskiviikko, 05.07.2006 09:01
Paikkakunta: Espoo
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Beatific » Perjantai, 31.12.2010 17:31

Kiitos Skylark! Tuosta ilmenee hienosti, että kyse ei ole pelkästään haarniskoinnin kattavuudesta tai "paksuudesta", vaan sopivasta yhdistelmästä molempia.

En nyt kommentoi sen kummemmin kohta kohdalta (en ehdi tähän hätään, palaan asiaan vielä), mutta tuon esiin ajatuksen joka ensimmäisessä viestissäni jäi lausumatta: kriteerien ei tulisi olla älyttömät, kuten esim. FaBan 5p vaatimukset olivat.

Edellä esitetty kriteeristö menee ehkä himpun yli omasta (toistaiseksi määrittelemättömästä...) rajastani, mutta ei paljoa.
Assassiini skeittaa Kartanolinnan mailla ympäri vuoden
Avatar
LehtoA
Herttua
Viestit: 755
Liittynyt: Torstai, 24.05.2007 17:42
Paikkakunta: Espoo

Viesti Kirjoittaja LehtoA » Perjantai, 31.12.2010 19:00

Muuten en tähän halua isommin kommentoida, mutta ihmettelen suuresti Skylarkin intoa rajata rengaspanssaroinnin osalta lisäpisteet ainoastaan niitattuihin panssareihin. Eikö niittaamaton muka paina ja haittaa toimintaa aivan samalla tavalla kuin niitattu esikuvansa? Tuollaisena se rajaisi itse panssareitaan näpertävät ihmiset melko tehokkaasti tämän lisähyödyn ulkopuolelle riippumatta setin muusta komeudesta, periodisuudesta ja kattavuudesta.

Olen aina kuvitellut että niittaamattomankin rengaspaidan on tarkoitus kuvata niitattua boffauksen kontekstissa, sen haitta ja paino ovat vastaavat.
Kuva
Pahistonttu
Kuningas
Viestit: 3422
Liittynyt: Maanantai, 20.03.2006 21:56
Paikkakunta: Porvoo

Viesti Kirjoittaja Pahistonttu » Perjantai, 31.12.2010 23:39

Jos raskaalle panssarille halutaan jotain lisäetuja, niin mielestäni nämä edut tulisi olla mahdollista saavuttaa useammalla historiallisella menetelmällä. Esimerkiksi ensimmäisten ristiretkien aikaan ratsumiehellä saattoi olla gambeson ja kaksi rengaspanssaria päälekkäin, varmasti raskas ja suojaava.
En myöskään sitoisi "raskautta" painoon, sillä täysi levypanssari voi olla yllättävänkin kevyt.

Painoltaan raskain setti on todennäköisesti pitkähihainen rengaspanssaripaita ja rengaspanssarilahkeet, alla gambeson. Kun taas kovetetun nahan jälkeen keveintä lienee millinen pelti. "Tasapainotus" siis antaisi etua (ensimmäisen viestin ehtojen mukaan) ennen kaikkea hyvin tehdylle levypanssarille. Mikä tälläkin hetkellä kuuluu optimoiduimpien vaihtoehtojen joukkoon.
Hän, joka sitoutuu kunniaan on hävinnyt jo ennen taistelun alkua.
Avatar
Beatific
Kuningas
Viestit: 2797
Liittynyt: Keskiviikko, 05.07.2006 09:01
Paikkakunta: Espoo
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Beatific » Lauantai, 01.01.2011 13:01

Lähdin koostamaan tuonne:
https://spreadsheets.google.com/ccc?key ... E&hl=en_GB

Kuka tahansa saa editoida, häiriköt tai asian lähtökohtaiset vastustajat pysykööt poissa.

Edit: sorvasin Skylarkin ehdotusten pohjalta seuraavan version. Höllensin hieman kriteerejä siellä täällä (esim. niitattu chaini yhtä hyvä kuten niittaamatonkin), ja valitsin vaikutukseksi ensimmäiseltä osumalta suojaamsen.
Assassiini skeittaa Kartanolinnan mailla ympäri vuoden
Avatar
Peltokorppi
Marsalkka
Viestit: 2442
Liittynyt: Torstai, 14.06.2007 21:10
Paikkakunta: Jykylä

Viesti Kirjoittaja Peltokorppi » Lauantai, 01.01.2011 14:36

Itsekkin olen sitämieltä että raskaille panssareille pitäisi antaa jotain boonusta niiden kantamisesta.

Ärsyttää vain tuo autenttisuudella intoileminen kun juurikin vähemmän autenttiset voivat olla vähintään yhtä raskaita ja hankalia.

Lisäpisteen tai vastaava tulisi määrittää jotenkin sen mukaan miten paljon haarniska tuottaa peliteknistä haittaa kantajalleen eli juurikin umpikypärät, renkaspanssarigampeson yhistelmät ja platetorsot.

Tarjoaisinkin erillaisen mielipiteen ja sensiaan että annettaisiin raskaille lisäpisteitä otettaisiinkin taistelua haittaamattomilta kevyiltä panssareilta se piste pois.

Kevyet panssarit ovat vain tarpeettomia koristeita mitkä eivät vie lajia minnekkään. Raskailla panssareilla taas on jo nyt paljon osumien ottamattomuutta jota lisäpisteet toisivat vain paljon lisää.
Tällä muutoksella saataisiin se kaivattu ero raskaitten ja kevyitten panssarien välille.
"Can you quack
Can you quack like a duck when you suck"
Avatar
mikko
Kreivi
Viestit: 411
Liittynyt: Maanantai, 26.03.2007 16:20
Paikkakunta: Espoo/(Laukaa)

Viesti Kirjoittaja mikko » Lauantai, 01.01.2011 15:05

Peltokorpin ajatusta tukien olisi siis, että panssaripisteen rajaa tiukennettaisiin, ei sen kummempaa.

Esimerkkinä, nahan vaatimusten huomattava koventaminen/ tai nahan poistaminen kokonaan panssaripistemateriaaleista.

Tässä on tietysti se vika, että kaikkein raskaimmasta panssarista ei silti saisi etua verrattuna tavalliseen raskaaseen panssariin. Kuitenkin ero kohtuuraskaan ja todella raskaan välillä on pienempi kuin todellaraskaan ja urheilunahkaritarin.
Avatar
Beatific
Kuningas
Viestit: 2797
Liittynyt: Keskiviikko, 05.07.2006 09:01
Paikkakunta: Espoo
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Beatific » Lauantai, 01.01.2011 16:56

Ruttolaisilta keskusteluun pari todellakin kommentoinnin arvoista pointtia, ja kiitokset niistä!

Olen hieman eri linjoilla itse, mutta näkemykseni alla:

1) Autenttisuudella intoilemisesta

Sääntömuutosten pitäisi mielestäni tukea bofferoinnin kehittymistä "näyttävämmäksi". Kovin tiukkaa autenttisuutta en kuitenkaan itse ajaisi; esim. nykykengillä meno on miellyttävämpää ja turvallisempaa; taskut housuissa ovat kovin kätevät, jne.

Jos katsotte linkin päässä olevaa Beatific ver 0.2:sta, siinä on autenttisuussanamuotoja lievennetty Skylark 0.1:een nähden.

Samoin, se, että "vähemmän autenttiset voivat olla vähintään yhtä raskaita ja hankalia" ei ole mielestäni mikään syy tukea niitä. Levyhaarniskasetit ovat, vaikkakin periaatteessa kevyempiä kuin täysrengasssetit, ne ovat tuskallisia pukea, huoltaa sekä valmistaa. Uusi raskaustaso kenties suosisi hivenen hyvin toimivia levyhaarniskasettejä, mikä ei mielestäni ole lainkaan pahasta.

2) PP-kriteerien tiukentaminen vs. uuden "raskaustason" määritteleminen

Panssaripistekriteerien tiukentaminen voisi tietysti olla yksi lähtökohta kaivattujen erojen luomisessa.

Kuitenkin mielestäni haarniskointi on jo itsessään merkittävä osa lajin monipuolisuutta, ja siten sen rikkautta. Kriteerien tiukentaminen karsisi todella suuren joukon nykyisiä panssareita säännöstön ulkopuolelle, mikä johtaisi itkuun ja hammastenkiristelyyn monella taholla. Se saattaisi myös johtaa kevyiden verkkarisankareiden lisääntymiseen entisestään. Näin ollen ainakin itse pitäisin mieluummin nykysäännöt, kuin tiukentaisin kriteerejä - jos ne olisivat ainoat vaihtoehdot.

Siten paljon parempi lähtökohta on mielestäni määritellä uusi "raskaustaso". FaBa-kokemukset tähän mennessä myös viittaavat vahvasti siihen, että panssaripisteiden hienovarainen lisääminen ei ole elinkelvoton ajatus.


Teen jossain vaiheessa spreadsheettiin jonkinlaista keskustelukoostetta kunhan ehdin.
Assassiini skeittaa Kartanolinnan mailla ympäri vuoden
Frost
Kersantti
Viestit: 57
Liittynyt: Tiistai, 27.11.2007 20:58

Viesti Kirjoittaja Frost » Lauantai, 01.01.2011 18:16

Mielenkiintoinen aihe.
olisi hienoa saada joku selkeä ero nahkaskirmsankereiden ja peltimörköjen kestävyydelle.
tässä onkin tullut jo ilmi kaksi yksinkertaista tapaa toteuttaa se. Ensinnäkin luoda uusi ja raskaampi panssarointitason "luokka", jolla erilaiset vaatimukset. Suurimpana ogelmana imo on keksiä järkevä tapa mallintaa etua, (= kestävyyttä) sillä ainakin itseä alkaa joka kerta harmittamaan kun joku ehdottaa lisää panssaripisteitä minnekkään, koska se johtaa myös aseiden, kuten tekniikoidenkin naurettavaan käyttöön liian pitkälle vietäessä. Vaikkei sitä veisikään liian pitkälle, (massiiviset panssaripistepoolit) niin ylimääräiset kestopisteet, oli niitä kuinka paljon tai vähän hyvänsä tekevät aseista eriarvoisia ja se johtaa tiettyjen aseiden ja aseyhdistelmien suosimiseen ja taas toisten asevalintojen vähenemiseen. Esimerkkinä (alkup. sääntöehdotuksen mukaisesti eli tässä tapauksessa, yksi panssaripiste kaikkialla + ensimmäinen osuma ignorataan) "raskas" hilparimies VS. "raskas" kilpimies. uskoisin kaikkien tietävän mitä tällaisessa tilanteessa tapahtuu, eli toisinsanoen kilpimies torpeedoi, yrittää torjua hitaamman aseen lyönnit ja vaikka onnistuisikin ottamaan niinkin paljon, kuin 2 kunnon osumaa hilparista ennen kuin pääsee iholle, pamputtaa kilpimies lyhyellä miekallaan, lähes avuttoman hilpardöörin suohon.
Itse ainakin yleisesti vastustan kaikkia panssaripisteisiin nojaavia systeemejä, mutta sotahuudon nykyinen, eli max 1 piste on vielä jotenkuten toimiva. + se on älyttömän yksikertainen.

Taas jos panssarisääntöjä alettaisiin kiristämään, niin mua ei ainakaan haittaisi lyödä splinttejä käsi- ja jalkasuojiini, jos saisin nähdä vähemmän pelkällä 3mm kovetetulla nahalla päällystettyjä skirmaajia.
mikään ei ole niin hienoa sohussa kuin se, että jonkun ampuma nuoli osuu toisen 3mm nahkakasaan, jonka seurauksena trollface.jpg ja "osu panssariin"-heitto. Joka kerta alkaa ärsyttää. :D

Imo nykyisten panssarisääntöjen tiukentaminen on "the way to go" koska ihmiset joutuisivat päättämään, laittavatko he päälleen oikeasti painavaa panssaria esim. kun aikovat skirmaamaan, vai menevätkö ilman. nykyään taas on mahdollista laittaa jokapuolelle kutakuinkin ilman painoisia nahka- ja kangassuojia, siten että ne suojaavat yhtä paljon kuin fullplate. :?
Pahistonttu
Kuningas
Viestit: 3422
Liittynyt: Maanantai, 20.03.2006 21:56
Paikkakunta: Porvoo

Viesti Kirjoittaja Pahistonttu » Lauantai, 01.01.2011 20:02

Beatific kirjoitti:Levyhaarniskasetit ovat, vaikkakin periaatteessa kevyempiä kuin täysrengasssetit, ne ovat tuskallisia pukea, huoltaa sekä valmistaa. Uusi raskaustaso kenties suosisi hivenen hyvin toimivia levyhaarniskasettejä, mikä ei mielestäni ole lainkaan pahasta.
Levypanssarin valmistamiseen tarvitaan paremmat työkalut kuin rengaspanssariin, mutta ainakin itse pidän rengaspanssarin väsäämistä huomattavasti työläämpänä. Hyvin istuvaa ja toimivaa levypanssaria saa rahalla, jopa kohtuu halvalla. Maalattuna sellainen ei vaadi käytännössä mitään huoltoa. Pukeminen tosin vie hetken enemmän.


Kuva

Kuvassa Muerten panssaripajan valmistama Churburg -mallin rintapanssari millisestä pellistä, 1,5mm splinttihelmalla. Painaa muutaman kilon, istuu hyvin, nopea pukea. Vieläpä näyttävä ja historiallinen. Hyvinkin optimoitu haarniskamalli siis. Hyvin toteutettu peltimörkö liikkuu yhtä sulavasti, kuin nahkaskirmarikin. Vastoin yleistä harhaluuloa levyhaarniskat eivät ole kömpelöitä ja hankalia, mikäli ne vain on mitoitettu oikein.
Hän, joka sitoutuu kunniaan on hävinnyt jo ennen taistelun alkua.
Avatar
Beatific
Kuningas
Viestit: 2797
Liittynyt: Keskiviikko, 05.07.2006 09:01
Paikkakunta: Espoo
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Beatific » Sunnuntai, 02.01.2011 00:17

(panssaripistepoolit) johtaa myös aseiden, kuten tekniikoidenkin naurettavaan käyttöön liian pitkälle vietäessä. Vaikkei sitä veisikään liian pitkälle ... niin ylimääräiset kestopisteet, oli niitä kuinka paljon tai vähän hyvänsä tekevät aseista eriarvoisia ja se johtaa tiettyjen aseiden ja aseyhdistelmien suosimiseen ja taas toisten asevalintojen vähenemiseen. (esimerkki kilpi vs. hilparimiehestä)
En ole ihan varma aukesiko tämä pointti; noinhan haarniskoitujen tasaveroisten kilpi- ja hilparimiehen oletusarvoinen dueli menee nytkin, muussa tapauksessa tasoerot ja tilanne taas painavat todella paljon. Onko tässä "aseyhdistelmien epätasapainottumisessa" oikeasti ongelma? Voi toki ollakin, ei vain intuitiivisesti aukea minulle sellaisena...

Pahistontun levypanssarikommenteissa tähän mennessä on paljon mitä minäkin allekirjoitan. Ja eikö olisi hienoa jos Sotahuudon "pelillinen optimihaarniska" olisi lähempänä yhdistelmää silmikollinen täyskypärä, gambeson + istuva levyhaarniska kuin ristikollinen jofa ja palapelillinen 3mm kovaa nahkaa? :wink:
Assassiini skeittaa Kartanolinnan mailla ympäri vuoden
Avatar
Kantti
Sotahuuto '11 -järjestäjä
Viestit: 1647
Liittynyt: Tiistai, 21.02.2006 10:41
Paikkakunta: Jyväskylä

Viesti Kirjoittaja Kantti » Sunnuntai, 02.01.2011 11:47

Ei vielä muuta tähän keskusteluun, kuin että muistakaa koko ehdotusta väsätessä pitää teemana oikeudenmukaisuuden kokemus (eri asia kuin absoluuttinen oikeudenmukaisuus, ehkä), eikä vain panssaria kantavien näkökulmasta. Sotahuudossa kaikkein pahin mielipaha syntyy aina siitä, että kokee tulevansa kohdelluksi epäoikeudenmukaisesti, johtui se säännöistä, vastapuolen (tiedostamattomastakin) huijaamisesta tai skenaariospekseistä, joiden ei nähty antavan mahdollisuuuksia. Itse en jaksa uskoa yhdenkään Sotahuuto ry:n hallituksen (ja nyt puhun hallituksen ulkopuolisena yksityishenkilönä, nykyiseen hallitukseen en kuulu!) hyväksyvän yhtäkään sääntöehdotusta, joka lisää merkittävästi isolle joukolle epäoikeudenmukaisuuden tuntua. Ihan näin vinkkinä substanssia sen enempää kommentoimatta.
"The Almighty says this must be a fashionable fight. It's drawn the finest people."
Avatar
Kantti
Sotahuuto '11 -järjestäjä
Viestit: 1647
Liittynyt: Tiistai, 21.02.2006 10:41
Paikkakunta: Jyväskylä

Viesti Kirjoittaja Kantti » Sunnuntai, 02.01.2011 11:49

Beatific kirjoitti:

Pahistontun levypanssarikommenteissa tähän mennessä on paljon mitä minäkin allekirjoitan. Ja eikö olisi hienoa jos Sotahuudon "pelillinen optimihaarniska" olisi lähempänä yhdistelmää silmikollinen täyskypärä, gambeson + istuva levyhaarniska kuin ristikollinen jofa ja palapelillinen 3mm kovaa nahkaa? :wink:
En malttanutkaan olla puuttumatta. :wink:

Eikö olisi kuitenkin tapahtumalle hienoa, että sinne edelleen kannattaisi tulla myös pienemmän hankintakynnyksen (raha tai vaiva, ihan sama) omaavalla panssarillakin ja pitää entry-kynnys lajin päätapahtumaan mahdollisimman pienenä?
"The Almighty says this must be a fashionable fight. It's drawn the finest people."
Avatar
Kantti
Sotahuuto '11 -järjestäjä
Viestit: 1647
Liittynyt: Tiistai, 21.02.2006 10:41
Paikkakunta: Jyväskylä

Viesti Kirjoittaja Kantti » Sunnuntai, 02.01.2011 11:51

Peltokorppi kirjoitti:Itsekkin olen sitämieltä että raskaille panssareille pitäisi antaa jotain boonusta niiden kantamisesta.

Ärsyttää vain tuo autenttisuudella intoileminen kun juurikin vähemmän autenttiset voivat olla vähintään yhtä raskaita ja hankalia.

Lisäpisteen tai vastaava tulisi määrittää jotenkin sen mukaan miten paljon haarniska tuottaa peliteknistä haittaa kantajalleen eli juurikin umpikypärät, renkaspanssarigampeson yhistelmät ja platetorsot.
Pahistonttu hyvin osoitti, ettei tehokas haarniska tuota haittaa käyttäjälleen. Voimmeko sitoa boonusta siten "huonojen" (huonosti suunniteltujen, tehtyjen tai valittujen) haarniskayhdistelmien suosimiseen? Ei nyt historiallisestikaan ihan suotta breastplate (avokypärän kera!) säily viimeisenä käytettynä haarniskankappaleena. Eikä niitä käytetty taatusti sen takia, että ne suojaisivat kaikelta, vaan niissä tuli vastaan oikea hyöty/haitta -suhde.
"The Almighty says this must be a fashionable fight. It's drawn the finest people."
Avatar
Beatific
Kuningas
Viestit: 2797
Liittynyt: Keskiviikko, 05.07.2006 09:01
Paikkakunta: Espoo
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Beatific » Sunnuntai, 02.01.2011 13:35

Tiivistän vähän Kantin kommentteja, sano jos menee pieleen!

"Raskaiden" mutta hyvin toimivien haarniskojen pelillinen palkitseminen saattaisi
a) lisätä epäoikeudenmukaisuuden tuntua suurelle osalle osanottajista, koska rahalla, kokemuksella ja/tai taidolla voi saavuttaa etua joka ei ole kaikille mahdollista
b) nostaa kynnystä osallistua tapahtumaan

Nämä tekijät saattavat painaa enemmän vaakakupissa kuin nyt vallitseva "epäoikeudenmukaisuus", missä ei-historiallisilla viritelmillä ja urheilkypärillä voidaan saavuttaa valtaosa haarniskoinnin tuomasta pelillisestä hyödystä.

Menikö oikein?

Ja minäkään en muuten sitoisi etua haarniskan hankaluuteen. Hankala/raskas kombo olisi ehkä helpompi tie edun saavuttamiseen, yksilöstä riippuu sitten että mikä kannattaa. Keksiikö joku paremman sanan "raskas" -sanan tilalle?
Assassiini skeittaa Kartanolinnan mailla ympäri vuoden
Keksikeijo
Herttua
Viestit: 571
Liittynyt: Torstai, 11.09.2008 16:14
Paikkakunta: Jyväskylä

Viesti Kirjoittaja Keksikeijo » Sunnuntai, 02.01.2011 15:22

Sanoisin näin pienenä kontribuutiona brigandineen/coat of platesiin riittävän 1mm pellin jos pellit menevät limittäin. Helpompi myös tehdä paremman näköinen kuin platesta.
Chainipökät on ehdottomasti säilytettävä, täysin historiallinen malli aikaisemmilla ajoilla pelkästään ja platen kanssa myöhemmin :wink:
Avatar
Joni
Kreivi
Viestit: 252
Liittynyt: Keskiviikko, 10.12.2008 01:12

Viesti Kirjoittaja Joni » Sunnuntai, 02.01.2011 16:06

Beatific kirjoitti:Keksiikö joku paremman sanan "raskas" -sanan tilalle?
Kattava panssarointi?
Joni kirjoitti:Spitaaliset ovat älyttömiä, kovia Sotureita.
Par kirjoitti:Ihan naaman perusteella sanoisin sinuksi!
Avatar
Kantti
Sotahuuto '11 -järjestäjä
Viestit: 1647
Liittynyt: Tiistai, 21.02.2006 10:41
Paikkakunta: Jyväskylä

Viesti Kirjoittaja Kantti » Sunnuntai, 02.01.2011 16:25

Beatific kirjoitti:Tiivistän vähän Kantin kommentteja, sano jos menee pieleen!

"Raskaiden" mutta hyvin toimivien haarniskojen pelillinen palkitseminen saattaisi
a) lisätä epäoikeudenmukaisuuden tuntua suurelle osalle osanottajista, koska rahalla, kokemuksella ja/tai taidolla voi saavuttaa etua joka ei ole kaikille mahdollista
b) nostaa kynnystä osallistua tapahtumaan

Nämä tekijät saattavat painaa enemmän vaakakupissa kuin nyt vallitseva "epäoikeudenmukaisuus", missä ei-historiallisilla viritelmillä ja urheilkypärillä voidaan saavuttaa valtaosa haarniskoinnin tuomasta pelillisestä hyödystä.

Menikö oikein?
Meni suurinpiirtein oikein. Vielä äkisti mieleen tulee heräävä epäoikeudenmukaisuus siitä, että kerran vaivalla askarrellun haarniskansa hyödyn voi menettää. Lisäksi en oleta, että etu pitäisi olla saavutettavissa kaikille, mutta sen ei pitäisi olla rajattu vain pienelle etuoikeutettujen joukolle.

Ja en tosiaan halua väittää, etteivätkö raskaatkaan kokisi epäoikeudenmukaisuutta nykytilanteesta. Halusin tosiaan vain muistuttaa, että on tärkeää, ettei korjata epäoikeudenmukaisuutta aiheuttamalla sitä lisää. Jos sopiva korjaus löytyy, täytyy sen olla sellainen, että se poistaa nykyisen epäoikeudenmukaisuuden luomatta sitä lisää muualle (kuin korkeintaan hieman; uusi epäoikeudenmukaisuus eli muutos huonompaan kun nimittäin yleensä tuntuu keljummalta kuin vallitseva epäoikeudenmukaisuus).
"The Almighty says this must be a fashionable fight. It's drawn the finest people."
Avatar
Kantti
Sotahuuto '11 -järjestäjä
Viestit: 1647
Liittynyt: Tiistai, 21.02.2006 10:41
Paikkakunta: Jyväskylä

Viesti Kirjoittaja Kantti » Sunnuntai, 02.01.2011 18:38

Jatkan vielä kerran, tällä kertaa moderaattorin hattu päässä ja pahan poliisin ominaisuudessa.

En pidä siitä, että vastaväitteitä ohjataan tarkemmin osoittamattomiin "toisiin ketjuihin" tai siihen, että ne ylipäänsä halutaan sivuuttaa tällaisesta asiasta keskustellessa. Se on ruma tapa tehdä asioita ja saa lähtökohdan näyttämään arveluttavalta. Ei tehdä sellaista tällä foorumilla, intetään mieluummin kaikki yhdessä kuin suljetaan toisiamme lokeroihin, joita ei halutessaan tarvitse ajatella olevan olemassa.

Mielipiteitä on taatusti molempiin suuntiin ja ne on saatava ilmaista. Tuo epäkohdan analysointi on tärkeässä roolissa, kun sääntömuutosta arvioidaan ja sen käsittely on enemmän kuin paikallaan.

No niin, jatkakaa.
"The Almighty says this must be a fashionable fight. It's drawn the finest people."
Avatar
Athene
Sotahuuto '11 -järjestäjä
Viestit: 627
Liittynyt: Perjantai, 06.07.2007 17:31
Paikkakunta: Jyväskylä

Viesti Kirjoittaja Athene » Sunnuntai, 02.01.2011 21:20

Beatific/Skylark/ muut ideaa kehittelevät, eräs keskeinen asia jäi hiukan epäselväksi:

Haetaanko tällä sääntöehdotuksella kompensaatiota kömpelöihin haarniskakokonaisuuksiin vai suhteessa enemmän historiallista materiaalia kentälle? Eli mikä on "kunnollinen haarniskointi", johon aloitusviesti viittaa?
Päätökset pitää tehdä oikeassa mielenvireessä, ja mieluiten nopeasti, ettei vire mene ohi.
Avatar
Skylark
Sotalordi
Viestit: 1146
Liittynyt: Perjantai, 10.03.2006 09:42
Paikkakunta: Espoo

Viesti Kirjoittaja Skylark » Sunnuntai, 02.01.2011 22:05

Viitaten Athenen kysymykseen, historiallinen ulkonäkö on hieno bonus,
mutta käytännön kömpelyyden/raskauden yms. kompensointi on minulle se jonkin verran tärkeämpi pointti.
Tällä hetkellä on havaittavissa tietyssä pisteessä kannustinloukku. Kevyen panssaroinnin jälkeen lisävarustelu ei enää kannata. (ainahan sellainen piste on olemassa tosin, mutta se voisi olla nykyistä korkeammalla)

Muuhun keskusteluun kommentteina:

Haluaisin muistuttaa, että uusi "raskas" taso ei ole viemässä nykyisiä panssaripisteitä pois. Näin ollen ei ole itsestään selvää, että
boffauksen aloituskynnys kärsisi. Myös aloittelijalla olisi edelleen mahdollisuus hankkia nykysäännön mukaisia panssareita.
Täytyy myöntää ettei minulla ole omakohtaista kokemusta tai edes kenenkään omakohtaisia lausuntoja näistä mainituista epäoikeudenmukaisuuden tunteista.
Voi olla se asia on/tulee olemaan ongelma, mutta minulla ei ole siihen varsinaista kosketuspintaa. Aloituskynnysaspekti tuodaan usein esille
mutta onko se enemmän teoreettista pohdintaa siitä että "ehkä joku muu saattaisi tuntea näin"?
Tämä siis ihan vilpittömänä kysymyksenä koska en yksinkertaisesti tiedä minkä kokoisesta ongelmasta on todellisuudessa kyse?

Toiseksi haluan muistuttaa, että raskaan pisteen saamiseksi on kaavailtu panssarointikokonaisuutta, ja yksittäisiä haarniskan osista ei saisi "raskas"pistettä.
Näin ollen ei pidä ajatella pelkästään esim levytorsopanssarin tuomaa haittaa/haittaamattomuutta. Se voikin olla kohtalaisen käytettävä, mutta raskas piste vaatisi
(riippuen tietysti mihin säännöt ruuvataan) kangaspanssaria sen alle, kunnolliset ja kattavat raajapanssarit ja umpikypärän. Olettaisin sellaisen olevat parhaimmillaankin
selkeästi rajoittavampi kuin nykyoptimoitu panssarointi.

Peltokorvella on myös järkevä ajatus nykyisten kriteerien tarkastamisessa, kunhan tehdään harkinnan kanssa ja nykykalusto kohtuudella huomioiden.
:lol: :lol: :lol: :lol: :lol: :lol: :lol: :lol: :lol: :lol: :lol: :lol: :lol: :lol: :lol: :lol: :lol: :lol: :lol: :lol: :lol: :lol: :lol: :lol: :lol: :lol: :lol: :lol: :lol: :lol: :lol: :lol: :lol: :lol: :lol: :lol:
Avatar
Beatific
Kuningas
Viestit: 2797
Liittynyt: Keskiviikko, 05.07.2006 09:01
Paikkakunta: Espoo
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Beatific » Sunnuntai, 02.01.2011 23:00

Komp jokainen lause edellisessä postauksessa.

Tarkoitukseni ei ole ollut lakaista vastaväitteitä maton alle, vaan pikemminkin pyrkiä rohkaisemaan rakentavia kommentteja jotta ensimmäinen versio säännöistä saataisiin luotua ilman liian pitkällistä foorumitervanjuontisoutuhuopaamista :wink:

Mutta kai sen voi pitkänkin kaavan kautta vetää nyt kun siihen on muutenkin ajauduttu. Kyseessä on kuitenkin (minun mielestäni) tärkein sellainen sohusäännöstön kehittämisrintama, millä ei ole vielä liikehdintää havaittavissa ilman omaa aktiivisuutta.

Muistutan vielä, että ehdotetun kaltainen systeemi on kuitenkin melko pitkälle nykysäännöstön hienosäätöä. Ei yhtä radikaali muutos kuin jotkut aikaisemmat keskustelussa olleet ehdotukset tai edes FaBan haarniskasäännöt...

Mutta kiitoksia hyvästä dialogista toistaiseksi, keep it going!
Assassiini skeittaa Kartanolinnan mailla ympäri vuoden
Avatar
Nubbis
Herttua
Viestit: 631
Liittynyt: Keskiviikko, 20.05.2009 12:59
Paikkakunta: Vanda

Viesti Kirjoittaja Nubbis » Maanantai, 03.01.2011 00:34

Eipä paljoakaan sanottavaa tähän asiaan kuin että liiallinen pisteidenlaskeminen saattaa tuottaa päänsärkyä sekä itselle että hyökkääjälle. Ei sitä jaksa miettiä onko se kevyesti vai raskaasti kuorrutettu ja tästä seuraa vaan trippla-näpäytyksien opettelemista ja niillä sitten pamputetaan kaikkea mikä liikkuu. Possut sun muut puolialastomat juoksiat valittavat sitten kun lihasmuistista hakataan ei vain kaksinkertaisesti vaan kolminkertaisesti.

Eikä kyllä sillei että säännöt tähän asti olisivat kunnon panssareita karsineet. Komeita panssareita joita ollaan ylpeinä kannettu. Eihän se voitto ole tärkein vaan se että näyttää hyvältä. :wink:
Uudenmaan Liitto - Reilua porukkaa; paskaa seuraa
Avatar
Peltokorppi
Marsalkka
Viestit: 2442
Liittynyt: Torstai, 14.06.2007 21:10
Paikkakunta: Jykylä

Viesti Kirjoittaja Peltokorppi » Maanantai, 03.01.2011 11:13

Keskiaikaiset vaatteet tosta kokonaisuudesta voi ainakin huoletta unohtaa. Onhan se kivaa kun on kivan näköstä mutta jätetään se niille jotka haluaa sitä muutenkin harrastaa.

Ei ole minusta reilua että henkilö jolla on pirusti metallia päällä saa vähemmän pisteitä ku henkilö jolla on pirusti metallia päällä ja nätit larppihousut.

Oikeilla linjoilla tässä ehdotuksessa ollaan joka tapauksessa. Tällä hetkellä ei ole mitään järkeä pukea päälle oikeasti raskasta panssarointia.

Tästä on ollut monesti aikaisemminkin keskusteluja ja onkelmiksi on ainakin nostettu se että jo nyt pansssarimörköjä saa lyyä melkosesti ylimäärästä. osa on ollut jopa sitä mieltä että panssarimöröillä on lupa jättää muutama hipsu ottamatta. Eikä tämä tietenkään raskaitten heppuleitten mielestä ole ollut isompi onkelma.
"Can you quack
Can you quack like a duck when you suck"
Viestiketju Lukittu

Palaa sivulle “Kehitysideat”