Kurin merkitys

Valvojat: Ylläpito, Järjestäjät

Mahti
Sotahuuto '12 -järjestäjä
Viestit: 1684
Liittynyt: Perjantai, 24.02.2006 13:40
Paikkakunta: Leppävirta

Viesti Kirjoittaja Mahti » Maanantai, 24.08.2009 20:13

Kuri on tärkeää tehokkaassa ryhmätoiminnassa. Kuria on kuitenkin olemassa kahdenlaista: ulkoista ja sisäistä. Ulkoinen kuri on näkyvää, kuten sulkeiset ja tahdissa marssiminen. Ulkoinen kuri hitsaa porukkaa paremmin yhteen, kuin kurin kokonaisvaltainen puuttuminen. Ulkoinen kuri on tärkeää armeijan kaltaisissa pakkolaitoksissa, jossa kaikilla ei ole motivaatiota puhaltaa yhteen hiileen. Kuitenkin oikeasti tehokkaassa toiminnassa ulkoisella kurilla ei ole mitään merkitystä, vaan sisäinen kuri on hallitsevassa roolissa. Sisäinen kuri on jokaisen ukon ja akan pään sisällä oleva toimintamalli, jossa oleellista on se, että henkilö toimii oikealla tavalla, vaikka olisi yksin metsässä ja ei edes huvittaisi. Boffausryhmien ollessa kaveriporukoita, voisi sisäisen kurin saavuttamista pitää ihan realistisena tavoitteena. Kuolassa ei ole suurta määrää kuria näkyvässä muodossa. Miehet saatetaan ottaa silloin tällöin riviin asioiden selkeyden vuoksi ja silloinkin saattaa kuulla purnaamista. Toisaalta oikeasti merkitsevissä paikoissa porukka tekee tehtävänsä vaikka väkisellä ja turhia itkemättä. Meilläkin oli sulkeisia ja "asento, lepo!" meininkiä alkuaikoina, mutta se on hiljalleen karissut pois tarpeettomana.

Se mitä yritän epämääräisellä edellisellä kappaleella viestittää on se, että uusilla ryhmillä erilaiset sulkeiset ja muut voivat olla ihan oikeasti kova ja toimiva juttu. Sen sijaan niistä ei saa tulla itseisarvo, eivätkä ne varsinaisesti kerro mitään varsinkaan kokeneempien ryhmien kohdalla. Jos monta vuotta yhdessä toiminut porukka tarvitsee kyykyttämistä tehokkaaseen ja uhrautuvaan yhteistoimintaa, on jotain pahasti pielessä. Ryhmien pisteyttäminen ja arvostaminen tällaisten ulkotaistelullisten seikkojen perusteella onkin siksi hieman huvittavaa.
Sotahuuto 2012 pääjärjestäjä

Hyökkäys on aggressiivista toimintaa.
Avatar
JonTzu
Sotahuuto '11 -järjestäjä
Viestit: 2966
Liittynyt: Tiistai, 31.01.2006 20:27
Paikkakunta: Helsinki

Viesti Kirjoittaja JonTzu » Maanantai, 24.08.2009 21:37

What the man said. Mahti puhuu asiaa kuten tapana on.

Maahinkaisessa ei ole koskaan ymmärretty tuon ulkoisen kurin päälle. Väki löntystää paikalle ja roikottaa aseita. Mutta sitten kun tilanne on päällä väki onkin jo yhteistuumin lyömässä eturintamassa.

Tänä vuonna tuo ainakin toimi. Videolla näytti hauskalta kuinka maahinkaiset ja Kuolan väki menivät puolihuolimattomasti tilanteisiin muun lauman mukana ilman mitään ylimääräistä kuria tai järjestystä. Mutta sitten kun täytyi lyödä oli eturivissä vain keltaista ja mustaa, valkoista ja sinistä!
"Harjoittelemalla hyvä tulee."
Avatar
Kantti
Sotahuuto '11 -järjestäjä
Viestit: 1647
Liittynyt: Tiistai, 21.02.2006 10:41
Paikkakunta: Jyväskylä

Viesti Kirjoittaja Kantti » Maanantai, 24.08.2009 23:41

JonTzu kirjoitti:What the man said. Mahti puhuu asiaa kuten tapana on.

Maahinkaisessa ei ole koskaan ymmärretty tuon ulkoisen kurin päälle. Väki löntystää paikalle ja roikottaa aseita. Mutta sitten kun tilanne on päällä väki onkin jo yhteistuumin lyömässä eturintamassa.
Nimenomaan. Se myös on ollut aina tärkeä osa Maahinkaisen yhteishenkeä.
Tänä vuonna tuo ainakin toimi. Videolla näytti hauskalta kuinka maahinkaiset ja Kuolan väki menivät puolihuolimattomasti tilanteisiin muun lauman mukana ilman mitään ylimääräistä kuria tai järjestystä. Mutta sitten kun täytyi lyödä oli eturivissä vain keltaista ja mustaa, valkoista ja sinistä!
Mikä tietysti johtui vain siitä, että mustaoranssit olivat jo kauan ennen kontaktia hävinneet vastustajan selustaan. Sen sijaan siitä olen samaa mieltä, että verrattuna muihin ryhmiin Maahinkais-Kuolan halu hakeutua kontaktiin (siis sellaiseen, jossa ihan oikeasti tapellaan, lyödään, huudetaan ja tehdään vihulaiselle pahaa oman hengenlähdön uhalla) oli ihan omaa luokkaansa. Häkellyttävän moni muu jäi "pseudo-taistelemaan". Siinä on monella ryhmällä oppimisen paikkaa ihan positiivisessa mielessä. Sen kun oppii, on kahta-kolmea astetta kovempi.

Jos jokin muuten Hurtissa pisti silmään oli, että tätä melkein tappelemista ei heillä esiintynyt, vaan menivät, eivätkä meinanneet.
"The Almighty says this must be a fashionable fight. It's drawn the finest people."
Avatar
saloneju
Keisari
Viestit: 5706
Liittynyt: Keskiviikko, 19.04.2006 23:26
Paikkakunta: Tampere

Viesti Kirjoittaja saloneju » Tiistai, 25.08.2009 00:04

Mahdin viestiin palaten, harvinaisen mielenkiintoinen huomio/väittämä siitä, että sisäisen kurin puute korostaa ulkoisen kurin merkitystä. Vähän samoja ratoja on omakin ajatus jonkin aikaa kulkenut, mutta en ole onnistunut kiteyttämään ajatusta yhtä hyvin.

Periaatteessa ja käytännössäkin ostan halvalla, vaikka ilmaiseksikin, ajatuksen siitä, että ideaalinen ryhmä ei vaadi lainkaan ulkoista kuria. Tämä tietty ihan universaalina ajatuksena, mutta jos ohjaillaan ajatus vain ja pelkästään Sotahuuto-kontekstiin, se pätee vieläkin nopeammin ennen sitä absoluuttista ideaalia jo ihan siitä syystä, että Sotahuudossa pelatessa ei ole mukana kuolemanpelkoa ja muita sellaisia asioita, jotka pistävät kovemmankin miehen puntit tutisemaan oikeassa sodassa - jolloin ulkoisen kurin merkitys nousee; henkilökohtainen motivaatio antaa kaikkensa juoksemisen sijaan on huomattavasti helpompi löytää Sotahuudossa kuin oikealla tanterella, joten tavallaan ei tarvita ketään vahvistamaan omaa uskoa siitä että on oikealla tai taistelemisen arvoisella asialla.

Henkilökohtaisesti olen aika pitkään ja hartaasti pohtinut Hurttien perustamisesta lähtien kurin merkitystä suhteessa maahinkaistyyliseen lähes anarkistisesti toimivaan joukkioon. Erityisesti mennyt Sotahuuto antoi aika paljon ajattelemisen aihetta. Keskimäärin puheissa on päädytty siihen haasteeseen, kuinka saada joukko toimimaan koordinoidusti kuin Vishnat, mutta silti syömään vihollisjoukon strategisesti älykkään ameebamaisesti kuten jokainen kokeneempi maahinkainen osaa tehdä suurin pirtein jo solutasolla :D Sotahuudon normaaliskenaariossa (=tavoitteena tuhota vihollinen viimeiseen mieheen ja tilaa manööveröidä) kun ei tiukoista kilpimuodostelmista ole tähän mennessä ollut paljoakaan iloa.

Selvältä joka tapauksessa tuntuu, että Hurttien marssittaminen taistelukentälle tänä vuonna ensikertalaisina kohtalaisen kovan kurin siivittämänä tuntui oikealta ratkaisulta. Tuskin kaikkien ryhmien kehityskaari kuitenkaan noudattelee Kuolan kehityskaarta, vaikka Kuopion sakki on vuosi vuodelta kyseisellä metodilla onnistunutkin tekemään itsensä aina vain tehokkaammaksi. Itse olen kuitenkin melko taipuvainen uskomaan Mahdin ajatusketjuun.
Viimeksi muokannut saloneju, Tiistai, 25.08.2009 01:37. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Avatar
JonTzu
Sotahuuto '11 -järjestäjä
Viestit: 2966
Liittynyt: Tiistai, 31.01.2006 20:27
Paikkakunta: Helsinki

Viesti Kirjoittaja JonTzu » Tiistai, 25.08.2009 01:23

saloneju kirjoitti:Henkilökohtaisesti olen aika pitkään ja hartaasti pohtinut Hurttien perustamisesta lähtien kurin merkitystä suhteessa maahinkaistyyliseen lähes anarkistisesti toimivaan joukkioon. Erityisesti mennyt Sotahuuto antoi aika paljon ajattelemisen aihetta. Keskimäärin puheissa on päädytty siihen haasteeseen, kuinka saada joukko toimimaan koordinoidusti kuin Vishnat, mutta silti syömään vihollisjoukon strategisesti älykkään ameebamaisesti kuten jokainen kokeneempi maahinkainen osaa tehdä suurin pirtein jo solutasolla :D Sotahuudon normaaliskenaariossa (=tavoitteena tuhota vihollinen viimeiseen mieheen ja tilaa manööveröidä) kun ei tiukoista kilpimuodostelmista ole tähän mennessä ollut paljoakaan iloa.
Mielenkiintoisesti liki kaikki aloittelijaryhmät jotka ovat tulleet paikalle tiukalla ajatuksella ja organisaatiolla ovat pärjänneet hyvin. Pidemmän päälle tämä ei kuitenkaan ole niin selvää. Mutta missä rajat menevät ja miten saada ulkoinen toiminta sisäiseksi?

En ole ajatellut tätä asiaa. Mutta nyt kun mietin miten yritän saada SH:ssa ihmisiä käskytettyä keskityn pelkästään vähemmän mukana pyörineiden käskyttämiseen. Muut ovat vuosien varrella oppineet toimimaan ryhmässä. Vuodet ja erityisesti yhteiset treenitunnit tekevät tässä asiassa sen suurimman eron.

Mutta miten sitä treenataan? Kaikki treenaaminen ei kuitenkaan johda tuohon tiukkaan yhteissettiin jossa reagoidaan oman väen liikeeseen ja henkeen, ollaan siitä tietoisia ja toimitaan sen mukaan.
"Harjoittelemalla hyvä tulee."
Mahti
Sotahuuto '12 -järjestäjä
Viestit: 1684
Liittynyt: Perjantai, 24.02.2006 13:40
Paikkakunta: Leppävirta

Viesti Kirjoittaja Mahti » Torstai, 27.08.2009 11:58

Ryhmätoimintaa kannattaa harjoittaa tietoisesti ja päämäärähakuisesti. Silloin saa tuloksia nopeammin ja lopputulos on parempi. Samat kikat siis pätevät, kuin yksilöharjoittelussa. Kuolassahan yksilötaidon harjoittelu on aika lailla jokaisen omalla kontolla. Sen sijaan ryhmätoimintaa pyritään vähäisissä määrin treenaamaan mahdollisimman isolla porukalla joka vuosi tilanteen sen salliessa. Tällainen toiminta valottaa selkeästi homman ideaa uusille kavereille tilanteessa, jossa saa keskittyä 100% siihen ryhmässä toimimiseen, ilman että joku lyö koko ajan patongilla kuuppaan. Samaten se on myös arvokasta kertaamista vanhoille veteraaneille.
Sotahuuto 2012 pääjärjestäjä

Hyökkäys on aggressiivista toimintaa.
Avatar
N.Hirvelä
Sotahuuto '09 -järjestäjä
Viestit: 2613
Liittynyt: Torstai, 08.06.2006 18:15
Paikkakunta: Tampere
Viesti:

Viesti Kirjoittaja N.Hirvelä » Torstai, 27.08.2009 18:36

JonTzu kirjoitti: Mutta miten sitä treenataan? Kaikki treenaaminen ei kuitenkaan johda tuohon tiukkaan yhteissettiin jossa reagoidaan oman väen liikeeseen ja henkeen, ollaan siitä tietoisia ja toimitaan sen mukaan.
Tämän on nyt osittain ääneen pohtimista, mutta voi antaa ajatuksia joillekkin:
Tampereella olen huomannut että homma sujuu saumattomasti niiden kanssa, jotka treeneissä ovat ns. aktiivisia taistelijoita. Tällä tarkoitan esim. sitä että haetaan paikallista ylivoimaa, kierretään ja käytetään hyväksi niitä paikkoja mitkä takaa voiton. Kun tuota tekee treeneissä, niin tapahtumissa kyseiset henkilöt osaavat taistella yhtenäisenä settinä (joka muistuttaa paljon sitä mitä Maahinkaisilla oli tänä vuonna).
Se, mitenkä saada porukka aktiivisiksi taistelijoiksi treeneissä onkin vaikeampaa, se kun normaalisti ei onnistu pelkällä puheella.

Otan nytten seuraavaksi esimerkin SCA:n puolelta, koska siellä sotakentillä aseyhdistelmät ja taktiikat toimivat hyvin samalla tavalla kuin Sotahuudossa.
Tampereella on n. kerran viikossa treenien alussa lämmittelynä liikkumistreeniä ryhmässä/parina, jolloin oppii liikkumaan ryhmässä. Uskon vahvasti tämän vaikuttavan ryhmän kuriin ja sisäiseen toimintaan. Itse olen saanut todistettua tämän itse taistelukentällä, sillä en ole ikinä ollut missään bofferitapahtumassa/treeneissä, jossa olisi koko ryhmä toiminut yhtä tiiviissä yhteistyössä ja toimien täsmälleen samanlailla (joka tietenkin on myös tarkoittanut todella tehokasta työskentelyä).

Eli eli, yritän nytten siis vääntää mielipiteeni selkokielelle jotta ymmärtäisitte, osaan selostaa sen verran epäselvästi:
ryhmässä liikkumisen treenaaminen säännöllisesti tuottaa ryhmään sisäisen toiminnan ja kurin.
http://scafightingfinland.com/ - Tule mukaan lyömään haarniskassa kovaa, mutta turvallisesti!
http://scafightingfinland.com/forums/ Rottinkitaistelun uudet foorumit
Avatar
McManus
Kapteeni
Viestit: 101
Liittynyt: Tiistai, 13.03.2007 23:57

Viesti Kirjoittaja McManus » Perjantai, 28.08.2009 16:28

Tähän vaan pitää laittaa sitten pakollisena huumorioptiona:

Treenien ja ulkoisen kurin tärkeydestä ei voi sanoa kuin kaksi sanaa:

"Röh Röh"

:D
Avatar
Rikkiviisas
Asemies
Viestit: 14
Liittynyt: Tiistai, 21.10.2008 23:36

Viesti Kirjoittaja Rikkiviisas » Keskiviikko, 02.12.2009 04:16

Arvioisin voivani SOSin puolesta allekirjoittaa Mahdin teorian. SOS nimittäin harjoittelee aika laiskasti ja saapuu yleensä paikalle venähtäneenä häröpallona. Silti eturiviin mennään kun mättö alkaa ja sitten mennään eikä meinata. Taktiikka on toistaiseksi tuottanut tyydyttävästi tulosta. Kurissahan ei loppujen lopuksi ole kysymys paljosta muusta kuin luottamuksesta tai sen puutteesta ja SOSissa luottamus on sen verran vahva, ettei sitä tarvitse pönkittää millään virallisella hierarkialla.
Røløløø!
Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Yleinen keskustelu”