Johto ja komentaminen sotahuudossa

Valvojat: Ylläpito, Järjestäjät

Avatar
Drakojan
Ritari
Viestit: 66
Liittynyt: Tiistai, 16.09.2008 20:29
Paikkakunta: Jyväskylä

Viesti Kirjoittaja Drakojan » Keskiviikko, 12.08.2009 17:21

mIIKKA. kirjoitti:
Näin kun minä mylväisin että POSSUT KOKOON niin kaikki toistivat sen
Meillähän tuo on ollut aivan standardiprosedyyri käskyjen kanssa.
Kun yksikin Maahinakinen kuulee jonkun käskyn, sitä huudetaan eteenpäin niin kauan että kaikki varmasti kuulevat. Siis ihan minkä tahansa käskyn. Toimi muuten kuin unelma, ainakin näin ensikertalaisen mielestä.
Pihaboffaajien eliittiä.
Avatar
Kantti
Sotahuuto '11 -järjestäjä
Viestit: 1647
Liittynyt: Tiistai, 21.02.2006 10:41
Paikkakunta: Jyväskylä

Viesti Kirjoittaja Kantti » Keskiviikko, 12.08.2009 19:40

Olikin muuten ensi kerta, kun toimi. Aiemmin ollut valtavia ongelmia tuon kanssa.

Ongelmana oli tosin päästä eroon vääristä käskyistä, kun se lähti liikkeelle ja kiersi isossa joukossa pitkään. Siinä oli vaikeaa saada korvaavaa käskyä päälle.
"The Almighty says this must be a fashionable fight. It's drawn the finest people."
Avatar
mIIKKA.
Kreivi
Viestit: 305
Liittynyt: Lauantai, 19.05.2007 00:40
Paikkakunta: Jyväskylä
Viesti:

Viesti Kirjoittaja mIIKKA. » Keskiviikko, 12.08.2009 20:22

Jaa että toteltiin sitten liiankin hyvin.. :wink:
"Susta vaan tulee aina mieleen Tenavat. Siis ei sillai, mutta ku noi kuulokkeet on sulla tollanen treidmarkki." -IGNE
Avatar
Athene
Sotahuuto '11 -järjestäjä
Viestit: 627
Liittynyt: Perjantai, 06.07.2007 17:31
Paikkakunta: Jyväskylä

Viesti Kirjoittaja Athene » Torstai, 13.08.2009 14:43

Meinasin sanoa saman kuin Kantti, mutta enpä sanokaan. :wink:

Eeppisesä loppukenusa koko armeijaa kukkulan laella (respan ja taistelun välissä) komentava Kantti toimi kuin junan vessa: Kaikki respalta tulevat päätyivät Kantin eteen, jolloin oli helppo koota väki nipuiksi, ja Kantti näki rinteestä koko taistelun ja taisi aika monta kertaa koota ryhmän, sanoa että "tää jannu tässä johtaa teidät nyt TUOSTA välistä kylkeen", ja sitten niin tehtiin. Ei ollut suurta väliä tabardin värillä, jolloin riskissäkin ryhmiä muodostui reippaaseen tahtiin.

Siitä en sitten tiedä, millä perusteella Kantti päätti, kenet nimesi näitä sekalaisia, improvisoituja ryhmiä johtamaan, mutta aika usein kuitenkin joku oli nimettynä, tyyliin seuratkaa tätä kaveria.
Avatar
Kommando
Herttua
Viestit: 831
Liittynyt: Perjantai, 06.02.2009 22:46
Paikkakunta: Helsinki

Viesti Kirjoittaja Kommando » Maanantai, 02.11.2009 13:07

Linjamiehen muistilistaan kaksi asiaa

1. Liiku
2. Tapa
3. Suojele vierustovereita

Ei hetkinen tässähän on kolme kohtaa....
Rämäpää Rämäläinen 09-14, Etelän Imperiumin Insinööri -15, Akatemian Patterin Luutnantti -16, Valdyrin Skaldi -17-19, Etelän Imperiumin Patterin komentaja -22.

PK-seudun hullu tiedemies
Beatific kirjoitti:Tulipa rekrytoitua oikea kultakimpale Pirttimäen treenileirillä :-)
Avatar
Automaattinen
Komentaja
Viestit: 1605
Liittynyt: Tiistai, 14.02.2006 23:00
Paikkakunta: Mouhijärvi

Viesti Kirjoittaja Automaattinen » Sunnuntai, 22.11.2009 14:51

Kantti kirjoitti:Olikin muuten ensi kerta, kun toimi. Aiemmin ollut valtavia ongelmia tuon kanssa.

Ongelmana oli tosin päästä eroon vääristä käskyistä, kun se lähti liikkeelle ja kiersi isossa joukossa pitkään. Siinä oli vaikeaa saada korvaavaa käskyä päälle.
Korjaan ihan hitusen.

Toinen kerta kun tämä homma toimi. Eka oli tynkämaahinkainen vuonna 2008. Pienessä mittakaavassa kun kokeiltu oltiin ja todettiin hyväksi. Oli hienoa että se saatiin toimimaan isommassa mittakaavassa myös!

Kantti puhuu tässä silti täyttä asiaa. Isojen ryhmien komento pitäisi pyrkiä pitämään muutaman käsissä kerrallaan. Maahinkaiset on tapelleet keskenään niin pitkään, että kuka tahansa joka uskoo pystyvänsä komentoa tekemään, sitä pääsi myös tekemään. Itseasiassa muistan vain muutaman tapauksen jossa tämä tämän vuoden toimintamalli meni jollain tasolla pikkasen pieleen. Ei tosin vakavasti, kunhan vaan hajaannusta tapahtui uhkaavassa tilanteessa.
Athene kirjoitti:Meinasin sanoa saman kuin Kantti, mutta enpä sanokaan. :wink:

Eeppisesä loppukenusa koko armeijaa kukkulan laella (respan ja taistelun välissä) komentava Kantti toimi kuin junan vessa: Kaikki respalta tulevat päätyivät Kantin eteen, jolloin oli helppo koota väki nipuiksi, ja Kantti näki rinteestä koko taistelun ja taisi aika monta kertaa koota ryhmän, sanoa että "tää jannu tässä johtaa teidät nyt TUOSTA välistä kylkeen", ja sitten niin tehtiin. Ei ollut suurta väliä tabardin värillä, jolloin riskissäkin ryhmiä muodostui reippaaseen tahtiin.

Siitä en sitten tiedä, millä perusteella Kantti päätti, kenet nimesi näitä sekalaisia, improvisoituja ryhmiä johtamaan, mutta aika usein kuitenkin joku oli nimettynä, tyyliin seuratkaa tätä kaveria.
Tämä oli oikeasti lähimpänä todellista sodanjohtamista koko tapahtuman aikana. Oli upeaa saada homma toimimaan näin järjestelmällisesti ja kun pääsin itse vetämään muutamaa rynnäkköä, mm. viimeisen läpimurron juuri ennen skenun loppua, tuli kyllä koettua jotain TODELLA eeppistä!

Eli kyllä vaan se sodanjohto voidaan saada toimimaan melko yksinkertaisilla keinoilla! Pelisilmä, taktiikan taju ja selvästi sovittu kuvio tästä johtotyylistä ovat avainsanoja.
On mahdollista että ajattelen, näin ollen voin myös olla olemassa.
Avatar
Susikukko
Hauhocanus
Viestit: 3064
Liittynyt: Lauantai, 04.02.2006 15:17
Paikkakunta: Helsinki

Viesti Kirjoittaja Susikukko » Torstai, 26.11.2009 11:13

Jokaisessa sohussa armeijaa, rämää ja sekaryhmiä johtaneena olen tullut saman tyylisiin johtopäätöksiin kuin Automaattinen. Yksinkertainen on kaunista ja kaikki monimutkainen epäonnistuu koska sodan kitka on aina niin kova. Yleensä se ketä toteuttaa ensimmäisenä suoraviivaisesti oman suunnitelmansa voittaa, koska hän kääntää pelilautaa ja vastapuoli vinkuu ja vikisee.

Riippumatta onko kyseessä normaalin kokoinen (10-30) ryhmä tai armeija, niin menestys on lähes aina riippunut yksinkertaisesta suunnitelmasta, mistä (lähes) kaikki pitävät kiinni. Vaikka sunnitelmassa olisi koukkuja ja hämäyksiä täytyy koko osaston tavoite, painopiste ja taisteluajatus olla sama.

Aina kun olen itse onnistunut voittamaan sohussa, se on johtunut juuri yllämainituista seikoista (ja Jumalan armosta). mm. SH05 1.skenu: Veljekset kiersivät todella kaukaa selkää ja pääosat ottivat painopisteeksi vasemman reunan, pienet osat häiritsivät oikealla. SH08 monessa skenussa katsottiin; että tuossa on heikoin kohta ja edullisin maasto, koko voimalla läpi ja pieni häirintä muualla. SH09 metsärisk: kaksi isoa osastoa pitää lähintä ja keskimmäistä pistettä samalla tasalla keskimmäisen pisteen etupuolella. Osastot tukevat tarvittaessa toisiaan ja pieni osasto varmistaa selustan ja taaimmaisen pisteen (kiitos siitä Coronalle). NE08 kolme sillan siltatyönössä: tehtiin pullon kaulat siltojen päähän ja sitten heikoimmasta läpi. Myös lukuisissa armeijan harjoituksissa voittaja on usein ollut se ketä toteuttaa ensimmäisenä ja suoraviivaisesti.

Tulipa paukuteltua henkseleitä ja kiillotettua rämä tyyliin omaa kuvaa. Kaikkissa näissä taisteluissa joissa olen voittanut on myös usein ollut käytössä harjaantunut joukko, kiitos kaikille tuesta mitä olen usein saanut oli se sitten aitoa tai ei =)

Lopuksi lainaisin Aerton Sennaa "kun nousen pois formulastani, astun maailmaan joka kyllästyttää minua suuresti". On kyllä tällä hetkellä kovin kaupuu sohuun mitä on koskaa ollut. Treenit eivät tuo siihen lohtua, tekisin niin kovasti mieli päästä keskelle isoa mähinää lyömään ihmisiä halki... ehkä Manowar auttaa?
Koskahan sitä ehtis taas sohuun?
Avatar
Kommando
Herttua
Viestit: 831
Liittynyt: Perjantai, 06.02.2009 22:46
Paikkakunta: Helsinki

Viesti Kirjoittaja Kommando » Torstai, 26.11.2009 17:11

Enpä tiedä, autaako...

TAHOO SOHUUN!!! PERSKUTA!!!
Rämäpää Rämäläinen 09-14, Etelän Imperiumin Insinööri -15, Akatemian Patterin Luutnantti -16, Valdyrin Skaldi -17-19, Etelän Imperiumin Patterin komentaja -22.

PK-seudun hullu tiedemies
Beatific kirjoitti:Tulipa rekrytoitua oikea kultakimpale Pirttimäen treenileirillä :-)
Avatar
Automaattinen
Komentaja
Viestit: 1605
Liittynyt: Tiistai, 14.02.2006 23:00
Paikkakunta: Mouhijärvi

Viesti Kirjoittaja Automaattinen » Torstai, 26.11.2009 22:48

Komp
On mahdollista että ajattelen, näin ollen voin myös olla olemassa.
Avatar
Kantti
Sotahuuto '11 -järjestäjä
Viestit: 1647
Liittynyt: Tiistai, 21.02.2006 10:41
Paikkakunta: Jyväskylä

Viesti Kirjoittaja Kantti » Perjantai, 27.11.2009 16:25

Olipahan älyttömän hyvä tuo lainaus Sennalta.

Korostettakoon vielä noita Susikukon pointteja yksinkertaisuudesta. Olen koko sohu-urani pyrkinyt koko ajan yksinkertaisempaan ja yksinkertaisimpaan. Silti ennen tätäkin sohua pidin vielä yksinkertaisena ensimmäisessä skenaariossa kokeiltua "laidat ottavat kontaktin ensin, keskusta viivyttää" -taktiikkaa. Turpaanhan sillä tuli niin, että tukka lähti. Tämän jälkeen saavutin onneksi kyynisyydessäni riittävän ja lopulta tulosta tuottaneeksi osoittautuneen tason, jonka nerokkaimmat helmet sattuivat lauantain metsäkohtaamisiin, joissa taktiikka oli häikäisevän nerokas "jos kaikki käytäisiin yhtäaikaa vastustajan päälle". Toimi kuin junan vessa, enkä viittaa tässä pendolinoihin vaan ihan perinteiseen sini-valkoiseen pikajunan vaunuun.
"The Almighty says this must be a fashionable fight. It's drawn the finest people."
Avatar
Susikukko
Hauhocanus
Viestit: 3064
Liittynyt: Lauantai, 04.02.2006 15:17
Paikkakunta: Helsinki

Viesti Kirjoittaja Susikukko » Perjantai, 27.11.2009 19:06

Meidän saman skenun taktiikka oli yksinkertainen, mutta monimutkainen??? Tämä tarkoittaa sitä, että harjaantuneille joukoille tämä oli helppo temppu, mutta aloittelijoille sekava tai liian nopea? Eli oli ennakkoon sovittu, että kaikki linjaan, joka toinen ryhmä siirtyy heti aloituksessa vasempaan laitaan ja koko armeijaa hyökkää samaan aikaan, sekä linja, että vasemman laidan painopiste, kärjessä rämä uhrilampaana=). Voitimme niin nipin napin, että huono sanoa toimiko taktikka?

Lisää hyviä lainauksia "Suck my dick" Ron Jeremy
Koskahan sitä ehtis taas sohuun?
Avatar
tiarAnon
Sotalordi
Viestit: 1379
Liittynyt: Torstai, 23.02.2006 14:47
Paikkakunta: Espoo

Viesti Kirjoittaja tiarAnon » Lauantai, 28.11.2009 02:28

Taktiikkahan toimi ihan päin helvettiä: tarkotuksena oli, että koukkausosasto olisi päässyt sivusta vyöryttämään samalla kun muut sitoo edestä. Käytännössä koko koukkaus osasto kuoli sinne laitaan Maahinkaista ja Kuolaa jyystäessä, mutta sillä välin saatiin lopulla porukkaa vastustaja lanattua ihan kokonaan... Eli taktiikka meni päin helvettiä, mutta parhaalla mahdollisella tavalla. 8)
It'll be awesome.
Avatar
BlueSkie
Herttua
Viestit: 862
Liittynyt: Tiistai, 31.01.2006 19:25
Paikkakunta: Kuopio

Viesti Kirjoittaja BlueSkie » Lauantai, 28.11.2009 02:41

Meidän puolella toteutus kaatui siihen kun Kuolan ja Maahinkaisen munaravirynnäkkö vei meidät liian kauaksi muusta armeijasta. Ja kun vihulaisen rynnäkköosasto veti suurimman osan miehistä taisteluun niin sivumpaa tulleet porukat pääsivät antamaan vapareita vähän turhan helposti.

Eli kontakti kyllä saatiin siellä laidassa, mutta siinä vaiheessa kun sen keskustan viivytyksen olisi pitänyt alkaa oli se laitaosasto jo jyystetty jokseenkin säälittävän pieneksi.

Pakollisena lainauksena heitettäköön "Päättömästä ryntäilystä syntyy vain päättömiä ruumita." -Satunnaisen nojatuoliboffokomentajan(tm) mietteitä
"Pointy thing in squishy bits makes splodgy mess."
Avatar
JonTzu
Sotahuuto '11 -järjestäjä
Viestit: 2966
Liittynyt: Tiistai, 31.01.2006 20:27
Paikkakunta: Helsinki

Viesti Kirjoittaja JonTzu » Keskiviikko, 09.12.2009 16:14

Kantti kirjoitti:Tämän jälkeen saavutin onneksi kyynisyydessäni riittävän ja lopulta tulosta tuottaneeksi osoittautuneen tason, jonka nerokkaimmat helmet sattuivat lauantain metsäkohtaamisiin, joissa taktiikka oli häikäisevän nerokas "jos kaikki käytäisiin yhtäaikaa vastustajan päälle".
Heh, ehkä sinun näkökulmastasi.

Siinä missä sinä vedit isoa linjaa minä linjajohtajana mikromanageroin tilanteita: Päästetään vastustaja kävelemään sinne laakeaan suppoon jonka reunalla odotetaan, päästetään kirmaajia vähän edelle iskemään kylkeen yht'aikaisesti muiden kanssa, katsotaan että luonto häiritsee mahdollisimman paljon vihollista ja suojaa omia, syötetään hienosti vahinkoa kestävä ja pelottava Perkele kontaktiin ennen muita niin että vastustajan pakka hajoaa, käyttäydytään epämääräisen päättäväisen aggressiivisesti henkisen yliotteen saamiseksi, jaetaan omaa porukkaa pidättelemään ja samaan aikaan iskemään vastustajan kahta porukkaa murskaksi kylkiin, tarkitstetaan että kontaktihetket osuvat kohdalleen ja turpaananto / sekunti maksimoituu kohderyhmien tuhoamisessa, käsketään väki viime hetkellä tappamaan joku tietty kohde, huudetaan vastustaja valmiiksi puoliksi puoliksi kumoon... ja sitten kone valloilleen, yli vaan!

Tavallaan systeemiä sai viritettyä alatasolla ennen kontaktia aika paljonkin. Kontaktin jälkeen hommaan ei sitten enää millään virittelyillä voinut vaikuttaa. Siinä vaiheessa ryhmän yhteispelitaito ja johtajien huutovoimakkuus olivat ainoat millä oli väliä.
"Harjoittelemalla hyvä tulee."
Avatar
Ince
Herttua
Viestit: 770
Liittynyt: Torstai, 10.05.2007 12:17
Paikkakunta: Jyväskylä

Viesti Kirjoittaja Ince » Sunnuntai, 13.12.2009 01:00

Eli taktiikka meni päin helvettiä, mutta parhaalla mahdollisella tavalla.
Tätä voisikin miettiä, olisiko lopulta paras taktiikka, a. ei se joka sinänsä ,siinä epätodennäköisessä tapauksessa että sattuu onnistumaan, johtaa parhaaseen tulokseen, vaan b. se, joka todennäköisesti epäonnistuu juuri jollain omalle puolelle myönteisellä tavalla. Esimerkiksi:

"Suunnitelma on koukata vahvasti selustaan, mutta eihän se toimi kun koukku osasto joko jätetään huomiotta (mikäli osasto sössii) tai sitä vastaan keskitetään voimat joiden jälkeen siitä ei ole enää selustaan koukkaamaan."
Elikkä, unelma onnistumisen ideaali-hetkellä tehdystä selkäiskusta voi unohtaa alkuunsa ja miettiä miten alkuperäinen suunnitelma voi epäonnistua rakentavasti. Tämä esim. ryhmän itsensä tai koko armeijan kannalta.

Esim. Viime sohussa yhdessä kenttä-skenussa Rutto juoksenteli tuli hännän alla ympäri kenttää saaden omien sanojensa mukaan aikaan "ei-mitään", mutta veti kuitenkin peräänsä mahtavan letkan vastustajia. Rutto ei päässyt ketään selkään*, mutta "epäonnistui"* armeijansa parhaaksi. Sama tilanne sohu08 Veljesten ollessa yksin vasemmalla laidalla leiristä katsottuna. (kenttä) (Paitsi että meidänhän yli juostiin massalla kirkkaasti -köh,köh, kuka muistaa-) , mutta samalla armeijamme hyötyi.

Eli. Parhaita ovat rakentavasti epäonnistuvat suunnitelmat, eivätkä parhaat suunnitelmat, jotka onnistuvat epätodennäköisesti, mutta todennäköisesti epäonnistuessaan hukka syö armeijan.
Ruutiukko
Ritari
Viestit: 60
Liittynyt: Maanantai, 30.06.2008 21:19
Paikkakunta: Espoo.

Viesti Kirjoittaja Ruutiukko » Sunnuntai, 13.12.2009 21:53

Täytyy omalta osaltani nostaa hieman ruma kissa pöydälle ja todeta, ettei tämän vuoden sohussa kyllä kauhesti oman puolen johtaminen vakuuttanut. Tuntui siltä, että tehdään hieno suunnitelma ja sitten yhtäkkiä joku Rämäläinen tulee karjumaan jotain aivan muuta. Sitten jo rynnätäänkin sekavana laumana tipoittain surman suuhun. Varsinkin pe ja la metsäskenaariot (ne respawnittomat) tuntuivat olevan samalaista päätöntä huseeraamista, jossa ainoa muuttuva tekijä oli oma kuolinpaikka.

Erityisesti se skenu, jossa piti puolustaa risteystä, mutta jossa sitten lähdettiinkin hyökkäämään hiekkatielle valtavan pölypilven keskellä.
"Istun kivellä ja nauran makeasti, veihän naapurinkin viljan halla."
Avatar
Evert
Kreivi
Viestit: 439
Liittynyt: Torstai, 22.11.2007 17:19
Paikkakunta: Lappeenranta

Viesti Kirjoittaja Evert » Maanantai, 14.12.2009 09:44

Ruutiukko kirjoitti:Täytyy omalta osaltani nostaa hieman ruma kissa pöydälle ja todeta, ettei tämän vuoden sohussa kyllä kauhesti oman puolen johtaminen vakuuttanut. Tuntui siltä, että tehdään hieno suunnitelma ja sitten yhtäkkiä joku Rämäläinen tulee karjumaan jotain aivan muuta. Sitten jo rynnätäänkin sekavana laumana tipoittain surman suuhun. Varsinkin pe ja la metsäskenaariot (ne respawnittomat) tuntuivat olevan samalaista päätöntä huseeraamista, jossa ainoa muuttuva tekijä oli oma kuolinpaikka.
Tuttua huttua. Ei meilläkään paljoa homma eronnut, paitsi ettei rämä komentanut meitä :D Oman ryhmän johtaminen jäi johtajalta vähän sivu suun kun oli aina joku muu ryhmä määräämässä mitä tehdään.
En ole filosofi, mutta voin vilkaista.
Avatar
Jehuletti
Paroni
Viestit: 231
Liittynyt: Tiistai, 22.07.2008 14:15
Paikkakunta: kuusankoski
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Jehuletti » Maanantai, 14.12.2009 20:09

Evert kirjoitti:
Ruutiukko kirjoitti:Täytyy omalta osaltani nostaa hieman ruma kissa pöydälle ja todeta, ettei tämän vuoden sohussa kyllä kauhesti oman puolen johtaminen vakuuttanut. Tuntui siltä, että tehdään hieno suunnitelma ja sitten yhtäkkiä joku Rämäläinen tulee karjumaan jotain aivan muuta. Sitten jo rynnätäänkin sekavana laumana tipoittain surman suuhun. Varsinkin pe ja la metsäskenaariot (ne respawnittomat) tuntuivat olevan samalaista päätöntä huseeraamista, jossa ainoa muuttuva tekijä oli oma kuolinpaikka.
Tuttua huttua. Ei meilläkään paljoa homma eronnut, paitsi ettei rämä komentanut meitä :D Oman ryhmän johtaminen jäi johtajalta vähän sivu suun kun oli aina joku muu ryhmä määräämässä mitä tehdään.
En kyllä kuullut muidenkaan ryhmien kertovan mitään :D Oli niin härskin näköstä touhua meidän tiimiltä, että varmaan porukka ajatteli, että ei meistä ole mihinkään :D Etenkin metsä risk(?) ja mörrien oma "kilpimuuri" kahden suuremman väliin oli aika eeppinen fail. ;D
Avatar
Evert
Kreivi
Viestit: 439
Liittynyt: Torstai, 22.11.2007 17:19
Paikkakunta: Lappeenranta

Viesti Kirjoittaja Evert » Tiistai, 15.12.2009 16:28

Kyl ne meiä johtajalle ainakin puhelivat ja yritettiin sitten ymmärtää se mitä kaikkivoipa johtajamme yritti selvittää meille :D
En ole filosofi, mutta voin vilkaista.
Avatar
Hellowenisti
Sotahuuto '15 -järjestäjä
Viestit: 503
Liittynyt: Sunnuntai, 21.05.2006 21:16
Paikkakunta: Joensuu

Viesti Kirjoittaja Hellowenisti » Keskiviikko, 17.02.2010 13:21

Hieman nekromantian puolelle menee, mutta hörisempä silti.
JonTzu kirjoitti: syötetään hienosti vahinkoa kestävä ja pelottava Perkele kontaktiin ennen muita niin että vastustajan pakka hajoaa
Meillä oli viime sotahuudossa sellainen mentaliteetti, että kuunnellaan varsinkin Kuolan & Maahinkaisen _ johtoa _ ja toteutetaan annettu tehtävä niin tehokkaasti kuin mahdollista.
Vaikka ollaankin oltu mukana useampi vuosi jo, niin kokeneempaa kannattaa aina pysähtyä kuuntelemaan. ;)

Yleisellä tasolla sitten oli ohjeistettu Perkeleille, ettei oteta muilta kuin omalta komennolta käskyjä. Saa pidettyä oman pakan kasassa, jos ei kuunnella niitä kuuluisia vihollisen käskyjä. (Tähän liittyen on tullut perkeleelle kriittistä palautetta, mutta ratkaisu oli ihan tiedostettu.)

Henkilökohtainen kiitos vielä JonTzulle risteys-Riskistä, jossa yhteistyö oli erityisen hedelmällistä, varsinkin opettavaisessa mielessä.

- Perkeleen komentaja SH 06-09

P.s alleviivaan vielä sitä johtamisen yksinkertaistamista, joka tässäkin keskustelussa on tullut useasti esille.
Life is a bitch, too expensive to be your friend.
Avatar
Ince
Herttua
Viestit: 770
Liittynyt: Torstai, 10.05.2007 12:17
Paikkakunta: Jyväskylä

Viesti Kirjoittaja Ince » Keskiviikko, 17.02.2010 14:17

Saa pidettyä oman pakan kasassa, jos ei kuunnella niitä kuuluisia vihollisen käskyjä.
Tämä on mielenkiintoista, voitko tarkentaa mitä tarkoitat?

Noin yleisesti Perkeleen muurihan on väkevöitynyt vuosi vuodelta, mutta treenileirinne kokemuksen perusteella (..,koska monet kilpenne ovat niin isoja.) yksinjääneet urhot olivat enemmän vaahtokarkkeja tikun nokassa. (tämä on yleisempikin huomio, tornikilvellä yksinjäädessä sohu 09 tunsin itsekin liekkien hivelyn.) Ehkä olisi ajateltavissa hiukan heikompi rivi - ei niin ladonovi kilvillä - mikäli yksinjääneiden (luettavissa "yksi vs. yksi tilanne) sankareiden selviytymistä haluaisi parantaa. Mutta yllättävän hyvin toimi myös Maahinkaisen linja "tuo itsesi ja kilpesi" mikä merkitsi monenlaista härpäkettä. Mielestäni perkeleen isot pyöreät kilvet kuuluvat kuitenkin sotahuudon komeimpiin. (näin kilpifriikkinä, olisi hauska joskus kokeilla.)

Johtamis ulottovuuden horinastani voisi löytää. Johdon tiedostaessa yksinjäävien ladonovien haavoittovuus kyky pitää ryhmää koossa* korostuu entisestään osana mainiota johtamista. * tämähän ei ole järin helppoa, Kuolallahan on tästä yksi sovelletus, ymmärtääkseni.
Tutustu iloisiin miekkailukirjoihin:
https://forms.gle/iMUhVqe7vGBfzEFi8
Netin helmeilevin miekkailu blogi:
http://miekkailusta.blogspot.fi/
Avatar
Hellowenisti
Sotahuuto '15 -järjestäjä
Viestit: 503
Liittynyt: Sunnuntai, 21.05.2006 21:16
Paikkakunta: Joensuu

Viesti Kirjoittaja Hellowenisti » Keskiviikko, 17.02.2010 20:10

Ince kirjoitti:
Saa pidettyä oman pakan kasassa, jos ei kuunnella niitä kuuluisia vihollisen käskyjä.
Tämä on mielenkiintoista, voitko tarkentaa mitä tarkoitat?
Tottahan toki. Elikkä yksinkertaisimmillaan tuo tarkoittaa sitä, ettei rivi-Perkele ottanut käskyjä vastaan muilta kuin omalta johdolta.

Tarkennettuna ja taustoitettuna:

Koska Perkele ei voi treenata yksikötaitoaan juurikaan ryhmän hajanaisuuden vuoksi, on kaikki voimavarat uhrattu ryhmässä toimimiseen treenileirien kautta. Tämä näkyy hyvin jos kohtaa yksinäisen Perkeleen ei se varmastikkaan ole vaativa vastus, sen sijaan kohdatessaan useamman Perkeleen alkaa olla ja vastusta, mutta jos koko Perkele on kokonaisuudessaan kasassa alkaa läpipääseminen olla jo ongelmallista.

Nämä ajatukset mielessä Perkeleessä sitten panostettiin siihen, että ryhmä pysyy varmasti kasassa _omana_ ryhmänään, koska siinä toimimista on harjoiteltu ja se osataan.

Edellissä sotahuudoissa koin ongelmaksi sen, että osa Perkeleistä saattoi lähteä jonkun ulkopuolisen mukaan ja se hajoitti ryhmästä tärkeitä osia, joka taas saattoi johtaa pienimuotoiseen kaaokseen. Sama ongelma koettiin myös RISK-tyyppisissä skenaarioissa sen jälkeen, kun ryhmä oli tuhoutunut ja uudelleen syntynyt tipottain osaksi muita.
Tämän vuoden sotahuudossa tosiaan kaikissa skenaarioissa oli ohjeistettu kuunnella vain omaa johtoa, paitsi metsä-Riskissä jossa toimittiin osana muita. Sen skenaarion tulokseen ei oltu ollenkaan tyytyväisiä ja korostettiin entisestään omana ryhmänä toimimista, koska emme selkeästi toimineet tehokkaasti osana sekalaisiaosastoja. (mm. kenttä-Riskissä sitten koottiin aina lähes koko ryhmä ensin kokoon ennen kun liikkelle lähdettiin.)

Perkele tulee varmasti jatkamaan kehitystä sen suhteen, että olemme kokonaisuudessa osa armeijaa.

P.s Jatkossa skenaarioissa joissa joku toimii "ylijohtajana" kannattaa varmasti huomioida se, ettei Perkele jakaannu pieniin palasiin vaan toimii könttinä. :wink:
Life is a bitch, too expensive to be your friend.
Avatar
Athene
Sotahuuto '11 -järjestäjä
Viestit: 627
Liittynyt: Perjantai, 06.07.2007 17:31
Paikkakunta: Jyväskylä

Viesti Kirjoittaja Athene » Torstai, 18.02.2010 13:24

Johtamisesta: Olen ihmetellyt, miksi Maahinkaisen taisteluameeba toimii niin hyvin kuin toimii. Törmäsin mahdolliseen selitykseen parviälyyn tutustuessani.

1: Parvi on usein älykkäämpi, vahvempi, tehokkaampi ja paremmassa turvassa kuin yksilö. Esimerkiksi Sardiini- kottarais- ja muurahaisparvet ovat tästä eläviä todisteita.

2: Parven toiminta perustuu äärimmäisen yksinkertaisiin, itsekkäisiin perussääntöihin: "Pysy ryhmänä, vältä törmäyksiä parven sisällä ja liiku samaan suuntaan kuin muut". Silloin yksilöllä ei tarvitse olla kokonaiskuvaa tilanteesta, riittää, että se reagoi lähinaapurien toimintaan. (näin sanoo Couzin, D., biologi ja parvitutkimuksen proffa).

3: Parvella ei ole keskusjohtoa. Italialainen fyysikko Cavagnan, joka on tutkinut lintuparvien liikkeitä, on sitä mieltä, että keskusjohto sekoittaisi järjestyksen ja saisi linnut törmäilemään toisiinsa. Parvi toimii tehokkaasti vain, kun kukin yksilö pyrkii varmistamaan oman etunsa.

Nojoo, onhan Maahinkaisella johtajia, mutta käytännössä tilanteeseen reagoi se, joka tilanteen huomaa. Lähinaapurit seuraavat perässä, jolloin lopulta koko Maahinkaisparvi reagoi.
Avatar
JonTzu
Sotahuuto '11 -järjestäjä
Viestit: 2966
Liittynyt: Tiistai, 31.01.2006 20:27
Paikkakunta: Helsinki

Viesti Kirjoittaja JonTzu » Perjantai, 19.02.2010 10:51

Athene kirjoitti:Nojoo, onhan Maahinkaisella johtajia, mutta käytännössä tilanteeseen reagoi se, joka tilanteen huomaa. Lähinaapurit seuraavat perässä, jolloin lopulta koko Maahinkaisparvi reagoi.
Mutta jutun jujuna onkin että väki reagoi. Osittain tämä on ihan tekemisen meininkiä, osaksi sisään treenimäärällä istutettua rutiinia: "Nyt kurkkuun ja heti!"

SH:ssa tuo taas ei toimi suurimmalla osalla ryhmistä. Viime vuoden videoissa näkyy kuinka suuri lauma on hyökkäämässä selvästi pienempää aggressiivista porukkaa vastaan. Koko lössi lähestyy kyllä hyvin mutta 15m ennen kontaktia Kuolan ja Maahinkaisen väki jatkaa etenemistä, tekee soljuvan nopean puoliympyrän ja hoitaa homman suurin tappioin. Samaan aikaan suuri osa väestä ei tule mukaan. Mitään veden tapaan voimakkaasti toteutettua rivien täyttämistä ja pidentämistä ei tapahdu. Väki vain seisoo viiden metrin päässä takana ja katsoo että aha, tappelulta näyttää.

Samoin muistan ainakin vuosina 2006, 2007 ja 2009 huutaneeni naama punaisena aloitteleville porukoille "Nyt isketään siihen kylkeen, eivät ne edes katso tänne päin!!! NYT MENNÄÄN! Eikun nyt mennään! JOOKO ETTÄ NYT MENNÄÄN TAPPAMAAN ILMAISEKSI NÄITÄ KEIHÄITÄ JOTKA TIKKAA MEIDÄN KAVEREITA JA EIVÄT PYSTY PUOLUSTAUTUMAAN? Jooko?" Aina näissä tilanteissa seisotaan metsässä 10+ hengen lössinä parin metrin päässä tiessä tappelevasta keihäällä tökkivästä teuraskarjasta jolla on pari pelokkaan näköistä henkivartijaa...

Eli ei se kaikilta onnistu tuo "lyödään koko ajan muiden tukena ja edetään orgaanisesti lauman tekemien huomioiden mukaan". Itse väittäisin että tuollainen soljuva taistelutapa toimii vain kokeneiden ja taistelunhalusiten porukoiden kanssa. Täytyy olla halua mennä yli, muuten homma ei toimi. Parempi edetä hitaammin ja käskytetymmin jos se aiheuttaa sen ettei väestä 60% jää vähän taistelutilanteen taakse ihmettelemään.
"Harjoittelemalla hyvä tulee."
Avatar
Kantti
Sotahuuto '11 -järjestäjä
Viestit: 1647
Liittynyt: Tiistai, 21.02.2006 10:41
Paikkakunta: Jyväskylä

Viesti Kirjoittaja Kantti » Perjantai, 19.02.2010 11:19

Olen samaa mieltä Joonaksen kanssa, että moni ryhmä on ko. asioiden tähden vaikeuksissa. Toisaalta Athene taas arvuuttelikin nimenomaan Maahinkaisen menestyksen salaisuutta, mistä olen samaa mieltä: olemme löytäneet joukkomme kykyjen mukaisen toimintamallin, joka on yllättävän lähellä parven dynamiikkaa.
"The Almighty says this must be a fashionable fight. It's drawn the finest people."
Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Yleinen keskustelu”