Sivu 1/5

Viitekehys

Lähetetty: Sunnuntai, 12.07.2009 13:45
Kirjoittaja pt
Sotahuuto 2010 viitekehys ja armeijat


Sotahuudon viitekehys on päätetty. Tänä vuonna ajanjakso, jonka merkeissä pehmopatukoidaan, on 1354-1453 ja paikka Balkan. Toisin sanoen aiheena on Ottomaanien Sulttaanikunnan laajenemisen alku. Ajanjakson aloittajana toimii hyökkäys Gallipoliin 1354 –ottomaanien ensimmäinen jalansija Euroopan puolella- ja se päättyy Konstantinopolin valtaukseen 1453, jonka myötä Kreikan keisarikunta lakkasi olemasta.

Aikakaudelle mahtuu useita legendaarisia taisteluita, joista ainakin muutama tullaan näkemään sotahuutomaisena sovituksena tapahtumassa. Kosovon kentällä 1389 serbit saivat sankarillisesti köniinsä ottomaaneilta: 1396 burgundilaiset ristiretkeläiset puikkivat Nikopoliin taistelusta pakoon kärkikengät viuhuen. 1402 oli ottomaanien vuoro saada satikutia Timur Lenkin armeijan toimesta.



Armeijat

Armeijoita tulee kuusi kappaletta: jokaiselle tulee oma lippu, ja jokainen armeija johtaa vuorollaan omaa osapuoltaan. Useimmissa taisteluissa on tietenkin vastakkain kolme ja kolme armeijaa, ja osapuolten koostumusta vaihdellaan kuten aiemmissakin Sotahuudoissa. Osapuolten koostumukset vastaavat historiallisia käänteitä: valitsemamme ajanjakso on tähän otollinen, sillä Balkanin sodissa liittolaiset ja vasallisuhteet vaihtuivat tiuhaan, aikaansaaden välillä yllättäviäkin aseveljiä.


Ottomaanien sulttanikunta

Lippu: punainen viiri sekä hevosenhäntä

Turkkilaisten kehittynyt, professionaalinen ja monipuolinen sotajoukko on toinen tapahtuman pääarmeijoista.


Unkarin kuningaskunta

Lippu: puna-valkoiset vaakaraidat (ns. Árpádin lippu)

Balkanin vahvin ja suurin mahti, joka kernaasti suojeli alueen pikkuvaltioita turkkilaisia vastaan (pikkuvaltioiden itsenäisyyden hinnalla), varustaa tapahtumaan sen toisen pääarmeijan.


Serbia

Lippu: keltaisella pohjalla punainen kaksipäinen kotka

Serbian lippu edustaa tapahtumassa kaikkia Balkanin pienempiä slaavilaisia valtioita. Aikakauden alussa omaa pienoisimperiumiaan hallinnut Serbia menetti Kosovon taistelun jälkeen itsenäisyytensä ottomaaneille, sopeutui uusiin hallitsijoihinsa sangen nopeasti ja pian serbialaiset ritarit muodostivatkin jo ottomaani-armeijan iskunyrkin.


Latinalaiset

Lippu: valkoisella pohjalla punainen risti (Pyhän Yrjön risti)

Latinalaisilla tarkoitetaan kaikkia katolisesta, siis läntisestä, Euroopasta tulevia kristittyjä: tapahtumassa latinalaisten armeija edustaa läntisiä ristiretkeläisiä tai katolisia palkkasotilaita, skenaariosta riippuen.


Kreikan keisarikunta

Lippu: vihreä-kulta-punainen viiri, jossa Pyhä Yrjö surmaamassa lohikäärmettä

Jo pitkään hiipunut Itä-Rooma, eli Bysantti, eli Kreikan keisarikunta ei ollut aikakaudella enää erityisen merkittävä sotilaallinen mahti, mutta sen mahtava pääkaupunki Konstantinopoli sekä ennen kaikkea Rooman keisarin arvonimi olivat ottomaanisulttaanien päätavoitteet Balkanilla.


Tataarit

Lippu: sinisellä pohjalla kolme valkoista kiekkoa (Timur Lenkin tunnus)

Tataariarmeija edustaa tapahtumassa Kultaisen Ordan ja Timur Lenkin joukkoja: molemmat sekaantuivat Balkanin sotkuihin mielellään ja usein, kaikilla puolilla.





Taustatarinasta

Taustatarinan elävöittämiseen kiinnitetään tänä vuonna erityistä huomiota. Tarkoitus olisi myös, että historiallinen teema näkyisi tapahtumassa kokonaisvaltaisesti, ei pelkästään osapuolten nimissä ja lipuissa.

Skenaariot tulevat seurailemaan kronologisesti historiallisia tapahtumia valitsemallamme ajanjaksolla. Eli lauantaina aloitetaan 1350-luvulta ja sunnuntaina lopetetaan 1450-luvulle, skenaarioiden muodostaessa historiallisen jatkumon. Skenaarioiden nimet, armeijajaot niissä sekä niiden briiffaus ja erikoistavoitteet pohjautuvat osittain historiallisiin tapahtumiin ja taisteluihin. Tietyissä skenaarioissa kokeillaan kevyitä larp-elementtejä tunnelman lisäämiseksi, huumoria unohtamatta.

Sotahuudon vakiintunutta luonnetta ei tietenkään lähdetä muuttamaan ja eläytymisen ja historiallisen ulkomuodon lisäämiseen tarkoitetut toimet ovat täysin vapaaehtoisia. Ryhmiltä ei siis esimerkiksi vaadita valittuun aikakauteen sopivaa ulkoasua, mutta uusia ryhmiä sekä ulkoasuaan päivittäviä porukoita kannustetaan ja autetaan muokkaamaan identiteestään teemaan sopivia, mikäli tähän löytyy innostusta.

Tulemme koostamaan normaalin taustamateriaalin lisäksi erilaisia matalan kynnyksen ohjeita historiallisten varusteiden tekoon sekä helppoja niksejä ryhmien erottumisen parantamiseen. Esimerkiksi : ”kuinka teet turbaanin lätkäkypärän peitoksi”.

Lähetetty: Sunnuntai, 12.07.2009 13:51
Kirjoittaja E.Hirvelä
Oijoi! Hyvältä kuulostaa. Tässähän jo ihan jännityksessä odottaa ensi sohua. :D

Lähetetty: Sunnuntai, 12.07.2009 13:51
Kirjoittaja Haltia
Kuva

Siis ihan mahtavaa. Tapahtuman kehys on täydellinen. Nyt on odotukset ensi SoHusta todella korkealla.

Kuva

Lähetetty: Sunnuntai, 12.07.2009 14:09
Kirjoittaja C453Y
Tuota eläytymistä ajatellen, ilmoa armeijaoista olis kiva saada mahdollisimman aikaisin keväällä/kesällä, ellei sitten jo aikaisemmin, että ehtii suunnitella/tehdä turbaaninsa.

Lähetetty: Sunnuntai, 12.07.2009 14:17
Kirjoittaja Falcata
Eipä tosiaan kauaa nokka tuhissut. :shock: Pätevän kuuloista settiä.

Ja armeijajakoja on turha odotella ennen ilmojen avautumista. :P Voihan sitä aina tehdä hypoteettisia suunnitelmia ja arvailla ryhmäkokoja ja -vahvuuksia, mutta aika arpapeliksi menee.

Pelipaikkainfoja odotellessa... 8)

Lähetetty: Sunnuntai, 12.07.2009 14:25
Kirjoittaja saloneju
Hienoa! Kuulostaa erittäin hyvältä. Nyt kelpaa odotella vuotta 2010! KONSTANTINOPOLIN VALTAUS FTW! Eli ensi vuonna on sitten varmaan tiedossa kunnon linnoitus :lol:

Sotahuutoa odotellessa: Mika Waltari - Johannes Angelos

Lähetetty: Sunnuntai, 12.07.2009 14:27
Kirjoittaja olho
Täytyy sanoa että tähän on annettu kunnolla ajatusta. Ja hyvä että alustavaa tietoa saatu jo nyt. Vielä kun itse SoHun sijainti tulisi olemaan yhtä hyvä...

Lähetetty: Sunnuntai, 12.07.2009 14:35
Kirjoittaja JuhoR
Kuten oletinkin, järjestäjät ovat ajatuksenlukijoita.

On siis itselleni ainakin erittäin mieluisa viitekehys.
Täytyy myöntää, kova halu on houkutella ryhmää muuttamaan ulkonäköä...

Uskon vakaasti että tästä tulee paras Sotahuuto (johon olen osallistunut)

Lähetetty: Sunnuntai, 12.07.2009 14:39
Kirjoittaja Sir Overpond
Hieno ja rohkea viitekehys! Eipä olisi tullut mieleen ensimmäisenä ottomaanien sotaretket. Jos itämaisiin joukkoihin kuulun niin turbaanin aion väsätä :P . Pitäisiköhän opetella soittamaan tinapillillä lähi-idän käärmeenlumousmusiikkia?

Lähetetty: Sunnuntai, 12.07.2009 14:49
Kirjoittaja qMp
Tämähän on aivan täydellistä. Turan sisällä muutamalla henkilöllä jo valmiiksi pyörinyt pieni turbaaniprojekti mielissämme.

Lähetetty: Sunnuntai, 12.07.2009 15:03
Kirjoittaja Einherjer
Olenkin odotellut että koska päästään sotahuutamaan hieman kaukaisempiin kohteisiin aiemmista. Jo heti alussa kun kuuli Harmaasusien olevan vastuussa ensi vuoden mättäjäisistä on odotukset olleet korkealla ja ei selvästikään suotta. Aivan mieletöntä.

Lähetetty: Sunnuntai, 12.07.2009 15:24
Kirjoittaja Warmad
Hieno kehys kyllä, ottomaanit ei heti ekana tullut mielee, mut mainittakoon et bysantin kaatuminen oli merkittävä tapahtuma keskiaikana.

Nyt kyllä nousi odotus oikein huimasti, vielä kun löytyy sopiva sijainti, niin varmasti odotusten arvoinen sohu tiedossa.

Lähetetty: Sunnuntai, 12.07.2009 15:34
Kirjoittaja Pyry Veteli
Ok, eli aiempi tietovuoto piti paikkansa :wink:
Meikäläiset mahtaa mennä latinalaisten lipun alla, suht selvää jo tässä vaiheessa.

Lähetetty: Sunnuntai, 12.07.2009 15:42
Kirjoittaja Triks
I'm in my elves! Toisin sanoen... olen haltioissani.

Lähetetty: Sunnuntai, 12.07.2009 16:39
Kirjoittaja Hellowenisti
Paras viitekehys tähän mennessä ja ylivoimaisesti!
Vihdoinkin Bysanttilaisia, tätä on odotettu!
Perkele ilmottautuu Bysantille jo nyt kiitos. :lol:


Holmgard and beyond
That's where the winds will us guide
For fame and for gold
Set sail for those lands unknown

Lähetetty: Sunnuntai, 12.07.2009 17:18
Kirjoittaja Jehuletti
Olisi kyllä kiva pästä pitämään turbania ensi sohussa :P

Lähetetty: Sunnuntai, 12.07.2009 17:36
Kirjoittaja Haiden
Kreikkalaiset \o/

Lähetetty: Sunnuntai, 12.07.2009 17:50
Kirjoittaja Tuomir
LINNA! LINNA! LINNAAAAAAAAAAAAAA!!!

Mahtava viitekehys! Avatkaa ilmot mahdollisimman aikaisin, jotta armeijajako saadaan selville nopeasti!

Lähetetty: Sunnuntai, 12.07.2009 18:12
Kirjoittaja JuhoR
Aijai... Nyt kun olen tehnyt tutkimusta viitekehyksestä, niin en olekkaan enää niin varma lempiarmeijastani :lol: Aivan liian hyvä viitekehys!

Lähetetty: Sunnuntai, 12.07.2009 18:54
Kirjoittaja Unis
Ensimmäinen reaktio ja reaktio edelleen: UIJUI JES!

Sitä tavaraa mitä Harmaasusilta osasi odottaakin and then some.

Lähetetty: Sunnuntai, 12.07.2009 19:01
Kirjoittaja Pahistonttu
Vihdoinkin viitekehys johon varusteeni sopivat! :D

Lähetetty: Sunnuntai, 12.07.2009 19:18
Kirjoittaja Zenzu
Oikein mainio valinta! Pidän suuresti! Olenkin lähiaikoina pohtinut pitäisikö aloittaa lamellaariprojekti (Olen liian laiska chainiin), mutta kun viitekehyskin tukee näin nätisti, niin pakkohan se kait on.

Odotan innolla etenkin näitä proppivinkkejä. Kait "Osmanin kielen alkeet" topic on pian pystyssä?

Lähetetty: Sunnuntai, 12.07.2009 20:29
Kirjoittaja Aapelus
Loistavaa!
Viimeinen skenu on siis tietenkin linnaskenu, Konstantinopolin valloitus :P

Piip

Lähetetty: Sunnuntai, 12.07.2009 20:48
Kirjoittaja Isokisu
Moe !!

Balkanilla asti ei viela ollakaan porsasteltu. Ensi vuonna saamme siis opettaa kulttuurienvaihtoa Ottomaaneille ja Kreikkalaisille. Haggis paasee koskettamaan kokonaisen kuuden kansakunnan makuhermoja yhta aikaa!! Ja Konstantinopolista tehdaan Skotlannin siirtomaa!

T. Sultanakisuli

Lähetetty: Sunnuntai, 12.07.2009 21:19
Kirjoittaja Kommando
..., paitsi että Konstantinopolista tulee Rämän uusi päämaja. Ja jos ei, niin noudatetaan seuraavaa protokollaa...

PASKAKS VAAN JA PALAMAAN!!!
:twisted: :twisted: :twisted: :twisted: :twisted: :twisted: :twisted: :twisted: :twisted: :twisted: :twisted: :twisted: :twisted: :twisted: :twisted: :twisted: :twisted: :twisted: :twisted: :twisted: :twisted: