SÄÄNTÖEHDOTUS: Kahden raajan menettämisestä kuolema

Keskustelua tapahtuman, sääntöjen ynnä muun kehittämisestä sekä asioista, jotka vuonna 2011 tulisi huomioida.

Valvojat: Ylläpito, Järjestäjät

Kahden raajan menetys kuolemaksi?

Äänestys päättyi Keskiviikko, 30.09.2009 13:48

Kyllä
92
88%
Ei
13
12%
 
Ääniä yhteensä: 105
Avatar
saloneju
Keisari
Viestit: 5706
Liittynyt: Keskiviikko, 19.04.2006 23:26
Paikkakunta: Tampere

SÄÄNTÖEHDOTUS: Kahden raajan menettämisestä kuolema

Viesti Kirjoittaja saloneju » Maanantai, 31.08.2009 13:48

Olen jo pitkään miettinyt sääntöehdotusta, notta nykyinen sääntö "kahden saman raajan menettäminen johtaa kuolemaan" muutettaisiin yksinkertaistetusti säännöksi "kaksi raajaosumaa johtaa kuolemaan"* -säännöksi. Nykyään siitä, että on menettänyt yhden jalan ja yhden käden ei vielä kuole, mutta on käytännössä täysin ulkona taistelusta ja toisaalta aiheuttaa paljon sekaannuksia.

Näkisin, että tuolla yhden sanan poistolla säännöllä saataisiin aikaan muutamia plussia:

+ Ei enää väärinkäsityksiä (moni tulkitsee tuota sääntöä tietämäni mukaan virheellisesti jo tällä hetkellä siten että kahden raajan menettänyt on kuollut). Saataisiin samalla säännöistä edelleen hiukan kompaktimmat ja yksiselitteisemmät.

+ Selkiyttäisi peliä kun pitkin tanteretta ei jäisi yhden jalan ja yhden käden rampataistelijoita, jotka aiheuttavat sekavia tilanteita koska polvillaan olevaa yhden käden miekan pitelijää on harvinaisen helppo erehtyä luulemaan kuolleeksi ja siten aiheuttaa pahaa verta

+ Saataisiin homma näyttämään ja tuntumaan hieman fiksummalta ja karsittua surkuhupaisaa yhdellä jalalla pomppimista


Mahdollinen miinus olisi se, että taistelusta joutuisi hiukan nykyistä nopeammin ulos. Ottaen kuitenkin huomioon miten paljon se selkeyttäisi peliä, se olisi nähdäkseni aika pieni haittapuoli.

Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä että yhden ja käden taistelija on niin triviaali tapaus että se on omiaan aiheuttamaan ennemminkin pahaa verta (epäselvien tilanteiden muodossa) kuin nostattamaan paljon puhuttua Peli-Iloa.

Mielipiteitä?



* EDIT. Muokattu sanamuoto Skylarkin ehdottamaksi. Tätä luonnollisesti hain takaa myös alkuperäisessä sanamuodossa.
Viimeksi muokannut saloneju, Maanantai, 31.08.2009 15:20. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Avatar
Skylark
Sotalordi
Viestit: 1146
Liittynyt: Perjantai, 10.03.2006 09:42
Paikkakunta: Espoo

Viesti Kirjoittaja Skylark » Maanantai, 31.08.2009 15:05

Pitäisikö sananmuoto olla "kaksi raajaosumaa johtaa kuolemaan". Se myös kertoo sen että kaksi osumaa samaan raajaan on myös kuolemaksi.

Sinänsä kannatan ehdotusta. On muutenkin työlästä selittää ihmiselle että kuolee kun saa kaksi osumaa samaan raajaan tai menettää molemmat kädet tai molemmat jalat.
:lol: :lol: :lol: :lol: :lol: :lol: :lol: :lol: :lol: :lol: :lol: :lol: :lol: :lol: :lol: :lol: :lol: :lol: :lol: :lol: :lol: :lol: :lol: :lol: :lol: :lol: :lol: :lol: :lol: :lol: :lol: :lol: :lol: :lol: :lol: :lol:
Avatar
Haltia
Kuningas
Viestit: 2733
Liittynyt: Maanantai, 28.05.2007 12:45
Paikkakunta: Vantaa

Viesti Kirjoittaja Haltia » Maanantai, 31.08.2009 15:16

Samoilla linjoilla mennään. Kaksi osumaa mihin tahansa raajaan tappaa, oanssari antaa yhden lisäelämän raajalle.
Torsoon osunut tappaa heti, ellei siinä ole panssaria ja samoin jos osutaan päähän.
Selene! Nainen, liity meihin!
http://selenejousineidot.multiply.com/
Avatar
Evert
Kreivi
Viestit: 439
Liittynyt: Torstai, 22.11.2007 17:19
Paikkakunta: Lappeenranta

Viesti Kirjoittaja Evert » Maanantai, 31.08.2009 15:59

Jeps, kyllä tämä on ihan hyvä. On todella turhauttavaa pomppia yhdellä jalalla, ja kun kiusallaankaan kukaan ei tule silloin tappamaan :D

Hyvä idea!
En ole filosofi, mutta voin vilkaista.
Teme
Sotahuuto '15 -järjestäjä
Viestit: 169
Liittynyt: Maanantai, 02.07.2007 17:03
Paikkakunta: Lahti

Viesti Kirjoittaja Teme » Maanantai, 31.08.2009 16:03

Yhden käden ja jalan menettänyt taistelia on niin helppo saalis että pakko kannattaa.

Ja kuten mainittu on todella turhauttavaa pomppia menettänennä jalka ja sen toisen käden, tietäen ettei sinusta hyötyä enää ole.
Avatar
Theero
Paroni
Viestit: 158
Liittynyt: Maanantai, 09.02.2009 12:26
Paikkakunta: Espoo

Viesti Kirjoittaja Theero » Maanantai, 31.08.2009 17:30

Olen samaa mieltä; yksikätiset hyppijät pois kentältä, tai sitten otetaan käyttöön hyppimiskielto, kuten Rähinässä. Saadan hommeli näyttämään paljon fiksummalta, eikä tämän pitäisi kovinkaan paljoa kenenkään taistelua haitata, koska yksikätisenä ja -jalkaisena "taistelu" on (henk. koht.) lähinnä turhauttavaa...
Avatar
N.Hirvelä
Sotahuuto '09 -järjestäjä
Viestit: 2613
Liittynyt: Torstai, 08.06.2006 18:15
Paikkakunta: Tampere
Viesti:

Viesti Kirjoittaja N.Hirvelä » Maanantai, 31.08.2009 18:01

Olisiko tuo vielä helpompi kirjoitusmuoto: "toinen osuma tappaa"?

Muuten kyllä pitää sulatella ja miettiä asiaa vielä tarkemmin ennenkuin kommentoin mitään.
http://scafightingfinland.com/ - Tule mukaan lyömään haarniskassa kovaa, mutta turvallisesti!
http://scafightingfinland.com/forums/ Rottinkitaistelun uudet foorumit
Avatar
Falcata
Kuningas
Viestit: 2839
Liittynyt: Sunnuntai, 31.12.2006 15:39
Paikkakunta: Jyväskylä

Viesti Kirjoittaja Falcata » Maanantai, 31.08.2009 18:47

Toisaalta mun mielestä boffaukseen kuuluu ne eeppiset tilanteet joissa pistät yksin porukkaa kylmäksi vaikka toinen käsi ja toinen jalka on jo hakattu poikki, mutta toisaalta Sotahuutokontekstissa tuo uudistus on kyllä varsin fiksu. Kannatetaan.

"Learn to obey before you command."

"Ei se ase vaan se käyttäjä."
Unis
Kreivi
Viestit: 290
Liittynyt: Tiistai, 10.10.2006 06:26
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Unis » Maanantai, 31.08.2009 18:49

Kannatan myös itse tätä, fiksummalta kuulostaa ja itse yhellä jalalla hyppineenä tietää tuon rasittavuuden. Pistää tosin miettimään jatkoseuraamusta, eli esim saman jalan läpsyttelyä peräkkäin pikatahtiin. Tämä on feature, sen myönnän. Pitänee siis vaan ottaa raajoihin enempi panssaria kuin viime vuonna.
Avatar
saloneju
Keisari
Viestit: 5706
Liittynyt: Keskiviikko, 19.04.2006 23:26
Paikkakunta: Tampere

Viesti Kirjoittaja saloneju » Maanantai, 31.08.2009 19:33

Unis kirjoitti:Pistää tosin miettimään jatkoseuraamusta, eli esim saman jalan läpsyttelyä peräkkäin pikatahtiin.
Jo nykyään kuolleeseen raajaan lyöminen tappaa.. :)
Avatar
Oravainen
Paroni
Viestit: 200
Liittynyt: Lauantai, 01.09.2007 21:26
Paikkakunta: Espoo

Re: SÄÄNTÖEHDOTUS: Kahden raajan menettämisestä kuolema

Viesti Kirjoittaja Oravainen » Keskiviikko, 02.09.2009 21:29

saloneju kirjoitti:+ Selkiyttäisi peliä kun pitkin tanteretta ei jäisi yhden jalan ja yhden käden rampataistelijoita, jotka aiheuttavat sekavia tilanteita koska polvillaan olevaa yhden käden miekan pitelijää on harvinaisen helppo erehtyä luulemaan kuolleeksi ja siten aiheuttaa pahaa verta
ihan pikkuisen vaan mennään alkuperäsestä aiheesta sivuun näin että...

Minun mielestäni tuo polvilleen maahan jääminen on paljon, paljon enemmän rasitusta ja turhautumista aiheuttava asia. Polvillaan/kyykyssä oleminen pitäisi kieltää joko eläviltä tai kuolleilta.
"Kuolleet kyykkyyn" on tehokkaimpia tapoja selkeyttää tilannetta, mutta sitten on niitä sankareita, jotka tykkäävät mättää polvillaan. Tietysti ahtaissa paikoissa on kannattavaa mennä kyykyyn sohimaan siitä kolosta josta mahtuu. Tämä on kuitenkin täysin aggressiivista toimintaa ja tyyppi on selkeästi mukana mätössä. Esim. spartalaiset ovat tänä vuonna olleet todella tehokkaita ja aggressiivisia käperryttyään kilpiensä taakse.

Tilanne on täysin eri kun tyyppi x jää polvelle paikalleen ja läimäyttää selkään kun juokset ohi. Kuolleitten sekaan/kuollutta esittäen piileskely on halpamaisinta mitä lajissa on.
Sitäpaitsi, säännöt tällä hetkellä sanovat osuman raajaan tekevän sen käyttökelvottomaksi. Polvellaan ollessaan ihminen tukeutuu ja tasapainottelee selkeästi kahdella raajalla, jotka ovat kummatkin tukevasti maassa => kumpikin raaja on käytössä.
Periaatteessa raaja on aina käytössä vähintäänkin tasapainottamassa ihmistä. Tilanne muuttuu raajansa menettäneelle kuitenkin ratkaisevasti helpommaksi, kunhan hän saa vain koskettaa jalallaan maata.

Pitäisi varmaan mennä omaan ketjuun paahtamaan...

hetken pohdittuani äänestin puolesta. Jossain pienemmässä mätössä heilun ihan mielelläni jalka- ja käsipuolena, mutta sotahuudon mittakaavassa skenut ovat pidempiä ja tilanteet epäselvempiä. Vähentää tulkinnanvaraisuutta ja tilanteita, joissa boffaajan oma tulkinta saamansa osuman osuma-alueesta vaikuttaa välittömästi hänen kuolemaansa, tai pelin jatkumiseen hänen osaltaan.
Avatar
Kakure
Kreivi
Viestit: 364
Liittynyt: Tiistai, 10.07.2007 13:35
Paikkakunta: Savonlinna
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Kakure » Keskiviikko, 02.09.2009 21:44

Minun mielestäni tuo polvilleen maahan jääminen on paljon, paljon enemmän rasitusta ja turhautumista aiheuttava asia. Polvillaan/kyykyssä oleminen pitäisi kieltää joko eläviltä tai kuolleilta.
"Kuolleet kyykkyyn" on tehokkaimpia tapoja selkeyttää tilannetta, mutta sitten on niitä sankareita, jotka tykkäävät mättää polvillaan. Tietysti ahtaissa paikoissa on kannattavaa mennä kyykyyn sohimaan siitä kolosta josta mahtuu. Tämä on kuitenkin täysin aggressiivista toimintaa ja tyyppi on selkeästi mukana mätössä.
Näen melko mahdottomaksi olla pitkään yhdellä jalalla, kun painoakin on niskassa se 15kg. Helposti kaatuu lentämällä kun se toinen jalka on ilmassa ja efektiä vahvistaa vain se ylimääräinen 'kuollut' paino yläkehossa. Polvillaan taistelu on paljon riskittömämpää kuin yhdellä jalalla pomppiminen ja kaatuminen, jossa voi käydä todennäköisesti melko huonosti. Haittanahan on se nopeuden hidastuminen kontatessa/polvillaan.
Taistelijan oma moka jos ei erotu, mutta ei kannata sokeasti luottaa siihenkään, että se polvillaan oleva on varmaan kuollut, kun siinä rynnäkössä nyt kaatui niitä vihollisia.
Kärjistetysti epäherrasmiesmäistähän on olettaa toisen kuolleen tai vielä sekin lisäksi huutaa häntä vieläpä kuolleeksi.

En näkisi huononakaan ideana kahden raajan menettämistä kuolemana.
"Ei mistään tule mitään, jos ei ole verenmaku suussa"
Avatar
tiarAnon
Sotalordi
Viestit: 1379
Liittynyt: Torstai, 23.02.2006 14:47
Paikkakunta: Espoo

Viesti Kirjoittaja tiarAnon » Torstai, 03.09.2009 09:56

Polvelle menemisestä: Kanadassa jalan menetettyään mennään polevelle. Valitettavasti myös kuolleet jäävät jonkilaiseen semi-istuvaan asentoon, eikä tosiaan ollut edes harvinaista, että joutui kuolleeksi luulemansa kääpiösoturin teilaamaksi... :cry:

Oravainen on oikeassa siinä, että kyykyssä oleminen pitäisi selkeästi kieltää eläviltä tai kuolleilta, imho kuolleilta. Kuolleille sitten joku selkeä asento, josta tietää, että ovat manan majoilla. Ja mieluiten siten, että eivät alun alkaenkaan jää sinne taistelupaikalle pööpöilemään.

Itse aiheeseen: sääntöehdotus selkeyttää sääntöjä, ei juuri vähennä peli-iloa ja on muutenki fiksu. Yhdyn.
It'll be awesome.
Avatar
Leipe
Sotilasmestari
Viestit: 85
Liittynyt: Lauantai, 27.06.2009 14:00

Viesti Kirjoittaja Leipe » Torstai, 03.09.2009 13:52

Kyllä tuo yksijalkaisuus SoHu-olosuhteissa on ärsyttävää, mutta kädenlähtö tekee käsiin lyömisen edulliseksi olematta vastaanottajalle niinkään suuri rasite. On myös se taktisesti mielenkiintoista.
Itse olisin sillä kannalla, että: Kaksi raajaosumaa tappaa. Käsi lähtee irti, jos siihen tulee osumaa, mutta jalka ei.
Avatar
Kalevi
Kreivi
Viestit: 345
Liittynyt: Sunnuntai, 06.05.2007 18:39
Paikkakunta: Espoo

Viesti Kirjoittaja Kalevi » Torstai, 03.09.2009 17:43

Kannatan alkup. ajatusta.

Offaten pidän Leipen ajatuksesta jalkaosumista. Eli siis osuma jalkaan ei tee jalkaa käyttökelvottomaksi, mutta seuraava osuma raajaan tappaa. Poistaisi typerän hyppelyn ja epäselvät polvillaan taistelevat eeppistelysankarit.
Kokemukseni mukaan normi bofferihörhö on melko harmiton tapaus, jopa parin kaljankin jälkeen. Niitä kiinnostaa eniten a) bofferi, b) sillä mätkyttäminen, c) koska syödään. -Isokisu
Avatar
Nubbis
Herttua
Viestit: 631
Liittynyt: Keskiviikko, 20.05.2009 12:59
Paikkakunta: Vanda

Viesti Kirjoittaja Nubbis » Torstai, 03.09.2009 19:34

Itse olen nyt täysin eri mieltä. Mielestäni on todella eeppinen fiilis pomppia ympäriinsä rampana ja yrittää tappaa ihmisiä. Tappojahan ei sillä oikein saa mutta häiritseminen kyllä onnistuu ja se taas helpottaa kaveria. Tosin jos jää yksin eikä jaksa lähteä muiden perään, voi vain yksinkertaisesti luovuttaa. Muistakaa myös The Black Knigth! 8) Tuollaisia kaikkien sotilaiden tulisi olla!
Uudenmaan Liitto - Reilua porukkaa; paskaa seuraa
DiabolusIgnis
Sotalordi
Viestit: 1240
Liittynyt: Sunnuntai, 31.05.2009 19:39
Paikkakunta: Vantaa

Viesti Kirjoittaja DiabolusIgnis » Torstai, 03.09.2009 19:51

Nubbis kirjoitti:Itse olen nyt täysin eri mieltä. Mielestäni on todella eeppinen fiilis pomppia ympäriinsä rampana ja yrittää tappaa ihmisiä. Tappojahan ei sillä oikein saa mutta häiritseminen kyllä onnistuu ja se taas helpottaa kaveria. Tosin jos jää yksin eikä jaksa lähteä muiden perään, voi vain yksinkertaisesti luovuttaa. Muistakaa myös The Black Knigth! 8) Tuollaisia kaikkien sotilaiden tulisi olla!
Olisit varman eri mieltä se 30kg (ehkä vähän kärjistetty) panssaria päällä, plus iso ja painava kilpi. Vai olistiko? :)
SH-16 EA-vastaava
SH-15 EA-vastaava
SH-17 EA-vastaavan vasen käsi
SH-18 EA-vastaava
Argaali kirjoitti:Mielellään jengiin jotka kestää huonoja tapoja autossa, eli crisulle ainakin olis kyyti.
"Water Boy"

"Hei läski, ootsä menos liikkuu?"
Avatar
Nubbis
Herttua
Viestit: 631
Liittynyt: Keskiviikko, 20.05.2009 12:59
Paikkakunta: Vanda

Viesti Kirjoittaja Nubbis » Torstai, 03.09.2009 20:30

DiabolusIgnis kirjoitti:Olisit varman eri mieltä se 30kg (ehkä vähän kärjistetty) panssaria päällä, plus iso ja painava kilpi. Vai olistiko? :)
No sillon jos en jaksa pomppia ympäriinsä, niin luovuttaisin ja menisin juomaan mehua! :D Tosin haarniskaa en käytä koska se painaa ja haittaa yhdellä jalalla pomppimista!
Kakure kirjoitti: Suosittelisin ajattelemaan asiaa panssaroituneidenkin näkökulmasta, jossa peli-iloa ei vähennettäisi ilkeästi kieltämällä polvillaan taistelu. Yhdelläkin jalalla jaksaa jonkin aikaa, mutta edelleenkin hallitsematon kaatuminen yhden jalan varassa on vaarallista, varsinkin taaksepäin kaaduttaessa.
Itselläni ei ole mitään sitä vastaan että tapellaan polviltaan. Meinasin että jos joku jää jälkeen eikä jaksa jäädä kökkimään paikoilleen saati sitten lähteä pomppimaan muiden perään, voi hyvin ottaa miekan terästä kiinni ja lähteä kävelemään respapisteelle/muiden kuolleiden luo. Myönnän että itsekkin tein näin muutamassa skenussa.
Viimeksi muokannut Nubbis, Torstai, 03.09.2009 20:58. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Uudenmaan Liitto - Reilua porukkaa; paskaa seuraa
Avatar
Kakure
Kreivi
Viestit: 364
Liittynyt: Tiistai, 10.07.2007 13:35
Paikkakunta: Savonlinna
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Kakure » Torstai, 03.09.2009 20:43

Nubbis kirjoitti:No sillon jos en jaksa pomppia ympäriinsä, niin luovuttaisin ja menisin juomaan mehua! :D Tosin haarniskaa en käytä koska se painaa ja haittaa yhdellä jalalla pomppimista!
Suosittelisin ajattelemaan asiaa panssaroituneidenkin näkökulmasta, jossa peli-iloa ei vähennettäisi ilkeästi kieltämällä polvillaan taistelu. Yhdelläkin jalalla jaksaa jonkin aikaa, mutta edelleenkin hallitsematon kaatuminen yhden jalan varassa on vaarallista, varsinkin taaksepäin kaaduttaessa.
"Ei mistään tule mitään, jos ei ole verenmaku suussa"
Avatar
JonTzu
Sotahuuto '11 -järjestäjä
Viestit: 2966
Liittynyt: Tiistai, 31.01.2006 20:27
Paikkakunta: Helsinki

Viesti Kirjoittaja JonTzu » Perjantai, 04.09.2009 09:15

Kalevi kirjoitti:Offaten pidän Leipen ajatuksesta jalkaosumista. Eli siis osuma jalkaan ei tee jalkaa käyttökelvottomaksi, mutta seuraava osuma raajaan tappaa. Poistaisi typerän hyppelyn ja epäselvät polvillaan taistelevat eeppistelysankarit.
Ja mahdollistaisi kilpi kasvoilla päin syöksymisen yhden iskun ottaen koska siitä osumasta ei olisi mitään haittaa, varsinkin haarniskassa kun jalassa olisi käytännössä kaksi suojapistettä?

Sinänsä alkuperäinen "kaksi raajaa pois -> kuolema" ei kuulosta pahalta. Huonontaisi tosin kevyiden soturien kentällä pysymistä entisestään suhteessa meihin haarniskoituihin.

Tosin kyllä jalan ja käden menettäneenäkin jälkeä tehdään, täytyy olla vain ovelampi lähestymiskulmien valinnassa. :twisted:
"Harjoittelemalla hyvä tulee."
Nuoska
Sotilasmestari
Viestit: 84
Liittynyt: Tiistai, 04.08.2009 22:27
Paikkakunta: Helsinki

Viesti Kirjoittaja Nuoska » Perjantai, 04.09.2009 13:19

Se paljonko taisteluteho laskee raajaosumista on kyllä hyvin vaihtelevaa riippuen varustuksesta ja siitä lähteekö paremmat vai huonommat raajat.

Oikeakätinen ja jalkainen haarniskoimaton skirmaaja pitkällä yhdenkädenmiekalla on kaikkea muuta kuin ignorattava, mutta raskaalla hilparilla tai pitkällä keihäällä varustettu panssarimörkö voi muuttua suht turhaksi jo siitä kun käsi lähtee.

Ilman haarniskaa kun nyt kuitenkin hyppii paremmalla jalalla suht nopeasti ja ketterästi ja ei se käden ja jalan puute pahemmin haittaa lyömistä jos aseena on joku boffohaltiamiekka.

Toisaalta kahdesta raajaosumasta kuoleminen olisi kyllä selkeämpää kuin nykyinen systeemi, joten näen molemmat ihan hyvinä ratkaisuina.

Tilanteet joissa ei voi kunnolla enään tehdä mitään jäljelläolevilla raajoillaan voi musta ihan hyvin ottaa kuolemaksi nytkin, en ainakaan kuvittelisi että nauttisin painavassa haarniskassa hyppimisestä kolmimetrinen keihäs vasurissa.

Mielestäni on ihan ok taistella kaksi raajaa menettäneenä jos pystyy vielä järkevästi mättämään ja ne joilta tämä luonnistuu on yleensä muutenkin vähän heikommin varustautuneita, joten en oikein näe tässä ongelmaa.
Avatar
Beatific
Kuningas
Viestit: 2797
Liittynyt: Keskiviikko, 05.07.2006 09:01
Paikkakunta: Espoo
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Beatific » Perjantai, 04.09.2009 23:52

Sääntöehdotukselle "joo".
Assassiini skeittaa Kartanolinnan mailla ympäri vuoden
Avatar
Einherjer
Kersantti
Viestit: 53
Liittynyt: Tiistai, 10.07.2007 16:31
Paikkakunta: Espoo

Viesti Kirjoittaja Einherjer » Lauantai, 05.09.2009 15:02

Siinä vaiheessa kun raajan menetyksestä ei seuraa suurta haittaa ja vaikeutta, niihin suhtaudutaan paljon paljon lepsummin, joka ei omasta mielestäni ole hyväksi. Se ettet menetä kättä osumasta sohussa mahdollistaisi jo fabasäännöillä huomatun hirveyden, eli kahdenkäden aseen ohjaamisen sivuun samalla kädellä johon otat osuman samanaikaisesti. Jalkaosumista olen samaa mieltä, pomppiminen on typerää ja turhauttavaa. Miten olisi näin heittona, että jalkaosuman jälkeen saisit kävellä täysin normaalisti muttet juosta? Se ei juurikaan rasittaisi jalkansa menettänyttä boffaajaa, oli panssaria tai ei, mutta rajoittaisi kuitenkin tämän liikkumista.
Avatar
Kakure
Kreivi
Viestit: 364
Liittynyt: Tiistai, 10.07.2007 13:35
Paikkakunta: Savonlinna
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Kakure » Lauantai, 05.09.2009 15:23

Einherjer kirjoitti: Miten olisi näin heittona, että jalkaosuman jälkeen saisit kävellä täysin normaalisti muttet juosta? Se ei juurikaan rasittaisi jalkansa menettänyttä boffaajaa, oli panssaria tai ei, mutta rajoittaisi kuitenkin tämän liikkumista.
Muuten hyvä, paitsi ne kontaktiin juoksutilanteet, kun siinä käytännössä jatkuu se juoksu jonkin matkaa lisäpainosta riippuen, kunnes pysähdytään taistelemaan tai osutaan kilpeen jonka jälkeen vasta kävellään.
"Ei mistään tule mitään, jos ei ole verenmaku suussa"
Avatar
Encore
Herttua
Viestit: 661
Liittynyt: Maanantai, 26.06.2006 00:15
Paikkakunta: Helsinki

Viesti Kirjoittaja Encore » Maanantai, 07.09.2009 10:15

Alkuperäinen sääntöehdotus kuulostaa varsin lupaavalta. Näillä säännöillä on tultu rähistyä paljon pidempään, kuin niillä oikeilla. On tullut nimittäin otettua osumat juurikin siten, että toinen raajaosuma tappaa, tulipa se mihin raajaan tahansa. Mielestäni koko idea alunperinkin yksikätisisistä-yhdelläjalalla loikkivista taistelijoista on naurettava ja sinällään ihan hasardi käyttäjälleen.
Peukkua ehdotukselle.
Viestiketju Lukittu

Palaa sivulle “Kehitysideat”