Varstat

Keskustelua tapahtuman, sääntöjen ynnä muun kehittämisestä sekä asioista, jotka vuonna 2011 tulisi huomioida.

Valvojat: Ylläpito, Järjestäjät

Avatar
Sefraim
Herttua
Viestit: 556
Liittynyt: Keskiviikko, 07.05.2008 15:41
Paikkakunta: Pääkaupunkiseutu

Varstat

Viesti Kirjoittaja Sefraim » Sunnuntai, 09.08.2009 13:15

Mietityttää miksi ne oikein kiellettiin aikanaan? Innolla odotan, että pääsen testaamaan taas FaBassa niiden toimivuutta. Näin suoralta kädeltä voisin ehdotella ja perustella näin (tämä siis se TODELLINEN SYY):
  • Varstat kiellettiin, sillä niiden avulla pystyi lyömään kilpien yli.
Mielestäni tämä peruste yksinään (supply more, We be waiting) on todella huono syy kieltää ne kokonaan. Jos kyse oli heiluriliikkeen aiheuttamasta ekstravoimasta, en allekirjoita sitäkään sillä varstan lyövän osuuden ollessa puhtaasti pehmeää materiaalia (solumuovi+vaahtomuovi+teippi) kaatuu sekin argumentti. VOIHAN sillä 0.5% mahdollisuudella saada jonkin vaurion aikaan. Niin tosin voi kahvilusikallakin.

Tarkistin sotahuudon säännöistä 2009, ja siellä seisoo seuraavasti:
  • Varstat, ketjukuulat ja muut aseet joissa runko ei ole yhtenäinen ovat kiellettyjä koska niissä ei voi säädellä iskun kovuutta.
Minua kiinnostaa, kuka tuonkin aivopierun on kehitellyt. Mitä väliä iskun kovuuden säätelyllä on, jos iskusta ei saa yhtä kovaa kuin miekalla/keihäällä/hilparilla tehdystä alunperinkään? Ideana tämä on samaa tasoa kuin IDV-nuolten kieltäminen koska ne "sattuvat enemmän". :roll:


Miksi?

Kilvet ovat tällä hetkellä
  • -särkymättömiä
    -suojaavat kaikelta
    -suojaavat loputtomilta osumilta, kilvillä ei ole panssarin rajoituksia koska se "hajoaa"
    -kilpeä voidaan käyttää karkuun juostessa kaikelta suojaavana selkäsuojuksena
    -voivat olla käytännössä minkä kokoisia tahansa. (No really, there's no size limit). Joo ja Olli, kyllä ne teidän batmankilvet menevät jo MELKEIN överin puolelle. :D
    -kilpiseinät ovat sotahuudon yleisin näky. Tällä hetkellä ainoa toimiva tapa mennä kilpiseinää vastaan, on omalla kilpiseinällä. Molemmilla puolilla tulee myös olla keihäitä, ja lopputulos määräytyy pitkälti keihäiden pituuden, keihäsmiesten taidon ja tuurin summana.
Sisäinen skeptikkoni vain sanoo, että peruste kieltää kivi-paperi-sakset-menetelmällä kilpien "antiase" pelkästään kilpien suosion (ja eittämättä päättävien elinten halun takia käyttää kilpiä) takia.

Varstojen salliminen tasoittaisi ehkä tätä kilpiseinäjunttausta, ja tämä keihäiden pornoleffapituuksiin (viisi metriä!) nouseva taso ehkä hilliintyisi.

Argumentteja puolesta ja vastaan, editoin tähän sitten hyviä pointteja kun tulee.

Tällä hetkellä kilpien säännöt ovat seuraavat:
Kilvet
Tapahtumaan saa tuoda kilven. Kilven reunat on pehmustettava turvallisiksi. Varma ja helppo tapa on laittaa reunan ympäri puutarhaletkua ja sen päälle 15 mm solumuovia (kuva) (Ryhmä Rämä). Myös kilven etuosa pitää olla pehmustettuna vähintään 8mm solumuovilla ja peitetty joko teipillä tai kankaalla (johon voi taiteilla oman ryhmän tunnuksen). Kilven sisäpuolella ei saa olla kulmia/ulokkeita jotka voivat olla vaaraksi käyttäjälleen tai muille. Esimerkkinä kilven kahvan terävät kulmat/katkaisemattomat kiinnityspultin päät tai muut vastaavat.
En sano että niitä pitäisi muuttaa. Ei pitäisi. En kannata sitä. Mutta mielestäni ne tarvitsevat hyvän vastakappaleen kentälle, etteivät ne olisi turhankin tehokkaita.

Recapataan vielä:

Varstan edut:
-heiluriliike (kilpiseinien yli)
-pituusetu


En oikein keksi mitään muuta varsinaista etua. Keihäät ovat pidempiä, hilparit kompaktimpia (ja niillä saa suuremman määrän tarkkoja lyöntejä samassa ajassa). Miekat ovat hiukan helpompia.

Komppaisin kyllä ajatusta (kuten FaBan säännöissä) että varstan maksimipituus olisi 1 metri, ja sitä pidempänä sitä ei saa käyttää 1 kädellä.

Lisätyt maininnan arvoiset pointit:

Varstan VOI torjua kilvellä, se vaan vaatii harjoitusta. Lisäksi kilpeä pitää tietty nostaa luultavasti korkeammalle, mutta sille nyt ei voi mitään. Kilven ei ole tarkoitus olla mikään 1-suunnan forcefield-tyyppinen tehoeste. :roll: :roll:

Varstoille tarvitaan silti sallittaessakin kunnon standardit, jottei tule liian kummallisia/vaarallisia/epäreiluja patukoita.

Tällä hetkellä ehdotettu sitä samaa maksimi/minimimittaa 100cm ketjuineen 1-handereille, käyttäjän pituutta (kuten varsiaseissa) 2-handereille.

Elieli eikun vääntämään sillä sääntöehdotustemplatella ideaa vuosikokoukseen.
Viimeksi muokannut Sefraim, Maanantai, 10.08.2009 11:34. Yhteensä muokattu 8 kertaa.
Jos Sotahuuto olisi korttipakka, Camulos olisi jokeri. Ikinä ei tiedä mitä siitä tulee loppujen lopuksi.

Entistä Camulosin komentoporr(s)asta. Kuninkaantekijät II - Pääjärjestäjä ½.

KT2 Hauholla 16-18.8.2013!
DiabolusIgnis
Sotalordi
Viestit: 1240
Liittynyt: Sunnuntai, 31.05.2009 19:39
Paikkakunta: Vantaa

Viesti Kirjoittaja DiabolusIgnis » Sunnuntai, 09.08.2009 13:23

Ja voihan kilvelläkin torjua varstan..
SH-16 EA-vastaava
SH-15 EA-vastaava
SH-17 EA-vastaavan vasen käsi
SH-18 EA-vastaava
Argaali kirjoitti:Mielellään jengiin jotka kestää huonoja tapoja autossa, eli crisulle ainakin olis kyyti.
"Water Boy"

"Hei läski, ootsä menos liikkuu?"
Avatar
Falcata
Kuningas
Viestit: 2839
Liittynyt: Sunnuntai, 31.12.2006 15:39
Paikkakunta: Jyväskylä

Viesti Kirjoittaja Falcata » Sunnuntai, 09.08.2009 15:28

Varstat pituusrajoituksilla, kyllä kiitos. Katsotaan miten Fabassa toimii tuo metrin raja. Toivoisin että sotahuudossakin nähtäisiin ensi vuonna taas varstoja.

Ja muistaakseni yksi osasyy varstojen kieltämiseen oli 'hallitsematon liike-energia', eli ilmeisesti se seikka että varstan lyöntiä ei pysty pysäyttämään kesken. Ja takaapäin pitää myös lyödä kohtalaisen kovaa että sen lyömäosan liikeradan saa fiksuksi, mikä ilmeisesti johti aikanaan piiskamaisiin lyönteihin (syynä taisi olla myös lyömäosan runkona käytetty kasteluletku?).

Eniveis, sellainen fiksun kokoinen varsta ei ole edes mitenkään erityisen munchkin. Varsinkin pienillä kilvillä varstaa vastaan pärjää oikein kivasti, jos sattuu olemaan keskikahvallinen niin vielä parempi. Samaten myös aseella torjuminen on varstaa vastaan ihan fiksua jos ei halua sitä isoa ladonoveaan liikutella ylös-alas.

Mut joo, en pistäis pahitteeks vaikka varstat tekisivät comebackin. Kattelee nyt miten ne toimii fabassa.

"Learn to obey before you command."

"Ei se ase vaan se käyttäjä."
Avatar
Kalevi
Kreivi
Viestit: 345
Liittynyt: Sunnuntai, 06.05.2007 18:39
Paikkakunta: Espoo

Viesti Kirjoittaja Kalevi » Sunnuntai, 09.08.2009 15:37

Varstoille kannattaa muuten sitten säätää lyömäosan maksimipaino. Muuten saadaan järkäleitä. Ja toinen ääripää: Varstaosalle voisi säätää minimihalkaisijan. Muuten ollaan niissä ohuissa piiskoissa, jotka sattuvat panssaritonta.
Kokemukseni mukaan normi bofferihörhö on melko harmiton tapaus, jopa parin kaljankin jälkeen. Niitä kiinnostaa eniten a) bofferi, b) sillä mätkyttäminen, c) koska syödään. -Isokisu
Avatar
Sigmarite
Kreivi
Viestit: 351
Liittynyt: Keskiviikko, 24.12.2008 09:52

Viesti Kirjoittaja Sigmarite » Sunnuntai, 09.08.2009 17:51

Itseäni hämmensi myös tuo varstojen täyskielto. Tuolloin -07 jolloin itse olin täysnyyppä jopa ajattelin että ne ovat huonoja aseita.(Ne on helppo torjua miekalla,jos ette ole huomanneet :wink: )

Standarit niihin kuten muihin aseisiin niin kyllä niistä turvallisia tulee. Jotta narukin on tarpeeksi pehmeä sen voi tehdä teipatuista climasnap-lenkeistä(eli leikataan putkestä paloja ja teipataan ne.) Pysyy kasassa eikä kierry minkään ympärille. narun pätkällä voi kuitenkin kiinnittää ketjun kahvaan. Kuulan sisusta voisi olla vaikka sanomalehteä joka vuorattu superloonilla, joka voisi esim. 1,5cm- 2cm paksua. Näin saisi hieman pudotettua kuulan painoa.
Avatar
Accu
Kapteeni
Viestit: 134
Liittynyt: Maanantai, 02.07.2007 10:48

Viesti Kirjoittaja Accu » Sunnuntai, 09.08.2009 18:12

Itse olen myös varstojen puolesta. En muista kuulleeni yhtään oikeasti pätevää argumenttia niiden kieltämiseen joten ei tässä voi muuta kuin (jälleen) kompata Sefraimia ;)
Sturm
Kapteeni
Viestit: 133
Liittynyt: Perjantai, 10.07.2009 15:10
Paikkakunta: Lahti

Viesti Kirjoittaja Sturm » Sunnuntai, 09.08.2009 18:29

5 metrinen keihäs? Ei ehkä keihäs mutta piket on olleet jopa 6 metrisiä :D

Mutta tuo kielto kuulostaa lähinnä jonkun henkilökohtaisesta mielipiteestä johtuvalta, varstat todellakin takaisin mutta fantasy battlen jälkeen varmasti osataan tarkemmin määritellä tuota pituus juttua :D Ja järkevät standartoinnit iskuosalle.
Avatar
Haloska
Ritari
Viestit: 78
Liittynyt: Perjantai, 22.05.2009 13:13
Paikkakunta: Hämeenlinna

Viesti Kirjoittaja Haloska » Sunnuntai, 09.08.2009 18:45

Kannatan varstojen takaisin ottamista. kuten yllä mainittiiin, niille tulee asettaa minimi standartit, jotta vältytään oikeasti vaarallisilta aseilta (esim. niiltä piiskoilta).
paras puolustus on hyökkäys (sen näkee sitten)
Räyhähenki
Paroni
Viestit: 208
Liittynyt: Perjantai, 27.06.2008 20:04
Paikkakunta: Kalliola

Viesti Kirjoittaja Räyhähenki » Sunnuntai, 09.08.2009 19:03

Kannatan itse myös täysin.

Voisiko tähän lisätä jonkin äänestyksen, vai oliko tämä threadi sitten pelkkään keskusteluun? Kyllähän tuossa keskusteluun ja vasta-, myötäargumentteihin yritettiin keskustelua perustaa, mutta olisi mukavaa saada "kiinteää" tietoa.

Mutta asiaan: Kannatan myös näitä maksimi/minimiasetuksia. Ei kuitenkaan mennä aivan liiallisuuksiin niidenkään kanssa. Mielestäni tuo metrin maksimi on aivan hyvä. Lisäksi sille narulle jokin korkeintaan 30cm rajoitus olisi ehkä jo liian pitkä, vaikea sanoa tosin, koska siihen lisätään kaikki pehmusteet. Pitääkin pistää testejä pystyyn.
Ei V.ttu
Avatar
Verimakkara
Sotilasmestari
Viestit: 97
Liittynyt: Keskiviikko, 12.04.2006 20:18

Viesti Kirjoittaja Verimakkara » Sunnuntai, 09.08.2009 19:49

Pituusrajoitetut varstat voisivat hyvinkin toimia. Mie oon käsittänyt että merkittävin syy niitten kieltämiseen oli rämän 07 sohussa käyttämät ultrakevyet miehen mittaiset imbavarstat, vaikka virallisena syynä kuinka olisivat turvallisuus tai historiallisuuden mallintaminen tjsp
Kehvo
Paroni
Viestit: 234
Liittynyt: Maanantai, 20.03.2006 20:28
Paikkakunta: Helsinki

Viesti Kirjoittaja Kehvo » Sunnuntai, 09.08.2009 20:42

Ja muistaakseni yksi osasyy varstojen kieltämiseen oli 'hallitsematon liike-energia'
Jouset ja heittoaseetkin pitäis sit kieltää.
Viimeksi muokannut Kehvo, Sunnuntai, 09.08.2009 23:09. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Avatar
JonTzu
Sotahuuto '11 -järjestäjä
Viestit: 2966
Liittynyt: Tiistai, 31.01.2006 20:27
Paikkakunta: Helsinki

Viesti Kirjoittaja JonTzu » Sunnuntai, 09.08.2009 22:00

Verimakkara kirjoitti:Pituusrajoitetut varstat voisivat hyvinkin toimia. Mie oon käsittänyt että merkittävin syy niitten kieltämiseen oli rämän 07 sohussa käyttämät ultrakevyet miehen mittaiset imbavarstat, vaikka virallisena syynä kuinka olisivat turvallisuus tai historiallisuuden mallintaminen tjsp
Eivätkös ne 06 olleet Muertella?

Yksi pääsyistä kiellolle kai olivat KeisariP:n tekemät videot pitkällä varstalla vispaamisesta.

Videolla esitetyt vispausongelmat eivat koskisi lyhyitä varstoja, kuten ei järkyttävä voimakaan joka oli toinen megavarstojen ongelma.

Kuka tekee asiasta koostetun sääntömuutosehdotuksen ennen seuran vuosikokousta?
Viimeksi muokannut JonTzu, Maanantai, 10.08.2009 00:29. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
"Harjoittelemalla hyvä tulee."
Avatar
Falcata
Kuningas
Viestit: 2839
Liittynyt: Sunnuntai, 31.12.2006 15:39
Paikkakunta: Jyväskylä

Viesti Kirjoittaja Falcata » Sunnuntai, 09.08.2009 23:23

Kehvo kirjoitti:
Ja muistaakseni yksi osasyy varstojen kieltämiseen oli 'hallitsematon liike-energia'
Jouset ja heittoaseetkin pitäis sit kieltää.
Jousella voi ampua hiljaa ja heittokeihäänkin voi heittää valitsemallaan voimalla. Varstalla on pakko lyödä kohtalaisen lujaa jotta se lyömäosa lähtee liikkelle kunnolla. Ei kyllä mun mielestä varsinaisesti mikään pätevä syy varstojen kieltämiselle, mutta eniveis.

07 Rämällä oli varstoja käytössä. SH07 koostevideoissakin näkyy että niillä pystyy tosiaan lyömään varsin ulottuvasti ja mukavasti kilven yli ja vielä varsin mukavaan tahtiin.

Ja varstaäänestyshän on jo tuolla Faban puolella. Vaikka Sohu onkin eri tapahtuma niin samat käyttäjät siellä pääasiassa äänestää. :)

"Learn to obey before you command."

"Ei se ase vaan se käyttäjä."
Avatar
LehtoA
Herttua
Viestit: 755
Liittynyt: Torstai, 24.05.2007 17:42
Paikkakunta: Espoo

Viesti Kirjoittaja LehtoA » Sunnuntai, 09.08.2009 23:40

Tosin monet voivat olla sitä mieltä että kokeillaan varstoja fabassa, mutta eivät ole silti sitä mieltä että sotahuutoon haluavat niitä samoja kapistuksia.
Kuva
Haiden
Sotalordi
Viestit: 1393
Liittynyt: Maanantai, 02.04.2007 08:33

Viesti Kirjoittaja Haiden » Maanantai, 10.08.2009 00:02

Eikö se suurin syy ollut rämän käyttämät super ruoskat. Nämä olivat kovia ja todella kevyitä. Tämä aiheutti keskustellut mussunmussun 'hallitsematon liike-energia' Hyvin tehty varsta ei satu ja varstalla voi lyödä muutenkin kuin lyödään täysiä. :roll:
Wanhan ajan kyytiketju
Archibald
Musiikki on elektroninen. Tästä ei keskustella.
Sturm
Kapteeni
Viestit: 133
Liittynyt: Perjantai, 10.07.2009 15:10
Paikkakunta: Lahti

Viesti Kirjoittaja Sturm » Maanantai, 10.08.2009 10:04

Ja vastat ovat olleet myös yleisiä aseita keskiajalla, sinänsäkin olisi hyvä saada varstat takaisin. Ja pakko sanoa että ihan turha alkaa taas mussuttaa ettei historia argumentailla ole mitään merkitystä, sillä tämä harrastushan perustuu täysin keskiaikaisen sodan "leikkimiseen". Eli jossain määrin on pakko olla sitä historiallisuuttakin.
Avatar
Kantti
Sotahuuto '11 -järjestäjä
Viestit: 1647
Liittynyt: Tiistai, 21.02.2006 10:41
Paikkakunta: Jyväskylä

Viesti Kirjoittaja Kantti » Maanantai, 10.08.2009 11:02

Nyt ihmiset jotain rotia ja ryhtiä keskustelutapoihin tai alan poistaa viestejä ynnä käyttäjiä. Lainkaan ottamatta kantaa itse asiaan tällaisessa jo lähtökohtaisesti kärjistäen kirjoitetussa, jatkuvasti ja yhtä lähtökohtaisesti toisten mussuttamisen jo suoralta kädeltä tyrmäävässä keskustelutyylissä ei ole mitään mieltä.

Jokainen kommentti, joka tästälähin sisältää "Turha alkaa tästä valittamaan" "Turha väittää, että olisin väärässä" "Turha sinun on tuosta asiasta mussuttaa" lentävät kuin leppäkeihäät. Käyttäydytään nyt hyvät ihmiset jollain tavalla sivistynyttä keskustelua larpaten. Asian voisi vaikkapa ilmaista: "Olen eri mieltä tässä asiassa, koska.." Ihan noin ystävällisenä vinkkinä.

Näissä keskusteluissa pitäisi miettiä, mitkä ovat todelliset ongelmat, kenties kyseenalaistaa tai vahvistaa ne ja tuumata niitä yhdessä ja lopulta muotoilla Jontzun peräänkuuluttama oikea ja (läpimenomahdollisuuksien tähden) mahdollisimman perusteltu sääntöehdotus. Ottakaa sitä varten esimerkiksi vaikka viime vuoden Back-stab ehdotus, joka meni lopulta ongelmitta läpi.
"The Almighty says this must be a fashionable fight. It's drawn the finest people."
Avatar
Sefraim
Herttua
Viestit: 556
Liittynyt: Keskiviikko, 07.05.2008 15:41
Paikkakunta: Pääkaupunkiseutu

Viesti Kirjoittaja Sefraim » Maanantai, 10.08.2009 11:39

Tottakai alkuperäinen viestini (jos siihen tässä viitataan) on kärjistäen kirjoitettu. Koska mielestäni varstojen kieltäminen oli hyvin kärjistetysti tehty. Pointit liike-energiasta ja vahingon mahdollisuudesta on tyrmätty alkuunsa koska niitä vatvomalla ei päästä mihinkään. Voimme hokea vaan että hauki on kala hauki on kala, mutta päästään rakentavampiin tuloksiin kun suoraan siirrytään kehittelemään sitä toimivaa ratkaisua.

Taas jos Kantin kommentti on ollut joihinkin poistettuihin mitä en tietty näe, se on asia erikseen. Tuossa nyt on 9:04 ja seuraava 10:02 että kai siinä on jotain ollut.

Jokatapauksessa tämä keskustelu noin yleisesti on ollut hyvinkin toimiva. Kukaan ei ole oikeastaan sanonut että varstoja ei pitäisi sallia, vaan kaikki ovat miettineet miten sen voisi tehdä. Kuten pitääkin.

Kritiikki alkuperäisessä topicissa tosiaan on se, että varstat on kielletty huonosti ja heppoisin perustein, hyvin pienen porukan toimesta joka on säännöistä siihen aikaan sattunut päättämään. Tänä vuonna niitä ei sallittu koska kukaan ei vaivautunut nostamaan asiasta tarpeeksi älämölöä että saataisiin ihmiset miettimään.
Jos Sotahuuto olisi korttipakka, Camulos olisi jokeri. Ikinä ei tiedä mitä siitä tulee loppujen lopuksi.

Entistä Camulosin komentoporr(s)asta. Kuninkaantekijät II - Pääjärjestäjä ½.

KT2 Hauholla 16-18.8.2013!
Sturm
Kapteeni
Viestit: 133
Liittynyt: Perjantai, 10.07.2009 15:10
Paikkakunta: Lahti

Viesti Kirjoittaja Sturm » Maanantai, 10.08.2009 11:54

Ja pakko sanoa että ihan turha alkaa taas mussuttaa ettei historia argumentailla ole mitään merkitystä
Tuon sanoin nyt ehkä hieman väärään sävyyn, mutta usein kun olen historiallisuus pointteja tuonut esille on vastattu ettei historiallisuudella ole merkitystä vaikka harrastus pohjautuukin perimmiltään juuri historiaan.
Delvor
Sotahuuto '11 -järjestäjä
Viestit: 178
Liittynyt: Maanantai, 30.01.2006 22:24
Paikkakunta: Jyväskylä

Viesti Kirjoittaja Delvor » Maanantai, 10.08.2009 13:22

Yksi itseäni häiritsevä piirre varstoissa ja vastaavissa on "kimpoilu". Eli se että yksittäinen wrappi rivissä aiheuttaa helposti 2+ osumaa, joista vain ensimmäinen on varsinaisesti lyönti ja loput tulevat käyttäjän yrittäessä palauttaa asettaan hankalasta välistä.
Avatar
JonTzu
Sotahuuto '11 -järjestäjä
Viestit: 2966
Liittynyt: Tiistai, 31.01.2006 20:27
Paikkakunta: Helsinki

Viesti Kirjoittaja JonTzu » Maanantai, 10.08.2009 13:55

Ettei tulisi harhakäsityksiä tässä muistutukseksi alkuperäinen keskustelu:

http://forum.sotahuuto.fi/viewtopic.php?t=859
"Harjoittelemalla hyvä tulee."
Avatar
Sefraim
Herttua
Viestit: 556
Liittynyt: Keskiviikko, 07.05.2008 15:41
Paikkakunta: Pääkaupunkiseutu

Viesti Kirjoittaja Sefraim » Maanantai, 10.08.2009 14:14

Delvorin pointti kimpoilusta on kyllä hyvä. Pitäisi saada tarpeeksi painoa että se ei ihan järkyttävästi kimpoa, muttei ole vaarallinen.

Tässä taas toisaalta tulee vastaan se että aseen käyttäjän pitäisi itse hillitä fragihimoaan ja pelata reilusti, eikä sitten kutsua kimmokkeita osumiksi. Jos joku ottaa sen silti osumana niin ei sille voi mitään, siitä vaan sitten glooriaa vastustajalle kun kuoli melkeinpä ylireilusti. :P
Jos Sotahuuto olisi korttipakka, Camulos olisi jokeri. Ikinä ei tiedä mitä siitä tulee loppujen lopuksi.

Entistä Camulosin komentoporr(s)asta. Kuninkaantekijät II - Pääjärjestäjä ½.

KT2 Hauholla 16-18.8.2013!
Avatar
Kantti
Sotahuuto '11 -järjestäjä
Viestit: 1647
Liittynyt: Tiistai, 21.02.2006 10:41
Paikkakunta: Jyväskylä

Viesti Kirjoittaja Kantti » Maanantai, 10.08.2009 14:20

Sefraim kirjoitti:Tottakai alkuperäinen viestini (jos siihen tässä viitataan) on kärjistäen kirjoitettu. Koska mielestäni varstojen kieltäminen oli hyvin kärjistetysti tehty. Pointit liike-energiasta ja vahingon mahdollisuudesta on tyrmätty alkuunsa koska niitä vatvomalla ei päästä mihinkään. Voimme hokea vaan että hauki on kala hauki on kala, mutta päästään rakentavampiin tuloksiin kun suoraan siirrytään kehittelemään sitä toimivaa ratkaisua.

Taas jos Kantin kommentti on ollut joihinkin poistettuihin mitä en tietty näe, se on asia erikseen. Tuossa nyt on 9:04 ja seuraava 10:02 että kai siinä on jotain ollut.

Jokatapauksessa tämä keskustelu noin yleisesti on ollut hyvinkin toimiva. Kukaan ei ole oikeastaan sanonut että varstoja ei pitäisi sallia, vaan kaikki ovat miettineet miten sen voisi tehdä. Kuten pitääkin.

Kritiikki alkuperäisessä topicissa tosiaan on se, että varstat on kielletty huonosti ja heppoisin perustein, hyvin pienen porukan toimesta joka on säännöistä siihen aikaan sattunut päättämään. Tänä vuonna niitä ei sallittu koska kukaan ei vaivautunut nostamaan asiasta tarpeeksi älämölöä että saataisiin ihmiset miettimään.
Ei ole kritiikkini pelkästään tähän keskusteluun, vaan yleiseen sävyyn, mihin ollaan 2009:n jälkeen menty. Sturmin viimeinen viesti vain kippasi minun veneeni. Vaikka joku hänelle olisi aiemmin samalla tavalla tehnyt vääryyttä, sitä ei enää täällä pistetä kiertämään. Kenenkään toimesta. Sturm pahoitteli, joten toivottavasti asia on tässä ketjussa kunnossa ja pysyy muuallakin siistinä.
"The Almighty says this must be a fashionable fight. It's drawn the finest people."
Avatar
Sefraim
Herttua
Viestit: 556
Liittynyt: Keskiviikko, 07.05.2008 15:41
Paikkakunta: Pääkaupunkiseutu

Viesti Kirjoittaja Sefraim » Maanantai, 10.08.2009 14:22

Okspoks. Yleensä se vaan aina on että ihmiset ovat internetissä paljon kärkkäämpiä, ja solvausta tapahtuu vähän liikaakin sen ollessa niin helppoa ja etäistä yksilölle näppiksen takana.

Mutta takaisin topiciin.
Jos Sotahuuto olisi korttipakka, Camulos olisi jokeri. Ikinä ei tiedä mitä siitä tulee loppujen lopuksi.

Entistä Camulosin komentoporr(s)asta. Kuninkaantekijät II - Pääjärjestäjä ½.

KT2 Hauholla 16-18.8.2013!
Avatar
Haltia
Kuningas
Viestit: 2733
Liittynyt: Maanantai, 28.05.2007 12:45
Paikkakunta: Vantaa

Viesti Kirjoittaja Haltia » Maanantai, 10.08.2009 15:17

Minusta on omalla tavallaan hienoa, että kaikki ne boffaajat jotka ovat innoissaan harrastuksesta (toiset enemmän kuin toiset) haluavat kehittää sitä, antaa mielipiteitänsä julki ja saavat ottaa kantaa.
Olisihan se surullista jos vain joku viiden henkilön järjestäjä-porukka olisi ainoa ryhmä joka saisi kommentoida ja tehdä uudistuksia ja kokeiluja.

Omasta mielestäni varstat olivat oikein kiva lisä vaikka sain aika kovaa hittiä niistä itse - 07 ja ihan oman puolen pojilta. :wink:
Mutta minä en ole tehty sokerista enkä lasista joten uskallan ottaa osumaa.
Varstoissa varmaankin pelotti ihmisiä se, että ne taisivat olla ainoita aseita joilla sai hittiä kilpien taakse. Nykyään kilven taakse ei meinaa päästä millään. Mikä tekee isoista jättikilvistä yhtä suojaavan kuin linnanmuurin.

Haluan järjestäjiltä siis vastauksen seuraavaan kysymykseen.
Miksi varstoja ei tulisi sallia tai että miksi ne tulisi sallia?
Selene! Nainen, liity meihin!
http://selenejousineidot.multiply.com/
Viestiketju Lukittu

Palaa sivulle “Kehitysideat”